John Irving - Ihmeiden tie

Toisinaan Juan Diego otti asiakseen sanoa: "Minä olen 
meksikolainen - synnyin ja vartuin Meksikossa."

kirjan alku

Odotin kuin kuuta nousevaa tätä John Irvingin uutuutta, sillä en ole koskaan lukenut mitään hänen romaaniaan niin sanotusti tuoreeltaan. Olin tietoinen siitä, että kaikille tämä seos ei ole maittanut, mutta esittelyteksti ainakin vaikutti erittäin lupaavalta. Olen hullaantunut. Enemmän kuin rakastunut.

Lähetyssaarnaajan ja transvestiitin adoptiopoika, kirjailija Juan Diego Guerrero on lähdössä Filippiineille. Nuorena annettu lupaus velvoittaa, vaikka verenpainelääkitys saa olon nuopeaksi. Muistotkin alkavat kadota. Ikään kuin Neitsyt Marian nenään liittyvä tapahtumaketju, jonka seurauksena meksikolaisella kaatopaikalla varttuneesta rammasta pojasta kasvoi menestyskirjailija, ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Takakannesta

Juan Diegon lääkitys jää jossain välissä ottamatta ja muistot pyrkivät välittömästi pintaan. Hän elää uudelleen läpi rampautumisen, elämän kaatopaikalla, vuotta nuoremman Lupe-siskon traagisen kohtalon ja taivaskävelyn. Sisarusten kanssa matkassa kulkee mm. pappiskokelas Edward Bonshaw, taustalla Kadotettujen lasten orpokoti. Nykyhetkessä mystinen naiskaksikko sekoittaa lääkkeiden ottamisen kanssa painiskelevan Juan Diego pään.

Unohtumattomimpia osuuksia kirjassa ovat Juan Diegon lapsuutta käsittelevät kohdat, jotka käsittävät reilusti yli puolet kirjasta, joten minua hemmoteltiin oikein olan takaa. Nykyisyyskään ei ole hassumpi, vaikkakin erilainen. Lempihahmokseni nousi ehdottomasti Juan Diegon suorasukainen pikkusisko Lupe, jonka puhetta ei ymmärtänyt kukaan muu kuin Juan Diego ja jonka rakkaus koiriin on suuri.

Noutamaton ja uimataidoton labradorinnoutaja, transeksuaaliin ihastuva pappi..., näitä löytyy vain Irvingin romaaneista, ja parasta on se etteivät he tässä konseptissa tunnu edes yhtään oudoilta. He kuuluvat maailmaan yhtälailla kuin kuka tahansa muukin. Lukiessa hymyilytti jatkuvasti, niin hullunkurisia ja yllättäviä juttuja Irvingin päästä kumpuaa. Tragikomiikkaa parhaimmillaan, kun ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.

Kannet sopivat kirjaan kun nenä päähän: yltäkylläinen ja runsas. Meksikolaisen värikirjon loisto. Muuhun Irvingin tuotantoon verrattuna Ihmeiden tie on eksoottisempi. Kirjailijan tunnusmerkitkin ovat vaihtuneet: karhua eikä painia löydy, mutta ne on löydettävissä toisessa muodossa. Liekö karhu vaihtunut leijonaan jne? Pieni hauska huomio: tästä ei ole monta kuukauttakaan kun luin kirjan Esperanzasta, joka etsi Meksikossa lastaan ja joutui siinä välissä viihdyttämään miehiä makuukamarin puolella. Ihmeiden tiessä Juan Diegon äidin nimi on myös Esperanza ja hän on eksynyt samalle alalle päivätyönsä lisäksi.

Irvingin ihmeelliseen ja maagiseen maailmaan jää seilaamaan vielä kansienkin sulkeutuessa, eikä sen tapahtumat niin vain unohdu. Edellisvuonna en lukenut yhtään Irvingiä (!), joten tänä vuonna voisin ottaa vääryyden takaisin ja lukea kaksi.

_______

John Irving - Ihmeiden tie

(Avenue of Mysteries, 2015)

Tammi, 2016

Kustantajalta
Tähtiä: ★★★★★

Muita postauksiani:
John Irving: Välisarjan avioliitto
John Irving: Viimeinen yö Twisted Riverillä

Amerikkalainen pannukakku / Kiltti tyttö

Eturuoka, kun on syöty, niin voidaan siirtyä jälkiruuan pariin, jonka senkin meille tarjoaa Gillian Flynnin Kiltti tyttö.

"Vähän... henkilökohtaisempaa", Gilpin lisäsi. Hän katsoi epäluuloisesti pannukakkujaan, joiden päällä oli mansikoita ja kermavaahtohattaroita. Hän alkoi raaputtaa niitä lautasen reunalle."

Pannukakkuja on kyllä tullut tehtyä, mutta ei amerikkalaisia. Suurin ero lienee valmistusastiassa, jona olen uunipeltiä tottunut käyttämään, mutta jotta saadaan amerikkalaisia pannukakkuja, ne kannattaa tehdä blinipannulla. Siitä tulee pieniä ja muhkean paksuja herkkupaloja.

Enkä missään nimessä ottanut mallia romaanin Gilpistä, jolle ei ilmeisesti täyteet maistuneet. Mansikoiden ja kermavaahdon kanssa pannukakut ovat parhautta! Tämä se vasta todellinen kesäherkku on!

Muita postauksiani:
Grillattu juustoleipä / Kiltti tyttö
Täytetyt kananmunat / Piiat
Sardiinirisotto / Aleksandrian ruusu
Parsarisotto / Nainen, jonka nimi on Nathalie
Viikunat ja vaniljajäätelö  / Rakkaus on saari
Pekonisämpylät & Hedelmäkakku  / Tummaa suklaata
Ruokaa romaaneista 1: Paistetut vihreät tomaatit

Grillattu juustoleipä / Kiltti tyttö

Ruokaa romaaneista -sarja jatkukoon, sillä puolen vuoden hiljaiselon jälkeen ruokamainintoja on alkanut tulla kirjoissa vastaan vaikka kuinka paljon! Kiltti tyttö -dekkarista valmistukseen asti pääsi pari ja niistä ensimmäisenä grillattu juuustoleipä.

