Soseki Natsume - Kokoro

Sanoin häntä aina maisteriksi.

Pääasiassa yritän lukea vain hyviä ja kiinnostavia kirjoja ja nykyään jätänkin helposti kesken jos ei nappaa. Ei ole nimittäin montaa vuotta aikaa siitä, kun tein lukulistani kaikenmaailman lukusuositusten mukaan ja sitten oli pakko kahlata ne läpi, vaikka kuinka tuskastutti, koska yleissivistys. Nuo ajat ovat kuitenkin takanapäin, vaikka toisinaan tulee luettua niitä hutilyöntejäkin. Siitä päästäänkin päivän kirjaan eli japanilaisen Soseki Natsumen Kokoroon. Kokoro tarkoittaa sydäntä ja se on jälleen yksi näitä sivistyslistalla olevia, sillä kirja on klassikko. Kokoro on lisäksi henkilökohtaisesta perspektiivistäni katsottuna unettava ja unohdettava.

Takakannesta: Kokoro kuvaa ystävyyden kasvamista kahden miehen, nuoren ja kokemattoman opiskelijan ja synkän, ihmisiä kaihtavan maisterin välillä sekä viimeksi mainitun karvaita kokemuksia ja syyllisyydentuntoa, jotka ovat katkeroittaneet hänen elämänsä.

Takakantta paremmin en voisi tiivistää, enkä kertoa mitään lisää juonesta. Kokoro rakentuu salaisuuden selvittämisen varaan, joka ei ole yhtä jännittävää kuin miltä kuulostaa. Kirjan draamankaarta voisi kuvailla tikkusuoralla viivalla, sillä ulkoisesti ei juuri mitään tapahdu. Siitä puuttuu näin dekkareiden täyteisestä pohjoismaisesta näkökulmasta katsottuna täysin kliimaksi ja tiedostan ohittaneeni tekstin japanilaiset hienovaraiset vivahteet, joiden löytämisessä en koskaan ole ollut hyvä. Ymmärsin maisterin taakan ja sen kuinka hän pisti itsensä kärsimään meinneisyyden takia, mutta sekin kerrottiin lopussa kirjeen muodossa koukeroisin sanakääntein, enkä lopulta onnistunut kuitenkaan saamaan siihen mitään kosketuspintaa.



Jos olet pitänyt Junichiro Tanizakin Avaimesta, niin suosittelen myös Kokoroa. Näiden kirjojen perusteella teen niinkin hurjan yleistyksen, että vanhat japanilaiset klassikot varsinkin ovat puuduttavia kaltaiselleni levottomalle sielulle, joka janoaa räjähtävää draamaa. Poikkeuksena sääntöön Yukio Mishiman Aaltojen pauhu, mutta en tiedä lasketaanko se klassikoksi. Vanhempaa kirjallisuutta se kyllä on.

Japanilainen kulttuuri kiinnostaa edelleen, mutta löytyykö mitään Vegetaristin kaltaista?

Kiitos ja anteeksi tämä avautuminen. 

★★
Soseki Natsume - Kokoro

(こゝろ, 1914)

Tammi, 1985

Kirjastosta

Ensimmäinen sukellus äänikirjojen maailmaan!

Sattuipa niin että löysin BBC radiosta ilmaisen Neil Gaimanin äänikirjan ja ajattelin että miksipä ei. Kuljen paljon bussilla ja kävelen ja aina lukeminen ei noissa tilanteissa onnistu (no kävellessä ei käytännössä koskaan). Äänikirjojen kuunteleminen sen sijaan olisi kätevää. Olen kerran aikaisemmin koittanut jotain Kaari Utrion kirjaa kuunnella, mutta silloin siitä ei tullut mitään, kun en jaksanut keskittyä. Se on nimittäin paha jos keskittyminen herpaantuu, sillä silloin putoaa totaalisesti kärryiltä, eikä enää tiedä mihin jäi. Mutta nyt annoin uuden tilaisuuden äänikirjoille. Hyvä niin.

✚   ✚   ✚

Anansi Boys (Neil Gaiman)

God is dead. Meet the kids.
Fat Charlie Nancy's normal life ended the moment his father dropped dead on a Florida karaoke stage. Charlie didn't know his dad was a god. And he never knew he had a brother. Now brother Spider's on his doorstep -- about to make Fat Charlie's life more interesting... and a lot more dangerous.

Näin tästä jotkut tosi hienot kannet ja kiinnostuin kirjasta, mutta sisältö olikin sitten jotain aivan muuta. Kirjaa en ainakaan olisi jaksanut lukea, sillä tarina tökki, eikä lopulta ollut kovin kiinnostava. Charlien veli vähän sekoittaa velipoikansa seurustelusuhdetta ja töitä, eikä Charlie tietenkään ota tätä kaikkea kovin hyvin ja tekee jotain harkitsematonta mikä saattaa heidät molemmat pulaan.

Kuuntelin kirjan loppuun pelkästään sen ääninäyttelijöiden takia kuten Nathan Stewart-Jarrettin, joka on näytellyt ainakin Misfits-sarjassa. Suomeksi tämä Neil Gaimanin kirja löytyy nimellä Hämähäkkijumala.

✚   ✚   ✚

To the Lighthouse (Virginia Woolf)
The serene and maternal Mrs. Ramsay, the tragic yet absurd Mr. Ramsay, and their children and assorted guests are on holiday on the Isle of Skye. From the seemingly trivial postponement of a visit to a nearby lighthouse, Woolf constructs a remarkable, moving examination of the complex tensions and allegiances of family life and the conflict between men and women.

As time winds its way through their lives, the Ramsays face, alone and simultaneously, the greatest of human challenges and its greatest triumph--the human capacity for change.
 
