H. P. Lovecraft - Hulluuden vuorilla

"Olen pakotettu puhumaan koska tiedemiehet ovat 
kieltäytyneet noudattamasta neuvojani tietämättä miksi."

kirjan alku

Blogissani on tänä vuonna hieman pienempi muotoiset Halloween-pirskeet kuin viime vuonna, mutta ei anneta sen menoa haitata. Tällä kertaa sitä 'juhlistan' yhden novellin muodossa: Hulluuden vuorilla, joka on Nimettömän kaupungin yksi novelleista. Se on kyseisen kokoelman viimeinen - ja samalla reilusti pisin - teksti. Tarkoitushan oli fiilistellä Halloweenia ja lukea jotain jännittävää, mutta toisin kävi.

20 henkinen retkikunta 55 rekikoiransa kanssa tekee tutkimusretkeä Antarktikselle. Heidän tutkimuksensa saavat yllättävän käänteen, kun ihmeellisiä asioita löytyy.

"Vaistosimme näkymässä itsepintaisen ja läpitunkevan vihjeen typerryttävistä salaisuuksista ja mahdollisista paljastuksista. Oli aivan kuin nämä jyrkästi erottuvat painajaishuiput olisivat seisoneet portinpylväinä vartioiden unen, kaukaisen ajan ja avaruuden sekä monien ulottuvuuksien kiellettyä maailmaa. En voinut mitään tunteelle että ne olivat pahoja olentoja - hulluuden vuoria joiden kauemmat rinteet antoivat suoraan johonkin kirottuun äärettömyyden kuiluun."

 

Ei napannut. Jaaritellaan sivutolkulla Muinaisista, jotka elivät ennen jääkautta ja blaablaablaa. Ihan kuin olisin unettavaa biologiankirjaa lukenut. Tämän novellin lukemiseen vaaditaan siis suurta kiinnostusta luonnontieteisiin.

 

"Ellei heitä saada taivutelluksi luopumaan hankkeestaan, he tunkeutuvat aivan Antarktiksen sisimpään asti ja sulattavat ja poraavat kallioperää, kunnes päästävät vapaaksi sen minkä me tiedämme koituvan maailmanlopuksi."

Koko Hulluuden vuorilla tarina käynnistyi todella hitaasti, eikä se siis aiheensa puolesta istunut minulle ollenkaan. Jännitystä ei ollut nimeksikään, vaikka kauhun elementtejä olikin mukana. Täysin päivänvastaiseen arvioon kannattaa tutustua Marileen kirjoittamassa blogissa ja vasta sitten päättää onko kirja sinua varten.

_______

H. P. Lovecraft - Hulluuden vuorilla

(At the Mountains of Madness, 1931)

Jalava, 1991

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★½

Liebster Award -tunnustus

Kiitos tunnustuksesta Sivu sivulta -kirjablogin Jenni ja Kirjaneidon tornihuoneen Kirjaneito!

Haasteen säännöt:
1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto esille blogiisi
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
.... ja jatkuisivathan nuo säännöt vielä, mutta minä toteutan ne vain tähän asti, sillä en ole yhtään kärryillä siitä kuka tämän on tehnyt. Ja olen hyvin laiska kiireinen ihminen.


Sitten jatketaan itse kysymyksiin, jotka laati Jenni:

1. Jos saisit lukea enää vain yhden kirjan, mikä se olisi?
Helpolla ei vastailijaa selvästikään olla päästämässä, kun heti tämmöinen paha kysymys alkuun. Ehdottomasti joku paksu, että luettavaa riittää. Kurjat! Yeah!

2. Missä luet mieluiten?
Kotona, sohvalla tai sängyllä.

3. Luetko mieluummin onnellisia loppuja vai sellaisia, jotka jäävät mietityttämään?
Hmmmm... vaikea valita. Liika siirappisuus ärsyttää, mutta ei minulla mitään onnellisia loppuja vastaan ole :) Niin ja liian avonaisetkin loput suututtavat. Joten sekä että :D

4. Kertoisitko muutaman kirjan, jota suosittelisit kaikille?
Ai vaan muutaman? Niitä kuule riittäisi vaikka millä mitalla. Suomalaisista kirjailijoista ehdottomasti Tiina Raevaaraa, jonka romaani Yö ei saa tulla on täyttä timanttia ja hänen novellikokoelmansa En tunne sinua vierelläni osoittautui myös erittäin hyväksi. Ulkomaalaisista sanoisin, että Okalinnut, Henkien talo, Paikka vapaana, Pelin henki... Nyt taisi tulla jo enemmän kuin muutama...

5. Mistä kirjasta haluaisit nähdä elokuvan?
Kirjat ovat parempia, joten väliäkö tuolla ;)

6. Minkä fantasiakirjan satumaailmaa sinun ajatuksiesi satumaa muistuttaa eniten?
Tolkienin Hobittien Kontu <3 Se ei selityksiä kaipaa.

