Antti Tuomainen - Mies joka kuoli

Oli suuri onni, että annoit myös virtsanäytteen.

Vasta nyt olen ensimmäistä kertaa tutustumassa Antti Tuomaisen tuotantoon ja takakansitekstin jälkeen tiesin, että tästä on aloitettava, vaikka Palm Beach Finland houkutteli sekin. Komedian ja rikoskirjallisuuden naittaminen yhteen on villi visio, mutta ei Tuomaista turhaan ole mahdollista lukea melkein kolmessakymmenessä maassa.

Takakannesta: Jaakko Kaunismaa on 37-vuotias menestyvä sieniyrittäjä, joka saa lääkärikäynnillään yllättäviä ja järkyttäviäkin uutisia: hän on kuolemassa. Jatkotutkimuksissa selviää, että hän on pitkällisen myrkkyaltistumisen uhri – toisin sanoen joku on hitaasti, mutta varmasti murhaamassa häntä.

Juonesta ei tarvitse tietää tuon enempää, sillä kutkuttavinta sitä on lukea tietämättä juuri mistään mitään. Jo kirjan alkuasetelma on hyvin omalaatuinen ja kiinnostusta herättävä. Harvoin päähenkilön henki on oikeasti vaarassa niin että itsekin alkaa empimään, että kuoleeko se ihan todella lopulta? Eihän niin voi käydä. Ei ainakaan sympaattiselle päähenkilöllemme. Syyllisehdokkaita on siellä täällä ja epäilyn alaiseksi joutuvat niin vaimo, sienifirman työntekijät kuin kilpailevan yrityksen väkivaltaa kaihtamattomat pääjehut, joiden kynsiin päähenkilömme joutuu.

Mies joka kuoli on kamala ja hauska samaan aikaan. Kerrankin musta huumori huvitti jopa allekirjoittanutta. Väillä sekopäiseksikin yltyvän trillerin meno ei ole ennalta-arvattavissa, eikä vahinkomurhakaan saa miehen menoa hyytymään. Yltiöpäisiin voimanponnistuksiin hän on myös kykenevä ja kaiken tämän tragikoomisuuden - itkeäkö vai nauraa - kanssa samaan aikaan kirja käsittelee niinkin suuria teemoja kuin kuolema, rakkaus ja petos. Laitoin jo muutkin Tuomaisen kirjat lukulistalle muistiin.

★★★★½
Antti Tuomainen - Mies joka kuoli

Like, 2016

Omasta hyllystä

TEATTERI: Kesäyön uni

Titania ja keijukaiset. Kuva (c) Tanja Ahola

Kesä ja kesäteatterit kuuluvat erottomattomasti yhteen ja mikä olisi vielä parempi tapa juhlistaa tuota kuin käydä Suomenlinnassa katsomassa Ryhmäteatterin tulkinta Shakespearen tunnetusta näytelmästä Kesäyön uni. Näytelmän sisällön tunsin jo entuudestaan luettuani sen jokunen vuosi sitten. Postaus täällä. Näytelmäkirjailijan "hulluille ja rakastavaisille" omistettu teos tempaisi mukaansa ja kirjoitin siitä, että "hauska, hulvaton, villi, kekseliäs". Täysin samoilla sanoilla voisin kuvailla teatteriesitystäkin.

”Sekaisin on miehet naiset
hulluja nuo kuolevaiset!”

Lyhyesti kerrottuna ateenalaiset nuorukaiset vannovat rakkauttaan ja isän vastusteluiden takia he karkaavat metsään yöllä toiset kaksi ateenalaista nuorta perässään. Taikametsässä maahinen riehuu ja keijut tanssivat. Tuon yön aikana tehdään rakkaustaikoja, toisaalta hyvää tarkoittaen toisaalta vain omaa etua ajatellen. Sekaannuksilta ei kuitenkaan vältytä, kun väärät ihmiset rakastuvat loitsujen alaisena. Kesäyön uni on kertomus unesta, kuvitelmista ja rakkaudesta. Tänä vuonna tuli kuluneeksi 400 vuotta Shakespearen kuolemasta, joten sitä suurempi syy juhlistaa mestarillista sanataituria.

