Vappulukuhaaste - koonti (päivittyvä postaus)

Vappulukuhaaste lähestyy ja koska Bibliofiilin Mari oli keksinyt, että mitään kummempia 24 tunnin aikarajoituksia ei ole, niin pakko oli lähteä mukaan. Kyse ei siis ole perinteisestä maratonista vaan kaikki lukeminen aikavälillä 29.4-1.5. lasketaan mukaan.

En välttämättä päivittele välietapeista vaan teen sitten vasta haasteen jälkeen koontipostauksen tähän alle, jossa ilmoitan lopullisen lukusaldon ja kirjat, mutta on myös hyvin mahdollista, että poikkean suunnitelmista. Tänään perjantaina ei ainakaan kauheasti ehdi lukea, mutta viikonloppuna sitäkin enemmän siman ja munkkien lomassa :) Vielä ehtii kaikki kiinnostuneet mukaan, rennolla meiningillä mennään.

Alla lukusuunnitelma; kesken olevia kirjoja ja niitä jotka suunnittelin aloittavani seuraavaksi. Kuvasta puuttuu lainaamani sarjakuvat.

Kesken on Historiantutkija (alkumetreillä vasta ollaan) ja Wilsonin Four Children and It. Wilsonin lukemisesta onkin vierähtänyt liian pitkä aika. Seuraavana lukuun tulee P. D. Jamesin Sally-rukka, kultatukka ja Makinen Maa ja taivas.

Vappulukuhaasteen Pelastus: sain juuri kirjastosta paljon odottamani Elena Ferranten Loistava ystäväni ja Tiina Raevaaran Korppinaiset. Nyt ei voi mikään mennä pieleen.

la 30.4. klo 19:30
Koneella kun tässä muutenkin ollaan, niin samalla päivittelen tämän hetkisen tilanteen:
Elena Ferrante: Loistava ystäväni 59s
P. D. James: Sally-rukka, kultatukka 90s
Shakespeare: Coriolanus 34s

Kovin paljon ei ole tullut luettua ja huomiseksi on ohjelmaa, joten saa nähdä. Ei stressiä :) Tsemppiä muille haasteeseen lähteneille!

ma 2.5.
Eilen loppui Vappulukuhaaste ja ajattelin ehtiväni enemmän lukea, mutta se jäi muun ohjelman jalkoihin. Tässä kuitenkin luetut kirjat ja sivut:

Elena Ferrante - Loistava ystäväni 160s
P. D. James - Sally-rukka, kultatukka 137s
Elizabeth Kostova - Historiantutkija 61s
William Shakespeare - Coriolanus 61s
Tiina Raevaara - Korppinaiset 35s

Yhteensä 454 sivua.

Karin Alvtegen - Todennäköinen tarina

"Anders, kuuletko sinä?
Vieras ääni oli ystävällinen ja lämmin mutta 
tuli paikasta, joka ei ollut hänen ulottuvillaan."

kirjan alku

Karin Alvtegen tunnetaan ruotsalaisena jännityskirjailijana, mutta Todennäköinen tarina on hyppy ihmissuhderomaanien maailmaan, jonka kirjailija - ainakin tämän romaanin perusteella - taitaa loistavasti.

Tukholmalainen pariskunta hankkii kartanon Norrlannista, ja Helena pääsee toteuttamaan unelmaansa, hotellia maalla. Kylä on hänelle lapsuuden kesien tuttu idylli, mutta avioliitto natisee jo liitoksissaan ja pian Helena on yksin kiukuttelevan teini-ikäisen tyttärensä kanssa. --

Eräänä päivänä asiakkaaksi saapuu Anders, liikemies, jonka elämästä on merkitys kadonnut samalla kun miljoonat ovat virranneet pankkitilille. Hän on ajanut kolarin ja tarvitsee nyt paikan, jossa voi toipua rauhassa. Mitä tapahtuu, kun elämäänsä pettynyt nainen ja kyyninen mies kohtaavat? Nousevatko vanhat pettymykset, pelot ja surut uudelleen esiin? Vai kypsyykö molemmissa kyky hyväksyä nykyisyys, tarttua rohkeasti uuteen ja antaa elämän viedä?

"Rohkeus jäädä. Uskaltaa olla sellaisen ihmisen vierellä, joka on mennyt sisältä rikki. Nähdä, kohdata avuttomuus kun ei pysty tekemään mitään. Osoittaa ettei toista ole hylätty, vaikka etäisyys hänen pimeyteensä on suunnaton."

Todennäköinen tarina on sykähdyttävän upea teos ihan jo psykologisella tasolla. Se on täynnä viisaita ajatuksia ja pohdittavaa. Alvtegen tuntuu olevan hyvin erilaisista lähtökohdista tulevien henkilöidensä pään sisällä. Tarkkanäköisesti hän ymmärtää heitä ja heidän sisäistä maailmaansa. Hyvyyttä ja puutteita, sen kummemmin kantaa ottamatta.

