Mitfordin murhat (Jessica Fellowes)

Florence Shorev saapui Victoria-asemalle taksilla kello 14.45.

Tätä ennen en ole juurikaan perehtynyt Mitfordin aatelisperheen elämään 1900-luvun alkupuolella, tiedän lähinnä perheen kuuden sisaren elämän olleen skandaalinkäryinen ja poliittisia ristiriitoja täynnä. Mitfordin murhat aloittaa sarjan, joka perustuu tosielämän murhiin ja historiallisiin henkilöihin. Kirjailija Jessica Fellowes on Downton Abbey sarjan luojan, Julian Fellowesin, veljentytär. Laitoin odotukset vähän korkeammalle tämän kirjan kohdalla kuin Julian Fellowesin Belgravian.

Takakannesta: Lontoolainen työläistyttö Louisa Cannon pakenee julmaa setäänsä ja päätyy sattuman kautta Mitfordin perheen lastenhoitajaksi upeaan maalaiskartanoon. Hänestä tulee 16-vuotiaan Nancy Mitfordin uskottu ja ystävä, ja yhdessä tytöt myös joutuvat keskelle salaperäisen junamurhan tutkintaa. Mitä tapahtui Florence Nightingalen kummityttärelle, joka nousi junaan Victorian asemalta, mutta ei koskaan saapunut määränpäähänsä? 

Mitfordin murhat on rauhallisempien mysteerien ystäville, jotka eivät pidä väkivallasta tai nopeatempoisesta juonesta. Kirja keskittyy enemmän tarinaan ja ihmisten välisiin suhteisiin ja niiden kehittymiseen. Luinkin kirjaa enemmän luokkayhteiskunta kuvauksena kuin dekkarina. Tyystin ei tietenkään rikostutkinnat puutu, vaan lukijaa hämätään matkan varrella, mikä on kirjalle pelastus. Tällä kertaa linkitys Downton Abbey tv-sarjaan ei tunnu niin tuulesta temmatulta, mutta Agatha Christieen on matkaa, vaikka Louisa poliisiystävänsä kanssa kovasti yrittävätkin.

Louisa ei sanonut mitään vaan käveli edellä lastenkamariin tavoittaakseen Dianan ja Deccan. Hän oli toivonut että hän ja Nancy olisivat enemmän samanlaisia kuin erilaisia, mutta ehkä hän oli sittenkin ypöyksin.

Jessica Fellowes - Mitfordin murhat

(The Mitford Murders, 2017)

Otava, 2018

Arvostelukappale

RAPORTTI Helsingin Kirjamessut 2018

Missä vaiheessa joulukuu oikein ehti alkaa?! Messuista on jo reipas kuukausi aikaa (heh), mutta messuraportti tulee vasta nyt! Vuosi vuodelta pidän messuista enemmän, vaikka en voi sanoa kokevani oloani kotoisaksi suuren ihmismassan keskellä. Suuri tykästymiseni messuihin johtuu varmasti siitä, että vuosien aikana bloggarina on ehtinyt tutustua moniin ihaniin tyyppeihin, joita on aina yhtä kiva nähdä - vaikka sitten edes vilaukselta! Tänä vuonna messuilla oli käynyt ennätysmäärä kävijöitä, hurraa! Ohjelmajohtajana oli kirjailija ja yrittäjä Ronja Salmi. Suurin uudistus taisi olla ohjelmalavojen nimeäminen Helsingin kaunpunginosien mukaan, mikä oli paljon hauskempi kuin entiset nimet. Lastenalueella oli myös puhaltanut suuret tuulet ja se näyttikin hyvin yhteinäiseltä ja superkivalta alueelta!

Messuilin tänäkin vuonna perjantaina ja lauantaina. Tarkoitus oli käväistä myös sunnuntaina, mutta väsymys voitti, sillä kahteen päivään oli mahtunut jo paljon. Perjantaina ehdin olla töiden jälkeen muutamia tunteja ja silloin kiertelin 2e kirjat, jotka on tuskallisia kierreltäviä lauantaina, kun siellä on miljoona muuta ihmistä. Tämän opin kantapään kautta pari vuotta sitten ja nyt olen taktiikkaa muuttanut. Muuten kierreltiin ympäriinsä ja käytiin lopuksi levähtämässä Storytelin kahvilassa, jossa ehdin kuunnella hetken aikaa Antti Tuiskun elämäkertaa.