Päivän yllättäjä oli ehdottomasti Virginia Woolfin To the Lighthouse (Majakka). Olen aikaisemmin lukenut Woolfilta Orlandon ja Mrs. Dallowayn ja väitän, että näin äänikirjan muodossa pääsee paremmin rytmiin sisään ja minä ainakin hahmotin tarinan paljon selkeämmin. Etinkin tämän kirjan monissa tasoissa ja ei-lineaarisesti liikkuvaa kerrontaa kuultu muoto helpotti. Jännästi rakennettuja olivat esimerkiksi keskustelut, joissa samaan aikaan toinen henkilöistä ajatteli jotain itsekseen. Pitää joskus vilkaista kirjaa, sillä kiinnostaa miltä teksti näyttää. Hyvin kiehtova elämys ja miellyttävin Woolf tähän mennessä.

✚   ✚   ✚

Kadonnutta aikaa etsimässä: Combray (Marcel Proust)

Sarjan ensimmäinen osa, Combray, on alkusoitto, teemojen esittely. Sen ytimenä on muistin toiminta ja uuden aikakäsitteen luominen: muistojen ja todellisuuden erottamattomuus, menneisyyden sulautuminen nykyisyyteen. Sattuma, madeleine-leivoksen maku, herättää eloon lapsuuden maailman, Combrayn, tuoreena ja voimakkaasti aistittavana.

Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä kuuluu klassikkoteoksiin, joka olisi mukava olla luettuna, mutta tämä ei ole klassikoista kaikista helpoimmin lähestyttävä ja osia riittää vaikka loppuelämäksi. Äänikirja ratkaisee tämänkin ongelman ja sainkin kuunneltua ensimmäisen osan, joka kulkee nimellä Combray. Se keskittyy päähenkilön lapsuuteen ja hyvin kuvailevasti kertoo erinäisiä tapahtumia. Lavein pensselin vedoin Proust maalaa yksityiskohtiin takertuvan kirjan, joten ei ole ihme että kirjalla on pituutta. Siinä ei myöskään ole juonta ja kieli on hyvin runollista.

Gaimanin kirjan tavoin en tätäkään olisi koskaan saanut luettua, mutta äänikirjana sen sijaan meni.

★★★
Neil Gaiman - Anansi Boys (2005)

BBC Radio

★★★½
Virginia Woolf - To the Lighthouse (1927) 

BBC Radio

★★
Marcel Proust - Kadonnutta aikaa etsimässä: Combray (1913) 

Yle Areena

Teoksia kuolemasta: sarjisvinkkejä vol.1

Romaanien lukeminen on jäänyt viime aikoina vähemmälle ja olenkin yhä useammin ottanut luettavaksi jonkin sarjakuvan, sillä niihin tarttuminen on ollut matalamman kynnyksen takana ja jos aikaa on vähän ei välttämättä halua lukea vain yhtä sivua romaanista, mutta sarjakuvassa samassa ajassa pääsee jo pitkälle. Tällä kertaa niputan samaan postaukseen kolme albumia, joita kaikkia yhdistää sopivasta synkkyys ja ennen kaikkea kuolema. Jos etsit iloista lukemista käänny äkkiä kannoillasi!

✚   ✚   ✚

Dying
Aloittakaamme sarjakuvasta, jossa ei ole ollenkaan tekstejä. Kyseessä on Sami Ahon, ilmeisestikin omakustanne, Dying, joka ymmärrettävästi alkaa talosta ja siirtyy siitä metsään ja loppu onkin silkkaa mielikuvituksen lentoa, muotoja, valoa ja pimeyttä. Mielenkiintoinen on teoksen nimi Dying, sillä näin kuvien kuvaavan jopa maapallon syntyä - jos siis tarinan ihan alun unohtaa. Sarjakuvasta saa varmasti keksittyä vaikka minkälaisia tulkintoja, joten jos arvoituksellisuus ja tulkinnallisuus kiinnostaa, niin suosittelen.

✚   ✚   ✚

Kullervo
Takakannesta: Kalevalaista kyberpunkkia surrealistisessa suurkaupungissa. Tarina kovaonnisesta Kullervosta kuulostaa tutulta mutta näyttää joltain ihan muulta. Genen futuristisissa visioissa Karjalan kunnaat ovat muisto vain ja Kullervo irokeesipäinen androidi, joka onnistuu sekoilemaan pilalle oman elämänsä - ja siinä sivussa muutaman muunkin elämän.

Gene on onnistunut lähestymään jo niin tuttua aihetta hyvin erilaisesta näkökulmasta. Roisi tulkinta sekoittaa sarjakuvaa ja Kalevalaa, sillä tarina on luettavissa myös runomuodossa. Minullehan tämä sopii mainiosti, sillä se tarjoaa samalla kuvallisen tulkinnan välillä muuten niin hankalasti ymmärrettävästä tekstistä. "Juohtui mielehen minulle, puuttui aivohon ajatus mennä tuonne toisialle, käyä Untamon kylähän, kostoa sukuni surma, ison kohlut, maammon mahlat, polttoa tuvat tuhaksi, kypeniksi kyyetellä."

Kaikesta karmeudesta ja rumuudesta huolimatta pidin kovasti ja Kullervo tosiaan tarjoaa uuden lähetymistavan Kalevalaan. Lukisin kyllä lisää, jos Gene olisi tarttunut muihin Kalevalan tarinoihin. Tämän rinnalle suosittelen myös Eino Leinon Helkavirsiä -sarjakuva-albumia, jossa suomalaiset tekijät ovat tehneet omannäköisen versionsa Leinon runoista. Niissä on samaa rujoutta ja taiteellisuutta kuin Kullervossa.

