Näytetään tekstit, joissa on tunniste murha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste murha. Näytä kaikki tekstit

4.1.2017

Agatha Christie - Totuus Hallavan hevosen majatalosta


"Kahvinkeitin olkani takana sihisi kuin vihainen käärme."
kirjan alku

Törmäsin erilaiseen Agatha Christien dekkariin kuin mihin olen tottunut. Tässä ei kokoonnuta johonkin huoneeseen kuuntelemaan Hercule Poirotin johdolla loppuratkaisua ja herättämään epäilyksen varjon vuorollaan jokaisen päälle vaan Totuus Hallavan hevosen majatalosta keskittyy yliluonnollisuuteen, magiaan ja taikauskoisiin rituaaleihin.

Katolinen pappi murhataan raa’asti hänen palatessaan kuolevan naisen luota. Papin kengästä löytyy luettelo nimistä, jotka paljastuvat kuolleiksi henkilöiksi. Kirjailija ja kirjan kertoja Mark Easterbrook ryhtyy selvittämään tapausta apunaan punatukkainen Ginger, jonka seura on hyvää vaihtelua Markin kuivakan tyttöystävän rinnalle. Hallavan hevosen majatalo pulpahtelee jutussa esiin usein ja siellä asuvien naisten yliluonnolliset voimat.

Näyttää siltä, että jotain hyvin kummallista on tekeillä ja jotenkin tähän kaikkeen liittyy meediot, istunnot ja vedonlyönti, jolla pääsee epätoivotuista ihmisistä eroon vaikkapa perinnön toivossa - ja toivotun kuolema on sillä taattu! Asia on vain vähän hankalampi todistaa, sillä kuolemantapaukset ovat olleet täysin normaaleja. Mark ja Ginger antautuvat vaaraan ilmoittautumalla Hallavan hevosen asiakkaiksi.

"Ja minä näin, ja katso: hallava hevonen; ja sen selässä istuvan 
nimi oli Kuolema, ja Tuonela seurasi hänen mukanaan --- 
ja heille annettiin valta tappaa---"

Kirjassa ei Poirotia tai miss Marplea esiinny, vaan rikoskirjoja kirjoittava Ariadne Oliver. Tosin häntäkään ei paljoa näkynyt, joten kaikki on siis Mark Easterbrookin ja poliisin harteilla. Vilaukselta tavataan myös tuttu mummeli Eipä aikaakaan niin voi kauhistus -dekkarista. Totuus Hallavan hevosen majatalosta on mielenkiintoisen erilainen romaani Christien tuotannossa.

_______

½
Agatha Christie - Totuus Hallavan hevosen majatalosta
(The Pale Horse, 1961)
SSKK, 1979
Päällys: Kosti Antikainen
Omasta hyllystä

4.10.2016

Joel Dicker - Totuus Harry Quebertin tapauksesta


- Hätäkeskus. Mitä asia koskee?
kirjan alku

Viimein totesin, että minulla on aikaa lukea massiivinen Totuus Harry Quebertin tapauksesta, sillä normaalin kiireisen arjen keskellä noin paksujen kirjojen lukeminen jää muiden jalkoihin ja venyy useiden kuukausien mittaiseksi projektiksi, mikä etenkään koukuttavien kirjojen kohdalla ei ole sallittavaa. Olin siis jo etukäteen leimannut tähän hyväksi kirjaksi ja usein käy niin, että intuitio osuu oikeaan. Totuus Harry Quebertin tapauksesta vei totaalisesti lukuhalut, seuraavilta kirjoilta, sillä se oli niin hyvä, ettei muita enää huvittanut lukea!

Nuori newyorkilainen menestyskirjailija Marcus Goldman on jumissa. Toinen romaani ei ota syntyäkseen, ja takaraivossa jyskyttää epäonnistumisen pelko. Mitä jos ura jääkin tähdenlennoksi? Epätoivoinen Marcus lähtee etsimään inspiraatiota uus-englantilaisesta Auroran pikkukaupungista, oppi-isänsä kirjailija Harry Quebertin luota. Vierailu saa kuitenkin odottamattoman käänteen, kun 67-vuotiaan Quebertin puutarhasta löytyy 33 vuotta sitten kadonneen Nola Kellergranin ruumis. Käy ilmi, että Harrylla ja 15-vuotiaalla Nolalla on ollut suhde. Viimeisen kerran Nola on nähty juoksemassa metsässä yltä päältä veressä. Kaikki merkit viittaavat Harryn syyllisyyteen, mutta Marcus on toista mieltä. Hän päättää selvittää, mitä vuonna 1975 todella tapahtui. Piileekö ratkaisu Harryn läpimurtoteoksessa Pahan juurilla? Takakansi


Kirjassa liikutaan kahdessa aikatasossa: nykyaika, jossa Marcus tarvitsisi oppi-isältää vinkkejä valkoisen paperin kammoon, mutta päätyy selvittämään rikosta sekä takaumat vuodelta 1975, jolloin tuo kaikki tapahtui. Totuus Harry Quebertin tapauksesta on kirja kirjoittamisesta, kirjailijoista, salaisuuksista, rakkaudesta, rikoksesta ja amerikkalaisesta pikkukaupungista ja minähän rakastan kertomuksia pikkukaupungin asukkaista ja heidän elämästään ja salaisuuksistaan. Henkilögalleria on monipuolisen värikäs ja sivuhenkilöistä Marcuksen äiti oli ihan huippu. Naureskelin äidin ja pojan välisille puhelinkeskusteluille.

"-- Mutta et sinä heille kirjoita. Kirjoitat kaikille niille, jotka Marcus Goldmanin ansiosta voivat viettää mukavan hetken arjen keskellä. Sanot varmaan, että ei se nyt niin ihmeellistä ole, mutta onhan se jo jotain. Jotkut kirjailijat haluavat muuttaa maailmaa. Mutta kuka siihen tosiasiassa pystyy?"

