Stephen King - Carrie

Nobody was really surprides when it happened, not really,
not at the subconscious level where savage things grow.

Blogiin asti on tätä ennen ehtinyt ilmestyä vain Doloreksen tunnustus, joka minulle edustaa Stephen Kingin tuotannon heikompaa päätä. Vaikka olen lukenut hyvin pienen osan hänen kirjoistaan, en ole voinut olla huomaamatta teosten epätasaisuutta. Nähtävästi aina joutuu jännittämään, että tarttuiko tällä kertaa nappivalintaan vai floppiin. Carrien kohdalla onnetar oli puolellani ja luin tähän mennessä lempparikirjani Kingiltä(!). Carrie on Kingin esikoisteos ja todella vahva aloitus kirjailijauraa ajatellen.

Kirja pureutuu niinkin universaaliin ja ikuiseen aiheeseen kuin hyväksytyksi tulemisen tarpeeseen. Ainut asia mitä Carrie haluaa on tulla koulussa hyväksytyksi joukkoon. Ikävä vaan, että hänet on valittu silmätikuksi, sillä ujoa, kömpelöä ja tanakkaa tyttöä on helppo kiusata. Carrie tuntee olevansa kuin sammakko joutsenten keskellä. - "Hey, ol' fart-face!"

Kotonakaan ei ole yhtään sen mukavampaa, sillä Carrien äiti on suoraan sanottuna pahemman luokan kahjo. Hän vie tiukan uskonnollisuuden uusiin ulottuvuuksiin ja melkein kaikki on hänen silmissään syntiä. "Let's get in and pray. Let's pray to Jesus for our woman-weak, wicked, sinning souls!" Jumalanpalvelukset suoritetaan kotona kolme kertaa viikossa ja välillä Carrie paiskataan komeroon rukoilemaan ja katumaan. She was alone with Momma's angry God.



Tarinaa seurataan Carrien näkökulman lisäksi lehtileikkeiden, verilöylystä selvinneiden lausuntojen ja heidän kirjoittamieen kirjojen kautta. Kaikki tuo johdattelee vääjämättä kohti tanssiaisyötä, josta piti tulla Carrien elämän onnellisin päivä, mutta joka päättyy makaaberiin loppunäytökseen, kun Carrie päästää orastavat telekineettiset kykynsä irti saatuaan tarpeeksi kaupungista, joka pilkkaa ja inhoaa häntä (pulpettiin on kirjoitettu Carrie White eats shit).

Carrie on nopealukuinen ja aiheeltaan tärkeä kirja. Vaikka se on täyttä fiktiota, on meillä myös valitettavasti todellisuuden kammottavia ja verisiä esimerkkejä siitä mihin tekoihin koulukiusaaminen ja syrjäytyminen ovat johtaneet.

Huh, yksi välietappi saavutettu ja nyt minun ja Se-kirjan välissä ei enää ole yhtään Kingin muuta kirjaa. Apuva. Apuvaapuvaapuva.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 

★★★½
Stephen King - Carrie

Hodder, 1974

Omasta hyllystä

Muita postauksia
Stephen King: Doloreksen tunnustus

Jenna Kostet - Lautturi

Silloin kun olin lapsi, ajattelin virran
olevan kaikki, mitä maailmassa on.

kirjan alku

Lautturin muistan nähneeni joissain blogeissa, mutta ilmeisesti en tekstejä ole käynyt lukemassa, sillä mitään mielikuvaa kirjasta ei ennestään ollut. Voin myös paljastaa, etten etukäteen odottanut mitään, mutta tarina vei minua kuin pässiä narussa. Ehkä sen olisi voinut ennakoida, jos olisin ollut hieman valveutuneempi ja tajunnut, että Lautturi voitti pari vuotta takaperin Blogistanian Kuopuksen.

"Kai ei ole kotoisin täältä.
Hän tietää miten sielut uivat virran mustassa vedessä.
Mutta hän ei tiedä mitä ylhäällä on.

Minusta tuntuu, että minun pitäisi selitellä
tekemääni ratkaisua, mutta mitä voisin sanoa?
Minä lähdin koska kaipasin.

Ira on täällä. Hän hymyilee ja hänen naurunsa kuplii kuin vesi.
Mutta Kai näkee sen, mitä muut eivät näe ulospäin." 

Kai ei ole kotoisin maailmasta, jonka me tiedämme. Hänen kotinsa on perheen luona Tuonelan virralla, mutta siellä hänellä on vain haaveita, jotka eivät voi toteutua. Ylhäältä, meidän maailmasta, hän etsii totuutta ja eläviä sieluja.

Lautturissa meille tuttu maailma näytetään muukalaisen silmin ja ihastuin välittömästi Kain omaperäiseen persoonaan ja hänen ajatuksiinsa. Kai ei ymmärrä koulunsa nuorten kirjoittamattomia sääntöjä tai normeja, vaan suunnistaa täysin muista riippumattomasti eteenpäin, sillä hänen maailmassaan sielut ovat kaikki samanarvoisia. Kain kautta pääsee kyseenalaistamaan ja pohtimaan jälleen kerran joitain käyttäytymissääntöjä, kiusaamista ja syrjintää.

 "Minun pitää olla niin kuin muut. En voi jäädä paikoilleni, en odottaa
että tuulet vaihtaisivat suuntaa ja tekisivät minusta sen mitä en ole.
Minä olen tässä ja minun täytyy hengittää ilmaa ja olla.
Kävellä kaduille ja varoa katsomasta vieraita ihmisiä silmiin."