"Go vilkaisi minua, hermostuneesti yhteenpuristettuja huuliani, isän kuuman talon nuuduttamaa olemustani, käski sohvalle ja ilmoitti laittavansa myöhäistä illallista. Viiden minuutin päästä hän tuli keittiöstä tasapainotellen ikivanhalla televisiotarjottimella vanhaa Dunnejen hätävaraa: grillattua juustoleipää ja barbequesipsejä sekä muovimukillista...

"Ei sentään Kool-Aidia", Go sanoi. "Vaan olutta. Kool-Aid tuntui vähän liian taantuneelta."

Minulta meni leipien valmistukseen vähän kauemmin kuin viisi minuuttia, sillä grillasin leivät oikeasti grillissä. Täytteeksi salaattia, juustoa ja tomaattia. Nam, tosi rapean makuisia! Liian pitkään jos paistaa, tulee leivistä lähinnä korppuja. Sipsit on ihan kaupanhyllyltä, niitä en alkanut itse valmistamaan ja kirjan olut vaihtui virvoitusjuomaan. Maistuu tietysti parhaalta ulkona syötynä ja tällä hetkellä säät ainakin sen loistavasti sallivat.

Muita postauksiani
Täytetyt kananmunat / Piiat
Sardiinirisotto / Aleksandrian ruusu
Parsarisotto / Nainen, jonka nimi on Nathalie
Viikunat ja vaniljajäätelö  / Rakkaus on saari
Pekonisämpylät & Hedelmäkakku  / Tummaa suklaata
Ruokaa romaaneista 1: Paistetut vihreät tomaatit

Gillian Flynn - Kiltti tyttö + elokuva

"Kun ajattelen vaimoani, ajattelen aina hänen päätään."

kirjan alku

Vuosi sitten luin Gillian Flynnin Teräviä esineitä ja järkytyin. Se oli aivan liian hurja makuuni - vaikka hurja hassu lukija olenkin. Haha. Kiltti tyttö ei muiden blogipostausten perustella vaikuttanut aivan yhtä sairaalta, joten halusin antaa kirjailijalle uuden mahdollisuuden. Hänellä kun kuitenkin on omalaatuinen ääni. Ilokseni ilmoitan, että pidän Kiltistä tytöstä paljon enemmän kuin Terävistä esineistä. Halleluja!

Jokaisella tarinalla on kaksi puolta

Nick Dunnen kaunis Amy-vaimo on kadonnut parin viisivuotishääpäivänä. Katoamiseen epäilyttävän tyynesti suhtautuva Nick jää kiinni valheesta toisensa jälkeen. Amyn ystävät kertovat tämän pelänneen yhä arvaamattomammaksi muuttunutta aviomiestään. Poliisi löytää Nickin tietokoneelta erikoisia hakutuloksia. Ja kuka muu ellei Nick olisi pessyt verijäljet keittiön lattialta? Välttääkseen vankilan Nickillä on vain yksi vaihtoehto. Hänen on löydettävä Amy. Mieluiten elävänä, jos ei muuten, niin kuolleena. Mutta missä Amy on? Takakansi

Heti alkuun käy ilmi, ettei parin tarinat mene aivan yksiin. Toinen esimerkiksi muistaa päivän onnellisena ja toinen riitaisana. Kertojaääninä heihin ei voi luottaa yhtään. Mutta kumpi puhuu totta? Vai puhuuko kumpikaan? Myötätunnonkin kohde vaihteli sen mukaan mitä asioita toisesta paljastui. Aikatasoilla liikutaan nykyhetkessä ja menneisyydessä, jossa valotetaan vähitellen pariskunnan tutustumista ja yhteistä elämää aina Amyn katoamiseen asti, jolloin lukijalla on jo hyvin selkeä kuva tapahtuneesta. Yllätykset eivät kuitenkaan edes siihen lopu, vaan aina viimeiseen pisteeseen saakka Flynn vetelee lukijaa naruista ihan miten lystää.

Onhan tämäkin romaani Terävien esineiden tapaan sairas. Henkilöitä ei voi kutsua miellyttäviksi, eikä heidän ajatusmaailmaansa voi edes yrittää ymmärtää. Keskustelua herättänyt loppu oli kyllä vähän arveluttava, mutta ei se lukukokemustani latistanut sen suuremmin.

Gone Girl -elokuva 
Käsikirjoituksen elokuvaan on tehnyt itse Gillian Flynn ja ihaltavan tarkkaan elokuva seuraa kirjan tapahtumia. Tietenkin jotkut asiat korostuvat enemmän kuten median rooli. Sen vaikutuksesta ihmiset muokkaavat omat mielipiteensä ja huonosta leimasta on vaikea päästä irti. Nickin palkkaaman asianajajan suurin tehtävä tuntuukin olevan muuttaa median välityksellä Nickin imago pois vaimontappajasta ja voittaa ihmiset puolelleen.

Trilleri etenee kiihtyvään tahtiin ja jännitys pysyy yllä alusta loppuun asti, vaikka kirjan lukeneena tiesin miten asiat etenevät. Suhtauduin epäillen Ben Affleckiin, sillä minulle hän on enemmänkin tuttu komedioista, vaikka miehen elokuvaura onkin aika mittava. Luulot osoittautuivat vääriksi, sillä hänenlaistansa miestä Nickin rooli tarvitsi. Elokuvassa Nick ei näyttänyt aivan niin pahikselta, hän oli inhimillisempi. Rosamund Pike taas on aivan huikea Amyna ja hänen roolinsa korostui paljon enemmän kirjaan verrattuna. Romaanissa molemmat olivat esillä suunnilleen saman verran.

Hieno elokuva, joka onnistuu varmasti ainakin jossain vaiheessa huijaamaan katsojaa ja juoni on huolella rakennettu, iso, koukeroinen kokonaisuus.