Minä ainakin vietin Joel Dicker ansiosta erittäin mukavan hetken arjen keskellä. Pikkukaupungissa kuohuu Harryn ja Nolan suhteen takia, eikä paljastukset lopu siihen. Dicker on kehitellyt mehevän tarinan lukijoiden päänmenoksi. Totuuksia paljastuu vähitellen, eivätkä ne olleet sellaisia mitä itse veikkasin. Romaani on kuin palapeli: alussa paljon hajanaisia paloja, joita löytyy aina lisää, mutta jotka löytävät lopussa oman paikkansa. Parasta paksuissa kirjoissa on se, että ne eivät lopu heti kahdensadan sivun jälkeen. Tai neljänsadan. Eivätkö edes vielä kuudensadan!

_______

Joel Dicker - Totuus Harry Quebertin tapauksesta
(La vérité sur l'affaire Harry Quebert, 2012)
Tammi, 2014
Kirjastosta
Tähtiä:

29.8.2016

John Berendt - Keskiyö hyvän ja pahan puutarhassa +elokuva


"Hän oli pitkä, noin viidenkymmenen ikäinen, 
piirteiltään kolkon komea, melkein uhkaava--."
kirjan alku

Seitsemännen taiteen tarinoissa viimeistä viedään eli enää noin kuukausi jäljellä ja minulta on osa postauksista vielä kokonaan tekemättä saati sitten muutama vielä lukematta. Mutta katsotaan mitä tässä vielä ehtii. John Berendt on yhdysvaltalainen toimittaja, joka matkusti Georgian Savannahiin ja huomasi törmänneensä harvinaiseen vanhan Etelän jäänteeseen. Kaupunki vaikutti eristyneeltä kuin saari, kaikki olivat keskenään sukua ja tunsivat toistensa asiat vuosikymmenien ajalta. Näistä kokemuksistaan hän kirjoitti tämän dokumenttiromaanin.

John otettiin vastaan tervetuliaismaljat kourassa ja tälle alettiin kertoa mitä arkaluonteisimpia juoruja. Pahaa aavistamaton tulokas oli äkkiä keskellä seikkailua -- ja jopa murhaa. Kun edellä mainittuun murhaan ei löydetä ratkaisua maallisista oikeustoimista, mökistään astuu taikavehkeet mukanaan pullea, rääväsuinen voodoopapitar Minerva ja suuntaa keskiöiselle hautausmaalle – tekemään puoli tuntia hyvää ja puoli tuntia pahaa… Takakansi

Tutuiksi tulevat seurapiirien gaalailtojen isäntä, antiikkikauppias Jim Williams, barbaarinen Danny-nuorukainen, pianoa kilkuttava kiinteistövälittäjä, musta drag-kuningatar ja monet muut eksentriset ilmiöt. Kirjava henkilögalleria onkin yksi romaanin parhaita puolia. Useimmat kirjan henkilöistä esiintyvät jopa oikeilla nimillään. John itse toimii vain kertojan roolissa, hän on persoonaton tapahtumien silminnäkijä ja raportoija.

Keskiyö hyvän ja pahan puutarhassa on ajoittain puisevaa luettavaa, päämärätöntä vaellusta. Varsinaiset tapahtumat alkavat vasta puolivälissä, kun murha tapahtuu ja sitä seuraa neljä oikeudenkäyntiä. Savannah on pieni, sisäänpäin kääntynyt ja eristäytynyt kaupunki, joka nauttii juoruista. Taikauskolla ja magialla on oma roolinsa. Muita kirjassa esiintyviä asioita ovat mm. konservatiivisuus ja homoseksuaalisuus.



Keskiyö hyvän ja pahan puutarhassa -elokuva

Suoraan sanottuna ei ollut mitenkään kamalan kiinnostava elokuva ja kirjaa lukemattomana olisi voinut jäädä paljon kysymysmerkkejä. Tapahtumat harpottiin vauhdilla - mikä tässä tapauksessa on itseasiassa pelkkää plussaa, sillä turhaan venyttäminen ei olisi palvellut ketään. Esimerkiksi kirjan moniin oikeudenkäynteihin meni aikaa vuosia, mutta elokuvassa niitä on vain yksi.

Keskiyö hyvän ja pahan puutarhassa on luokiteltu trilleriksi, mitä se ei todellakaan ole. Elokuvassa kuvataan vain kaupungin elämää ja sen henkilöitä. Toki siellä tapahtuu murha, mutta ei siitäkään mitään ihmeempiä jännitteitä synny. Romanssinpoikanen syntyy päähenkilön ja erään naisen välille, mitä ei muistaakseni kirjassa ollut - tai sitten minulla on huono muisti.

Lempihahmoni on Lady Chablis, joka itseasiassa näyttelee itseään. Ei siis mikään ihme, että häneltä homma luonnistuu enemmänkin kuin vakuuttavasti. Muuten kaikki hahmot (Kevin Spaceyn Jim Williamsia lukuunottamatta) jäivät paperisiksi, kun kehenkään ei ollut oikein aikaa syventyä. Kaiken tämän suitsutuksen jälkeen totean, että suosittelen ennemminkin lukemaan kirjan kuin katsomaan elokuvan.

_______

John Berendt - Keskiyö hyvän ja pahan puutarhassa
(Midnight in the Garden of Good and Evil, 1994)
WSOY, 1997
Kirjastosta
Seitsemännen taiteen tarinat
Tähtiä:

Keskiyö hyvän ja pahan puutarhassa (1997)
Rikos / Draama / Trilleri
Ohjaaja: Clint Eastwood
Näyttelijät: John Cusack, Kevin Spacey, Alison Eastwood, Jude Law 
Tähtiä:

27.8.2016

Manu Larcenet - Blast #3 ja #4


Blastin ensimmäinen albumi valloitti minut oudolla, mutta vetävällä tarinalla - visuaalisuudesta puhumattakaan. Tarinan ja Polzan puuskuttaessa eteenpäin alkaa pieni epäilys nousta pintaan. Meno menee aina vain kuvottavammaksi, varsinkin nämä kaksi viimeistä albumia ovat aika luotaantyöntäviä verisine kohtauksineen. Blastin maailman on alusta alkaen ollut synkkä ja ahdistavakin ja näin monta albumia luettuani huomaan sen olevan liikaa. Olen silti edelleen Manu Larcenetin piirrostyylin fani ja värilliset blast-ruudut ovat kuin kirjava ilotulitus muuten sysipimeänä iltana.




