Kepler62 (#5, #6)

Poika otti omenan. Puusta.
Tai ainakin hedelmä muistutti etäisesti omenaa.

Myöhäisheränneenä aloitin Kepler62-sarjan lukemisen vasta vuoden alussa, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna se oli hyvä asia, sillä miten olisin jaksanut odottaa parikin vuotta ennen kuin sarja tulee päätökseensä. Niinpä. Kyse on kuitenkin ihmiskunnan tulevaisuudesta ja huimasta avaruusseikkailusta örkkeineen ja salaisine kapseleineen.

Virus (#5)

Alun lainaus on viidennen kirjan ensimmäinen lause ja edellistä Kepler62-postausta linkittäessäni huomasin sen olevan itseasiassa aivan sama lause kuin mistä kaikki aikoinaan lähti liikkeelle ensimmäisessä osassa. Hauskaa - oli se sitten suunniteltu tai suunnittelematon juttu.

Takakannesta: Vuodenajat vaihtuvat tiuhaan: värikäs syksy on ohi yhdessä päivässä ja tilalla on hyytävä kylmyys ja lumimassat. Luonnonoloja vastaan kamppailevat lapset joutuvat silmäkkäin myös yhä isompien epäilysten kanssa. Joku heistä tietää asioista enemmän kuin muut. Kun Ari ja Marie löytävät oudon luotaimen ja sen lähettämän salaperäisen viestin, heidän on vihdoin aika päättää seisovatko he samassa vai eri leirissä.
 
Leirissä on havaittavissa hajaannusta ja kaikkien motiiveista ja todellista tarkoitusperistä ei voi olla varma. Ari ja Joni suhtautuvat epäilevästi Marien jatkuviin katoamisiin, eikä tyttö suostu kertomaan retkien päämääristään muille. Hyvin nopeasti muuttuvat luonnonolot aiheuttavat päänvaivaa ja ongelmatilanteita tutkimusmatkailijoille sekä salaperäinen kapseli, joka on tähän asti pysynyt visusti kiinni ja muiden ulottumattomissa. Luvassa on suuria paljastuksia ja kirja tietysti loppuu kaikkien aikojen cliffhangeriin juuri kun alkoi vasta todenteolla tapahtua!

Salaisuus (#6)

Takakannesta: Paniikki on vallannut retkikunnan. Lapset ovat saaneet tietää olevansa eläviä viruspommeja ja Olivia on kätkenyt vastalääkkeet. Jani on kadonnut. Ylimääräisen kapselin salamatkustaja on ilmiselvästi kaiken takana, ja hänen henkilöllisyytensä on yllätys kaikille. Pitääkö mikään Kepler62-projektissa enää paikkaansa?

Leirissä on varsinainen härdelli päällä monien paljastusten myötä ja lisää on tulossa. Kirja etenee edelliseen osaan verrattuna huimalla vauhdilla ja tunnelma on synkkää synkempi. Sarja on oikeastaan edennyt samalla tavalla kuin vaikka Potterit: iloisesta seikkailusta synkkään taisteluun hyvän ja pahan välillä. Kaikkiaan Kepler62 on koukuttava sarja, josta voi hyvin nauttia kaikki ikään tai sukupuoleen katsomatta!

Vähintään yhtä tärkeää tekstin lisäksi on Pasi Pitkäsen häikäisevät kuvitukset, joilla on omissa silmissäni suurin rooli ja ne määrittelevät tunnelman sekä vievät välillä tarinaa itsekseen eteenpäin. Mahtavaa panostusta ja todella hieno ja kunnianhimoinen kolmen tekijän projekti!

★★★★★
Timo Parvela & Bjorn Sortland
Kepler62: 
Virus (Wsoy, 2017)
Salaisuus (Wsoy, 2017)
Kuvitus: Pasi Pitkänen

Kirjastosta

Kepler62-sarja
Kutsu (#1)
Lähtölaskenta (#2)
Matka (#3)
Pioneerit (#4)

Kate Morton - Paluu Rivertoniin

"Viime marraskuussa näin painajaisen."

kirjan alku

Listasin Paluu Rivertoniin kesäkirjalistalleni, mutta nyt vasta ehdin saada sen luetuksi, vaikka paksuudesta huolimatta kirjan lukee nopeasti. Kiehtova tarina vie mukanaan. Teos on Kate Morton ensimmäinen ja lisäksi minun ensimmäinen häneltä lukemani kirja. Lukemisen jälkeen voin sanoa, että meidän yhteinen matkamme on vasta alkanut.

