Matthew G. Lewis - Munkki

"Luostarin kello oli lyönyt tuskin viiden minuutin ajan, 
kun kapusiinikirkko jo pursui kuulijoita."

kirjan alku

Elämä on täynnä sattumia. Tutkiessani vuosia ja vuosia sitten 1001 kirjaa, jotka pitää lukea ennen kuin kuolee -opusta törmäsin Matthew G. Lewisin The Monk -kirjaan ja kiinnostuin siitä, mutta selvittäessäni asiaa, sitä ei oltu tietenkään suomennettu. Sitten tämän vuoden alussa huomasin sattumalta sen ensimmäistä kertaa Ullan blogissa suomeksi! Onneksi ei mennyt täysin ohi.

Madridilaisessa kapusiiniluostarissa asuu kolmissakymmenissä oleva munkki Ambrosio, tahraton ja hurskas Pyhä Mies, jota koko kaupunki ihailee. Mutta kestävätkö Jumalalle vannotut valat, kun Ambrosion tukahdetut halut pääsevät yllättäen valloilleen luostarin eristyksessä? Syvälle sielun turmelukseen syöksyvän munkin kertomukseen punoutuu onnettomia rakkaustarinoita, seikkailuja öisten metsien ryöväreiden ja kummitusten kynsissä sekä kidutusta ja väkivaltaa hautaholveissa mätänevien ruumiiden keskellä. Takakansi

Ambrosion ja muutaman muun hahmon kautta Lewis näyttää häikäilemättä luostarin johtajahahmojen vallan väärinkäytön ja rappion. Ambrosio on nuhteeton ja kunnioitettu munkki, jonka saarnoja tullaan kuulemaan kaukaa, mutta lihan heikkouksista syntyy pieniä rikkomuksia ja niistä kasvaa äkkiä suurten, anteeksiantamattomien rikosten sarja. Himo saa vallan heivaten uskonnolliset lupaukset syrjään ja Ambrosio valitsee moneen kertaan huonosti, turmelee viattoman ja lopulta tekee sopimuksen paholaisen kanssa. Suljetun luostarin varjoissa julmuudet ja rikkeet voi kätkeä ja silti säilyttää kansan kunnioituksen - mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Toisina kirjan hahmoina ovat kaksi nuorta miestä, jotka haikailevat ihastustensa perään ja sekaantuvat lopulta munkin juoniin.



Lewis kirjoitti Munkin hieman alle 20-vuotiaana noin kahden ja puolen kuukauden aikana. Hän sai innoituksen kirjaan kansantarusta Verinen nunna - joka muuten on kirjan mielenkiintoisimpia tarinoita. Kirja julkaistiin 1796, mutta on edelleen säilyttänyt järkyttävyytensä. Munkki on synkkää luettavaa, eikä se ainakaan valoisammaksi muutu. Tämä goottilaista kauhua edustavan kirjan tapahtumat eivät ole järjellä selitettävissä, vaan mukana on yliluonnollisuutta. Munkki on rönsyilevä ja vaatii lukijalta keskittymistä ja jaksamista, mutta pidemmälle edetessä lukeminen sujuu jo vaivattomammin. Varmasti klassikoasemansa ansainnut.

_______

Matthew G. Lewis - Munkki

(The Monk: A Romance, 1796)

Savukeidas, 2015

Kirjastosta
Hämärän jälkeen -haaste
Tähtiä: ★★★★

Robert Galbraith - Käen kutsu

"Kuhina kadulla oli kuin kärpästen surinaa."

kirjan alku

Kaikkihan jo tietävät, että Robert Galbraith on salanimi, jonka taakse kätkeytyy J. K. Rowling. Ja tämä tieto ei kauaa salassa ihmisiltä pysynyt - kas kummaa. Käen kutsu on klassinen dekkari, joka aloittaa lontoolaisen yksityisetsivä Cormoran Striken tutkimuksista kertovan sarjan. Näin alkuun on myös sanottava, että olen pitänyt J. K. Rowlingin muusta tuotannosta ihan hurjasti, mutta tämä oli kuin nyrkki suoraan naamaan. En siis ollut innoissani kirjasta mitä pidemmälle se eteni.

Kun kaunis, ongelmien piinaama mallityttö putoaa lumen peittämältä parvekkeelta Mayfairissa, kaikki viittaa itsemurhaan. Veljellä on kuitenkin epäilyksensä, ja hän palkkaa yksityisetsivä Cormoran Striken tutkimaan tapausta. Strike on Afganistanin sodan sekä ruumiillisesti että henkisesti rampauttama veteraani, joka kamppailee saadakseen otteen elämästään. Tapaus turvaa hänen taloudellisen toimeentulonsa, mutta vaatii myös veronsa: mitä syvemmälle Strike sukeltaa nuoren mallin mutkikkaaseen maailmaan, sitä synkemmäksi se paljastuu – ja sitä suurempaan vaaraa hän itse joutuu… Takakansi

Kamalaa puhua pahaa omasta lempikirjailijasta, mutta kyllä minä tämän parissa tuskastuin. Oli liian helppo arvata murhaaja, se oli selvää jo alusta asti. Haluan yllättyä! Muutenkaan en kokenut Käen kutsun tuovan mitään omaa dekkarigenreen, vaan se uppoaa hyvin muiden keskivertokirjojen joukkoon kyseisessä genressä. Pidin kyllä kirjan alusta. Siitä kun Robin, Striken tuleva avustaja, pyyhältää toimistoon. Hän on mukava hahmo, eikä kärttyisä Strikekään hassumpi ole. Voi tätä pettymystä. Olkoon tämä muistutuksena siitä, että lempikirjailijoiden tuotantokaan ei aina ole taattua huippulaatua.