Päätä pahkaa (#3)
Nuoren naisen kuoleman vuoksi pidätetty Polza Mancini muistelee sarjan kolmannessa osassa järisyttäviä blast-kokemuksiaan: maagisia hetkiä, jotka kuljettivat hänet huikeisiin ulottuvuuksiin - sekä mielisairaalassa viettämäänsä aikaa, pelkojaan ja painajaisiaan. Poliisit yrittävät ratkoa palapeliä tapahtumista, joiden motiivi pysyy hämärän peitossa. Takakansi

"Mies katkaisee jyrkästi välinsä yhteiskuntaan, palaa elämään enemmän tai vähemmän luonnontilaista elämää, jättää taakseen kaiken moraalin ja noudattaa viettejään mahdottomiin saakka." Toivottavasti buddhalaiset ovat väärässä


Toivottavasti buddhalaiset ovat väärässä (#4)
Polza Mancinin traaginen vaellus järjestäytyneen yhteiskunnan katvealueilla on kuljettanut hänet toipilaaksi Roland Oudinot’n ja hänen tyttärensä Carolen talolle. Polza haluaisi jo jatkaa matkaansa, mutta ei voi eikä uskalla. Kunnes pitkä, raskas talvi kääntyy kevääseen ja tapahtuu peruuttamattomia asioita. Takakansi

”Tahdon että se käy läpi saman minkä läpi minä olen käynyt...” 

Tähän albumiin päättyy 800-sivuinen trilleri ja graafinen tutkielma ihmismielen syövereistä. Sarjakuvasaaga saatiin siis päätökseen ja olo on kuin pahoinpidellyllä. Blast on hätkähdyttävä, säväyttävä ja häiriintynyt. Tarina etenee enemmän kuvien kuin tekstin avulla. Tähtiä olisin antanut vähemmän, jos arvosteltava olisi ollut pelkästään tarina, mutta koska sarjakuvissa ovat tietenkin kuvat oleellisessä osassa, niin ne pelastivat nämä albumit. Onhan nämä jonkinlaisia taideteoksia itsessään.

Nyt kun on Blast-sarja luettu, niin täytyy siirtyä Larcenetin muun tuotannon pariin.

Blast-sarja
Manu Larcenet: Blast - Röykkiö ihraa (#1)
Manu Larcenet: Blast - Pyhän diilerin ilmestys (#2)

_______

Manu Larcenet - Blast: Päätä pahkaa (#3)
(La tete la premiére, 2012)
WSOY, 2013
Kirjastosta
Tähtiä: ½

Manu Larcenet - Toivottavasti buddhalaiset ovat väärässä (#4)
(Pourvu que les bouddhistes se trompent, 2014)
WSOY, 2015
Kirjastosta
Tähtiä: ★½

9.4.2016

Pekka Hiltunen - Vilpittömästi sinun


"Kadulla levisi paniikki. Se kulki ihmisten 
kasvoilla ja heidän hätäisissä liikkeissään."
kirjan alku

Pekka Hiltusen Vilpittömästi sinun on Studio-rikossarjan ensimmäinen osa, josta viime vuonna ilmestyi jo kolmas osa. Näin ollen jatkan tutustumista suomalaisiin kirjailijoihin ja yllättävän paljon olen alkuvuonna heidän kirjojaan lukenutkin.

Älä astu suomalaisten naisten tielle

Lia on paennut keskinkertaisuutta Lontooseen. Elämä on yksinäistä, koska tämän suomalaisen naisen on vaikea päästää ihmisiä lähelleen. Päivisin hän työskentelee graafikkona laatulehdessä, illat lenkkeilee ja kulkee puistossa puhumassa patsaille.

Mutta Lian elämään astuu vaara. Hän kohtaa raa’an rikoksen, joka ei jätä rauhaan. Kun hän tapaa kiehtovan maannaisensa Marin, elämä muuttuu lopullisesti. Mari uskoutuu poikkeuksellisesta kyvystään: hän väittää osaavansa lukea ihmisiä ja nähdä heistä enemmän kuin muut. Marilla on myös epätavallinen työ. Hän johtaa hulppeassa Studiossa huippuammattilaisten tiimiä, joka ei epäröi vastustaa kovaa poliitikkoa ja naistenhyväksikäyttäjiä. Lialle avautuu vaarallisten operaatioiden ja yhteiskunnallisen kamppailun maailma. Mutta minkä kaiken Mari on valmis raivaamaan tieltään? Kuka tuo nainen todella on? Takakansi

Pidin kovasti siitä, että suomalaistytöt oli pistetty seikkailemaan Suomen ulkopuolelle ja vieläpä Lontooseen - jonne on muuten pakko päästä takaisin käymään! Miljöön vaihtaminen jonnekin koto-Suomea kauemmas oli ratkaisuna juurikin raikas ja jännittävä. Kansainvälistä potentiaalia, joten ei ihme, että Vilpittömästi sinua on käännetty ainakin kuuteen maahan ja yksi näistä on osuvasti Britannia.

