Donald E. Westlake - Miksi juuri minä!

Miksi juuri minä! - Donald E. Westlake

(Why Me, 1983)

WSOY, 1985
Päällys: Osmo Omenamäki

Kirjastosta lainattu

"Haloo", puhelin sanoi iloisesti Dortmunderin korvaan."

kirjan ensimmäinen lause

Rikoksen jäljillä -lukuhaaste osa 14

Donald E. Westlake on tuottelias kirjailija, jolta on ilmestynyt lähes kolmekymmentä kirjaa sekä myös vakavampia rikosaiheisia romaaneja. Murtovaras Dortmunder on Westlaken tunnetuimpia hahmoja.

Nyt ei kyse ole mistään etsivästä tai poliisista vaan New Yorkin huono-onnisimmasta murtovarkaasta. Dortmunderin hankkeet ovat aina tuhoon tuomittuja. Tällä kertaa Dortmunder tekee murtokeikan pieneen kultasepänliikkeeseen, jonka kassakaapista hän löytää jättiläiskokoisen rubiinin. Väärennökseksi arvioima rubiinisormus mukanaan Dortmunder poistuu liikkeestä ja pian hän saa huomata, että FBI, mafia ja terroristiryhmä ovat hänen kannoillaan. Mikä meni taas pieleen?

"Koska useimmat Dortmunderin tuntemista ihmisistä pitivät häntä pahanilmanlintuna - hänen elämänsä ainaisena ristinä näet oli huono-onnisuus eikä suinkaan taitamattomuus - hänen oli kovin vaikeaa löytää ketään, joka olisi ollut halukas lähtemään pienelle keikalle hänen kanssaan."

Eikö tuo kirjan aivan ensimmäinen lause jo kerro paljon? Kirja on hilpeä jännitysromaani, niin hyväntuulinen ja kujeileva ja repesin nauramaan heti ensimmäisessä luvussa, joka olikin tosi hulvaton. Muukin lukeminen sujui typerä virne kasvoilla. Westlake osaa kirjoittaa humoristisesti ja huomio asioita ihan omalla tavallaan, joka saa asiat näyttämään hullunkurisilta. "Ja ylitarkastaja Mologna marssi olutmahan perässä ulos neuvotteluhuoneesta." Näin hauskaa kirjaa en ole aikoihin lukenut!

Dortmunder on sinisilmäinen rikollinen, joka ei yleensä ole ihan perillä asioista ja kai häntä hieman tyhmäksikin voi sanoa - tai ainakin rikosmaailman Aku Ankaksi. Näin luettuna tahattomasti hauska hahmo, mutta oikeassa elämässä voisi olla aika raivostuttavaa elää Dortmunderin kanssa, kun asiat saa miljoona kertaa selittää, eikä silti viesti mene perille. Onneksi Dormunderilla on kaverinaan Kelp, joka loppujen lopuksi auttaa Dormunderin ulos pinteestä. Kelp on hullaantunut puhelimiin ja tarjoaa erilaisia vempaimia Dortmunderille, joka lopulta hermostuu noihin erikoisiin vempeleisiin. Heidän ensimmäiset yrityksensä puhua toistensa kanssa puhelimen välityksellä on mitä hulvattomin, sillä Dormunder ei yhtään ymmärrä miten puhelin toimii ja hermostuksissaan paiskoo luurin aina toiseen korvaan.

Kirjassa seurataan myös FBI:n ja poliisin yritystä tehdä yhteistyötä molempien halutessa kuitenkin ratkaista juttu itse. Myös poliisien sisällä on ristiriita poliisipäällikkö Ken Albenmarlen yrittäessä syrjäyttää ylitarkastaja Mologna juuri näiden omahyväisten FBI-miehien avulla. Kissa ja hiiri- leikki etenee hyvässä tahdissa käymättä mitenkään pitkäveteiseksi ja sähellystä riittää, mutta kyllä se Dormunder ansaitsee symppis-pisteitä :)

Tähtiä: ★★★★½

Päivät 9-15 (Kirjakuva päivässä)

Päivä 9 - Kirjabloggarin työpiste

 

Päivä 10 - Kirja-aarteesi

 

 

Päivä 11 - Kirjaostoksilla

 

 

Päivä 12 - Ensimmäiset lauseet

 

 

Päivä 13 - Värikästä

 

 

 

Päivä 14 - Kesken jäänyt

 

 

 

Päivä 15 - Kirja ja kuppi lämmintä

 

 

Colleen McCullough - Tim

Tim - Colleen McCullough

(Tim, 1974)

WSOY, 1990
Päällyksen kuva: Kari Piippo
Päällyksen typografia: Ilkka Kärkkäinen

Omasta hyllystä

"Harry Markham miehineen saapui työhön 
täsmälleen seitsemältä tuona perjantaiaamuna."

kirjan ensimmäinen lause

Okalintujen innoittama olen haalinut itselleni Colleen McCulloughin muita kirjoja ja tällä kertaa vuoron sai Tim, joka on kirjailijan esikoisteos.

Nelissäkymmenissä oleva Mary Horton elää tyytyväisenä yksin kirjojen ja äänilevyjensä kanssa, eikä hän koskaan ollut omistanut tai halunnut poikaystävää. Rakennustyöläiset ovat tulleet Maryn naapuriin päällystämään talon seinät ja ohikulkiessaan Mary näkee ensikertaa Timin; Tuon kreikkalaisen jumalan, täydellisen kauniin nuoren miehen. Koko työpäivän näky kiusaa naista ja kotiin päästyään hän palkkaa Timin kunnostamaan puutarhaansa.

