Poika nimeltä Joulu (Matt Haig)

Nikolas oli onnellinen poika.
Tai oikeastaan ei ollut.

Joulussa pitää ainakin yksi joulukirja lukea jos ei muuta! Joskus taisin olla sen verran hullu, että luin yhden joulukirjan päivässä aina aattoon saakka. Ja kirjalla meinaan kuvakirjoja, vaikka joukossa muutama romaanikin saattoi olla. Erittäin omistautunutta touhua. Tänä vuonna joulukirjan kunnian sai Matt Haigin Poika nimeltä Joulu. Olen aina tämän sekä muiden hänen joulukirjojensa kohdalla ihaillut niiden hienoja, kimaltelevia kansia.

Takakannesta: Tämä tositarina joulupukista todistaa, että kaikki – aivan kaikki – on mahdollista. Jos olet yksi niistä ihmisistä, jotka uskovat, että jotkin asiat ovat yksinkertaisesti mahdottomia, sinun on parasta laskea tämä kirja käsistäsi – se ei ole sinua varten. Se on nimittäin TÄYNNÄ mahdottomia asioita.

Poika nimeltä Joulu on Joulupukin tarina. Sen alussa Nikolas ja hänen isänsä Joel asuvat koko Suomen toiseksi pienimmässä mökissä, jossa on vain yksi huone. Päivisin Niklas haaveilee taikaolennoista Miika-hiiren kanssa, sillä muuten hänellä on leikkikalunaan vain naurisnukke. Joelille koittaa tilaisuus hankkia rahaa ja hän lähtee joidenkin miehien kanssa tutkimusmatkalle Pohjoiseen tarkoituksena löytää Tonttuvaara. Noiden kuukausien ajaksi Nikolasta tulee hoitamaan Charlotta-täti, joka ei ole kovin mukava ihminen. Oikeastaan ei yhtään. Kuukaudet kuluvat, mutta isää ei kuulu ja olot tädin kanssa käyvät tukaliksi, joten Nikolas lähteen isänsä perään.

Matt Haigilla on mahtava tyyli kirjoittaa. Aina pilke silmäkulmassa ja näihin nuortenkirjoihin se sopii loistavasti, sillä välillä tunnelmat ovat hyvinkin synkät. Charlotta-tädin mukanaolo oli suorastaan ahdistavaa, eikä Tonttuvaara ollut aivan sellainen iloinen vilinäkylä kuin Nikolas oli etukäteen käsittänyt. On mahtavaa että tarina sijoittuu kaiken lisäksi Suomeen! Chris Mouldin kuvitus on veikeää ja hyväntuulista ja sopii kirjaan kuin nenä päähän.

★★★½
Matt Haig - Poika nimeltä Joulu

(A Boy Called Christmas, 2015)

Aula&Co, 2016

Kirjastosta

Muita postauksia
Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään

Lauren Beukes - Zoo City: Eläinten valtakunta

Rikinkeltainen, kaivosjätteen värinen aamunkajo siivilöityy Johannesburgin horisontin ylle ja tunkee ikkunastani sisään. Se on Batmanin merkkini. Tai sitten muistutus siitä, että pitäisi todellakin hankkia verhot.

Kansikuvilla on toisinaan paljonkin merkitystä lukupäätöksen suhteen. Suurin osa lukulistani kirjoista on valikoitunut niiden sisällön perusteella, mutta hetken mielijohteesta tehtyihin päätöksiin on yleensä vaikuttanut vain ja ainoastaan kirjan ulkonäkö. Lauren Beukesin urbaani fantasia Zoo City - Eläinten valtakunta oli jo ennen lukemista houkutellut villillä kansikuvituksella, jonka ajattelin lupailevan synkkää, mutta tapahtumarikasta matkaa.

Takakannesta: Zinzillä on selässään laiskiainen, taito kirjoittaa toimivia nigerialaiskirjeitä ja maaginen kyky löytää kadonneita esineitä. Kun hänen viimeisin asiakkaansa, vanha nainen, kuolee ja poliisi takavarikoi hänen palkkionsa, Zinzin on suostuttava tehtävään jota hän inhoaa: etsimään kadonnutta henkilöä. Salamyhkäinen musiikkituottaja Odi Huron palkkaa hänet etsimään kadonnutta teinitähteä ja keikka saattaa olla Zinzin tie vapauteen, pois Zoo Cityn saastaisesta slummista jossa rikolliset eläinkumppaneineen elävät helvetillisen pohjavirran pelossa. Sen sijaan tehtävä sinkoaa Zinzin yhä syvemmälle rikosten ja taikuuden vääristämän kaupungin ytimeen, jossa hänen on kohdattava elettyjen elämien synkät salaisuudet – myös omansa.