Muuten kyse on aika normaalista dekkarista, jossa samaan aikaan seurataan kahden rikosjutun etenemistä: Lia selvittää auton takakontista löytyneen ruumiin henkilöllisyyttä ja Studio yrittää käräyttää erään poliitikon. Toimiva kombinaatio, kun aina jotain tapahtui vähintään toisella rintamalla. Marin erikoiskyvyt jäi alkua lukuunottamatta unholaan ja olisin nimenomaan kaivannut enemmän niiden käyttämistä. Erilaisuus/erikoisuus kun on aina plussaa.
_______

Pekka Hiltunen - Vilpittömästi sinun
Gummerus, 2013
Omasta hyllystä
Tähtiä:

18.11.2015

Liane Moriarty - Mustat valkeat valheet


"Ei kuulosta koulun vitsailuillalta", Patty Ponder 
sanoi Marie Antoinettelle. "Kuulostaa mellakalta."
kirjan alku

Odotin hyvää lukukokemusta ja sen sain - moninkertaisesti. Mustat valkeat valheet tulee aivan varmasti komeilemaan tämän vuoden parhaiden kirjojen joukossa. Tämä keskiluokkainen yhteisö ei jätä kylmäksi!

Tarina alkaa visailuillasta, jonka dramaattisten tapahtumien loppuhuipentumana löytyy ruumis. Ennen sen suurempia paljastuksia palataan kuitenkin ajassa puoli vuotta taaksepäin ja siihen hetkeen, kun kaikki lähti verkkaisesti, mutta varmasti menemään alamäkeen. Australialaisen Pirriween koulussa on nollatoleranssi kiusaamiselle ja erään oppilaan yrittäessä kuristaa luokkakaverinsa, vanhemmat nousevat sotajalalle ja ovat kiinni toistensa kurkuissa.

Tästä lähtöasetelmasta tarina lähtee vauhdilla rullaamaan kohti tuota kohtalokasta iltaa. Kyyti on hurjaa. Jane on vasta muuttanut paikkakunnalle Ziggy-poikansa kanssa ja konflikteihin suorastaan hakeutuva Madeline ottaa hänet siipiensä suojaan, sillä kuristamisepisodin jälkeen pienten koululaisten vanhemmat jakautuvat kahteen leiriin; On Madelinen puoli ja toista joukkiota johtaa kuristuksen uhriksi joutuneen Amabellen äiti Renata.

Miten hurjaksi meno voikaan alakouluikäisten (!) lasten vanhemmilla muuttua. Jokaisella on omat salaisuutensa ja murheensa, jotka ajan myötä paljastuvat lukijalle. Rikkaus tai kauneuskaan eivät takaa onnellista elämää, joten ihmisiä ei tulisi arvoida kulisseja katsellen, vaan yrittää päästä niiden taakse.

Lukujen väliin on upotettu vanhempien ja opettajien huvittavia (pinnallisia) keskusteluja sekä rikosylikonstaapelin huomautuksia murhatutkinnasta:
"THEA: Minä allekirjoitin adressin. Pieni tyttöressukka.
JONATHAN: En tietenkään allekirjoittanut. Pieni poikaparka.
GABRIELLE: Älkää vaan kertoko kenellekään, mutta luulen että allekirjoitin sen epähuomiossa. Luulin sitä adressiksi, jossa vaaditaan kaupunginvaltuustoa tekemään Park Streetille suojatie."

Kirjan lumoava kansikin symbolisesti kertoo yhteisöstä, joka ensinäkemältä saattaa virheettömältä vaikuttaa, mutta pian kulissit hajoavat ja todellisuus paljastuu. Kaunista se ei tule olemaan, mutta täydellisen ulkoseinän kannatteleminen on raskasta. Mielessäni välähti jopa tv-sarja Täydelliset naiset. Herkullinen nautinto draamannälkäisille, salaisuuksien ja valheiden ystäville, sillä hyvän kirjan takuuvarma merkki on se, ettei sitä raaski laskea käsistään ja tämän olisin voinut yhdeltä istumalta hotkaista!

Mustat valkeat valheet ei ollut ainakaan minulle pelkkä välipalakirja tai viihderomaani. Siinä on rankkoja asioita kätkettynä kepeään kirjoitustyyliin, joka saattaa valheellisesti saada kirjan vaikuttamaan helppoiselta luettavalta, vaikka voihan sitä toki niinkin lukea, en kiellä, vaikka sain kuitenkin kirjasta paljon enemmänkin irti. Se on täynnä erilaisia teemoja kuten avioliitto, perheväkivalta, vanhemmuus, ystävyys... Loputtoman kiehtova teos. Kirjasta on ilmeisesti myös tekeillä elokuva, jossa nähdään mm. Nicole Kidman.
_______

Liane Moriarty - Mustat valkeat valheet
(Big Little Lies, 2014)
WSOY, 2015
Kirjastosta lainattu
Tähtiä:

22.10.2015

Vladimir Krjukov - Huvimaja Monrepoossa


"Kevyt viri kiiri järven pintaa ja häviää."
kirjan alku

Viimeisiä viedään kun kirjamessut lähestyvät ja enää ei ole kauheasti aikaa saada keskenolevat venäläisten kirjoittamat kirjat luettua. Lukemaan tämän kirjan houkutti rikostarina ja etenkin todella näyttävä kansi! Varmasti yksi upeimmista kansista ikinä. Kauniin taulun tuosta saisi vaikka seinälle.

Lappeenrannassa eletään vuotta 1913, kun paikallisen venäläisen sahalta löytyy päätön ruumis. Poliisin ensisijainen epäilty on sahanomistajan poika Nikolai, joka on nähty lähellä rikospaikkaa. Miehen suunnitelmat mennä naimisiin rikkaan viipurilaisen tehtailijan tyttären kanssa kariutuvat nekin ja pidätetyksi joutuminen ajaa hänet pakomatkalle kotikaupunkiinsa Pietariin.