Lauantaina olikin kunnon hulinapäivä. Vietin messuilla melkein koko päivän eli suunnilleen 9 tuntia. Aamulla kello 9 oli bloggariaamiainen, jossa tällä kertaa vierailijoina oli Veera Nieminen, Liina Putkonen, Satu Vasantola, Antti Heikkinen ja Anja Snellman. Tähtihetkenä oli varmasti Heikkisen lukema pätkä omasta, uudesta kirjastaan Kehvelistä, joka kirvoitti yleisössä naurahduksia moneen kertaan. Muutenkin oli mielenkiintoisia keskusteluja. Sieltä saatiin mukaan Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina ja Minna Canthin Työmiehen vaimo. 

Sieltä jatkoin osastoilla kiertelyä ja katsoin muutaman haastattelun. Kävin tietysti myös ottamassa glitteriä naamaan Ooppera-Baletti -pisteellä. Päivällä oli myös ensimmäinen Kirjakultin, kirjabloggareiden oman booktube-kanava, tapaaminen. Sitten syömistä ja vähän lisää kiertelyä. Katsoin Saara Turunen haastattelee Antti Majanderia keskustelun, joka etukäteen ajateltuna vaikutti todella kiinnostavalta tapaukselta, että kirjailija saa vuorostaan haastatella kriitikkoa, jolta on saanut aika tylyt arvostelut, mutta latteaksi ja vältteleväksi itse keskustelu jäi. Kävin - tietenkin - myös silittelemässä lukukoira Börjeä, joka otti tilaisuuden ja lasten lukemiset hyvin rennosti pöydällä makoillen.

Messujen kirjasaalis jäi laihaksi, sillä bloggariaamiaisen kirjojen lisäksi kannoin kotiin vain kaksi antikvariaatista ostamaani Muumi-kirjaa.

Kiitos Messukeskukselle pressipassista!

Siri ja erämaan kutsu / Isä, minä ja meri

Hetkeen en ole kuvakirjoja lukenut, vaikka jossain vaiheessa niitä luinkin hyvin aktiivisesti. Huomasin kirjastossa Lena Frölander-Ulfin uutuuden, joka tottakai lähti mukaan, sillä edellinen oli huippu! Sattumalta Myllylahti muisti minua samaan aikaan Leea Simolan uusimmalla Siri-kirjalla, jonka edellisestä osasta pidin kovasti, joten uusinkin oli pakko päästä lukemaan. Tiivistetysti voi heti alkuun sanoa, että laadukkaita kirjoja molemmat - jälleen!

Siri ja erämaan kutsu

Takakannesta: Kun Siri ja Siina pystyttävät teltan ja saavat luvan yöretkeillä takapihalla, alkaa kesän jännittävin leikki. Erämaaseikkailu tempaisee mukaansa, ja tutut puut ja pensaat vaihtuvat jylhäksi metsäksi, kahluuallas syvänsiniseksi vuoristojärveksi. Illan hämärtyessä huolella keitetty pedonkarkotusliemi on tarpeen, kun tytöt kohtaavat leikkipossu Rampon villit sukulaiset.

Siri ja erämaan kutsu käsittelee hienosti lasten mielikuvituksen voimaa ja sen todentuntua. Hurjia seikkailuja voi saada aikaan ihan vaan takapihalta käsin, jos on valmis kuvittelemaa. Leikeistä on myös turvallista palata tuttuun ympäristöön.

Simolan kuvitus on kuin raikas tuulahdus. Väreiltään harmonisissa kuvissa on paljon katseltavaa ja varsinkin yökuvat ovat herkullisia lasten mielikuvituksen lähdettyä lentoon vähän liiankin vauhdikkaasti. Oma lämmin ja kutsuva teltta on turvasatama pimeän yön keskellä.

Muita: Leea Simola - Siri ja vedenpaisumus

 
Isä, minä ja meri

Takakannesta: Vaikka oma isä on sosiaalinen ja vilkas voi itse olla ujo. Toisten lasten kanssa leikkimisen sijasta olisikin hauskempi häipyä koiran ja leikkiveneen kanssa omille teilleen. Etsimään kauniita kiviä. Ja tuolla, merenpinnan alla, uiskentelee hauki joka etsii tätiään, ja siellä vietetään juhlia joissa soi vaimea, ihana musiikki. Sellaisiin juhliin tarvitsee mennä vain jos itse haluaa. Ja kenties meren limaisuus ei olekaan niin vaarallista?