✚   ✚   ✚

The Crow
Raskaamman sarjan ystäville löytyy John Shirleyn ja Kevin Coldenin uudelleen tulkinta aluperin James O´Barrin luomasta The Crow -sarjakuvasta. Jos nimi ei ole tuttu sarjakuvan muodossa, niin ehkäpä paremmin Brandon Leen tähdittämänä elokuvana, joka surullisesti jäi miehen viimeiseksi roolisuoritukseksi.

The Crow sijoittuu Tokioon, jossa amerikkalaisen vaihto-oppilaan Jamie Osterbergin kihlattu Haruko Tatsumi viedään häneltä. Mies lähtee perään kostoretkelle, joka päättyy hänen kuolemaan, lasinsirpaleiden keskelle hautausmaalle. Haudasta kaivautuu ylös uudelleen syntynyt Jamie, valkonaamainen ja mustahuulinen, joka variksensa kanssa lähtee suorittamaan kostoretkeä loppuun mihin hänen edellinen minänsä ei pystynyt.

"But crows are clever - and in shinto they're good spirits..."

Voin varoittaa, että tässä albumissa veri lentää ja päät sinkoilevat ympäriinsä. Armoa ei tunneta ja jokainen saa vastata omista pahoista teostaan miehelle, jota omatunto ei kolkuta. Kuolleiden toverien henget auttavat miestä etsinnöissä. Viimeiset parisenkymmentä sivua loikkasivat ulottuvuuteen, joka meni yli ymmärrykseni ja tuntui kovin irralliselta. Vaikka tämä kyseinen versiointi ei aivan makuuni ollutkaan, kiinnostuin väistämättä O´Barrin alkuperäisestä versiosta.

★★★
Sami Aho - Dying

2014

Kirjastosta

★★★★
Gene Kurkijärvi - Kullervo

Like, 20

Kirjastosta

★★
John Shirley & Kevin Colden - The Crow

IDW, 2013

Kirjastosta

Olemattoman ohuita sarjakuvia

Saari - Island 
Pääkallopäisen naisen kohdussa on lapsi, joka ei halua tulla ulos. Ei siellä ole mitään näkemisen arvoista. Pettyisin kuitenkin. Varis ja lammas painostavat lasta, jotta tämä uhkailujen seurauksena viimein tulisi ulos. Eeva Meltion alle parinkymmenen sivuisen lyhyen ja ytimekkään tarinan selittämiseen olisin kaivannut tulkkia, sillä oma ajattelukyky ei tunnu riittävän. Jos Saari - Island on kuvaus ihmiselämästä, niin ei se sen valossa kovin mukavalta tai ihanalta vaikuta. Sarjakuva jää kyllä kaihertamaan mieltä vielä pitkäksi aikaa lukemisen jälkeen.

✚   ✚   ✚

Kuvitetut klassikot
Takakannesta: Myönnä pois, ettet ole mikään lukutoukka. Istut mykkänä nurkassa, kun ystäväsi keskustelevat lennokkaasti maailmankirjallisuudesta. Dostojevski, Dante, Danielle Steel ja keitä näitä nyt on. Kirjoittiko Dorian Gray Fifty Shades of Grayn vai toisinpäin? No, valitettavasti tämä kirja ei tee sinusta yhtään sen viisaampaa.

Odotin oivaltavia ja hauskoja kiteytyksiä klassikkokirjoista, mutta Kuvitetut klassikot tarttuikin pelkästään kirjan nimeen ja tulkitsi vääntämällä siitä jonkin "hauskan" jutun. Kyseinen huumori ei minuun uponnut vaan tuntui välistä jopa mauttomalta.

✚   ✚   ✚

Robin Hood: Metsien ikämies
Robin Hood, kaikkien aikojen suurin ryöväri, elelee edelleen Sherwoodin metsässä Pikku Johnin kanssa, mutta hän on jo vanhentunut huomattavasti. Robinia vaivaa Alzheimerin tauti eikä hän ole entisen veroisensa, vaikka puhtia vielä riittää.

"No niin, kelpo veikko... Millainen on ohjelma tänä upeana päivänä?"
"Sama kuin viimeiset 75 vuotta, herra... Ryöväämme rikkailta, jaamme köyhille."
"Onpa erikoinen aate! Eikä pidetä mitään itsellämme?!"

Erään ryöväyskeikan yhteydessä sattuneen ikävän tapaturman myötä Robin saa peräänsä Nottinghamin seriffin. Sanon sinulle tämän, keltamaksa, ken lienetkin: en lepää ennen kuin olen saanut sinut... silmukka odottaa sinua!! Robin Hood: Metsien ikämies on hauska satiiri tuosta tunnetusta hahmosta, joka metsässä väijyy pahaa aavistamattomia ihmisiä. Marian ja munkki Tuck on otettu myös mukaan. Ihan onnistunut sarjakuva, mutta ei sitä voi olla vertaamatta Manu Larcenetin Blast-sarjaan, joka sykähdytti todella.

★★★½
Eeva Meltio - Saari - Island

Dead Genesis, 2015

Kirjastosta

★★
Hugleikur Dagsson - Kuvitetut klassikot

Atena, 2014

Kirjastosta

★★★
Manu Larcenet - Robin Hood: Metsien ikämies

(La legende de Robin des bois, 2003)

Wsoy, 2005

Kirjastosta

Muita postauksia
Manu Larcenet: Blast - Röykkiö ihraa (#1)
Manu Larcenet: Blast - Pyhän diilerin ilmestys (#2)
Manu Larcenet: Blast - Päätä pahkaa (#3)
Manu Larcenet: Blast - Toivottavasti buddhalaiset ovat väärässä (#4)

Leena Krohn - Unelmakuolema ja Tainaron

"Lapset pelkäävät pimeää, ja lapset ovat oikeassa. Heille uskotellaan,
että yö merkitsee vain värien ja valon tilapäistä poissaoloa. Mutta asia
on juuri toisin päin: se mikä on hetkellistä on päivä. Auringonpaiste,
värit ja äänet ovat erityistapauksia, ne kuuluvat poikkeustilaan."