Kirjan alussa Nikolain asiat näyttävät olevan hyvin siihen asti, kunnes hän Monrepoon puiston kauniissa huvimajassa näkee jotain, joka romuttaa täysin hänen suunnitelmansa ja pian sen jälkeen poliisit ovatkin kintereillä. Romatiikka ei jää vain Lappeenrantaan, vaan pakomatkalla Nikolai saa kokea uuden ihastuksen ja saa seuraa. Mitään piilottelevaa elämää Nikolai ei Pietarissa vietä, eikä hänen uskoisi pakoilevan poliiseja, ilmeisesti suomalaisten poliisien valta ei Pietariin asti ulotu...

Huvimaja Monrepoossa on harmiton, nopealukuinen välipaladekkari, joka ei tarjoa odotettua rikostutkintaa ja murhaajaehdokkaiden perässä juoksentelua johtolankoja etsiskellen, vaan etsivätyön seuraamisen sijaan keskitytään Nikolain pakomatkaan ja hänen Pietarissa oleskeluunsa. Lyhyeen sivumäärään nähden tarinaa pohjustetaan ihmeellisen pitkään kirjan lähtiessä rullaamaan eteenpäin verkkaiseen tahtiin.
_______

Vladimir Krjukov - Huvimaja Monrepoossa
(Besedka v Monrepo)
Zona A, 2011
Kansi: Toms Gutmanis
Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ½

17.6.2015

Dolores Redando - Näkymätön vartija

Näkymätön vartija - Dolores Redando
(El guardian invisible, 2013)
Gummerus, 2015
Kannen suunnittelu: Jenni Noponen
Kannen kuvat: Istockphoto
Kirjastosta lainattu

"Ainhoa Elizasu oli basajaunin toinen uhri, vaikka tytön 
kuolinhetkellä lehdistö ei vielä tappajaa tällä nimellä kutsunutkaan."
kirjan alku

Näkymätön vartija on Baskimaan murhat -sarjan ensimmäinen osa ja tämän espanjalaisen taiturin kirjaa on käännetty jo monelle kielelle.

Navarran ikimetsän sydämestä, Banzajoen penkalta löydetään teinitytön ruumis makaaberissa asetelmassa. Poliisi yhdistää rituaalimurhalta vaikuttavan tapauksen aiempaan surmatekoon. Pian huhut lähtevät liikkeelle Baztanin laakossa, missä muinaiset uskomukset elävät yhä. Voiko asialla olla basajaun, kansantarinoista tuttu metsän näkymätön vartija?

Rikostutkinnan saa johdettavakseen määrätietoinen ylikonstaapeli Amaia Salazar, joka palaa vastentahtoisesti juurilleen vanhaan kotikyläänsä. Tutkinnan edetessä Amaia joutuu ratkomaan vanhoja ristiriitoja sisartensa kanssa ja kestämään kollegoidensa kateutta. Tappajan vaaniessa seuraavaa uhriaan kammottava perhesalaisuus palaa piinaamaan Amaiaa painajaisten lailla.

Kirjan ahmaisi hetkessä, enkä tämän aikana lukenut juurikaan muita teoksia, sillä olin aivan liian koukuttunut pystyäkseni irtautumaan Redondon luomasta ihmeellisestä maailmasta. Tämä raikkaan erilainen dekkari tarjoaa jotain uutta tänä dekkarien täyteisenä aikana, jolloin ei ole pulaa kirjoista. Se sekoittaa sopivassa määrin rikostutkintaa ja mystiikkaa. Rituaalimurhaaja on liikkeellä ja tuohon sotkuiseen vyyhtiin lisätään vielä kansantaru metsän vartijasta, joka suojelee asuinaluettaan ja sinne eksyviä ihmisiä.

Romaanissa tartutaan hienosti ongelmiin, joihin nainen ylikonstaapelinä toimiessaan voi törmätä miesvaltaisessa työpaikassaan. Lisäksi Amaialla on ongelmia sisarustensa kanssa. Laaja ja kokonaisvaltainen katsaus siis saadaan Amaian elämään, niin menneisyyteen kuin nykyisyyteenkin. Hiljalleen lukijalle ripotellaan näitä tietoja Amaian menneisyydestä ja hänen mieltään - ainakin alitajuisesti - painavasta tapahtumasta ja vasta kirjan loppupuolella on kokonainen kuva kaikesta pirstaleisesta tiedosta muodostunut.

Ja kyllä tästä itseasiassa tuli hieman mieleen True Detective -tv-sarja. Tunnelma ainakin on kovin samankaltainen, salaperäinen ja painostava. Loputkin osat aion ehdottomasti lukea ja seuraava osa, Luualttari, ilmestyy alkuvuodesta 2016.

Pidän noista kansista, vaikka nuo ihme kuviot hieman vähentävät jännittävää ja mystistä tunnelmaa. Eloa kuvaan olisi voinut jollain toisellakin tapaa saada.

Tähtiä: ½

10.6.2015

Jo Nesbø - Verta lumella, osa 1 (Dekkariviikko)

Verta lumella, osa 1 - Jo Nesbo
(Blood on Snow, 2015)
Johnny Kniga, 2015
Päällyksen kuva: Photobooth
Päällys: Martti Ruokonen
Kirjastosta lainattu

"Pumpulimainen lumi kieppui ympäri katulampun valossa."
kirjan alku

Dekkarituntemukseni jälleen laajenee, sillä yhtään Nesbon kirjaa en aikaisemmin ole lukenut, joten näin ollen sillä ei ole paineita vertautua kirjailijan muihin paksuihin dekkareihin. Odotuksia ei juuri ollut, joten kaikki hyvä on pelkkää positiivista.

Joulu 1977. Päähenkilö on oslolainen Olav, joka on löytänyt omaksi alakseen ihmisten tappamisen. Huumeiden tai parittamisen kanssa työskentelyyn hän on aivan liian heikko ja herkkäluontoinen. Olavin seuraava toimeksianto saa kuitenkin miehen varuilleen, sillä se liippaa liian läheltä pomon yksityisyyttä. Ja tuolla alueella liikkuminen on hyvin riskialtista tekijän itsensä kannalta, sillä ei ole hyvä tietää pomostaan liikaa.