Kirjassa kuvataan (keräily)riippuvuutta, joka täyttää kyseisen henkilön tyhjiön elämässä; avioeroa, joka hajottaa perheen ja tekee ihmisistä katkeria. Helana pelkää menettävänsä tyttärensä ex-miehelleen, sillä hänen on vaikea saada edes keskustelua aikaiseksi tyttärensä kanssa, eikä tämä viihdy maalla. Kirja tarttuu myös ennakkoluuloihin, joita saa rutkasti osakseen omissa oloissa asuva Verner. Ihmisten juoruilu lisää vain vettä myllyyn. Näennäisesti kirjassa ei hurjasti tapahtumia ole, mutta painopiste onkin ihmismielen syvyyksissä. Hurjan kiehtovaa.

Alvtegen ei ole siis minulle ennestään tuttu edes noista dekkareista, joten jännitän sitä mitä tulen hänen muusta tuotannosta pitämään, mutta se on varmaa, että luen hänen kirjojaan lisää.

_______

Karin Alvtegen - Todennäköinen tarina

(En sannolik historia, 2010)

WSOY, 2012

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★★★½

Serena Valentino - Noidan peili

"Omenapuut kukkivat linnan pihalla hennon vaaleanpunaisina, 
ja hopeiset koristepallot välkähtelivät auringossa."

kirjan alku

Noidan peili - Pahan kuningattaren tarina perustuu osittain Walt Disneyn Lumikki ja seitsemän kääpiötä -teokseen ja se kertookin tutun Lumikki-sadun ilkeän äitipuolen näkökulmasta. Tarinassa selviää miksi kuningattaresta tuli paha ja miksi hän vihasi Lumikkia niin paljon, että halusi tämän sydämen revittävän irti. Kukaanhan ei syntyessään ole paha, vaan siihen kasvetaan syystä tai toisesta.

Oli jotenkin todella vaikeaa käsittää kuningatar hyvänä ja rakastavana hahmona, joka haluaa olla hyvä äitipuoli Lumikille, kun piirretyn kuningitar on aivan toistaluokkaa! Tarvittaisiin jotain todella radikaalia, että tästä lähtökohdasta päästäisin lopulliseen tulokseen. Mikä voi niin traagista olla? Suhtauduin siis varauksella tarinaan, mutta jouduin toteamaan tuon syyn olevan itseasiassa aika hyvä ja ymmärrettävä.

Kirja kertoo koko kuningattaren tarinan, joten siinä on mukana kaikki tapahtumat aina hamaan loppuun saakka. Tarinan tunteville loppu on siis vain kertausta. Siinä missä tämä tarina olisi uponnut minuun nuorena, ei se nyt osannut olla tarpeeksi napakka. Välillä mentiin jonkinlaisella tyhjäkäynnillä, joka ei jaksanut innostaa, eikä se sinänsä edistänyt tarinaa ihmeellisemmin. Ehkä odotin vähän nopeatempoisempaa ja tapahtumarikkaampaa, sillä suuresta sivumäärästä kirjaa ei ainakaan voi syyttää. Noidan peili sopii varmasti paremmin nuoremmille lukijoille.

Näyttäväkantisessa Prinsessa ja Pahikset -sarjassa seuraavana on käsittelyvuorossa Kaunottaren ja hirviön Hirviö sekä Pienen merenneidon Ursula. Nähtäväksi jää luenko. Vähän kyllä jo houkuttelee.

_______

Serena Valentino - Noidan peili

(Fairest of All, Tale of the Wicked Queen, 2009)

Sanoma Media Finland Oy, 2016

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★

Muita postauksiani:
Lumikki (satu+elokuvia)

Manu Larcenet - Blast: Röykkiö ihraa

Viime kirjastoreissulta mukaan tarttui kasa sarjakuvia, joista yksi oli lukulistallakin pitkään ollut Manu Larcenet'n Blast: Röykkiö ihraa. Ei mikään järin huokutteleva nimi, joten en ollut varma mihin olin edes ryhtymässä. Surkuhupaisaa sinänsä, sillä takakannessa sanotaan tarinan olevan tutkielma ihmisen suvaitsemattomuudesta. Ja tässä minä olen, ennakkoluuloja täynnä.

Jotain pahaa on tapahtunut, ilmeisesti rikos, ja sairaalassa makaa nainen tajuttomana. Epäiltynä on rankasti ylipainoinen mies, entinen ruokakirjailija ja nykyinen kulkuri. Kuulusteluhuoneessa poliisi saa faktojen, päivämäärien ja kellonaikojen sijasta kuulla kokonaisen elämäntarinan. Kuka on Polza Mancini, tämä vastenmielinen röykkiä ihraa? Sitä poliisi ei kysy, mutta juuri sen se saa tietää.

Polza Mancini kertoo tarinansa, siinä muodossa ja järjestyksessä kuin itse haluaa. Isän kuolema on laukaissut säyseässä miehessä pelon, jota hän pystyy hallitsemaan vain juomalla itsensä tolkuttomaan humalaan. Tavanomaiset normit eivät enää kahlitse Mancinia. Tavoittelemisen arvoista on vain blast, surrealistinen itsensä unohtamisen tila. Takakansi

Polza henkilönä vaikuttaa aluksi hieman vastenmielinen ja jotenkin vinksahtaneelta, mutta lukijana aloin tarinan edetessä tuntea sympatiaa häntä kohtaan. Miehen menneisyyden auetessa selviää syitä hänen käytökseensä. Ilmapiiri albumissa on hivenen ahdistava ja tarina jää avoimeksi, sillä Blast-sarjasta löytyykin vielä kaksi suomennettua osaa innokkaille lukijoille. Sairaalassa makaavaa naisesta ei koko albumissa mainita, joten senkin selvittämiseksi on jatkettava seuraavien albumien pariin. Aikamoinen cliffhanger.