Zoo City on fantasia-palkinnoilla palkittu romaani, jonka maailmassa ihmiset, jotka ovat tehneet rikoksia saavat loppuelämäkseen kontolleen jonkun eläimen merkkinä teoistaan. Eläimelliset ihmiset ovat arvoasteikolla muita alempana ja he asuvat Zoo Cityn slummeissa saaden muiden halveksunnan osakseen. Zinzi on toiminnan naisia, joka ei jää tuleen makaamaan, vaikka hän kohtaakin kiperiä tilanteita pitkin matkaa. Ihastuin laiskiaiseen, jolla oli selvästi omat tiukat mielipiteensä asioista, eikä se pidä niitä vain omana tietonaan. Etenkään hampailla kommunikoidessa ei mikään jää epäselväksi. Olisin mieluusti lukenut enemmän näistä eläimistä, sillä ne ovat kuitenkin erottamattomia oman ihmisensä kanssa.

"Laiskiainen raapaisee olkaani hampaillaan, mikä on sen tapa potkaista minua pöydän alla. Olen ikään kuin erikoistunut mokaamaan sosiaalisissa tilanteissa."

Kansikuvaan pohjautuvat odotukseni synkästä kuvauksesta ihmiskunnan hylätyistä yksilöistä piti kyllä paikkansa, mutta romaani oli humoristisempi. Se oli myös rönsyilevä, yllättävä ja himpun vastenmielinen, mutta loppuun oli päästä ja saatava selko kaikesta! Lauren Beukes on eteläafrikkalainen kirjailija mihin maahan romaanikin siten sijoittuu. Mukavaa välillä saada luetuksi jostain muualtakin maailmalta tulevia kirjoja kuin niistä perinteisistä Yhdysvalloista tai Englannista.

★★★½
Lauren Beukes - Zoo City: Eläinten valtakunta

(Zoo City, 2010)

Aula & Co, 2016

Kirjastosta

Elokuun sarjakuvat

Elokuu oli hyvä sarjakuvakuukausi ja löytyi useampi todella hieno albumi. Aivan kaikkia lukemiani sarjakuvia en tähän postaukseen laittanut, ettei siitä tulisi liian pitkä, mutta hyviä vinkkejä näistäkin varmasti löytyy!


Juuri
Kuvataiteilija Sanna Hukkanen on työskennellyt Tansaniassa ja nuo vuodet saivat hänet pohtimaan omia juuriaan. Sarjakuvassa Juuri pariskunta on palannut hiljattain Tansaniasta ja alunperin Suomesta kotoisin oleva naisen pohtii huonoja ja hyviä puolia kotimaassaan. Ihmiset ovat epäkohteliaita ja jotkut suhtautuvat vihamielisesti tummaihoisiin, mutta pimeällä voi olla ulkona ja sosiaaliturva estää kadulle joutumisen. Juuri saa pohtimaan Suomea ulkomaalaisen näkökulmasta.

✚   ✚   ✚ 

Sisaret 1918
Kymmenen suomalaista sarjakuvataiteilijaa ovat tarttuneet Suomen sisällissodan tarinoihin ja nuo tarinat ovat peräisin Kansan Arkiston muistitietokokoelmasta sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran 1918-kokoelmasta. Valitut tarinat kertovat naisten ja lasten näkökulmasta sodan julmuuksista ja siinä on sekä punaisia että valkoisia.

Kirkkaimpina mieleen jäivät Elina Ovaskaisen muonituskampanjassa toiminut Maija, joka joutui tapahtumien keskipisteeseen Helsingissä, punakaartin päämajassa. Mari Ahokoivun Helena, jossa vielä vuosia myöhemmin sodan kahtiajako näkyy katkeruutena edelleen. Kuvituspuolella ihailin erilaisten tyylien rikkautta kuten Emmi Niemisen herkkää, Reetta Niemensivun veikeää ja Tiitu Takalon vahvaa kynänjälkeä. Taidokas antologia.

✚   ✚   ✚  

Päällystakki
Albumi on Kivi Larmolan sarjakuvasovitus Nikolai Gogolin klassikkoromaanista Päällystakki, joka kertoo Venäjällä 1800-luvulla eläneestä kansliakirjuri Akakista. Vanha ja raihnainen Akaki saa uuden takin ja uusi elämä alkaa. "Kenties vaatteet eivät tee miestä, mutta siihen, millainen mies on, ne vaikuttavat kummasti." Ihmiset suhtautuvat heti aivan erilailla mieheen, kunnioittavammin olettaen ulkoisesti seikoista hänen olevan rikas. Vaan kuinka kauan heiveröinen onni kestää..

Sisaret 1918, Juuri ja Päällystakki

✚   ✚   ✚ 

Huone yhdelle 
Pieni sarjakuva Ilona Piiposta, kolmannen kerroksen vanhapiiasta, joka tuntee oman elämänsä olevan vähäpätöisempi kuin muiden ja näiden ajatusten siivittämänä hän ottaa äkkilähdön Italiaan. Matka opettaa hänelle armollisuuteen itseään kohtaan. Sarjakuva on voimauttava ja lohduttava yksinäisille ja se rohkaisee uskaltamaan. Hieno!