Olav rikkoo radikaalisti perinteisten dekkarien palkkamurhaajan olemusta. Tässä ei olekaan kyse kylmähermoisesta ja tunteettomasta miehen järkäleestä, jonka elämän ainut tarkoitus on suorittaa hänelle annettu tehtävä moitteettomasti ja herättää kauhua ympärillään. Olav on helläsydäminen romantikko, joka vähättelee itseään ja jonka heikkoutena on naiset (ja sen hän itse tietää) kuten rampa ja kuuromykkä Maria ja huumekauppias Hoffmanin vaimo. Tämä sympaatinen ja hieman hömelö hahmo sai täysin minut puolelleen jo alkumetreistä lähtien, enkä pitänyt häntä niin kovin pahana miehenä, vaikka hei haloo, hänhän on palkkamurhaaja! Sitä se kirjojen lukeminen teettää; Voi tuntea empatiaa vaikka ketä kohtaan.

"Ja meissä herää toivo, tuskallinen ja hermostuttava toivo, joka kaihertaa eikä suostu sammumaan. Toivo siitä että on olemassa keino huijata kuolemaa, eräänlainen takareitti paikkaan, josta emme tienneet. Että on olemassa jotain, millä on merkitystä. Että on olemassa tarina."

Ja Olav luki vieläpä Victor Hugon Kurjia. Kukapa sellaisesta miehestä voisi olla pitämättä. Päähenkilö mies, joka rakastuu naiseen ei tunnu niin kliseiseltä ja miljoonaan kertaan nähdyltä kuin dekkarien naiset, jotka retkahtaa mieheen ja saavat minut huokaamaan ärsytyksestä. No tai riippuu miten asia on kuvattu. Mistähän tämäkin johtuu.

Tarina vetäisee välittömästi mukaansa, mutta aivan liian pian tuo yhteinen reissumme loppui. Toisen parisataasivua ei olisi yhtään haitannut. Niin vaivatonta se lukeminen oli ja kieli kaikenlisäksi erittäin hyvää. Nautin siis kovasti ja kirjan jatko-osaa saamme odottaa vielä syksyyn asti. Jos jollain on laajempi kokemus Nebon kirjoista, niin saa suositella jotain hyvää luettavaa hänen tuotannostaan, sillä aion kyllä palata tämän miehen rikosromaanien ääreen!

Tähtiä: ★½




Kirjankansibingo: Abstrakti kuvio


1.4.2015

Agatha Christie - Vaarallinen talo

Vaarallinen talo - Agatha Christie
(Peril at End House, 1932)
WSOY, 1982
Päällyksen kuva: Tom Adams
Päällyksen typografia: Pekka Loiri
Omasta hyllystä

"Mikään Etelä-Englannin merenrantakaupungeista 
ei minun mielestäni vedä vertoja St. Loolle."
kirjan alku 

Tänä vuonna on kulunut 125 vuotta Agatha Christien, tuon murhamysteerien äidin, syntymästä ja häntä kunnioittaen tämän vuoden aikana olisi tarkoitus lukea vähän normaalia enemmän hänen tuotantoaan, vaikka aina joka vuosi tuleekin jokunen Christien teos luettua.

Ansaitulle levolle vetäytynyt Hercule Poirot on matkustanut Cornwallin rannikolle yhdessä kapteeni Hastingsin kanssa, mutta minne ikinä Poirot meneekin murha, tai ainakin sen mahdollisuus, seuraa perässä. Reissulla he tutustuvat herttaiseen Nickiin, joka on saman päivän aikana yritetty murhata jo kolme kertaa. Poirot ryhtyy tietenkin selvittämään tapausta ja yrittää estää mahdollisen murhan.

Hieman lukemista häiritsi se, että muistin tapahtumat ja syyllisen jo alkumetreillä, joten yllätyksiä ei ollut tiedossa. Keskityin siis enemmän siihen millä keinoin kirjailija yrittää lukijaansa harhauttaa ja monet Chriestien tyylin tuntevat arvaavat varmasti helposti syyllinen, näin uskallan väittää. Noh, helppohan se on minun sanoa, joka sen tiesin etukäteen. Dekkarissa on tarpeeksi henkilöitä sekoittamaan pakkaa ja lukijan päätä. Vuorotellen syyttävä katse kohdistuu jokaiseen, mutta silti monesti murhaaja onnistuu kääntämään huomion pois itsestään.

Poirot on varsinainen persoona, joka jaksaa aina huvittaa: "Itse en olisi hänestä käyttänyt sanaa 'vaatimaton'. Minusta tuntui, ettei tuon verrattoman pikku miehen itserakkaus ollut vähääkään tyrehtynyt hänen vanhetessaan. Hän nojasi taapäin tuolissaan, siveli hyväillen viiksiään ja melkein kehräsi itsetyytyväisyydestä." Samaten Poirotin naljailut Hastingsin älystä ja muutenkin oman egon pönkittäminen. Kirjallisuuden herkullisimpia hahmoja!

Eniten pidän Christien kirjojen kansista, jotka on taiteillut juurikin Tom Adams, muut kun on aika mitäänsanomattomia.

Tähtiä: ½

Muita postauksiani
Lomahotellin murhat

13.3.2015

Dan Brown - Da Vinci -koodi

Da Vinci -koodi - Dan Brown
(The Da Vinci Code, 2003)
Loisto, 2006
Päällyksen kuva: Gianni Dagli Orti/Corbis/SKOY
Päällys: Kirsi Kujansuu
Omasta hyllystä

"Louvren maineikas intendentti, 76-vuotias Jacques Sauniere, 
hoiperteli holvikäytävästä museon Suureen galleriaan."
kirjan alku 

Listasin juuri hyllyni unohdetut kirjat ja Dan Brownin Da Vinci -koodi oli yksi niistä. Muuten ihan mielenkiintoiselta vaikuttavaan kirjaan en ole tarttunut lähinnä sen saaman ylidramaattisen huomion takia. Kohukirjat eivät aina herätä kiinnostusta, vaan ne joutuvat odottamaan rauhallisempaa aikaa lukea, vaikka samaan lauseeseen voin todeta, että nyt kirjan lukeneena ihmettelen miten en aikaisemmin ole sitä lukenut, sillä lukeminen oli erittäin nautittavaa.

