Seita Vuorela - Karikko

Oletetaan, että olet löytänyt sisäänpääsyn paikkaan
jossa kukaan aikuinen ei ole käynyt vuosiin.

Enää en osannut pysytellä erossa Seita Vuorelan kirjasta, jota uskollisesti olen säästänyt hyvään hetkeen. Tosin jokainen hetki on hyvä Vuorelan kirjoille. Niissä on mukaansatempaavuutta, mutta myös syvyyttää ja kauniita ajatuksia lauseiden takana. Epätoivoa ja toiveikkuutta. Sitä elämää itseään.

Takakannesta: Karikko on tarina perheestä, joka ajaa leirintäalueelle ja juuttuu sinne kuin karille. Se on kertomus nuoruudesta, elämän rajallisuudesta ja kaiken tukahduttavasta surusta. Tragedian keskelle joutunut nuori Mitja etsii äitinsä ja veljensä kanssa uusia maamerkkejä kaukaa kotoa. Päämäärättömästi vaeltava kolmikko luulee päätyneensä Lands End -leirintäalueelle sattumalta. Mutta kun Mitja törmää rannalla villien rantapoikien yhteisöön ja kiehtovimpaan tapaamaansa tyttöön, hänen roolinsa seikkailussa tuntuu valmiiksi käsikirjoitetulta. Monisäikeinen tarina punoo lukijan osaksi mysteeriä, joka avautuu mestarillisesti kerros kerrokselta.

Mitjaa ei ollenkaan haittaa heidän jäämisensä leirintäalueelle. Häntä kiehtoo kohtaamansa salaperäinen ja vähäpuheinen tyttö sekä villi poikajoukko rannalla. Jengi ei puhu vanhemmistaan ja kysyttäessä he sanovat olevansa hylkyjä. Kirjan välissä on lukuja Siilosta ja tuosta yöstä Mitja kantaa veljensä kanssa mukanaan syyllisyyttä. Parasta on kun ei juuri tiedä mitään tarinasta etukäteen, takakannen verran vain, sillä kirja avautuu hiljalleen ja miten voimakas siitä kasvaakaan! Se saa syvällisiä, kauniita merkityksiä ja vaikka alku hieman takkusi oli loppupuoli silkkaa nautintoa, kun tarinan idea lähti avautumaan. Karikko on todella upea kirja!

Ehkä sinua, ainakin jos olet tyttö, ihmetyttävät tällaiset vaihtelevat tuulet ja pidät niitä tyhminä. Mutta me ei varsinaisesti mahdeta niille mitään. Viha on vähän niin kuin musta aalto joka nielaisee ja saa sanomaan ja tekemään asioita. Yhtä nopeasti se on myös poissa. Niinpä minä en tuntenut enää vähäisintäkään kaunaa Nikolaita kohtaan, kun hän hetken päästä vinkkasi minut mukaansa.

Vuorela ei ole ikinä pelännyt tarttua vaikeisiin aiheisiin, mutta maagisen realismin avulla hän tekee niistä silti kauniita ja monikerroksisia. Tunnelma on jälleen huikaiseva ja unimainen kuten Jani Ikosen mustavalkoiset kuvat. Vielä en ole ehtinyt pohtia mitä kirjan kansi oikein haluaa viestittää tai kuvastaa. Karikko käsittelee surua ja irti päästämistä ja se on todella koskettava, joten nenäliinavaroitus.

★★★★★
Seita Vuorela - Karikko
Kuvitus: Jani Ikonen

Wsoy, 2012

Kirjastosta

Muita postauksia
Seita Vuorela: Viima
Seita Vuorela: Lumi
Seita Parkkola: Usva

Suomi100-haasteen lopputulos

Ennakkoluulot
Vuosi sitten suhteeni kotimaisen kirjallisuuteen oli huonolla tolalla. Pelkkä sana kotimainen aiheutti vilunväristyksiä ja toi mieleen lähinnä puisevat vanhat klassikot, jotka olivat joko sotakirjoja tai inhorealismia. Toki minulla oli pari suomalaista lempikirjailijaa, mutta muuten suhtauduin enemmän tai vähemmän varauksella. Suomi100-haaste tuli siis enemmän kuin tarpeeseen...