Mary ja Tim ystävystyvät välittömästi, eikä Marylta vie kauaa aikaa huomata, että Tim on henkisesti lapsen tasolla. Tämä seikka ei kuitenkaan vaikuta Maryn suhtautumiseen Timiin mitenkään, vaan hän oppii paljon uutta Timin hyvin erilaisen ajattelutavan kautta ja Marykin pääsee vuorostaan opettamaan Timiä lukemaan. Kaikki eivät tietenkään katso hyvällä Maryn ja Timin suhdetta.

Pidin tavasta, jolla McCullough käsitteli Maryn ja Timin suhdetta, enkä voi sanoa, että kaikki kirjailijat olisivat osanneet niin hienosti siitä kirjoittaa. Kysehän ei ole mistään yksinkertaisesta aiheesta ja mielipiteitä suuntaan tai toiseen varmasti löytyy, mutta itse olin Maryn ja Timin puolella liputtamassa. Timissä ja Okalinnuissa on samaa tuo 'kielletty' rakkaus, jota kaikki eivät voi hyväksyä. Timissä sen aiheuttaa Timin kehitysvammaisuus ja Okalinnuissa se, ettei papeilla kuulunut olla rakkauselämää, sillä heidän tehtävänään on rakastaa Jumalaa yli kaiken.

"Nyt on aika palata töihin. Sinulla on hirvittävästi nurmikkoa, Mary. Toivottavasti saan sen 
ajoissa valmiiksi."
"No, ellet saa, niin onhan muita päiviä. Voit tulla leikkaamaan sen loppuun joskus toiste, 
jos haluat."
Tim pohti ehdotusta vakavasti. "Taitaisi olla kiva tulla takaisin, jos isä sanoo että voin tulla." Hän hymyili Marylle. "Pidän sinusta, Mary, enemmän kuin Mickystä ja Harrystä ja Jimistä ja Billistä ja Curlystä ja Davesta. Pidän sinusta enemmän kuin kenestäkään paitsi isästä ja äidistä ja omasta Dawniestani. Sinä olet sievä, sinulla on niin ihana valkoinen tukka."

Tim oli fiksumpi kuin mitä takakannen luettua ajattelin. Hän esimerkiksi on vain tietämätön aikuisten keskustelun vivahteista, mutta kyllä hän tuntuu tunnistavan millä sävyllä ihmiset keskustelevat. Tim ei ymmärrä pilailua tai pilkantekoa, eikä hänen käytöstään rajoita samat kahleet kuin muilla ympärillä olevilla. Hän on vilpitön ja rehellinen.

Kannet ei vaikutusta tee ja tuo 'kreikkalaiseksi jumalaksi' kutsuttu Tim, ei kovin kummoiselta näytä. Ehkä kyse on taas makuasiasta, mutta mielestäni kirjan kuvailujen ja kannen piiroksen välillä on suuri ristiriita.

Kirjan pohjalta on tehty myös vuonna 1979 elokuva, jota tähdittää Mel Gibson ja Piper Laurie.

Tähtiä: ★★★★½

Hyllyssä odottamassa:

Kutsumus ja kiusaus

Parantaja

Sue Monk Kidd - Mehiläisten salaisuudet (+elokuva)

LUE KIRJA & KATSO ELOKUVA

Mehiläisten salaisuudet - Sue Monk Kidd

(The Secret Life of Bees, 2002)

Bazar, 2005
Kannen kuva: Photonica
Kannen suunnittelu: Lene Stangebye Geving

Omasta hyllystä

"Öisin makasin vuoteessani ja katselin miten mehiläiset työntyivät seinän raoista sisään,
 lentelivät huoneessa ympäriinsä ja täyttivät sen korkealla surisevalla äänellä zzzzzz, 
joka sai ihoni värisemään."

kirjan ensimmäinen lause

Kirjan luin jo reilu kuukausi takaperin, mutta muista kirjoista on ollut helpompi tehdä postaus. Ja nyt huomaan muistikuvani kirjasta hieman sumentuneen. Katsoinpahan sitten elokuvan ja kaikki kirjasta palasi elävänä taas mieleen - nekin kohdat, jotka oli pois jätetty.

Lily Owens asuu yhdessä vihaisen isänsä T. Rayn kanssa ja heidän suhdettaan hiertää Lilyn äidin hämärä kuolema kymmen vuotta sitten. Lily ei äidistään juuri mitään muista, mutta hänellä on äidin valkoiset hanskat sekä kuva tummaihoisesta madonnasta, jonka taakse on kirjoitettu Tiburon, Etelä-Carolina. Esineet hän on piilottanut persikkatarhaan haudattuun peltirasiaan, piiloon T. Raylta.

Miljöönä on USA:n etelävaltiot vuonna 1964, jolloin tummaihoiset saavat ensimmäistä kertaa äänestää. Perheen kotiapulainen, Rosalee, lähtee Lily mukanaan rekisteröitymään äänestäjäksi, mutta kaikki kaupungissa eivät ole asiasta samaa mieltä. Rosaleen pahoinpidellään ja vangitaan. Lily päättää paeta yhdessä Rosaleen kanssa ja lähteä selvittämään asioita äidistään. Matkalla Lily pääsee osalliseksi mehiläisten, hunajan ja Mustan Madonnan maailmaan.

"Voit nyt katsoa kuuluvasi joukkoon", hän sanoi. "Ei voi olla oikea mehiläistenhoitaja, jos ei tiedä miltä mehiläisenpisto tuntuu."
   Oikea mehiläishoitaja. Sanat antoivat minulle tyytyväisyydentunteen, ja samalla hetkellä parvi mustarastaita nousi lentoon läheisellä aukealla täyttäen koko taivaan. Ajattelin: Ihmeiden aika ei ole ohi. Lisäsin ammatin ansioluettelooni: Kirjailija, englanninopettaja ja mehiläishoitaja.