Albumin ruudut puhuvat puolestaan ja tekstiä on aika vähän. Laaveeratut harmaan sävyt luovat visuaalisesti rikkaat ja elävät kuvat ja tästä syystä kuvat tarjoavat enemmän kolmiulotteisuutta kuin mihin pelkkä viiva pystyisi. Polzan blastit on kuvattu mustavalkokuvien päälle piirretyillä lasten värikkäillä piirroksilla, jotka rikkovat hieman masentunuttakin tunnelmaa loistavasti. Yhdistelmä on herkullinen ja värilliset kuvat melkein räjähtävät silmille.

Blast: Röykkiö ihraa on loistava albumi, jonka soisi tulevan isommankin ihmismäärän tietoisuuteen. Itse ajattelin jatko-osiin ehdottomasti tarttua ja selvittää lisää asioita tuosta Polza Mancinista ja hänen mahdollisesta rikoksestaan.

_______

Manu Larcenet - Blast: Röykkiö ihraa

(Blast 1 - Grasse Carcasse, 2009)

WSOY, 2011
Lasten piirrokset: Lilie ja Lenni

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★★

Charlotte Brontë - Syrjästäkatsojan tarina

"Kummitätini asuntona oli kaunis talo 
siistissä vanhassa Brettonin kaupungissa."

kirjan alku

Kiitos Brontë-haasteen, sain suhteellisen nopealla aikataululla luettua Syrjästäkatsojan tarinan. Se ei ole Charlotte Brontën tunnetuinta tuotantoa ja Goodreadsin mukaan Syrjästäkatsojan tarinaa pidetään Brontën omaelämäkerrallisimpana romaanina, sillä kuten päähenkilö Lucy Snowe myös Brontë toimi opettajana Belgiassa ja rakastui koulunsa johtajaan. Kotiopettajattaren romaani on yksi lemppareitani, joten sen kanssa samalle tasolle on vaikea päästä.

Päähenkilönä on nuori englannitar Lucy Snowe, joka on lähtenyt etsimään onneaan mannermaalta ja päätynyt pieneen tyttöoppilaitokseen englanninopettajaksi. Entisen luostarin koulusaleiksi muutetut huoneet ja villiintynyt puutarha muodostavat taustan tummanhehkuiselle rakkausdraamalle - kahden poikkeusihmisen sydämen tarinalle -- Takakansi

"Minä sanoin hyvin vähän. Annoin hänelle vain luonteeni kuoren ja kaarnan. Mitä siitä: hän ei odottanut minulta mitään parempaa - hän tunsi minut liian hyvin toivoakseen kohteliasuuksia - kuivat pistopuheeni miellyttivät häntä koko lailla, ja mitä proosallisempi ja mahdottomampi olin, sitä iloisemmin hän nauroi."

Jostain syystä alku viehätti minua kovin kun Lucy oli kummitätinsä luona ja erikoinen Polly-tyttönen liittyi joukkoon. Senpä takia en sisäoppilaistosvaihetta pitänyt mitenkään erityisen kiinnostavana. Ikävää sinänsä, sillä sisäoppilaistosta on suurin osa kirjaa. Lucy on hyvin ärsyttäväkin henkilö; hän todellakin on syrjästäkatsoja, joka pidättäytyy kaikesta hauskasta ja miellyttävistä asioista. Hän eristää itsensä päästämättä muita ihmisiä liian lähelle ja antaakin itsestään kylmän ja välinpitämättömän kuvan. Sisäoppilaitoksessa Lucy ei ystävysty muiden opettajien kanssa, vaan hän löytää heistä aina jotain epämiellyttäviä ominaisuuksia. Hän onkin yksinäinen sielu, joka lähinnä seurailee muita pysytellen etäällä kaikista tapahtumista yms. Kuulostaa kamalalta ja kurinalaiselta elämältä:

"Harras halu näyttämötaiteeseen oli osoittautunut kuuluvansa luonteeseeni; tämän vastakeksityn taipumuksen helliminen ja kehittäminen olisi voinut lahjoittaa minulle kokonaisen maailman hauskuutta, mutta se ei olisi sopinut minunlaiselleni syrjästäkatsojalle. Se taipumus ja halu oli työnnettävä syrjään, ja minä työnsin ne syrjään ja lukitsin ne päätöksellä jota ei aika eikä kiusaus ole sittemmin järkyttänyt."

"Älä anna minun ajatella heitä liian usein, liian paljon, liian hellästi", pyysin. "Anna minun tyytyä keskinkertaiseen siemaukseen tästä elävästä virrasta, älä salli minun janoisena ja kiihkeänä rientää nauttimaan sen tervetulleesta vedestä, äläkä anna minun kuvitella sitä makeammaksi kuin maiset lähteet ovat."

