Anne B. Ragde - Berliininpoppelit-trilogia

"Kun puhelin soi yhdeltätoista sunnuntai-iltana, 
hän luonnollisesti tiesi mistä oli kyse."

Se on aina yhtä huikea fiilis, kun aloittaa kirjan mistä ei ennakko-odotuksia juurikaan ole ja se vain välittömästi vetää mukaansa! Näin kävi Berliininpoppelit-trilogian kanssa. Vaarana on myös sarjan lässähtäminen, sillä tunnetusti ensimmäiset osat ovat yleensä parhaita, mutta näiden kirjojen kohdalla sitä ongelmaa ei ollut. Jokainen kirja oli suuri nautinto. Nyt jo muistelen haikeana aikaa, kun trilogia oli vielä kesken... ja ai että, pidän jo siitä miltä nuo kirjat näyttävät, ensimmäinen osa tietenkin komeimpana. ♥

Sarja kertoo Neshovin suvun veljeksistä ja yhdestä veljentyttärestä. Anne B. Ragden taiturimaisesti kirjoitettu "elämänmakuinen perhedraama" on sellainen tuju lukupaketti, johon en ole hetkeen törmännyt. Kirjan tapahtumissa elää vahvasti mukana, sen mukana saa nauraa - ja itkeä.

Berliininpoppelit
Takakannesta: Tragedian ei pitänyt osua Neshovin veljeksien kohdalle. Uutinen koomaan vajonneesta äidistä yllättää kaikki kesken rauhaisan joulunodotuksen. Miesystävänsä Krummen kanssa elämästä nautiskeleva tanskalaistunut Erlend on juuri pysähtynyt ajattelemaan, kuinka onnellinen onkaan. Lapsuudenkotiin jäänyt sikafarmari Tor halveksii niitä, jotka laittavat oman kärsimyksensä eläinten hädän edelle. Hautausurakoitsijana toimiva Margido ei ole tajunnut, ettei työ valmista häntä oman läheisen menettämiseen. Isoäitiään saapuu katsomaan myös Torin aikuinen tytär Torunn. Veljesten ränsistyneellä kotitilalla odottavat lähes mykkyyteen vajonnut isä ja mieleen hiipivät vanhat muistot. Vähitellen tilanne pakottaa kaikki katsomaan menneisyyttä uudesta näkökulmasta. 

Ensimmäisestä kirjasta lähtien trilogia imaisi samantien mukaansa. Sen henkilögalleriasta löytyy kirjava joukko erilaisia persoonia, vetäytyviä ja räiskyviä tyyppejä. He ärsyttävät, ihastuttavat, säälityttävät. He tuntuvat aidoilta. Heidän väliset ihmissuhteet ovat monimutkaisia ja -syisiä. Erlend nousi hahmoista minulle tärkeimmäksi. Näkyvä persoona, jonka työ somistajana lisäsi mielenkiintoa. Jossain mielessä aika hankalakin tyyppi, mutta huomaavaisuudessaan ihastuttava.

Erakkoravut
Takakannesta: Neshovin sikatilalla Trondheimin lähellä eletään rauhatonta aikaa: äiti on kuollut, isä vanha ja kolme veljestä ymmällä miten järjestää elämänsä. -- Nyt keskiöön nousee Torin aikuinen tytär Torunn, joka ensimmäistä kertaa joutuu kunnolla tutustumaan isäänsä ja lähisukulaisiinsa. Hänellä on oma elämänsä Oslossa koirienkouluttajana, mutta kuten isä ja sedät, joutuu Torunnkin valintojen eteen. Kuka huolehtii kenestä, mitä rakkaus oikeastaan on ja miten käy sikatilan?

Ja edelleen tarina on kiehtova, vaikka kyse on kuitenkin pitkälti ihan normaalista arjesta. Enpä olisi heti uskonut, että sikatilan arjesta kertova kirja voi olla niin mielenkiintoinen. No onhan tässä toki kaikkea muutakin, mutta suurimmaksi osaksi kaikki kuitenkin pyörii Neshovin sikatilan ympärillä.

Erakkaravut on kirja, joka nauratti ja melkein itketti. Huvitti kaikenmaailman "väärästä päästä avatut rusinarasiat" -keskustelut ja jos itkisin kirjoja lukiessa, niin se olisi tapahtunut ehdottomasti tämän kirjan kohdalla. Koskettavaa oli muutenkin Krummen ja Erlendin tarina, heidän elämänsä ja rakkautensa. Voin ainoastaan motkottaa siitä kuinka inhottavaan kohtaan Erakkoravut loppui, kunnon cliffhanger! Kärpästen herran jälkeen en ole tykännyt lukea sioista, joten aavistin siinä suhteessa pahaa alusta asti ja nyt se sitten tapahtui. Yyyh.

Vihreät niityt 
Torunn herää rankkaan todellisuuteen: sikatilan hoitaminen on raskasta puuhaa eikä kiitosta heru, mutta onneksi apuna on komea lomittaja Kai Roger. Kööpenhaminassa Torunnin Erlend-setä valmistautuu isyyteen ja suunnittelee komeaa kesäasuntoa Neshovin viljasiiloihin. Torunnin toinen setä Margido uudistaa rohkeasti sekä hautajaistoimistoaan että puvustoaan. Elämä hymyilee sedille, mutta miksi heillä on niin oudosti syyllinen olo?

Muutoksen tuulet jälleen puhaltavat ja kaikille se ei ole aivan yhtä mieluinen. Jokainen toimii omilla tavallaan syyllisyydentunnon vaimentamiseksi, mutta jollekin taakka on yksinkertaisesti liikaa. Ratkaisuiden tekeminen ja itsensä kuunteleminen ei ole helppoa, sillä päätöksiin liittyy aina muita osapuolia.

"- Anteeksi, Torunn kuiskasi. - Kun minä olen vain niin hirveän väsynyt...