Unelmakuoleman alku

Unelmakuolema on ensimmäinen lukemani kirja Leena Krohnilta, vaikka hän on roikkunut aikojen alusta saakka lukulistallani. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Lucialla, unettomuudesta kärsivällä nukutuslääkärillä, on virka sekä Unelmakuolema-kodissa että Pakastamossa. Unelmakuoleman bisnesidea on tarjota hyvinvoiville kansalaisille, myös terveille ja nuorille, mahdollisimman laadukas kuolema. Pakastamon asiakkaat puolestaan tavoittelevat kuolemattomuutta. He uskovat tieteen vielä kerran löytävän ratkaisun parantumattomiin sairauksiin.

Unelmakuoleman moninainen ihmisverkko kietoutuu Lucian ympärille, jolta kaikkein vaikeimmat tapaukset tulevat hakemaan ratkaisua ongelmiinsa. Äänitarkkailijana toimivaa Tottia piinaavat äänet, joita kukaan muu ei kuule. Kassu on häirikkönuori, joka liittyy työpaikkoja sabotoivaan salaiseen iskuryhmään. Syvämietteinen Nara on pettynyt ihmiskuntaan ja haaveilee kuoleman kautta siirtyvänsä osaksi kasvikuntaa. Takakannesta

"Nyt elettiin toista aikakautta, jolloin moisen pyrkimys oli säälittävä ja
pateettinen. Kukapa olisi halajoinut kehittyä paremmaksi ihmiseksi? Itsensä
unohtaminen, kieltämys, nöyryys, kiitollisuus, myötätunto ja muut samankaltaiset
entisajan hyveet todistivat nyt vain heikkotahtoisuudesta, vitaliteetin, uskalluksen,
kyvyn ja seksikkyyden puutteesta. Sisältöteollisuus, johon kuuluivat sellaiset
inhimillisen toiminnan ja kaupankäynnin alat kuin viihde ja taide, opastivat
kansalaisia kehittämään katu-uskottavampaa persoonallisuutta."

Unelmakuolemassa eletään hyvin erilaista aikaa kuin tämä meidän nykypäivä. Mieleeni tulee tulevaisuuden dystopia. Vedestä käydään maailmalla sotaa ja ihmiset juodaan kofeiinitonta kahvia. Taide on ottanut harppauksia eteenpäin ja radikalisoitunut. Taitelijat tavoittelevat ihmisten shokeeraamista ja tekevät mitä hurjimpia teoksia, jossa prostituoidun tappaminenkin viihteen hyväksi on hyväksyttävää. Taiteen inhimillisemmäksi tekemisen puolestapuhujia ihmetellään: "Elämme nyt keskellä konservatismin aaltoa, joka todella kauhistuttaa minua." Maailma näyttää siis täysin heittäneen häränpyllyä.

Kirjassa on väläyksiä ja häivähdyksiä sieltä täältä, muutamien ihmisten elämästä, mutta eniten keskitytään Luciaan, jolla on mielenkiintoinen tilanne ammattinsa puolesta. Unelmakuolemassa tarjotaan yleellinen kuolema ja Pakastamossa ihmiset syväjäädytetään, jotta heidät voidaan tulevaisuudessa herättää takaisin eloon. Lisäksi Lucia tekee kerran viikossa vuoron kaupunginsairaalassa. "Oikeus kuolla on paljon tärkeämpi ja luovuttamattomampi ihmisoikeus kuin se että saa työntää lapun vaaliuurnaan."

Unelmakuolema on älykäs romaani, joka sai itseni tuntumaan tyhmältä, sillä siinä on jonkin verran lääketieteen ja fysiikan sanastoa ja muuta hienoa termistöä sekä ihan sisällöllisesti kirjassa on monia teemoja. Paljon pyöritään kuoleman ja kuolemattomuuden ympärillä ja erityisesti pelätään lentävä vanhuus -virusta, joka saa ihmiset vanhenemaan nopeammin ja mikä olisi sen kauheampaa.

⧫   ⧫   ⧫   ⧫   ⧫

"Kuinka unohtaisin kevään, jolloin teimme kävelyretkiä Yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan, kun täällä Tainaronissakin on sellainen puisto, laaja ja huolella hoidettu."

Tainaronin alku

Tainaron sisältää kaksikymmentä kahdeksan kirjettä, joihin ei tule vastausta. Ne on osoitettu ystävälle, joka hahmottuu näkyviin sen läpi mitä kerrotaan, ja ne kuvaavat merkillistä Tainaronin kaupunkia. Kertoja puhuu tyynesti ja kummastelematta olennoista ja tapahtumista uudessa ympäristössään. Ystävästään Jäärästä, välkkyjistä, neiti Pumilionista, Matkijasta, Liikkuttomasta, Kuningas tarkimalaisesta ja Pölkkyhärästä, uuden maailman tavoista ja lainalaisuuksista. Takakansi

Tainaron kuvaa kummallisen kaupungin elämänmenoa, jossa seurataan siellä asuvien ötököiden ja eliöiden elämää pieninä vilauksina ja lyhyinä tuttavuuksina. Tainaron ei oikein ollut minun kuppi teetä, en kokenut päässeeni sisälle Krohnin erikoiseen maailman läheskään yhtä hyvin kuin Unelmakuolemaan. Enkä kauheasti välitä ötököistä, joten en näköjään tykkää lukeakaan niistä 😅 Toinen syy on varmasti lyhyt kappaleet ja jatkuva tutustuminen aina vain uusiin hahmoihin. Sama ongelma joka minua vaivaa novellien kanssa. Tainaronin kaupunki vilisi ohi silmien, mutta mitään ei erityisemmin jäänyt käteen.