Lucy on moderni ja itsenäinen nainen; hän haluaa olla oman onnensa seppä, eikä asettua liian mukavasti toisten almujen varaan. Romaanin tummien sävyjen lisäksi sieltä löytyy kummitteleva nunna, joka silloin tällöin maisemissa vilahtelee goottilaisen kauhun hengessä. Kirjan loppu on romaanin muuhun henkeen sopiva ja tulkinnallinen. Itse kallistun pessimistisyyden puolelle saatujen tietojen valossa, mutta jokainenhan voi tulkita sen niin kuin parhaaksi näkee.
_______

Charlotte Bronte - Syrjästäkatsojan tarina

(Villette, 1853)

WSOY, 1966

Omasta hyllystä
Kaksisataa sanaa Charlotte Brontesta -haaste
Tähtiä: ★★★

Muita Bronte-postauksiani:
Anne Bronte: Agnes kotiopettajatar

TEATTERI: Vampyyrien tanssi

Miiko Toiviainen
Helsingin Kaupunginteatteri / Kuva © Mirka Kleemola 

Alkuun täytyy sanoa, että olen enemmänkin käynyt katsomassa pelkkiä näytelmiä, musikaalit eivät jostain syystä ole saaneet innostumaan - kunnes huomasin Helsingin Kaupunginteatterin ohjelmistossa Vampyyrien tanssin. Ja miksi? Tarina on ennestään tuttu Roman Polanskin The Fearless Vampire Killers or Pardon Me, But Your Teeth Are in My Neck (1967) -elokuvasta, joka sekin näytelmän tapaan edustaa kauhukomediaa. Vaativa laji, mutta onnistuessaan todella nautittavaa katsottavaa - aivan kuten tässäkin esimerkillisessä tapauksessa.

Vampyyrien tanssi on kerrassaan huikea musikaali! Jo pelkkä alku oli älyttömän hieno: Quasimodo-tyyppinen rääsyläinen soittamassa urkuja antaumuksella sävelten kajahtaessa voimallisesti salin takaosaan saakka. Se oli menoa se!

Petrus Kähkönen ja Raili Raitala
Helsingin Kaupunginteatteri / Kuva © Mirka Kleemola

Professori Abronsius (Antti Timonen/ Tuukka Leppänen) ja Alfred (Petrus Kähkönen/ Miiko Toiviainen) ovat tulleet syrjäiselle seudulle etsimään vampyyrejä ja asettuvat matkallaan majataloon, jonka omistajan herttaiseen tyttäreen Sarahiin (Raili Raitala/ Anna Victoria Eriksson) Alfred rakastuu. Lähistöllä asuva vampyyri kreivi von Krolock (Jonas Saari/Mikko Vihma) saa kuitenkin Sarahin pauloihinsa ja houkuteltua tämän mukaansa. Professori Abronsius ja Alfred seuraavat jälkiä kreivin linnaan.

Lavasteisiin ja näyttelijöiden asuihin on panostettu oikein huolella yksityiskohtia myöten ja pieneen tilaan on ihmeellisesti saatu mahtumaan kaikenlaista. Näyttävää jälkeä, ihan silmiä hivelee. Toisenlaista silmänruokaa tarjoilee tässä tapauksessa Mikko Vihman esittämä karismaattinen kreivi von Krolock (elokuvaversion kreivi ei sen sijaan mitenkään erityisen miellyttävä ollut), joka olisi varmasti saanut houkuteltua katsomosta aika montakin naispuolista katsojaa mukaansa. Komeaääninenkin vielä!

Mikko Vihma
Helsingin Kaupunginteatteri / Kuva © Mirka Kleemola 

Toinen laulullisesti todella lahjakas on Raili Raitala, joka valloittaa suurilla, herttaisilla silmillä ja leiskuvan punaisilla hiuksillaan, jotka toivat välittömästi mieleen Sharon Taten elokuvassa esittämän Sarahin. Hyvä ratkaisu. Yhteislauluista ei valitettavasti meinannut aina saada selvää sanoista, yksilauluista yleisesti ottaen sai. Musikaalin komediapuolesta piti suurimmaksi osaksi huolen parivaljakko professori Abronsius ja Alfred. Heillä tuntui pelaavan yhteen todella hyvin. Minä vain nojasin tuolissa taaksepäin ja nautin - ja nauroin.

Sanna Majuri, Antti Timonen ja Petrus Kähkönen

 Helsingin Kaupunginteatteri / Kuva © Mirka Kleemola

Kyllä minä etukäteen paljon tältä odotinkin kaiken hehkutuksen keskellä, mutta en joutunut pettymään! Turhaa ei siis se kaikki ylistys ole ollut.