Arkkitehti nousi seisomaan. - Minun on pakko ottaa kuva, hän sanoi.
- Nytkö? Erlend ihmetteli. - Kun Torunn itkee?
- Tämä pöytä on kerta kaikkiaan uskomaton! Kristallimaljakoita ja antiikkista puuta ja niittykukkia jouluservettien kera! Ja itkeviä ihmisiä pisteenä i:n päällä! Ja entä tämä valaistus! Norjalainen kesäyön hämy! Minä rakastan tätä paikkaa! Ja siiloista tulee kertakaikkinen ihme! Minä lupaan!"

Tarinana sarja on toki synkkä ja traaginen, sitä ei ole kieltäminen, mutta huumori ja toivo ovat myös vahvasti läsnä. Lisäksi kolmen kirjan sarja on tarpeeksi pitkä vakuuttaviin kehityskertomuksiin ja ihmisten henkiseen kasvuun ja muuttumiseen. Maisemakuvausten puolesta olisin valmis vaikka heti matkustamaan Norjan länsirannikolle!

"Hän katsoi Margidoa. Tämän tavallisesti kovin sulkeutuneet kasvot olivat aivan vieraalla tavalla apposen avoimet, se oli outo näky. Kravatinsolmu oli aivan aavistuksen vinossa, ja puvuntakin olkasaumalla oli hius."

Anne B. Ragde - Berliininpoppelit

(Berlinerpoplene, 2004)

Tammi, 2007

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★★★★

Anne B. Ragde - Erakkoravut

(Eremittkrepsene, 2005)

Tammi, 2008

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★★★★

Anne B. Ragde - Vihreät niityt

(Ligge i gronne enger, 2007)

Tammi, 2009

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★★★★

Laura Lindstedt - Oneiron

"Kuvittele, että olet puolisokea."

kirjan alku

Yllätin itseni ja sain Oneironin luettua ennen Finlandia-voittajan julkaisemista, joka muuten tapahtuu huomenna! Enää vain tämä postaus pitäisi saada lähtemään maailmalle. Helpommin sanottu kuin tehty. Ajatukset kirjasta ovat vielä hieman sekaisin ja jotkut tavoittamattomissa. Vaikuttava tämä fantasia kuolemanjälkeisistä sekunneista kuitenkin on.

Seitsemän eri puolilta maailmaa tulevaa naista kohtaa toisensa kuolemanjälkeisessä välitilassa, keskellä valkoista tyhjää tilaa. Sieltä he eivät minnekään pääse ja ruumiilliset tarpeetkin alkavat sammua. Ainoa pakokeino tuosta tyhjästä paikasta on tarinat. Lukija pääsee todistamaan erilaisia tarinoita taiteesta, anoreksiasta, lasten kasvatuksesta, uskonnosta, syövästä... Kaikesta maan ja taivaan välillä ja vähän vielä enemmän. Naiset kertovat toisilleen elämäntarinoitaan ja miettivät kuinka tähän on päädytty. Mikä tämä tila on ja miten sieltä pääsee pois.

Oneironissa on samaan aikaan kauneutta ja rumuutta, herkkyyttä ja rajuutta. Joillekin tuo kaikki voi olla liikaa ja eihän tätä hetkessä sulata, mutta pidän siitä, että asiat jäävät vielä jälkeenpäin kaihertamaan mieltä. Silloin kirja on vaikuttanut ja koskettanut. Se on koskettanut lukijan mieltä oikeasta kohtaa. Tämä on niitä kirjoja, jotka jokaisen on itse koettava. Tätä on vaikea sanoin kuvailla.

"Se ei ollut tukehtumista, ei hukkumista eikä varsinkaan loppumista, se oli puhdasta kauhua josta tislaantui viimein ulos nyyhkäyksen kaltainen kuiskaus, fysikaalisessa mielessä täysin mahdoton mutta silti, niin se vain oli, todellinen, puhe-elinten tuottama korvin kuultava lause: I can't breathe!"

Kaikkista seitsemästä naisesta ei tasapuolisesti kerrota, mutta jokaiselta kuullaan jotain. Suurin valokeila kohdistuu newyorkilaiseen performanssitaiteilija Shlomithiin, joka haluaa taiteilla rajalla. Hän on laihduttanut itsensä melkein olemattomiin taiteen ja kannanoton nimissä. Sitä kautta hän myös haluaa osoittaa vahvuutensa. Tarinat etenevät määrätietoisesti ja vivahteikkaasti. Kirjailijan kerrontatapaa voi vain ihailla, se ei aliarvioi lukijaa, vaan saa mielen rattaat liikkeelle.

Lindstedtin teos on "normaaliin" kirjaan verrattuna taiteellisempi, sitä voi tulkita omista lähtökohdista, eikä se tarjoa valmiita, paketoituja selityksiä. Kansikin peilaa kirjan outoa, unenomaista maailmaa, pelottavaa ja ahdistavaa, mutta silti uskaltaisin väittää että armollista.

_______

Laura Lindstedt - Oneiron

Teos, 2015
Ulkoasu: Jussi Karjalainen

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★
 

Selja Ahava - Taivaalta tippuvat asiat

- Mitäs mietit siellä takapenkillä? isä kysyy ja vilkaisee peruutuspeilistä.
Minä kohtaan isän silmät peilistä ja vastaan: - En mitään.

kirjan alku

Näin se TBR-listan valloittaminen lähti käyntiin! Selja Ahavan Taivaalta tippuvat asiat on yhtenä Finlandia-ehdokkaana, jonka voittajan julkistamiseen ei muuten ole enää kauaa. Vastoin monien muiden ylistäviä hehkutuksia, en ollut niin myyty kuin etukäteen ajattelin olevani. Pidin kyllä. Kansistakin. Lumoava. Ymmärrän myös hyvin miksi kirja on kiitosta saanut ja sen se on varmasti ansainnut. Tällä kertaa näin.