"Täällä voit törmätä tuntemattomaan, ja hän tulee luoksesi kuin
vanha tuttava ja alkaa muistella jotain taannoista hupaista
sattumaa, jonka muka olette yhdessä kokeneet. Kun kysyt:
- Milloin? hän nauraa ja vastaa: - Silloin kuin olin toinen."

________________________________________________

★★★
Leena Krohn - Unelmakuolema

Teos, 2004
Graafinen suunnittelu: Ilona Ilottu/dog design

Omasta hyllystä

★★
Leena Krohn - Tainaron

Wsoy, 1985

Kirjastosta

Robert Galbraith - Käen kutsu

"Kuhina kadulla oli kuin kärpästen surinaa."

kirjan alku

Kaikkihan jo tietävät, että Robert Galbraith on salanimi, jonka taakse kätkeytyy J. K. Rowling. Ja tämä tieto ei kauaa salassa ihmisiltä pysynyt - kas kummaa. Käen kutsu on klassinen dekkari, joka aloittaa lontoolaisen yksityisetsivä Cormoran Striken tutkimuksista kertovan sarjan. Näin alkuun on myös sanottava, että olen pitänyt J. K. Rowlingin muusta tuotannosta ihan hurjasti, mutta tämä oli kuin nyrkki suoraan naamaan. En siis ollut innoissani kirjasta mitä pidemmälle se eteni.

Kun kaunis, ongelmien piinaama mallityttö putoaa lumen peittämältä parvekkeelta Mayfairissa, kaikki viittaa itsemurhaan. Veljellä on kuitenkin epäilyksensä, ja hän palkkaa yksityisetsivä Cormoran Striken tutkimaan tapausta. Strike on Afganistanin sodan sekä ruumiillisesti että henkisesti rampauttama veteraani, joka kamppailee saadakseen otteen elämästään. Tapaus turvaa hänen taloudellisen toimeentulonsa, mutta vaatii myös veronsa: mitä syvemmälle Strike sukeltaa nuoren mallin mutkikkaaseen maailmaan, sitä synkemmäksi se paljastuu – ja sitä suurempaan vaaraa hän itse joutuu… Takakansi

Kamalaa puhua pahaa omasta lempikirjailijasta, mutta kyllä minä tämän parissa tuskastuin. Oli liian helppo arvata murhaaja, se oli selvää jo alusta asti. Haluan yllättyä! Muutenkaan en kokenut Käen kutsun tuovan mitään omaa dekkarigenreen, vaan se uppoaa hyvin muiden keskivertokirjojen joukkoon kyseisessä genressä. Pidin kyllä kirjan alusta. Siitä kun Robin, Striken tuleva avustaja, pyyhältää toimistoon. Hän on mukava hahmo, eikä kärttyisä Strikekään hassumpi ole. Voi tätä pettymystä. Olkoon tämä muistutuksena siitä, että lempikirjailijoiden tuotantokaan ei aina ole taattua huippulaatua.

Loppuun yksi pienen pieni toive: voisiko arvoisa J. K. Rowling palata takaisin fantasian tai Paikka vapaana kaltaisten tarinoiden pariin. Pliis!

_______

Robert Galbraith - Käen kutsu

(The Cuckoo's Calling, 2013)

Otava, 2013

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★

Muita postauksiani
J. K. Rowling: Paikka vapaana

Daniel Defoe - Moll Flanders (Klassikkohaaste III)

"Oikea nimeni on niin tunnettu Newgaten pöytäkirjoissa eli rekistereissä ja Old Baileyssa ja siellä on yhä ratkaisematta niin tärkeitä, eritoten minun menettelyihini liittyviä asioita, ettei sovi odottaa minun panevan julki nimeäni tai sukupuutani tähän teokseen--."

kirjan alku

Kirjabloggaajien klassikkohaasteesta on tullut jo perinne, johon minä lähdin mukaan toisen osana aikana Cranfordin naisten merkeissä. Moll Flanders on klassikko neljänsadanvuoden takaa ja kuten kävi edellisen kirjan kanssa, ei tämäkään mikään nappivalinta ollut. Juonitiivistelmän saa tietoonsa vain jo lukemalla kirjan englanninkielisen nimen, joka kiteyttää todella hyvin romaanin sisällön: The Fortunes and Misfortunes of the Famous Moll Flanders, Etc. Who Was Born In Newgate, and During a Life of Continu'd Variety For Threescore Years, Besides Her Childhood, Was Twelve Year a Whore, Five Times a Wife [Whereof Once To Her Own Brother], Twelve Year a Thief, Eight Year a Transported Felon In Virginia, At Last Grew Rich, Liv'd Honest, and Died a Penitent. Written from her own Memorandums.

Näinpä juuri. Moll Flanders -niminen nainen (paitsi että hän vaihtaa nimeään pitkin kirjaa) kertoo onnetonta elämäntarinaansa, jossa hän joutuu koittelemusten eteen ja yrittää selvitä niistä parhaansa mukaan. Juuri kun kaikki voisi päättyä onnellisesti, jotain kamalaa tapahtuu. Tuohon aikaan naisten tavoitteena on päästä hyvin naimisiin, mielellään rikkaan miehen kanssa, ja synnyttää lapsia. Köyhtynyt Moll Flanders joutuu keksimään omat keinonsa päästääkseen jälleen hyviin naimisiin kunniallisen miehen kanssa.