_______

Gillian Flynn - Kiltti tyttö

(Gone Girl, 2012)

WSOY, 2013
Kannen kuva: Bernard Ott / Gallery Stock 

Omasta hyllystä
Seitsemännen taiteen tarinat -haaste
Tähtiä: ★★★★

Gone Girl

Rikos / Draama / Mysteeri, 2014
Ohjaus: David Fincher
Näyttelijät: Ben Affleck, Rosamund Pike

Tähtiä: ★★★½

Muita postauksiani:
Gillian Flynn: Teräviä esineitä

Kätyrit: Banana!

En ole nähnyt Kätyrit tai Itse ilkimys -elokuvia, mutta sehän ei estänyt tarttumasta tähän hassunnäköiseen sarjakuvaan, jossa seikkailevat pienet keltaiset oliot. Sarjakuvan toinen tekijöistä, Ah-Koon Didier, on tehnyt käsikirjoituksen mm. Kätyrit-elokuvaan, joten hän ei mitenkään vierailla vesillä liiku, vaan hahmot ja sisältö ovat entuudestaan tuttuja.

Albumi koostuu yhden sivun mittaisista lyhyistä tarinoista, joten koko sarjakuva pitää sisällään monia kommelluksia. Varsin vauhdikasta meno onkin, kun Kätyrit saavat päähänsä milloin mitäkin loistavia ideoita, jotka sitten eivät mene aivan niin kuin piti. Luvassa on paljon hauskoja juttuja, tosin jotkut menivät ohi aika reippaasti. Liekö syynä aluksi mainittu tietämättömyys vai se ettei huumorit siinä kohden yksinkertaisesti kohdanneet.

Albumi ei ole vain lapsille tarkoitettu, vaan siinä on hyviä oivalluksia myös vanhempaa sukupolvea ajatellen. Collin Renaudin kuvitusjälki on ihanan yksityiskohtainen ja kolmiulotteinen. Siihen on nähty selkeästi vaivaa ja ruuduisssa riittää ihasteltavaa. Pitkiä puhekuplia ei ole luvassa ja kuten kuvissa näkyy, niiden käyttö on hyvin minimaalista. Parastahan se on jos pystyy koko tarinan kertomaan vain kuvilla, niin että lukija ymmärtää. Eikä tässä mitään tulkintavaikeuksia todellakaan ollut.

Kätyrit on ennen kaikkea komiikan ystäville ja tietysti leffojen faneille.

_______

Collin Renaud & Ah-Koon Didier - Kätyrit: Banana!

(Minions Volume 1: Banana!, 2015)

Egmont, 2015

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★½

Rainbow Rowell - Eleanor & Park

"Hän oli luopunut tytöstä."

kirjan alku

Tämä kirja on kanssabloggareilta bongattu, sillä Eleanor & Park vaikutti nuortenkirjalta, johon minäkin uskallan tarttua. En erehtynyt. Rainbow Rowell on kirjoittanut erittäin hienon ja koskettavan tarinan, joka vieläpä vaikuttaa hyvinkin realistiselta.

Vuosi 1986. Eleanor ja Park tietävät, että ensirakkaus on harvoin ikuista. Silti he heittäytyvät sen vietäväksi.

Tätä oli teinirakkaus ennen tekstiviestejä, Facebookia, Twitteriä, Instagrammia ja Snapchatia.

Park luovii läpi lukuvuosien pitäen matalaa profiilia, kuunnellen Smithsiä ja vältellen ikätovereitaan. Sitten kouluun tulee uusi tyttö, Eleanor. Isokokoisesta, punatukkaisesta ja omituisesti pukeutuvasta tytöstä tulee välittömästi kiusaajien silmätikku. Kun Park huomaa Eleanorin lukevan salaa sarjakuvia, alkaa ystävyys. Hitaasti siitä kehittyy jotakin enemmän. Eleanor ja Park kertovat varovaisesti etenevän rakkaustarinansa vuorotellen, hersyvän dialogin kautta.

Eleanor & Park kertoo siitä, millaista on, kun perhe on rikkinäinen ja väkivallan uhka jatkuva. Se kertoo, millaista on, kun vanhat ystävät muuttuvat teini-iässä pahimmiksi vihamiehiksi. Se kertoo, millaista on, kun kaiken synkkyyden keskellä joku yhtäkkiä välittää ja haluaa pitää kädestä kiinni.

Vuosi 1986. Eleanor ja Park tietävät, että ensirakkaus on harvoin ikuista. Silti he heittäytyvät sen vietäväksi.

Tätä oli teinirakkaus ennen tekstiviestejä, Facebookia, Twitteriä, Instagrammia ja Snapchatia.

Park luovii läpi lukuvuosien pitäen matalaa profiilia, kuunnellen Smithsiä ja vältellen ikätovereitaan. Sitten kouluun tulee uusi tyttö, Eleanor. Isokokoisesta, punatukkaisesta ja omituisesti pukeutuvasta tytöstä tulee välittömästi kiusaajien silmätikku. Kun Park huomaa Eleanorin lukevan salaa sarjakuvia, alkaa ystävyys. Hitaasti siitä kehittyy jotakin enemmän. Eleanor ja Park kertovat varovaisesti etenevän rakkaustarinansa vuorotellen, hersyvän dialogin kautta.

Eleanor & Park kertoo siitä, millaista on, kun perhe on rikkinäinen ja väkivallan uhka jatkuva. Se kertoo, millaista on, kun vanhat ystävät muuttuvat teini-iässä pahimmiksi vihamiehiksi. Se kertoo, millaista on, kun kaiken synkkyyden keskellä joku yhtäkkiä välittää ja haluaa pitää kädestä kiinni.

Vuosi 1986. Eleanor ja Park tietävät, että ensirakkaus on harvoin ikuista. Silti he heittäytyvät sen vietäväksi.

Tätä oli teinirakkaus ennen tekstiviestejä, Facebookia, Twitteriä, Instagrammia ja Snapchatia.

Park luovii läpi lukuvuosien pitäen matalaa profiilia, kuunnellen Smithsiä ja vältellen ikätovereitaan. Sitten kouluun tulee uusi tyttö, Eleanor. Isokokoisesta, punatukkaisesta ja omituisesti pukeutuvasta tytöstä tulee välittömästi kiusaajien silmätikku. Kun Park huomaa Eleanorin lukevan salaa sarjakuvia, alkaa ystävyys. Hitaasti siitä kehittyy jotakin enemmän. Eleanor ja Park kertovat varovaisesti etenevän rakkaustarinansa vuorotellen, hersyvän dialogin kautta.

