Oksi (Mari Ahokoivu)

Tätä sarjakuvaa ei voinut ohittaa! Kesti hetken ennen kuin sain lainattua Mari Ahokoivun Oksin kirjastosta, mutta jo ilmestymisensä aikoihin pistin sarjakuvaromaanin heti muistiin. Oksi ammentaa suomalaisesta mytologiasta ja karhuista: Kertomus äideistä ja tyttäristä, tähdistä ja myyteistä. Karhuemon pennuista yksi ei ole kuin muut. Mikä se on? Kuka sen on lähettänyt?
Yksi karhuemon pennuista, Parka, on erilainen ulkonäöltään ja toiset kiusaavat sitä, haukkuvat oudoksi. Tämä pieni olento haluaa olla kuten muut: iso ja vahva karhu ja Parka saa pyrkimyksiinsä apua Sotka-linnulta.

Oksi on näyttävä albumi. Pääasiassa sarjakuvaromaanin kuvitus on hyvin tummaa, mutta aina välillä sivuilta löytyy värikkyyttää revontulien ja laulujen muodossa. Teksti on sivuosassa, joten loistamaan pääsee upea, tunnelmallinen kuvitus, jossa metsän voi kuulla havisevan hiljaa ja karhun tassujen rapisevan puun kantoa vasten.

★★★★
Mari Ahokoivu: Oksi

Asema Kustannus, 2018

Kirjastosta

Blogistania-ehdokkaani vuodelle 2018

Blogistanian Finlandia

https://tuntematon-lukija.blogspot.com

Taivassalo & Grunewald: Scandorama (3p)  

 

Blogistanian Globalia

https://kirjamies.fi/

Jennifer Clement: Rakkaudesta aseisiin (3p) 

Elena Ferrante: Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät (2p) 

Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään (1p)

Blogistanian Kuopus

http://kirjakissa.blogspot.fi/

Lena Frölander-Ulf: Isä, minä ja meri (3p)

Timo Parvela & Pasi Pitkänen: Uusi maailma - Kaksi heimoa (2p)

Karen M.McManus: Yksi meistä valehtelee (1p)

Blogistanian Tieto

http://hannankirjokansi.blogspot.com

David Lynch & Kristine McKenna: Tilaa unelmoida (3p)

 

Rakkaudesta aseisiin (Jennifer Clement)

Äiti oli kuppi sokeria. Hän sai lainata koska tahansa.

En ollut noteeraanut Jennifer Clementin kirjaa Rakkaudesta aseisiin sen suomennoksen ilmestymisen aikoihin, sillä nimi ja kansikuva kehottivat olemaan tarttumatta. Kirjamessujen jälkeen (jossa Clementkin oli yksi vieraista) minulta kysyttiin olenko jo kyseisen teoksen lukenut ja päätin sitten siitä intoutuneena vilkaista kirjaa uusin silmin. Onneksi päätin! Kauheaa ajatella, että tämä pieni helmi olisi jäänyt tyystin lukematta ulkoisten seikkojen vuoksi.

Takakannesta: 14-vuotias Pearl elää äitinsä kanssa autonrämässä Floridan syrjäkylillä, kaatopaikan katveessa. Pikku perhe on pahnanpohjimmainen asefanaatikkojen, epäilyttävien lahkolaisten ja alligaattoreita lahtaavien punaniskojen yhteisössä. Elämä mullistuu, kun vaarallinen hurmuri Eli tunkeutuu äidin ja tyttären väliin. Aseet puhuvat, ja tragedia on väistämätön.

Kuule, äiti sanoi muutaman minuutin päästä.
Joskus iskee hirveä himo aloittaa alusta.
Haluan taas rakastua tulevaisuuteeni.

 Äiti oli aina täpötäynnä kakkukynttilätoiveita.