Lopputulema
... ja tutustuttuani 84 kirjaan (huh miten paljon!) olen pyörtänyt mielipiteeni täysin. Kyllä täältä Suomesta löytyy hienoja tekijöitä ja olen jopa löytänyt kasan uusia lempikirjailijoita, joita täytyy jatkossa pitää silmällä! Vuosi 2017 alkoi loistavasti Aino Kiven Maailman täydellisimmällä tytöllä ja päättyi vähintään yhtä hienosti Seita Vuorelan Karikkoon. Viimeksi mainittu kirja kertonee symbolisesti olotilastani, sillä olen ollut kuin kuiviin puristettu rätti ja varsinkin joulukuu oli koettelemus, kun heräsin haasteen päättymiseen. Jätin sen aikana kesken parinkymmenensivun jälkeen monia teoksia, koska taisteluväsymys. Olen siis hyvin kiitollinen vuoden vaihtumisesta, vaikka hieno kirjallinen vuosi onkin takana. 😀

Luen vuonna 2018 varmasti paljon ulkomaalaisia vastareaktiona viime vuodelle, mutta kun tilanne tasoittuu on jännittävää nähdä onko tällä ennakkoluulojen murtamisella oikeasti vaikutusta. Kaikki haasteeseen luetut kirjat (ja muut kulttuuriteot) löydät täältä, mutta alle olen nostanut joitain vuoden huippukohtia kirjojen osalta.

Vaikutuksen teki


 
Nukkemestari

"Nautin monestakin kirjasta, jota luen, mutta harvoin hurmioidun täysin. Nukkemestari vei mennessään ja tykkäsin kun kirja möllötti lukupinossa keskeneräisenä, sillä tiesin että meillä oli vielä yhteistä aikaa jäljellä. Hyvien tarinoiden ei soisi koskaan päättyvän."



Kepler62: Virus

"Virus on sellainen sarja, että oksat pois! Osat ahmii yhdeltä istumalta ja ne sopivat kaikille lapsille/nuorille sukupuolta katsomatta - sekä nähtävästi vähän vanhemmallekin lukijalle 😆 Sarjan dystopinen maailma on synkkä maapallon vedellessä viimeisiään, mutta siinä on nasevaa huumori, joka keventää tunnelmaa. Tarina koukuttaa ja se on hyvin tapahtumarikas seuratessaan lasten jännittävää matkaa avaruuden halki."



Taikatalvi

"Kevät saapuu Muumilaaksoon ja Nuuskamuikkusen ehdotuksesta ystävykset aikoivat tehdä jotain erikoista kauniin päivän kunniaksi. He kiipeävät aivan vuoren huipulle ja löytävät sieltä korkean, mustan hatun, jonka he vievät mukanaan Muumilaaksoon. "Tällä tavoin he löysivät Taikurin hatun ja veivät sen mukanaan kotiin aavistamatta, että he sen avulla muuttivat Muumilaakson kaikenlaisten taikuuksien ja omituisuuksien temmellyskentäksi.""



Mörkövahti

"Tuutikki Tolonen on selvästi oivaltanut, ettei asioita tarvitse selittää puhki. Möröt lastenvahtina on mahtava ja persoonallinen idea. Kokonaisuuden kruunaa Pasi Pitkäsen taidokkaat kuvat, jotka herättävät tarinan eloon. Ilmeikkäät möröt ovat niin harmittomia ja ihastuttavia. Koko mörkö-käsite pyöräytetään akselinsa ympäri. Pelottavuus on heistä poissa ja sen sijaan sitä titteliä kantavat noidat."



Veristen varjojen ooppera

"Veristen varjojen ooppera on tarina rakkaudesta joka raatelee, ja jonka kohteena on mies, joka ei samalla tavalla vastaa tunteisiin. Yksipuolinen rakkaus ei anna armoa, ottaa toiselta ja antaa toiselle. Loppua kohden kirjan tahti kiristyy, hengitys tihenee ja sydän lyö yhden lyönnin lisää. Näin kirja lunastaa nimensä ja painajainen uhkaa olla käsillä."



Lautturi

"Lautturissa meille tuttu maailma näytetään muukalaisen silmin ja ihastuin välittömästi Kain omaperäiseen persoonaan ja hänen ajatuksiinsa. Kai ei ymmärrä koulunsa nuorten kirjoittamattomia sääntöjä tai normeja, vaan suunnistaa täysin muista riippumattomasti eteenpäin, sillä hänen maailmassaan sielut ovat kaikki samanarvoisia. Kain kautta pääsee kyseenalaistamaan ja pohtimaan jälleen kerran joitain käyttäytymissääntöjä, kiusaamista ja syrjintää."

Kesytön

"Rouhiainen kirjoittaa ahmittavaa tekstiä ja Kesytön päätyi silloisesta keskeneräisten pinosta luettavaksi selvästi muita useammin (luinkohan edes ollenkaan muita...).
400 sivua luki läpi hetkessä."