_______________________

Michael Kunze - Jim Steinman
Script & Lyrics by Michael Kunze, Music by JIM Steinman  
Vocal and Dance Arrangements Michael Reed, Orchestrations Steve Margoshes 
  
Rooleissa Mikko Vihma, Raili Raitala, Jonas Saari, Anna Victoria Eriksson, Petrus Kähkönen, Antti Timonen, 

Tuukka Leppänen, Vuokko Hovatta, Leenamari Unho, Sanna Majuri, Laura Alajääski, Kari Mattila, 

Risto Kaskilahti, Miiko Toiviainen, Sofia Hilli, Juha Jokela, Kirsi Karlenius, Ilkka Kokkonen, Kai Lähdesmäki,

Hanna Mönkäre, Unto Nuora, Emilia Nyman, Sami Paasila, Tiina Peltonen, Peter Pihlström, Tuukka Raitala, 

Inka Tiitinen, Kaisa Torkkel 
  
Suomennos Marika Hakola, Ohjaus ja koreografia Markku Nenonen 
Kapellimestari Eeva Kontu, Lavastus Jani Uljas ja Jari Ijäs 
Puvut Elina Kolehmainen, Valosuunnittelu William Iles 
Äänisuunnittelu Kirsi Peteri ja Jori Tossavainen
Naamiointi ja kampaukset Jutta Kainulainen, Henri Karjalainen, Anu
Laaksonen, Milja Mensonen, Jaana Nykänen  

NY Times By the Book Tag

Kirsi oli BookTubesta bongannut hauskan Tagin, jonka päädyin itsekin tekemään, sillä mikään kirjapostaus ei odota julkaisuvuoroaan (outoa!) ja aika ajoin on hauska tehdä vähän erilaisia postauksia.

1. What book is on your nightstand now? 
Matkakirjana on Todennäköinen tarina, joka onkin edistynyt parhaiten, sillä arkena en sinänsä kauheasti ehdi lukea. Välillä tulee illalla sinnikkäästi yritetty silmät sikkuralla saada edes aukeaman verran edistettyä muita kirjoja, mutta joo... voitte kuvitella mitä siitä tulee. Muuten kesken on kaksi paksukaista: Blondi ja Syrjästäkatsojan tarina. Sarjakuvista meneillään on Fables vol.2 ja Blast.

2. What was the last truly great book that you read?
Se taitaa mennä niinkin pitkälle kuin maaliskuulle ja sieltä nostaisin esiin Sin City -sarjan.

3. If you could meet any writer – dead or alive – who would it be? And what would you want to know?
Paha kysymys. Itseasiassa mieleeni tulee jopa kaksi. Ensimmäinen on Carlos Ruiz Zafon, jonka tapaaminen olisi pakko pitää sisällään myös esittelykierroksen pitkin Espanjan kujia kirjan maisemissa ja toinen tapaamisen arvoinen olisi varmasti Jacqueline Wilson, jota olisi mielenkiintoista haastatella hänen kirjojensa aiheiden pohjalta. Mikä on saanut hänet kirjoittamaan niin rankoista aiheista lapsille? 

4. What books might we be surprised to find on your shelves?

Mikään hyllystäni löytyvä ei ole yllätys :D

5. How do you organise your personal library?

Suurimmaksi osaksi koon ja sitten värin mukaan. Aikalailla sekalainen seurakunta siellä jököttää. Niin ja jännitykselle on ihan oma hyllynsä.

  
6. What book have you always meant to read and haven’t got round to yet? Anything you feel embarrassed never to have read?

Taru Sormusten Herrasta ehdottomasti! Se on ollut pitkään tarkoitus lukea, mutta roikkuu edelleen lukulistalla saamatta ansaitsemaansa tilaisuutta. En ole ajatellut kokea enää "häpeää", etten jotain kirjaa ole lukenut. Kaikki aikanaan. Kysehän ei kuitenkaan ole laiskuudesta.

7. Disappointing, over-rated, just not good: what book did you feel you were supposed to like but didn’t? Do you remember the last book you put down without finishing? 
Katjan Ketun Kätilö ei juurikaan inspiroinut niin kuin olin ajatellut. Viimeisin kirja, jonka kirjastoon palautin lukematta oli Ylpeys, ennakkoluulo ja zombit. Parinkymmenen sivun jälkeen totesin, etten ollut yhtään zombituulella.

8. What kinds of stories are you drawn to? Any you stay clear of?
Pieneen yhteisöön keskittyvät kirjat (Paikka vapaana, Peyton Place...), jossa on draamaa ja tapahtumia. Kirjailija ei saa missään nimessä pitää lukijaa liian tyhmänä selittämällä kaikista kaiken. Maaginen realismi vetoaa myöskin hyvin paljon. Sen sijaan hyvin kaukana pysyn harlekiineista tai muuten vain yltiöromanttisista hattarakirjoista. Toinen jota välttelen on liika väkivalta.

9. If you could require the president to read one book, what would it be?
Jaahas... Ei sitten yhtään vaikeampaa kysymystä voinut keksiä.

-tunnin miettimistauko-

Vastaus: Fausto Brizzi - 100 onnen päivää. Olisi kiinnostavaa tietää mitä Sauli Niinistö tekisi viimeisten 100 päivän aikana. Minkälaisia päätöksiä syntyisi?