"Olkoon tämän yhden, läpikotaisin syntisen ja läpikotaisin kurjan ihmisolennon 

kokemus hyödyllisten varoitusten aarreaittana niille, jotka tämän lukevat."

Hahmona Moll Flanders on mielenkiintoinen. Vielä viisikymppisenäkin nainen on täyttä rautaa, hän ei alistu olemaan uhri vaan selviää elämän koittelemuksista. Moll Flanders on räväkkä ja arkailematon, jopa röykeä, ja hänen rinnallaan monien muiden klassikoiden hentoiset naiset jäisivät seinäruusuiksi. Kaiken tämänkin jälkeen joudun myöntämään, etten pitänyt hänestä pätkän vertaa. Moll Flanders synnytti esimerkiksi paljon lapsia, mutta jätti ne aina jonkun muun huostaan unohtaen heidät samantien. Kylmä ja itsekeskeinen nainen.

"Mutta kuinka helvetti voi vähitellen tulla niin luonnolliseksi, eikä 
vain siedettäväksi, vaan jopa miellyttäväksi, se on käsittämätöntä 
kaikille paitsi niille, jotka ovat sen kokeneet niin kuin minä."

Daniel Defoen Robinson Crusoe ei ole koskaan kiinnostunut ja tämä kokemus vain vahvisti tuota kantaa. Moll Flandersin saarnaava sävy ei oikein iskenyt. Nyt on ollut huonoa tuuria kirjojen valinnassa, mutta ehkä kolmas kerta toden sanoo! Vielä en ainakaan ole luovuttamassa Klassikkohaasteen suhteen :D

_______

Daniel Defoe - Moll Flanders

(The Fortunes and Misfortunes of the famous Moll Flanders, 1722)

Tammi, 1957

Kirjastosta
Tähtiä: ★★

Muita postauksiani:
Klassikkohaaste II

Serena Valentino - Noidan peili

"Omenapuut kukkivat linnan pihalla hennon vaaleanpunaisina, 
ja hopeiset koristepallot välkähtelivät auringossa."

kirjan alku

Noidan peili - Pahan kuningattaren tarina perustuu osittain Walt Disneyn Lumikki ja seitsemän kääpiötä -teokseen ja se kertookin tutun Lumikki-sadun ilkeän äitipuolen näkökulmasta. Tarinassa selviää miksi kuningattaresta tuli paha ja miksi hän vihasi Lumikkia niin paljon, että halusi tämän sydämen revittävän irti. Kukaanhan ei syntyessään ole paha, vaan siihen kasvetaan syystä tai toisesta.

Oli jotenkin todella vaikeaa käsittää kuningatar hyvänä ja rakastavana hahmona, joka haluaa olla hyvä äitipuoli Lumikille, kun piirretyn kuningitar on aivan toistaluokkaa! Tarvittaisiin jotain todella radikaalia, että tästä lähtökohdasta päästäisin lopulliseen tulokseen. Mikä voi niin traagista olla? Suhtauduin siis varauksella tarinaan, mutta jouduin toteamaan tuon syyn olevan itseasiassa aika hyvä ja ymmärrettävä.

Kirja kertoo koko kuningattaren tarinan, joten siinä on mukana kaikki tapahtumat aina hamaan loppuun saakka. Tarinan tunteville loppu on siis vain kertausta. Siinä missä tämä tarina olisi uponnut minuun nuorena, ei se nyt osannut olla tarpeeksi napakka. Välillä mentiin jonkinlaisella tyhjäkäynnillä, joka ei jaksanut innostaa, eikä se sinänsä edistänyt tarinaa ihmeellisemmin. Ehkä odotin vähän nopeatempoisempaa ja tapahtumarikkaampaa, sillä suuresta sivumäärästä kirjaa ei ainakaan voi syyttää. Noidan peili sopii varmasti paremmin nuoremmille lukijoille.

Näyttäväkantisessa Prinsessa ja Pahikset -sarjassa seuraavana on käsittelyvuorossa Kaunottaren ja hirviön Hirviö sekä Pienen merenneidon Ursula. Nähtäväksi jää luenko. Vähän kyllä jo houkuttelee.

_______

Serena Valentino - Noidan peili

(Fairest of All, Tale of the Wicked Queen, 2009)

Sanoma Media Finland Oy, 2016

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★

Muita postauksiani:
Lumikki (satu+elokuvia)

Rästipostaus (Clare, Hautala, Queen)

Pöydälle on kertynyt niin paljon kirjoja postausta odottamaan, että niputan niistä nyt kolme samaan, jotta saan edes vähän tilaa seuraavia varten :D Mikään näistä kolmesta ei maailmaa mullistavia ollut, eivätkä odotukset ihan kohdanneet todellisuuden kanssa.

"Älä viitsi naurattaa", ovimies sanoi ja 
risti käsivarret jyhkeälle rintakehälleen.

kirjan alku

Luukaupunki aloittaa Varjojen kaupungit -sarjan, josta on hiljattain tv-sarjakin tehty. Muistan joskus hyvin kauan sitten lainanneeni kyseisen kirjan kirjastosta, mutta ikinä en kuitenkaan lukenut, ei silloin vaikuttanut tarpeeksi kiinnostavalta.