Viima

"Vuorela on rakentanut puistattavan vision, jossa koulun aikuiset näyttäytyvät pahoina, koulusysteemi on kammottava joka liikettä vahtiva ja mielivaltainen. Heikot vanhemmat joutuvat taipumaan koulun tahtoon, jottei lapsi syrjäydy ja joudun väärälle polulle. Viimassa on maagista realismia sekä dystopiaa ainakin kamalan koulujärjestelmän kohdalla. Kirjaa on vaikea lokeroida mihinkään muottiin enkä haluakaan. Se on täydellinen sellaisenaan, monimuotoisena ja kiehtovana teoksena."



Maailman kaunein tyttö

"Taiturimaisesti Aino Kivi kirjoittaa esikoisteoksessaan nuoruuden kiihkosta, sisaruudesta ja palavasta halusta tulla näkyväksi. Se on voimakas motiivi monille teoille ja kuvaukset ovat rajuudessaankin hyvin tunnistettavia. Osuvampaa teosta nuorten maailmasta ja heidän ajatuksistaan ja tunteistaan en tähän hätään keksi. Uin syvissä vesissä Maailman kauneimman tytön kanssa, pelkäsin vähän, mutta elin täysillä mukana. Taustalla soi Nirvanan 'Smells Like Teen Spirit'."



Veri joka suonissasi virtaa

"Tämän postauksen kirjoittaminen on ottanut aikansa, sillä tuntuu etten saa sanoilla kirjoitetuksi kirjan huikeaa, intensiivistä tunnelmaa ja kaikkia niitä asioita joista pidin. Kirja jatkaa sitä vahvaa linjaa minkä Yö ei saa tulla pari vuotta sitten aloitti."




Pidempää listaa ei ole mielekästä tehdä, mutta koska haluan nostaa vielä pikaisesti kasan kirjoja lisää, niin tein kollaasin kunniamaininnan arvoisista teoksista. Huomaan lukeneeni paljon lasten- ja nuortenkirjoja, joiden parissa viihdyinkin loistavasti.

Summa summarum
Kirjat olivat haasteen pääasia, mutta kuten etukäteen tiesin, en ihan täyttä sataa niillä saanut haalittua kasaan, joten mukaan lasketaan kaikenlaiset muut kulttuurijutut kuten teatteri ja kirjatapahtumat, jolloin luvuksi saadaan juuri ja juuri pyöreä 100.  

Mission accomplished!

Tove Jansson - Muumilaakson marraskuu

Jonakin aikaisena aamuna Nuuskamuikkunen heräsi teltassaan
Muumilaaksossa ja huomasi että ilmassa oli syksyn ja lähtemisen tuntu.

Mikään ei sovi paremmin marraskuussa luettavaksi kuin Muumilaakson marraskuu; Tuo ankeatunnelmainen muumitarina ilman muumeja. Miten se siis iloinen voisikaan olla. Kaikki on vähän hukassa, kun Muumilaakson keskiössä oleva perhe on poissa - paikan sydän on teillä tuntemattomilla.

Takakannesta: On marraskuu. Sataa. Kesä on äkkiä niin etäällä kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Silloin alkaa kaivata muutosta elämään, kaivata Muumilaaksoon. Sinne kerääntyvät puuhakas Hemuli, pelokas Vilijonkka, yksinäinen homssulapsi, ikivanha Ruttuvaari ja kaunis Mymmeli. Mutta muumiperhe on lähtenyt eikä kukaan tiedä minne. Miten käy kun Hemuli yrittää olla muumipappana, Vilijonkka mammana? Saako Mymmeli tanssia, kun hän ei voi olla tanssimatta? Voiko Vilijonkaa jättää siivoamisen?

Muumit ovat siis poissa, mutta kylääntulijoita heillä riittää. Iltaisin Tuhto haaveilee veneen alla Muumilaaksosta ja lopulta päättää mennä esittäytymään heille. Vilijonkka kokee järkytyksen siivouspuuhissaan ja lähtee pakoon kamalia ajatuksia muumimamman luo. Nuuskamuikkunen on jo lähtenyt syksyä pakoon, mutta huomaa jättäneensä laulustaan viisi tahtia Muumilaaksoon ja palaa niitä hakemaan. Apean hemulin mieleen tulee Muumilaakso, jossa kaikki järjestyi, kaikki oli yksinkertaista ja sujui itsestään. Hän nousee vuoteeltaan ja lähtee sinne olo keventyneenä. Huonomuistisen Ruttuvaarin mieleen nousee myös laakso, jossa hän joskus on ollut ja sinne hän suuntaa. Viimeisenä laaksoon saapuu Mymmeli, joka on tullut katsomaan pikkusisartaan Myytä, jonka muumit ovat ottaneet ottolapsekseen.

