Augusten Burroughs - Juoksee saksien kanssa

En halua hänen lähtevän.
Napanuorani on yhä kiinni ja hän vetää siitä.
Olen paniikissa.

Huomio ei voi olla kiinnittymättä kirjan kanteen, jossa on lapsi pahvilaatikko päässä ja kirjan nimi on erikoisia mielikuvia herättävä Juoksee saksien kanssa. Tämä Augusten Burroughsin teos on hänen omaan nuoruutensa perustuva, jonka totuuspohjasta kaikki eivät ole samaa mieltä - varsinkaan kasvattiperhe joka on vedetty kirjaan mukaan ei kovin mairittelevassa valossa.

Takakannesta: Tositarina pojasta, jonka runoilija-äiti antaa hammästyttävästi joulupukkia muistuttavan psykiatrin kasvatettavaksi. Augusten Burroughs huomasin 12-vuotiaana asuvansa keskellä viktoriaanista kurjuutta tohtorin eriskummallisen perheen parissa ja ystävystyi takapihalla asuvan pedofiilin kanssa. Tämä on tarina lainsuojattomasti lapsuudesta, jossa säännöistä ei ole kuultukaan ja missä joulukuusi pysyy pystyssä vuodet ympäriinsä, missä Valiumia napsitaan kuin karkkia ja ikävystymisen yllättäessä sähköshokkitearapiakoneesta on apua. Hauska ja kauhistuttava tarina tavallisen pojan selviytymisestä mitä epätavallisimmissa olosuhteissa.

Kirja kauhistuttaa ja järkyttää. Augusten uudeen perheen psykiatri-isä ei aseta rajoja, eikä ketään kiinnosta ottaako lävistyksen, maalaako huoneen vai tekeekö rei'iän keittiön kattoon keskellä yötä. Psykiatrilla on hyvin vapaa kasvatusfilosofia, joka perustuu siihen, että ihminen tekee mitä itse haluaa iästä riippumatta. "Finchit opettivat minulle, että ihminen voi tehdä omat sääntönsä. Että sinun elämäsi oli sinun omasi, eikä kenenkään aikuisen saisi antaa muokata sitä sinun puolestasi." Kaikki ovat varmasti lapsena tai nuorena haaveilleet elämästä ilman rajoja ja rajoittavia aikuisia, mutta totuus sen kaltaisesta elämästä on raju. Rajattomuus luo epävarmuutta ja turvattomuutta.

"Minulla ei ollut mitään yhteistä näiden lasten kanssa. Heillä oli äidit, jotka jyrsivät tulitikunohuita porkkanapaloja. Minulla oli äiti, joka söi tulitikkuja. He menivät sänkyyn kymmeneltä. Minulle alkoi selvitä, että elämä voi jatkua hyvinkin vielä kolmen jälkeen aamulla."

Juoksee saksien kanssa onnistuu myös samaan aikaan naurattamaan kirjailijan kirjoittaessa mustaa huumoria ja hervottomia sattumuksia. Kirjassa ei ole yhtään "normaalia" ihmistä, vaan kaikki on enemmän tai vielä enemmän mieleltään ongelmallisia. Luin kirjan fiktiivisenä teoksena, sillä sellaisia ylilyöntejä on vaikea pitää oikeina, eikä edes halua, sillä olihan se Finchin perheen touhu todella häiriintynyttä. Kaunokirjallisena teoksena sillä voi naureskella, mutta todellisina tapahtumina tuo olisi hyvin surullinen ja rankka teos.

★★★½
Augusten Burroughs - Juoksee saksien kanssa

(Running with Scissors, 2002)

Sammakko, 2009

Omasta hyllystä

Antti Tuomainen - Mies joka kuoli

Oli suuri onni, että annoit myös virtsanäytteen.

Vasta nyt olen ensimmäistä kertaa tutustumassa Antti Tuomaisen tuotantoon ja takakansitekstin jälkeen tiesin, että tästä on aloitettava, vaikka Palm Beach Finland houkutteli sekin. Komedian ja rikoskirjallisuuden naittaminen yhteen on villi visio, mutta ei Tuomaista turhaan ole mahdollista lukea melkein kolmessakymmenessä maassa.

Takakannesta: Jaakko Kaunismaa on 37-vuotias menestyvä sieniyrittäjä, joka saa lääkärikäynnillään yllättäviä ja järkyttäviäkin uutisia: hän on kuolemassa. Jatkotutkimuksissa selviää, että hän on pitkällisen myrkkyaltistumisen uhri – toisin sanoen joku on hitaasti, mutta varmasti murhaamassa häntä.

Juonesta ei tarvitse tietää tuon enempää, sillä kutkuttavinta sitä on lukea tietämättä juuri mistään mitään. Jo kirjan alkuasetelma on hyvin omalaatuinen ja kiinnostusta herättävä. Harvoin päähenkilön henki on oikeasti vaarassa niin että itsekin alkaa empimään, että kuoleeko se ihan todella lopulta? Eihän niin voi käydä. Ei ainakaan sympaattiselle päähenkilöllemme. Syyllisehdokkaita on siellä täällä ja epäilyn alaiseksi joutuvat niin vaimo, sienifirman työntekijät kuin kilpailevan yrityksen väkivaltaa kaihtamattomat pääjehut, joiden kynsiin päähenkilömme joutuu.