15-vuotias Clary Fray joutuu outojen tapahtumien todistajaksi, kun nuori poika surmataan newyorkilaisella klubilla. Clary huomaa näkevänsä asioita, joita muut eivät näe - ei edes hänen paras ystävänsä Simon. Kun Claryn äiti katoaa mystisesti, alkaa tapahtua. Clary tutustuu varjometsästäjiin, jotka hallitsevat yliluonnollisten olentojen maailmaa New Yorkin arkitodellisuuden laitamilla: maallikoille näkymättömissä elävät, juhlivat ja taistelevat haltijat, vampyyrit ja ihmissudet.

Häikäisevän komea ja ylimielinen nuori varjometsästäjä Jace Wayland oppaanaan Clary sukeltaa alamaailmaan etsimään äitiään ja Muutoksen maljaa, yhtä kolmesta voimaesineestä, jonka joutuminen vääriin käsiin olisi kohtalokasta. Samalla hän saa tietää itsestään ja äidistään asioita, jotka muuttavat hänen elämänsä lopullisesti... Takakansi

Nuoruuteni intuitio piti siis täysin paikkansa ja Luukaupunki olisi saanut kirjaston hyllyyn tälläkin kertaa jäädä. Kliseitä viljellään tappavalla tahdilla, eikä kirja tarjonnut mitään uutta tai ihmeellistä.  Hahmot olivat ohkaisia ja ennenkaikkea hyvin ennalta-arvattavia. On sitä paljon parempaakin nuorten fantasiaa luettu.

"Päivä, jona Iiris katosi, Elias Rosvik
jätti viidennen rakastajattarensa."

kirjan alku

Tämän postauksen kirjailijoista vain Marko Hautala on ennestään tuttu. Luin häneltä muutama vuosi sitten Kuokkamummon, joka oli todella hyvä ja vaikuttava kauhukirja, joten sen lukukokemus taisi vähän liikaakin nostaa rimaa ylös, sillä Itsensävalaisevat eivät pystyneet vastaamaan odotuksiin.

Samana iltana kun Elias Rosvik jättää viidennen rakastajattarensa, hänen teini-ikäinen tyttärensä katoaa. Hän näkee tyttärensä viimeisen kerran vilaukselta vettyneen tuulilasin läpi ajaessaan tuona syksyisenä iltana kotiin. Erätarkka kuva tytöstä keltaisessa sadetakissa ojentautumassa kohti vanhempaa miestä ajaa Eliaksen etsimään tyttöä kuin riivattu, vielä sittenkin kun muut jo ovat luovuttaneet.

Samana syksynä Eliaksen entinen rakastajatar Maaria saa terapiavastaanotolleen uuden asiakkaan, hiljaisen pojan, joka on kesän aikana muuttunut väkivaltaiseksi. Maaria ei saa pojasta otetta - eikä oikein omasta elämästäkään. Lumettomassa syksyssä hohtavat vain katuvalot, tv-ruudut ja puhelimen näytöt. Niiden saavuttamattomissa tapahtuu asioita, joita aikuiset eivät halua nähdä. On vain hämärää hapuilua hylätyssä teurastamorakennuksessa, jossa nuoret ottavat vallan omiin käsiinsä; he päättävät valaista itsensä. Takakansi

Kirja koetteli sietokykyäni, sillä tämä meni makuuni liikaa kuvottavuuden puolelle. Tunnelma oli taaskin hyvä ja selvää on, että Hautala osaa asiansa, mutta tarinasta en pitänyt, enkä sen groteskisuudesta. En tiedä olisiko Kuokkamummokin jäänyt lukematta, jos Itsensävalaisevat olisin sitä ennen erehtynyt lukemaan, mutta luultavasti tulen vielä palaamaan Hautalan pariin ja toivon, että silloin kohtaamme paremmissa merkeissä.

Muita postauksiani:
Marko Hautala - Kuokkamummo

"Heti alun alkaen Khalkiksen jutussa oli synkkä sointi."

kirjan alku

Viimeisin dekkarituttavuuteni tapahtui Ellery Queenin kanssa, jonka nimen taakse kätkeytyy kaksi kirjoittajaa. Luettavaksi valikoitui yksi heidän merkittävimmistä kirjoistaan, Ruumiskirstun arvoitus.

Tunnelma Georg Khalkisin hautajaisissa oli pingottunut. Jokainen helpottui kun ruumiskirstu oli vihdoin tiiviisti hautakammiossaan. Tässä vaiheessa kukaan ei aavistanut, että Khalkisin kuolema oli mahtavan murhasinfonian alkuteema. Vipinää syntyi vasta kun todettiin taidekauppiaan jännityksellä odotetun testamentin häipyneen tipotiehensä.

Khalkisin tapaus on kuuluisan ja vähän turhamaisen dekkarin Ellery Queenin tutkimuksista merkittävimpiä, vaikka se saatettiinkin julkisuuteen vasta muiden suurten menestysten tultua tunnetuiksi. Uraansa aloitteleva Ellery erehtyi jutussa ensin raskaimman jälkeen. Kalkin karvas maku haihtui vasta, kun hän vuosien mittaan tajusi, että juttu oli myös yksi nerokkaimmista. Takakansi

Kirjassa pähkäillään paljon, selvitetään jonkun yksityiskohdan paikkansapitävyyttä ja sitten puidaan taas vähän lisää. Tuli sellainen kuva, että juttuja puidaan läpi paljon enemmän kuin on itse tapahtumia. Eteneminen on siis verkkaista ja aavistuksen verran puuduttavaa. Tapahtumarikkaat dekkarit ovat enemmän makuuni.

Mielenkiintoista oli Ellery Queenin kilpailu jutun ratkaisemisesta oman rikoskomisario isänsä kanssa, eikä, joidenkin muiden dekkarin tapaan, etsivä ollut erehtymätön. Kukaan ei näytä kertovan koko totuutta, mutta salaisuudet paljastetaan yksi kerrallaan - hitaasti mutta varmasti.