Kuva (c) Tanja Ahola

Käsityöläisten joukko. Kuva (c) Tanja Ahola

Lavan valloitti kirkkaimmin suloisen ilkeilevällä olemuksellaan Puck (Sari Mällinen) ja toisena on ihan pakko mainita Noora Dadu - ihan kohteliasuutena sanon - joka veti miehen roolin sellaisella antaumuksella ja osaamisella, että oksat pois! Muutenkin nämä neljä ateenalaisnuorta pelasivat loistavasti yhteen. Ja olihan se teatteriseuruekin viihdyttävä. Tekisivät joskus ihan oman teatteriesityksen, niin menisin katsomaan. Ainakin jos se yhtään samaa tasoa kuin esityksessä nähty :D

Visuaalisesti, vielä erityisesti pukujen osalta - näytelmä on komea. Katseltavaa on paljon. Komedian hengessä erilaiset väärinkäsitykset naurattivat sekä mainoit, osuvat roolisuoritukset. Juuri tuo aikaisemmin mainitsemani käsityöläisten oma esitys näytelmän sisällä kirvoitti sekin yleisön naurut. Osuva kesäteatterikipale!

Puck tekee taikojaan. Kuva (c) Tanja Ahola

Alkuperäisteos: William Shakespeare, Suomennos: Lauri Sipari, Ohjaus: Esa Leskinen
Rooleissa: Minna Suuronen, Robin Svartström, Noora Dadu, Aarni Kivinen, Sari Mällinen, Jarkko Pajunen, Mikko Penttilä, Juha Pulli, Anna-Riikka Rajanen, Marko Tiusanen, Henri Tuominen (TeaK) ja Pyry Äikää, Sävellys: Samuli Laiho, Valosuunnittelu: Ville Mäkelä, Äänisuunnittelu: Jussi Kärkkäinen, Lavastus: Janne Siltavuori, Pukusuunnittelu: Niina Pasanen, Maskeeraus: Riikka Virtanen, Lennätykset: Pasi Warsell, Apulaisohjaaja: Aleksis Meaney, Kuvat: Tanja Ahola

Charles Webb - Miehuuskoe +elokuva

"Benjamin Braddock sai kesäkuussa 
päästötodistuksen pienestä itärannikon collegesta."

kirjan alku

Kaikessa yksinkertaisuudessaan Miehuuskoe kertoo juuri valmistuneesta nuoresta miehestä, joka palaa kotiin vanhempiensa luokse tietämättä mitä elämältään haluaa ja kaiken tämäm mielensisäisen hämmennyksen keskellä hän joutuu tuttavaperheen vaimon, rouva Robinson, viettelemäksi. Heillä syntyy salasuhde ja myöhemmin tämä nuori mies, Benjamin Braddock, rakastuu viettelijänsä tyttäreen. Joka ei tietenkään ole ok rouva Robinsonille.

Romaanissa viehättää kovasti se, että se perustuu niin vahvasti dialogin varaan. Kuvailut ja muut jäävät minimiin ja kaikki keskittyy intensiivisesti henkilöiden keskusteluihin. Miehuuskoe on täyttä komediaa. Henkilöt ovat tahattomasti humoristisia ja tapahtumat saavat ajoittain absurdisia piirteitä. Charles Webbin kirjoittama huumori on hersyvää, joka tekee lukemisesta suuren nautinnon ja saa helposti hymyilyttämään. Tässä on sitä jotain!

Miehuuskoetta voi pitää jonkinlaisena kasvukertomuksena, sillä alussa hyvin hämillään oleva Benjamin etsii vielä itseään, pohtii mitä elämältä haluaa. Identiteettikriisin keskellä hän on helppo uhri määrätietoiselle puumanaiselle. Kirjan pohjalta tehty elokuva on jokseenkin tunnettu ja elokuvan nähneille en osaa sanoa minkälaista luettavaa tämä olisi, ei ehkä niin loisteliasta aavistelen. Joten jos on kirja lukematta ja leffa katselematta, niin lue kirja ehdottomasti ensin!