Loppuun yksi pienen pieni toive: voisiko arvoisa J. K. Rowling palata takaisin fantasian tai Paikka vapaana kaltaisten tarinoiden pariin. Pliis!

_______

Robert Galbraith - Käen kutsu

(The Cuckoo's Calling, 2013)

Otava, 2013

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★

Muita postauksiani
J. K. Rowling: Paikka vapaana

TTT 14. Kirjailijat joiden pitäisi julkaista uusi kirja

Top Ten Tuesday siirtyy haaveilemaan tulevaisuuden kirjoista. Tätä listaa voisi myös pitää aikaisena lahjalistana joulupukille - pitäähän sitä jättää muutama kuukausi kirjailijoille aikaa kirjoittaa. Joidenkin kohdalla riittää että suomennettaisiin lisää ja listalle on otettu lähinnä eläviä kirjailijoita, jotta toiveet voisivat oikeasti toteutua. Katsotaan nyt sitten kuinka moni näistä toteutuu tässä vuosien kuluessa. Toivottavasti vaikka kaikki :D Muut Top Ten Tuesday postaukset löydät täältä.

Carlos Ruiz Zafon
Unohdettujen kirjojen hautausmaa -kirjat (Enkelipeli, Taivasten vanki) ovat täyttä timanttia, joten nyt kaivattaisiin lisää. Tuulen varjo on yksi kaikkien aikojen lemppareistani ja Marinaa säästelin juuri siitä syystä, että sen kirjan jälkeen kaikki mieheltä suomennetut kirjat on luettu. Ja tänä kesänä tuli viimeinenkin luettua! Kriisi! Lisäksi tiedän, että Zafon on kirjoittanut enemmänkin, mutta tänne Suomeen ne eivät ole rantautuneet. Vielä.

Marisha Pessl
Alkuvuodesta minua ihastutti Marisha Pesslin Yönäytös, joka imaisi välittömästi mukaan ja sen jättimäisestä koosta huolimatta en saanut tarpeekseni. Janoan lisää. Pessl loi todella koukuttavan ja jännittävän tarinan. Pieni ote kirjoituksestani: "Nyt pitää hetki hengähtää ja rauhoittua. Luin nimittäin juuri jotain niin hienoa. Eeppistä. Ainutlaatuista." Sanomattakin on siis selvää, että lisää kaivataan tätä huikea tunnelmaa ja lukemisen huumaa!

Claudie Gallay
Gallayn kirjat ovat kuin kaunista taidetta, sanojen soljuvuutta ja maisemien maalausta. Vähäeleisyyttä ja herkkyys koskettavat. Tyrskyt luin jo ennen blogiaikaa ja Rakkaus on saari löytyy täältä. "Se menee ihon alle, eikä päästä irti. Ei edes silloin kun kannet sulkee ja yrittää päästä takaisin kiinni omaan elämään. Se jää kummittelemaan mieleen." Jos vain kuulisitte kuinka edelleen täällä huokailen ihastuksesta.

Alaa al-Aswani
Alaa al-Aswanin mukana pääsee ihan erilaiseen maailmaan kuin omani (ainakin rajumpaan) ja kuitenkin aiheet koskettavat laajempaakin yleisöä. Vahvat tarinat jäävät kummittelemaan mieleen. Kirjailijalta olen lukenut Yacoubian-talon tarinat ja Chicagolaisittain. "Kirjailija ei hempeile tai silottele ruusuja henkilöidensä tielle vaan pikemminkin kaivaa kiviselle tielle kuoppia ja laittaa neuloja pystyyn, joihin he väistämättä osuvat. Jokainen saa niistä osansa ja jotkut eivät pääse enää kampeamaan pystyyn." Voimakkaiden kokemusten hakijoille.

 

Chad Harbach
Chad Harbach kirjoitti esikoisromaaniaan, Pelin henkeä, melkein kymmenen vuotta, joten minä taidan jatkaa kiltisti odottamista. Mestariteokset eivät näköjään hetkessä synny. Löysin kirjasta jotain Irving-henkistä, mutta Harbachin omalla otteella maustettuna. Moniulotteiset henkilöt tulivat lähelle ja lukeminen oli yhtä riemujuhlaa.

Donna Tartt
Erityislaatuisia kirjoja ovat kaikki kolme lukemaani Donna Tarttia ollut. Jumalat juhlivat öisin -kirjan ihmeellisen maailman löysin nuoruudessani ja Pienen ystävän luin melko pian sen jälkeen ystäväni suosituksesta. Kolmas kirja Tikli ilmestyi 3 vuotta sitten (suomeksi 2 vuotta sitten) ja jos katsoo aikaväliä romaanien välillä, niin voi huomata, että Tartt kirjoittaa huolellisesti ja pitkään. Ja se hänelle suotakoon jatkossakin. Hyvää jaksaa odottaa ;)

Jean M. Untinen-Auel
Tämä ihan vaan sen takia, että Luolakarhun klaani on niin legendaarinen! Ja koko Maan lapset -sarja siinä sivussa. Luin ensimmäisen kirjan varmaan 12-vuotiaana ja sen jälkeen uskollisesti muutkin osat, viimeisen samantien kun se ilmestyi suomeksi. Mahtipontinen ja tietomäärältään huikea sarja kerrassaan, enkä olisi uskonut, että ihmisen alkuajoista kertova sarja olisi voinut olla niin kiinnostava.
Mitähän Auel seuraavaksi kirjoittaisi? Todella kutkuttava ajatus.

