Elokuun sarjakuvat

Elokuu oli hyvä sarjakuvakuukausi ja löytyi useampi todella hieno albumi. Aivan kaikkia lukemiani sarjakuvia en tähän postaukseen laittanut, ettei siitä tulisi liian pitkä, mutta hyviä vinkkejä näistäkin varmasti löytyy!


Juuri
Kuvataiteilija Sanna Hukkanen on työskennellyt Tansaniassa ja nuo vuodet saivat hänet pohtimaan omia juuriaan. Sarjakuvassa Juuri pariskunta on palannut hiljattain Tansaniasta ja alunperin Suomesta kotoisin oleva naisen pohtii huonoja ja hyviä puolia kotimaassaan. Ihmiset ovat epäkohteliaita ja jotkut suhtautuvat vihamielisesti tummaihoisiin, mutta pimeällä voi olla ulkona ja sosiaaliturva estää kadulle joutumisen. Juuri saa pohtimaan Suomea ulkomaalaisen näkökulmasta.

✚   ✚   ✚ 

Sisaret 1918
Kymmenen suomalaista sarjakuvataiteilijaa ovat tarttuneet Suomen sisällissodan tarinoihin ja nuo tarinat ovat peräisin Kansan Arkiston muistitietokokoelmasta sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran 1918-kokoelmasta. Valitut tarinat kertovat naisten ja lasten näkökulmasta sodan julmuuksista ja siinä on sekä punaisia että valkoisia.

Kirkkaimpina mieleen jäivät Elina Ovaskaisen muonituskampanjassa toiminut Maija, joka joutui tapahtumien keskipisteeseen Helsingissä, punakaartin päämajassa. Mari Ahokoivun Helena, jossa vielä vuosia myöhemmin sodan kahtiajako näkyy katkeruutena edelleen. Kuvituspuolella ihailin erilaisten tyylien rikkautta kuten Emmi Niemisen herkkää, Reetta Niemensivun veikeää ja Tiitu Takalon vahvaa kynänjälkeä. Taidokas antologia.

✚   ✚   ✚  

Päällystakki
Albumi on Kivi Larmolan sarjakuvasovitus Nikolai Gogolin klassikkoromaanista Päällystakki, joka kertoo Venäjällä 1800-luvulla eläneestä kansliakirjuri Akakista. Vanha ja raihnainen Akaki saa uuden takin ja uusi elämä alkaa. "Kenties vaatteet eivät tee miestä, mutta siihen, millainen mies on, ne vaikuttavat kummasti." Ihmiset suhtautuvat heti aivan erilailla mieheen, kunnioittavammin olettaen ulkoisesti seikoista hänen olevan rikas. Vaan kuinka kauan heiveröinen onni kestää..

Sisaret 1918, Juuri ja Päällystakki

✚   ✚   ✚ 

Huone yhdelle 
Pieni sarjakuva Ilona Piiposta, kolmannen kerroksen vanhapiiasta, joka tuntee oman elämänsä olevan vähäpätöisempi kuin muiden ja näiden ajatusten siivittämänä hän ottaa äkkilähdön Italiaan. Matka opettaa hänelle armollisuuteen itseään kohtaan. Sarjakuva on voimauttava ja lohduttava yksinäisille ja se rohkaisee uskaltamaan. Hieno!

✚   ✚   ✚   

Agatha - The Real Life of Agatha Christie
Albumi alkaa Agathan katoamisesta ja muisteluiden varjolla se käy läpi suurpiirteisesti melkein kaiken lapsuudesta aina kuolemaan. Aika hyvin siis tulee käytyä läpi koko murhamamma Agatha Christien elämä. Hauska lisä albumiin on Hercule Poirotin hahmo, joka luomisensa jälkeen ei jätä Agathaa rauhaan, vaan ilmestyy milloin minnekin kirjailijatarta ärsyttämään huomioillaan ja keksinnöillään.

Kiinnostuneiden kannattaa lukea myös Agathan omaelämäkerta Vanha hyvä aikani. Koska olen sen jo lukenut, ei albumi antanut kauheasti mitään uutta tietoa, mutta en silti kokenut tylsistyneisyyttä millään tasolla. Tekstiä on suhteellisen paljon ja tyyli on hyvin tasainen ja hillitty.