✚   ✚   ✚   

Agatha - The Real Life of Agatha Christie
Albumi alkaa Agathan katoamisesta ja muisteluiden varjolla se käy läpi suurpiirteisesti melkein kaiken lapsuudesta aina kuolemaan. Aika hyvin siis tulee käytyä läpi koko murhamamma Agatha Christien elämä. Hauska lisä albumiin on Hercule Poirotin hahmo, joka luomisensa jälkeen ei jätä Agathaa rauhaan, vaan ilmestyy milloin minnekin kirjailijatarta ärsyttämään huomioillaan ja keksinnöillään.

Kiinnostuneiden kannattaa lukea myös Agathan omaelämäkerta Vanha hyvä aikani. Koska olen sen jo lukenut, ei albumi antanut kauheasti mitään uutta tietoa, mutta en silti kokenut tylsistyneisyyttä millään tasolla. Tekstiä on suhteellisen paljon ja tyyli on hyvin tasainen ja hillitty.

✚   ✚   ✚ 

Mikki ja hukkunut meri
Ei enää upeammaksi voi kuvitus mennä; sille yksinään olisin antanut täydet viisi tähteä. Kuvitusta ajatellen en ole naismuistiin yhtä tarkkaan, värikkääseen ja laadukkaaseen teokseen törmännyt. Paperikaan ei ole mitään hepposta vaan mukavan tuntuista käsissä.

Mikki, Hessu ja Minni seikkailevat ja sukeltevat merten syvyyksissä etsien vastauksia tieteellisiin kysymyksiin. Albumi sijoittuu 17. suursodan jälkeiseen vuoteen ja se on hyvin futuristishenkinen kaikkine teknologioineen mitä ei ole olemassa, mutta toisaalta se tuntuu myös vanhahtavalta sävyjensä vuoksi. Olen stempunk-fani, joten nautin ilmalaivoista, kojeista ja erityisesti Hessun asuista.

Huone yhdelle, Agatha ja Mikki ja hukkunut meri

★★★
Sanna Hukkanen - Juuri

Arktinen Banaani, 2015

Kirjastosta

★★★
Sisaret 1918

Arktinen Banaani, 2018

Kirjastosta

★★★
Kivi Larmola - Päällystakki

Like, 2010

Kirjastosta

★★★½
Agatha: The real life of Agatha Christie 
Teksti: Anne Martinelli ja Guillaume Lebeau
Kuvat: Alexandre Franc

SelfMadeHero, 2014

Kirjastosta

★★★★
Mikki ja hukkunut meri
Mickey et l'ocean perdu

Sanoma, 2018

Kirjastosta

★★★★
Ina Majaniemi - Huone yhdelle

2017

Kirjastosta

The Beatles -sarjakuvia

"Me olimme vain bändi, josta tuli kovin, kovin suuri. Siinä kaikki."
John Lennon

Huomasin sattumalta haalineeni kirjastosta kaksi Beatles aiheista sarjakuvaa, jolloin syntyi välittömästi idea esitellä ne molemmat samassa postauksessa. Tiesin lukulistaltani löytyvän vielä kolmannen albumin samasta aiheesta ja sekin oli äkkiä lainattu. Kaikki kolme sarjakuvaa keksittyy periaatteessa samaan bändiin, mutta ne ovat hyvin erilaisia. Kaksi niistä seuraa jotain yksittäistä henkilöä Beatlesin takana ja vain yksi esittelee koko bändin yhteistä taipaletta kuuluisuutta kohti.

✚   ✚   ✚ 

MAURI KUNNAS: PIITLES - TARINA ERÄÄN ROCKBÄNDIN ALKUTAIPALEESTA

MITÄ Nimi antaa jo osviittaa siitä, että kyseessä on humoristinen albumi Beatlesin tarinasta, mutta vähääkään Mauri Kunnasta tietävät osaisivat arvaavat senkin etukäteen. Piitles kertoo bändin jäsenten syntymästä aina ensimmäisen levyn tekoon Abbey Roadille asti. Musiikin teosta ja soittamisesta nauttivat nuoret harjoittelivat ahkerasti yhdessä ja nuoruus kahmaiseekin ison siivun albumia. On vaikea sanoa tarjoaako se Beatlesia enemmän tunteville mitään uuttaa, mutta paljon tässä on ainakin asiaa ja tietoa. Huumorin lisäksi teoksesta löytyy tietysti vauhtia ja ilmeikkyyttä. Piitles on taattua Kunnasta, eikä albumin lukeakseen täydy edes olla mikään vannoutunut Beatles-fani.

KUVITUS Täyteläisen albumin jokainen aukeama on täynnä ruutuja ja tekstiä on paljon; se näyttääkin nojaavan yhtä paljon kuvaan kuin tekstiin. Kunnaksen hyppysissä Beatlesin jäsenet - ja muut - ovat saaneet yksilölliset, tunnistettavat lookit ja ilmeet. Yksityiskohtia täynnä olevat kuvat hivelevät silmiä räjähtäessään eloon.