7. Mikä on huonoin lukemasi kirja? Miksi?
Tästä on ihan oma postauskin joskus tulossa, mutta huonoimman kirjan tittelin saa ehdottomasti Laura Palmerin salainen päiväkirja kirjoittajana Jennifer Lynch. Kertakaikkisen kamalaa sontaa. Mitäs tässä turhia kaunistelemaan, mikään siinä ei vain toimi. Vastenmielinen kirja.

8.  Minkä kirjan päähenkilö on sinusta mielenkiintoisin?
Ainakin Okalintujen Ralph on hyvin mielenkiintoinen henkilö ristiriitaisine mielenliikkeineen.

9. Luetko runoja?
Välillä. Harvoin. Mutta yritän lukea enemmän. Tänä vuonna tosin runotilasto taitaa vielä näyttää nollaa. Romaanit kun ovat itselle se rakkain lukumuoto.

10. Suunnitteletko lukemista tarkasti?
Periaatteessa teen kaikenlaisia listoja ja osallistun haasteisiin, mutta en niitä vakavasti osaa ottaa, joten lukeminen valikoituu täysin fiiliksen mukaan. Eli suunnitelmia on, mutta yleensä ne muuttuvat lennossa.

11. Mikä kirja on sykäyttänyt sinua eniten?
Näitäkin on niin paljon, joten vastaan viimeisimmäksi todella sykäyttäneen Gallayn Rakkaus on saari.



... ja Kirjaneidon kysymykset:

1. Pitääkö kirjat mielestäsi lukea ennen elokuvaversion katsomista?
Ehdottomasti jos vain pystyy! Kirjat nimittäin melkein aina päihittävät elokuvat mennen tullen ja surkean elokuvan jälkeen ei ihan heti tee mieli kirjaan tarttua, vaikka olisinkin niin aikonut tehdä.

2. Luitko lapsena ja jos luit, mikä oli lempikirjasi?
Luin lapsenakin todella paljon, eniten kaikenmaailman sarjoja, koska niissä riitti luettavaa, eikä tarvinnut heti keksiä uutta luettavaa. Lempparini olivat Neiti Etsivät.

3. Kaipaatko lukiessasi ehdotonta rauhaa, vai pystytkö keskittymään myös muiden ihmisten läsnäollessa ja mahdollisessa puheensorinassa?
On sitä melussakin tullut luettua, mutta liian rauhaton ympäristö ei ole ideaali. Väsyneenä sen sijaan en kestä minkäänlaista pölinää tai musiikkia - tai välillä kellon tikitystäkään.

4. Miten järjestät kirjahyllysi?
Hyllyni ovat vähän erikokoisia, joten se seikka vaikuttaa jonkin verran, mutta muuten minulla on omissa osioissaan esim. romantiikka, jännitys, dekkarit, nuortenkirjat...

5. Kirja, joka sai sinut itkemään.
Paha kysymys. En itke lukiessa - muuta kuin sisäisesti. Siinä rajoilla kuitenkin oltiin Anne B. Ragden Erakkoravuissa, silmäkulmassa taisi vähän kimmeltää.

6. Jos pitäisit teekutsut, jonne saisit kutsua viisi fiktiivistä henkilöä, ketkä kutsuisit ja miksi?
Koska teekutsuista on kyse, niin ihan pakko sanoa, että yksi heistä olisi Hullu Hatuntekijä :D Jotain hauskuutta pitää olla. Agnes voisi olla myös mielenkiintoista seuraa ja mukaan kutsuisin myös Muumipapan, sillä hänen tarinansa nuoruudestaan ovat niin viihdyttäviä ja mielenkiintoisia. Erlend olisi enemmän kuin tervetullut (viitaten edellisen kysymyksen kirjaan). Häneltä varmasti lohkeaisi mielenkiintoisia kommentteja asiaan kuin asiaan, sopivan höpsö, mutta hyvää tarkoittava. Erlenden somistajan työt kiehtovat myös valtavasti. Niin ja tietysti Hercule Poirot! Paitsi jään miettimään tuota Poirot'a vielä, sillä hänen osallistumillaan kutsuilla tuppaa joku aina kuolemaan, hope it's not me!

7. Lempparisi tänä vuonna lukemistasi kirjoista (voi mainita muutamankin)?
Kaikki se valo jota emme näe, Hugo Cabret...

8. Lukevatko perheenjäsenesi paljon tai yhtä aktiivisesti kuin sinä?
Eivät he yhtä paljon lue kuin minä, mutta lukevatpa kuitenkin :) Täytyy tähän sanoa, että erään heistä lukunopeus pistää hieman kateelliseksi: luki nimittäin Kummisedän muutamissa tunneissa... Hah. Paljonkohan kirjoja minä saisin luettua vuodessa tuolla vauhdilla. Just wondering. 