Vaikka Isä, minä ja meri on tuttuun tapaan tumma kuvitukseltaan, sen sivujen sisältä aukeaa kutsuvat ja hienot juhlat merenalaisessa salongissa. Simolan tapaan Frölander-Ulf on tarttunut myös lasten mielikuvitus -aiheeseen ja loihtinut varsinaisen taikamaailman, jossa kesää on mukava viettää, kun tarvitsee omaa aikaa.

Muita: Lena Frölander-Ulf - Minä, Muru ja metsä

Leea Simola - Siri ja erämaan kutsu

Myllylahti, 2018

Arvostelukappale

Lena Frölander-Ulf - Isä, minä ja meri

Teos & Förlager, 2018

Kirjastosta

M. R. Carey - Maailman lahjakkain tyttö

Hänen nimensä on Melanie. Se juontuu "mustaa tyttöä" tarkoittavasta muinaiskreikan sanasta, mutta hänen ihonsa on itse asiassa hyvin vaalea, joten nimi ei oikeastaan sovi hänelle.

Huomaan yllättäen lämmenneeni dystopia kirjoille, sillä lähiaikoina olen lukenut useammankin hyvän kirjan. Päällimmäisenä mielessä on Rick Yanceyn Viides Aalto-trilogia, joka nappasi välittömästi mukaansa huikaisevaan seikkailuun. M. R. Careyn Maailman lahjakkain tyttö on loistavaa jatkumoa tälle genrelle ja saa pohtimaan, että olenko minä muuttunut vai genre.

Takakannesta: Melanie on hyvin erityinen pikkutyttö. Joka aamu Melanie istuu huoneessaan odottamassa. Kun häntä tullaan hakemaan luokkaan, kersantti osoittaa Melanieta aseellaan samalla kun kaksi muuta sotilasta sitoo tytön pyörätuoliin. Melaniesta tuntuu, etteivät he pidä hänestä. Hän vitsailee, ettei pure, mutta he eivät naura.

Aamuisin Melanie sidotaan kiinni pyörätuoliin ja viedään luokkahuoneeseen muiden lasten kanssa, jossa heille pidetään oppitunteja. Parhaita ovat päivät, jolloin Justineau on opettajana. "-- ja hän näkee Justineaun, pyörryttävä onnentunne valtaa mielen ja hänestä tuntuu kuin hänen sydämensä liihottaisi taivaalla." Muista raakamaisista aikuisista Melanie ei pidä. Melanie ja muut lapset ovat tutkimuskohteita, sillä he kantavat maailmalla raivoavaa virusta, josta todella vähän ihmisiä on selvinnyt tarttumattomina. Melanie on erilainen kuin muut zombit. Hän kykenee ajattelemaan ja hallitsemaan itseään paremmin kuin muut.

"Viattomat arkiset esineet hämmentävät häntä hieman ja palauttavat mieleen kaukaisen ajan, jolloin riitti kun huolehti turvaseksistä ja siitä, mihin oli pysäköinyt autonsa."

Maailman lahjakkain tyttö ei ole mitään Walking Dead toisintoa (vaikka kyseisestä sarjasta tykkäsinkin), vaan siinä on ajatusta ja todella syvällisiäkin tasoja. Toki löytyy myös raakuuksia ja verta, mutta ne ovat enemmänkin sivuseikka. Henkilöt ovat hienosti rakennettuja ja zombi Melanien voisin sanoa jopa olevan inhimillinen. Jep, outo yhdistelmä. Vaikka en voi väittää tuntevani zombi-kirjoja kauheasti, uskallan todeta, että Maailman lahjakkain tyttö on niiden joukossa aivan omalla tasollaan. Tarina ja henkilöt herättävät tunteita ja kirjaa ei voi päästää hyppysistä.

Maailman lahjakkain tyttö on zombitarina jollaista ei ole ennen kirjoitettu. Se sopii mainiosti genreen sen enempää vihkiytymättömälle - tosin elokuvakannet tekevät hallaa hienolle sisällykselle. Seuraavaan dystopia nälkään taidan lukea Hävityksen tai Siilon.

