Brian Selznick - Wonderstruck

Something hit Ben Wilson and he opened his eyes.

Paksujen hyllynlämmittäjä-kirjojen luku-urakka on edennyt hitaaseen tahtiin. Muutenkin esimerkiksi tämän kuukauden kirjasaldo jää ainakin puolet pienemmäksi kuin yleensä. Mutta suhteellisen helppo rasti on Brian Selznickin Wonderstruck, joka Hugo Cabretin ja The Marvelsin tapaan etenee juonellisesti vuoroin tekstin ja vuoroin pelkkien mustavalkokuvien varassa. 

Takakannesta: Ben and Rose secretly wish for better lives. Ben longs for the father he has never known. Rose dreams of a mysterious actress whose life she chronicles in a scrapbook. When Ben discovers a puzzling clue in his mother's room and Rose reads an enticing headline in the newspaper, both children set out alone on desperate quests to find what they are missing. Set fifty years apart, these two independent stories weave back and worth in symmetry. 



Tapahtumapaikkoina ja -aikoina ovat Minnesota 1977 ja New Jersey 1927, mutta nämä kaksi tarinaa eivät ole vain irrallisia, toisistaan erillään olevia tarinapolkuja, vaan lopulta ne muodostavat jatkumon liittyen toisiinsa kauniilla tavalla. Benin tarina on kerrottu tekstillä ja Rosen kuvilla, mikä sopii hyvin kuurousteemaan. Olen monta sataa kirjaa lukenut, mutta tämä taitaa olla ensimmäinen kerta, kun päähenkilö on kuuro. Molemmat - Ben ja Rose - kaipaavat elämäänsä puuttuvaa palasta, eikä se tunne jätä rauhaan.

We are all in the gutter, but some of us are looking at the stars.

Selznick tuotannon kanssa samankaltaisiin teoksiin ei missään törmää. Taisinkin jo viimeksi mainita, että kaikenlainen tavallisuudesta poikkeava tapa kertoa herättää mielenkiintoni ja on loistava idea yhdistää kaksi taiteenmuotoa toisiinsa. Molemmat vievät tarinaa omalla tavallaan eteenpäin ja niissä on mukavaa samankaltaisuutta. Periaatteessa tarinat voisi lukea toisistaan erillään, mutta silloin lopun lankojen yhteenpunoutuminen jäisi kokonaan kokematta.

★★★★
Brian Selznick - Wonderstruck

Scholastic, 2011

Omasta hyllystä

Muita postauksia
Brian Selznick: The Marvels
Brian Selznick: Hugo Cabret

Kesä jona opin soittamaan ukulelea / Through the Woods

Kesä jona opin soittamaan ukulelea

Ode on tätinsä kissan vahtina tämän ollessa kesän Kreikassa. Poika yrittää unohtaa Leilan ja siinä hän saa apua kesäjuhlissa tavatulta, kuvia räpsivältä Stellalta, joka jakelee juhlijoille aikahyppymatkojen paluulippuja. Ystävyys Stellan kanssa tuo Oden elämään kaikkea uutta.

Edellisessä Anne Muhoselta lukemassani sarjakuvassa Ystäväni varjo ihastuin pelkistettyyn ja minimalistiseen tyyliin. Kesä jona opin soittamaan ukulelea tarjoilee kuitenkin energisemmän ja nuoruuden intoa puhkuvan tarinan, joten värejä ja liikettä löytyy. Ode pohtii pitkin kesää tilannettaan ja yrittää löytää oman polkunsa. Sen seuraavan askeleen."Kaikki mahdollisuudet ovat koko ajan tarjolla. Yhden vaihtoehdon valitseminen johtaa tuhansiin muihin. Ja kurssia voi kuitenkin myös muuttaa missä vaiheessa tahansa."

Kesä jona opin soittamaan ukulelea on hyväntuulinen ja positiivinen tarina elämän tienristeyksistä, jotka tulisi ottaa mahdollisuuksina ennemmin kuin uhkina. Odella ainakin on lopulta asenne kohdillaan, eikä siitä tietysti ole haittaa, että mukana on joku johon voi välillä nojautua.

✚   ✚   ✚

Through the Woods
Albumi pitää sisällään lyhyen alkuesittelyn lisäksi kuusi karmivaa tarinaa. Come, take a walk in the woods, and see what awaits you there. Hyvin viattoman oloisesti alkaneet tarinat saavat äkkiä puistattavia sävyjä ja osasta niistä muotoutuu varsinaisia groteskeja näytelmiä, jolloin on hyvin iloinen siitä, että itse on turvallisesti kotona. Kaikkia niitä yhdistää kammottava metsä, joka on tietenkin loistava näyttämö mielikuvituksen valloilleen päästämisessä.

