Aikaa Sarjakuvahaasteen loppuun on enää tasan viikko(!) ja minä olen saanut oman urakkani päätökseen. Kokosin lyhyesti alle kaikki viimeisimmät sarjakuvat, jotka olen saanut luettua loppuun.
WilsonDaniel Clowes
(Like, 2010)
Daniel Clowesin ensimmäinen sarjakuvaromaani Ghost World tarttui elämäänsä etsivien teinityttöjen maailmaan, kun taas Wilson kertoo yksinäisyyden runtelemasta keski-ikäisestä miehestä, mutta aiheet eivät loppujen lopuksi taida ollakaan niin kaukana toisistaan. Etsitään ja pohditaan maailmaa.
"Wilson on suurisydäminen nahjus, yksinäinen poikamies, rakastava isä ja aviomies, idiootti, sosiopaatti, harhainen mahtailija, hauras kukkanen, sataprosenttisesti wilsonmainen." Näin monisanaisesti takakansi kuvailee Wilsonia, joka albumissa näyttäytyy lähinnä inhottavana ja negatiivisena ihmisenä. Miehen silmälasien läpi katsottuna maailmakaan ei näytä kummoiselta paikalta. Onneksi emme tunne toisiamme.
Jos marraskuu ei tarpeeksi masenna, niin lue Wilson.
Cognac: Demonien paluu (#1)
Chapuzet - Corbeyran - Brahy
(Zoom Teufel, 2016)
Albumi aloittaa Cognac-sarjan, joka kertoo Anna-Fanely Simonista, kokeneesta sotareportterista ja valokuvaajasta, joka pääsee palaamaan töiden takia lapsuudenmaisemiinsa. Hänen päästyä perille Ranskassa Charenteen selviää, että hänen lapsuudenystävänsä on kuollut ja Annan reportterin nenä haistaa välittömästi, että kaikki ei ole mennyt aivan niin kuin virallinen versio kertoo.
Hieman fokusta vei itse tarinasta ja jännityksestä pois loputtomilta tuntuvat jaarittelut ja yksityiskohtaiset selostukset konjakista ja sen valmistuksesta yms. Muuten albumi oli ihan mielenkiintoinen ja tyylikkäät kuvat miellyttivät silmää. Tämä ensimmäinen osahan on vasta pintaraapaisu hahmoihin ja tarinaan, sillä sivujakin on juuri alle viisikymmentä.
Pieniä voittoja
Manu Larcenet
(Wsoy, 2003)
Takakannesta: Marco on kyllästynyt työhönsä valokuvaajana ja miettii, mikä elämässä olisi tekemisen arvoista. Hän lopettaa terapian ja muuttaa maalle pahansisuisen kissansa kanssa. Siellä hän tapaa kärsivällisen tytön, löytää ystävän ja yrittää voittaa taistelut, joihin paniikkihäiriö hänet haastaa.
Vielä nykyäänkin tuntuu yllättävältä törmätä kaunokirjallisiin teoksiin tai sarjakuviin, jotka käsittelevät mielenterveyttä. Päähenkilöllä on jonkin verran yhteistä ensimmäisenä esitellyn Wilson-sarjakuvan nimihenkilön kanssa. Tässäkin pohditaan syvästi elämää ja olemista. Suurena erona on tosin onneksi Pieniä voittoja-albumin toiveikkuus ja välillä surkuhupaisaksikin yltyvä meno.
Love in Vain: Robert Johnson ja paholainen tienristeyksessä
Kuvitus: Mezzo
Teksti: J. M. Dupont
(Like, 2014)
Love in Vain kuvaa tunnetun bluesmuusikon, Robert Johnsonin elämänkaaren. Legendan mukaan Johnson teki tienristeyksessä sopimuksen paholaisen kanssa ja sai sen seurauksena ilmiömäisen kyvyn soittaa kitaraa. Hänen elämään kuului vahvasti musiikin lisäksi naiset ja viina, jonka seurauksena mies menehtyi (1938) vain 27-vuotiaana.
Albumin kuvitusjälki on tyylikästä ja vahvaa. Kuvat ovat mustavalkoisia ja hallitsevana värinä on musta. Tekijöillä on ollut vahva draamantaju, sillä sydän syrjällään joutuu seuraamaan Johnsonin elämän luhistumista, vaikka puolessa välissä albumia näyttää toiveikkaalta. Mutta sydän on jäänyt Mississippiin, jossa rautatie erottaa mustat ja valkoiset, ja sinne on palattava.
Musta aukko
Charles Burns
(Like, 2005)
Kulttisarjakuvan mainetta kantavan Mustan aukon luin alunperin Halloween viikkoa varten, mutten sitten ehtinyt lopulta postata siitä. 400 sivuinen tiiliskivi esittelee painajaismaisia kuvia nuoruudesta hurjan taudin siivittämänä, joka ei sitten lopulta ehkä olekaan niin kaukaa haettu rinnastus nuoruuteen.
Takakannesta: Seattle 70-luvulla. nuorten keskuudessa alkaa levitä tauti... teinirutto. Joillekin ilmestyy muutama paise tai ihottumaa, toiset muuttuvat tunnistamattomiksi hirviöiksi ja kasvattavat uusia ruuminosia... kaikki leimautuvat loppuiäkseen. Metsään kerääntyy erakoitunut yhteisö. Ja sitten alkavat murhat...