M. L. Stedman
Tänä vuonna luettu Valo valtameren yllä lukeutuu vaikuttavimpien kirjojen joukkoon ja tietenkin kaipailen lisää luettavaa tuolta sanataiturilta. "Miljöönä Australia ja maailmansodan jälkeinen aika luovat kiehtovan ympäristön. Meri tuoksuu, aallot lyövät vasten kalliota. Pimeällä yksinäisen majakan valo loistaa merenkulkijoille. Tarina ei halunnut päästää irti, enkä minä siitä."

Eowyn Ivey
Toinen karujen maisemien kirja on Lumilapsi, joka sekin on hyvin tuore, tämän vuoden, tuttavuus. "Mabelilla on pelko sydämessä, sillä hän muistaa lapsuudestaan sadun, jossa pariskunta rakentaa lapsen lumesta kunnes tämä eräs päivä sulaa. Mikään ei kestä ikuisesti, joten on nautittava niistä hetkistä mitä on annettu." Samaan syssyyn luin kirjassa käsitellyn sadun Lumitytöstä, koska minähän tunnetusti olen satujen ystävä. Lumoava ja täydellinen talvikirja sai janoamaan lisää.

Jonathan Carroll
Melkein - mutta siis vain melkein - meinasi koko miekkonen unohtua, kun hänen kirjojen lukemisesta on jo niin paljon aikaa. Rakastan maagista realismia ja Carrollin kirjat haastavat lukijan ja meinaavat mennä välillä yli ymmärryksenkin. Naurujen maa on todella lukemisen arvoinen ja viimeisin, Valkoiset omenat, oli ainakin iso pala purtavaksi. Kirjoissa on paljon tulkintaa ja lukijan täytyy itsekin ajatella asioita, mutta eivät nämä silti liian käsittämättömiksi mene. Kunhan pelottelen. Carroll on kirjoittanut paljon enemmän, mutta - kuten näkyy - niitä on huonosti suomennettu. Syksyllä luin häneltä eri lehdissä ja novellikokoelmissa ilmestyneitä novelleja.


+ BONUS

Jaakko Ahonen ja Lauri Ahonen  
Pakko nostaa esiin vielä lopuksi suomalaista sarjakuvaosaamista: elokuvamainen ja väkevä Pikku Närhi on jäänyt unohtumattomasti (ja elävästi) mieleen. "Lukekaa sarjakuvia! Lukekaa varsinkin Pikku Närhi!" Toivon todella, että Jaakko ja Lauri Ahonen lyövät uudestaan viisaat päät yhteen ja saavat aikaan jotain yhtä maagista ja läpitunkevaa. Ahdistavaa ja vastustamatonta.

Tuleeko mieleen muita hiljaiseloa viettäneitä kirjailijoita?

MUUMIT Sarjakuvaklassikot IX

"Ajattele miten romanttista. Tähtitaivaan 
alla nappikokoelma välissämme..."

Muumi-sarjakuvat ihastuttavat joka kerta ja nämä enemmänkin aikuisille suunnatut albumit käsittelevät hauskalla tavalla nykypäivää, sen ongelmia ja ilmiöitä. Varsinkin Hosulin ja Suskan mukaantulo oli mukava yllätys, sillä heitä ei liikaa näe ja hahmoina he ovat ihastuttavia.

Yllättäviä käänteitä Muumilaaksossa! Nipsu perii urheiluliikkeen, ja Mymmeli saa timantin jalkapalloilija Rinaldolta lähetettyään tälle 412 rakkauskirjettä. Omistamisen onnella on kuitenkin varjopuolensa. Kun neitonen vaikuttaa olevan ahdingossa, Muumipappa ja Muumipeikko käynnistävät mittavan pelastusoperaation - eikä yllätyksiltä tietenkään vältytä. Myös Hosulin ja Suskan perhe-elämä osoittautuu haasteelliseksi. Albumi sisältää jaksot Nipsun urheiluliike, Mymmelin timantti, Neitonen ahdingossa ja Nappeja ja avioliittoja. Takakansi

Suorapuheisuus ennen kaikkea :D

Muumit: Sarjakuvaklassikot -albumit ovat näyttäneet ihan uuden puolen Muumeista, sillä ennen käsitykseni heistä on perustunut lähinnä tv-sarjaan, jota lapsena katselin sekä tietysti Tove Janssonin kirjoihin. Sarjakuvan Muumit ovat räväkämpiä, vilkkaampia, joskus jopa vihaisempia ja tappeluun taipuvaisia. Mietiskelijöitä he silti edelleen ovat. Olen myös tykännyt molempien, Toven ja Larsin, albumeista. Jotain niissä on eroa, mutta molempien parissa viihtyy paremmin kuin hyvin. Hauskuutta ja huumoria päivään saa näitä lukemalla!