Ahava kertoo siitä kuinka sattumanvaraista elämä on, niinkin sattumanvaraista, että voi jäädä taivaalta tippuvan jäälohkareen alle, tai voittaa lotossa jättipotin kahdesti, tai salama voi iskeä ihmiseen viisi kertaa.  Kirja kertoo viiden ihmisen omaa tarinaa, mutta jollain tapaa ne ovat kytköksissä toisiinsa. He kaikki etsivät elämälleen tarkoitusta ja selitystä sattuneille traagisille ja oudoille tapahtumille. "Te pyydätte selitystä, mutta luulen että teidän itsenne on löydettävä se. Oman kokemukseni mukaan muiden antamista selityksistä ei ole mitään hyötyä kuitenkaan."
 
Kiinnostavimmaksi kertojaksi nousi Saara-lapsi, jonka äiti kuoli taivaalta tippuvan jäälohkareen takia kesken pihatöiden. Saaran kautta tuleva lapsennäkökulma on hellyyttävä ja ennen kaikkea rehellinen. Lasten melkeinpä mustavalkoinen logiikkakin oli hyvin tuotu esiin. Saara on viisas ja ajatteleva lapsi; Hänen pohdiskelujensa lomassa sitä alkoi miettimään kuinka paljon lapset oikeasti ymmärtävät ja kuinka tärkeää on puhua heille asioista.

"Aikuiset aina kyselevät, mitä lapset miettivät. Mutta luulen, että ne huolestuisivat, jos lapset kertoisivat. Jos on esimerkiksi kolme vuotta vanha ja on tuulinen päivä, ei kannata tuijottaa horisonttiin ja sanoa: "Minä tässä mietin mistä tuuli syntyy." Kannattaa mieluummin kertoa, että leikkii helikopteria."

"Mutta ehkä on niin, että aikuiset eivät halua puhua kuolemasta, vaikka ne tulevat itsekin kuolemaan. Kun syö, niin kasvaa, ja kun kasvaa aikuiseksi, kuolee."

Tarina tarttuu kipeisiin aiheisiin kuten menetykseen, kuolemaan ja elämän tapahtumien järjettömyyteen. Kuinka todennäköistä on voittaa lotossa jättipotti? Saati sitten kaksi kertaa. Kuinka todennäköistä on saada salamanisku ja selvitä hengissä? Ja sama toistuu vielä neljä kertaa. Taivaalta tippuvat asiat onkin jotain realismin ja maagisen realismin väliltä. Tavallisia arkipäiviä sekoitettuna johonkin todella outoon ja käsittämättömään. Tyylillisesti kirja on hyvin pelkistetty.

Taivaalta tippuvat asiat on kaunis, pieni romaani, jossa on paljon ajatuksia - kauniitakin ajatuksia - ja syvällisyyttä. Se on surumielinen sävyltään, mutta kuitenkin lopulta lohdullinen.

"Maailma jatkuu. Mikään ei kirkastu, mutta aika parantaa ja ihmiset unohtaa. Kummituksen patterit loppuvat. Asioita tapahtuu. Päällekäin, väärään aikaan, eri aikaan, väärissä paikoissa. Enkelit eivät määrää. Sillä aina on kuitenkin joku, joka unohtaa kuunnella uutiset, joka katsoo vaikka ei pitäisi ja joka seisoo väärässä paikassa."

_______

Selja Ahava - Taivaalta tippuvat asiat

Gummerus, 2015
Kansi: Jenni Noponen
Kannen kuva: Istock 

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★★½

Agatha Christie - Vanha hyvä aikani

"Parhaita onnenlahjoja on ihmiselle onnellinen lapsuus. 
Minun lapsuuteni oli onnellinen"

kirjan alku

Agatha Christie 125-vuotta -lukuhaaste porskuttaa vielä eteenpäin alle kahden kuukauden verran ja omalta osaltani on ollut hetken hiljaista, sillä olen keskittynyt pääosin murhamamman itsensä kirjoittamaan elämäkertaan, joka aikamoinen opus olikin kokonsa puolesta. Agatha Christie on erityisen tuottelias kirjailija, sillä häneltä on ilmestynyt yli 90 kirjaa ja vain Raamattua ja Shakespearea on myyty enemmän kuin hänen kirjojaan.

Christie valottaa kirjassa lapsuuttaan, kertoo jotain avioliitoistaan ja yhteiselosta aviomiehien kanssa, mutta sen huomaa selvästi, että Christie on kirjoittanut vain ja ainoastaan siitä mistä haluaa, sillä esim. hänen kuuluisaa, salaperäistä katoamistaan ei mainita sanallakaan. Toinen asia mistä olisin kaivannut lisää taustatietoja oli kirjojen kirjoittamiseen ja niiden syntyvaiheisiin liittyvät tarinat. Mistä inspiraatio oli lähtöisin? Innoittiko joku tietty henkilö kirjan kirjoittamiseen? Tai tapahtuma? Muutaman kirjan kirjoitusprosessia vähän raotetaan ja kerrottiin minkälaisia aikoja Christie eli joidenkin romaanien kirjoittamisen aikaan. Esimerkiksi Seitsemännen kellon jälkeen Christien itseluottamus kirjoittajana koheni. Christie itse piti raskasmielisistä kirjoista ja Vanhan testamentin kertomuksista, jo pikku tytöstä lähtien.

Suurin huomio keskittyy kirjailijan ulkomaanmatkoihin ja hänen asumiin taloihinsa, joita kuvaillaan hyvin tarkasti. Christie matkusti paljon elämänsä aikana, yksinkin, mikä varsinkaan siihen aikaan ei niin tavallista ollut. Toisen aviomiehensä kanssa Christie vietti myös paljon aikaa kaivauksilla, muuten he olisivat joutuneet viettämään enemmän aikaa erillään. Miehen työ pakotti matkustamaan. Maailmansodatkin on elämäkerrassa mukana, sillä Christie eli molempien aikaan. Hän työskenteli sairaalassa, josta hänen myrkkytietoisuutensakin kumpuaa.