Päähenkilö Lily ei minua ärsyttänyt samalla tavalla kuin joitain kanssabloggaajia, mutta täytyy myöntää, ettei hän kirjan parhaita henkilöitä ollut, toisin kuin Lilyn kotiapulainen Rosaleen, joka on aika hauska tyyppi, vaikka välillä hapan kovanaama. Kovasti tykästyin myös Boatwrightin sisaruksiin: äitimäiseen Augustiin, joka vaikuttaa olevan perheen tukipilari; kovan ulkokuoren omaava June, joka osoittautuu tietysti moniulotteisemmaksi hahmoksi kuin aluksi annetaan ymmärtää sekä herkkä May, joka kantaa maailman tuskaa harteillaan. Mayn itkumuuri oli jotenkin todella koskettava kirjassa ja sen idea, että kirjoitetaan lapulle asia, josta on surullinen ja pistetään se sitten kiven alle. Herkkänä ihmisenä vaikutuin tuosta.

Tunnelma on parasta antia Mehiläisten salaisuuksissa, sillä ihmiset välittävät ja ovat hyvin vastaanottavaisia ja vieraanvaraisia varsinkin Lilya ja Rosaleeta kohtaan, vaikka eihän ihan kaikki nyt niin kauhean innoissaan ole. Yleinen ilmapiiri kirjassa on hyvin lämmin, vaikka kirja alkaakin aika tukalissa oloissa T. Rayn luona, jossa vallitsee vihamielisyys ja kaduilla huokuu pelottava ja uhkaava rotuviha. Olin hyvin onnellinen, kun Lily ja Rosaleen pääsivät sieltä pois. Kirja on Lilyn kasvutarina; hän etsii äitiään, jota ei koskaan tuntenut ja sitä kautta myös itseään.

Kannet kirjassa on yksiä hienoimpia näkemiäni vähään aikaan, ei voi kuin ihastella! Kesällä luettuna kirja on varmasti parhaimmillaan, sillä saatoin tuntea mehiläisten pörräyksen, auringon paahteen ja kaupungin tomun - niin tai jos talvea haluaa päästä pakoon Mehiläisten salaisuudet on oiva valinta. Ja sen vielä opin, että tästä lähtien täytyy lusikallinen hunajaa syödä päivässä!

Tähtiä: ★★★★

 Mehiläisten salaisuudet -elokuva
2008
Ohjaaja: Gina Prince-Bythewood
Näyttelijät: Dakota Fanning, Jennifer Hudson, Queen Latifah, 
Alicia Keyes, Hilarie Burton, Tristan Wilds
Draama

Koskaan ei ole pahitteeksi katsoa elokuva vahvoista naisista, kun näin muuten elokuvamaailma tuntuu olevan kovin miespainotteinen. Rosaleen hahmo jäi valitettavasti laimeaksi seinäruusuksi Boatwrightin vahvojen ja elinvoimaisten sisarusten rinnalla, mutta positiivinen yllätys oli Dakota Fanningin esittämä Lily, joka onnistui olemaan paljon vakuuttavampi kuin kirjan Lily.

Elokuva tehtiin pienellä budjetilla, mutta olen sitä mieltä, että nykyään monet suuren budjetin elokuvat on onnistuttu pilaamaan juuri sillä, että rahaa on ollut ihan liikaa käytössä. Kirjan sama lämminhenkisyys oltiin onnistuttu säilyttämään elokuvassa. Kuvaus oli tehty pehmeäksi ja värit lämpimän sävyisiksi.

Kaunis elokuva siinäkin suhteessa, että kaikkien kauheuksienkin jälkeen onnistuu olla onnellinen ja hempeä - jopa siinä määrin, että liiallinen siirappisuus olis lähellä. Jos suloista ja hellyyttävää elokuvaa etsii, niin tämä on nappivalinta. Elokuvan jälkeen maailma näyttää nimittäin taas erittäin hyvältä paikalta.

Tähtiä: ★★★½

Ateneum: Tove Jansson -näyttely

Tove Janssonin juhlavuoden kunniaksi kävin katsomassa Ateneumissa jo alkukesästä Tove Jansson -näyttelyn sekä katsasmassa hänen ateljeensa Ullanlinnankadulla.

Tove Janssonin ateljee Ullanlinnakadulla Helsingissä:

Löysin vielä lopuksi Ateneumin sivuilta tällaisen hauskan muumihahmo -testin, jonka tuloksena sain Vilijonkan. Yllättävä tulos, mutta aika raadollisen oikeaan osuva.

Päivät 5-8 (Kirjakuva päivässä)

 

Päivä 5 - Lukemista ja herkuttelua

 

 

Päivä 6 - Rakkaat kirjanmerkit

 

 

 

Päivä 7 - Kirja reissussa

 

 

 

Päivä 8 - Lukunurkka

 

 

Maj Sjöwall & Per Wahlöö - Bussimurha

Bussimurha - Maj Sjöwall & Per Wahlöö

(Den skrattande polisen, 1968)

Karisto, 1994
Päällys: Curt Petersson

Kirjastosta lainattu

"Marraskuun kolmannentoista päivän iltana Tukholmassa satoi kaatamalla."

kirjan ensimmäinen lause

Rikoksen jäljillä -lukuhaaste osa 13

Takakannessa mainitaan, että kirja valittiin vuosisadan parhaaksi ruotsalaiseksi dekkariksi ja se kuluu kymmenosaiseen rikosromaanisarjaan. Bussimurha sai myös Edgar-palkinnon vuonna 1971.