10. What do you plan to read next?

Lisää tiiliskiviä, kunhan edellisistä pääsee eroon! Mustarastas laulaa, Historiantutkija, Krokotiilin keltaiset silmät... Onhan niitä.    

  

Reetta Niemensivun sarjakuvia

Lähdin kirjastoon oikeastaan metsästämään Aavepianistia, mutta nappasin sitten samalla mukaan Reetta Niemensivun pari muutakin albumia, jotka luin vieläpä aikajärjestyksessä. Albumit ovat myös aika lyhyitä, joten niitä luki loistavasti yhden illassa.

Lempi ja rakkaus perustuu sarjakuvataiteilijan oman Lempi-mummon vaiheisiin. Nuori Lempi tapaa Väinön, mutta kaikki ei suju odotusten mukaan. Rakastavaiset eivät saa itse määrätä tulevaisuudestaan vaan muiden päätökset ja sattuman oikut ohjaavat tapahtumia.

Lempi ja rakkaus

Aavepianisti ja muita kertomuksia -albumissa on neljä kummitusjuttua, jotka takakannen mukaan tiettävästi perustuvat tositapahtumiin. Mistään hurjista kauhutarinoista ei ole kyse ja aavistuksen vaisuksi lukukokemus jäi. Tykästyin kuitenkin sarjakuvan isoihin ruutuihin, joita on käytetty mukavalla tavalla hyödyksi, eikä aina tekstiäkään niin paljon tarvittu avuksi.

Aavepianisti ja muita kertomuksia

Saniainen kukkii juhannuksena: Juhannuksena 1928 joukko nuorukaisia pyöräilee katsomaan tyttöjen ripille pääsyä. Parkanon kirkko on viimeistä istumapaikkaa myöten täynnä. Hiostavassa herran huoneessa nuorten ajatukset karkailevat aattojuhlintaan. Siihen kuuluvat rakkautta ja rikkauksia lupaavat mystiset juhannustaiat. Helteinen aamupäivä enteilee ukkosmyrskyä, joka vaikuttaa jokaisen kirkonmenoihin osallistuvan elämään. Takakansi

Saniainen kukkii juhannuksena

Kaikissa albumeissa on historian havinaa, sillä ne ovat tavalla tai toisella oikeasti tapahtuneet. Aavepianistista tosin ei voi olla täysin varma... Reetta Niemensivu on taitava tekijä: vetävien juonien lisäksi kuvat ovat herkullisia ja piirrosjälki pehmeää. Värit ovat nekin pehmeitä ja hyvin harmonisia. Jokaisessa albumissa on melkeinpä oma värimaailmansa, joka tukee tarinaa ja se tulee esiin jo kansikuvassa. Hahmot ovat ilmeikkäitä ja heidän kasvoiltaan voi lukea pieniäkin vivahteita.

Kaiken kaikkiaan pidin kovasti!

_______

Reetta Niemensivu - Lempi ja rakkaus

Suuri Kurpitsa, 2010

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★

Reetta Niemensivu - Aavepianisti ja muita kertomuksia

Suuri Kurpitsa, 2011

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★

Reetta Niemensivu - Saniainen kukkii juhannuksena

Suuri Kurpitsa, 2013

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★

Pekka Hiltunen - Vilpittömästi sinun

"Kadulla levisi paniikki. Se kulki ihmisten 
kasvoilla ja heidän hätäisissä liikkeissään."

kirjan alku

Pekka Hiltusen Vilpittömästi sinun on Studio-rikossarjan ensimmäinen osa, josta viime vuonna ilmestyi jo kolmas osa. Näin ollen jatkan tutustumista suomalaisiin kirjailijoihin ja yllättävän paljon olen alkuvuonna heidän kirjojaan lukenutkin.

Älä astu suomalaisten naisten tielle

Lia on paennut keskinkertaisuutta Lontooseen. Elämä on yksinäistä, koska tämän suomalaisen naisen on vaikea päästää ihmisiä lähelleen. Päivisin hän työskentelee graafikkona laatulehdessä, illat lenkkeilee ja kulkee puistossa puhumassa patsaille.

Mutta Lian elämään astuu vaara. Hän kohtaa raa’an rikoksen, joka ei jätä rauhaan. Kun hän tapaa kiehtovan maannaisensa Marin, elämä muuttuu lopullisesti. Mari uskoutuu poikkeuksellisesta kyvystään: hän väittää osaavansa lukea ihmisiä ja nähdä heistä enemmän kuin muut. Marilla on myös epätavallinen työ. Hän johtaa hulppeassa Studiossa huippuammattilaisten tiimiä, joka ei epäröi vastustaa kovaa poliitikkoa ja naistenhyväksikäyttäjiä. Lialle avautuu vaarallisten operaatioiden ja yhteiskunnallisen kamppailun maailma. Mutta minkä kaiken Mari on valmis raivaamaan tieltään? Kuka tuo nainen todella on? Takakansi

Pidin kovasti siitä, että suomalaistytöt oli pistetty seikkailemaan Suomen ulkopuolelle ja vieläpä Lontooseen - jonne on muuten pakko päästä takaisin käymään! Miljöön vaihtaminen jonnekin koto-Suomea kauemmas oli ratkaisuna juurikin raikas ja jännittävä. Kansainvälistä potentiaalia, joten ei ihme, että Vilpittömästi sinua on käännetty ainakin kuuteen maahan ja yksi näistä on osuvasti Britannia.