Agatha Christie Rosalind tyttärensä kanssa

Kaikkiin romaaneihinsa Christie ei tietenkään ollut tyytyväinen (mutta jos kirja olisi ollut oikeasti todella huono, ei hän sitä olisi julkaissut) ja yhtenä niistä hän mainitsi Sinisen junan, mistä kuitenkin monet ihmiset ovat pitäneet. "Mutta niinpä sanotaankin, että kirjailijat eivät pysty arvioimaan omia tuotteitaan." Christien mielestä onnistuneimpia sen sijaan olivat Väärän vänkyrä talo ja Syyttömyyden taakka sekä Syyttävä sormi. Omasta mielestäni ainoa floppi Christien tuotannossa on Neljä suurta ja lemppareita murhamamalta on Ikiyö, Kymmenen pientä neekeripoikaa, Kuolema Niilillä, Kurpitsajuhla sekä juurikin Väärän vänkyrä talo. Christie piti näytelmien kirjoittamisesta, koska se ei kuulunut hänen ammattiinsa, joten hänen ei olisi ollut mikään pakko niitä kirjoittaa ja siinä se kaikki hauskuus piilikin.

Kirjan keskeltä löytyy jokunen aukeama kuvia ja näitäkin olisi voinut lisää olla. Kaiken kaikkiaan ihan avartava kirja Agatha Christien elämästä, vaikka tulikin tunne, että kirjailija on jättänyt paljon kertomatta.

_______

Agatha Christie - Vanha hyvä aikani

(An Autobiography, 1977)

WSOY , 1978

Omasta hyllystä 
Agatha Christie 125-vuotta -lukuhaaste
Tähtiä: ★★★½

Liane Moriarty - Mustat valkeat valheet

"Ei kuulosta koulun vitsailuillalta", Patty Ponder 
sanoi Marie Antoinettelle. "Kuulostaa mellakalta."

kirjan alku

Odotin hyvää lukukokemusta ja sen sain - moninkertaisesti. Mustat valkeat valheet tulee aivan varmasti komeilemaan tämän vuoden parhaiden kirjojen joukossa. Tämä keskiluokkainen yhteisö ei jätä kylmäksi!

Tarina alkaa visailuillasta, jonka dramaattisten tapahtumien loppuhuipentumana löytyy ruumis. Ennen sen suurempia paljastuksia palataan kuitenkin ajassa puoli vuotta taaksepäin ja siihen hetkeen, kun kaikki lähti verkkaisesti, mutta varmasti menemään alamäkeen. Australialaisen Pirriween koulussa on nollatoleranssi kiusaamiselle ja erään oppilaan yrittäessä kuristaa luokkakaverinsa, vanhemmat nousevat sotajalalle ja ovat kiinni toistensa kurkuissa.

Tästä lähtöasetelmasta tarina lähtee vauhdilla rullaamaan kohti tuota kohtalokasta iltaa. Kyyti on hurjaa. Jane on vasta muuttanut paikkakunnalle Ziggy-poikansa kanssa ja konflikteihin suorastaan hakeutuva Madeline ottaa hänet siipiensä suojaan, sillä kuristamisepisodin jälkeen pienten koululaisten vanhemmat jakautuvat kahteen leiriin; On Madelinen puoli ja toista joukkiota johtaa kuristuksen uhriksi joutuneen Amabellen äiti Renata.

Miten hurjaksi meno voikaan alakouluikäisten (!) lasten vanhemmilla muuttua. Jokaisella on omat salaisuutensa ja murheensa, jotka ajan myötä paljastuvat lukijalle. Rikkaus tai kauneuskaan eivät takaa onnellista elämää, joten ihmisiä ei tulisi arvoida kulisseja katsellen, vaan yrittää päästä niiden taakse.

Lukujen väliin on upotettu vanhempien ja opettajien huvittavia (pinnallisia) keskusteluja sekä rikosylikonstaapelin huomautuksia murhatutkinnasta:
"THEA: Minä allekirjoitin adressin. Pieni tyttöressukka.
JONATHAN: En tietenkään allekirjoittanut. Pieni poikaparka.
GABRIELLE: Älkää vaan kertoko kenellekään, mutta luulen että allekirjoitin sen epähuomiossa. Luulin sitä adressiksi, jossa vaaditaan kaupunginvaltuustoa tekemään Park Streetille suojatie."

Kirjan lumoava kansikin symbolisesti kertoo yhteisöstä, joka ensinäkemältä saattaa virheettömältä vaikuttaa, mutta pian kulissit hajoavat ja todellisuus paljastuu. Kaunista se ei tule olemaan, mutta täydellisen ulkoseinän kannatteleminen on raskasta. Mielessäni välähti jopa tv-sarja Täydelliset naiset. Herkullinen nautinto draamannälkäisille, salaisuuksien ja valheiden ystäville, sillä hyvän kirjan takuuvarma merkki on se, ettei sitä raaski laskea käsistään ja tämän olisin voinut yhdeltä istumalta hotkaista!

Mustat valkeat valheet ei ollut ainakaan minulle pelkkä välipalakirja tai viihderomaani. Siinä on rankkoja asioita kätkettynä kepeään kirjoitustyyliin, joka saattaa valheellisesti saada kirjan vaikuttamaan helppoiselta luettavalta, vaikka voihan sitä toki niinkin lukea, en kiellä, vaikka sain kuitenkin kirjasta paljon enemmänkin irti. Se on täynnä erilaisia teemoja kuten avioliitto, perheväkivalta, vanhemmuus, ystävyys... Loputtoman kiehtova teos. Kirjasta on ilmeisesti myös tekeillä elokuva, jossa nähdään mm. Nicole Kidman.

_______

Liane Moriarty - Mustat valkeat valheet

(Big Little Lies, 2014)

WSOY, 2015

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★★

Milo Manara - Caravaggio: Miekka ja paletti

Milo Manara tunnetaan eroottisista sarjakuvistaan ja se näkyy tässäkin albumissa lähinnä alastomien naisten muodossa. Piirrosjälki on taitavaa ja erittäin kaunista. Jokainen ruutu on huikea yksityiskohtineen ja valolla ja varjolla on Manarakin leikitellyt albumissa näkyvien Caravaggion taulujen tapaan.