PLUSSAT 
+ hahmojen ilmeikkyys
+ veikeä meno
+ paljon faktaa
 
MIINUKSET
- liikaa tekstiä

✚   ✚   ✚ 

VIIDES BEATLE - BRIAN EPSTEININ TARINA
MITÄ Takakannesta:  Oli vuosi 1961, ja 27-vuotias Brian Epstein asteli kosteaan liverpoolilaiskellariin katsomaan tuntematonta rokkibändiä - ja maailma muuttui ikuisiksi ajoiksi. Viides beatle on Epsteinin ennenkertomaton tositarina. Se on kertomus aidosta visionääristä, joka löysi Beatlesin, alkoi näiden manageriksi ja teki Beatlesistä ennennäkemättömän suuren kansainvälisen tähden, kirjoittaen pop-musiikkialan säännöt samalla uusiksi. Brian Epstein oli kuitenkin aito ulkopuolinen, joka haki jatkuvasti paikkaansa maailmassa. Hän auttoi Beatlesin rakkauden sanoman levittämisessä kaikkialle maailmaan, mutta kuoli tuskallisen yksinäisenä varhaisessa 32 vuoden iässä kyltymättömän kunnianhimon ja sen oheistuotteina syntyneiden loputtomien, näennäisesti ylitsepääsemättömien vaikeuksien musertamana. 

Brian Epsteinin tarina käy tunteisiin. Brian löysi Beatlesista, tuntemattomasta rockbändistä, jotain itseään ja halusi välittömästi alkaa heidän managerikseen, vaikka kokemusta hänellä ei ollut. Janoa sitäkin enemmän. Brian innokkuus vakuutti leppoiset bändin jäsenet ja työteliäs matka kuuluisuuteen saattoi alkaa. Samalla Brian taisteli henkilökohtaisessa elämässään homoseksuaalisuutensa kanssa. Unelmissa on voimaa.

KUVITUS Jos pelkkien kuvien perusteella uskallan arvella, niin kaikista näistä albumeista on tähän käytetty eniten aikaa. Kunnianhimoinen teos, jonka upeat kuvat ovat kuin elokuvan kuvakäsikirjoitus. Ihailen. Andrew C. Robinson♥ Värimaailma on tummansininen tai keltainen tunnelmasta riippuen. Erityisen hieno kohtaus on John F. Kennedyn murha. Kuvissa on liikettä ja syvyyttä ja ne vangitsevat katsomaan.

PLUSSAT 
+ tunnetasolla vaikuttava
+ elokuvamaiset kuvat
+ värimaailma
+ syvällinen tarina

MIINUKSET
- mitähän tähän pitäisi kirjoittaa...

✚   ✚   ✚ 

ARNE BELLSTORF: BABY´S IN BLACK - ASTRID KIRCHHERTIN & STUART SUTCLIFFEN TARINA

MITÄ Takakannesta: Taidekoulusta valmistuneen ja valokuvaajan assistenttina työskentelevän Astrid Kirchherrin suhde taiteilija Klaus Voormanniin on kuolemassa pikkuhiljaa. Eräänä iltana, Astridin kanssa riideltyään, Klaus kulkee yksinään Reeperbahnilla. Keskellä yötä hän ryntää Astridin ovelle kertoakseen mitä hän on juuri St. Paulissa kokenut: viisi nuorta brittiä, jotka soittivat rock’n’rollia nimellä The Beatles…

Arne Bellstorf teki sarjakuvaromaanin tekemiensä Astrid Kirchherrin haastatteluiden pohjalta. Pohjmmiltaan Baby´s in Black kertoo Astridin ja Beatlesin jäsenenä tunnetun Stuartin suhteesta, mutta se taitavasti sivuaa myös Beatlesia. Astridin törmätessä ensimmäistä kertaa Beatlesiin Hampurissa he ovat vasta aloittamassa uraansa, eikä heitä oikein tunneta. Rikkaasta perheestä lähtöisin oleva valokuvaaja Astrid ihastuu taiteelliseen Stuartiin ja he aloittavat suhteen. Mustavalkoiseen albumiin on sekoitettu suomea, englantia ja saksaa samaan syssyyn.

KUVITUS Ruuduissa on käytetty vahvaa mustaa viivaa ja mustaa laveerausta. Hahmot ja esineistö on yksinkertaistettu ja jälki näyttää vaivattomalta. Pelkistetty tyyli aiheuttaa sen, että muutamaa henkilöä oli vaikea erottaa toisistaan, sillä esimerkiksi hiustyylit näyttävät kaikilla ihan samoilta ja ihmisillä ei ole oikeastaan mitään persoonallisia piirteitä kasvoissa tai kropassa. Muuten pidän Bellstorfin pehmeästä ja luonnosmaisesta kädenjäljestä.

PLUSSAT 
+ flow
+ tunnelma
+ luonnosmaisuus

MIINUKSET 
- persoonattoman näköiset miehet

✚   ✚   ✚  


TYYLINÄYTTEET 

Ylhäältä alas: Mauri Kunnas, Arne Bellstorf, Andrew C. Robinson

★★★★
Mauri Kunnas - Piitles

Otava, 2012

Kirjastosta

★★★★★
Vivek J. Tiwary - Viides Beatles: Brian Epsteinin tarina
Kuvitus: Andrew C. Robinson ja Kyle Baker

(The Fifth Beatle, 2013)

Kirjastosta

★★★½
Arne Bellstorf - Baby's in Black

Sammakko, 2010

Kirjastosta

Shirley Jackson - Linna on aina ollut kotimme

Minun nimeni on Mary Katherine Blackwood.

