Becky Albertalli - Minä, Simon, Homo Sapiens

Keskustelu oli niin hienovarainen, etten
ensin edes tajua, että minua kiristetään.

Simon on ihastunut - mutta hän ei tiedä tarkalleen kehen. Simon tietää ainoastaan pojan nimimerkin Blue ja että he käyvät samaa koulua, sillä se ovat viestitelleen toisilleen sähköpostilla jo jonkin aikaa. Bluelle Simon on uskaltanut paljastaa olevansa homo, mutta parhaat kaverit - vanhemmista puhumattakaan - eivät sitä tiedä. Kaikki uhkaa kuitenkin paljastua, kun luokkakaveri Martin ryhtyy kiristämään Simonia. Vaitiolonsa hintana hän haluaa tutustua paremmin Simon ystävään Abbyyn, mutta vaikka Simon yrittäisi parhaansa ei ole takeita, että Abby haluaa tutustua Martiniin.

Osa kirjasta on hellyyttävää Simonin ja Bluen välistä sähköpostien lähettelyä ja heidän tutustumista toisiinsa. Lukija tietysti odottaa jännittyneenä milloin kaikki paljastuu ja mitä siitä seuraa. Ja kuka on Blue? Luulin erittäin fiksuna arvanneeni kuka Bluen takana on, mutta väärin meni, vaikka tarkemmin ajateltuna tietenkin se oli hän. Onhan tämä happily-ever-after -nuortenkirja, joka loppuu parhainpäin.

"Sivumennen sanoen, eikö olisi reilumpaa, jos kaikkien pitäisi tulla ulos kaapista? Miksi heteroseksuaalisuus on joku oletusarvo? Mitä jos jokaisen pitäisi erikseen tehdä samanlainen kiusallinen ilmoitus omasta seksuaalisuudestaan, oli se sitten minkälainen hyvänsä? Tuli vaan mieleen."

Synkkyyttä ei muutenkaan Minä, Simon, Homo Sapiens -kirjasta ei löydy. Simonilla on muutamia todella hyviä kavereita, hän käy innoissaan koulun näytelmäharjoituksissa ja välit perheeseen on hyvät. Lisäksi orastava ihastus saa mielialan kattoon. Uskottava ja hyväntuulinen nuortenkirja tarjoaa söpöyttä ja syvyyttä. Varoitus: Aiheuttaa akuutin Oreo-keksi nälän.

Kirjan pohjalta tehty elokuva Minä, Simon pyörii vielä parhaillaan elokuvateattereissa.

★★★½
Becky Albertalli - Minä, Simon, Homo Sapiens

(Simon vs. the Homo Sapiens Agenda, 2015)

Otava, 2018

Arvostelukappale

Pridelukuviikko

Miten kävi hyllyni 10:lle odotetuimmalle kirjalle (2017-18)

Reilu vuosi sitten napsin hyllystäni jälleen 10 kiinnostavinta kirjaa tarkoituksena saada ne kaikki tietysti luettua seuraavan vuoden aikana. Luulisi muuten, että tämä on helppo rasti, mutta niin se mieli vaan muuttuu pitkin matkaa tai sitten säästelee jotain kirjaa johonkin parempaan hetkeen (mikä se hetki nyt ikinä sitten onkaan). Viime vuonna luin yli puolet valitsemistani kirjoista, joten se oli onnistunut listaus.

LUETUT

⧫ Sopimus - Audrey Magee

⧫ The Marvels - Brian Selznick

⧫ Sisareni puolesta - Jodi Picoult

⧫ Brooklyn - Colm Tóibín

LUKEMATTA JÄÄNEET

⧫ Yösirkus - Erin Morgenstern

⧫ Sillanrakentajat - Jan Guillou

⧫ Sirkuksen poika - John Irving

⧫ Haudankaivajan tytär - Joyce Carol Oates

⧫ Myrskyluoto - Anni Blomqvist

⧫ Kolea talo - Charles Dickens

Tänä vuonna en ollut yhtä ahkera (4/10), mikä vähän harmittaa, sillä edelleen suorastaan himoitsen noiden lukemista. (Kaikkien paitsi yhden; Myrskyluoto vaikuttaa vähän liian hitaalta nykyiseen mielentilaani.) No, ei voi enää mitään, pitää tunkea ne kaikki uudelle listalle 😄

Edward St Aubyn - Loistava menneisyys

Kello oli puoli seitsemän aamulla, kun Yvette 
laskeutui pihatietä pitkin kohti taloa sylissään 
korillinen edellisiltana silitettyä pyykkiä.