Michelangelo Merisi da Caravaggio (1571-1610) muistetaan yhtenä historian suurimmista taiteilijoista, valon ja varjon mestarina, jonka realistiset ja dramaattiset maalaukset vaikuttivat lähtemättömästi länsimaiseen kuvataiteeseen. Henkilönä Caravaggio oli äkkipikainen, nautiskeluun taipuvainen riitapukari, jolle kaksintaistelut, ilotytöt ja kapakat olivat varsinkin tuttuja.

Neljäsataa vuotta myöhemmin toinen italialainen piirtäjänero, Milo Manara, osoittaa maalarille kunnioitustaan upealla sarjakuvaelämäkerralla. Manaran kuvitus herättää muinaisen Rooman eloon kaikessa loistossaan ja törkyisyydessään. Takakansi

Kyse on kuitenkin mielikuvituksellisesta tarinasta, jolla todellisuuspohjaa. Caravaggio on hyvin tietoinen omista taidoistaan, eikä tyydy kauaa hedelmäasetelmia maalailemaan muiden käskystä, vaan halua ihmismaalauksen pariin. Hän elää vahvasti tilanteessa läsnä itseään säästelemättä, varsinainen levoton sielu. Albumin tarinakin on ihan mukiinmenevä. Se on ronski ja häpeilemätön, vaikka kieltämättä itse kuvat vievät suurimman huomion. Manara näyttää syntyneen kynä kädessä.

_______

Milo Manara - Caravaggio: Miekka ja paletti

(Le Caravage vol. 1, 2015)

Like, 2015

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★½

Patrick deWitt - Alihovimestari Minor

"Lucien Minorin äiti ei itkenyt tai ollut 
edes lähellä itkua heidän erotessaan."

kirjan alku

Alihovimestari Minor oli todella lupaavan kuuloinen teos, sillä sen takannen "rakkaustarina, seikkailukertomus, moraaliton aikuistensatu ja pikimusta tapakomedia" saivat minut jo heti alkuunsa vakuttuneeksi, että nyt ollaan jonkun todella hyvän äärellä. Olin täysin myyty.

Lucien ”Lucy” Minor on kasvanut Buryn kylän maalaisidyllissä, vailla rakkautta tai ystäviä. Nyt nuoren miehen on aika ottaa suunta elämälleen. Lucy löytää palveluspaikan kaukaiselta seudulta merkillisestä eristäytyneestä aatelislinnasta, jonka alihovimestarina hän aloittaa uransa. Uusi maailma aukeaa: vaikka työympäristö on arvoituksellinen ja linnanväki omituista, ihanan Klaran kauneus lumoaa Lucyn. Kaunottarella tosin on jo sulhanen, pelottava romuluinen partisaanitaistelija, ja niin romanssi johtaa romaanin henkilöt puhtaaseen rakkauteen, katkeriin sydänsuruihin, kylmäveriseen murhaan ja sokaisevaan pakokauhuun. Muun muassa. Takakansi

"Nauru on mielestäni alhaisin ääni, joka voi ihmisruumiista päästä."

Lucyn ottaa linnassa vastaan hovimestari Olderglough ja hänelle Lucy vastaa töistään, sillä linnan omistaja, paroni Aux, on - näin nätisti sanoakseni - hieman muissa maailmoissa. Lucy ei edes näe koko paronia ensimmäisten päivien aikana ja häntä mietityttää myös edeltäjänsä kohtalo, josta kukaan ei hänelle kerro mitään, vaan he siirtävät puheenaiheen toisaalle, vähemmän ja vielä vähemmän tyylikkäästi.

Kirjan huumori aivan hulvatonta! Se on erittäin hyvin tehty: ei jatkuvaa sarkastisuutta vaan pienissä, juuri sopivissa määrin viljeltyä ivallisuutta, mutta toisaalta lausujansa puolelta tahatonta. Henkilöt ovat asiansa kanssa niin tosissaan, mutta lukijan silmään keskustelut saattavat koomisia piirteitä. Komediaa parhaimmillaan, sillä minua nähtävästi naurattaa vieläkin.

"Mewe, hän väittää ettei vakoillut."
"Niinkö? Mitä sanaa hän sitten käyttää?"
"Puhui ohi kulkemisesta."
Lisää vaimeaa puhetta. Mewe sanoi: "Kysy häneltä, pitääkö ihmisen hänen mielestään liikkua voidakseen kulkea ohi."

Lucy on päähenkilönä sympaattinen, vaikka hänellä onkin taipumusta valehteluun silloin kuin siltä tuntuu. Varsinkin jos 'pienet' todellisuuden muunnelmat saavat tarinan kuulostamaan paremmalta ja näyttämään hänet paremmassa, sympaattisemmassa valossa. Lucy on toisaalta itselleen hyvinkin rehellinen ja hänen ajatuksenjuoksun seuraaminen on mitä mainiointa huvia. "Hän totesi surevansa sitä, ettei hänellä ollut juuri mitään surettavaa." Vähän mietityttää saisiko sitä oikeasti noin tosissaan olevan henkilön jutuille hymähdellä huvittuneesti - ja nauraakin - mutta menköön.

Kaiken kaikkiaan hyvä kokonaisuus, joskin todella kummallinen ja mitä nyt lopussa lähti vähän lapasesta asiat, kun juhlaseurue alkoi hieman sekoilemaan ja meno oli... villiä. Rietasta. Lopun tapahtumat yllättivät, vaikka toisaalta jo alusta asti oli aika selvää, että mitä vaan voi deWittin seurassa käydä. Kunhan muistaa makuuhuoneen ovet lukita yöksi.

"Ylitöihin joutunut kantaja kasasi paronittaren lukuisia matkalaukkuja laiturille heidän takanaan. Hän tiedosti hämärästi lähellään esitettävän näytelmän, mutta ei noteerannut paronia ja paronitarta, sillä hänellä oli omiakin huolia niin paljon ettei aika riittänyt toisten elämän draamaan, kiitos kysymästä vain."