★★★★½
M. R. Carey - Maailman lahjakkain tyttö

(The Girll with all the Gifts, 20)

Like, 2017

Omasta hyllystä

Sarjakuvahaasteen koonti

Sarjakuvahaaste loppuu virallisesti ylihuomenna eli perjantaina ja tähän tai aloituspostaukseen voit käydä linkkaamassa oman haastekoontisi tai linkit yksittäisiin postauksiin. Oma osuuteni sujui odotetusti ja sain luettua ison pinon sarjakuvia, yhteensä 61. Pääsin siis ylimmälle Asterix-tasolle.
Joukossa on kuvaromaaneja ja aforismikirjan tapaisia, mutta halusinki pitää haasteen rajat vähän väljempinä kuin mitä ihan perinteisellä sarjakuvalla tarkoitetaan. Odotan myös innolla mitä muut ovat lukeneet!


SUOSIKKEJA

Shaun Tan: The Arrival 
Brian Selznick: Wonderstruck 
Petteri Kantola: Ajan kanssa 
Hannele Mikaela Taivassalo: Scandorama
Will Eisner: Talo Bronxissa
Vivek J. Tiwary: Viides Beatle - Brian Epsteinin tarina
Liv Strömquist: Prinssi Charlesin tunne
Tolle & McDonnell: Olemisen mestarit
Katie Green: Lighter Than My Shadow
Emily Carroll: Through the Woods 

Frank Miller: Viskiä, vaaroja ja vamppeja 
Faith Erin Hicks: Friends with Boys
Gene: Kullervo
Terry Moore: Muukalaisia paratiisissa
Eoin Colfer: Illegal 

Koko lista (61 kpl - tasolla Asterix)
Gossip Girl - For your eyes only -manga
Mikki ja hukkunut meri
Sisaret 1918
Sami Aho: Dying
Arne Bellstorf: Baby's in Black
Charles Burns: Musta aukko 
Emily Carroll: Through the Woods 
Ben Catmull: Ghosts and Ruins
Chapuzet - Corbeyran - Brahy: Cognac: Demonien paluu
Daniel Clowes: Wilson
Chihoi: Juna
Eoin Colfer: Illegal 
Hugleikur Daggson: Kuvitetut klassikot 
Edith: Tom's Midnight Garden
Will Eisner: Talo Bronxissa
Gene: Kullervo
Katie Green: Lighter Than My Shadow
Faith Erin Hicks: Friends with Boys
Sanna Hukkanen: Juuri 
Petteri Kantola: Ajan kanssa
Ranmaru Kotone: Your name (#1-3)
Mauri Kunnas: Piitles
Ina Majaniemi: Huone yhdelle  
Milo Manara: Lumimies
Manu Larcenet: Robin Hood - Metsien ikämies 
Manu Larcenet: Pieniä voittoja
Kivi Larmola: Päällystakki 
Mangin & Dupre: Saalistajien Klubi - Bogeyman
Mangin & Dupre: Saalistajien Klubi - Juhla
Martinelli: Agatha - The Real Life of Agatha Christie 
Eeva Meltio: Saari - Island 
Mezzo - J. M. Dupont: Love in Vain: Robert Johnson ja paholainen tienristeyksessä
Frank Miller: Perhearvot
Frank Miller: Viskiä, vaaroja ja vamppeja 
Terry Moore: Muukalaisia paratiisissa
Anne Muhonen: Kesä jona opin soittamaan ukulelea
Antti Ollikainen: Flu - Jäätävä lentsu
Brian Selznick: Wonderstruck
Shirleyn & Colden: The Crow  
Liv Strömquist: Prinssi Charlesin tunne
Liv Strömquist: Nousu ja tuho
Hannele Mikaela Taivassalo: Scandorama
Shaun Tan: The Arrival 
Vivek J. Tiwary: Viides Beatle - Brian Epsteinin tarina
Tolle & McDonnell: Olemisen mestarit

Sarjakuvahaasteen synkkä loppukiri

Aikaa Sarjakuvahaasteen loppuun on enää tasan viikko(!) ja minä olen saanut oman urakkani päätökseen. Kokosin lyhyesti alle kaikki viimeisimmät sarjakuvat, jotka olen saanut luettua loppuun.



Wilson
Daniel Clowes
(Like, 2010)

Daniel Clowesin ensimmäinen sarjakuvaromaani Ghost World tarttui elämäänsä etsivien teinityttöjen maailmaan, kun taas Wilson kertoo yksinäisyyden runtelemasta keski-ikäisestä miehestä, mutta aiheet eivät loppujen lopuksi taida ollakaan niin kaukana toisistaan. Etsitään ja pohditaan maailmaa.