Musta aukko on epämiellyttävä ja paikoin hyvin häiritsevä albumi, jota ei tehnyt mieli lukea iltamyöhään. Kuvat ovat Love in Vainin tapaan mustavoittoisia ja voimakkaasti tehtyjä. Sairauden kuvaukset olivat karseita ja muutenkin kuvasto oli vaikeasti lähestyttävää. Jos albumista poistaa teiniruton, niin jäljelle jää hyvinkin perinteinen kuvaus amerikkalaisten nuorten sekoiluista: alkoholista, suhdesotkuista ja seksistä.
(Zoom Teufel, 2016)
Albumi aloittaa Cognac-sarjan, joka kertoo Anna-Fanely Simonista, kokeneesta sotareportterista ja valokuvaajasta, joka pääsee palaamaan töiden takia lapsuudenmaisemiinsa. Hänen päästyä perille Ranskassa Charenteen selviää, että hänen lapsuudenystävänsä on kuollut ja Annan reportterin nenä haistaa välittömästi, että kaikki ei ole mennyt aivan niin kuin virallinen versio kertoo.
Hieman fokusta vei itse tarinasta ja jännityksestä pois loputtomilta tuntuvat jaarittelut ja yksityiskohtaiset selostukset konjakista ja sen valmistuksesta yms. Muuten albumi oli ihan mielenkiintoinen ja tyylikkäät kuvat miellyttivät silmää. Tämä ensimmäinen osahan on vasta pintaraapaisu hahmoihin ja tarinaan, sillä sivujakin on juuri alle viisikymmentä.
Pieniä voittojaManu Larcenet
(Wsoy, 2003)
Takakannesta: Marco on kyllästynyt työhönsä valokuvaajana ja miettii, mikä elämässä olisi tekemisen arvoista. Hän lopettaa terapian ja muuttaa maalle pahansisuisen kissansa kanssa. Siellä hän tapaa kärsivällisen tytön, löytää ystävän ja yrittää voittaa taistelut, joihin paniikkihäiriö hänet haastaa.
Vielä nykyäänkin tuntuu yllättävältä törmätä kaunokirjallisiin teoksiin tai sarjakuviin, jotka käsittelevät mielenterveyttä. Päähenkilöllä on jonkin verran yhteistä ensimmäisenä esitellyn Wilson-sarjakuvan nimihenkilön kanssa. Tässäkin pohditaan syvästi elämää ja olemista. Suurena erona on tosin onneksi Pieniä voittoja-albumin toiveikkuus ja välillä surkuhupaisaksikin yltyvä meno.
Love in Vain: Robert Johnson ja paholainen tienristeyksessä Kuvitus: Mezzo
Teksti: J. M. Dupont
(Like, 2014)
Love in Vain kuvaa tunnetun bluesmuusikon, Robert Johnsonin elämänkaaren. Legendan mukaan Johnson teki tienristeyksessä sopimuksen paholaisen kanssa ja sai sen seurauksena ilmiömäisen kyvyn soittaa kitaraa. Hänen elämään kuului vahvasti musiikin lisäksi naiset ja viina, jonka seurauksena mies menehtyi (1938) vain 27-vuotiaana.
Albumin kuvitusjälki on tyylikästä ja vahvaa. Kuvat ovat mustavalkoisia ja hallitsevana värinä on musta. Tekijöillä on ollut vahva draamantaju, sillä sydän syrjällään joutuu seuraamaan Johnsonin elämän luhistumista, vaikka puolessa välissä albumia näyttää toiveikkaalta. Mutta sydän on jäänyt Mississippiin, jossa rautatie erottaa mustat ja valkoiset, ja sinne on palattava.
Musta aukkoCharles Burns
(Like, 2005)
Kulttisarjakuvan mainetta kantavan Mustan aukon luin alunperin Halloween viikkoa varten, mutten sitten ehtinyt lopulta postata siitä. 400 sivuinen tiiliskivi esittelee painajaismaisia kuvia nuoruudesta hurjan taudin siivittämänä, joka ei sitten lopulta ehkä olekaan niin kaukaa haettu rinnastus nuoruuteen.
Takakannesta: Seattle 70-luvulla. nuorten keskuudessa alkaa levitä tauti... teinirutto. Joillekin ilmestyy muutama paise tai ihottumaa, toiset muuttuvat tunnistamattomiksi hirviöiksi ja kasvattavat uusia ruuminosia... kaikki leimautuvat loppuiäkseen. Metsään kerääntyy erakoitunut yhteisö. Ja sitten alkavat murhat...
Musta aukko on epämiellyttävä ja paikoin hyvin häiritsevä albumi, jota ei tehnyt mieli lukea iltamyöhään. Kuvat ovat Love in Vainin tapaan mustavoittoisia ja voimakkaasti tehtyjä. Sairauden kuvaukset olivat karseita ja muutenkin kuvasto oli vaikeasti lähestyttävää. Jos albumista poistaa teiniruton, niin jäljelle jää hyvinkin perinteinen kuvaus amerikkalaisten nuorten sekoiluista: alkoholista, suhdesotkuista ja seksistä.
Huh, olipas aikamoinen kattaus synkkiä sarjakuvia, joiden joukosta nostaisin Love in Vain -albumin, joka sykähdytti eniten tarinallaan ja myös kuvilla. Voisin myös hyvin kuvitella palaavani Cognac ja Pieniä voittoja jatko-osien pariin joskus myöhemmin.