Tukholmasta löytyy linja-auto, jossa on kahdeksan surmattua ihmistä. Yksi noista joukkosurmassa kuolleista ihmisistä on komisario Martin Beckin alaisiin kuuluva etsivä, eikä kukaan ei tunnu tietävän mitä mies bussissa teki. Hän on hoitanut aikaisemmin varjotushommia, mutta tiedoissa ei näy mitään tästä keikasta - jos se sellainen oli.

Ikään kuin kuvaus poliisien tavallisesta arjesta, mihin ei liity taikatemppuja tai suuria mullistavia mysteerejä, jotka lopussa paljastuvat rumpujen pärinän kera. Syyllinen toki löytyy, mutta kyse on rutiinilla tehdyistä hommista, kuulusteluista, palavereista, haastatteluista.

"- Luultavavasti, sanoi Martin Beck. - Mutta kenellä on voinut olla sellainen neljä päivää sitten?
- Jollakin hullulla suomalaisella, sanoi Gunvald Larsson. - Rankkurilla vain matkaan korjaamaan kaikki kaupungin hullut suomalaiset. Saatanan rattoisa homma."

Komisario Martin Beck on kirjan päähenkilö, mutta hän ei ole välttämättä keskiössä työtevereidensa rinnalla, vaan yksi monista tapauksen kimpussa työskentelevistä. Hän ei pidä suurta melua itsestään, vaan on aivan tavallinen pulliainen. Monissa dekkareissa juoni ei muodostu vain etsivän/poliisin tapauksen kimpussa työskentelystä, vaan mukana on myös hänen perhe-elämänsä kimurantit kuviot, eikä Bussimurha ole poikkeus. Martin Beck kituuttaa parisuhteessa vaimonsa kanssa ja liitto sen kun jatkuu, vaikka hän on  valinnut nukkumapaikakseen sohvan aika päiviä sitten. Hän on vain tyytynyt asioiden tilaan, eikä näytä ainakaan olevan aikeissa tehdä asialle mitään, vaikka nykyinen järjestely ei Martinia onnelliseksi tee.

Sain lukemisesta paljon irti sen takia, että aikaisemmin olen Martin Beck-elokuvia katsellut ja näin ollen muutama henkilö oli jo päässäni hyvin elävänä. Martin Beckin ja Gunvald Larssonin siirsin suoraan elokuvista tähän kirjaan ja näin ollen se elävöitti kirjaa ihan omalla tavallaan. Joissain tapauksissa on erittäin huono asia nähdä hahmot ensin silmiensä edessä tv:ssä, sillä lukiessa noista mielikuvista on vaikea päästä eroon, mutta tässä hahmojen visuaalinen näkeminen oli suurta plussaa. Martin ja Gunvald ovat parhaita henkilöitä ja pidin elokuvissa kovasti heidän keskenäisistä nahjailuista ja suureksi ilokseni huomasin samaa olevan myös kirjassa.

Tähtiä: ★★★½

Matti Yrjänä Joensuu - Harjunpää ja rakkauden nälkä

Harjunpää ja rakkauden nälkä - Matti Yrjänä Joensuu

Otava, 1993
Kannen kuva: Jukka Uotila
Kannen suunnittelu: Anna Lehtonen

Omasta hyllystä

"Yöstä kuului hyvin hiljainen ääni; tai sitten sen pimeyksistä leijui lähes huomaamaton tuoksu, jokin samaan tapaan tyynnyttävä kuin se mikä lähtee veneistä ja märistä laituripuista, ja vaikka Tipi ei tavoittanutkaan sitä järjellään, hän tunsi kuinka se vaikutti häneen."

kirjan ensimmäinen lause

Rikoksen jäljillä -lukuhaaste osa 12

Kirja sai Vuoden johtolanka -palkinnon 1994, jonka jakaa vuosittain Suomen Dekkariseura, eikä se ollut Joensuun ensimmäinen tai viimeinen palkinto Harjunpää -kirjoille. Tämä kirja on siis ensimmäinen kosketukseni kehuttuihin Harjunpää-kirjoihin.

Tipi on taitava murtomies, joka pimeinä öinä hiippailee helsinkiläisnaisten asunnoissa. Hän ei varasta mitään tai mukiloi ketään, vaan Tipin motiivi on päästä katselemaan tarkasti valitsemiaan naisia, ehkä vähän koskettaakin. Jotkut naiset aistivat Tipin läsnäolon unensa läpi, mutta poliisi ei ota asiaa vakavasti, sillä mitään ei ole tapahtunut tai hiippailusta ei ole todisteita ja silmännäkijöitä. Tipi käy kuitenkin aina vain rohkeammaksi ja poliisi alkaa saada aina vain enemmän yhteenottaja naisilta, jotka epäilevät jonkun olleen heidän asunnossaan.

Ylikonstaapeli Timo Harjunpää saa tapauksen harteilleen, jolla on ennestään dementoituneen isän raskas paino. Isä asuu Harjunpään perheen luona, sillä yksin asuminen ei enää luonnistu ja tietenkin hän aiheuttaa omat huolensa Harjunpäälle, jolla ei aina ole ollut helppo suhde isänsä kanssa. Myöskään välit työtoverien välillä eivät aina mutkattomia ole sekä orastavat tunteet Onervaa kohtaan antavat miehelle paljon ajattelemisen aihetta.