Pieni goottilaisen kirjallisuuden klassikko, Linna on aina ollut kotimme, on viimein saatu myös suomeksi. En täysin tiennyt mitä odottaa, vaikka sana 'goottilainen' antaakin hyvää osviittaa kirjasta. Shirley Jackson on loihtinut kirjalleen erikoisen, outoutta väreilevän tunnelman, jota ei voi osoittaa, mutta jonka tuntee ympärillään.

Takakannesta: Blackwoodin sukutalossa on jäljellä enää kolme asukasta: sisarukset Merricat ja Constance Blackwood ja pyörätuoliin joutunut Julian-setä. Koko muu perhe on kuollut. Merricat hautaa maahan marmorikuulia ja keksii taikasanoja pitääkseen kyläläiset ja muun maailman talon porttien takana. Mutta kun isän kassakaapista kiinnostunut Charles-serkku löytää tiensä keittiön ovelle ja illallispöydän ääreen, Merricatin taikasanat eivät enää riitä. 

Linna on aina ollut kotimme on tarina omalaatuisesta ystävyydestä, pienen kyläyhteisön ahdasmielisyydestä, ahneudesta - ja amanita phalloidesista.

Merricat ja Constance asuvat setänsä kanssa eristyksissä muista kyläläisistä, "Kyläläiset ovat aina vihanneet meitä." ja Merricatin kaupassa käyminenkin on kuin tarkkaan laadittu strateginen peli, sillä mahdollisimman monia kyläläisiä tulee vältellä. Mitä vähemmän heidän epäluuloisiin ja vihamielisiin katseisiinsa törmää sen parempi. Mistä tämä kaikki pelko ja viha kumpuaa on arvoitus. Mihin muu Blackwoodin perhe on kuollut on sekin arvoitus. Linna on aina ollut kotimme pysyttelee pitkään suurena mysteerinä ja vaikka henkilöistä ei kerrota juuri mitään - menneisyydestä kaikkein vähiten - tulevat he silti tutuiksi.

Pidin kovasti Merricatista kertoja. Hän elää omassa, erikoisessa maailmassaan ja pyrkii jatkuvasti pitämään pahan poissa kaikenlaisilla omilla ajatuksenjuoksuillaan. Kaverina tytöllä on Jonas-kissa.

"Kaikki johtui siitä, että kirja oli pudonnut puusta:
en ollut tuonut uutta tilalle välittömästi ja laiminlyöntini
oli murtanut turvamuurimme."

Lopussa kirja on ihokarvoja nostattava, sillä oliko se kaikkien kannalta onnellinen loppu. Epäilen suuresti, sillä minua ainakin vähän ahdisti. Jos tämän lukisi uudelleen aukenisi kaikki ihan eri tavalla ja voisi eri valossa katsella tapahtumia ja ihmisten välistä vuorovaikutusta. Karmiva kirja kaikessa vähäeleisyydessään.

Ps. Kirjan loppuun on nokkelasti listattu saman tyylisiä kirjoja, mikäli jää halu lukea vielä lisää. Yksi kirjoista on mm. Sarah Watersin Vieras kartanossa, joka kieltämättä käväisi itsellänikin mielessä.

★★★½
Shirley Jackson - Linna on aina ollut kotimme

(We Have Always Lived in the Castle , 1962)

Fabriikki, 2018

Omasta hyllystä

Sarjakuvia keskittymiskyvyttömille

Sarjakuvat ovat olleet pelastukseni viimeisten kuukausien aikana ja myönnetään, niiden avulla saa mukavasti pelastettua tilanteen, jos lukuaikataulu näyttää katastrofaaliselta, eikä aikaa ole lukea 600 sivuisia teoksia. Olen myös löytänyt sarjakuvien maailman ihan uudella tavalla tänä vuonna ja törmännyt erittäinkin upeisiin teoksiin. Koska sanallinen anti näiden kuvailujen suhteen on kuitenkin vielä vajavainen, niin niputan jälleen kolme sarjakuvaa samaan postaukseen. Kaikki ovat hienoja omalla tavallaan. Näillä jatkan #sarjakuvahaaste pinon kasvattamista.

Juna

Hongkongilaisen Chihoin surrealistisessa sarjakuvassa mies tekee matkaa junalla ja pitkin matkaa tapahtuu erikoisia asioita: samat asiat toistuvat ja kaikenlaista muutakin outoa. Filosofiseksi ja vertaiskuvalliseksi voisi teosta sanoa. Itseoppinut Chihoi on piirtänyt sarkauvan rennosti lyijykynällä ja sivuilla näkyy kumituksen taakse kätkeytyneet viivat ja luonnostelut.

Sarjakuva perustuu Hung Hungin novelliin Karuselli, joka on suomennettu sarjakuvan loppuun.