9. Kirja, josta tehty elokuvaversio oli sinusta parempi kuin alkuperäisteos.
Aamiainen Tiffanylla, koska Audrey Hepburn <3

10. Kirja, jonka tahtoisit lukea uudelleen.
Ensimmäisenä tulee mieleen Jonathan Carrollin Naurujen maa, koska muistan että oli se ihan älyttömän hyvä, mutta kaikki muu onkin lahjakkaasti pyyhkiytynyt mielestä :/ Hän on myös kirjailija jolta soisin suomennettavan lisää ja tällä hetkellä metsästänkin mieheltä ilmestyneitä novelleja. Ei ole ollut mitään helppoa puuhaa.

11. Onko sinulla lempikirjailijoita? Jos on, mainitse muutama.
On on! John Irving, Isabel Allende, Tove Jansson, J. K. Rowling, Carlos Ruiz Zafon, Anne B. Ragde...

Blake Crouch - Wayward Pines: Salaisuus

"Mustin oli katsellut otusta Schmidt & Benderin 
valmistamasta kiikaritähtäimestä lähes tunnin."

kirjan alku

Ahmaisin kesän alussa Wayward Pinesin ensimmäisen osan Ei pakotietä ja koukutuin välittömästi. Huikea aloitus sarjalle, jossa yllätyksiä riittää. Jos ekaa osaa ei ole luettua, ei ehkä kannata jatkaa lukemista. Sen verran voin kuitenkin sanoa, että lue ykkösosa pian! Kakkonen on hyvä!

"Eilinen on historiaa.
Huominen on arvoitus. 
Tämä päivä on lahja.
Ole ahkera, ole onnellinen ja iloitse elämästäsi
Wayward Pinesissa!

Kehotus Wayward Pinesin asukkaille
(pidettävä näkyvillä kaikissa kodeissa ja liiketiloissa)"

Wayward Pinesin tarina jatkuu. Ethan Burke värvättiin kaupungin seriffiksi hänen tullessa tietoiseksi maailman tilanteesta ja Wayward Pinesin salaisuudesta. Asukkaat ovat jollainlailla hekin tietoisia näytelmästä, jossa ovat mukana, mutta he eivät kuitenkaan tiedä todellista syytä sille. Jotain salamyhkäistä on kuitenkin tekellä.

Jälleen pääsin nauttimaan jännityksestä ja yllättävistä käänteistä, vaikka tämän kirjan suurin yllätys ei yltänytkään ensimmäisen kirjan tasolle, mutta se olikin niin suuri käänne, että tuskin toista samanlaista voi olla. Salaisuudessa lukijalle raotetaan myös menneisyyden verhoja, eritoten aikoja ennen Wayward Pinesia. En nyt halua lähteä kauheasti enempää kirjaa avaamaan, sillä muuten tulisin paljastaneeksi siitä liikaa.

Se loppu. Mikä cliffhanger! Ei noin voi lopettaa! Trilogian viimeinen osa, Viimeinen kaupunki, ilmestyy tammikuussa 2016. Sitä odotellessa. (Tammikuuhun on vielä ikuisuus!)

"Oli yhä hetkiä, sellaisia kuin tämä, jolloin Wayward Pines tuntui aidolta. -- Juuri teeskentelemällä hän oli vasta täysin ymmärtänyt, miten hyvin illuusio onnistui. Miten ihmiset saattoivat antautua, hukuttautua heitä ympäröivään herttaiseen valheeseen."

_______

Blake Crouch - Wayward Pines: Salaisuus

(Wayward, 2013)

Tammi, 2015

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★

Muita postauksiani
Blake Crouch - Wayward Pines: Pakotie

Helsingin kirjamessut 2015

Tänään olin messuilemassa ja lähinnä haahuilemassa sinne tänne. Suunnitelmista poiketen en nähnytkään yhtään venäläisen kirjailijan haastattelua. Oltiin kierrelty antikvariaatti puolella jo parin tunnin verran, joten nautin huilitauon Dekkarilauantain parissa, jossa keskustelemassa uusimmista kirjoistaan olivat Pirkko Arhippa, Max Manner, Reijo Mäki ja Vera Vala. Yhdistävä asia näiden neljän kirjoilla oli, että heidän päähenkilönsä seikkailevat uusissa maisemissa ja keskustelu keskittyikin tapahtumapaikan vaikutukseen päähenkilössä ja tapahtumien kulussa. Haastattelijana Marlene Weck. Mielenkiintoinen keskustelu ja puolituntinen meni nopeasti.

Nelikon haastattelu veti kuuntelemaan paljon porukkaa ja jäi mieleen niinkin tärkeä asia kuin, että Reijo Mäki ei tykkää matkustamisesta ellei sinne pääse junalla - "tai taksilla", Manner heitti siihen väliin. Pitäisi sentään nyt joku Vares-kirja lukea, kun en ole lukenut ensimmäistäkään. Vera Vala on ainut heistä kenen tuotantoon olen tutustunut.

Konkreettinen messusaldo jäi olemattomaksi, enkä löytänyt oikeastaan mitään ostettavaa ja vähän harmittaa, että satuin menemään juuri pahimpaan ruuhka-aikaan. Se ihmispaljous. En tykkää. Ahdistaa. Niin ja Sofi Oksasen nimmareita uuteen Norma-kirjaan oli jonottamassa aikamoinen määrä ihmisiä. Vannoin Puhdistuksen jälkeen, etten Oksaseen enää koske, mutta saattaa käydä niin, että joudun puheeni pyörtämään, sillä Norma kuulostaa aiheensa puolesta mielenkiintoiselta.