Eleanor & Park kertoo siitä, millaista on, kun perhe on rikkinäinen ja väkivallan uhka jatkuva. Se kertoo, millaista on, kun vanhat ystävät muuttuvat teini-iässä pahimmiksi vihamiehiksi. Se kertoo, millaista on, kun kaiken synkkyyden keskellä joku yhtäkkiä välittää ja haluaa pitää kädestä kiinni

Vuosi 1986. Eleanor ja Park tietävät, että ensirakkaus on harvoin ikuista. Silti he heittäytyvät sen vietäväksi. Tätä oli teinirakkaus ennen tekstiviestejä, Facebookia, Twitteriä, Instagrammia ja Snapchatia.

Park luovii läpi lukuvuosien pitäen matalaa profiilia, kuunnellen Smithsiä ja vältellen ikätovereitaan. Sitten kouluun tulee uusi tyttö, Eleanor. Isokokoisesta, punatukkaisesta ja omituisesti pukeutuvasta tytöstä tulee välittömästi kiusaajien silmätikku. Kun Park huomaa Eleanorin lukevan salaa sarjakuvia, alkaa ystävyys. Hitaasti siitä kehittyy jotakin enemmän. Eleanor ja Park kertovat varovaisesti etenevän rakkaustarinansa vuorotellen, hersyvän dialogin kautta. Takakansi

Eleanor & Parkin suurin teema on ensirakkaus. Se kuvaa teiniromanssia muttei mitään kaikista tavanomaisinta. Eleanor ja Park eivät koe salamarakkautta, rakkautta joka roihahtaisi liekkiin heti ensisilmäyksestä lähtien. Kaikki tietävät varmasti montakin nuortenkirjaa (tai elokuvaa), jossa käy juuri edellä mainitulla tavalla. Jos se kyllästyttää ja haluat jotain uutta ja raikasta, lue Eleanor & Park. Heidän välillään on jotain erilaista, joka vaatii aikaa kypsyäkseen. Se vaatii toiseen tutustumista.

Eleanor & Park ei kerro koulun suosituimmista, joiden elämä on pelkkää pintaliitoa. Toisen heistä kotiolot eivät ole ihanteelliset, vaan siellä vallitsee pelko ja väkivallan uhka. Yritetään vain pysyä pois tieltä ja näkymättömissä. Pakopaikat on vähissä. Vähitellen koulun bussimatkoista muodostuu molemmille päivän odotetuin hetki, vaikka sanoja ei aluksi vaihdeta.

Rainbow Rowellia soisin suomennettavan lisää, sillä näille kirjoille on paikkansa.

_______

Rainbow Rowell - Eleanor & Park

(Eleanor & Park, 2013)

Viisas elämä, 2016
Kansi: Olga Grlic

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★

TTT 13. Kesäkirjat (2016)

Joku varmasti tässä välissä ajattelee, että kesähän on pitkällä, mutta minulla se alkaa virallisesti vasta sitten kun olen lomassa. Eli heinäkuussa. Nyt on siis mainio hetki listata oman hyllyn kymmenen kesäkirjaa, jotka olisi kiva lukea - saa nähdä toteutuuko noista kuitenkaan mikään! Etukäteen ajattelin listan muodostuvan dekkareista ja vähän kevyemmästä viihteestä, mutta aika sekalaisen seurakunnan kirjoja ja genrejä onnistuin kasaamaan. Ei mitään yltiömäisen raskasta kuitenkaan.

Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä
Katherine Pancol: Krokotiilin keltaiset silmät
Anna Gavalda: Kimpassa
Margaret Atwood: Sokea surmaaja
Seita Parkkola: Viima
Guillermo del Toro: Vitsaus
Kate Morton: Paluu Rivertoniin
L. M. Montgomery: Runotyttö maineen polulla
Robert Galbraith: Käen kutsu
Jack Kerouac: Matkalla

Heinäkuuta siis odotellessa. Lisäksi aion luultavasti myöhemmin esittellä kirjastolainat, kunhan olen ne kaikki haalinut itselleni.


Muita TTT-postauksiani:
12. Oman hyllyn odotetuimmat (2016)
11. Olen nähnyt vain elokuvan osa 2/2 
10. Olen nähnyt vain elokuvan osa 1/2
9. Kamalimmat kirjat
8. Suomalaiset nykykirjailijat
7. Kesäleffoja
6. Kirjat jotka oli PAKKO ostaa... Mutta ovat silti lukemattomina hyllyssä
5. Kirjailijat joihin en ole vielä tutustunut
4. Sarjat jotka aloittaisin mutten ole vielä ehtinyt
3. Hienoimmat kirjablogien ulkoasut
2. Nuoruuteni kirjasarjat
1. Suosikkikirjat

Elizabeth Kostova - Historiantutkija

"Vuonna 1972 olin kuudentoista - nuori matkustamaan 
diplomaatin mukana työmatkoilla, isäni sanoi."

kirjan alku

Pitkään on Historiantutkija minua hyllyssä vaativasti tuijottanut, mutta ei se sentään siellä ole norkoillut yhtä kauan kuin eräät muut... Elättelin toiveita saada lukea tämän ohuempana painoksena, mutta näillä mennään. Historiantutkija on Elizabeth Kostovan esikoisteos.

Eletään vuotta 1972. Kuusitoistavuotias tyttö löytää isänsä kirjastosta lohikäärmeen kuvalla koristellun salaperäisen kirjan. Pian hän saa luettavakseen kirjeitä, joissa pahoitellaan lukijan kohtaloa: hän on astunut syvälle pimeyden ja pahuuden vaikutuspiiriin.