Mies joka kuoli on kamala ja hauska samaan aikaan. Kerrankin musta huumori huvitti jopa allekirjoittanutta. Väillä sekopäiseksikin yltyvän trillerin meno ei ole ennalta-arvattavissa, eikä vahinkomurhakaan saa miehen menoa hyytymään. Yltiöpäisiin voimanponnistuksiin hän on myös kykenevä ja kaiken tämän tragikoomisuuden - itkeäkö vai nauraa - kanssa samaan aikaan kirja käsittelee niinkin suuria teemoja kuin kuolema, rakkaus ja petos. Laitoin jo muutkin Tuomaisen kirjat lukulistalle muistiin.

★★★★½
Antti Tuomainen - Mies joka kuoli

Like, 2016

Omasta hyllystä

Kati Närhi - Seitsemäs vieras

Agneksesta kertova sarjakuvatrilogia on saanut (valitettavasti) päätöksensä ja vielä kerran saan nauttia tuon särmikkään orpotytön seurasta, josta tosin on jo kasvanut nuori nainen. Paitsi että uusintalukuun tämä sarja vielä tulee pääsemään, sillä sen verran mahtavista teoksista on kyse. Seitsemäs vieras on siis jatkoa jo ilmestyneille Saniaislehdon salaisuudet ja Mustasuon mysteeri -sarjakuville.

Agnes lähtee Sylvia-tätinsä kanssa vierailulle majuri Orkoloran saarelle. Kartanoon on kutsuttu outo joukko ihmisiä, joista jokaisella tuntuu olevan jokin salattu syy vierailuunsa. Agnes on tullut vain lomailemaan-  mutta sotkeutuukin keskelle arvoitusten vyyhtiä. Albumi paljastaa myöskin Agneksen vanhempien tähän asti arvoitukseksi jääneen kohtalon. Rakkauttakin on ilmassa - ja paljon salaisuuksia.

Ihailen edelleen Kati Närhen piirrostyyliä ja niukkaa värimaailmaa, jolloin pienetkin värinpilkahdukset pomppaavat esiin huomiota herättävällä tavalla ja tässä sarjakuvassa - kuten muistan edellisissäkin olleen - nuo väriläikät liittyvät Agneksen ihastuksen tunteisiin ja silloin ruuduissa vilahtaa punaisen sävyjä. Tosin taisi sillä punaisella olla Seitsemässä vieraassa eräs toinenkin merkitys, ei aivan niin mukava kuin tuo edellä mainittu.

Sarjakuvan henkilöt ovat erittäin ilmeikkäitä ja Agneksen viljelemä musta huumori puree. Oli tämä taas vaan niin elämys <3 Minua ei yhtään haittaisi, jos Agneksen elämää pääsisin seuraamaan vielä jatkossakin, kun hän on vähän vanhempi. Ja tuskin monet muutkaan kovin pahastuisivat... :)

_______

Kati Närhi - Seitsemäs vieras

WSOY, 2015

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★★

Andy Riley - Pupujen suuri itsemurhakirja

sarjakuvan eka ruutu

Yhteen niteeseen on koottu aikaisemmin ilmestyneet Pupujen itsemurhakirja ja Itsemurhapupujen paluu sekä kirjassa on myös aivan uusia murhatapoja. Sekopäistä eikö? Hieman tärähtänyttä meininkiä luvassa, eikä kirja sovellu yhtään tiukkapipoisille tai heikkohermoisille! 

Kaikessa yksinkertaisuudessaan kirja esittelee pupujen pähkähulluja tapoja tehdä itsemurha. Näiden pupujen itsemurhahalun täytyy olla todella suuri (tai sitten ne on vaan niin käsittämättömän tyhmiä), kun ne ovat käyttäneet vaikka minkälaista mielikuvitusta päästäkseen mitä erikoisimmilla tavoilla hengestään. Mielikuvituksen puutteesta sarjakuvan tekijää ei voida ainakaan syyttää.

Ehkä minussa elää pieni sadisti, sillä jotku kuvat vain naurattavat ja tarpeeksi väsyneessä mielentilassa tämän äärellä voi olla kerrassaan hulvatonta. Jokseenkin kieroutunut huumorintaju on välttämätön, sillä onhan tämä nyt aika sairasta touhua. Tai ei vaan aika sairasta, vaan hyvin sairasta. Mistä lie Andy Riley saanut idean tähän? Olisi erittäin mielenkiintoista tietää.

Itse pupu-hahmot näyttävät niin tyhmille ja hölmöille, söpöt puput eivät edes missään nimessä toimisi tämän sarjakuvan idean kanssa. Tippahan siinä tulisi vaan linssiin. Sarjakuvassa koetellaan jossain määrin lukijan rajoja, mutta mielestäni pysytään hienosti hyvän maun puolella, vaikka uskon, ettei tämä kaikkia varten todellakaan ole. Minua varten on.

_______

Andy Riley - Pupujen suuri itsemurhakirja

(The Bumper Book of Bunny Suicides, 2007)

Bazar, 2010

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★★★