The Graduate -elokuva 

Kirjan hulvattomat dialogit ovat jokseenkin onnistuneesti osattu siirtää elokuvaa, mutta jokin tietty viehätys katoaa matkan varrella, mikä on tietenkin aika oletettavaakin. Elokuvan jotkin pätkät kuitenkin naurattavat. Siinä missä kirjassa oli paljon puhetta, niin elokuvassa keskustelua on sitäkin vähemmän. Alku oli särmikkäämpi, kun taas loppua kohti juoni latistui.

"Mrs Robinson, are you trying to seduce me?" 

Dustin Hoffman antaa omaperäisen leiman ahdistuneelle Benjaminille ja hänessä on muutenkin näyttelijänä huikeasti ulottuvuuksia. Vähän oudommissa (kuten tässä) rooleissa parhaimmillaan. Ja Anne Bancroft on jäätävän hyvä rouva Robinsonina. En ole niin vannoutunut leffafriikki, että ymmärtäisin ihan kaikkea kamerankäytöstä ja mikä on hyvää kuvaamista, mutta sen uskallan sanoa, että The Graduatessa kuvaus on loistavaa! Kuvakulmat ja tempo kertovat kaiken oleellisen - hyvän musiikin siivittämänä.

_______

Charles Webb - Miehuuskoe

(The Graduate, 1963)

Kirjayhtymä, 1973

Kirjastosta lainattu
Seitsemännen taiteen tarinat
Tähtiä: ★★★★

The Graduate

Komedia / Draama / Romanssi, 1967  
Ohjaus: Mike Nichols  
Näyttelijät: Dustin Hoffman, Anne Bancroft, Katharine Ross 
Tähtiä: ★★★½

Anita Loos - Herrat pitävät vaaleaverisistä...mutta naivat tummaverisiä

"Maaliskuun 16 p:vä.
Muuan herratuttavani ja minä söimme päivällistä Ritzissä eilen illalla, ja hän sanoi, että jos ottaisin kynän ja paperia ja kirjoittaisin muistiin kaikki ajatukseni, niin siitä tulisi kirja."

kirjan alku

Anita Loos julkaisi satiirisen tarinansa Lorelein ja Dorothyn vaiheista kahtena niteenä. -- Tämä humoristisen kirjallisuuden klassikko on inspiroinut myös elokuvantekijöitä, ja filmiversion ikimuistoinen sankaritar oli tietysti Marilyn Monroe.  

Kun rikas nappitehtailija iskee silmänsä Loreleihin, se on molempien menoa. Avioliiton satamaan päädyttyään Lorelei päättää ryhtyä kirjailijaksi, ja aloittaa merkitsemällä muistiin parhaan ystävättärensä Dorothyn seikkailut miesten parissa. Takakansi

Kirja kulkee alaotsikkolla "Tuloillaan elävän naisen valaiseva päiväkirja". Pelkistetysti sanottuna kyse on rahan perässä juoksevista naisia ja rikkaista miehistä, joilla ei ole mitään naisten elättämistä vastaan. Uhkea vaaleaverikkö Lorelei Lee kouluttaa Dorothystä hienoa naista ja siinä samassa tapailee houkuttelevia miesehdokkaita, jotka hän mielellään ottaa mukaan matkojensa maksumieheksi. Lorelei ei ole mikään ruudinkeksijä, vaan hän vaikuttaa jokseenkin yksinkertaiselta luonteelta. Lopulta hän nääntyy maailmanparannuspuuhissaan (kouluttaessaan Dorothystä hienoa naista) ja menee erään herrasmiehen suosituksesta psykoanalyysiin tohtori Froidin luo.

"Tarkoitan, että käytän aivojani päivisin niin paljon, 
etteivät ne yöllä näy tekevän muuta kuin lepäävän."

Herrat pitävät vaaleaverisistä...mutta naivat tummaverisiä on täyttä viihdettä. Komediaa ja hulluja kohtauksia. Naisille tärkeintä on saada matkustaa näyttäviin (kalliisiin) kohteisiin, syödä ja juoda hyvin (kalleinta laatua), ostella vaatteita (kalliita) ja asusteita (kalliita) sekä saada seuralaiselta lahjoja (kalliita). Ja elämä hymyilee. Alla oleva lainaus on tuttu Herrat pitävät vaaleaveriköistä -elokuvasta, joskin ei täysin sanasta sanaan. Kukapa ei tietäisi Diamonds Are a Girl's Best Friend -laulua. Muuten kirja eroaa aika paljon elokuvasta, jälkimmäisessä on selkeämpi juoni. 