En saanut kirjasta aivan otetta tavalla jolla olisin halunnut. Tarina jäi etäiseksi, sillä en kokenut juonen olevan kauhean mielenkiintoinen, vaikka henkilöt vetivätkin kovasti puoleensa. Tipi varsinkin on mielenkiintoinen henkilö. Kirja alkaa Tipin matkassa ja lukija suorastaan oppii ymmärtämään häntä, vaikka kyseessä onkin erikoisen luonteen omaava rikollinen, jonka ei heti ensimmäiseksi ajattelisi olevan hellyyttävä tai puoleensavetävä, mutta niin siinä vaan käy. Hän on nimennyt jopa jalkansa Pessiksi ja Moosekseksi ja naiset joiden luona hän yöllä vierailee ovat saaneet hekin omat kuvaavat nimensä: löytyy Nokiruusu, Silkkipeppu ja Säihkysilmä, mutta kaikkein rakkain on vaaleahiuksinen Vehnätukka, jonka luokse Tipin mieli useiten halajaa. Tipille numerot esiintyvät väreinä ja niiden avulla hän murtokeikkansa suorittaakin. Hän tuntuu myös aistivan asioita herkemmin kuin tavalliset pulliaiset.

Kirjan vahvuus on, ettei se yritä selitellä Tipin puolesta, mutta häntä ei myöskään tuomita. Tipin lapsuus ei kauhean onnellista ole ollut, sillä 'Kultamuoriksi' kutsuttu äiti on ollut hyvin vaativa ja melkeinpä kiristänyt lapsiaan rakkaudellaan. Tipistä kasvoi herkkä ja kaltoinkohdeltu poika. Hänen veljensä ajautuivat rikollisuuden tielle ja Tipi siinä mukana. Veljet tarvitsevat silloin tällöin Tipin apua keikoillaa, sillä hän on haka kassakaappien avaamisissa ynnä muissa.

Ei sitä ihan joka dekkarin kohdalla suorastaan toivo, että rikolliselle ei kävisi mitään pahaa, päivänvastoin monesti rikolliset esitetään dekkareissa aika julmassa, säälimättömässä valossa. Joensuun maailma ei ihan niin yksiselitteinen ja mustavalkoinen ole, että ihmiset jaettaisiin suoraan hyvään tai pahaan, niin kuin ei se tosielämässäkään välttämättä mene. Kaikista löytyy monia puolia. Poliisienhan pitäisi niitä hyviksiä aina olla, mutta Harjunpää ja rakkauden nälässä pidin joitain heitä aikamoisina pelleinä: varsinkin Lampista, joka eniten otti pahiksen roolin haltuunsa oman auktoriteettinsa voimin. Ei yhteiskunnassa ole asiat vain pielessä rikollisten taholla, vaan ihan muuallakin valtarakenteissa.

Taisin tässä keskittyä enimmäkseen Tipin hahmoon, josta sai kaikista eniten irti, ettei ihmekään että muut henkilöt jäivät aavistuksen verran köyhiksi. Kyllä se Harjunpääkin menetteli koti- ja työpaikkaongelmineen, mutta me ei samalle aaltopituudelle päästy tällä kertaa. Kirja pyörittelee Tipin ja Harjunpään kautta yksinäisyyden, rakkauden ja kaipuun teemoja. Kirjan nimi on muuten aika hieno. Sen merkityksen ymmärtäminenkään ei vaikeaa ole, tai itselleni kyse on ainakin Tipistä, jolla ainakin todellinen rakkauden nälkä on.

Tähtiä: ★★

Cyril Pedrosa - Kolme varjoa

Kolme varjoa - Cyril Pedrosa

(Trois Ombres, 2007)

WSOY, 2010

Kirjastosta lainattu

kirjan ensimmäinen ruutu

Albumin tekemiseen taiteilijan innoitti läheisen ystävän lapsen kuolema ja erittäin koskettava sarjakuvahan on kyseessä.

"Joachim elää vanhempineen onnellisena suojaisassa laaksossa, kunnes läheiselle kukkulalle ilmestyy kolme varjoa, jotka alkavat vainota poikaa. Joachimin isä ei suostu alistumaan kammottavan uhan alla, joten edessä on vaiheikas, koskettava ja pelottavakin pakomatka. Voiko näitä vainolaisia sittenkään paeta?" takakansi

Ennen pakomatkaa Joachimin äiti käy tapaamassa neiti Piqueta, joka on erikoistunut sisäisiin riivauksiin, mutta isä on vakaasti päättänyt paeta varjoja toiseen maahan. Hän kovasti haluaa uskoa, että näin varjot jättävät heidät rauhaan.

Kolmea varjoa ei niin vain nopeasti lukaista läpi, ei koska se on jykevä teos, mutta eniten siksi, että sen sisältö on synkkä ja asia on painavaa. Sarjakuvassa on suuri tunnelataus ja tarina vanhemmista, jotka pelkäävät menettävänsä poikansa on riipaiseva. Kolme varjoa näkyvät vain pieninä tarinan taustalla, mutta ovat hyvin suuri uhka. Tuo pieni Joachim kuitenkin tuntuu ymmärtävän kohtalonsa ja olevansa sinut asian kanssa paljon paremmin kuin isä, joka loppuun asti tekee aivan kaikkensa lapsensa puolesta. Edes oma henki ja sielu eivät merkitse mitään sen rinnalla, että poika olisi turvassa. Isä vain ei loppuun asti ajattele minkälaista elämää Joachim joutuisi näin ollen viettämään, että onko se elämää ollenkaan.

Kuvat ovat hyvin elokuvamaisia ja paikoitellen pystyin nähdä ruudut rikkomattomana liikkeen jatkona toisilleen, joka sai lukemisen tuntumaan todella elämykselliseltä ja tarinaan oli mahdoton olla uppoamatta täysin. Kuvat eivät näytä viimeisen päälle viimeistellyiltä, vaan niistä välittyy tietty luonnosmaisuus ja kynänjäljen kepeys, joka myös viehättää hyvin paljon ja sopii todella hyvin kirjan teemaan ja muuhun tarinaan. Valon ja varjon vahvat kontrastit elävöittivät nekin osaltaan ja loivat tunnelman.