Eräs salaseura on vuosisatojen ajan varjellut mullistavaa salaisuutta, jonka paljastumista Vatikaanin kirkko erityisesti pelkää. Salaisuus ei enää ole kuitenkaan aivan turvassa, sillä intendentti Jacques Sauniere löytyy kuolleena Louvren taidemuseosta. Hän on ennen kuolemaansa ehtinyt kirjoittaa salaisia viestejä, jotka johdattavat oikein tulkittaessa salaisuuden äärelle. Paikalle kutsutaan Robert Langdon, Harvardin yliopiston uskontosymbologian professori, jonka nimen poliisi löysi Saunieren kalenterista, vaikka miehet eivät koskaan ehtineet tavata. Symbolien asiantuntijana Robertia pyydetään ratkomaan intendentin jättämä monimutkainen viesti. Itsensä rikospaikalle kutsuu myös nuori pariisilainen agentti Sophie Neveu. Salakirjoitusten asiantuntijana ja koodien murtajana hänen apunsa on kuitenkin tarpeen, vaikka poliisi Fache ei hänen läsnäoloaan henkilökohtaisista syistä hyvällä katso.

Alkaa tapahtumarikas matka, jossa Robert ja Sophie ratkovat kuolleen miehen jättämiä viestejä ympäri Ranskaa ja lopulta myös Ranskan ulkopuolelle kannoillaan poliisi ja Opus Dein. Viimeksi mainittu on syvästi uskonnollinen katolinen järjestö, jonka radikaalimmat jäsenet harjoittavat itsekidutusta. Ja kaikki tämä häslinki Graalin maljan vuoksi.

Robertin ja Sophien perään lähetetty Silas, suuri albiino, on mielenkiintoisimpia romaanin henkilöitä. Hän ei ole aivan yhtä tasapaksu kuin muut ja menneisyyden valottaminen tuo syvyyttä hahmoon, joka muuten jäisi pelkäksi ihmisen väkivaltaiseksi kuoreksi, joka pienellä näpäytyksellä hajoaisi kasaan. Silasin vaarallinen motto "kipu on hyväksi" ei toteudu vain ajatuksen tasolla, vaan miehen reidessä löytyy verinen, piikikäs hihna, jolla lihalliset himot unohtuu, mutta "sielu laulaa ilosta palvella Herraa". Silas noudattaa tarkasti Opettajan ohjeita, miehen jota hän ei ole koskaan tavannut.

En minä kirjaa kaunokirjallisuuden mestariteokseksi sanoisi kirjoitusasunsa puolesta, mutta herkulliseksi välipalakirjaksi ehdottomasti kyllä. Brown on onnistunut kasaamaan näppärän kokonaisuuden paljosta materiaalista ilman, että se tuntuisi liian tuhdilta luettavalta. Elokuvakin on tullut katsoa joitain kertoja, vaikka Tom Hanks on kerrassaan pöyristyttävän kammottava näyttelijä, mutta Audrey Tatou pelastaa paljon. Ja Ian McKellen. Ja Paul Bettany alias albiino Silas.

Juoni on kiistatta vetävä ja tarina on tarpeeksi totuudenmukainen jossain suhteessa ja sisältää mielenkinntoista historiallista tietoa sekä tietenkin erittäin mielikuvituksellisia väittämiä, joka selittää sen miksi ilmestymisensä aikoihin kirja herätti niin hirveästi kohua ja tietysti vastustustakin maailmalla, sillä se väittää todeksi asioita, joita on hyvin vaikea uskoa. En ota kantaa kirjan tietojen paikkaansapitävyyteen - okei, no oli se aikamoista hölynpölyä - mutta täytyy muistaa, että Da Vinci-koodi on kuitenkin ennen kaikkea romaani, ei historiallinen faktakirja, ja kaunokirjallisena teoksena se tuleekin lukea. Siis huijausta tai ei, I like it. Ja aivan samaa mieltä olen Kirjaneidon kanssa, joka postauksessaan kirjoitti niin mainion osuvasti, että: "-- menee luultavasti muutama päivä ennen kuin kykenen suhtautumaan normaalisti Raamattuun, Leonardo Da Vinciin, Vatikaaniin tai Disneyn elokuviin" Kyllä, tästä lähtien katson Disney elokuvia 'sillä silmällä'.

Tähtiä: ½


6.3.2015

Pasi Ilmari Jääskeläinen - Lumikko ja yhdeksän muuta


"Lukija ensin hämmentyi ja sitten loukkaantui, kun rikollinen nimeltä 
Raskolnikov äkkiä surmattiin hänen silmiensä edessä keskellä katua."

Paljon on hehkutettu Pasi Ilmari Jääskeläistä, mutta omakohtainen tutustuminen alkoi vasta tämän kirjan myötä. Ja tulee ehdottomasti jatkumaan.

Takakannesta: Laura Lumikon nimi on kaikille tuttu. Hän on rakastettu kirjailija, lapsuudessa lukemiemme Otuksela-kirjojen luoja. Hänen talvisissa juhlissaan tapahtuu kuitenkin jotain, mikä herättää ihmiset: kukaan ei todella tuntenut Laura Lumikko. Kolme vuosikymmentä sitten kirjailija Lumikko etsi kymmentä lahjakasta lasta kouluttaakseen heistä kirjailijoita. Hän sai kokoon ykdeksän. Nyt nämä menestyvät kirjailijat muodostavat seuran, jolla on paikka suomalaisen kirjallisuuden ytimessä. Vuosien odotuksen jälkeen Seura saa kymmenennen jäsenensä ja salaperäinen Peli alkaa uudestaan. Kirjailijat joutuvat kohtaamaan menneisyyden, jonka he jo kerran hautasivat - kirjaimellisesti hautasivat...