✚   ✚   ✚ 

Flu
Antti Ollikaisen Flu - Jäätävä lentsu -teoksessa seikkailee tipu, jolla on flunssa. Pienen tipun matkalla sattuu kaikenlaista ja se sekä joutuu pinteeseen että pääsee pälkähästä aivastelujensa ansiosta. Välipalaksi haukattava sarjakuva etenee täysin ilman tekstejä ja se on varsin hupaisaa katseltavaa. Vauhdikas tarina loppuu hienolla, ajatuksia kaihertavalla tavalla. Sarjaan kuuluu vielä kaksi muutakin lyhyttä teosta, mutta lähitienoon kirjastoista niitä ei löytynyt, joten tyydyin tähän ensimmäiseen osaan.

✚   ✚   ✚   

 
Ajan kanssa

Vastikään kuuntelin äänikirjana Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -sarjan ensimmäisen osan Combray ja tästä luontevasti siirryin Petteri Kantolan Ajan kanssa -albumin pariin, joka kulkee alaotsikolla "Kesäni Marcel Proustin kanssa". Tykästyin niin paljon tähän kiireettömään ja filosofiseen teokseen. Sen absurdit tapahtumat ruokkivat aivojani ja oivaltavasti tehdyt kuvat tosiaankin kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Wautsi, olen vaikuttunut.

Sarjakuva pohtii parisuhdetta ja elämää. "Maailma muuttuu mielenkiintoisemmaksi ja havainnot rikkaammiksi, kun ei kiirehdi. Tapahtumista ja ihmisistä paljastuu erilaisia sävyjä ainoastaan tarkkailemalla niitä riittävän pitkään!" Lisäksi mukana hengaili ihana hirvi♥

Yhteensä näille sarjakuville kertyi sivuja 232.

★★★
Chihoi - Juna

Suomen sarjakuvaseura, 2010

Kirjastosta

★★★½
Antti Ollikainen - Flu: Jäätävä lentsu

2014

Kirjastosta

★★★★½
Petteri Kantola - Ajan kanssa: Kesäni Marcel Proustin kanssa

Suuri Kurpitsa, 2016

Kirjastosta

Becky Albertalli - Minä, Simon, Homo Sapiens

Keskustelu oli niin hienovarainen, etten
ensin edes tajua, että minua kiristetään.

Simon on ihastunut - mutta hän ei tiedä tarkalleen kehen. Simon tietää ainoastaan pojan nimimerkin Blue ja että he käyvät samaa koulua, sillä se ovat viestitelleen toisilleen sähköpostilla jo jonkin aikaa. Bluelle Simon on uskaltanut paljastaa olevansa homo, mutta parhaat kaverit - vanhemmista puhumattakaan - eivät sitä tiedä. Kaikki uhkaa kuitenkin paljastua, kun luokkakaveri Martin ryhtyy kiristämään Simonia. Vaitiolonsa hintana hän haluaa tutustua paremmin Simon ystävään Abbyyn, mutta vaikka Simon yrittäisi parhaansa ei ole takeita, että Abby haluaa tutustua Martiniin.

Osa kirjasta on hellyyttävää Simonin ja Bluen välistä sähköpostien lähettelyä ja heidän tutustumista toisiinsa. Lukija tietysti odottaa jännittyneenä milloin kaikki paljastuu ja mitä siitä seuraa. Ja kuka on Blue? Luulin erittäin fiksuna arvanneeni kuka Bluen takana on, mutta väärin meni, vaikka tarkemmin ajateltuna tietenkin se oli hän. Onhan tämä happily-ever-after -nuortenkirja, joka loppuu parhainpäin.

"Sivumennen sanoen, eikö olisi reilumpaa, jos kaikkien pitäisi tulla ulos kaapista? Miksi heteroseksuaalisuus on joku oletusarvo? Mitä jos jokaisen pitäisi erikseen tehdä samanlainen kiusallinen ilmoitus omasta seksuaalisuudestaan, oli se sitten minkälainen hyvänsä? Tuli vaan mieleen."

Synkkyyttä ei muutenkaan Minä, Simon, Homo Sapiens -kirjasta ei löydy. Simonilla on muutamia todella hyviä kavereita, hän käy innoissaan koulun näytelmäharjoituksissa ja välit perheeseen on hyvät. Lisäksi orastava ihastus saa mielialan kattoon. Uskottava ja hyväntuulinen nuortenkirja tarjoaa söpöyttä ja syvyyttä. Varoitus: Aiheuttaa akuutin Oreo-keksi nälän.

Kirjan pohjalta tehty elokuva Minä, Simon pyörii vielä parhaillaan elokuvateattereissa.

★★★½
Becky Albertalli - Minä, Simon, Homo Sapiens

(Simon vs. the Homo Sapiens Agenda, 2015)

Otava, 2018

Arvostelukappale

Pridelukuviikko

Augusten Burroughs - Juoksee saksien kanssa

En halua hänen lähtevän.
Napanuorani on yhä kiinni ja hän vetää siitä.
Olen paniikissa.