Sitten palatkaamme hetkeksi menneisyyteen; Projektina minulla oli lukea ennen messuja venäläistä kirjallisuutta ja siihen oli aikaa noin kuukausi. Sainkin luettua pitkästä vinkkilistastani peräti 5 romaania:

Sergei Lukjanenko - Yöpartio
Boris Akunin - Leviatanin purjehdus
Andrei Makine - Tuntemattoman miehen elämä
Vladimir Krjukov - Huvimaja Monrepoossa
Ljudmila Ulitskaja - Vihreän teltan alla (postaus tulossa)


Toivottavasti kanssabloggareilla on ollut parempi messusaldo :) Tai miten sen nyt ottaa, kirjahyllyni varmaan kiittää, etten mitään löytänyt :D

Vladimir Krjukov - Huvimaja Monrepoossa

"Kevyt viri kiiri järven pintaa ja häviää."

kirjan alku

Viimeisiä viedään kun kirjamessut lähestyvät ja enää ei ole kauheasti aikaa saada keskenolevat venäläisten kirjoittamat kirjat luettua. Lukemaan tämän kirjan houkutti rikostarina ja etenkin todella näyttävä kansi! Varmasti yksi upeimmista kansista ikinä. Kauniin taulun tuosta saisi vaikka seinälle.

Lappeenrannassa eletään vuotta 1913, kun paikallisen venäläisen sahalta löytyy päätön ruumis. Poliisin ensisijainen epäilty on sahanomistajan poika Nikolai, joka on nähty lähellä rikospaikkaa. Miehen suunnitelmat mennä naimisiin rikkaan viipurilaisen tehtailijan tyttären kanssa kariutuvat nekin ja pidätetyksi joutuminen ajaa hänet pakomatkalle kotikaupunkiinsa Pietariin.

Kirjan alussa Nikolain asiat näyttävät olevan hyvin siihen asti, kunnes hän Monrepoon puiston kauniissa huvimajassa näkee jotain, joka romuttaa täysin hänen suunnitelmansa ja pian sen jälkeen poliisit ovatkin kintereillä. Romatiikka ei jää vain Lappeenrantaan, vaan pakomatkalla Nikolai saa kokea uuden ihastuksen ja saa seuraa. Mitään piilottelevaa elämää Nikolai ei Pietarissa vietä, eikä hänen uskoisi pakoilevan poliiseja, ilmeisesti suomalaisten poliisien valta ei Pietariin asti ulotu...

Huvimaja Monrepoossa on harmiton, nopealukuinen välipaladekkari, joka ei tarjoa odotettua rikostutkintaa ja murhaajaehdokkaiden perässä juoksentelua johtolankoja etsiskellen, vaan etsivätyön seuraamisen sijaan keskitytään Nikolain pakomatkaan ja hänen Pietarissa oleskeluunsa. Lyhyeen sivumäärään nähden tarinaa pohjustetaan ihmeellisen pitkään kirjan lähtiessä rullaamaan eteenpäin verkkaiseen tahtiin.

_______

Vladimir Krjukov - Huvimaja Monrepoossa

(Besedka v Monrepo)

Zona A, 2011
Kansi: Toms Gutmanis

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★½

Jan Andersson & Katja Kettu - Peräkammarin poika

Jan Anderssonin ja Katja Ketun sarjakuvaromaani Peräkammarin poika pisti silmään jo kirjakatalogista ja takakannessa kirja kiteytetään hyvin: "Sarjakuvaromaani mielikuvituksen voimasta ja muistojen ankarasta otteesta."

Jalmari on vanhapoika, jonka elämä on päällisin puolin rauhallista ja seesteistä. Natisevassa puutalossa hän hoitaa iäkästä äitiään Kuoleman vaaniessa nurkissa. Unelmissaan Jalmari seikkailee nuorena sankarina ja suorittaa salaisia tehtäviä yksi toisensa jälkeen. Kuoleman läsnäolo kuitenkin muistuttaa ikävistäkin asioista. Jalmarin veli taas on elämässään menestynyt ja hän on kaiken kukkuraksi nainut Jalmarin entisen tyttöystävän. Jalmaria lähteminen pelottaa.
 
"Hankala sanoa. Milloin on aika.
Milloin pitää lähteä.
Milloin kaikki menneisyyteen viittaava on hylättävä ja astuttava eteenpäin?"

Jalmarin äiti on kuin itse talo; hänen komentava ja määräilevä äänensä kuuluu putkistosta ja jostain kuvan ulkopuolelta minne lukija ei näe. Talo kuvaakin itseasiassa hyvin äitiä, sillä se on yhtä ränsistynyt ja huonokuntoinen. Loppu on molemmilla lähellä.