Kirjeet ja diplomaattina toimivan isän salaileva käyttäytyminen herättävät tytössä pelkoa ja hämmennystä. Vihdoin isä suostuu kertomaan professori Rossista, joka katosi tutkiessaan merkillistä historiallista arvoitusta. Hän paljastaa seuranneensa Rossin jalanjälkiä eri puolilla Eurooppaa yhdessä professorin tyttären Helenin kanssa. Pahuuden lähde kutsui heitä selittämättömällä tavalla puoleensa, ja samalla kasvoi halu tietää siitä enemmän.

Vähitellen, mutta vääjäämättä tyttö saa kuulla Rossin, isänsä ja Helenin jäljittäneen ihmisvereen ja pimeyteen viehtynyttä hahmoa, joka on kauan sitten jättänyt taakseen elämän ja kuoleman rajan. Ensimmäisen kerran hänestä kirjoitettiin 1400-luvulla Draculana, lohikäärmeen poikana. Missä on hänen viimeinen hautasijansa? Miksi mysteeri on houkutellut puoleensa yhä uusia tutkijoita, jotka samalla asettavat henkensä suureen vaaraan? Vastaukset vaativat pahuuden kohtaamista silmästä silmään…  Takakansi

"Silloin en vielä tiennyt, niin kuin nyt tiedän, mitä hänen kesken jättämänsä lause jätti 

ilmaan - kaikki hyödyttömät sanat, menetyksen koko sanoinkuvaamattoman litanian."

Haaveilin lukiessa jonkinlaisista lyijykynäpiirroksista, joista olisi visuaalisesti nähnyt kaikki hienot historialliset paikat, joita Kostova pitkin matkaa kuvailee. Niin paljon en nimittäin ole reissanut, että tietäisin miltä ne kaikki näyttävät. Suurena yllätyksenä ei tullut, että Historiantutkijassa käsitellään paaaaljon historiaa, joka on suurin syy kirjan paksuuteen. Allekirjoittanut väsähti kaiken tietomäärän keskelle, en ole ihan niin intohimoinen historianharrastaja mitä kirja olisi vaatinut. En muista missä tämä oli (harhaisesti!) kauhukirjaksikin luokiteltu, no onhan tässä vampyyri. Ei kovin jännittävä muuten. Tai sitten tytön isän ja Helenin tutkimukset ehti puuduttaa aivot.

_______

Elizabeth Kostova - Historiantutkija

(The Historian, 2005)

WSOY, 2006
Päällys: Sanna Sorsa

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★½

Kuulumisia ja palkinto

Dekkariviikko saatiin sunnuntaina päätökseen ja suunnitelmani onnistui. Jaksoin - ja muistin - postata dekkarin päivässä. Noiden seitsemän kirjan joukosta löysin neljä järjettömän hienoa dekkaria. Kiitos MarikaOksalle dekkariviikon järjetämisestä! Koostetta voit käydä ihailemassa täältä.

Kuvan alta löytyy linkit luettuihin.

P. D. James: Sally-rukka, kultatukka (3★)
Tim Krabbé: Jäljettömiin (4½★)
Andrea Maria Schenkel: Hiljainen kylä (4★)
Carter Dickson: Ja sitten murha (2½★)
Jari Järvelä: Tyttö ja pommi (4★)
Eeva Tenhunen: Mustat kalat (3★)
Nele Neuhaus: Lumikin on kuoltava (4½★)

Kaunis kiitos Mustelumon Hennille ja Kirjasähkökäyrän Maille palkintohaasteesta! Nyt kun dekkariviikko on tosiaan takanapäin, on viimein aikaa vastailla tähänkin.

Ohjeet palkituille:  
1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.  
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen.  
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.  
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.  
...

Olin jo joitain vuosia seurannut kirjablogeja lähinnä etsien hyviä lukuvinkkejä ja niitä kyllä löytyi! Pilvin pimein. Tein myös kirjablogeissa esiintyviä haasteita itsekseni. Sitten jossain vaiheessa päätin syöksyä bloggarimaailmaan mukaan ja näin ollen pysyisin paremmin kärryillä kirjoista, joita olen lukenut. Täällä on niin helppo vuosiakin myöhemmin käydä katsomassa mitä on tullut luettua. Yksi parhaista asioista on ollut yhteisöllisyys: jaetut lukukokemukset, vinkit, kuulumiset... Bloggaamisen hurahtaa ja lujaa.

Sen kummenpaa ohjelistaa en halua lähteä kirjoittamaan. Pääasia on, että kirjoittaa juuri siitä mistä haluaa ja miten. Oli se sitten negatiivinen arvio, ylistävä tai neutraalisuuteen pyrkivä. Itse koen kirjablogit pohtivina ja jokaisen omina mietteinä enkä ainakaan itse missään nimessä koe kirjoittavani kunnon kritiikkiä kirjallisuuden kontekstit ynnä muut huomioon ottaen. Eikä minun tarvitse. Tekstini ovat 100%:sti subjekstiivia näkemyksiä.

Ulkoasu kannattaa pitää yksinkertaisena (mutta persoonallisena!) ja luettava. Kauniilta näyttävät kaunokirjoituksen tapaiset fontit eivät ole mukavaa luettavaa pitkissä teksteissä. Omiin silmiini sattuu myös mustalla pohjalla oleva teksti. Hankalasti luettavalla blogilla saatat karkottaa lukijoita. Paras tapa saada lukijoita on olla aktiivinen muiden blogeissa. Pienikin kommentti varmasti ilahduttaa kanssabloggaajaa.

Nele Neuhaus - Lumikin on kuoltava (Dekkariviikko)

"Ruosteiset rautaportaat olivat kapeat ja veivät jyrkästi alas. 
Hän hapuili katkaisijaa seinältä."

kirjan alku

Dekkariviikolla olen lukenut enimmäkseen vanhempaa kirjallisuutta, mutta viikon päättää tänä vuonna suomennettu Nele Neuhausin Lumikin on kuoltava. Kirjan liepeen mukaan hän on Saksan tämän hetken myydyin rikoskirjailija. Lumikin on kuoltava on osa sarjaa, mutta ei ensimmäinen osa.

Punainen kuin veri, musta kuin eebenpuu...