"Wilson on suurisydäminen nahjus, yksinäinen poikamies, rakastava isä ja aviomies, idiootti, sosiopaatti, harhainen mahtailija, hauras kukkanen, sataprosenttisesti wilsonmainen." Näin monisanaisesti takakansi kuvailee Wilsonia, joka albumissa näyttäytyy lähinnä inhottavana ja negatiivisena ihmisenä. Miehen silmälasien läpi katsottuna maailmakaan ei näytä kummoiselta paikalta. Onneksi emme tunne toisiamme.

Jos marraskuu ei tarpeeksi masenna, niin lue Wilson.



Cognac: Demonien paluu (#1)

Chapuzet - Corbeyran - Brahy
(Zoom Teufel, 2016)

Albumi aloittaa Cognac-sarjan, joka kertoo Anna-Fanely Simonista, kokeneesta sotareportterista ja valokuvaajasta, joka pääsee palaamaan töiden takia lapsuudenmaisemiinsa. Hänen päästyä perille Ranskassa Charenteen selviää, että hänen lapsuudenystävänsä on kuollut ja Annan reportterin nenä haistaa välittömästi, että kaikki ei ole mennyt aivan niin kuin virallinen versio kertoo.

Hieman fokusta vei itse tarinasta ja jännityksestä pois loputtomilta tuntuvat jaarittelut ja yksityiskohtaiset selostukset konjakista ja sen valmistuksesta yms. Muuten albumi oli ihan mielenkiintoinen ja tyylikkäät kuvat miellyttivät silmää. Tämä ensimmäinen osahan on vasta pintaraapaisu hahmoihin ja tarinaan, sillä sivujakin on juuri alle viisikymmentä.


Pieniä voittoja
Manu Larcenet
(Wsoy, 2003)

Takakannesta: Marco on kyllästynyt työhönsä valokuvaajana ja miettii, mikä elämässä olisi tekemisen arvoista. Hän lopettaa terapian ja muuttaa maalle pahansisuisen kissansa kanssa. Siellä hän tapaa kärsivällisen tytön, löytää ystävän ja yrittää voittaa taistelut, joihin paniikkihäiriö hänet haastaa. 

Vielä nykyäänkin tuntuu yllättävältä törmätä kaunokirjallisiin teoksiin tai sarjakuviin, jotka käsittelevät mielenterveyttä. Päähenkilöllä on jonkin verran yhteistä ensimmäisenä esitellyn Wilson-sarjakuvan nimihenkilön kanssa. Tässäkin pohditaan syvästi elämää ja olemista. Suurena erona on tosin onneksi Pieniä voittoja-albumin toiveikkuus ja välillä surkuhupaisaksikin yltyvä meno.




Love in Vain: Robert Johnson ja paholainen tienristeyksessä 
Kuvitus: Mezzo
Teksti: J. M. Dupont
(Like, 2014)

Love in Vain kuvaa tunnetun bluesmuusikon, Robert Johnsonin elämänkaaren. Legendan mukaan Johnson teki tienristeyksessä sopimuksen paholaisen kanssa ja sai sen seurauksena ilmiömäisen kyvyn soittaa kitaraa. Hänen elämään kuului vahvasti musiikin lisäksi naiset ja viina, jonka seurauksena mies menehtyi (1938) vain 27-vuotiaana.

Albumin kuvitusjälki on tyylikästä ja vahvaa. Kuvat ovat mustavalkoisia ja hallitsevana värinä on musta. Tekijöillä on ollut vahva draamantaju, sillä sydän syrjällään joutuu seuraamaan Johnsonin elämän luhistumista, vaikka puolessa välissä albumia näyttää toiveikkaalta. Mutta sydän on jäänyt Mississippiin, jossa rautatie erottaa mustat ja valkoiset, ja sinne on palattava.




Musta aukko
Charles Burns
(Like, 2005)

Kulttisarjakuvan mainetta kantavan Mustan aukon luin alunperin Halloween viikkoa varten, mutten sitten ehtinyt lopulta postata siitä. 400 sivuinen tiiliskivi esittelee painajaismaisia kuvia nuoruudesta hurjan taudin siivittämänä, joka ei sitten lopulta ehkä olekaan niin kaukaa haettu rinnastus nuoruuteen.