Kannetkin olisivat varmaan hienot, ellei niitä olisi kohdeltu kaltoin ja leikelty miten sattuu. Tätä kynämestaria on kyllä jatkossa pidettävä tiukasti silmällä ja seuraavana otankin häneltä varmaan lukuun Sistersin veljekset.

_______

Patrick deWitt - Alihovimestari Minor

(Undermajordomo Minor, 2015)

Siltala, 2015

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★½

Nicolas Barreau - Pieni elokuvateatteri Pariisissa

"Eräänä iltana Pariisissa, noin vuosi sen jälkeen kun Cinema Paradis oli avattu uudelleen ja tarkalleen kaksi päivää siitä kun ensimmäistä kertaa olin suudellut punatakkista tyttöä ja jäänyt kuumeisesti odottamaan seuraavaa kohtaamistamme, tapahtui jotain uskomatonta."

kirjan alku

Ajatukseni menivät väkisin muutama kuukausi sitten lukemaani Punaisen muistikirjan naiseen, sillä molemmissa ollaan tunnelmallisessa Pariisissa ja pääjuoneltaankin ne ovat samankaltaisia: molemmissa etsitään kadonnutta rakkautta. Sanoisin Barreaun kuitenkin pistäneen paremmaksi.

Alain Bonnard pitää pientä ja tunnelmallista elokuvateatteria Pariisin sydämessä. Keskiviikkoisin teatterissa pyörii rakkauselokuvien sarja, ja joka viikko näytäntöön saapuu punaiseen takkiin pukeutunut nuori nainen. Ja joka kerta hän istuu samalla paikalla rivillä 17. Alain ei saa salaperäistä kaunotarta mielestään ja rohkaistuu viimein pyytämään häntä ulos. Alain ja Mélanie hullaantuvat toisiinsa, mutta seuraavaa tapaamista ei tule, sillä Mélanie katoaa. Alainin kuumeiset etsinnät eivät tuota tulosta, varsinkaan kun samaan aikaan Alainin huomion vie kuuluisa amerikkalainen ohjaaja ja hänen tähtinäyttelijänsä, jotka valikoivat uuden elokuvan kuvauspaikaksi Alainin pikku teatterin. Takakansi

"Mutta yhtäkkiä en enää ollutkaan tarkkailija, oli yltä päältä sisällä tuossa kiivaassa, odottamattomassa, pään pyörälle panevassa myllerryksessä, joka salpasi minulta hengen ja melkein vei järkenikin."

Löytyyhän kirjasta toki romantiikkaa ja kliseisyyttä, mutta muuten koin kirjan erittäinkin vetävänä ja kiinnostavana. Sen pystyi melkeinpä lukiessa kuvittelemaan mielessään valkokankaalle. Alain on romanttisten tarinoiden se ujonpuoleinen kaveri, joka kerää pitkään rohkaisua puhuakseen ihastuksen kohteelleen Melanielle ja viimein niin uskallettuaan vastapuoli kertoo tuntevansa samoin. Onnellisuudella ei ole rajoja, mutta kauaa sitä ei kestä, sillä viikkoa myöhemmin Melanie ei saavu sovittuun tapaamiseen, vaikka Alain odottaa ties kuinka kauan. Alkaa epätoivonen etsintä.

Alainin elokuvateatteriin saapuvalla kuuluisalla elokuvaohjaajalla on kumman tuttu nimi: Allan Wood. Luin itseasiassa tuon nimen aluksi väärin ja ajttelin kuinka hupaisaa on, että Barreau on ottanut romaaniinsa oikean henkilön. Mietin myös onkohan tähtinäyttelijä Soléne Avrilin esikuvana oikea näyttelijä, mutten keksinyt kuka se voisi olla.

Pieni elokuvateatteri Pariisissa on myös ylistyslaulu elokuville ja kirjan lopusta löytyykin lista Alainin elokuvateatterissa näytettävistä keskiviikkoiltojen rakkauselokuvista. Sieltä vaan noukkimaan vinkkejä romantiikan nälkään.

_______

Nicolas Barreau - Pieni elokuvateatteri Pariisissa

(Eines Abends in Paris, 2012)

Tammi, 2014

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★½

Diaz Canales & Guarnido - Blacksad 2-5

Ensimmäisen albumin lukemisesta on vierähtänyt jo tovi, mutta nyt viimein pääsin lukemaan loputkin suomennetut albumit ja silkkaa nautintoahan se oli alusta loppuun. Vetävä juoni, kaunis piirrosjälki, persoonalliset hahmot... ei valittamista.

Mr. Blacksad on kovanaamainen yksityisetsivä, joka puolustaa oikeutta 1940-50 -lukujen Yhdysvalloissa. Yleensä hän saa toimeksiantona etsittäväkseen jonkun kadonneen henkilön tai sitten luvassa on kostoretki. Naisia tietysti komean kissan ympärillä myös pyörii. Kyse on ihan aikuisille suunnatuista sarjakuvista, sillä meno äityy tuon tuostakin väkivaltaiseksi ja albumit muistuttavatkin kovaksikeitetyn dekkarin ja film noirin sekoitusta.

Valkoinen valtakunta (#2)
Oppilas on kadonnut koulusta, mutta edes äiti ei ole tehnyt ilmoitusta kadonneesta lapsestaan, joten huolestunut opettaja pyytää Blacksad etsimään tytön. Samaan aikaan politiikan saralla kiehuu. Valkoinen rotu haluaa maailman valtiaaksi raivaamalla 'vähempiarvoiset' pois tieltää. On syntynyt vastakkainasettelu kahden voimakkaan jengin välillä. "Vastakkain ovat nuo haljut mielipuolet, jotka vannovat pohjoisnavan nimeen... ja "claws", joita yhdistää se, että ne ovat mustempia kuin persreikä."

Eräässä valkoisen rodun propagandatilaisuudessa Blacksad tapaa - jo toistamiseen - reportteri Weeklyn What's News'ista. Weekly on hieman tungetteleva ja rasittava tapaus, mutta oivallinen kumppani etsintätöitä ajatellen, joten he lyöttäytyvät kuin huomaamatta yhteen.