_______

Lars Jansson - Muumit: Sarjakuvaklassikot IX

(Moomin Books Nine: The Complete Lars Jansson Comic Strip)

WSOY, 2016

Kirjastosta
Tähtiä: ★★★★★

Muita postauksiani
MUUMIT Sarjakuvaklassikot VIII
MUUMIT Sarjakuvaklassikot V - VI
MUUMIT Sarjakuvaklassikot II - III

Kate Morton - Paluu Rivertoniin

"Viime marraskuussa näin painajaisen."

kirjan alku

Listasin Paluu Rivertoniin kesäkirjalistalleni, mutta nyt vasta ehdin saada sen luetuksi, vaikka paksuudesta huolimatta kirjan lukee nopeasti. Kiehtova tarina vie mukanaan. Teos on Kate Morton ensimmäinen ja lisäksi minun ensimmäinen häneltä lukemani kirja. Lukemisen jälkeen voin sanoa, että meidän yhteinen matkamme on vasta alkanut.

Kesällä 1924 Rivertonin kartanossa valmistaudutaan häikäiseviin seurapiirijuhliin ja jännittynyt odotus täyttää tienoon. Tunnelma muuttuu hetkessä, kun taloon tuodaan kammottava uutinen: nuori runoilija Robbie Hunter on riistänyt henkensä kartanon mailla. 

Talvella 1999 Rivertonin kartanon entinen palvelijatar, nyt 98-vuotias Grace Bradley saa vieraakseen nuoren ohjaajan, joka haluaa tehdä elokuvan Hunterin tapauksesta. Mennyt aika ja sen salaisuudet palaavat Gracen mieleen, ja hän joutuu läpikäymään kaiken tapahtuneen uudestaan. Pystyykö Grace yhä säilyttämään synkän salaisuuden, jota hän on kantanut kymmeniä vuosia? Takakansi

Englantilainen kartanomaisema, juhlat, palvelijat ja isäntäväki tuovat vahvasti mieleen Downton Abbey -tv-sarjan, josta pidän hyvin paljon. Grace aloittaa palveluksensa hienossa kartanossa, äitinsä jalanjäljissä. Maailma elää sodanjälkeisessä murroksessa, jossa asiat hakevat uutta muotoa ja ihmiset uusia tuulia. Naiset haluavat töihin, tehdä jotain muutakin kuin istua kotona juhlia järjestellen. Myllerrykseen joutuu myös luokkayhteiskunta sekä Rivertonin kartano. Ajat ovat muuttuneet.

 

Taustalla on tietenkin takakannessakin mainittu Hunterin murha, joka herättää mielenkiinnon, mutta sen ratkaisua saa odottaa aina viimeisille sivuille asti. Kiinnostava tarina ja tuo murha ja sen ympärillä leijaileva salaperäisyys ovat kuin kirsikka kakun päällä. Se viimeinen silaus. Grace kokee syyllisyyttä tapahtumista (ja lukija suorastaan kuolaa saada tietää lisää!) ja kantaa siihen liittyvää salaisuutta mukanaan vielä lopun edessä. Mutta nyt aika kertoa totuus.

Paluu Rivertonissa aikahypitään 1920 ja 1990-lukujen välillä, ensimmäinen on tietysti kiinnostavampi, sillä silloin kaikki tuo jännittävä ja salamyhkäinen tapahtui. Leppoisaan tahtiin etenevä runsas lukuromaani pitää sisällään paljon kaikenlaista: se on kertomus ystävyydestä, sisaruudesta, salaisuuksista, rakkaudesta, valheista. Niistä ja monesta muusta. Kevyttä tiilisromaania, historiaa ja hiukan jännitystä kaipaaville sopiva.

Muita Mortonilta suomennettuja romaaneja ovat Hylätty puutarha, Kaukaiset hetket ja tänä vuonna ilmestynyt Salaisuuden kantaja. Ihanaa kun tietää, että noinkin monta elämystä edessä.

_______

Kate Morton - Paluu Rivertoniin

(The House at Riverton, 2006)

Bazar, 2014
Kannen suunnittelu: Eduardo Ruiz

Omasta hyllystä
Seitsemännen taiteen tarinat
Tähtiä: ★★★★

TEATTERI: The Grimm Book of Horrors

Valokuva: Aki Loponen, Loma Graphics Oy 2016
Riihimäen Teatteri

Oltiin Tampereen teatterikesässä katsomassa Riihimäen Teatterin ja Näyttämö 3T:n musiikkidraamaa The Grimm Book of Horrors. Ja vasta nyt sain aikaiseksi julkaista kirjoituksen siitä. Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Grimmistä innostuneena luin jo automatkalla Grimmin alkuperäisiä satuja ja erityisesti niitä jotka tiesin näytelmässä olevan mukana. Grimmin saduthan ovat alunperin tarkoitettu aikuisille, mutta veljekset joutuivat myöhemmin muokkaamaan ne lapsille sopiviksi. Ilkeät äidit muuttuivat äitipuoliksi, verta luututtiin lattioilta ja satujen julmia kohtaloita siloteltiin muutenkin. Olin valmis katsomaan "iltasatua kuolevaisille".