Kolmessa varjossa on hyvin lohduttava ajatus siitä, että elämä jatkuu, vaikka joskus tuntuisi aivan toiselta. Suuri suru tietenkin sattuu pitkään, mutta ikinä ei voi tietää mitä elämällä on vielä tarjottava - se voi olla jotain hyvin suurta ja onnellista. Tiesin, että loppu tulisi koskettava olemaan, mutta kyllä se silti yllätti kuinka päästin itseni tunteilemaan tarinan mukana. Tuntuu, että toistan vain itseäni, mutta siis todella riipaiseva tarina, jota en hetkessä unohda.

Tähtiä: ★★★★★

Päivä 4 - Kirjakassi / Kirja kassissa

Ian McEwan - Ikuinen rakkaus

Ikuinen rakkaus - Ian McEwan

(Enduring Love, 1997)

Seven, 2010
Kansi: Saku Heinänen

Omasta hyllystä

"On helppo sanoa, miten kaikki alkoi."

kirjan ensimmäinen lause

Kirjasta en etukäteen tiennyt mitään ja takakansikin oli hyvin vähäsanainen sisällön suhteen. Ainoastaan mainittiin "psykologinen jännityskertomus", "parisuhteen analyysi" ja "mielisairaus". Ei siis ollut kauheita ennakko-odotuksia, vaikkakin miehen edelliset kirjat herättivät hieman ristiriitaisia fiiliksiä.

Joe ja Clarissa ovat piknikillä, kun kuumailmapallo meinaa lähteä erään miehen käsistä ja viedä korissa olevan pojan mennessään. Joe ja muutama paikalle sattunut maatyöläinen juoksee auttamaan heitä ja hetken näyttää, että tilanne selviää, mutta pahaksi onneksi tuulenpuuska osuu paikalle ja alkaa nostattamaan palloa yläilmoihin. Miehet tarttuvat kuumailmapallosta roikkuviin köysiin ja pallo kohoaa ylöspäin. Tapahtuu onnettomuus ja sen jälkeisessä järkytyksen tilassa Jed Parry katsahtaa Joeta ja alkaa tuntea jotain tätä kohtaan.

Parryn vainoaminen alkaa saada pelottavia piirteitä ja Joen ja Clarissan suhde uhkaa loppua. Clarissa ei ole nähnyt Parrya ja hänen mielestään Joe liioittelee. Parry-aihe seuraa heitä kaikkialle ja jokaiseen keskusteluun hiertäen välejä entisestään.

Olin jo pitkällä alussa, kun alkoi hieman hirvittää, etttä tuliko tässä nyt astuttua sudenkuoppaan ja valittua hirveä kirja, jonka kanssa saisi taistella eteenpäin menemisestä. Kirja ei tuntunut etenevän yhtään vaan junnasi samassa kohtaa. Jaariteltiin siitä sun tästä ja vaikka mistä, kunhan se oli vain epäoleellista tarinaan liittyen. Muutenkin sivuja on sen verran reippaanlaisesti, että tiivistäminen ei olisi yhtään haitannut juonen etenemisen kannalta, vaan reilu karsiminen olisi ollut tarpeen kustannusvaiheessa. Anteeksi vain ettei kvanttielektrodynamiikka ja muut käsittämättömät jorinat kiinnostaneet. Kemia ja fysikka eivät ole ikinä kiinnostaneet ja huudan raivosta, jos sellaista joudun lukemaan.

Tunnelmaltaan kirja on painostava ja jossain välissä sitä itsekin tuli miettineeksi, että onko Parry vain Joen mielikuvituksen tuotetta. Parry odotti Joeta kotiovella ja halusi kiihkeästi päästä juttelemaan miehen kanssa, joka alkoi tuntumaan hyvin ahdistavalle, sillä oli selvää, että Joe ollut hyvillään saamastaan kiusallisesta huomiosta. Joe ei käsitellyt tilannetta kovin hyvin ja olisin heti halunnut, että he kaikki kolme olisivat jutelleet keskenään sen sijaan, että Parryn stalkkaamisesta tuli hyvin ahdistavaa. Parry luuli Joen jättävän juuri hänelle tarkoitettuja viestejä esimerkiksi pensasaidan lehtiin, joita Joe oli koskettanut mennessään sisään. Parry meni hiplailemaan samoja lehtiä ja tunsi niiden olevan erilaisia kuin muut lehdet: "Olit koskettanut niitä aivan tietyllä tavalla, niin että ne välittivät yksinkertaisen viestin. Luulitko tosiaan, että se jäisi minulta huomaamatta, Joe? Niin yksinkertaista, niin nokkelaa, niin hellää. Mikä ihana tapa saada kuulla rakkaudesta sateen ja lehtien ja ihon välityksellä --" Pidin siitä, että kyse oli kahdesta miehestä, eikä naisesta ja miehestä, koska sellaisesta olen lukenut jo monia kertoja enkä välttämättä halua lukea lisää - esimerkkinä Neitoperho.

Kirjan ylihienot sanat ja lauseenparret pitivät huolen, että lukeminen sujuisi mahdollisimman hitaasta, sillä lukemisen aikana piti miettiä ihan liikaa, sitä mitä luki ja mitä se tarkoitti. Arg, hermostuttaa edes kirjoittaa tästä kirjasta, verensokeri vaan nousee. Mutta kyllä se McEwan osaa hauskastikin kirjoittaa ja kieltä hyvin käyttää, vaikka tässä kirjassa se jäi aika vähälle.