Homssu ja hemuli sekä Ruttuvaari

He päättävät jäädä asuttamaan muumitaloa, mutta kaikki muistuttaa muumien poissaolosta ja varsinkin muumimamman perään kyläilijät haikailevat. Alkuun heistä tulee toistensa seurassa äkäisiä ja riitakin saadaan aikaiseksi. Ruttuvaari marmattaa ja Nuuskamuikkunen vetäytyy ahdistuneena pois.

"Hän halusi olla yksikseen ja yrittää vihdoinkin ratkaista, miksi hän oli tuona sunnuntai-iltapäivänä suuttunut niin hirveästi. Homssusta oli pelottavaa löytää itsestään toinen, ihan erilainen homssu, jota hän ei tuntenut ja joka kenties joskus tulisi takaisin ja nolaisi hänet kaikkien toisten silmissä."

Löysin vanhan kirjallisuusdiplomivihkoni, johon pidin lukupäiväkirjaa mm. juuri Muumilaakson marraskuun lukemisesta ja siihen olin ottanut selvää, että sana 'marras' tarkoittaa kuollutta. Lisäksi kirja on viimeisimpiä muumikirjoja, joten liekö kyseessä jonkinlaiset jäähyväiset, vaikka loppu onkin toiveikas.

★★★★★
Tove Jansson - Muumilaakson marraskuu

(Sent i november, 1970)

Wsoy, 1991

Omasta hyllystä

Muumikirjoja
Tove Jansson: Taikurin hattu
Tove Jansson: Muumipapan urotyöt
Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti
Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva

Kepler62 (#5, #6)

Poika otti omenan. Puusta.
Tai ainakin hedelmä muistutti etäisesti omenaa.

Myöhäisheränneenä aloitin Kepler62-sarjan lukemisen vasta vuoden alussa, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna se oli hyvä asia, sillä miten olisin jaksanut odottaa parikin vuotta ennen kuin sarja tulee päätökseensä. Niinpä. Kyse on kuitenkin ihmiskunnan tulevaisuudesta ja huimasta avaruusseikkailusta örkkeineen ja salaisine kapseleineen.

Virus (#5)

Alun lainaus on viidennen kirjan ensimmäinen lause ja edellistä Kepler62-postausta linkittäessäni huomasin sen olevan itseasiassa aivan sama lause kuin mistä kaikki aikoinaan lähti liikkeelle ensimmäisessä osassa. Hauskaa - oli se sitten suunniteltu tai suunnittelematon juttu.

Takakannesta: Vuodenajat vaihtuvat tiuhaan: värikäs syksy on ohi yhdessä päivässä ja tilalla on hyytävä kylmyys ja lumimassat. Luonnonoloja vastaan kamppailevat lapset joutuvat silmäkkäin myös yhä isompien epäilysten kanssa. Joku heistä tietää asioista enemmän kuin muut. Kun Ari ja Marie löytävät oudon luotaimen ja sen lähettämän salaperäisen viestin, heidän on vihdoin aika päättää seisovatko he samassa vai eri leirissä.
 
Leirissä on havaittavissa hajaannusta ja kaikkien motiiveista ja todellista tarkoitusperistä ei voi olla varma. Ari ja Joni suhtautuvat epäilevästi Marien jatkuviin katoamisiin, eikä tyttö suostu kertomaan retkien päämääristään muille. Hyvin nopeasti muuttuvat luonnonolot aiheuttavat päänvaivaa ja ongelmatilanteita tutkimusmatkailijoille sekä salaperäinen kapseli, joka on tähän asti pysynyt visusti kiinni ja muiden ulottumattomissa. Luvassa on suuria paljastuksia ja kirja tietysti loppuu kaikkien aikojen cliffhangeriin juuri kun alkoi vasta todenteolla tapahtua!

Salaisuus (#6)

Takakannesta: Paniikki on vallannut retkikunnan. Lapset ovat saaneet tietää olevansa eläviä viruspommeja ja Olivia on kätkenyt vastalääkkeet. Jani on kadonnut. Ylimääräisen kapselin salamatkustaja on ilmiselvästi kaiken takana, ja hänen henkilöllisyytensä on yllätys kaikille. Pitääkö mikään Kepler62-projektissa enää paikkaansa?