Rakkaudesta aseisiin on kauniisti ja hyvin runollisesti kirjoitettu kirja, joka luo jonkinlaisen kontrastin sisällölle, jossa kirjan nimenkin mukaisesti aseet on yksi kantava teema. Aseita on kaikkialla: kirkko kerää niitä ihmisiltä, syntymäpäivälahjaksi saattaa saada aseen, alligaattoreita ammutaan aseilla. Ampumisesta tullut tavanomainen asia, eikä sen ääni hetkauta syrjäkyläläisiä. Kamalaa.





Kirjassa on muutenkin paljon yhteiskunnallista asiaa. Se tuudittaa suloisilla sanoilla ja lempeillä lauseilla. Pieneen kirjaa mahtuu hurja ja voimakas tarina. Samaan aikaa karu ja kaunis, epämiellyttävä ja ihana. Pearlin puolesta pelkää, sillä ympäristö ei ole ihanteellinen nuorelle ihmisenalulle. Äiti on tytön elämän kiintopiste, mutta elämä ei ole hellä. Silti aina on toivoa.

En pystynyt lopettamaan, vaikka tiesin, että olisi pitänyt.
Sanat virtasivat suustani hengityksen mukana ja
karkasivat joen ja palmujen yli, pilviin ja valtamerelle.
En saanut niitä takaisin.

★★★★½
Jennifer Clement: Rakkaudesta aseisiin

(Gun Love, 2018)

Like, 2018

Kirjastosta

Tilaa unelmoida (David Lynch, Kristine McKenna)

David Lynchin äiti oli kaunpunki-ihminen ja hänen isänsä oli maaseudulta. Tämä on hyvä aloituskohta tarinallemme, sillä tämä oli kaksijakoisuuksien tarina. "Kaikki on niin herkässä tilassa, kaikki tämä liha, ja maailma on epätäydellinen" Lynch on huomioinut--.

David Lynchin elämäkerta/muistelmateos on varmasti yksi tämän vuoden mieleenpainuvimpia teoksia, vaikka ollaan vasta helmikuussa. Kirjassa on  Kristine McKennan informatiivinen ja suoraviivainen kuvaus kyseessäolevasta aikavälistä ja sitä seuraa Lynchin osuus, joissa on mielenkiintoisia tarinan pätkiä, unohtumattomia kohtaamisia ja pomppimista tilanteesta toiseen; Hypätään ranskanperunoista Oscar-gaalaan ja sitten bungalowiin. Mahtavaa.

Takakannesta: Ainutlaatuinen muistelmateos on eloisa ja moniääninen muotokuva yhdestä aikamme merkittävimmistä elokuvantekijöistä. Eraserheadin, Blue Velvetin ja Twin Peaksin vaiheista aukeaa uusia ja ihmeellisiä polkuja niin Amerikan idyllisille sydänmaille kuin ihmismielen synkimpiin syövereihin. Ääneen pääsevät perheenjäsenet, ex-vaimot, lapset, työtoverit ja ystävät. Läheisten ja taiteilijan omien muisteloiden vuoropuhelusta muodostuu valloittava kertomus tinkimättömästä oman tiensä kulkijasta, joka toi oudoilla ja vinksahtaneilla visioillaan avantgarden valtavirtaan.

Aikamoinen miekkonen tuo David Lynch. Hänellä on ollut jatkuvasti monta rautaa tulessa ja ideoita sateli. Kuvataideopiskelujen jälkeen tulivat elokuvat ja sitten musiikki ja siinä sivussa oli jos sun mitä muita projekteja ja harrastuksia. Lynch on kiinnostunut monenlaisesta tekemisestä. Vei kuitenkin aikansa ennen kuin Lynch nousi suuren yleisön tietoisuuteen ja sai arvostusta elokuva-alalta. Hänen elokuvansa haastoivat katsojat, sillä ne eivät edustaneet valtavirtaa. "Lynch operoi mieluummin mysteerisessä särössä, joka erottaa arkitodellisuuden mielikuvituksen ja kaipuun kuvitteellisesta maailmasta, ja jahtaa selityksiä ja ymmärtämistä uhmaavia asioita. Hän haluaa, että hänen elokuviaan tunnetaan ja koetaan ennemmin kuin ymmärretään."