Kesällä 1924 Rivertonin kartanossa valmistaudutaan häikäiseviin seurapiirijuhliin ja jännittynyt odotus täyttää tienoon. Tunnelma muuttuu hetkessä, kun taloon tuodaan kammottava uutinen: nuori runoilija Robbie Hunter on riistänyt henkensä kartanon mailla. 

Talvella 1999 Rivertonin kartanon entinen palvelijatar, nyt 98-vuotias Grace Bradley saa vieraakseen nuoren ohjaajan, joka haluaa tehdä elokuvan Hunterin tapauksesta. Mennyt aika ja sen salaisuudet palaavat Gracen mieleen, ja hän joutuu läpikäymään kaiken tapahtuneen uudestaan. Pystyykö Grace yhä säilyttämään synkän salaisuuden, jota hän on kantanut kymmeniä vuosia? Takakansi

Englantilainen kartanomaisema, juhlat, palvelijat ja isäntäväki tuovat vahvasti mieleen Downton Abbey -tv-sarjan, josta pidän hyvin paljon. Grace aloittaa palveluksensa hienossa kartanossa, äitinsä jalanjäljissä. Maailma elää sodanjälkeisessä murroksessa, jossa asiat hakevat uutta muotoa ja ihmiset uusia tuulia. Naiset haluavat töihin, tehdä jotain muutakin kuin istua kotona juhlia järjestellen. Myllerrykseen joutuu myös luokkayhteiskunta sekä Rivertonin kartano. Ajat ovat muuttuneet.

 

Taustalla on tietenkin takakannessakin mainittu Hunterin murha, joka herättää mielenkiinnon, mutta sen ratkaisua saa odottaa aina viimeisille sivuille asti. Kiinnostava tarina ja tuo murha ja sen ympärillä leijaileva salaperäisyys ovat kuin kirsikka kakun päällä. Se viimeinen silaus. Grace kokee syyllisyyttä tapahtumista (ja lukija suorastaan kuolaa saada tietää lisää!) ja kantaa siihen liittyvää salaisuutta mukanaan vielä lopun edessä. Mutta nyt aika kertoa totuus.

Paluu Rivertonissa aikahypitään 1920 ja 1990-lukujen välillä, ensimmäinen on tietysti kiinnostavampi, sillä silloin kaikki tuo jännittävä ja salamyhkäinen tapahtui. Leppoisaan tahtiin etenevä runsas lukuromaani pitää sisällään paljon kaikenlaista: se on kertomus ystävyydestä, sisaruudesta, salaisuuksista, rakkaudesta, valheista. Niistä ja monesta muusta. Kevyttä tiilisromaania, historiaa ja hiukan jännitystä kaipaaville sopiva.

Muita Mortonilta suomennettuja romaaneja ovat Hylätty puutarha, Kaukaiset hetket ja tänä vuonna ilmestynyt Salaisuuden kantaja. Ihanaa kun tietää, että noinkin monta elämystä edessä.

_______

Kate Morton - Paluu Rivertoniin

(The House at Riverton, 2006)

Bazar, 2014
Kannen suunnittelu: Eduardo Ruiz

Omasta hyllystä
Seitsemännen taiteen tarinat
Tähtiä: ★★★★

Grace Metalious - Paluu Peyton Placeen

"Joinakin vuosina talven tulo Uuden Englannin pohjoisosaan on niin 
vähittäistä, että vuodenaikojen kulussa tuntuu olevan säädetty järjestys."

kirjan alku

Ennen blogin perustamista luin Kaupunki nimeltä Peyton Placen ja Paluu Peyton Placeen on (kuten nimestä voi jo päätellä) jatkoa tuolle teokselle. En odottanut tältä niin paljon kuin ensimmäiseltä kirjalta, johon ihastuin täysin ja ihan hyvä, sillä ei jatko-osa Kaupunki nimeltä Peyton Placen veroinen olekaan, vaikka miljöö ja henkilöt ovat pysyneet samoina. Rima taisi olla liian korkealla. Mutta viihdyttävää lukemista 50-luvulta se on.

Allison MacKenzie on palannut Peyton Placeen ja odottelee saavansa kirjalleen kustantajan. Lehdet ovat lakanneet kirjoittamasta syrjäkylän murhajutusta, mutta muurahaispesässä kuhisee edelleen. Varsinkin kun Allisonin kirja julkaistaan ja ihmiset kuohuavat sen tutunoloisesta sisällöstä. Pikkukaupungin kiltti kasvatti imaistaan suurkaupungin pyörteisiin ja mediamyllyyn. Kotipuolessa näyttämön valtaavat jälleen eriarvoisuus, seksi, epäoikeudenmukaisuus, juonittelu ja salaisuudet.