Edward St Aubynin kirja kutsui lukemaan itsensä, sillä en voinut olla huomaamatta siitä tekeillä olevaa tv-sarjaa, Patrick Melrose, jossa pääosaa näyttelee Benedict Cumberbatch. Sarja on pakko nähdä ja Loistavan menneisyyden kuvaus vaikutti sekin houkuttelevalta, joten halusin lukea kirjan ensin. Niin kuin todellinen kirjanörtti tietysti tekee. Johon en ehkä voi itseäni sittenkään lukea, sillä kävin juuri katsomassa Kirjallisen piirin perunankuoripaistoksen ystäville ja kirja on lukematta. Hupsis.

Palatakseni aiheeseen: Patrick Melrosen tarina on viisiosainen romaanisarja ja Loistava menneisyys pitää sisällään osat 1-3. Äskettäin lukemani Juoksee saksien kanssa -kirjan tapaan Loistava menneisyys on myös omaelämäkerrallinen. Se kertoo brittiyhteiskunnan yläluokkaisesta perheestä, joka ei voi niin hyvin kuin ulkokuori antaa ulkopuolisille ymmärtää. Ensimmäinen osa Mitäs pienistä kertoo Patrick Melrosen lapsuudesta, jota hallitsee mielivaltainen, tunteeton ja julma isä, joka on myös onnistunut pyrkimyksessään luoda äidin ja rakkautta janoavan ja tarvitsevan pojan välille etäisyyden. Perhe viettää kesää Ranskan maaseudulla vieraiden ympäröimänä ja eräänä päivänä Patrick kokee järkyttävän hetken, joka saa aikaan särön hänen sisällään.

Toinen osa kulkee nimellä Ikävä juttu ja siinä Patrick onkin jo huumeongelmainen aikuinen ja koko kirja on tiivistettynä yhä piikitystä ja pilvessä oloa. "Tuhoa ja kuolema", hän jupisi. Voi luoja, hän oli pahasti raiteiltaan, aivan helvetin pahasti raiteiltaan. Hyvin hupaisa kohta oli absurdi lewiscarrollmainen huumehouru, jossa Patrick oli.

Hoitaja: "Nyt minä kyllä sanon, että jos sinä et lakkaa pitämästä noita hulluja ääniä, miten sitten suu pannaan, kun sinä et pysty lopettamaan tuota."

Poika (epätoivoisena): "Mutta minä haluan lopettaa"

Hoitaja: "Pelkkä halu ei riitä."

Kersantti: "Ryhdistäydy, poika." (Alkaa huutaa):
"Pikamarssia! Vasen, oikea, vasen, oikea."

Matolla makaava Patrick heilutti jalkojaan kuin kaatunut vieterinukke.

Kirjan viimeisessä osassa, Toivon mukaan, Patrick on päässyt irti huumeista. Jo edellisen osan kohdalla kiinnostus pääsi aika paljon hiipumaan itseään toistavien kohtausten takia, mutta kolmannessakaan osassa en nähnyt punaista lankaa. Tutustuttiin pikaisesti moniin eri henkilöihin, jotka lopulta juhlivat keskenään, mutta en kokenut että minulle olisi jäänyt siitä mitään käteen. Toivottavasti viimeiset kaksi osaa tarjoavat kiintoisampaa sisältöä, sillä pidin kuitenkin paljon ensimmäisen osan tyylistä ja tarkan viiltävästä otteesta, vaikka itse tarina on joissain kohti iljettävä.

Tv-sarja on jo julkaistu ja Patrick Melrosen tarinan viimeisetkin osat ilmestynee jossain vaiheessa suomeksi.

★★★
Edward St Aubyn - Loistava menneisyys. Patrick Melrosen tarina

(Never Mind, 1992
Bad News, 1992
Some Hope, 1994)

Otava, 2018

Kirjastosta

Elena Ferrante - Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät

Näin Lilan viimeistä kertaa viisi vuotta sitten, talvella 2005.