Valokuva: Aki Loponen, Loma Graphics Oy 2016
Riihimäen Teatteri

Valokuva: Aki Loponen, Loma Graphics Oy 2016
Riihimäen Teatteri

The Grimm Book of Horrors on häkellyttävin ja oudoin esitys mitä olen ollut katsomassa. Neljän näyttelijän, muusikoiden ja pilkkopimeä enkelikuoron (Riihimäen nuorisoteatterin ja musiikkiopiston oppilaat) voimin Grimmin raa'at ja julmat tarinat pääsevät valloilleen näyttämöllä. Näytelmässä mentiin villisti sadusta toiseen ja palattiin joskus takaisin. Yleisö pääsi nauramaan, kauhistelemaan ja säikkymään. En ehkä olisi normaalissa olosuhteissa nauranut sille, että lapselta on pää leikattu irti.

Mitä nyt aika ajoin lauluista ei saanut selvää ja korvatulpat olisivat olleet paikallaan. Saduista mukana olivat ainakin Kiittämätön poika maailmalle, Satu omenapuusta, Kampela, Uppiniskainen tyttö, Lumikki, Ruusunen ja Tuhkimo. Grimmi-innostus jatkui myös näytelmän jälkeen ja pitääkin saada omasta hyllystä löytyvä satukokoelma luettua!

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin.

Valokuva: Aki Loponen, Loma Graphics Oy 2016
Riihimäen Teatteri

Rooleissa Diana Tenkorang, Mikko Nuopponen, Ninu Lindfors, Katja Peacock
Käsikirjoitus Samuli Reunanen, Liisa Risu, Iiro Ollila
Ohjaus Samuli Reunanen
Tuotanto Riihimäen Teatteri, Näyttämöyhdistys 3T
Koreografi Liisa Risu
Säveltäjä Iiro Ollila
Kuoro Aino Arkko, Janita Juvonen, Aino Karlstedt, Annika Lohilahti, Leona Pälvimäki, Julia Tenhula, Janna Vastela

Muusikot Topi Korhonen, Salla Markkanen, Hanna Risku

Grace Metalious - Paluu Peyton Placeen

"Joinakin vuosina talven tulo Uuden Englannin pohjoisosaan on niin 
vähittäistä, että vuodenaikojen kulussa tuntuu olevan säädetty järjestys."

kirjan alku

Ennen blogin perustamista luin Kaupunki nimeltä Peyton Placen ja Paluu Peyton Placeen on (kuten nimestä voi jo päätellä) jatkoa tuolle teokselle. En odottanut tältä niin paljon kuin ensimmäiseltä kirjalta, johon ihastuin täysin ja ihan hyvä, sillä ei jatko-osa Kaupunki nimeltä Peyton Placen veroinen olekaan, vaikka miljöö ja henkilöt ovat pysyneet samoina. Rima taisi olla liian korkealla. Mutta viihdyttävää lukemista 50-luvulta se on.

Allison MacKenzie on palannut Peyton Placeen ja odottelee saavansa kirjalleen kustantajan. Lehdet ovat lakanneet kirjoittamasta syrjäkylän murhajutusta, mutta muurahaispesässä kuhisee edelleen. Varsinkin kun Allisonin kirja julkaistaan ja ihmiset kuohuavat sen tutunoloisesta sisällöstä. Pikkukaupungin kiltti kasvatti imaistaan suurkaupungin pyörteisiin ja mediamyllyyn. Kotipuolessa näyttämön valtaavat jälleen eriarvoisuus, seksi, epäoikeudenmukaisuus, juonittelu ja salaisuudet.

- Eipä mitään ihmeellistä, Clayton toisti. - Eipä Peyton Placessa paljon mitään tapahdu. Ei yleensä. Kyllä täällä kaikki entisellään on.

   Joku sivustakatsoja olisikin viattomuudessaan voinut uskoa Clayton Franzierin sanoihin. Peyton Place näytti aivan samalta kuin ennenkin - viehättävältä, rauhalliselta ja häiriintymättömältä. Sen talvisen iltapäivän vaihtuessa illaksi kauppojen ja talojen valaistut ikkunat kuvastivat ystävällistä ja turmeltumatonta julkisivua niin toisilleen kuin muullekin maailmalle.

Paluu Peyton Placeen on osittain hyvinkin naiivi - varsinkin rakkauskohtausten osalta - ja vuoropuhelut muistuttavat välillä saippuaoopperaa, mutta jos katsoo niiden ohi, niin kirja on muuten perin viehättävä ja herttainen. Vähän niin kuin vanhat hyvät tv-sarjat kuten Pieni talo preerialla; tämänkaltaisia ei vaan enää tehdä. Jos jakaa kanssani rakkauden (vanhoja) pikkukaupunkeja kohtaan, niin suosittelen tutustumaan tähän "vihan ja rakkauden tyyssijaan". Toinen samankaltainen 'vanha, hyvä kirja' -suositus on Jacqueline Susannin Nukkelaakso.

Kirjassa liikutaan elokuvamaailmassa, joten tällä osallistun Seitsemännen taiteen tarinat -haasteeseen.