Nainen putoaa kävelysillalta liikenteen sekaan, ja huhutaan että hänet tyrkättiin. Oudon tapauksen tutkinta vie Pia Kirchhoffin ja Oliver von Bodensteinin pieneen saksalaiskylään, jota painaa kammottavan rikoksen varjo. Sieltä katosi vuosia sitten jäljettömiin kaksi 17-vuotiasta tyttöä, Lumikki ja Laura. Heidän murhastaan syytettiin toisen poikaystävää Tobiasta, joka nyt on palannut kylään vapauduttuaan vankilasta. Sillalta pudonnut nainen on juuri Tobiaksen äiti. Onko pojalla osuutta tähänkin?

Tobias on kaikkea muuta kuin tervetullut palatessaan, ja omatoimiset lynkkausjoukot hiovat veitsiään. Mutta kun jälleen katoaa nuori tyttö, kylään hiipii kauhu. Historia näyttää toistavan itseään. Yksimielisiä paikalliset ovat vain siitä, että poliisille ei puhuta. Pääsevätkö Pia ja Oliver läpi vaikenemisen muurin ennen kuin aika loppuu kesken? Takakansi

Huomaan, että viime aikoina on tullut luettua useampikin kirja pojasta, joka palaa kotiin vankilasta: Jonesin Kotiinpaluu, Steinbeckin Vihan hedelmät ja Lumikin on kuoltava jatkaa samaa teemaa. Ei auta vaikka ihminen on tuomionsa istunut, sillä muiden silmissä syyllinen-leima säilyy otsassa kirkkaana. Poliisit yrittävät tutkia hämärää tapausta, joka johdattaa väkisin heidät vanhojen tapahtumien ääreen, mutta kyläläiset eivät halua jakaa tietojaan eivätkä varsinkaan palata muistelemaan menneisyyden kauheuksia. Koko kylä tuntuu olevan samassa juonessa mukana. Monilla on omat painolastinsa, joiden he eivät halua tulevan kaikkien tietoisuuteen.

Juuri kun luulee, että syyllinen selviää ja miettii mitä enää voisi tapahtua, niin juoni heilahtaakin päälaelleen. Asiat eivät olekaan olleet niin yksinkertaisia kuin miltä ne ensisilmäykselle näyttivät. Epäiltyjä riittää, kun juuri kellään kyläläisellä ei näytä olevan puhtaat jauhot pussissa. Minuun vetoaa ihmisvilinä ja tapahtumien kiivas tahti. Hieman mutkikkaammatkaan juonikuviot eivät säikäytä, vaikka tämän kirjan perässä ei mitenkään erityisen hankalaa ollut pysyä.

Pia Kirchhoffin ja Oliver von Bodensteinin ovat mainio parivaljakko, mutta rupesinpa ajattelemaan, että harvemmin dekkareissa näkee nais-nais- tai mies-miesparia. Ehkä niitäkin löytyy, mutta määrällisesti varmasti paljon vähemmän. Lieneekö tarkoitus vedota molempiin sukupuoliin? Vai saada päähenkilöiden välille sutinaa?

Niin tai näin, Lumikin on kuoltava on erittäin tervetullut dekkareiden laajaan joukkoon ja voisin lukea sarjasta lisää kirjoja. Intensiiviset 556 sivua hupenivat nopeasti. Tämän myötä dekkariviikko saatiin päätökseen blogissani ja luvassa on varmaan vielä jonkinlainen yhteenveto kaikista luetuista.
_______ 

 
Nele Neuhaus - Lumikin on kuoltava

(Schneewittchen muss sterben, 2010)

WSOY, 2016

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★½

Eeva Tenhunen - Mustat kalat (Dekkariviikko)

"- But it's wonderful, sanoi huoliteltu naisääni korvani juuressa."

kirjan alku

Meinasi kuudes dekkariviikon postaus kokonaan jäädä tekemättä (hui!), mutta vuorokautta on jäljellä vielä tunti, joten ehdinpäs. Pitkiä jorinoita ei valitettavasti tästä syystä ole luvassa. Eeva Tenhusen esikoisdekkari 1960-luvulta, Mustat kalat, on klassikko, josta en ollut aikaisemmin kuullut. Se on hyvin perinteinen ja lempeä rikoskirja, jonka seurassa kesäinen päiväkin sujuu mukavissa merkeissä.

Liisa Rautasalo on kesäoppaana Olavinlinnassa, jossa hän muiden kansallispukuisten oppaiden tavoin vie turisteja esittelykierrokselle ympäri linnaa ja sen maita. Kaikki ei suju kuitenkaan niin kuin pitäisi, sillä eräs toinen opas löytyy kuolleena. Poliisit ottavat jutun haltuunsa ja porukka epäilee toinen toisiaan. Liisa on kiinnostunut jutun selvittämisestä ja hän alkaakin tehdä itse omia pieniä tutkimuksia. Kyse on kuitenkin suhteellisen harmittomista pohdinnoista, mihinkään ylilyönteihin hän ei ryhdy.

"Hän sanoi olevansa pahoillaan. Mutta tilannetta ei voitu ikävä kyllä välttää.

- Kaikin mokomin sitten, sanoin kohteliaasti, jos te nyt sitten välttämättä haluatte 

leikkiä Poirot'ta." 

 

Kirjassa on rakkautta, mustasukkaisuutta ja tietenkin se murha. Eikä se jää viimeiseksi. Dekkarin viehätys koostuu pääosin sen vanhanaikaisuudesta ja miljööstä. Nykyaikaan sijoitettuna kirja ei kummoinen olisi. Nyt sen kautta pääsee kurkistamaan vanhaan aikaan, ihmisten käytökseen ja puheeseen. Tenhunen on rakentanut hauskoja hahmoja ja kertojana toimiva yliopisto-opiskelija Liisa on valloittava päähenkilö. Kaiken kaikkiaan Mustat kalat on mukavaa ja hyväntuulista luettavaa.