Muuten kyse on aika normaalista dekkarista, jossa samaan aikaan seurataan kahden rikosjutun etenemistä: Lia selvittää auton takakontista löytyneen ruumiin henkilöllisyyttä ja Studio yrittää käräyttää erään poliitikon. Toimiva kombinaatio, kun aina jotain tapahtui vähintään toisella rintamalla. Marin erikoiskyvyt jäi alkua lukuunottamatta unholaan ja olisin nimenomaan kaivannut enemmän niiden käyttämistä. Erilaisuus/erikoisuus kun on aina plussaa.

_______

Pekka Hiltunen - Vilpittömästi sinun

Gummerus, 2013

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★★

Arthur Miller - Kauppamatkustajan kuolema

Kauppamatkustajan kuolema on kansainvälisesti ehkä Arthur Millerin tunnetuin näytelmä ja palkittu Pulitzer-palkinnollakin. Esipuhe jäi taas suosiolla väliin, kun ei kiinnostanut tietää näytelmän koko juonta etukäteen, kiitos vain.

Willy Loman on uhrannut elämänsä uran luomiseen. Vanhetessaan kauppamatkustaja joutuu kuitenkin huomaamaan, ettei häntä ja hänen saavutuksiaan arvosteta. Ongelmat kärjistyvät kotona, kun pojat hylkäävät isänsä ja suistuvat itsekin punomaan valheita. Katsojalle perheen koko tilanne selviää takaumina. Takakansi

Willy Loman on kriisissä, kun hän huomaa työuransa haihtuvan silmiensä edessä. Nuoremmat ja jaksavammat vievät hänen paikkansa, eikä pitkällä ja uskollisella työuralla ole väliä, se ei johtajan vaakakupissa näytä paljoa painavan. Annetaan lämmintä kättä ja näytettään ovea. Willyn suhde kahteen poikaansa ei yhtään paremmassa mallissa ole. Isällä on suuret ja valmiiksi suunnitellut odotukset heitä kohtaan, mutta varsinkin toinen pojista tuottaa hänelle vain pettymyksen pettymyksen perään.

Näytelmässä "amerikkalaisen unelman konkurssi, joka ei ole niin kaukana suomalaisesta työelämästä" hajottaa Lomanin perhettä. Taustalla uhrautuva Linda-äiti yrittää pitää perheensä koossa tietämättä edes itse mitä kaiken taustalla on. Lukija pääsee perheen menneisyydestä ja suuresta petoksesta tietoiseksi vasta näytelmän edetessä vähän pidemmälle, jolloin uusia ulottuvuuksia ja näkökantoja avautuu. Ihmisten käytös selittyy paremmin. 

_______

Arthur Miller - Kauppamatkustajan kuolema

(Death of a Salesman, 1949)

WSOY, 2001

Kirjastosta lainattu
Lukuharjoituksia -haaste
Tähtiä: ★★★

Maria Gripe - Lasinpuhaltajan lapset (+elokuva)

"Vaivalon pitäjässä oli muinoin - en tiedä liekö enää - pieni kylä

 nimeltä Surku. Siinä asui lasinpuhaltaja Albert vaimoineen."

kirjan alku

Lasinpuhaltajan lapset on satukertomus 1800-luvun Smoolannista. Kirjalla on aivan hurmaavat kannet. Söpöjä pyöreäposkisia lapsia. Kannen ja sisäsivujen kuvituksen on tehnyt Maria Gripen mies Harald Gripe, joka on kuvittanut myös muita vaimonsa kirjoja.

Tuomet kukkivat ja kuu paistoi sinä iltana, kun lasinpuhaltajan lapset katosivat Blekerydin kevätmarkkinoilla. Kansa töllisteli mustia vaunuja tietämättä, että ne veivät mukanaan pimeyteen kaksi ryöstettyä lasta. Niin joutuivat Klas ja Klara Toivemaan Valtiaan linnaan, missä ilo oli yhtä turhaa kuin itku ja surua kuvastivat vain Peililasten silmät. Mutta kaukana kotikylässä kiiruhti Sofia-äiti kuutamossa hirsipuumäelle. Nyt tarvittiin markkinasormuksen taikaa ja velhonaisen viisautta... Takakansi

Kirjassa käsitellään isoja aiheita kuten lasten menettäminen, näkymättömyys toisille, hyväksynnän janoaminen. Kun Valtiatar sanoo haluavansa lapsen, Valtias kiiruhtaa toteuttamaan puolisonsa toiveen samantien vain jotta tämä sanoisi kerrankin kiitos. Ailahteleva rouva kuitenkin toteaa myöhemmin koiriensa pukuvan häntä paremmin.

Kaikki kirjassa ollut symboliikka ei aivan auennut ensimmäisellä lukemalla; oli yksisilmäistä korppia, joka menetti pahannäön katsoessaan liian syvälle viisauden kaivoon, Unohdusten joki, Peililapset.. Kaikkien eniten kirjassa on kyse "kahden vastavoiman taistelu ihmisessä", kuten takakannessa mainitaan.