It came from the woods.

Most strange things do.

Minulle tässä albumissa se juttu oli kuvitus: todella upeita aukeamia ja kaikissa tarinoissa oli lisäksi aika erilainenkin kuvitus. Löytyy kirkuvan kirkkaita värejä ja toisaalla harmonisempaa ja värittömämpää. Myös ruutujen käyttö vaihtelee: on perinteisempi ja sitten villimpi, joka ei ei noudata mitään ruutuja. Through the Woods on hyvin kokeileva albumi ja tällaista ilottelua toivoisin näkeväni useammin.

★★★
Anne Muhonen - Kesä jona opin soittamaan ukulelea

2017

Arvostelukappale

★★★½
Emily Carroll - Through the Woods

Margaret K. McElderry Books, 2014

Kirjastosta

Muita postauksia
Anne Muhonen: Ystäväni varjo

Cecelia Ahern - Viallinen (#1)

Minä olen tyttö, joka rakastaa määritelmiä, 
logiikkaa ja mustavalkoisuutta. Muistakaa se.

En olisi ihan heti arvannut, että Cecelia Ahernin kirja tulee päätymään blogiini, mutta niin siinä kuulkas vaan kävi! Aiemmin Ahern on kirjoittanut vaaleapunaista romantiikkaa, jonka olen kiertänyt kaukaa, mutta nyt saatiin suomeksi kirjailijan uusi aluevaltaus eli YA-dystopia. Sen tiesin heti kuvauksen luettuani haluavani lukea. Viallinen on kirjasarjan ensimmäinen osa.

Celestine North on kansalaisia vahtivan Killan määritelmien mukaan täydellinen mallikansalainen:
hän on omistautunut koululle ja tähtää hyvin korkealle matematiikassa, hänen poikaystävänsä Artin isä on Killan ylin tuomari ja heidän yhteinen tulevaisuutensakin Artin kanssa on valmiiksi suunniteltu. Täydellistä. Kunnes Celestine tietoisesti rikkoo sääntöjä ja häntä uhkaa tutkintavankeus ja viallisen leima.

Ahernin kirjoittama maailma on toimiva ja hyvin selitetty. Talouskriisin jälkeen perustettu Kilta tuomitsee viallisia kansalaisia, jotka ovat tehneet moraalisia tai eettisiä virheitä, jotta maan johtoon ei enää pääse ihmisiä, jotka tekisivät huonoja päätöksiä. Viallisten kroppaan poltetaan V-kirjain johonkin kohtaan riippuen virheen laadusta. Mielleyhtymä juutalaisvainoihin tulee välittömästi viallisten käyttämistä käsivarsinauhoista, joita heidän on pakko pitää erottautuakseen muista ihmisistä. He saavat elää täydellisten ihmisten joukossa, mutta hyvin erilaisilla, tiukilla säännöillä ja heitä vahditaan jatkuvasti. Hyvin samanhenkinen Isoveli valvoo -meininki kuin George Orwellin Vuonna 1984 -kirjassa (kannattaa muuten sekin lukea).

Kilta pitää meitä silmällä, ja mikä vielä
tärkeämpää, se haluaa tehdä meille sen selväksi.

Olisin halunnut tutustua Celestineen paremmin ennen tuota radikaalia heräämistä, sillä 60 sivun jälkeen hänen toimintansa ei tuntunut mitenkään yllättävältä, sillä en ollut ehtinyt tutustua tuohon besserwissermäiseen neiti Täydellisyyteen. Hänessä on myöhemmin paljon yhtymäkohtia Nälkäpelin Katnikseen, sillä molemmat antavat kapinalle kasvot. Kirja etenee nopealla sykkeellä ja jatkuvasti on jotain tapahtumassa. Jotta Celestinen ja Artin happily ever after -loppu ei olisi niin selvä, tuodaan kuvioihin Carrick, joka tulee Celestinelle hyvin tärkeäksi heidän yhteisten kokemusten vuoksi, joita muut kuin saman kokeneet eivät voi täysin ymmärtää.