Olen aina yhtä innoissani, kun postin paketista paljastuu Elena Ferranten jokin Napoli-sarjan osa! Elena ja Lila jaksavat kiehtoa osasta toiseen ja tietenkin matkakuume on taattu. Kirjat ovat juuri sen mittaisia, ettei lukeminen lopu aivan yhdellä istumalla. Takaraivossa kummitteli ajatus sarjan loppumisesta, sillä viimeinen, neljäs osa, julkaistaan syksyllä (niin kaukana mutta niin lähellä!).

Takakannesta: Elena ja Lila ovat aikuistuneet ja elämä on vienyt heitä eri suuntiin. Kipakka Lila on jättänyt miehensä ja työskentelee nyt makkaratehtaalla karuissa oloissa. Lahjakas Elena on lähtenyt Napolista opiskelemaan ja julkaissut esikoisteoksensa; sen tuoma menestys avaa hänelle ovet oppineiden ja varakkaan sivistyneistön piireihin.

Eurooppa ympärillä kuohuu. Myös 1970-luvun Italiassa yhteiskunta mullistuu, poliittiset rakenteet, naisten asema ja sukupuoliroolit ovat murroksen kourissa. Lila ja Elena taistelevat päästäkseen pois vankiloistaan, kumpikin omastaan, ja pyrkivät irti patriarkaalisesta määräysvallasta, kurjuudesta ja tietämättömyydestä. Vaikka haasteita riittää niin lasten, aviomiesten kuin rakastajien kanssa, vahva side Lilan ja Elenan välillä pysyy, alati muuttuvana ja elävänä. 

Elena ja Lila eivät ole enää niin läheiset, sillä heidän välillään on ihan fyysinenkin välimatka. Silti näyttämisen halu on säilynyt ja Elena tuntee yhä jäävänsä jalkoihin, vaikka joillakin mittapuilla mitattuna hän on päässyt yhteiskunnassa pitkälle ja arvostetumpaan asemaan. Hän on myöskin päässyt pois Italian pikkukujilta, vaikkakin - hurjaa kyllä - kaipaa takaisin. "-- ja minun kävi häntä sääliksi, mutta samalla kadehdin häntä. Lapsellinen varmuuteni siitä, että hänet oli tarkoitettu tekemään ihmeellisiä asioita, kasvoi valtavaksi ja kaduin, että olin lähtenyt Napolista ja irrottautunut hänestä, tunsin jälleen tarvetta olla hänen lähellään."

Elenan ja Lilan vivahteikkaan ystävyyden kuvauksen lisäksi kirja pitää sisällään aikamoisen yhteiskunnan kuvauksen. Italia kuohuu ja sotajalalla ovat ainakin kommunistit, fasistit ja ammattiyhdistysliike. On vallankaapausyrityksiä, poliisin voimatoimia, tulitaisteluita ja verilöylyjä. Kortteleissa kahakoidaan. En voinut kolmannen osan kohdalla olla aistimatta sitä miten onnettomia kaikki olivat omilla tahoillaan. Elena luo kirjailijanuraansa, mutta sitä jarruttaa kahden lapsen saaminen. Mies ei tunnu arvostavan vaimoaan yhtään. Lila taas on keskellä yhteiskunnan kuohuntaa ja näkee sen lähietäisyydeltä sekä joutuu kuin puolivahingossa suoraan sekaan.

"--halusin sanoa ja tehdä kaikkea, mitä
ajattelin että hän olisi sanonut ja tehnyt--

Ferrante on taituri vailla vertaa. Hienoja henkilöitä. Mielenkiintoista pohdintaa. Lumoava Italia.

Mitenköhän tarina tulee päättymään? En malta odottaa! Lämpenevätkö Elenan ja Lilan välit ja säilyykö riippuvuussuhde yhä.

★★★★★
Elena Ferrante - Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät

(Storia di chi fugge e di chi resta, 2013)

Wsoy, 2018

Arvostelukappale

Napoli-sarja
Uuden nimen tarina (#2)
Loistava ystäväni (#1)