Kirja on kuvitettu synkästi, mikä tietenkin sopii tarinaan ja tunnelmaan hyvin. Kuvat ovat tunkkaisia ja raskaita ja varmasti on Jalmarin olokin, sillä hän ei oikeastaan ikinä poistu kotoa. Kovin toiveikas sarjakuva ei siis ole ja tummanpuhuvuus ei varmasti kaikkien mieleen ole. Se puhuttaa ja vaikuttaa ja vähän ahdistaakin. Kuoleman lymytessä lähistöllä ja ahdistelemassa Jalmaria. Jokainen ruutu on huikea. Elävyys, kuvakulma, liike... Taidetta.

Minä tajusin jutun jujun vasta toisella lukukerralla. En aivan aluksi päässyt kirjan sisältöön kunnolla käsiksi, mutta nyt sen suljettuani tajuan sen olleen hieno. Ja saman tien vilkaisin sarjakuvan läpi vielä uudelleen - uusin silmin. Tässä on sanomaa.

_______

Jan Andersson & Katja Kettu - Peräkammarin poika

Otava, 2015
Kuvat: Jan Andersson
Sanat: Katja Kettu

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★

Andrei Makine - Tuntemattoman miehen elämä

"Eräänä iltana he laskivat kelkalla lumista rinnettä."

kirjan alku

Andrei Makinelta, tuolta kauniiden sanojen maalarilta, luin noin vuosi sitten ensimmäisen kirjan, Ranskalaisen testamentin, joka kirja meni suoraan sydämeen. Koin taianomaista lumovoimaa, jouduin tarinanpyörteisiin mukaan, niin että huimasi. Nyt janosin jotain samankaltaista, mutta jälkeenpäin jouduin toteamaan, että taisin leijua edellisen kirjan jäljiltä aivan liian korkealla. Ja kaikki tietävät, että korkealta ei ole hauska tippua.

Pariisissa asuva kirjailija Ivan Sutov tekee merkityksellisen päätöksen, joka vie hänet takaisin entiseen kotimaahansa. Sotovia kutsuu Pietariin kolmenkymmenen vuoden takainen rakkaus. Paljon on muuttunut: tämä Venäjä on eri maa kuin se, jonka kirjailija on jättänyt taakseen. Takakansi

Sutov muistelee katkerana rakkauttaan, eikä löydä Venäjältä sitä mitä oli tullut hakemaan. Liian paljon on muuttunut. Sutovin lisäksi romaanissa pääsee ääneen mykäksi luultu Volski, joka viimein suunsa avatessaan kertoo sykähdyttävän tarinan elämästään. Se kertoo sodasta, rakkaudesta ja ihmisluonnosta.

"Se missä hän onnistui parhaiten, oli sokeana pysyminen. Hän oli jo huomannut, että vanhetessa se kävi helpommin."

Tuntemattoman miehen elämä avaa lukijan eteen Neuvosto- ja nyky-Venäjän. Karun sota-ajan ilot muodostuivat hyvin pienistä asioista, mutta pienelläkin määrällä materiaa pystyi keksimään ilahduttavia asioita ja romaanin henkilöt tekivät kaikkensa auttaakseen pienempiään, esimerkkinä uhrautuva Mila, joka teki vastenmielisiä asioita vain saadakseen lapsille muutaman leipäviipaleen.

Makine kirjoittaa todella kaunista kieltä, sitä ei voi kiistää. Se on maalailevaa, mutta vähäeleistä. Ihmiskuvaus taidokkaan herkkää. "Hänen sisällään soinut laulu muuttui uudeksi elämäksi, joka ei liittynyt mitenkään päivien kulkuun. Maailman meno tuntui enstistä kiihkeämmältä ja merkityksettömältä." Olen kuitenkin surullinen, ettei tämä yltänyt siihen järisyttävään tasoon kuin Ranskalainen testamentti, mutta olin siihen varautunut. Jännityksellä odotan mitä kolmannesta Makinestani pidän (valinnanvaraa kirjojen suhteen löytyy), odotan siltä jo vähän suurempaa. En halua, että kirjailija jää kohdallani 'yhden hitin ihmeeksi'.

"Volskin silmät nauravat viimeisen kerran Sutoville, sitten hänen kasvonsa jähmettyvät piittaamattomaksi naamioksi."

_______

Andrei Makine - Tuntemattoman miehen elämä

(La vie d'un homme inconnu, 2009)

WSOY, 2010
Päällys: Martti Ruokonen

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★★

Muita postauksiani
Andrei Makine - Ranskalainen testamentti

Camilla Mickwitz - Emilia x5 (Lasten- ja nuortenkirjallisuuden viikko)

Värien riemujuhlaa :)

Sopivasti sattui, että nyt vietetään lasten- ja nuortenkirjallisuuden viikkoa ja minulla oli muutenkin kirjastolainoissa odottamassa Camilla Mickwitzin Emilia-kuvakirjoja. Mickwitzin teosten pariin tulen varmasti aina palaamaan ja syksyn pimenevinä iltoina olen viihtynyt Emilia-kirjojen seurassa, jossa Emilia ja hänen isänsä keksivät tarinoita jatkamalla toistensa keksimiä juttuja.