Kirjan päähenkilö Ella Milana lunastaa tuon kymmenennen paikan ja hän alkaa selvittää Seuran hämäräperäistä historiaa. Apuna siinä hänellä on Peli, jossa haluamansa tiedon saa toisen pelaajan vuotaessa. Mitä vaan voin kysyä ja toisella ei ole muuta mahdollisuutta kuin kertoa totuus - siitä pitää tarvittaessa huolen väkivalta tai pillerit. Kieroutunutta toimintaa, eikö.

Olen suuri maagisen realismin ystävä ja Lumikon arvoituksellinen tunnelma imaisi heti mukaansa. Uutuuden viehätys vei pitkälle kirjaa ja vaikka pieni laskusuhdanne oli innostuksessa havaittavissa, ei se merkittävästi lukemista haitannut.

Jäniksenselkäisen kirjallisuuden jäsenet ovat kiehtovia persoonia, jotka eivät olleenkaan tunnu toisinnoilta kirjallisuuden perushahmoista tai muutenkaan sellaisilta joihin olisin aikaisemmin törmännyt kaunokirjallisuudessa. He ovat jotain uutta ja jännittävää; Suomen pieni eliittikirjailijoiden joukko, jotka eivät enää ole olleet kauheasti tekemisissä toistensa kanssa. Yhtenä syynä on Peli, joka henkisessä raakuudessaan on tehnyt kuilun jäsenten välille. Ja nyt Ella Milana on pyöräyttämässä pitkästä aikaa Pelin uudelleen käyntiin ja se lähtee liikkeelle kuin vyöryävä lumipallo imien haastajista ja haastettavista kaikista arimmat asiat ulos jättäen heidät muutamaksi päiväksi toimintakyvyttömiksi ja henkisesti tyhjiksi.

Kirjan nimiroolia kantava Laura Lumikko ei kirjan parrasvaloissa paistattele. Hän on kyllä romaanin keskeisimpiä hahmoja ja suurin yhdistävä tekijä henkilöiden välillä, mutta muuta naisesta lukija ei saakaan irtoamaan. Hänen hahmonsa ikään kuin leijailee kaiken taustalla, poissa ulottuvilta.

Lumikko ja yhdeksän muuta on vaivattomasti etenevä kirja, joka ei tunnu yrittävän liikaa mielistellä lukijaa tai ylipäätään ketään. Se vain on ja kertoo tarinaa omalla tahdillaan, joskin puolenvälin jälkeen aloin vähän kyllästyä jatkuvasti toistuvaan ihmisten vuotamiseen, vaikka heidän vastauksensa olivat itsessään hyvin mielenkiintosia. Jääskeläinen on onnistunut kirjoittamaan vakuuttavasti, sillä epätodelliset tapahtumat eivät tunnu epäaidoilta vaan peräti uskottavilta.

Vuoden Lukuelämystä tästä ei tullut, mutta suuntaankin katseeni Harjukaupungin salakäytäviin ja pistän kaikki epärealistisen korkeat odotukseni vuorostaan siihen.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

P. I. Jääskeläinen - Lumikki ja yhdeksän muuta
Atena, 2006
Omasta hyllystä

20.2.2015

Camilla Läckberg - Merenneito

Merenneito - Camilla Läckberg
(Sjöjungfrun, 2008)
Gummerus, 2011
Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti
Kannen kuvat: Istockphoto
Omasta hyllystä

"Hän ei tiennyt, että kaikki paljastuisi ennemmin tai myöhemmin."
kirjan alku 

Merenneito on kuudes kirja Fjällbackan kylästä, mutta minulle se vasta ensimmäinen kerta kun siellä pääsen käymään.

"Mies on kadonnut jäljettömiin pienessä Fjällbackan kylässä. Patrik Hedström poliisikollegoineen on tehnyt kaikkensa löytääkseen hänet. Pian paljastuu, että kadonneen ystävä, esikoiskirjailija Christian Thydell on jo yli vuoden ajan saanut nimettömiä, uhkaavia kirjeitä. Christian yrittää vähätellä niiden merkitystä, mutta hänen ystävänsä Erica Falck aavistaa pahaa. Uteliaisuus saa hänet tutkimaan tapausta itsekseen, rinnan miehensä Patrikin johtaman poliisitutkinnan kanssa. Joku vihaa Christiania syvästi eikä epäröi toteuttaa uhkauksiaan. Kirjeet ja murha liittyvät toisiinsa. Ja jäljet johtavat kauas menneisyyteen." Takakansi

Kirja esittelee joukon perheitä ja henkilöitä, joiden tarinat lopulta kohtaavat, vaikka aluksi ne näyttävät olevan melko irrallaan toisistaan. Erica Falck on raskaana, mutta ei voi pitää näppejänsä erossa tapauksessa ja lähtee ominpäin selvittämään asiaa. Myös omalta poliisimieheltä saa (kätevästi) tarpeen tullen päivitettyjä tietoja murhatutkimuksieen liittyen.

Tajusin jo aika nopeasti murhaajan, mutta voin sanoa, etten kuitenkaan ollut ihan perillä asioiden oikeasta laidasta. Ihme on, jos joku ylifiksu on tajunnut. Impossible. Merenneidossa kiehtoi kuitenkin kirjailijan tapa paljastaa vähä vähältä enemmän kaikista henkilöistä, sillä kirjaa ei voinut olla malttamatta lukea ahmien.

Kirjan rakenteen muodostaa vaihtuviin henkilöihin keskittyvät luvut sekä lyhyet otteet jonkun kirjan henkilön synkästä menneisyystä, josta sitten loppupuolella kirjaa rakentuu kokonainen, eheä tarina ja murha saa taustatarinansa.

Tähtiä: 


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...