"Istuuduttuaan pöydän päähään Steve painoi kämmenensä yhteen, kohotti päätään ja sulki silmänsä. Hän veti samalla syvään henkeä nenän kautta. Sattuma oli muovannut limasta johonkin syvälle hänen nenäonteloihinsa kaksinuottisen panhuilun, jota me nyt jouduimme kuuntelemaan. Hän pidätti henkeä monen tukalan sekunnin ajan ja hengitti sitten pitkään ulos. Se oli hengitysharjoitusta, meditaatiota tai ruokarukousta."

Jos Sovituksesta pidin ja Sementtipuutarhaa inhosin, niin Ikuinen rakkaus sijoittuu johonkin tähän välimaastoon. En siis liity mukaan Ian McEwan-blogihysteriaan ;)

Tähtiä: ★★½

Hyllyssä jäljellä: 

Ian McEwan - Ajan lapsi

Päivä 3 - Jotain vanhaa

Lukumaratonin lopputulos

Klo: 10.19
Maraton alkakoon!

Klo 13.10
Arosuden aloitin heti ensimmäiseksi, mutta vaihdoin muutaman kymmenen sivun jälkeen toiseen kirjaan, sillä juoni on liian hidastempoinen näin alkuun. Haluan päästä lukemisen makuun kunnolla, ennen kuin tätä tulen jatkamaan, muuten voi koko maraton tyssätä heti alkuunsa.

Näkymätön Elina on nyt luettu ja oli sen verran huima kokemus, että pieni tauko on paikallaan. Ei tässä millään pysty hyppäämään suoraan seuraavaan kirjaan. Huhhuh.

Kesäyön unen ehdin saada tässä juuri luettua ja ruuanlaiton jälkeen aloittanen Koiran tarinan.

Klo 16.40
Parvekkeella on nyt luettua raikkaassa ilmassa, kun sisällä on niin tajuttoman kuuma, vaikka kaikki ikkunat auki! Koiran tarina ja Maigret ovat molemmat noin puolessä välissä ja tähän väliin on ihan pakko ottaa torkut, että jaksaa valvoa edes puoleen yöhön.

Klo 19
No niin, Koiran tarina ja Maigret luettu. Arosudella jatkuu vaikka meno on takkuista näköjään vieläkin. Muut kirjat olen onnistunut lukemaan aika hyvässä vauhdissa, eivätkä ne mitään surkeita ole olleet - onneksi. Naposteltavat alkaa olla loppu, mutta onneksi on sen verran itsekuria, että illaksi jätin vielä vadelmat ja valkosuklaapähkinät odottamaan. Pieni tauko on nyt paikallaan.

Klo 23.48
Uskollisuuden valan sain vielä luettua väsyneillä silmillä loppuun asti, mutta Arosusi se vaan on vieläkin kesken. Alan selvästi tulla vanhaksi, kun nyt jo väsyttää niin hurhasti, että zzzzzzz........

Klo 10.03
Kukonlaulun aikaan heräsin ja tartuin Arosuteen toivomani viimeisen kerran, mutta 40 sivua jäi se urakka uupumaan! Tunnelmat on kyllä aika hyvät, sillä luin ennemmän kirjoja kuin etukäteen ajattelin ehtiväni ja ne olivat myös paljon parempia kuin ennakkoluuloisena ajattelin :D

Lukumaraton kuvina

Lopputulos

Luettua tuli 6 kirjaa ja 875 sivua.
Tapojeni mukaan aloitin lukemaan samaan aikaan paria kirjaa, sillä miksi muuttaa tottumuksia yhden maratonin takia ;) Huomasin myöskin, ettei maraton tuntunut niin raskaalta kuin ensimmäisen kerran, sillä viime viikkojen aikana olen muutenkin lukenut melkein koko päivän, niin tämä ei kauheasti eronnut niistä päivistä - paitsi kirjat vaihtuivat hurjaan tahtiin.

Arviot kirjoista

Näkymätön Elina - Kerstin Johansson I Backe

(Som om jag inte fanns, 1978)

Otava, 2002

Kirjastosta lainattu

"Elina yritti hiipiä äänettömästi."

kirjan ensimmäinen lause

Koulussa Elina on yksin ja vaikka hän kuinka yrittää, ei opiskelusta tule mitään ja opettajan vain moittii häntä. Kotona Elina auttaa paljon äitiään kotitöissä, mutta hänen siskonsa Irman ei tarvitse. Äiti pitää enemmän Irmasta. Hän ei aina ymmärrä Elinaa, joka ei paljoa puhu.

Suo on Elinan lempipaikka ja siellä hänellä on monia, näkymättömiä, ystäviä. Suolla on myös salaisuus, jonka vain Elina tietää: siellä liikkuu isän henki, jolle Elina voi kertoa mitä vain. Sitten Elinalle tapahtuu jotain nöyryyttävää, eikä hän voi antaa asialle periksi.

Huikea, tunteikas kirja, sillä en itke tai naura yleensä IKINÄ kirjaa lukiessani, mutta tämän kohdalla myönnän herkistyneeni lopussa aika paljon. Elämys, isolla e:llä.

Tähtiä: ★★★★★

Kesäyön uni - William Shakespeare

(A Midsummer Night's Dream, 1594-97)

Love kirjat, 1989

Omasta hyllystä

"Kaunis Hippolyta,
häämme lähestyvät nopeasti;
enää neljä onnellista päivää
on uuteen kuuhun:
mutta miten vitkaan minun mielestäni
hupeneekaan tämä vanha!"

kirjan ensimmäinen lause

Näytelmä on omistettu "hulluille ja rakastavaisille".

Pidin kovasti etenkin suomennoksesta, sillä sen lukemisessa ei tullut mitään ongelmia ymmärtämisen suhteen, joka käy aina, kun yritän Shakespearen kauan aikaa sitten suomennettuja näytelmiä lukea.