"Tarkoitan, että tytön tulee pitää varansa Pariisissa, sillä muutoin hänellä olisi Pariisissa niin hauskaa, ettei hän pääsisi puusta pitkälle. Sen vuoksi tosiaan ajattelenkin, että ameriikkalaiset herrasmiehet ovat sittenkin parhaita, sillä vaikka suutelo kädelle tuntuukin varsin ihanalta, niin timantti- ja safiirirannerengas kestää iankaiken."

Hurmaavista pikku kuvituksista vastaa Ralph Barton

_______

Anita Loos - Herrat pitävät vaaleaverisistä...mutta naivat tummaverisiä

(Gentlemen Prefer Blondes, 1925
But Gentlemen Marry Brunettes, 1927)

Karisto, 1987
Kuvitus: Ralph Barton

Omasta hyllystä
Seitsemännen taiteen tarinat
Tähtiä: ★★½

TEATTERI: Vampyyrien tanssi

Miiko Toiviainen
Helsingin Kaupunginteatteri / Kuva © Mirka Kleemola 

Alkuun täytyy sanoa, että olen enemmänkin käynyt katsomassa pelkkiä näytelmiä, musikaalit eivät jostain syystä ole saaneet innostumaan - kunnes huomasin Helsingin Kaupunginteatterin ohjelmistossa Vampyyrien tanssin. Ja miksi? Tarina on ennestään tuttu Roman Polanskin The Fearless Vampire Killers or Pardon Me, But Your Teeth Are in My Neck (1967) -elokuvasta, joka sekin näytelmän tapaan edustaa kauhukomediaa. Vaativa laji, mutta onnistuessaan todella nautittavaa katsottavaa - aivan kuten tässäkin esimerkillisessä tapauksessa.

Vampyyrien tanssi on kerrassaan huikea musikaali! Jo pelkkä alku oli älyttömän hieno: Quasimodo-tyyppinen rääsyläinen soittamassa urkuja antaumuksella sävelten kajahtaessa voimallisesti salin takaosaan saakka. Se oli menoa se!

Petrus Kähkönen ja Raili Raitala
Helsingin Kaupunginteatteri / Kuva © Mirka Kleemola

Professori Abronsius (Antti Timonen/ Tuukka Leppänen) ja Alfred (Petrus Kähkönen/ Miiko Toiviainen) ovat tulleet syrjäiselle seudulle etsimään vampyyrejä ja asettuvat matkallaan majataloon, jonka omistajan herttaiseen tyttäreen Sarahiin (Raili Raitala/ Anna Victoria Eriksson) Alfred rakastuu. Lähistöllä asuva vampyyri kreivi von Krolock (Jonas Saari/Mikko Vihma) saa kuitenkin Sarahin pauloihinsa ja houkuteltua tämän mukaansa. Professori Abronsius ja Alfred seuraavat jälkiä kreivin linnaan.

Lavasteisiin ja näyttelijöiden asuihin on panostettu oikein huolella yksityiskohtia myöten ja pieneen tilaan on ihmeellisesti saatu mahtumaan kaikenlaista. Näyttävää jälkeä, ihan silmiä hivelee. Toisenlaista silmänruokaa tarjoilee tässä tapauksessa Mikko Vihman esittämä karismaattinen kreivi von Krolock (elokuvaversion kreivi ei sen sijaan mitenkään erityisen miellyttävä ollut), joka olisi varmasti saanut houkuteltua katsomosta aika montakin naispuolista katsojaa mukaansa. Komeaääninenkin vielä!

Mikko Vihma
Helsingin Kaupunginteatteri / Kuva © Mirka Kleemola 

Toinen laulullisesti todella lahjakas on Raili Raitala, joka valloittaa suurilla, herttaisilla silmillä ja leiskuvan punaisilla hiuksillaan, jotka toivat välittömästi mieleen Sharon Taten elokuvassa esittämän Sarahin. Hyvä ratkaisu. Yhteislauluista ei valitettavasti meinannut aina saada selvää sanoista, yksilauluista yleisesti ottaen sai. Musikaalin komediapuolesta piti suurimmaksi osaksi huolen parivaljakko professori Abronsius ja Alfred. Heillä tuntui pelaavan yhteen todella hyvin. Minä vain nojasin tuolissa taaksepäin ja nautin - ja nauroin.