✚   ✚   ✚ 

Mikki ja hukkunut meri
Ei enää upeammaksi voi kuvitus mennä; sille yksinään olisin antanut täydet viisi tähteä. Kuvitusta ajatellen en ole naismuistiin yhtä tarkkaan, värikkääseen ja laadukkaaseen teokseen törmännyt. Paperikaan ei ole mitään hepposta vaan mukavan tuntuista käsissä.

Mikki, Hessu ja Minni seikkailevat ja sukeltevat merten syvyyksissä etsien vastauksia tieteellisiin kysymyksiin. Albumi sijoittuu 17. suursodan jälkeiseen vuoteen ja se on hyvin futuristishenkinen kaikkine teknologioineen mitä ei ole olemassa, mutta toisaalta se tuntuu myös vanhahtavalta sävyjensä vuoksi. Olen stempunk-fani, joten nautin ilmalaivoista, kojeista ja erityisesti Hessun asuista.

Huone yhdelle, Agatha ja Mikki ja hukkunut meri

★★★
Sanna Hukkanen - Juuri

Arktinen Banaani, 2015

Kirjastosta

★★★
Sisaret 1918

Arktinen Banaani, 2018

Kirjastosta

★★★
Kivi Larmola - Päällystakki

Like, 2010

Kirjastosta

★★★½
Agatha: The real life of Agatha Christie 
Teksti: Anne Martinelli ja Guillaume Lebeau
Kuvat: Alexandre Franc

SelfMadeHero, 2014

Kirjastosta

★★★★
Mikki ja hukkunut meri
Mickey et l'ocean perdu

Sanoma, 2018

Kirjastosta

★★★★
Ina Majaniemi - Huone yhdelle

2017

Kirjastosta

Sarjakuvia kuolemasta, yksinäisyydestä ja rikoskomisariosta

Lukemiseni ei ole mitenkään erityisen tavoitteellista - tai kyllä se tavoitteellista on, mutta nuo suunnitelmat aina unohtuvat matkan varrella ja muistan ne näköjään yleensä vasta ihan loppuvuodesta ja sitten alkaakin kunnon loppukiri. Tällä kertaa loppukirin kirjoja ovat sarjakuvat ja kotimaiset sekä toivoisin ehtiväni jonkin näytelmänkin vielä lukea. Mieluiten Shakespearea. Ajallisista syistä alla on niputettuna kolme viimeksi lukemaani sarjakuvaa, jotka kaikki tekivät vaikutuksen.

Fábio Moon & Gabriel Bá - Daytripper

Takakannesta: Daytripper kertoo kirjailijan uraa havittelevan Brás de Oliva Domingosin tarinan. Jokainen kirjan kymmenestä luvusta näyttää meille erilaisen otoksen Domingosin olemassaolosta — rakastumiset, kuolemat ja kaikki lukemattomat mahdollisuudet niiden välimaastosta. Daytripper on maaginen tarina vaihtoehdoista ja valinnoista. 

Daytripper on jo kannesta lähtien upea albumi ja etenkin lukujen alkukuvat ovat todella taidokkaasti tehty. Haaveilin että koko sisältö olisi ollut samantyylinen. Myönnän, että alussa en ollut aivan niin vakuuttunut tarinasta ja sen tarkoituksesta, kun näin vain väläyksiä Brásin elämästä, jotka näyttivät päättyvän aina samalla tavalla, mutta varsinkin loppu sai mieleni muuttumaan täysin ja sai pisteet nousemaan silmissä. Daytripper ei ole mitään peruskauraa vaan kokeileva, kaunis ja vaikuttava, jonka voisi aivan hyvin lukea uudelleen ja pohtia elämää syvemmin.

"Sillä vasta kun hyväksyt kuolevasi voi elämäsi todella alkaa."
 




Bryan Talbot: Grandville

Takakannesta: Scotland Yardin lujahermoisin rikoskomisario LeBrock tutkii brittidiplomaatin itsemurhaa. Jäljet vievät Ranskaan, jossa selviää kokonainen epäilyttävien itsemurhien sarja. Alkaa kuumottava ajojahti pitkin Pariisin kapeita kujia. Pian LeBrock huomaa, että koko keisarikunnan kohtalo on hänen käsissään.

Grandville aloittaa steampunk-henkisen fantasiasarjan, jossa Britannia on juuri hävinnyt Napoleonin sodan ja Eurooppaa johtaa Ranskan keisarikunta. Anarkistit mellakoivat, mutta propagandakoneisto jyrää kaiken alleen. Rikoskomisario LeBrock on haastavan tehtävän edessä, mutta sherlockholmesasuisena ja jamesbondmaisesti hän hoitaa homman.