Lasinpuhaltajan lapset -elokuva
Suurin syy elokuvan katsomiseen oli varmasti Stellan Skarsgård, muita näyttelijöitä en tuntenutkaan ennestään (ruotsalaisten näyttelijöiden tuntemus muutenkin huono, rajoittuu Komisario Beckiin ja Miehet jotka vihaavat naisia).

Yllättävän synkkäsävyinen oli elokuvasta tehty ja näin visuaalisessa muodossa musiikin kera aiheiden rankkuus tulee vielä lähemmäs. Varsinkin vanhempien tuska lastensa menettämisestä ja lasten kurjat olot Valtiaan linnassa. Ainut puute oli, että Peililapset mainittiin vain ohimennen. Kirjassa lapset leikkivät heidän kanssa ja huomaavat Peililasten käyvän aina vain surullisemmaksi kunnes katosivat ja lapset tajusivat että heitäkään ei enää ole. Eräällä tapaa he muuttuvat näkymättömiksi talossa, jossa ei saa mekastaa tai nauraa.

Onneksi en tätä aivan pienenä nähnyt, sillä varsinkin lastenhoitaja Nana oli karmea ilmestys. Hän muistutti kovasti jotain muutakin hahmoa, mutta en saa millään päähäni ketä. Tälle seikkailuelokuvalle ei olisi tehnyt pahaa pieni tapahtumien nopeutus, mutta muuten oikein mukiinmenevä parituntinen.

Muita postauksiani:
Maria Gripe: Elvis ja auringonkukka

_______

Maria Gripe - Lasinpuhaltajan lapset

(Glasblåsarnas barn, 1964)

Tammi, 1972
Kuvitus: Harald Gripe

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★★

Lasinpuhaltajan lapset (1997)
Seikkailu

Ohjaus: Anders Grönros
Näyttelijät: Stellan Skarsgård, Pernilla August, Elin Klinga, Lena Granhagen, Oliver P. Peldius, Jasmine Heikura, Thommy Berggren 

Tähtiä: ★★★

David Duchovny - Pyhä lehmä

"Suurin osa ihmisistä luulee, että 
lehmät eivät kykene ajatteluun. Haloo."

kirjan alku

Viime vuonna X-Files -sarjasta tuttu Gillian Anderson kirjoitti kirjan ja nyt sarjan toinen päätähti David Duchovny on julkaissut omansa. Andersonin kirjassa liikuttiin samoissa hämärissä vesissä kuin X-Filesissa, mutta Duchovnyn kirja onkin aikuistensatu lehmästä. Eipä olisi tullut ensimmäisenä mieleen. Tai no oikeastaanhan Duchovny vain kirjoittaa Elsie-lehmän tahdon mukaan, sillä Elsie se tässä haluaa kirjansa julkaistuksi ja äänensä kuuluviin. Erittäin viihdyttäviä ovatkin juuri lehmän ja kustannustoimittajan väliset keskustelut, joissa puidaan kirjan myyvyyttä ja kohdeyleisön mieltymyksiä.

"Minä, minä en ole enää mykkä laumasielu. Olen lehmä, jolla on asiaa."

Elsie-lehmä elää onnellista lehmänelämää, kunnes saa tietää tehotuontannosta ja päättää lähteä muualle, jossa sitä arvostetaan. Intia ainakin kuulostaa unelmapaikalta. Mukaan matkaseuraksi hän saa Jerry-possu ja Tom-kalkkuna, joilla on myös omat päämääränsä.

Pyhän lehmän parasta antia on sen sisältämä huumori. "(Hämähäkeissä minua häiritsee se, että kyllä kahdeksan jalkaa on liikaa kelle tahansa. Kaksi- ja nelijalkaiset vielä ymmärrän, kenties viisijalkaisetkin, mutta minusta kahdeksan jalkaa kertoo päättämättömyydestä, jopa epätoivoisuudesta.)" Näin lyhyessä kirjassa se vielä tuntui hauskalta, mutta pidemmässä sivumäärässä olisi voinut alkaa jo vähän rasittaa. Mutta mitäpä sillä väliä, kun juuri sopivan mittainen tämä oli.

Tämä on harmiton pieni kirja, mutta se täytyy laskea kirjan ansioksi, ettei se sorru millään tavalla saarnaavuuden puolelle, jolle on yllättävän helppo lipsua. Pyhässä lehmässä on havaittavissa pientä piikittelyä ihmisten suuntaan: "Stuertit ja lentoemännät eivät kiinnittäneet meihin huomiota, koska olivat ilmeisesti tottuneet matkustajien eläimelliseen käytökseen emmekä me erottuneet joukosta. Oikeastaan minusta tuntui, että meidän käytöksemme oli inhimillisempää kuin ihmisten. Olisittepa nähneet lentokoneen vessan." Oivaltava ja ihan viihdyttävä teos.

piilosyvällinen

piilosyvälline

piilosyvällinen

_______

David Duchovny - Pyhä lehmä

(Holy Cow, 2015)

Like, 2016

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★½