Loppupeleissä Viallisen kaltaisen yhteiskunnan olomassaolo olisi hyvin hataralla pohjalla, sillä virheistä oppii ja niiden kautta tulee paremmaksi. On suorastaan mahdotonta olla ikinä tekemättä virheitä. Nyt kenellekään ei suoda toista tilaisuutta tai oppimismahdollisuutta. Celestine saa huomata, että moniakaan asioita ei tule ajatelleeksi ennen kuin ne sattuvat omalle kohdalle ja silloin ne saavat ajattelemaan.

PS. Olisi ollut kauhean kiva, jos kannen elottomalle ihmiselle olisi saanut myös silmät. Kiitos.

★★★½
Cecelia Ahern - Viallinen

(Flawed, 2016)

Gummerus, 2018

Kirjastosta

Pierre Lemaitre - Näkemiin taivaassa

Ne, jotka kuvittelivat sodan loppuvan pian, olivat
kaikki kuolleet jo aikoja sitten. Kuolleet sodassa.

Kiinnostuin alunperin ranskalaisen Pierre Lemaitren Näkemiin taivaassa -kirjasta nähtyäni siitä tekeillä olevan elokuvan silmiinpistävän hienon julisteen. Katsoin tietenkin trailerin ja vaikutuin sen mielikuvituksellisuudesta ja tunnelmasta. Äkkiä tietenkin selvisi, että elokuva perustuu kirjaan ja kävinkin sen heti lainaamassa. Näin alkuun on myös mainittava etten pidä yhtään sotakirjoista, mutta onneksi tajusin tämän kyseisen kipaleen olevan oikeastaan kaikkea muuta kuin taistelutannerkuvaus.

Paitsi että se tosin alkaa raa'alla rintamakuvauksella, jossa lähestyvä aselepo on jo käsillä, mutta luutnantti Henri d'Aulnay-Pradellelle se on masentava huomio. Epäonnistuneiden liiketoimiensa takia köyhtynyt Pradelle haluaa pakkomielteisesti asemansa ja rahansa takaisin ja jonkinlaisen urotyön kautta hän saisi sodan loputtua kapteenin arvon. Aika on vain käymässä vähiin moiselle ponnistukselle. Verenhimoisena miehenä hän ampuu pari omaa miestään uskotellen sotajoukolleen, että saksalaiset tappoivat heidät, jolloin joukko rynnistää tantereelle kostonhaluisena.

Epäonnekseen sotilas Albert Maillard tietää Pradellen teot ja joutuu elävältä haudatuksi yhdessä hevosen pään kanssa. Korkealla kuopan reunalla erottuu taivasta vasten luutnantti Pradellen kookas siluetti kuin kuoleman enkelin. Onnekkaiden tähtien alla syntyneen sotilas Edouard Péricoultin haavoittumisen ansiosta Albert pelastuu Miten sopimatonta tässä tilanteessa: hän tahtoo pelastaa toverinsa ja toivoo samalla, että se olisi joku, jonka kanssa hän on jutellut, josta hän pitää, mutta onni on kääntynyt ja Edouard menettää puolet kasvoistaan. Näiden kolmen miehen tulevaisuus on kietoutunut toisiinsa.

Epätoivoinen Edouard halua kadota maailmalta ja Albert tarjoutuu auttamaan, sillä hän on henkensä velkaa sotilastoverilleen. Samaan aikaan kun he elävät kurjissa oloissa, Pradelle nai Edouardin rikkaan sisaren ja kipuaa sosiaalisia tikkaita ylöspäin kasvoillaan kirkas, veitsenterävä katse. Albert vertaakin Pradellea osuvasti Kurjien poliisitarkastaja Javertiin, joka yhtälailla huokuu hyytävää synkkyyttä. Pradellen mielessä on vain voittojen kääriminen ja hänen saituruudessa vainajatkaan eivät ole pyhiä.

Goncourt-palkinnon voittanut romaani ei esitä sodan jälkeistä yhteiskuntaa kovin mairittelevassa valossa. Menestyjät palkitaan, mutta tavalliset rintamalaiset jätetään oman onnen nojaan. Keinottelijoilla on loistava tilaisuus lyödä rahoiksi. Vaikka Edouardista ja Albertista ei ajan saatossakaan tule parhaita kavereita niin silti toisen puolia pidetään. Eduard jää henkilöistä kaukaisimmaksi. Hän on 23-vuotias ja nyt jo depressiivisyyteen vajonnut ilmeisistä syistä. Lahjakas piirtäjä ei enää halua tartua kynään, kunnes miesten vuokraemännän 11-vuotias tytär Louise onnistuu ystävystymään Eduardin kanssa. Louise on ihanan valloittava voima kurjuuden keskellä. Riipaisevinta on isä, joka oppii arvostamaan ja rakastamaan poikaansa vasta menetyksen jälkeen.