Kuvat ovat läpi albumin näyttäviä, täynnä yksityiskohtia ja huimaa liikettä. Omaan makuun räiskintää ja lentävää verta oli liiaksi. Eläimien agenda oli pääteltävissä heidän lajistaan, sillä kuinka luotettavana esimerkiksi kettua tai sikaa voi pitää? Samaa hyvis-pahis erottelua on käytetty myös Blacksad-albumeissa. Hauska yksityiskohta oli Grandvillen vain palvelijoiksi kelpaavat ihmiset, jotka näyttävät Tintti-sarjakuvista karanneilta ja joita eläimet kutsuvat "taikinanaamoiksi". "Kuuluvat karvattomaan simpanssilajiin-- Eivät ole koskaan saaneet kansalaisoikeuksia."

Vaikka albumin on kannessa sanottu olevan tieteellis-romanttinen trilleri, jää romantiikka pahasti tappaluiden ja sotimisen alle.






Anne Muhonen: Ystäväni varjo

Takakannesta: Haluan löytää ystävän. (Ja lisää rohkeutta.)

Säästin loppuun kaikista koskettavimman sarjakuvan, joka hyvin minimalistisin elkein onnistuu sanomaan niin paljon ja niin vahvasti. Todellinen sarjakuvien mestariteos. Päähenkilö on yksinäinen ja tahtoisi ystävän, muttei tiedä mistä sellaisen saa. Hän sättii itseään ja miettii mikä omassa olemisessa on vikana. Hän on sullonut itsensä niin vahvasti tietynlaiseen muottiin, että sen rikkominen pelottaa. Ja se mitä muut voisivat ajatella. Etenkin jälkimmäinen.

Kuvitustyyli on edellisiin verrattuna hyvin pelkistettyä ja se pelailee vain yhdellä värillä, joka muuttuu tarinan edetessä. Hahmot ovat ilmeikkäitä, eikä sarjakuva ole kuitenkaan liian synkkä aiheesta huolimatta. Varjo toi omalta osaltaan ripauksen huumoria mukaan ja loppu oli toiveikkaan kaunis. Vahva suositus Ystäväni varjolle!

★★★★½
Fábio Moon ja Gabriel Bá - Daytripper

(Daytripper, 2010)

Vertigo, 2012

Kirjastosta

★★★½
Bryan Talbot - Grandville (#1)

(Grandville, 2013)

Like, 2012

Kirjastosta

★★★★★
Anne Muhonen - Ystäväni varjo

2009

Kirjastosta

Kotimainen spefi x3

Olenkin lähiaikoina kunnostautunut oikein kunnolla spekulatiivisen fiktion kohdalla - tästä ei varmaan ole kaukana hyppäys itselleni vielä vieraammalle maaperällä eli fantasiaan. Niputan tähän samaan kolme spefi-kirjaa lyhyine arvioineen. Ja huomatkaa, kaikki vieläpä kotimaisia. Suomi100-projekti tekee selvästi hyvää kotimaiseen kirjallisuuteen tutustumiselleni.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 

J. S. Meresmaa: Naakkamestari

Takakannesta: Naakkamestari on Tampereelle vuoteen 1900 sijoittuva kertomus, joka yhdistää vaihtoehtohistoriaa ja steampunkia. Valumestari Lundanin verstas on Ennin koti. Hän kaipaa joka päivä vanhempiaan, jotka eivät koskaan tulleet hakemaan häntä. Eräänä aamuna Enni löytää naakan – ja hänen elämänsä muuttuu. Täysin.

J. S. Meresmaa voitti tekstillään Robustoksen pienoisromaanin kirjoituskilpailun 2015 ja siinä on samaa tunnelma kuin kannessa: jotain vanhanaikaista ja ilotonta, mutta pilkahdus toiveikkuutta linnun muodossa. Ennin elämän aamut alkavat kankeasti talossa, jota ei aivan voi kodiksi kutsua. Siellä hänen on tehtävä töitä pitääkseen katon päänsä päällä, mutta oikeasti tytttö kaipaa vain vanhempiensa luokse. Toive, joka ei näytä toteutuvan.

"Se antoi minun, ja avuttoman luontokappaleen luottamus
kuristi kurkkuani. Se uskoi, etten tekisi sille mitään pahaa."