_______

Grace Metalious - Paluu Peyton Placeen

(Return to Peyton Place, 1959)

Gummerus, 1969
Päällys: Matti Louhi

Omasta hyllystä
Seitsemännen taiteen tarinat
Tähtiä: ★★★½

Miniarvioita uutuuksista

Vai pitäisikö sanoa kahdesta uutuudesta ja yhdestä viime vuoden kirjasta. Yleensä tapanani on ollut pyrkiä tekemään jokaisesta kirjasta oma bloggauksensa, mutta sattuneista syistä en koneella ole viime aikoina juuri ollut ja bloggaamattomien kirjojen pino kasvaa, niin helpotan urakkaani niputtamalla kolme samaan. Mikään näistä ei myöskään viiden tähden kirja ollut, joten lyhyempi esittely riittänee.

"Täytän tänään sata vuotta."

kirjan alku

Yksitoistavuotias Anahita Chaval, jalosukuisen mutta köyhtyneen intialaisperheen tytär, ystävystyy omapäisen prinsessa Indiran kanssa ja pääsee osaksi tämän satumaista elämää lemmikkinorsuineen ja palatseineen. Prinsessan virallisena seuralaisena Anahita matkaa kauas Englantiin sisäoppilaitokseen juuri ennen ensimmäisen maailmansodan syttymistä. Englannin maaseudulla hän tutustuu nuoreen Donald Astburyyn, joka on upean Astburyn kartanon perijä, sekä tämän juonittelevaan äitiin.

Lähes vuosisata vuotta myöhemmin Rebecca Bradley, nuori amerikkalainen filmitähti, elää julkisuuden valokeilassa. Kesken elokuvan filmausten Englannin maaseudulle Astburyn kartanoon saapuu yllättäen Ari Malik selvittämään isoisoäitinsä Anahitan menneisyyttä. Pian Astburyn suvun tarkoin varjelemat salaisuudet alkavat paljastua. Takakansi

Lucinda Rileyn Keskiyön ruusua odotin tänä vuonna kovasti. En ole aikaisemmin lukenut häneltä mitään, mutta joskus vuosia sitten katsomani dokumentti sai minut lisäämään Rileyn 'suomennosta odotellaan' -listalle. Nautin valtavasti isoäidin kiehtovista osuuksista, mutta Rebeccan tarina oli turhan höttöinen ja romanttinen makuuni. Jos kirjan kliseet ja itsestäänselvyyksien kertomiset ohittaa, jää jäljelle oikein hyvä tarina.

Yksi kirjan tutkimuslähteistä on muuten ollut Ruth Prawer Jhabvalan Kuumuus ja kiihko. Kannattaa lukea, jos Intia kiinnostaa.

*****

"Kohotin katseeni kun kuulin naurua, 
jäin katsomaan kun näin tytöt."

kirjan alku

Kesällä 1969 neljätoistavuotias kalifornialaistyttö Evie on tylsistynyt, yksinäinen ja janoaa uusia kokemuksia. Hänen vanhempansa ovat juuri eronneet, hän riitautuu parhaan ystävänsä kanssa, hänen ihastuksensa on lähtenyt kaupungista. Evie ihastuu puistossa kohtaamaansa hippityttöön Suzanneen ja päätyy tämän matkassa kommuuniin, jota pyörittää karismaattinen Russell. Kesä kuluu kommuunin maatilalla vetelehtien. Vähitellen raadollinen totuus idyllin taustalla alkaa paljastua, ja lopulta tapahtumat riistäytyvät kokonaan käsistä. Takakansi

"Laulut lietsoivat minun omaa oikeamielistä murhettani, kuviteltua ykseyttäni maailman perimmäisen traagisuuden kanssa. Miten ihanaa minusta olikaan tuskistella sillä lailla, ruokkia tunteitani kunnes ne kasvoivat sietämättömiksi. Halusin että koko elämä tuntuisi yhtä kuumeiselta ja pakahduttavan merkitykselliseltä, niin että jopa värit ja sää ja maut olisivat täyteläisempiä. Sitä laulussa luvattiin, sitä ne luotsasivat minusta esiin"

Emma Clinen esikoisromaani Tytöt on paljon puhuttu ja kohuttu. Se on kirja nuoruuden haavoittuvuudesta ja vaikutusalttiudesta. Evie on tyttö, joka haluaa kuulua johonkin ja kuten kirjassakin sanotaan: haluamme kaikki tulla nähdyiksi. Taustalla on tositarina Mansonin johtamasta kultista, joka on lopulta turha viittaus, romaani olisi pysynyt pystyssä omilla jaloillaankin. Tytöt ei ole mitään maailman iloisinta luettavaa, mutta ainakin se saa ajattelemaan.

*****

"Juna kaarsi Kajaanin asemalle juuri samalla hetkellä kun Mira ja hänen veljensä Heikki porhalsivat asemalaiturille laukkuja raahaten."

kirjan alku

Maalaistyttö Mira muuttaa Helsinkiin ja alkaa etsiä asuntoa, koska ei voi ikuisesti asua serkun nurkissa. Käpylästä löytyy ihana kämppä, jos Mira suostuu hoitamaan talonmiehen tehtäviä kesän ajan. Hänellä ei ole lainkaan kokemusta sellaisesta työstä, eikä kaikki sujukaan kommelluksitta. Muut talon asukkaat ovat mukavia ja ymmärtäväisiä, mutta rouva Tiitinen valittaa kaikesta, ja erityisen ärsyttävä on piikittelevä, aina vihaisen oloinen lakimies Ossi Manner. Takakansi

Asta Ikonen on entuudestaan tuttu nuortenkirjoistaan, mutta Rakkautta rappukäytävässä loikkaa aikuisten viihderomaanien puolelle. Tämä kirja vei minut niihin ihaniin tunnelmiin kun nuorena luin Ikosen Kettukuja-kirjoja ja vaikka en voi sanoa olevani romantiikka- tai viihdegenren ylin ystävä, niin onhan tämä suloinen tarina.