Takakannessa kirjaa on kuvattu  "dekkarimaisen jännittäväksi historialliseksi romaaniksi" ja kaikki tuo on totta. Näkemiin taivaassa -kirjasta on moneksi, eikä se sovi vain yhteen kategoriaan. Näitä erilaisia sotakirjoja minä voin hyvin lukea. Jos muut tämänkaltaiset suositukset kiinnostaa, niin mieleen tulee myös Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe. Seuraavana voisinkin sitten lukea Lemaitrelta suomennetut dekkarit alkaen Alexista.

★★★★½
Pierre Lemaitre - Näkemiin taivaassa

(Au revoir lá-haut, 2013)

Minerva, 2014

Kirjastosta

Muukalaisia paratiisissa / Gossip Girl-manga

Muukalaisia paratiisissa

Takakannesta: Mitä teet kun menneisyys tulee perimään saataviaan?

Katchoo on nuori kaunis nainen, joka elää rauhallista elämää. Hänen asiansa ovat kohdallaan; hän on itsenäinen, fiksu ja erittäin rakastunut parhaaseen ystäväänsä Francineen, rakastettavaan neurootikkoon, jonka sydän on kultaa. Kaikki on täydellistä, kunnes Katchoon entinen työnantaja, vaarallinen Rouva Parker saapuu etsimään häntä --. Idyllisen elämän alkaessa sortua ympäriltään Katchoo ymmärtää, ettei hän ole koskaan jättänyt menneisyyttä taakseen. Nyt se uhkaa tuhota hänet ja naisen jota hän rakastaa. 

Terry Mooren kertoma ja kuvittama albumi kertoo kauniisti rakkaudesta ja ystävyydestä ja se vie totaalisesti mukanaan ensimmäisistä sivuista lähtien. Pidin sen henkilöistä ja varsinkin naishahmoista, jotka eivät heränneet joka aamu meikatunnäköisinä tai olleet mallivartaloisia. Katchoo ja Francine yrittävät selvitä elämän pyörteistä ja loppua kohti jännitysnäytelmä kasvaa, kun Katchoon menneisyys palaa vainoamaan ja vaatimaan osansa.

"Ja ehkä kuitenkin myrsky lähestyy, enkä voi tehdä mitään. Joten odotan ja katselen ja tunnen hänen henkäyksensä kasvoillani, viileän ja urhean. Hänen suolansa nuolee ihoani, hänen lupauksensa harjaa hiuksiani. Hänen raivonsa ajaa tuulen koskettamaan poskeani ja kuiskaamaan jotakin, mitä en kuule."

Vahva suositus tälle sarjalle!

✚   ✚   ✚

Gossip Girl-manga 
Takakannesta: Welcome to New York's Upper East Side, where the claws are about to come out! S is back in town after an encounter with B´s boyfriend, N. Now B's looking for payback with S's new love interest, D. Looks like B's prepared to pull it all on the line this time to take down S once and for all. Duck and cover - this might get ugly!

For your eyes only pelaa Cecilyn von Ziegesarin luomilla hahmoilla ja vähän juonellakin, mutta tekijät ovat lähteneet viemää niitä omaan suuntaansa, joten tämä ei ole pelkkä suoraviivainen mangaversion Gossip Girlistä. Keskiössä on Blairin kostosuunnitelmat Serenaa vastaan ja mikä olisikaan sopivampi tapa näpäyttää kuin viedä Serenan nukkavierun poikaystävä.

"Ever wondered what the lives
of the chosen ones are really like?

Niin kuin aikoinani petyin tv-sarjan Vanessaan tapahtui sama tässäkin. Kirjassa kaljuksi punk-henkiseksi kuvattu Vanessa on jälleen yhtä täydellisen näköinen nukke kuin kaikki muutkin. Luulisi että edes mangaversioon oltaisiin voitu keksiä edes vähän räväkämpi lähestymistapa. Jos etuoikeutettujen valkoisten nuorten juonittelu kiinnostaa, niin tässä siihen tarpeeseen sarjakuva.

★★★★
Terry Moore - Muukalaisia paratiisissa vol 1: Susta uneksin

(Strangers in Paradise, 1996)

Like, 1997

Kirjastosta

★★½
HyeKyung Baek - Gossip Girl: For your eyes only

The Yen Press, 2010

Kirjastosta