Surumielisyys ja alakuloisuus valtaa mielen Ennin tarinaa seuratessa. Nokisessa maailmassa kirkko esitetään julmana ja virkavalta epäluotettavana. Valtaväestön vieroksumat ursiinit aiheuttavat kahinoita kapinoiden epätasa-arvoisuutta vastaan. Naakkamestari on hyvin napakka kirja vaihtoehtohistoriallisesta maailmasta ja toimii varmasti matalankynnyksen teoksena lukijalle, joka haluaa tutustua kyseiseen genreen.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 

Virve Sammalkorpi: Paflagonian perilliset. Iax Agolaskyn päiväkirjan säästyneet sivut

Takakannesta: Toukokuussa 1819 nuori Iax Agolaskyn lähtee professori Moltiquen apulaisena pitkälle matkalle kohti Luoteis-Venäjää. Tutkimusretken tarkoitus on etsiä alueella huhutusti elävän metsänkansan jäseniä. Heitä löytyykin, mutta heillä on häntiä, koko vartalon peittävää karvoitusta, pimeässä näkeviä silmiä… Missä kulkee raja ihmisen ja eläimen välillä – ja onko sillä merkitystä? Tutkimusretkikuntaa avustavilla työmiehillä on puolestaan metsänkansan varalle omat julmat suunnitelmansa…

Romaani perustuu Pekka Nikruksen valokuvasarjaan Varjojen lapset ja sen synopsikseen. Tarinaa värittää visuaalisesti valokuvasarjan kuvat, jotka ovat kieltämättä häiritsevän kiehtovia. Itse tarina on paikoitellen synkkä, mutta kiinnostava. Iax Agolaskyn seuraa vierestä professorinsa tutkimuksia ja dokumentoi päiväkirjaansa yhteisen matkan vuodesta 1819 vuoteen 1823. Osa muistiinpanoista on kadonnut jättäen aukkoja tarinaan, mutta niistä kuitenkin muodostuu selkeä kuva retkikunnan touhuista.

"Aikuinen mies. Ei ei. Tyhjennän rakkoni, suoleni lakanoille, joita ei ole pesty kuukausiin. Herrani, sinäkö siinä? Tämän takiako lähdimme Ranskasta, löytääksemme apinan itsestämme? Olet suuri ja viisas."

Kirja hämärtää rajan ihmisten ja eläimenpiirteet omaavien lasten väliltä ja loppua kohden mentäessä ihminen näyttäytyy jopa eläimellisempänä ja raaempana. Koin lukemisen välillä vähän epämiellyttäväkin, mutta taidokkaasti kirjoitettu teksti onnistui kuljettamaan minua aina vain eteenpäin. Tiivistunnelmainen Paflagonian perilliset on ajankohtainen kirja tarttuessaan erilaisuuteen ja siihen suhtautumiseen.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 


Maria Turtschaninoff: Maresi. Punaisen luostarin kronikoita

Takakannesta: Kirjan sankaritar Maresi on tarkkasilmäinen ja tiedonhaluinen tyttö. Hän asuu pienellä saarella Punaisessa luostarissa, jonne miehillä ei ole pääsyä. Eräänä kevätaamuna luostariin saapuu säikähtäneen oloinen nuori tyttö, Jai. Vähitellen selviää, että Jai pakenee isänsä raivoa. Hurjaakin hurjempi tapahtumasarja käynnistyy, kun horisonttiin ilmestyy suuri purjelaiva – ei kai Jain isä joukkoineen ole tulossa? Maresin ja yhteisön neuvokkuus ja rohkeus pannaan äärimmäisen kovalle koetukselle.

Tytöt päätyvät luostariin erinäisistä syistä ja Maresi on tullut sinne köyhästä perheestä neljä vuotta sitten. Hän on yhä noviisina, joka pitää eniten Aarrekammiosta, jossa kirjahyllyt ulottuvat lattiasta kattoon. Maresi etsii vielä omaa tehtäväänsä ja kutsumustaan yhteisössä.