Koulussa on Ira, kaunis ja suosittu tyttö, johon Kai ihastuu. Ira on kätkeytynyt sosiaalisen statuksen tuoman naamion taakse, mutta Kai näkee hänen sieluunsa. Minä-kertoja vaihtuu Kain ja Iran välillä, mutta Kain ääni oli minulle se miellyttävin, sillä hän ole tästä maailmasta, vaan ajattelee asioita aivan eri kulmasta ja laajemmin kokonaisuuden huomioiden.

Jenna Kostet on kirjoittanut hyvin erilaisen nuortenkirjan kuin mikään ennen lukemani, todella piristävää! Teksti on kaunista ja sulavaa, ajatukset tärkeitä. Loppu on oikeastaan juuri sellainen kuin sen pitäisikin olla, surullinen, mutta lupaus toivosta. Kaksi meitä kannattelevaa maailmaa kietoutuu luontevasti yhteen, eikä kumpaakaan maailmaa tulisi mieleen kyseenalaistaa.

"Meidän kaltaisiamme ei ole muita täällä. Me tiedämme miten sielut
liikkuvat virran mustassa vedessä ja miten keksi kolahtaa rantakiveen.
Me tiedämme, miten mela uppoaa tummaan veteen ja ruuhi
halkoo aallokon. Me olemme kuulleet kehrääjälintujen laulun."

_______

★★★★★
Jenna Kostet - Lautturi

Robustos, 2014
Kansi: Johanna Lumme 
KirjaSuomi100

Omasta hyllystä

Liane Moriarty - Mustat valkeat valheet

"Ei kuulosta koulun vitsailuillalta", Patty Ponder 
sanoi Marie Antoinettelle. "Kuulostaa mellakalta."

kirjan alku

Odotin hyvää lukukokemusta ja sen sain - moninkertaisesti. Mustat valkeat valheet tulee aivan varmasti komeilemaan tämän vuoden parhaiden kirjojen joukossa. Tämä keskiluokkainen yhteisö ei jätä kylmäksi!

Tarina alkaa visailuillasta, jonka dramaattisten tapahtumien loppuhuipentumana löytyy ruumis. Ennen sen suurempia paljastuksia palataan kuitenkin ajassa puoli vuotta taaksepäin ja siihen hetkeen, kun kaikki lähti verkkaisesti, mutta varmasti menemään alamäkeen. Australialaisen Pirriween koulussa on nollatoleranssi kiusaamiselle ja erään oppilaan yrittäessä kuristaa luokkakaverinsa, vanhemmat nousevat sotajalalle ja ovat kiinni toistensa kurkuissa.

Tästä lähtöasetelmasta tarina lähtee vauhdilla rullaamaan kohti tuota kohtalokasta iltaa. Kyyti on hurjaa. Jane on vasta muuttanut paikkakunnalle Ziggy-poikansa kanssa ja konflikteihin suorastaan hakeutuva Madeline ottaa hänet siipiensä suojaan, sillä kuristamisepisodin jälkeen pienten koululaisten vanhemmat jakautuvat kahteen leiriin; On Madelinen puoli ja toista joukkiota johtaa kuristuksen uhriksi joutuneen Amabellen äiti Renata.

Miten hurjaksi meno voikaan alakouluikäisten (!) lasten vanhemmilla muuttua. Jokaisella on omat salaisuutensa ja murheensa, jotka ajan myötä paljastuvat lukijalle. Rikkaus tai kauneuskaan eivät takaa onnellista elämää, joten ihmisiä ei tulisi arvoida kulisseja katsellen, vaan yrittää päästä niiden taakse.

Lukujen väliin on upotettu vanhempien ja opettajien huvittavia (pinnallisia) keskusteluja sekä rikosylikonstaapelin huomautuksia murhatutkinnasta:
"THEA: Minä allekirjoitin adressin. Pieni tyttöressukka.
JONATHAN: En tietenkään allekirjoittanut. Pieni poikaparka.
GABRIELLE: Älkää vaan kertoko kenellekään, mutta luulen että allekirjoitin sen epähuomiossa. Luulin sitä adressiksi, jossa vaaditaan kaupunginvaltuustoa tekemään Park Streetille suojatie."

Kirjan lumoava kansikin symbolisesti kertoo yhteisöstä, joka ensinäkemältä saattaa virheettömältä vaikuttaa, mutta pian kulissit hajoavat ja todellisuus paljastuu. Kaunista se ei tule olemaan, mutta täydellisen ulkoseinän kannatteleminen on raskasta. Mielessäni välähti jopa tv-sarja Täydelliset naiset. Herkullinen nautinto draamannälkäisille, salaisuuksien ja valheiden ystäville, sillä hyvän kirjan takuuvarma merkki on se, ettei sitä raaski laskea käsistään ja tämän olisin voinut yhdeltä istumalta hotkaista!

Mustat valkeat valheet ei ollut ainakaan minulle pelkkä välipalakirja tai viihderomaani. Siinä on rankkoja asioita kätkettynä kepeään kirjoitustyyliin, joka saattaa valheellisesti saada kirjan vaikuttamaan helppoiselta luettavalta, vaikka voihan sitä toki niinkin lukea, en kiellä, vaikka sain kuitenkin kirjasta paljon enemmänkin irti. Se on täynnä erilaisia teemoja kuten avioliitto, perheväkivalta, vanhemmuus, ystävyys... Loputtoman kiehtova teos. Kirjasta on ilmeisesti myös tekeillä elokuva, jossa nähdään mm. Nicole Kidman.

_______

Liane Moriarty - Mustat valkeat valheet

(Big Little Lies, 2014)

WSOY, 2015

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★★