Takakannesta: Seattle 70-luvulla. nuorten keskuudessa alkaa levitä tauti... teinirutto. Joillekin ilmestyy muutama paise tai ihottumaa, toiset muuttuvat tunnistamattomiksi hirviöiksi ja kasvattavat uusia ruuminosia... kaikki leimautuvat loppuiäkseen. Metsään kerääntyy erakoitunut yhteisö. Ja sitten alkavat murhat...

Musta aukko on epämiellyttävä ja paikoin hyvin häiritsevä albumi, jota ei tehnyt mieli lukea iltamyöhään. Kuvat ovat Love in Vainin tapaan mustavoittoisia ja voimakkaasti tehtyjä. Sairauden kuvaukset olivat karseita ja muutenkin kuvasto oli vaikeasti lähestyttävää. Jos albumista poistaa teiniruton, niin jäljelle jää hyvinkin perinteinen kuvaus amerikkalaisten nuorten sekoiluista: alkoholista, suhdesotkuista ja seksistä.

Huh, olipas aikamoinen kattaus synkkiä sarjakuvia, joiden joukosta nostaisin Love in Vain -albumin, joka sykähdytti eniten tarinallaan ja myös kuvilla. Voisin myös hyvin kuvitella palaavani Cognac ja Pieniä voittoja jatko-osien pariin joskus myöhemmin.

Kepler62 - Uusi maailma: Kaksi heimoa (Timo Parvela ja Pasi Pitkänen)

Kani kallisti veikeästä päätään ja suki korviaan,
jos ne nyt edes olivat korvat, ja jos se nyt edes oli kani.

Oli hyvin iloinen yllätys kuulla, että Kepler62-sarja saisi toisen "tuotankokauden", sillä ykkönen oli jo huippuhyvä ja rakastuin päätä pahkaa Pasi Pitkäsen kuvituksiin. En epäile hetkeäkään ettenkö olisi nuorempanakin ihastunut sarjaan. Kepler62 - Uusi maailma jatkaa tarinaa parin vuoden aikaraon jälkeen siitä mihin ykköskauden viimeisessä kirjassa jäätiin. Veljekset Joni ja Ari ovat muiden nuorten kanssa päätyneet Kepler62-planeetalle, jonne he ovat luoneet kylän suojaisaan notkelmaan planeetan arvaamattomia myrskyjä piiloon. Mukaan on päätynyt myös häijy asetehtailija Vallvik, joka haluaa tehdä planeetasta eliitin asuinsijan sitten kun Maa on asumiskelvottomassa kunnossa.

Joitain suuria muutoksia on ehtinyt tapahtua tämän ja viime kirjan välillä, sillä Ari ja Joni eivät ole enää yhdessä. Kaksi heimoa seuraa Jonin kamppailua planeetalla, jossa ruoka uhkaa loppua gangsterikanien pilatessa viljelmät ja nälkä aiheuttaa eripuraa leirissä ja uhkaa yltyä kapinaksi asti. Kirjassa näyttäytyy ensimmäistä kertaa myös salaperäinen X.

Mikään ei ollut yksinkertaista elämässä. Oli toivoa ja oli toivottomuutta. Kaikki saattoi muuttua yhdessä silmänräpäyksessä. Siksi mikään ei saanut olla peruuttamatonta. Oli olemassa loppuja ja uusia alkuja. Oli olemassa vihaa, mutta myös rakkautta.

Kepler62: Uusi maailma on sävyiltään ja tarinaltaan synkempää materiaalia, vaikka se suunta olikin odotettavissa ykköskauden viimeisten kirjojen jälkeen. Kylä kokee hurjia vastoinkäymisiä, eikä Jonillakaan ole vastausta kaikkeen, vaikka hänestä päällikkö tehtiinkin. Pidin kovasti X:stä, jolle jäi varmasti vielä pari ässää hihaa seuraavia osia varten. Niitä odotellessa!

★★★★
Kepler62: Uusi maailma - Kaksi heimoa
Timo Parvela ja Pasi Pitkänen

Wsoy, 2018

Kirjastosta

Kepler62-sarja
Kutsu (#1)
Lähtölaskenta (#2)
Matka (#3)
Pioneerit (#4)
Virus (#5)
Salaisuus (#6)