Kun on kyse politiikasta niin mukana on juonia, takinkääntöä ja salamyhkäisyyttä. Värimaailmaltaan albumi on aika väritön, hailakka seepiansävyinen, mutta viimeiset aukeamat ovat sitten vastapainona todella värikkään hehkuvia ja ne kuvaavatkin aikaa, jolloin kaikki hyvin. Alla olevista kuvista eron huomaa hyvin. Vangitsevia ruutuja.

Black Claws -jengi oivaltavasti alakulmasta kuvattuna

Lopun värikkäät ruudut

Punainen sielu (#3)
Blacksad ei ole tyytyväinen kehnosti palkattuun hommaansa henkivartijana ja velkojen perijänä ja kaipaa kipeästi muutosta masentavaan tilanteeseen. "Jäljellä oli vain kysymys, kumpi ehtisi ensin nollille, pankkitilini vai mielialani." Hän tapaa vanhan tuttunsa, atomienergian puolesta puhuja, Otto Liebberin, joka on Nobel-ehdokkaana. Tilanne hänen ympärillään on ailahteleva ja kateutta on ilmassa. Aika pian käy lukijalle selväksi, että Liebber halutaan tappaa ja Blacksad ryhtyy selvittämään kuka niin haluaa tehdä.


Hiljainen helvetti (#4)
Weekly on jälleen kuvioissa mukana nuuskimassa, josta pidin, sillä hauskana ja höpsönä hahmona hän onnistuu keventämään tunnelmaa, joka muuten aika raskas saattaa olla. Weekly tekee juttua lehteen bluesista ja päätyy maan suurimman vankilan pihalle, jonka asukkaista löytyy musiikkialan suuria nimiä. Vankilakierroksella häntä on opastamassa syöpää sairastava Faust, joka Weeklyn vinkistä pyytää Blacksadia etsimään kadonneen pianistin, joka muutama kuukausi sitten otti ja lähti jättämättä edes osoitetta.

Albumissa pääsemme myös toteamaan, että jopa Blacksad tarvitsee oman suojelusenkelinsä. Josta olisin tosin kuullut mielelläni lisää.

Kaikki uudet tuttavuudet eivät kovin miellyttäviä ole

Amarillo (#5)
Blacksad on etsimässä New Orleansista töitä, jotain helppo hommaa. Helppo homma osoittautuu komean auton kuskaamiseksi perille Tulsaan. Mutta eipä se niin helposti onnistu, kun auto matkalla varastetaan röyhkeästi. Alkaa takaa-ajo roistojen kiinniottamiseksi.

Ei ehkä vahvin kokonaisuus muihin verrattuna. Kyseisen albumin piirrostyyli näyttää omaan silmääni muuttuneen pehmeämpään ja ei-niin-terävään muotoon, joka alkuun häiritsi, mutta pääsin siitäkin jossain vaiheessa yli.

Minulle nämä ovat jo melkein enemmän kuin sarjakuvia: ne ovat kerta kaikkisen koukuttavia tarinoita, jossa sattuu ja tapahtuu. Väkivaltaviihteen ystävä en ole, mutta kyllä Guarnidon piirrosjälkeä katselisi vaikka kuinka kauan. Olen totaalinen fani. Albumit luin nautiskellen, mutta kuitenkin kaikki melkein putkeen, tai siis enemmänkin taktiikalla yksi päivässä. Ei näitä malta pidempään olla lukematta.

_______

Diaz Canales & Guarnido - Blacksad: Valkoinen valtakunta

(Arctic-nation, 2003)

Arktinen banaani, 2007

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★★★★

Diaz Canales & Guarnido - Blacksad: Punainen sielu

(Ame rouge, 2005)

Arktinen banaani, 2008

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★★

Diaz Canales & Guarnido - Blacksad: Hiljainen helvetti

(L'Enfer, le Silence, 2010)

Arktinen banaani, 2010

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★★

Diaz Canales & Guarnido - Blacksad: Amarillo

(Amarillo, 2013)

Egmont, 2013

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★★

Muita postauksiani
Blacksad - Kissa varjoisilta kujilta

TBR-lista Mount Everestille

Pitkä matka edessä

On sitä ennenkin näitä TBR (To Be Read) -listoja kasattu, mutta sainkin innostuksen tehdä sen uudestaan, sillä edellinen projekti edistyy etanan vauhtia. Erona tuohon aikaisempaan listaan on se, että tähän ei saa enää koskea ja muutella kirjoja sekä aikaa lukea on vaivainen vuosi (!). Ammun varmaan itseäni tässä samalla jalkaan laittamalla listalle niin paljon paksuja kirjoja, mutta mutta, ne vaan ovat sellaisia mitkä haluan päästä lukemaan! Alkuperäinen haaste on aikoinaan lähtenyt liikkeelle täältä.

Pari vuotta sitten tein siis edellisen TBR-listan ja siitäkin on lukematta vielä kolmisenkymmentä teosta, joten mitään ihmeitä en tämänkään listan osalta odota. Puoletkin noista tuntuu hyvin suurelta määrältä, koska tiedän, että tulen sataprosenttisen varmasti kirjastosta edelleen niitä kirjoja lainaamaan ja lähinnä tämä lista siksi on tehty, koska se oli niin hauskaa! Listahulluus ♥ Aina on mukava suunnitella mitä seuraavaksi haluaisi lukea, vaikka suunnitelmat eivät yhtään toteutuisikaan. Parhaimmassa tapauksessa saan kunnon innostuspuuskan ja lukemattomat kirjat hyllyssä vähenevät.