Leirissä on varsinainen härdelli päällä monien paljastusten myötä ja lisää on tulossa. Kirja etenee edelliseen osaan verrattuna huimalla vauhdilla ja tunnelma on synkkää synkempi. Sarja on oikeastaan edennyt samalla tavalla kuin vaikka Potterit: iloisesta seikkailusta synkkään taisteluun hyvän ja pahan välillä. Kaikkiaan Kepler62 on koukuttava sarja, josta voi hyvin nauttia kaikki ikään tai sukupuoleen katsomatta!

Vähintään yhtä tärkeää tekstin lisäksi on Pasi Pitkäsen häikäisevät kuvitukset, joilla on omissa silmissäni suurin rooli ja ne määrittelevät tunnelman sekä vievät välillä tarinaa itsekseen eteenpäin. Mahtavaa panostusta ja todella hieno ja kunnianhimoinen kolmen tekijän projekti!

★★★★★
Timo Parvela & Bjorn Sortland
Kepler62: 
Virus (Wsoy, 2017)
Salaisuus (Wsoy, 2017)
Kuvitus: Pasi Pitkänen

Kirjastosta

Kepler62-sarja
Kutsu (#1)
Lähtölaskenta (#2)
Matka (#3)
Pioneerit (#4)

Antti Tuomainen - Mies joka kuoli

Oli suuri onni, että annoit myös virtsanäytteen.

Vasta nyt olen ensimmäistä kertaa tutustumassa Antti Tuomaisen tuotantoon ja takakansitekstin jälkeen tiesin, että tästä on aloitettava, vaikka Palm Beach Finland houkutteli sekin. Komedian ja rikoskirjallisuuden naittaminen yhteen on villi visio, mutta ei Tuomaista turhaan ole mahdollista lukea melkein kolmessakymmenessä maassa.

Takakannesta: Jaakko Kaunismaa on 37-vuotias menestyvä sieniyrittäjä, joka saa lääkärikäynnillään yllättäviä ja järkyttäviäkin uutisia: hän on kuolemassa. Jatkotutkimuksissa selviää, että hän on pitkällisen myrkkyaltistumisen uhri – toisin sanoen joku on hitaasti, mutta varmasti murhaamassa häntä.

Juonesta ei tarvitse tietää tuon enempää, sillä kutkuttavinta sitä on lukea tietämättä juuri mistään mitään. Jo kirjan alkuasetelma on hyvin omalaatuinen ja kiinnostusta herättävä. Harvoin päähenkilön henki on oikeasti vaarassa niin että itsekin alkaa empimään, että kuoleeko se ihan todella lopulta? Eihän niin voi käydä. Ei ainakaan sympaattiselle päähenkilöllemme. Syyllisehdokkaita on siellä täällä ja epäilyn alaiseksi joutuvat niin vaimo, sienifirman työntekijät kuin kilpailevan yrityksen väkivaltaa kaihtamattomat pääjehut, joiden kynsiin päähenkilömme joutuu.

Mies joka kuoli on kamala ja hauska samaan aikaan. Kerrankin musta huumori huvitti jopa allekirjoittanutta. Väillä sekopäiseksikin yltyvän trillerin meno ei ole ennalta-arvattavissa, eikä vahinkomurhakaan saa miehen menoa hyytymään. Yltiöpäisiin voimanponnistuksiin hän on myös kykenevä ja kaiken tämän tragikoomisuuden - itkeäkö vai nauraa - kanssa samaan aikaan kirja käsittelee niinkin suuria teemoja kuin kuolema, rakkaus ja petos. Laitoin jo muutkin Tuomaisen kirjat lukulistalle muistiin.

★★★★½
Antti Tuomainen - Mies joka kuoli

Like, 2016

Omasta hyllystä

Ehtisinkö vielä lukea

Heräsin juuri siihen, että tätä vuotta on jäljellä kohta vain kuukausi! Huh kun aika kiitää. Kävin läpi meneillään olevia haasteita, joita onneksi on lähinnä vain Uudelleen luettua- ja 100 kotimaista -haasteet. Niin ne sata kotimaista... 60 rajapyykki on juuri ylitetty eli voin valehtelematta kertoa, että pelkkien kirjojen avulla ei sataan ihan päästä, mutta se ei koskaan realistinen tavoite ollutkaan. Suoraan sanottuna olen erittäin hämmentynyt, että puoletkaan tuosta määrästä on jo luettu!