Emilia ja kolme pikkuista tätiä
Tämänkertainen satu kertoo kolmesta pikkuisesta tädistä, Emmasta, Emiliasta ja Elviirasta, jotka kyllästyttyään joutenoloon ja tekemisen puutteeseen päättävät järjestää lapsille juhlat. Ja hauska juhlat niistä tuleekin, niin vanhojen tätien kuin lastenkin mielestä. Automaattisesti mieleeni tuli lapsuudesta asti rakas kirja Elsa Beskowin Täti Vihreä, täti Ruskea ja täti Sinipunainen, ja nämä molemmathan ovat hauskoja ja hyväntuulisia kirjoja.

Emilia ja kuningas Oskari
Emilia ja hänen isänsä kertovat valloittavan tarinan kuninkaasta, hänen alamaisistaan ja kuninkaalle järjestetystä yllätyksestä. Kuningas päättää aivan kaikesta alamaisia koskevista asioista kuten miten pukeudutaan, syödään ja käyttäydytään.. Kunnes kuningas sairastuu ja ihmiset saavatkin tehdä mitä haluavat - eivätkä aluksi tiedä edes mitä tehdä, kun kukaan ei ole määräämässä. Tämä on yksi lemppareitani <3

Emilia ja Onni
Emilia ja hänen isänsä istuvat taas yhdessä tuolissaan ja pohtivat tällä kertaa sitä mitä onni oikeastaan on. Ihminen voi todella kovasti etsiä jotain eikä huomaa, että hänellä on jo koko ajan ollut etsimänsä nenänsä alla, niin kuin kirjassa Emilia-tyttö ja Oskari-koira näkevät kauniin valoilmiön ja lähtevät sen perään paremman elämän toivossa. Joskus pitää lähteä kauas tajutakseen onnen olleenkin lähtöpaikassa. Pakkomielteisen etsimisen lomassa saattaa myös ohittaa muita tärkeitä asioita, kun huomio on niin kiinteästi vain yhdessä asiassa.

Emilia ja Oskarin nukke
Emilia ja isä satuilevat pienestä Oskarista, joka toivoo hartaasti syntymäpäivälahjaksi kaunista nukkea. Toive "kauniista nukesta" toteutuu kuitenkin vasta Oskarin jo kasvettua isoksi. Näin aikuisiällä tästä ymmärtää jo kaikenlaista, mikä lapselta luultavasti jää tajuamatta; Toinen ihminen määräilee ja heikompi osapuoli tekee lähinnä asioita mitä toinen tahtoo. Vähän samanlaista tematiikkaa kuin kirjassa Emilia ja kuningas Oskari. Tämän kautta voi pohtia oman tahdon merkitystä ja tärkeyttä. "Nukeilla voi leikkiä ja kuvitella ne oikeiksi ihmisiksi, mutta eivät ihmiset viihdy nukkeina." Toinen ehdoton lempparini!

Emilia ja kaksoset
Viides Emilia-kirja esittelee samannäköiset kaksoset Oskarin ja Eemelin, jotka käyttävät aikansa riitelemiseen - kuinkas muutenkaan - kunnes joutuvat sen takia pulaa ja päästäkseen pinteestä pois he tarvitsevat toistensa apua. Kirja kertoo yhteenpelaamisen tärkeydestä.

Kaikenkaikkiaan jälleen ihastuttavia tarinoita Mickwitziltä ja jos muut hänen kirjansa kiinnostavat, niin Jasoniin ja Mimosaan suosittelen tutustumaan. Lisäksi Satupäivää vietetään 18.10!

Emilian ja isän leppoisat satutuokiot

_______

Camilla Mickwitz - Emilia ja Oskarin nukke

Weilin+Göös, 1980

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★★

Camilla Mickwitz - Emilia ja Onni

Weilin+Göös, 1980

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★★

Camilla Mickwitz - Emilia ja kolme pikkuista tätiä

Tammi, 1979

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★★

Camilla Mickwitz - Emilia ja kuningas Oskari

Weilin+Göös, 1980

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★★

Camilla Mickwitz - Emilia ja kaksoset

Lasten parhaat kirjat, 1981

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★★

Muita postauksiani
Mickwitzin lastenkirjoja

Boris Akunin - Leviatanin purjehdus

"Port Saidissa Leviataniin nousi uusi matkustaja, joka asettui ensimmäisen luokan viimeiseen vapaana olleeseen hyttiin - numeroon kahdeksantoista - ja Gustave Gauchen mieliala kohosi välittömästi."

kirjan alku

Erast Fandorinin tutkimuksia -dekkarit ovat venäläiskirjailija Boris Akunin oma kirjallinen projekti, jossa hän pyrkii kattamaan dekkarigenren jokaisen lajityypin. Mieletön idea! Leviatanin purjehdus on sarjassaan kolmas osa ja valitsin tämän ensimmäisenä lukuun, koska se on klassinen suljetun tilan murhamysteeri. Aion siis ehdottomasti lukea joskus muutkin Akunin dekkarit ja seuraava osa odotteleekin valmiina hyllyssä.