_______

Lucinda Riley - Keskiyön ruusu

(The Midnight Rose, 2013)

Bazar, 2016
Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen

Arvostelukappale
Seitsemännen taiteen tarinat
Tähtiä: ★★★

Emma Cline - Tytöt

(The Girls, 2016)

Otava, 2016

Arvostelukappale
Tähtiä: ★★★

Asta Ikonen - Rakkautta rappukäytävässä

Reuna, 2015
Kannen piirros: Riikka Nikko

Kirjastosta
Tähtiä: ★★½

Russell Brand - Hamelnin pillipiipari

"Olipa kerran - salaperäisenä aikana, jonka näet mielessäsi olevan ikkunan kautta ja joka näytti silloin eläneiden silmissä aivan samanlaiselta kuin nykyaika meille, paitsi että heidän hampaansa eivät olleet yhtä puhtaat ja useampi esine oli tehty puusta - kaupunki nimeltä Hameln."

kirjan alku

Nyt ei sievistellä, sensuroida puheita tai käyttäydytä ihmiseksi, kun rottajoukko pääsee valloilleen! Hienohelmat, prinsessatarinoiden ystävät ja kauhistelijat: pysykää poissa, kun Russell Brand laittaa päälaelleen Pillipiipari-sadun! Hamelnin pillipiipari irtautuu vauhdikkaasti lasten- ja nuortenkirjojen muotista, siinä on räävytöntä huumoria, löyhkää ja anarkistisia rottia.

Hamelnin kaupungissa kaikki on hohtavaa, huoliteltua ja hallittua. Sitten kesken Hamelnin Hemaisevin Kersa -kauneuskilpailun kaupunkiin vyöryy varoittamatta lauma rottia. Ne ovat rasvaisia, niillä on silmälaput ja ne osaavat ampua sarjatulella pyllykuulia. Kun anarkistinen rottajoukkio pistää ranttaliksi, tarvitaan apuun leimusilmäinen pillipiipari... Takakansi

 

Kaupunki on täynnä omahyväisiä asukkaita, jotka kilpailevat toistensa kanssa vaikka mistä titteleistä, eivätkä halua ulkopuolisia hohtavaan ja hallittuun kaupunkiinsa. Sivujuonessa on kainalokeppien kanssa nilkuttava Sami-poika, jota kiusataan. Pahin kaikista on Pulla-Pena, jolla on takanaan suurin osa Hemaisevin Kersa -kisojen voitoista ynnä muista vähemmän mairittelevista palkinnoista.

"Hamelnin asukkaat olivat pompöösiä porukkaa. He rakastivat itseään ja kaupunkiaan niin paljon, että olisivat mieluiten kuluttaneet kaiken aikansa avaruuspukuun ahdettuna omia pierujaan haistellen, jos moinen olisi suinkaan käynyt päinsä. Mutta avaruuspukuja ei ollut heidän aikanaan vielä keksitty, joten he eivät voineet."

Tämä kirvoitti naurut.

Kuvituksesta vastaa Ada Gootti -kirjoista tuttu Chris Riddell, jonka piirrosjälkeen olen rakastunut ja joka oli myös suurin syy kirjan lukemiseen. Hänen ihmishahmot ovat tarkkoja, karikatyyrimäisiä piirroksia ja runsas, riemukas kuvitus yhdistettynä ällöttävyyksiin luo mielenkiintoisen kontrastin. Kustantajan esittelytekstissä viitataan Roald Dahlin rajoja koetteleviin kirjoihin - joka ei saa minua hyppimään riemusta - mutta Hamelnin pillipiipari melkeinpä saa. Ja sanomaakin tässä on. Lukekaa vaikka niin näette.

_______

Russell Brand - Hamelnin pillipiipari
Kuvittanut: Chris Riddell

(The Pied Piper of Hamelin, 2014)

Jalava, 2016

Kirjastosta
Tähtiä: ★★★★

Marguerite Abouet - Aya: Elämää Yop Cityssä

Aya-albumin silmiinpistävän hieno kansi herätti jo mielenkiintoni sekä se että se kertoo Norsunluurannikosta missä sarjakuvakäsikirjoituksen tehnyt Marguerite Abouet on syntynyt, joten tästä saa myös sopivasti yhden maan lisää Kaunokirjalliseen maailmanvalloitukseen. Etanan hitaasti sekin projekti viimein jatkaa matkaa.