- Eipä mitään ihmeellistä, Clayton toisti. - Eipä Peyton Placessa paljon mitään tapahdu. Ei yleensä. Kyllä täällä kaikki entisellään on.

   Joku sivustakatsoja olisikin viattomuudessaan voinut uskoa Clayton Franzierin sanoihin. Peyton Place näytti aivan samalta kuin ennenkin - viehättävältä, rauhalliselta ja häiriintymättömältä. Sen talvisen iltapäivän vaihtuessa illaksi kauppojen ja talojen valaistut ikkunat kuvastivat ystävällistä ja turmeltumatonta julkisivua niin toisilleen kuin muullekin maailmalle.

Paluu Peyton Placeen on osittain hyvinkin naiivi - varsinkin rakkauskohtausten osalta - ja vuoropuhelut muistuttavat välillä saippuaoopperaa, mutta jos katsoo niiden ohi, niin kirja on muuten perin viehättävä ja herttainen. Vähän niin kuin vanhat hyvät tv-sarjat kuten Pieni talo preerialla; tämänkaltaisia ei vaan enää tehdä. Jos jakaa kanssani rakkauden (vanhoja) pikkukaupunkeja kohtaan, niin suosittelen tutustumaan tähän "vihan ja rakkauden tyyssijaan". Toinen samankaltainen 'vanha, hyvä kirja' -suositus on Jacqueline Susannin Nukkelaakso.

Kirjassa liikutaan elokuvamaailmassa, joten tällä osallistun Seitsemännen taiteen tarinat -haasteeseen.

_______

Grace Metalious - Paluu Peyton Placeen

(Return to Peyton Place, 1959)

Gummerus, 1969
Päällys: Matti Louhi

Omasta hyllystä
Seitsemännen taiteen tarinat
Tähtiä: ★★★½

Liane Moriarty - Mustat valkeat valheet

"Ei kuulosta koulun vitsailuillalta", Patty Ponder 
sanoi Marie Antoinettelle. "Kuulostaa mellakalta."

kirjan alku

Odotin hyvää lukukokemusta ja sen sain - moninkertaisesti. Mustat valkeat valheet tulee aivan varmasti komeilemaan tämän vuoden parhaiden kirjojen joukossa. Tämä keskiluokkainen yhteisö ei jätä kylmäksi!

Tarina alkaa visailuillasta, jonka dramaattisten tapahtumien loppuhuipentumana löytyy ruumis. Ennen sen suurempia paljastuksia palataan kuitenkin ajassa puoli vuotta taaksepäin ja siihen hetkeen, kun kaikki lähti verkkaisesti, mutta varmasti menemään alamäkeen. Australialaisen Pirriween koulussa on nollatoleranssi kiusaamiselle ja erään oppilaan yrittäessä kuristaa luokkakaverinsa, vanhemmat nousevat sotajalalle ja ovat kiinni toistensa kurkuissa.

Tästä lähtöasetelmasta tarina lähtee vauhdilla rullaamaan kohti tuota kohtalokasta iltaa. Kyyti on hurjaa. Jane on vasta muuttanut paikkakunnalle Ziggy-poikansa kanssa ja konflikteihin suorastaan hakeutuva Madeline ottaa hänet siipiensä suojaan, sillä kuristamisepisodin jälkeen pienten koululaisten vanhemmat jakautuvat kahteen leiriin; On Madelinen puoli ja toista joukkiota johtaa kuristuksen uhriksi joutuneen Amabellen äiti Renata.

Miten hurjaksi meno voikaan alakouluikäisten (!) lasten vanhemmilla muuttua. Jokaisella on omat salaisuutensa ja murheensa, jotka ajan myötä paljastuvat lukijalle. Rikkaus tai kauneuskaan eivät takaa onnellista elämää, joten ihmisiä ei tulisi arvoida kulisseja katsellen, vaan yrittää päästä niiden taakse.

Lukujen väliin on upotettu vanhempien ja opettajien huvittavia (pinnallisia) keskusteluja sekä rikosylikonstaapelin huomautuksia murhatutkinnasta:
"THEA: Minä allekirjoitin adressin. Pieni tyttöressukka.
JONATHAN: En tietenkään allekirjoittanut. Pieni poikaparka.
GABRIELLE: Älkää vaan kertoko kenellekään, mutta luulen että allekirjoitin sen epähuomiossa. Luulin sitä adressiksi, jossa vaaditaan kaupunginvaltuustoa tekemään Park Streetille suojatie."