Huomio ei voi olla kiinnittymättä kirjan kanteen, jossa on lapsi pahvilaatikko päässä ja kirjan nimi on erikoisia mielikuvia herättävä Juoksee saksien kanssa. Tämä Augusten Burroughsin teos on hänen omaan nuoruutensa perustuva, jonka totuuspohjasta kaikki eivät ole samaa mieltä - varsinkaan kasvattiperhe joka on vedetty kirjaan mukaan ei kovin mairittelevassa valossa.

Takakannesta: Tositarina pojasta, jonka runoilija-äiti antaa hammästyttävästi joulupukkia muistuttavan psykiatrin kasvatettavaksi. Augusten Burroughs huomasin 12-vuotiaana asuvansa keskellä viktoriaanista kurjuutta tohtorin eriskummallisen perheen parissa ja ystävystyi takapihalla asuvan pedofiilin kanssa. Tämä on tarina lainsuojattomasti lapsuudesta, jossa säännöistä ei ole kuultukaan ja missä joulukuusi pysyy pystyssä vuodet ympäriinsä, missä Valiumia napsitaan kuin karkkia ja ikävystymisen yllättäessä sähköshokkitearapiakoneesta on apua. Hauska ja kauhistuttava tarina tavallisen pojan selviytymisestä mitä epätavallisimmissa olosuhteissa.

Kirja kauhistuttaa ja järkyttää. Augusten uudeen perheen psykiatri-isä ei aseta rajoja, eikä ketään kiinnosta ottaako lävistyksen, maalaako huoneen vai tekeekö rei'iän keittiön kattoon keskellä yötä. Psykiatrilla on hyvin vapaa kasvatusfilosofia, joka perustuu siihen, että ihminen tekee mitä itse haluaa iästä riippumatta. "Finchit opettivat minulle, että ihminen voi tehdä omat sääntönsä. Että sinun elämäsi oli sinun omasi, eikä kenenkään aikuisen saisi antaa muokata sitä sinun puolestasi." Kaikki ovat varmasti lapsena tai nuorena haaveilleet elämästä ilman rajoja ja rajoittavia aikuisia, mutta totuus sen kaltaisesta elämästä on raju. Rajattomuus luo epävarmuutta ja turvattomuutta.

"Minulla ei ollut mitään yhteistä näiden lasten kanssa. Heillä oli äidit, jotka jyrsivät tulitikunohuita porkkanapaloja. Minulla oli äiti, joka söi tulitikkuja. He menivät sänkyyn kymmeneltä. Minulle alkoi selvitä, että elämä voi jatkua hyvinkin vielä kolmen jälkeen aamulla."

Juoksee saksien kanssa onnistuu myös samaan aikaan naurattamaan kirjailijan kirjoittaessa mustaa huumoria ja hervottomia sattumuksia. Kirjassa ei ole yhtään "normaalia" ihmistä, vaan kaikki on enemmän tai vielä enemmän mieleltään ongelmallisia. Luin kirjan fiktiivisenä teoksena, sillä sellaisia ylilyöntejä on vaikea pitää oikeina, eikä edes halua, sillä olihan se Finchin perheen touhu todella häiriintynyttä. Kaunokirjallisena teoksena sillä voi naureskella, mutta todellisina tapahtumina tuo olisi hyvin surullinen ja rankka teos.

★★★½
Augusten Burroughs - Juoksee saksien kanssa

(Running with Scissors, 2002)

Sammakko, 2009

Omasta hyllystä

Kesä jona opin soittamaan ukulelea / Through the Woods

Kesä jona opin soittamaan ukulelea

Ode on tätinsä kissan vahtina tämän ollessa kesän Kreikassa. Poika yrittää unohtaa Leilan ja siinä hän saa apua kesäjuhlissa tavatulta, kuvia räpsivältä Stellalta, joka jakelee juhlijoille aikahyppymatkojen paluulippuja. Ystävyys Stellan kanssa tuo Oden elämään kaikkea uutta.

Edellisessä Anne Muhoselta lukemassani sarjakuvassa Ystäväni varjo ihastuin pelkistettyyn ja minimalistiseen tyyliin. Kesä jona opin soittamaan ukulelea tarjoilee kuitenkin energisemmän ja nuoruuden intoa puhkuvan tarinan, joten värejä ja liikettä löytyy. Ode pohtii pitkin kesää tilannettaan ja yrittää löytää oman polkunsa. Sen seuraavan askeleen."Kaikki mahdollisuudet ovat koko ajan tarjolla. Yhden vaihtoehdon valitseminen johtaa tuhansiin muihin. Ja kurssia voi kuitenkin myös muuttaa missä vaiheessa tahansa."

Kesä jona opin soittamaan ukulelea on hyväntuulinen ja positiivinen tarina elämän tienristeyksistä, jotka tulisi ottaa mahdollisuuksina ennemmin kuin uhkina. Odella ainakin on lopulta asenne kohdillaan, eikä siitä tietysti ole haittaa, että mukana on joku johon voi välillä nojautua.

✚   ✚   ✚

Through the Woods
Albumi pitää sisällään lyhyen alkuesittelyn lisäksi kuusi karmivaa tarinaa. Come, take a walk in the woods, and see what awaits you there. Hyvin viattoman oloisesti alkaneet tarinat saavat äkkiä puistattavia sävyjä ja osasta niistä muotoutuu varsinaisia groteskeja näytelmiä, jolloin on hyvin iloinen siitä, että itse on turvallisesti kotona. Kaikkia niitä yhdistää kammottava metsä, joka on tietenkin loistava näyttämö mielikuvituksen valloilleen päästämisessä.