_______

Eeva Tenhunen - Mustat kalat

WSOY, 1964

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★★

Jari Järvelä - Tyttö ja pommi (Dekkariviikko)

"Puoli kolmelta tajusin jonkin olevan vinossa."

kirjan alku

Pitihän nyt joku suomalainenkin dekkari ottaa mukaan dekkariviikolle ja jos tarkkoja ollaan, niin vielä toinen on luvassa. Tyttö ja pommi on trilogian ensimmäinen osa, joka on kerännyt osakseen paljon kehuja ainakin täällä kirjablogimaailmassa ja juuri tästä syystä tartuin kirjaan. Tyttö ja pommi osoittautui vetäväksi ja nopeasti ahmituksi. Romaani kiitää hengästyttävää vauhtia eteenpäin ja kyllä tämä mitä suuremmoisin lukuherkku on!

Suomalainen satamakaupunki muuttuu öisin grafiittintekijöiden valtakunnaksi. Heistä yksi on Metro, 19-vuotias tyttö ja toinen Rust, hänen poikaystävänsä. Heidän pahimpia vihollisiaan ovat valvontakamerat ja vartijat, Rotat. Kaikki muuttuu yhtenä väkivaltaisena yönä; koston ja ajojahdin kierre käynnistyy eikä jätä ketään ennalleen. Takakansi

Rotat ovat nimenneet graffitintekijät Bakteereiksi, ja heidät on pysäytettävä. Käsky on tullut asiakkaalta ja tuloksia on saatava aikaiseksi. Syylliset on saatava kiinni ja pistettävä maksamaan. Rotat pitävät yhteiskunnallista järjestystä yllä vähän kyseenalaisillakin tavoilla, joka saa aikaan kirjan takakannessakin mainitun koston ja ajojahdin kierteen. Rottien turmeltuneisuus vuoksi laittomuuksia harrastava Metro ei näyttäydy pelkästään kapinallisena nuoreja, joka joutaisi selliin, hän kerää myös sympatiapisteitä. Nuori periksiantamaton tyttö, joka huolimatta rajuista yhteenottoista Rottien kanssa, ei silti suostu lannistumaan. Hänessä on uhmaa. Metroa on verrattu osuvasti Stieg Larssonin Lisbeth Salanderiin, joka tuli itsellekin kieltämättä mieleen.

Kertojaääninä on Metro sekä Rottiin kuuluva Jere, joten molempien osapuolten näkökulmat tulevat esiin. Järvelän hahmot eivät ole täydellisiä, rimaa hipoen sankareina selviytyviä, vaan heistä löytyy syvyyttä, inhimillisiä tunteita, heikkoutta, epäonnistumisia. Koston kierre vie heidät molemmat mukaan - täysin ja armottomasti. Kosto häivyttää kaiken muun.

Oma suhteeni graffiteihin on kaksipiippuinen juttu. En pidä epämääräisistä sutaisuista, mutta ajatuksen kanssa tehdyt graffitit ovat hyvinkin näyttäviä. Legendaarisena esimerkkinä mainitsen Banksyn. Kuvien tekemisen laittomuus/laillisuus on sitten eri juttu. Onneksi tästäkin maasta löytyy seiniä, joita saa käydä spreijaamassa ihan luvan kanssa.

_______

Jari Järvelä - Tyttö ja pommi

Crime Time, 2014
Kannen ulkoasu: Jussi Kaakinen

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★

Carter Dickson - Ja sitten murha (Dekkariviikko)

"Hän oli tahtomattaan jännittynyt. 
Hän oli päättänyt ettei antaisi sen näkyä"

kirjan alku

Carter Dickson alias John Dickson Carr on yhdysvaltalainen dekkarikirjailija. Tykkäsin paljon hänen Kolmesta ruumisarkusta, jonka luin silloista rikoskirjallisuus-haastetta varten. Nyt on menossa dekkariviikko ja Ja sitten murha käy myös mainiosti Seitsemännen taiteen tarinat- haasteeseen, sillä kirjassa pyöritään elokuvamaailmassa.

Kaikkivoipa ja kaikkitietävä Sir Henry Merrivale on tavallistakin äkeämmällä tuulella eikä ihmekään sillä jälleen kerran hänellä on edessään ”mahdoton murha”, murha jota ihmisjärjen mukaan ei ole voitu tehdä…mutta ruumis on silti hyvin kouriintuntuvan todellinen. Taustalla on kuhiseva elokuvamaailma, suuri tekeillä oleva kansainvälinen menestysdraama, sekä maailmalta kantautuvat tykkien kumu, joka on kääntyvä väistämättä suursodaksi…Takakansi

Monica Stanton on maalaispapin ainoa lapsi, joka kirjoitti intohimoisen rakkaustarinan, Halun, 22 vuotiaana. Lähipiiri olisi ennemminkin toivonut hänen kirjoittaneen "mukavan salapoliisiromaanin" kuten tunnettu kirjailija William Cartwright. Monica ei kuitenkaan arvosta dekkarigenreä kovinkaan korkealle. "Hän oli lukenut muutamia romaneeja, jotka olivat hänen mielestään melko teennäisiä ja hiukan typeriä vaikka epäilemättä mukiinmeneviä, jos sattui sellaisesta pitämään."

Halun johdosta Monicaa pyydetään tekemään käsikirjoitus elokuvaan, tai oikeastaan kirjoittamaan dialogi, vaikka hän on alalla täysi ummikko. Ja kas kummaa, studiolla hän tapaa toisen elokuvan käsikirjoittajan, tuon "mukavia salapoliisiromaaneja" kirjoittavan William Cartwrightin. Jos Monica ei dekkareista pidä, niin Cartwright inhoaa rakkaustarinoista. Lupaavaa.

Ja sitten murha pyörii rikoksen ja rakkauden ympärillä. Huolimatta erittäin taidokkaista kansista ja siinä olevasta mainion näköisestä etsivästä (oletan), en oikein saanut otetta kirjasta. Dickson osaa kuitenkin selvästikin kirjoittaa, joten ei meidän yhteinen taipaleemme tähän tule jäämään. Hän on huumorimiehiä ja kirjoittaa pieni pilke silmäkulmassa.