Eletään vuotta 1878 ja erään lordin asunnossa on tapahtunut kunnon massamurha, sillä itse lordin lisäksi kuolleina ovat hänen palvelusväkensä ja joukossa on lapsiakin. Kymmenen ihmisen kuolemaa alkaa komisario Gustave Gauche selvittämään ja ainoa johtolankana hänellä on kultainen medaljonki. Se viittaa Leviatan-höyryalukseen, jonka neitsytmatkan osanottajille on etukäteen jaettu samanlaiset medaljongit. Niinpä komisario Gauche liittyy matkustajien joukkoon vakuuttuneena, että murhaaja on samassa laivassa. Laivalla Gauche tapaa omalaatuisen diplomaatin, Erast Fandorinin, joka pistävällä logiikalla päättelee, että ruumiita saattaa tulla vielä lisää.

Erast Fandorin paljastuikin ennakkoluuloistani poiketen nuoreksi, kävelykepin omistavaksi mieheksi, jolla tietenkin riittää enemmän älliä kuin komisariolla. Laivalla olijoiden keskuudesta nousee esille kourallinen epäilyttäviä hahmoja, joihin lukija tutustutetaan yksi kerrallaan ja heidän joukossaan onkin jos jonkinmoista hiippailijaa, mutta murhaajaa en arvannut. Myönnän sen. Kirjailija oli ovelampi.

Valitettavasti into pääsi hiipumaan kirjan puolivälissä, kun tarinan vauhti tuntui hidastuneen liikaa. Olin odottanut reippaammin etenevää menoa, mutta loppu sen sijaan pelasti paljon olemalla juurikin erityisen vauhdikas ja jännittävä. Ja yllättävä.

_______

Boris Akunin - Leviatanin purjehdus

(Leviafan, 1998)

WSOY, 2002
Kannen kuvat: WSOY / Kuvapankki
Päällys: Martti Ruokonen

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★★

Kati Närhi - Seitsemäs vieras

Agneksesta kertova sarjakuvatrilogia on saanut (valitettavasti) päätöksensä ja vielä kerran saan nauttia tuon särmikkään orpotytön seurasta, josta tosin on jo kasvanut nuori nainen. Paitsi että uusintalukuun tämä sarja vielä tulee pääsemään, sillä sen verran mahtavista teoksista on kyse. Seitsemäs vieras on siis jatkoa jo ilmestyneille Saniaislehdon salaisuudet ja Mustasuon mysteeri -sarjakuville.

Agnes lähtee Sylvia-tätinsä kanssa vierailulle majuri Orkoloran saarelle. Kartanoon on kutsuttu outo joukko ihmisiä, joista jokaisella tuntuu olevan jokin salattu syy vierailuunsa. Agnes on tullut vain lomailemaan-  mutta sotkeutuukin keskelle arvoitusten vyyhtiä. Albumi paljastaa myöskin Agneksen vanhempien tähän asti arvoitukseksi jääneen kohtalon. Rakkauttakin on ilmassa - ja paljon salaisuuksia.

Ihailen edelleen Kati Närhen piirrostyyliä ja niukkaa värimaailmaa, jolloin pienetkin värinpilkahdukset pomppaavat esiin huomiota herättävällä tavalla ja tässä sarjakuvassa - kuten muistan edellisissäkin olleen - nuo väriläikät liittyvät Agneksen ihastuksen tunteisiin ja silloin ruuduissa vilahtaa punaisen sävyjä. Tosin taisi sillä punaisella olla Seitsemässä vieraassa eräs toinenkin merkitys, ei aivan niin mukava kuin tuo edellä mainittu.

Sarjakuvan henkilöt ovat erittäin ilmeikkäitä ja Agneksen viljelemä musta huumori puree. Oli tämä taas vaan niin elämys <3 Minua ei yhtään haittaisi, jos Agneksen elämää pääsisin seuraamaan vielä jatkossakin, kun hän on vähän vanhempi. Ja tuskin monet muutkaan kovin pahastuisivat... :)

_______

Kati Närhi - Seitsemäs vieras

WSOY, 2015

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★★

Sherlock Holmesin arvoitukset

Sherlock Holmesin arvoitukset on tänä vuonna julkaistu kirja, jossa lukija pääsee hyppäämään maailmankuulun salapoliisin saappaisiin ja ratkomaan visaisia arvoituksia, joita kirjassa on 150. Loppua kohden tehtävät vaikeutuvat ja ne onkin luokiteltu alkeistehtävistä pirullisen vaikeisiin sekä kaikkea siltä väliltä.

"Sinä tunnet menetelmäni. Käytä niitä!"