Kiinnostavinta antia olivat uskomukset Alkuäidistä ja rituaalit. Maresi on hyvin naisvoittoinen kirja, sillä luostariin ei ole miehillä pääsyä. Tarinassa esiintyvät miehet ovat hyvin väkivaltaisia ja julmia. Kirja etenee rauhallisesti siihen asti, kunnes näkyy merkkejä laivasta horisontissa, jonka jälkeen tapahtumat juoksevat eteenpäin. Kantavin teema on itsensä löytäminen ja rohkeus yrittää. Maresi aloittaa kolmiosaisen sarjan.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 

★★★
J. S. Meresmaa - Naakkamestari

Robustos, 2016
Kansi: Mika Vaaranmaa

Kirjastosta

★★★
Virve Sammalkorpi - Paflagonian perilliset

Karisto, 2016
Valokuvat, piirrokset: Pekka Nikrus

Kirjastosta

★★★½
Maria Turtschaninoff - Maresi. Punaisen luostarin kronikoita

(Maresi. Krönikor från Röda klostret, 2014)

Tammi, 2014
Kansi: Laura Lyytinen

Kirjastosta

Erika Vik - Hän sanoi nimekseen Aleia

"Se on turkasen huono juttu, veikkonen."

kirjan alku

Alunperin huomioni kiinnitti romaanin näyttävät kannet ja juoni kuulosti sen verran kiinnostavalta, että otin kirjan lukuun, vaikka fantasiaa lukemistooni eksyy vain satunnaisesti. Erika Vik on muuten itse tehnyt kirjalleen kannen. Hän sanoi nimekseen Aleia on avausosa Kaksoisauringot -trilogiaan. 

Takakannesta: Corildon on seleesi, aisteiltaan ylivertaisen lajin edustaja. Hän on myös seleesien Seuran kartografi, joka on havainnut tuulten muuttuneen ja aavistaa, että maailman voimasuhteet ovat horjahtamaisillaan. Eräänä talvi-iltana Seuran pihalle tuupertuu ihmistyttö. Herättyään hän ei kykene kertomaan itsestään muuta kuin nimen, Aleia. Corildonin pahat aavistukset vahvistuvat, kun myös Aleia aistii huonot tuulet, vaikka sen pitäisi olla ihmiselle mahdotonta. Kuka Aleia on ja miksi hän on täällä juuri nyt? 

Corildon epäilee muistinsa menettäneen Aleian altistuneen laittomalle magialle ja lähtee viemään tyttöä Seleesiaan, jossa häntä voitaisiin paremmin auttaa. Vielä tämän ensimmäisen osan aikana ei perillä asti päästä, vaan Corildonin ja Aleian matkanteko jää pahasti kesken. Suurimpana arvoituksena säilyy kuka Aleia oikeastaan on ja minkälainen menneisyys hänellä on takana. Hänestä olisi ollut kiva saada tietää lisää, sillä ainut aavistus mikä Aleialla on itsestään on se, että hänen on pysyttävä poissa muiden katseilta.

Vikin fantasiamaailmaan on helppo päästä mukaan, sillä se on tarpeeksi suurilta osin tuttu. Fantasiaelementtejä kirjaan luo seleesien kyky nähdä näkyjä ja käskeä liikkuvia elementtejä sekä suloiset fennekit. Toisen pulssin avulla seleesit voivat kokea varjomaailman. Pidin erityisesti kirjan alkuosasta ja Vikin hienosta kuvailusta kuten "Tuuli tunnusteli Aleian poskipäitä." tai "Aamunkoitto oli kalpea aavistus taivaanrannassa. Valo ei jaksanut raahautua yli Gremin vuoriston särmikkäiden huippujen, jotka kohosivat horisontissa utuisena maalauksena." Kirjan maisemat ja rakennukset näkee helposti mielessään. Tie pöllyää, juna kiitää eteenpäin ja kabaree raikaa.

Herrasmies Corildonin ja Aleian välisestä suhteesta ei tahdo ottaa selkoa, mutta kovasti se lukijana kiehtoi. Voiko heitä sanoa ystäviksi? Vai mihin suuntaan kaikki tämä on menossa. Hyvin ajnkohtaiseksi aiheeksi osoittautuu se kuinka varauksella seleeseihin suhtaudutaan ihmisten keskuudessa - oikeastaan he eivät ole edes kauhean tervetulleita. Hän sanoi nimekseen Aleia on raikas esikoisteos, joka toivottavasti saa tuulta siipien alle ja lentää rohkeasti Suomen rajojen ulkopuolelle.

Sarja saa jatkoa syksymmällä, mutta jos ei jaksa sinne asti odottaa, niin voi käydä katsomassa kirjasarjalle tehtyjä omia sivuja, josta saa lisää tietoa kirjojen maailmasta ja hahmoista. Osa henkilöistä on myös saanut Vikin käsittelyssä visuaalisen muodon.

_________________________________________

★★★½
Erika Vik - Hän sanoi nimekseen Aleia

Gummerus, 2017
Kuvittaja: Erika Vik

Arvostelukappale