Mutta nyt asiaan, koska pohdintaa itse haasteesta ja sen sujumisesta kirjoittelen sitten tammikuussa, kun haaste on jo päättynyt ja vältyn lukemasta enää kotimaisia. Vai haluanko enää edes välttyä? Noniin, kuukausi siis tehokasta lukuaikaa jäljellä, jolloin luettujen pinoa voi paisuttaa. Lainasin kirjastosta melkein kaikki loput listaltani löytyneet kiinnostavat kotimaiset (kyllä vain, lista alkaa jo loppua...) ja nyt pähkäilen enää, että mitkä noista voisin vielä ehtiä lukemaan. Paljon kiinnostavia kirjoja ja tässä ne tulee:

Etenkin nuortenkirjoissa on paljon mielenkiintoista luettavaa. Kepler62-sarjasta jäljellä on vain viimeiset kaksi osaa, joista toisen sain tänään kirjastosta, vaikka varatessani kirjoja jonoa oli kertynyt jo isolukuinen summa. Rouhiaisen Muistojenlukija on epäilemättä hyvä, sillä tykkäsin Susirajasta (joka sekin muuten kesken). Kirjan haluaisin lukea siitäkin syystä, että se on tänä vuonna ilmestynyt. Kevätuhrit-kirjaa olen nähnyt siellä täällä kehuttavan ja Seita Vuorela♥ Tarvitseeko edes selittää? Sointuupa noiden kansien väritkin kauniisti yhteen.



Samalla linjalle kun jatketaan, niin pari lyhyttä kirjasarjaa bongasin: Terhi Rannelan nuortensarja ja Noora ja Jenna Kunnaksen Kaheli sakki. Nämä ainakin olisivat nopealukuisia välipalakirjoja paksumpien väliin.



Heinähattu ja Vilttitossu -sarja pitäisi sekin viedä päätökseen Markus Majaluoman kuvittamien kirjojen osalta. Kahden maan Ebba on lastenkirjojen Finlandia-ehdokkaana, joten se kiinnostaa muiden ehdokkaiden tavoin. Lisänä pari novellikokoelmaa, sillä niitä en turhan usein lue. Sadan vuoden unet ja Miehestä syntynyt ovat molemmat saduista inspiroituneita novelleja aikuisille ja minähän tunnetusti satumuunnelmista pidän.
 

Aikuisten kirjallisuuden osalta edustettuina ovat Taivaslaulu, Syyskuun jumalat, Eksymisen ja unohtamisen kirja ja Marrasyöt. Jenna Kostetin kirjaa kohtaan on suuret odotukset edellisestä johtuen ja sen vuoro on sitten, kun saan pari muuta kesken olevaa dekkaria niin sanotusti alta pois. Syyskuun jumalien oudosti käyttäytyvä kaupunki kiehtoo lähtökohtaisesti mielikuvitusta, joten sekin on luettavien pinossa korkealla.

Sitten omasta hyllystä löytyisi ainakin vielä nämä must read kirjat kuten Valkaman Linnavuoren Tuuli, Raevaaran Hukkajoki ja Kurton Tristania. Hukkajoen ainakin suunnittelin aloittavani piakkoin sekä kuvasta puuttuvan Muumilaakson marraskuun. Ehtisinköhän puolet näistä lukea? Enemmänkin varmasti, jos kirjapinossa ei olisi kaikkia muitakin koukuttavia tapauksia, sillä en ajatellut pyhittää joulukuuta täysin kotimaisille.


Miltä listaus näyttää teidän muiden silmään? Helmiä? Floppeja?

Uusia lastenkirjoja (2016, 2017)

Vaarin saari
Muut postauksen kirjat on tänä vuonna julkastus, paitsi tämä Vaarin saari saatiin jo edellisvuonna suomeksi. Benji Davies on itse tehnyt kirjaansa kuvat ja tekstin ja se kertoo Lassin ja hänen vaarinsa kautta välimatkasta ja luopumisesta. Lassi on voinut aina mennä käymään vaarinsa luona, mutta eräänä päivänä häntä ei näykään. Vaari onkin ullakolla ja lähdössä matkalle.

Tekstiä kirjassa on hyvin vähän ja siinäkin on kerrottu vain se oleellisin, enkä muuta kaivannut. Kuvat saavat puhua puolestaan. Daviesin kuvat ovat ihanan lempeitä ja värikkäitä ja niissä on mukavaa rosoisuutta. Hahmot ovat tosi sympaattisia ja valloittavia. Huippukirja!

Multakutri ja suon salaisuus
Multakutri asuu vanhempiensa kanssa suuren metsän laidalla ja heillä on kanala ja kasvimaa. Eräänä yönä kanalassa on yksi kana vähemmän. "Pienen tytön on tehtävä, mikä pienen tytön on tehtävä!" Multakutri pakkaa tarvitsemansa tavarat ja lähtee metsään keräämään sieniä ja marjoja, mutta törmää matkallaan omituiseen olioon.