Sanna Majuri, Antti Timonen ja Petrus Kähkönen

 Helsingin Kaupunginteatteri / Kuva © Mirka Kleemola

Kyllä minä etukäteen paljon tältä odotinkin kaiken hehkutuksen keskellä, mutta en joutunut pettymään! Turhaa ei siis se kaikki ylistys ole ollut.

_______________________

Michael Kunze - Jim Steinman
Script & Lyrics by Michael Kunze, Music by JIM Steinman  
Vocal and Dance Arrangements Michael Reed, Orchestrations Steve Margoshes 
  
Rooleissa Mikko Vihma, Raili Raitala, Jonas Saari, Anna Victoria Eriksson, Petrus Kähkönen, Antti Timonen, 

Tuukka Leppänen, Vuokko Hovatta, Leenamari Unho, Sanna Majuri, Laura Alajääski, Kari Mattila, 

Risto Kaskilahti, Miiko Toiviainen, Sofia Hilli, Juha Jokela, Kirsi Karlenius, Ilkka Kokkonen, Kai Lähdesmäki,

Hanna Mönkäre, Unto Nuora, Emilia Nyman, Sami Paasila, Tiina Peltonen, Peter Pihlström, Tuukka Raitala, 

Inka Tiitinen, Kaisa Torkkel 
  
Suomennos Marika Hakola, Ohjaus ja koreografia Markku Nenonen 
Kapellimestari Eeva Kontu, Lavastus Jani Uljas ja Jari Ijäs 
Puvut Elina Kolehmainen, Valosuunnittelu William Iles 
Äänisuunnittelu Kirsi Peteri ja Jori Tossavainen
Naamiointi ja kampaukset Jutta Kainulainen, Henri Karjalainen, Anu
Laaksonen, Milja Mensonen, Jaana Nykänen  

T.S. Eliot - Cocktailkutsut

Cocktailkutsut - T.S. Eliot
(The Coctail Party, 1950)

Otava, 1951

Omasta hyllystä

"Et lainkaan käsittänyt mistä oli kysymys, Julia:
Siellä ei ollut tiikereitä. Siinä oli jutun ydin."

kirjan ensimmäinen repliikki

Bloggaaminen on vähän nyt jäänyt kiireiden jalkoihin ja tämäkin teksti tulee olemaan hyvin tiivistetty ja pintaa raapaiseva. Ryhdistäydyin heti näin alkuvuodesta näytelmien rintamalla. T.S. Eliot sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1948, joten hyvä juttu sekin minulle! Kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Useimmissa näytelmissään Eliot kuvaa yläluokan elämää arvostelevasti.

Näytelmä on komedia, josta on todella hankala kirjoittaa ilman, että tulisi paljastaneeksi mitään tärkeää. Kirjan alussa on cocktailkutsut, jonne ihmiset saapuvat juoruamaan. Nämä juorut ja hassut keskustelut ovatkin näytelmän paras osa - nimestäkin voi jotain päätellä. Viihdyttävä ja kepeä komedia oli herkullinen välipala ja alan pikkuhiljaa päästä näiden näytelmien lukemisen sisälle.

Pidin näytelmää menevänä ja erittäin lukemisen arvoisena. Olin jo ennen yhdenkään lauseen lukemista ihastunut valmiiksi tuohon kirjan nimeen. Harmillista, että kansia kirjassa ei ollut :/ Ehdottomasti voin suositella, kannattaa tutustua!

Kovasti tykästyin miehen tyyliin, joten lisäänpä muistiin häneltä myös pari muuta näytelmää:
Murha katedraalissa
Yksityissihteeri

Ps. Toivottavasti kiire nyt hieman hellittää ja pääsisi eroon noista pöydällä nököttävistä luetuista kirjoista, joista pitäisi vain väsätä arvostelut.

Tähtiä: ★★★½