Lynch haali ympärilleen hyviä tyyppejä ja nämä tekivätkin pitkää uraa Lynchin vierellä. On ollut varmasti hauskaa olla osallisena miehen projekteissa. Hänellä on aivan omanlainen ote ja näkemys asioihin ja ohjausmetodit kuulostivat mielenkiintoisilta. Lynchille on tarjottu hyvinkin rahakkaita elokuvia, mutta hän on pitäytynyt niissä mitkä ovat tuntuneet hyvältä ja joiden tekemistä muut eivät millään tavalla voi määrät,ä vaan hänellä itsellään on täysi vapaus toteuttaa visioitaan.

"--tavallaan epäonnistuminen on kaunis asia, sillä tomun 

laskeuduttua ei voi edetä kuin ylöspäin, ja se on vapautta."

Tilaa unelmoida antaa Lynchistä 'jalat maassa' -kuvan. Hän on helposti ihastuvaa tyyppiä, mutta lopulta omissa oloissaan viihtyvä. "Hän mieluummin maalaa ja polttaa, juo kahvia ja unelmoi." Lapsuudesta lähtien luonto on ollut tärkeä ja se näytteleekin esim. Twin Peaksissa suurta roolia. Niin ja Twin Peaks -osiot olivat niitä mitä eniten odotin! Täysin ei tietenkään selviä mistä kaikki ne surrealistiset ja hämmentävät ideat ovat Lynchin päähän tulleet ja mikä niiden funktio on, mutta taiteen tehtävä ei olekaan selittää itseään.

"Ne kohdat, joita katsoja ei ymmärrä,
opastavat niihin paikkoihin hänessä itsessään,
joita hänen täytyisi tutkia." Miyakawa

Tämä täytyy saada omaan hyllyyn!

★★★★★
David Lynch ja Kristine McKenna: Tilaa unelmoida

(Room to Dream, 2018)

Like, 2018

Kirjastosta

Taru Sormusten Herrasta (J.R.R. Tolkien)

Kun Repunpään herra Bilbo Reppuli ilmoitti, että hän piakkoin viettäisi yhdettätoistakymmenettäensimmäistä syntymäpäiväänsä suurin ja arvokkain juhlamenoin, alkoi Hobittilassa puhe ja kohu.

Alle vuosi sitten sain tartuttua pitkältä ja rankalta vaikuttavaan projektiin eli Taru Sormusten Herrasta -trilogian läpi kahlaamiseen. Taru Sormusten Herrasta kansien väliin mahtuu kokonainen trilogia eeppistä fantasiaa. Elokuvat on nähty moneen kertaa ja pidennetyt versiot vielä päälle, joten tarina oli ennestään hyvin tuttu. Ehkä juuri siksi jännitti tarttua kirjaan, kun filmit on niin rakkaat, eikä projektin aloittamista helpottanut sekään, että aikoinaan Hobitti ei saanut minua kiljumaan riemusta. Pidin sitä hieman pitkäveteisenä, mutta halusin antaa Taru Sormusten Herrasta -kirjalle mahdollisuuden eikä sen lukeminen ei ollutkaan sellaista tarpomista mihin olin ennalta varautunut vaan jouhevaa kerrontaa!

Takakannesta: Hobitit ovat vähäpätöinen kansa, joka rakastaa elämän yksinkertaisia iloja, maalaisruokaa, olutta ja kessua. He ovat pienikasvuisia ja iloluontoisia, laiskojakin, mutta pohjimmiltaan sisukkaita. Kun tummat pilvet alkavat kerääntyä Keski-Maan taivaalle ja vihollinen uhkaa, pienet ja hiljaisetkin joutuvat tekemään sankaritöitä.