Kirjan lumoava kansikin symbolisesti kertoo yhteisöstä, joka ensinäkemältä saattaa virheettömältä vaikuttaa, mutta pian kulissit hajoavat ja todellisuus paljastuu. Kaunista se ei tule olemaan, mutta täydellisen ulkoseinän kannatteleminen on raskasta. Mielessäni välähti jopa tv-sarja Täydelliset naiset. Herkullinen nautinto draamannälkäisille, salaisuuksien ja valheiden ystäville, sillä hyvän kirjan takuuvarma merkki on se, ettei sitä raaski laskea käsistään ja tämän olisin voinut yhdeltä istumalta hotkaista!

Mustat valkeat valheet ei ollut ainakaan minulle pelkkä välipalakirja tai viihderomaani. Siinä on rankkoja asioita kätkettynä kepeään kirjoitustyyliin, joka saattaa valheellisesti saada kirjan vaikuttamaan helppoiselta luettavalta, vaikka voihan sitä toki niinkin lukea, en kiellä, vaikka sain kuitenkin kirjasta paljon enemmänkin irti. Se on täynnä erilaisia teemoja kuten avioliitto, perheväkivalta, vanhemmuus, ystävyys... Loputtoman kiehtova teos. Kirjasta on ilmeisesti myös tekeillä elokuva, jossa nähdään mm. Nicole Kidman.

_______

Liane Moriarty - Mustat valkeat valheet

(Big Little Lies, 2014)

WSOY, 2015

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★★

Blake Crouch - Wayward Pines: Salaisuus

"Mustin oli katsellut otusta Schmidt & Benderin 
valmistamasta kiikaritähtäimestä lähes tunnin."

kirjan alku

Ahmaisin kesän alussa Wayward Pinesin ensimmäisen osan Ei pakotietä ja koukutuin välittömästi. Huikea aloitus sarjalle, jossa yllätyksiä riittää. Jos ekaa osaa ei ole luettua, ei ehkä kannata jatkaa lukemista. Sen verran voin kuitenkin sanoa, että lue ykkösosa pian! Kakkonen on hyvä!

"Eilinen on historiaa.
Huominen on arvoitus. 
Tämä päivä on lahja.
Ole ahkera, ole onnellinen ja iloitse elämästäsi
Wayward Pinesissa!

Kehotus Wayward Pinesin asukkaille
(pidettävä näkyvillä kaikissa kodeissa ja liiketiloissa)"

Wayward Pinesin tarina jatkuu. Ethan Burke värvättiin kaupungin seriffiksi hänen tullessa tietoiseksi maailman tilanteesta ja Wayward Pinesin salaisuudesta. Asukkaat ovat jollainlailla hekin tietoisia näytelmästä, jossa ovat mukana, mutta he eivät kuitenkaan tiedä todellista syytä sille. Jotain salamyhkäistä on kuitenkin tekellä.

Jälleen pääsin nauttimaan jännityksestä ja yllättävistä käänteistä, vaikka tämän kirjan suurin yllätys ei yltänytkään ensimmäisen kirjan tasolle, mutta se olikin niin suuri käänne, että tuskin toista samanlaista voi olla. Salaisuudessa lukijalle raotetaan myös menneisyyden verhoja, eritoten aikoja ennen Wayward Pinesia. En nyt halua lähteä kauheasti enempää kirjaa avaamaan, sillä muuten tulisin paljastaneeksi siitä liikaa.

Se loppu. Mikä cliffhanger! Ei noin voi lopettaa! Trilogian viimeinen osa, Viimeinen kaupunki, ilmestyy tammikuussa 2016. Sitä odotellessa. (Tammikuuhun on vielä ikuisuus!)

"Oli yhä hetkiä, sellaisia kuin tämä, jolloin Wayward Pines tuntui aidolta. -- Juuri teeskentelemällä hän oli vasta täysin ymmärtänyt, miten hyvin illuusio onnistui. Miten ihmiset saattoivat antautua, hukuttautua heitä ympäröivään herttaiseen valheeseen."

_______

Blake Crouch - Wayward Pines: Salaisuus

(Wayward, 2013)

Tammi, 2015

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★

Muita postauksiani
Blake Crouch - Wayward Pines: Pakotie