Uskallan sanoa, että ehkäpä paras Shakespeare tähän mennessä! Hauska, hulvaton, villi, kekseliäs. Tämän luki myöskin yhdeltä istumalta, mikä oli hyvä, sillä näin pääsi mukaan näytelmään paremmin, eikä tullut ikäviä keskeytyksiä ja joutunut opettelemaan hahmojen nimiä taas uudelleen.

Tähtiä: ★★★★★

Maigret ja hotellin kahvinkeittäjä - Georges Simenon

(Les caves du "Majestic", 1959)

Otava, 1990

Kirjastosta lainattu

"Autonoven rämähdys."

kirjan ensimmäinen lause

Rikoksen jäljillä lukuhaaste nro 11

Majestic -hotellin kahvinkeittäjä Prosper Donge tulee avanneeksi vaatesäiliössä kaapin, jolla ei ole omistajaa ja joka ei ole lukossa. Sieltä hän löytää nuoren naisen ruumiin, joka osoittautuu hotellin yhdeksi vieraaksi.

Tuomioni on, että perusdekkari. Ei mitenkään ihmeellinen, mutta kyllähän tämän luki.

Tähtiä: ★★★

Koiran tarina - Pepetela

(O Cao e os Calús, 1985)

LIKE
Kansi: Kaarina Katajisto

Kirjastosta lainattu

"Koira katsoi minua ja heilautti häntäänsä."

kirjan ensimmäinen lause

Kirjassa on monia erilaisia tarinoita luandalaisista (Luanda, Angolan pääkaupunki), mutta niitä kaikkia yhdistää saksanpaimenkoira, joka ilmestyy näiden ihmisen elämään yllättäen ja lähtee yhtä äkkiä pois. Se vierailee erilaisten ihmisten luona, runoilijan, prostituoidun, poliitikon, työläisen, vanhan kalastajan.

Kirjan kertoja on päättänyt koota luandalaisten luona vierailleen koiran tarinan ja kulkee näin ollen ympäri kaupunkia keräämässä tarinoita ihmisiltä.

Hyvin tulee esille Angolan elämänmeno erilaisissa paikoissa, niin pohjasakassa kuin rikkaimmissa piireissä. Tarinat olivat mielenkiintoisia ja niiden välissä kerrottiin lyhyesti koiran tarinaa. Angolaa tai sen historiaa, kun en niin hyvin tunne, ei varmasti kaikkia ihan auennut, mutta koin Koiran tarinan virkistävänä ja kivan erilaisena kirjana.

Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Angola

Tähtiä: ★★★½

Uskollisuuden vala - Samuel Josef Agnon

(Svuat Emunim, 1943)

WSOY, 19

Kirjastosta lainattu

"Jaffa, merenkaunis, on kaupunki jonka rantoja suutelevat suuren meren aallot, ja sen ylle kaartuu joka aika taivaan sininen vahvuus."

kirjan ensimmäinen lause

Nobel-kirjailija vuodelta 1966 ja samalla itsesiassa saan yhden maan lisää Kaunokirjalliseen maailmanvalloitukseen eli Israelin.

Eikö alku kuulostaki hienolta, kirjalija sai sanat soljumaan ja teksti oli muutenkin niin kaunista. Kirjailijan tekstien tunnusomaisia piirteitä on mystiikka ja realismi ja Uskollisuuden valaa on sanottu yhdeksi vuosisatamme kauneimmista rakkaustarinoista, vaikka tuota jälkimmäistä en allekirjoita.

Jaakov on tiedemies, joka tutkii leviä. Hän opettaa yliopistossa ja hänen ympärillään pyörii monia naisia, joiden kanssa hänellä on oletettavasti jonkilainen suhde. Jaakov on kuitenkin on lapsuudessaan tehnyt uskollisuuden valan Sosanan kanssa, mutta elämä on heidät eri teille vienyt, kunnes he jälleen kohtaavat.

Tähtiä: ★★★★

Arosusi - Hermann Hesse

(Der Steppenwolf, 1927)

WSOY, 1974

Omasta hyllystä

"Tämä kirja sisältää erään miehen muistiinpanot, miehen, jota nimitämme Arosudeksi samoin kuin hän itsekin itseään usein nimitti."

kirjan ensimmäinen lause

Myöskin Hermann Hesse on Nobel-palkittu, vaikkakin vähän vanhempi sellainen, vuonna 1946. Arosusi syntyi kirjailijan elämän vaikeana kriisikautena.

Päähenkilö on taiteilija-tiedemies Harry Heller, joka kokee olevansa suuressa ristiriidassa luonteensa kaksinaisuuden vuoksi. Hän on arosusi, joka sulkeutuu itseensä. Hyvin synkässä tilassa, itsemurhan partaalla, Harry tapaa Herminen, kauniin naisen, joka saa meihen elämän muuttumaan ainakin hetkeksi.

Alku oli hyvin puuduttavaa ja korkealentoista. Hetken mietin jo jättää kirjan kesken, mutta sisu ei antanut periksi ja alun jälkeen helpotti, kun kirja muuttui helpommin ymmärrettäväksi, tarinaksi joka eteni nyt sujuvammin. Arosusi sopisi varmasti paremmin, jollekin vähän ajattelevammalle ihmiselle, joka ei syvällisiä pohdiskeluja hätkähdä.

Tähtiä: ★★

Se oli siinä!
Pääsenpä takaisin muiden keskeneräisten kirjojen pariin, joita ei ihan yhdeltä istumalta luetakaan, mikä tällä hetkellä on vain positiivinen asia. Jos tarina kerta on hyvä, niin miksei viettäisi sen kanssa aikaa useammankin tunnin.