100. Eowyn Ivey - Lumilapsi                     _ ___________     MOUNT EVEREST!
99. Philip Roth - Ihmisen tahra
98. David Ebershoff - Tanskalainen tyttö
97. Bianca Turetsky - Muotimatkaaja: Titanicin kannella
96. Jane Smiley - Sydänmailla
95. Iris Murdoch - Italialaistyttö
94. Andrei Makine - Elämän musiikki
93. Khaled Hosseini - Ja vuoret kaikuvat
92. Karin Alvtegen - Todennäköinen tarina
91. Maria Gripe - Salaisuus varjossa
90. Lionel Shiver - Poikani Kevin
89. Oscar Wilde - Teleny
88. Carol Shields - Kivipäiväkirjat
87. Stephen King - Musta torni
86. Tarquin Hall - Vish Puri ja lemmenkommandojen tapaus
85. Jane Austen - Kasvattitytön tarina
84. Kate Morton - Paluu Rivertoniin
83. Louise Penny - Kylmän kosketus
82. Marion Zimmer Bradley - Avalonin usvat
81. Robin Hobb - Salamurhaajan oppipoika
80. Karen Blixen - Varjoja ruohikossa
79. Patricia A. McKillip - Unohdettu Ombria
78. William Shakespeare - Coriolanus
77. William Shakespeare - Titus Andronicus
76. William Shakespeare - Loppiasiaatto
75. Anne B. Ragde - Vihreät niityt          ______________   MACCHAPUCCHRE
74. Kate Atkinson - Museon kulisseissa
73. Jim Harrison - Syystarinoita
72. Gillian Flynn - Kiltti tyttö
71. Agatha Christie - Neiti Marplen viimeinen juttu
70. Agatha Christie - Esirippu
69. Agatha Christie - Askel tyhjyyteen
68. Cornelia Funke - Mustesydän
67. Eeva Tenhunen - Mustat kalat
66. John Irving - Minä olen monta
65. Maria Gripe - Lasinpuhaltajan lapset
64. Tomi Kontio - Keväällä isä sai siivet
63. P.D.James - Sally-rukka, kultatukka
62. Muriel Barbery - Siilin eleganssi
61. Charlotte Bronte - Syrjästäkatsojan tarina
60. Alexander Dumas - Kamelianainen
59. Tessa de Loo - Kaksoset
58. Norman McLean - Ja keskellä virtaa joki
57. Herman Koch - Illallinen
56. Anna Godbersen - Huumaa
55. Jennifer Worth - Hakekaa kätilö!
54. Grace Metalious - Paluu Peyton Placeen
53. Carol Joyce Oates - Blondi
52. Colette - Cheri
51. Siri Huvustved - Amerikkalainen elegia
50. John Irving - Sirkuksen poika                          ____      __      MONT BLANC
49. Charles Dickens - Kolea talo
48. Anna Gavalda - Kimpassa
47. Ellery Queen - Ruumiskirstun arvoitus
46. Maria Amparo Escandon - Santitos: Esperanzan ihmeet
45. Stephenie Meyer - Vieras
44. Garcia & Stohl - Lumoava kirous
43. Bret Easton Ellis - Paljastajat
42. Minna Lindgren - Kuolema Ehtoolehdossa
41. Jason Goodwin - Janitsaaripuu
40. Marisha Pessl - Yönäytös                               ____ __      GALDHOPIGGEN
39. Anu Holopainen - Welman tytöt
38. Pekka Hiltunen - Vilpittömästi sinun
37. Seita Parkkola - Viima
36. John Steinbeck - Vihan hedelmät
35. Sarah Waters - Vieras kartanossa
34. Mario Vargas Llosa - Tuhma tyttö
33. Ally Condie - Tarkoitettu
32. L.M.Montgomery - Anna ystävämme
31. Rosamunde Pilcher - Simpukankerääjät
30. Margaret Atwood - Sokea surmaaja
29. Jodi Picoult - Sisareni puolesta
28. L.M.Montgomery - Sininen linna
27. L.M.Montgomery - Runotyttö maineen polulla
26. L.M.Montgomery - Runotyttö etsii tähteään
25. A.S.Byatt - Riivaus: rakkaustarina                                 ______       _   HALTI
24. Mark Twain - Prinssi ja kerjäläispoika
23. Kathryn Stockett - Piiat
22. Kazuo Ishiguro - Ole luonani aina
21. Sebastian Faulks - Mustarastas laulaa
20. P.L.Travers - Maija Poppanen
19. Carlos Ruiz Zafon - Marina
18. Jack Kerouac - Matkalla
17. Robert Calbraith - Käen kutsu
16. C.J.Sansom - Luostarin varjot
15. S.J.Watson - Kun suljen silmäni
14. Michael Cunningham - Koti maailman laidalla
13. Katherine Pancol - Krokotiilin keltaiset silmät
12. Ulla-Lena Lundberg - Jää                      _____                     _______      KOLI
11. Laila Hirvisaari - Hylätyt talot, autiot pihat
10. Elizabeth Kostova - Historiantutkija
9. Sophia Kinsella - Himoshoppaaja vierailla mailla
8. P.I.Jääskeläinen - Harjukaupungin salakäytävät
7. Leon Uris - Exodus
6. Danielle Trussoni - Enkelioppi
5. Frank Herbert - Dyyni
4. Ilkka Remes - Draculan ratsu
3. Iain Banks - Crow Roadin käsikirjoitus
2. Elizabeth Gaskell - Cranfordin naiset
1. Selja Ahava - Taivaalta tippuvat asiat


Vuoren pohjalta siis kipuaminen alkaa kohti huippua ja luen noita kirjoja aivan vapaassa järjestyksessä, en tuossa mihin ne nyt olen laittanut, vaikka hyvin voisinkin tuosta Selja Ahavasta aloittaa, kun hänen kirjansa kerran pääsi Finlandia-palkintoehdokkaaksi :) Vuoden päästä teen sitten katsauksen, että mihinkäs asti olenkaan päässyt. Tavoitteitahan on hyvä olla, joten päämääränä häämöttää Mont Blanc ja 50 kirjaa!

Jos joku muukin (MarikaOksa vinkvink) uskaltautuu julkaisemaan oman listansa niin mukaan vaan! Etenkin jos listojen rustaus vähääkään kiinnostaa! Kolille ei olisi ainakaan pitkä matka ;)

Minne katosit kaunis syksy?