It came from the woods.

Most strange things do.

Minulle tässä albumissa se juttu oli kuvitus: todella upeita aukeamia ja kaikissa tarinoissa oli lisäksi aika erilainenkin kuvitus. Löytyy kirkuvan kirkkaita värejä ja toisaalla harmonisempaa ja värittömämpää. Myös ruutujen käyttö vaihtelee: on perinteisempi ja sitten villimpi, joka ei ei noudata mitään ruutuja. Through the Woods on hyvin kokeileva albumi ja tällaista ilottelua toivoisin näkeväni useammin.

★★★
Anne Muhonen - Kesä jona opin soittamaan ukulelea

2017

Arvostelukappale

★★★½
Emily Carroll - Through the Woods

Margaret K. McElderry Books, 2014

Kirjastosta

Muita postauksia
Anne Muhonen: Ystäväni varjo

Cecelia Ahern - Viallinen (#1)

Minä olen tyttö, joka rakastaa määritelmiä, 
logiikkaa ja mustavalkoisuutta. Muistakaa se.

En olisi ihan heti arvannut, että Cecelia Ahernin kirja tulee päätymään blogiini, mutta niin siinä kuulkas vaan kävi! Aiemmin Ahern on kirjoittanut vaaleapunaista romantiikkaa, jonka olen kiertänyt kaukaa, mutta nyt saatiin suomeksi kirjailijan uusi aluevaltaus eli YA-dystopia. Sen tiesin heti kuvauksen luettuani haluavani lukea. Viallinen on kirjasarjan ensimmäinen osa.

Celestine North on kansalaisia vahtivan Killan määritelmien mukaan täydellinen mallikansalainen:
hän on omistautunut koululle ja tähtää hyvin korkealle matematiikassa, hänen poikaystävänsä Artin isä on Killan ylin tuomari ja heidän yhteinen tulevaisuutensakin Artin kanssa on valmiiksi suunniteltu. Täydellistä. Kunnes Celestine tietoisesti rikkoo sääntöjä ja häntä uhkaa tutkintavankeus ja viallisen leima.

Ahernin kirjoittama maailma on toimiva ja hyvin selitetty. Talouskriisin jälkeen perustettu Kilta tuomitsee viallisia kansalaisia, jotka ovat tehneet moraalisia tai eettisiä virheitä, jotta maan johtoon ei enää pääse ihmisiä, jotka tekisivät huonoja päätöksiä. Viallisten kroppaan poltetaan V-kirjain johonkin kohtaan riippuen virheen laadusta. Mielleyhtymä juutalaisvainoihin tulee välittömästi viallisten käyttämistä käsivarsinauhoista, joita heidän on pakko pitää erottautuakseen muista ihmisistä. He saavat elää täydellisten ihmisten joukossa, mutta hyvin erilaisilla, tiukilla säännöillä ja heitä vahditaan jatkuvasti. Hyvin samanhenkinen Isoveli valvoo -meininki kuin George Orwellin Vuonna 1984 -kirjassa (kannattaa muuten sekin lukea).

Kilta pitää meitä silmällä, ja mikä vielä
tärkeämpää, se haluaa tehdä meille sen selväksi.

Olisin halunnut tutustua Celestineen paremmin ennen tuota radikaalia heräämistä, sillä 60 sivun jälkeen hänen toimintansa ei tuntunut mitenkään yllättävältä, sillä en ollut ehtinyt tutustua tuohon besserwissermäiseen neiti Täydellisyyteen. Hänessä on myöhemmin paljon yhtymäkohtia Nälkäpelin Katnikseen, sillä molemmat antavat kapinalle kasvot. Kirja etenee nopealla sykkeellä ja jatkuvasti on jotain tapahtumassa. Jotta Celestinen ja Artin happily ever after -loppu ei olisi niin selvä, tuodaan kuvioihin Carrick, joka tulee Celestinelle hyvin tärkeäksi heidän yhteisten kokemusten vuoksi, joita muut kuin saman kokeneet eivät voi täysin ymmärtää.

Loppupeleissä Viallisen kaltaisen yhteiskunnan olomassaolo olisi hyvin hataralla pohjalla, sillä virheistä oppii ja niiden kautta tulee paremmaksi. On suorastaan mahdotonta olla ikinä tekemättä virheitä. Nyt kenellekään ei suoda toista tilaisuutta tai oppimismahdollisuutta. Celestine saa huomata, että moniakaan asioita ei tule ajatelleeksi ennen kuin ne sattuvat omalle kohdalle ja silloin ne saavat ajattelemaan.

PS. Olisi ollut kauhean kiva, jos kannen elottomalle ihmiselle olisi saanut myös silmät. Kiitos.

★★★½
Cecelia Ahern - Viallinen

(Flawed, 2016)

Gummerus, 2018

Kirjastosta