_______

Cassandra Clare - Luukaupunki

(City of Bones, 2007)

Otava, 2009

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★½

Marko Hautala - Itsevalaisevat

Tammi, 2008
Päällys: Saku Heinänen

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★

Ellery Queen - Ruumiskirstun arvoitus

(The Greek Coffin Mystery, 1930)

WSOY, 1990
Päällyksen kuva: C-G Hagström
Päällyksen typografia: Liisa Holm 

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★½

Jim Harrison - Syystarinoita

"Jos olisit ollut alas kaarteleva lintu (ja yksi lintuhan sinne oli 
laskeutumassa, korppikotka), et olisi pystynyt erottamaan, 
oliko alastomana viruva mies kuollut vai elossa."

kirjan alku

Jim Harrisonin Syystarinoita sisältää kolme novellia, joista jo heti ensimmäinen alkaa hyvin väkevästi henkihieveriin hakatun, alastoman miehen kuvauksella. Siinä oli merkki minulle, että tämä ei ole kirja makuuni, mutta itsepäisesti jatkoin. Miksi pitää aina olla niin itsepäinen?

-- ’Syystarinoita’ on kertomus kolmesta veljeksestä, jotka lähtevät Montanasta ensimmäiseen maailmansotaan ja siitä millaisiksi heidän hyvin erilaiset elämänkohtalonsa muodostuvat. ’Kosto’ kertoo petetystä meksikolaisesta aviomiehestä, kauniista aviovaimosta ja rakastajasta. ’Mies joka luopui nimestään’ on kertomus menestyvästä suurkaupungin liikemiehestä, joka keski-iässä toteaa tehneensä elämässään kaiken väärin ja päättää aloitta alusta. Takakansi

"Hän viivähti kuistilla ja veti sisäänsä illan tuoksua: lantaa ja mesikkää, tallattuja ja mätäneviä lehtiä, hämärän syliin haipuvaa kalliota ja hiekkaa. Hän rakasti tätä laaksoa joka kirkkaimmassakin auringossa näytti synkältä ja varjoisalta."

Syystarinoiden novellit ovat raakoja ja rankkoja tarinoita ja Harrisonilla on itseasiassa sanottu olevan samaa rajua voimaa ja kaunista kovuutta kuin Hemingwayllä. Hmm. Voihan se näin toki olla, Vanhuksessa ja meressä se vain kytee hiljaisesti pinnan alla kun taas Harrison ei yhtään säästele vaan antaa kaiken tulla! Volyymi täysille. Totean siis nätisti, että olen täysin väärää kohderyhmää ja novellienhan teemanakin on miehen osa elämässä. Samaistumispinta? Hyvin heikko ellei olematon.

Syystarinoita novellin pohjalta on tehty elokuva Intohimon tuulet (1994), jossa näyttelee mm. Brad Pitt, Aidan Quinn ja Anthony Hopkins. Novellin tavoin elokuvakaan ei vakuuttanut. Myös Kostosta on tehty elokuva Revenge (1990), jossa näyttelee mm. Kevin Costner.

_______

Jim Harrison - Syystarinoita

(Legends of the Fall, 1978)

Otava, 1983
Kannen kuva: Markku Bussman 

Omasta hyllystä
Talven lukuhaaste
Tähtiä: ★★

Elizabeth Gaskell - Cranfordin naiset (Klassikkohaaste II)

"Heti alkuun on sanottava, että Cranford on amatsonien valtakunta; kaikki talot, joiden vuokra ylittää määrätyn kynnyksen, ovat naisten hallinnassa."

kirjan alku

Vuorossa on kirjabloggaajien toinen klassikkohaaste, mutta minulle ensimmäinen. Tarkoituksella valitsin hieman lyhyemmän teoksen, jonka ehtisin varmasti haasteen puitteissa lukea ja kyseinen kirja löytyy myös TBR-listaltani joten mikäs sen osuvampi valinta - parempiakin olisi varmasti löytynyt.

Pikkukaupungin elämää 1800-luvun alkupuolella, jota hallitsevat naiset. Ylhäiset naiset pitävät oman maineensa säilyttämistä tärkeänä, käytöstavat on hallittava ja sivistyneisyys kunniaan. Heidän elämän suola on juorut: kihlautuminen, kuolema, orastava romanssa, uusi palvelustyttö, kyllä sitä juoruttavaa riittää täyttämään heidän muutoin tyhjänpäiväisiltä tuntuvat päivänsä. Kylään saadaan myös vähän säpinää edellämainituista asioista, sillä muuttumattomuutta rakastava yhteisö alkaa kuohua pinnan alla koettaen pitää tiukasta moraalistaan kiinni.

Minä-kertojana on Cranfordissa ystäviensä luona vieraileva nainen, josta ei välittynyt aivan niin hysteeristä kuvaa kuin muista vakituisista asukeista. Lukeminen sujui tahmeasti, kun juuri mitään ei tuntunut tapahtuvan, en vain saanut otetta kirjasta.

Minua kirja ei siis valloittanut, mutta ei kannata huolestua, monet muut ovat pitäneet tästä paljon enemmän kuin minä ja kiitelleet Gaskellin kirjoittamaa kieltä. Tämän pohjalta tehdystä Tv-sarjasta pitäisin varmasti enemmän. Jotain hyvää tästä kuitenkin seurasi, sillä Cranfordin naisten avulla valloitin ensimmäisen vuoren, Kolin!

_______

Elizabeth Gaskell - Cranfordin naiset

(Cranford, 1851)

Otava, 1981

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★