Hobitti Frodo Reppuli saa haltuunsa näkymättömäksi tekevän taikasormuksen, josta riippuu koko Keski-Maan kohtalo. Hänen on lähdettävä pimeyden valtakuntaan Mordoriin tuhoamaan sormus. Pitkälle, vaaralliselle matkalle hän saa seurakseen ystävänsä Samin ja suojakseen saattueen.

Kontu osuudet - eli ihan alku - olivat melkein lemppareitani, joten lukemisen aloittaminen oli kivutonta ja tarina pyörähti heti mukavalla tavalla käyntiin. Tosin olisin ihan hyvin voinut sinne Kontuun loppuajaksikin, varsinkin kun tiesin edessä olevan piiiiitkän ja karun matkan. Ei kun vaikeuksia kohti!




Frodo sai harteilleen raskaimman ja uuvuttavimman työn kantaessaan sormusta, mutta suuren työn tekee myös Sam pitäessän huolta rakkaasta ystävästään ja venyessään huimiin suorituksiin päämäärän saavuttamiseksi. Olin myös iloinen siitä, että Legolaksella oli paljon viisaampia puheenvuoroja kuin leffoissa😂. Hän ja Gimli olivat mainio parivaljakko. Naisten edustus jää minimaalisen pienelle tasolle, vaikka yksi heistä tekeekin erittäin merkittävän uroteon. Ja sitten on Gandalf ja Merri ja Pippin... kaikkia ihania hahmoja!

Kolme sormusta haltiakuninkaille alla auringon,

seitsemän kääpiöruhtinaille kivisaleissaan,

yhdeksän ihmisille jotka vie tuoni armoton,

yksi Mustalle ruhtinaalle valtaistuimellaan

maassa Mordorin joka varjojen saartama on.

Yksi Sormus löytää heidät, se yksi heitä hallitsee,

se yksi heidät yöhön syöksee ja pimeyteen kahlitsee

maassa Mordorin joka varjojen saartama on. 

En osaa tehdä suurta eroa trilogian eri osien välille. Sormuksen ritarit, Kaksi tornia ja Kuninkaan paluu sulautuivat saumattomasti suureksi kokonaisuudeksi - olivathan ne yhtenä niitenä kirjassa. Yllättävää oli kirjan erilainen loppu verrattuna elokuvaan. Positiivista: taistelua paljon vähemmän luin leffoissa. Onneksi! Eihän kukaan jaksa sivu tolkulla lukea päiden katkomisista.

★★★★
J.R.R. Tolkien - Taru sormusten herrasta

(The Lord of the Rings, 1954-55)

Wsoy, 2001

Omasta hyllystä

Hyllynlämmittäjä (2019)

Tammikuu ehti hurahtaa ohi, mutta vasta nyt sain aikaiseksi valita uudet hyllynlämmittäjät tälle vuodelle. Viime vuosi oli varsinainen tiiliskivien juhlavuosi, mutta tällä kertaa valitsin hyllyn mielenkiintoisimmat enkä välttämättä juuri niitä pisimmän aikaa hyllyssä seisoneita kirjoja.


12 kuukautta 12 kirjaa

• Vieraan lapsi (Alan Hollinghurst)
• Ranskalainen sarja (Irene Nemirovsky)
• Kasvattitytön tarina (Jane Austen)
• Surun hauras, lasin terävä (Siiri Enoranta)
• Eva Luna (Isabel Allende)
• Olimme ihan suunniltamme (Karen Joy Fowler)
• Bad Girls (Jacqueline Wilson)
• Viesti (Tove Jansson)
• Sinun jälkeesi, Max (Leena Parkkinen)
• Siilo (Hugh Howey)
• Naisten paratiisi (Emile Zola) 
• Viisikko aarresaarella (Enid Blyton)

Vuoden päästä taas nähdään miten on minun käynyt! 😊