Vastaukset tehtäviin löytyy kirjan takaa ja välillä houkutus oli vähän liian suuri sinne kurkistaa, jos arvoitus ei tuntunut helpolla aukenevan - monet olivatkin aika vaikeita. Suurin osa arvoituksista on laskennallisia pulmia ja en koe olevani matemaattisesti kovinkaan lahjakas, joten ne jätin suosiolla väliin. Hauskoja sen sijaan olivat kuva-arvoitukset, kompakysymykset ja ns. "normaalit" pähkäilykysymykset kuten alla oleva esimerkki:

"Tämä ei ole kummoinenkaan pähkinä, vaan pikemminkin pelkkää alkulämmittelyä: Sinulla on jotain omaa, joka on aina ollut sinun. Siitä huolimatta kaikki ystäväsi käyttävät sitä, ja itse saat siihen harvoin tilaisuutta. Mistä asiasta on kyse?"

Kirja pitää sisällään hienoja kuvia ja sen visuaalinen ilme on muutenkin sopivan vanhanaikaisen näköiseksi ja sherlockholmes-tyyliseksi tehty.

_______

Sherlock Holmesin arvoitukset
Teksti ja arvoitukset: Tim Dedopulos

(The Sherlock Holmes Puzzle Collection, 2011)

Paasilinna, 2015
Kannen kuva: iStockphoto 
Taiton suunnittelu: James Pople
Kokosivujen kuvat: Rebecca Wright
Muu kuvitus ja väritys: Chris Gould

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★½

Top Ten Tuesday 8. Suomalaiset nykykirjailijat

Huomaan edelleen suomalaisen kirjallisuuden tallautuvan käännetyn jalkoihin, ja näin asia varmasti tulee vielä pitkän aikaa olemaan, mutta yritän nyt tietoisesti saada joitain lukulistalta löytyviä - hyvin kiinnostavia - suomalaisia romaaneja luetuksi. Niitä kuitenkin on sinne kertynyt jonkin verran. Listalle päässeet kirjat ovat myös suurin osa sellaisia, jotka kaikki ovat tuntuneet lukeneen - paitsi tietenkin minä.

Tähän listaan olen kerännyt siis kiinnostavimmat suomalaisten kirjoittamat kirjat, jotka ovat ilmestyneet tässä lähivuosina (joskus 2000-luvulla siis).

1. Jussi Valtonen - He eivät tiedä mitä tekevät
Viime vuoden Finlandia-palkinnon voittaja.

2. Minna Lindgren - Ehtoolehto-trilogia
Ensimmäinen osa löytyykin omasta hyllystä ja viimeinen ilmestyi tänä vuonna, joten nyt olisi loistava tilaisuus lukea vaikka kaikki!

3. Ulla-Lena Lundberg - Jää
Finlandia-palkinto 2012 itse Tarja Halosen valitsemana. Romaani nuoren papin perheestä sotien jälkeen.

4. Anni Kytömäki - Kultarinta
Blogistanian äänestyksessä viime vuoden paras suomalainen kirja, joten olisi minunkin korkea aika tämä lukea. 

5. Katja Kettu - Kätilö
Blogissani pyörineet ovat ehtineetkin kuulla, että odotan hypetyksen laantumista ennen kuin tähän tartun, mutta kiinnostus on suuri ja uskon, että tykkään.

6. Pauliina Rauhala - Taivaslaulu
Blogistanian äänestyksessä paras suomalainen kirja 2013. Kertoo lestadiolaisparista.

7. Tommi Kinnunen - Neljäntienristeys
Vahva esikoiskirja.

8. Sirpa Kähkönen - Graniittimies
Erityisen paljon blogeissa esillä ollut kirja ilmestymisensä jälkeen.
 
9. Milja Kaunisto - Synnintekijä
Omasta hyllystäni löytyy tämä ensimmäinen osa Olavi Maununpojasta kertovasta sarjasta, jota sitten jatkaa Kalmantanssi ja Piispansormus. Näyttämönä armoton keskiajan Eurooppa.

10. Pekka Hiltunen - Vilpittömästi sinun
Dekkarit tietenkin kiinnostaa, joten tämä kirja vie viimeisen paikan tällä listalla.

Omasta hyllystä löytyy valmiiksi jo muutama

Listaaminen osoittautui taas yllättävän hankalaksi ja listan ulkopuolelle jäi vielä monta kiinnostaa kirjailijaa kuten Marko Leino, Emmi Itäranta, Heidi Köngäs, Aki Ollikainen...

Lisäksi nuortenkirjoista muutaman kiinnostavan mainitakseni:
1. Seita Vuorela - Karikko
2. Elina Rouhiainen - Kesytön
3. Siiri Eloranta - Gisellen kuolema


Muita TTT-postauksiani
7. Kesäleffoja
6. Kirjat jotka oli PAKKO ostaa... Mutta ovat silti lukemattomina hyllyssä
5. Kirjailijat joihin en ole vielä tutustunut
4. Sarjat jotka aloittaisin mutten ole vielä ehtinyt
3. Hienoimmat kirjablogien ulkoasut
2. Nuoruuteni kirjasarjat
1. Suosikkikirjat