Jännittävä tarina on jopa vähän sarjakuvamainen varsinkin siinä vaiheessa, kun Multakutri törmää olioon ja yksityiskohta yksityiskohdalta saamme nähdä minkälainen otus on kyseessä. Ja siitä seuraakin erittäin yllättäviä käänteitä. Jukka Laajarinteen tekstiin on kuvat tehnyt Elina Warsta.

Mennään jo kotiin
Takakannesta: Amerikkalaisessa kiekkoilijaperheessä Vantaalla odotetaan kiitospäivää ja joulupukkia ja käydään isän peleissä kannustamassa. Kiekkokauden päätyttyä mennään kesäksi toiseen kotiin Michiganiin. Ghanalaisperheen isä on heimokuningas. Esikoispojan mielestä ruotsi ja matikka ovat kouluaineista helpoimmat. Kreikkalais-brasilialaisessa perheessä perheenjäsenet puhuvat toisilleen sikin sokin neljää eri kieltä. Yhdessä asiassa ollaan kuitenkin jämptejä: koiralle puhutaan vain portugalia. Yksivuotias Vasili ymmärtää kaikkia kieliä. Tärkeimmät niistä ovat hymy, nauru, leikki ja syli. Syyriasta tullut 7-vuotias Adam tietää, että ihmiset ovat tärkeämpiä kuin tavarat.

Riina Katajavuori kierteli yhdessä kuvittaja Salla Savolaisen kanssa erilaisissa suomalaisissa kodeissa katsomassa minkälaista perhe-elämää niissä vietetään. Kirja on pikakurkistus eri kulttureihin, kun edustettuna on hyvin monia maita ja joissain perheissä on sekoitus paristakin maasta. Mukaan reissulle on päässyt myös kahdeksanvuotias Vellamo. Perheiden tarinat pääset esiin lasten kertomina. Ihastelin ihan erinäköisiä sisustusratkaisuja ja kulttuurillisia tapoja.

 

Satu maahispeikosta
Takakannesta: Matkallaan Halti kohtaa sykähdyttäviä maisemia ja saa uusia ystäviä. Hän tutustuu tarinoita kertovaan karhuun ja metsälammen haukivanhukseen, saa liitää taivaalla tunturipöllön selässä ja näkee vilauksen jopa salaperäisestä Tuliketusta. Falav-poron, Haltin läheisimmän matkatoverin kyydissä maisemat vaihtuvat joutuisasti, ja vauhdikkailta tilanteilta ja kommelluksiltakaan ei vältytä. Matkallaan maahispeikko kohtaa myös kaltaisensa, peikkotyttö Freyan, joka jättää pysyvän jäljen tämän sydämeen. 

Halti kokee matkallaan ilon ja ihmetyksen lisäksi surua ja tuskaa. Satu etenee hyvin rauhalliseen tahtiin ja Lappiin tutustutaan monena eri vuodenaikana ja vieraillaan monissa paikoissa. Tutuksi tulee myös Lapin mytologia, peikot ja salakavalat henget. Pelkälle kuvitukselle antaisin heti viisi tähteä, sillä nyt tekee mieli Lappiin entistä kovemmin!

Janette Backmanin kuvitus

★★★★★
Benji Davies - Vaarin saari

(Grandad's island, 2015)

Karisto, 2016

Kirjastosta

★★★★
Jukka Laajarinne - Multakutri ja suon salaisuus
Kuvitus: Elina Warsta

Wsoy, 2017

Kirjastosta

★★★½
Riina Katajavuori - Mennään jo kotiin
Kuvitus: Salla Savolainen

Tammi, 2017

Kirjastosta

★★★
Janette Backman - Satu maahispeikosta

Aviador, 2017

Kirjastosta

Sarjakuvia kuolemasta, yksinäisyydestä ja rikoskomisariosta

Lukemiseni ei ole mitenkään erityisen tavoitteellista - tai kyllä se tavoitteellista on, mutta nuo suunnitelmat aina unohtuvat matkan varrella ja muistan ne näköjään yleensä vasta ihan loppuvuodesta ja sitten alkaakin kunnon loppukiri. Tällä kertaa loppukirin kirjoja ovat sarjakuvat ja kotimaiset sekä toivoisin ehtiväni jonkin näytelmänkin vielä lukea. Mieluiten Shakespearea. Ajallisista syistä alla on niputettuna kolme viimeksi lukemaani sarjakuvaa, jotka kaikki tekivät vaikutuksen.