_______

Carter Dickson - Ja sitten murha

(And So To Murder, 1940)

Book Studio, 1992

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★½

Muita postauksiani:
John Dickson Carr: Kolme ruumisarkkua

Andrea Maria Schenkel - Hiljainen kylä (Dekkariviikko)

"Ensimmäisen sodanjälkeisen kesän 
vietin maalla etäisten sukulaisten luona."

kirjan alku

Dekkariviikko jatkuu kolmannella kirjalla ja jälleen edessä oli yllättävän onnistunut teos, omalaatuinen aivan kuin edellisenkin postauksen kirja. Hiljainen kylä on Andrea Maria Schenkelin esikoiskirja ja se on saanut Martin Beck -palkinnon.

Syrjäinen Tannödin maatila nukkuu. Saksan hyinen talvi 1955 on taittumassa kevääksi, kun naapurit löytävät maatilan asukkaat navetasta raaasti murhattuna. Lausunnoissaan pienen Einhausenin kyläläiset eivät peittele tunteitaan. He puhuvat suoraan ja armotta murhatusta perheestä, josta kukaan ei oikeastaan pitänyt. Puheenvuoron saavat murhatun kahdeksanvuotiaan Mariannen opettaja, kylän postinkantaja, maatilan entiset työntekijät. Pappilan keittäjätär on nähnyt itsensä Luciferin seisomassa metsänlaidassa murhapäivänä. Takakansi

"Ajoin kylään sekavien tunteiden vallassa.

Tapasin siellä ihmisiä, jotka halusivat kertoa minulle rikoksesta.

Puhua tuntemattomalle, joka oli toisaalta tuttu. 
Ihmiselle joka ei jäisi, joka kuuntelisi ja lähtisi sitten pois."

Hiljainen kylä on hyvin erilainen dekkari, sillä sillä on erittäin kiintoisa lähestymistapa perinteiseen verrattuna. Kirja koostuu kyläläisten todistajankuvauksista ja yhden kertojista täytyy olla murhaaja. Kysymys kuuluu kuka? Murhaajahan yrittää peitellä omia jälkiään. Itse tuskin bongasin kaikkia vihjeitä ja epäloogisuuksia, joita lausuntoihin oli upotettu. Jännitys säilyi, vaikka arvasinkin syyllisen vähän ennen suurta paljastusta.

Heti käy ilmi, että murhattu Dannerin perhe ei ollut ihmisten suosiossa. He elivät omissa oloissaan ja pikku kylän tapaan huhuja liikkui vinhaan tahtiin. Jokainen kertoo omista yhteyksistään perheeseen ja aikaisemmin levällään ollut palapeli alkaa hahmottua. Kyläläisten kertomusten lomassa päästään kurkistamaan murhaajan ajatuksiin lukijan yrittäessä kuumeisesti pähkäillä hänen henkilöllisyyttään.

"Paha henki asuu jokaisessa, ja jokainen voi 
milloin tahansa päästää pahan henkensä valloilleen."

_______

Andrea Maria Schenkel - Hiljainen kylä

(Tannöd, 2005)

Gummerus, 2009

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★

Tim Krabbé - Jäljettömiin (Dekkariviikko)

"Turistien täyttämät kopperot etenivät tasaisesti kuin 
avaruusalukset pitkällä, leveällä etelään johtavalla tiellä."

kirjan alku

Tim Krabbén Jäljettömiin on rakkaustarina ja tutkielma pahuudesta. Se on hyvin intensiivinen pläjäys, mutta lyhyelläkin sivumäärällä kirjailija on onnistunut luomaan käsinkosketeltavan ja piinaavan tunnelman. Pahuus lymyää jossain sivujen välissä ja iskee varoittamatta.

Yö oli kirkas, selkeä - ja loputon. Saskia oli jossakin.
Nyt kului vihoviimeinen minuutti, jonka aikana voisi vielä tapahtua jotain normaalia. Rex nousi ja huusi: "Saskia! Saskia!" Mitään ei tapahtunut paitsi että hänen äänensä kaiku sammui ja moottoritien ikuinen kohina jatkui. Takakansi

Rex ja hänen tyttöystävänsä Saskia tekevät matkaa autolla. He pysähtyvät huoltoasemalle. Saskia käy sisällä, mutta sen jälkeen hänestä ei kuulu mitään. Hän katoaa jäljettömiin. Rex ei voi ymmärtää tapahtunutta ja yrittää kaikkensa löytääkseen Saskian. Tuloksetta. Jäljelle jää vain raastava epätietoisuus tapahtuneesta.

Jäljettömiin on pieni suuri kirja. Kenties kokonsa puolesta loistavaa matkalukemista, mutta sisältönsä puolesta ei mikään road trip -kirja. Huoltoasemia ainakin kannattaisi välttää, sillä koskaan ei voi tietää mitä hiippareita siellä liikkuu ;). Onnellisen parin yhteinen matka muuttuu toisen epätoivoksi. Krabbé ei liikaa selittele lukijalle - hän ei oikeastaan selittele mitään. Tarina puhuu puolestaan ja asiat selviää vasta sivuja hotkimalla, jos ovat selvitäkseen.

"Silloin Rex painoi poskensa ikkunan ulointa nurkkaa vasten ja ajatteli: "Nyt näen hänet vielä. Ja nytkin. Ja vielä nytkin!" Mutta niin kovasti kuin hän sitä ajattelikin, se ei pysäyttänyt Saskiaa, ja hänen vielä ajatellessa viimeistä kertaa nyt Saskia katosi. 

Kertojanäkökulmat vaihtelevat Rexin ja syyllisen välillä. Oli oikeastaan karmivaa pujahtaa sairaaseen mieleen ja joutua lukemaan eteenpäin tietäen, että tässä ei olla menossa mitään hyvää kohti. Psykologisen jännityksen parissa sai varpaat kippurassa ahdistua. Kirjasta sai myös kylmiä väreitä, varsinkin lopussa. Jäljettömiin on vähäeleinen ja jopa kylmäntoteava ja juuri siksi niin puistattava ja jo alusta alkaen pahaenteinen. Tämä kirja on tarkoitettu heille, jotka kaipaavat jotain muuta kuin ihan perinteistä dekkaria. Toivon todella että muutkin löytävät tämän ääreen!

_______

Tim Krabbé - Jäljettömiin

(Het gouden ei, 1984)

Like, 2003

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★½