Nuori Aya ja muut Yop Cityn eli Yopougonin kaupungin asukkaat riitelevät ja rakastavat, työskentelevät ja juhlivat Norsunluurannikon auringon alla. Palkitun tekijäkaksikon Aya-teossarja esittelee afrikkalaista arkea aivan toisenlaiseen tyyliin kuin mihin olemme tottuneet. Ei jatkuvia katastrofeja vaan todellista elämää. Takakansi

Tuo tavallinenkin arki on vauhdikasta: poikahuolia, rakastumisia, perheen ei-hyväksymiä ehdokkaita, salasuhteita. Välillä biletetään ja sitten avaudutaan kaverille. Ja sitten löytyy niitä, kuten 19-vuotias Aya, jotka pänttäävät kotona haaveillen lääkärin ammatista. Isällä on kuitenkin toiset ajatukset mielessä ja hän on järjestelemässä Ayalle puolisoa:

"Lopeta tuo jankuttaminen! Pitkät opinnot ovat poikia varten. Hankit vain rikkaan miehen, joka elättää sinut. Me muuten menemme pomolleni kylään. Haluan, että tapaat hänen poikansa."

"Voi ei! Hyvästi opinnot! Äiti, apua!"

Albumi perustuu osittain Marguerite Abouetin omaan elämään. Clément Oubrerien ilmeikkäät ja värikkäät kuvat saavat tuntemaan Afrikan kuuman auringon ja vilkkaan elämänmenon iloine ja suruineen. Eloisa tarina ja hauska huumori saavat toivomaan lisää, joten aika näyttää ollaanko tätä sarjaa suomentamassa enempää.

_______

Marguerite Abouet - Aya: Elämää Yop Cityssä
Kuvat: Clément Oubrerie

(Aya De Yopougon, 2005)

Arktinen banaani, 2010

Kirjastosta
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Norsunluurannikko
Tähtiä: ★★★½

L. M. Montgomery - Runotyttö #2 ja #3

Runotyttö on L. M. Montgomeryn rakastettu nuortenkirjaklassikko Anna-sarjan lisäksi ja ensimmäisen osan luin aikoinaan nuorena. Päätin kuitenkin jatkaa suoraan toiseen osaa, vaikka aikaa onkin kulunut paljon. Nuoruuden intensiivisestä lukutavasta kertoo hyvin paljon se, että oli heti täysin kärryillä tapahtumista ja menneestä! Muistin henkilöt ja tapahtumat, lumoavan Prinssi Edvardin saaren, Emilian epäilevät sukulaiset... Se kaikki vyöryi takaisin mieleeni sivuja käännellessäni. Oli huikeaa päästä taas säpäkän Emilia Starrin luo.

Runotyttö maineen polulla
Uuden Kuun runotyttö, omapäinen ja valloittava Emilia, lähtee opiskelemaan Shrewsburyn lukioon. Samaa lukiota käyvät myös hänen hyvät ystävänsä Perry, Ilse ja Teddy. Emilia huomaa ihastuneensa Teddyyn, joka haluaisi taiteilijaksi. Romanttiset tunteet taitavat kuitenkin olla vain yksipuolisia... Kauan haaveilemallaan kirjailijanuralla Emilia kokee ensimmäiset riemuvoittonsa. Takakansi

"Tänä iltana kun olin parhaillaan kertomukseni puolivälissä, Elisabet-täti käski minun mennä istuttamaan sipuleita. Minun täytyi panna kynä pois ja lähteä keittiöpuutarhaan. mutta onneksi sipuleita istuttaessa voi ajatella mitä ihmeitä tahansa. On mainiota, ettei aina tarvitse panna sieluaan siihen työhön, jota kädet tekevät. Luojan kiitos, sillä kenellä olisi muuten enää sielua jäljellä? Minä istutin sipuleita ja mielukuvituksessani retkeilin linnunradalla." Runotyttö etsii tähteään

Runotyttö etsii tähteään
Runotyttö Emiliasta on kasvanut ihastuttava nuori nainen, jonka ympärillä parveilevat kosijat saavat Uuden Kuun kartanon tädit ymmälleen. Kuka on Emilian tuleva aviomies? Paljastaessaan viimein kenen kanssa haluaa mennä naimisiin hän järjestää läheisilleen todellisen jymy-yllätyksen. Suureksi ilokseen Emilia huomaa, että hänen kirjailijanuransa on muuttunut unelmasta todellisuudeksi: tulevaisuus avautuu lupaavana. Takakansi

Kirjasarja seuraa Emilia Starrin kasvua tuolla ihastuttavalla kanadalaisella Prinssi Edvardin saarella sukulaisten ja ystävien ympäröimänä. Emilia on sanavalmis, nokkela (tätien mielestä nenäkäs), mutta herkkä taitelijasielu. Hän on todella valloittava ja jääräpäinen samaan aikaan. Yksi kirjallisuuden parhaista hahmoista, jos suoraan sanotaan. Montgomeryllä on ymmärrystä ihmismieleen ja hänen henkilönsä on ihastuttavan inhimillisiä. Ei tuota vaikeuksia kuvitella heidät oikeaan elämään. Luonnolla on oma suuri roolinsa ja osa kirjojen viehätystä perustuu juuri siihen.

Nautittavaa kirjasarjaa seuraavan kerran kaipaillessani täytyykin tarttua Annaan.

_______

L. M. Montgomery - Runotyttö maineen polulla

(Emily Climbs, 1925)

WSOY, 2002

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★★★★

L. M. Montgomery - Runotyttö etsii tähteään

(Emily's Guest, 1927)

WSOY, 2002

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★★★★