Fábio Moon & Gabriel Bá - Daytripper

Takakannesta: Daytripper kertoo kirjailijan uraa havittelevan Brás de Oliva Domingosin tarinan. Jokainen kirjan kymmenestä luvusta näyttää meille erilaisen otoksen Domingosin olemassaolosta — rakastumiset, kuolemat ja kaikki lukemattomat mahdollisuudet niiden välimaastosta. Daytripper on maaginen tarina vaihtoehdoista ja valinnoista. 

Daytripper on jo kannesta lähtien upea albumi ja etenkin lukujen alkukuvat ovat todella taidokkaasti tehty. Haaveilin että koko sisältö olisi ollut samantyylinen. Myönnän, että alussa en ollut aivan niin vakuuttunut tarinasta ja sen tarkoituksesta, kun näin vain väläyksiä Brásin elämästä, jotka näyttivät päättyvän aina samalla tavalla, mutta varsinkin loppu sai mieleni muuttumaan täysin ja sai pisteet nousemaan silmissä. Daytripper ei ole mitään peruskauraa vaan kokeileva, kaunis ja vaikuttava, jonka voisi aivan hyvin lukea uudelleen ja pohtia elämää syvemmin.

"Sillä vasta kun hyväksyt kuolevasi voi elämäsi todella alkaa."
 




Bryan Talbot: Grandville

Takakannesta: Scotland Yardin lujahermoisin rikoskomisario LeBrock tutkii brittidiplomaatin itsemurhaa. Jäljet vievät Ranskaan, jossa selviää kokonainen epäilyttävien itsemurhien sarja. Alkaa kuumottava ajojahti pitkin Pariisin kapeita kujia. Pian LeBrock huomaa, että koko keisarikunnan kohtalo on hänen käsissään.

Grandville aloittaa steampunk-henkisen fantasiasarjan, jossa Britannia on juuri hävinnyt Napoleonin sodan ja Eurooppaa johtaa Ranskan keisarikunta. Anarkistit mellakoivat, mutta propagandakoneisto jyrää kaiken alleen. Rikoskomisario LeBrock on haastavan tehtävän edessä, mutta sherlockholmesasuisena ja jamesbondmaisesti hän hoitaa homman.

Kuvat ovat läpi albumin näyttäviä, täynnä yksityiskohtia ja huimaa liikettä. Omaan makuun räiskintää ja lentävää verta oli liiaksi. Eläimien agenda oli pääteltävissä heidän lajistaan, sillä kuinka luotettavana esimerkiksi kettua tai sikaa voi pitää? Samaa hyvis-pahis erottelua on käytetty myös Blacksad-albumeissa. Hauska yksityiskohta oli Grandvillen vain palvelijoiksi kelpaavat ihmiset, jotka näyttävät Tintti-sarjakuvista karanneilta ja joita eläimet kutsuvat "taikinanaamoiksi". "Kuuluvat karvattomaan simpanssilajiin-- Eivät ole koskaan saaneet kansalaisoikeuksia."

Vaikka albumin on kannessa sanottu olevan tieteellis-romanttinen trilleri, jää romantiikka pahasti tappaluiden ja sotimisen alle.






Anne Muhonen: Ystäväni varjo

Takakannesta: Haluan löytää ystävän. (Ja lisää rohkeutta.)

Säästin loppuun kaikista koskettavimman sarjakuvan, joka hyvin minimalistisin elkein onnistuu sanomaan niin paljon ja niin vahvasti. Todellinen sarjakuvien mestariteos. Päähenkilö on yksinäinen ja tahtoisi ystävän, muttei tiedä mistä sellaisen saa. Hän sättii itseään ja miettii mikä omassa olemisessa on vikana. Hän on sullonut itsensä niin vahvasti tietynlaiseen muottiin, että sen rikkominen pelottaa. Ja se mitä muut voisivat ajatella. Etenkin jälkimmäinen.

Kuvitustyyli on edellisiin verrattuna hyvin pelkistettyä ja se pelailee vain yhdellä värillä, joka muuttuu tarinan edetessä. Hahmot ovat ilmeikkäitä, eikä sarjakuva ole kuitenkaan liian synkkä aiheesta huolimatta. Varjo toi omalta osaltaan ripauksen huumoria mukaan ja loppu oli toiveikkaan kaunis. Vahva suositus Ystäväni varjolle!

★★★★½
Fábio Moon ja Gabriel Bá - Daytripper

(Daytripper, 2010)

Vertigo, 2012

Kirjastosta

★★★½
Bryan Talbot - Grandville (#1)

(Grandville, 2013)

Like, 2012

Kirjastosta

★★★★★
Anne Muhonen - Ystäväni varjo

2009

Kirjastosta