Liv Strömquistin teoksia

Liv Strömquistin teokset ovat aiheensa puolesta varmasti kuuminta hottia tänä aikana kun pinnalla ovat esimerkiksi feminismi, politiikka, luokkayhteiskunta, tasa-arvo ja ilmastonmuutos. Blogeissa olen törmännyt näihin sarjakuva-albumeihin vähän väliä, mikä on huippua ihan senkin kannalta, että todella harvoin mikään  s a r j a k u v a  on niin monella luvussa ja sen jälkeen vielä esiteltynä blogin puolella! Pidän tästä suuntauksesta ja toivon jatkossakin törmääväni vastaavaan ilmiöön.😄


PRINSSI CHARLESIN TUNNE
Kymmeneen lyhyempään sarjakuvaan jaettu albumi pohtii mitä on rakkaus, parisuhde ja avioliitto. Se kyseenalaistaa suhteen valta-asetelmat ja normit, joita emme välttämättä ole edes tulleet ajatelleeksi, sillä ne ovat niin iskostettuja päähämme. Strömquist ehtii samalla tarttua moniin muihinkin kysymyksiin, jotka tarjoavat hauskoja ja huolestuttaviakin oivalluksia: Miksi miesten on mahdoton puhua tunteista? Oliko Ronald Reaganin vaimo kommunisti? Mitä mustasukkaisuus on? Miksi kaikki rakastavat Raymondia, vaikka Raymond vihaa kaikkia naisia?

Albumista poimittua:

• Lause "miehet saavat avioliitossa pallon jalkaansa" on huuhaata; eron jälkeen miesten fyysinen terveys, psyykkinen hyvinvointi ja itsetunto huonontuvat. Toisinkin kuin naisilla, joihin ero vaikuttaa aivan päinvastoin. 
• Patriarkaatti loi tilanteen, jossa naiset olivat pakotettuja ajamaan sivellisyyden kulttuuria: nujertamalla oman seksuaalisuutensa he saivat pääsyn yhteiskunnan tauloudellisiin mahdollisuuksiin.
• "Rakkaudesta" on perinteet hylänneessä, uskonnottomassa ja individualistisessa yhteiskunnassa yksinkertaisesti tullut se asia, joka luo elämään merkitystä.

Strömquist on käyttänyt hyödyksi tutkimustietoa ja haastatteluja, joiden lähteet on merkattu albumiin ylös, jos kiinnostaa tutkia jostain asiaa lisää. Prinssi Charlesin tunne herätti paljon ajatuksia ja tuntemuksia kuten alun neljän todella hyvin tienaavan mieskoomikon vitsien peruselementtien esittely. Ehkä olisi aika päivittää kliseitä? Kaikesta en ollut samaa mieltä ja välillä albumi näyttäytyi hyvinkin kyynisenä, mutta kaiken kaikkiaan vahva suositus.

Prinssi Charlesin tunne

✚   ✚   ✚

 
NOUSU JA TUHO
Nousu ja tuho käsittelee puolestaan kapitalismia, yhteiskuntaluokkia ja varallisuuden jakamista. Se ei ole yhtä napakka paketti kuin Prinssi Charlesin tunne, vaan mielenkiintoni hiipui puolessa välissä. Voi toki johtua siitä, että politiikka - varsinkaan Ruotsin - ei ole erikoisalaani tai varsinkaan suuria intohimon kohteitani. Alun mielenkiintoisen ilmastonmuutos-osion jälkeen siirryttiin ihan liian nopeasti politiikkaan.

Takakannesta: Miksei kukaan puutu maailmanlaajuiseen äärimmäisen rikkauden ongelmaan? Miksi etsimme mindfulnessia itämaisista opeista, vaikka oma länsimainen, kapitalistinen järjestelmämme on historiallisesti täysin ylivoimainen mitä tulee hetkessä elämiseen?

Albumista poimittua:

• Tosi-TV:ssä työväenluokka esitetään ja dramatisoidaan vajavaisina ja viallisina ihmisinä ja heistä voi tulla "kokonaisia ihmisiä" vain seuraamalla asiantuntijoiden neuvoja, joita leimaavat keskiluokan sosiaaliset arvot. 
• "Luulen, että menestykseni mediassa perustuu siihen, että... olen aina uskaltanut panostaa johonkin epävarmaan, koska minulla on erittäin hyvin pärjäävien, valkoisten vanhempieni tarjoama taloudellinen perusturva."
• Globaalin kapitalismin taloudelliset epäoikeudenmukaisuudet ja ahneuden voi nähdä tiettyjen liian rikkaiden sukujen perinnöllisenä psyykkisenä häiriönä.

Sarjakuva onneksi loppuu varsinaiseen herkkupalaan eli asiantuntijoiden ehdotuksiin siitä, kuinka poistaa äärimmäinen vauraus, sillä sehän on valtava maailmanjaaluinen ongelma. Näyttää äkkiä luettuna hassun hauskalta ajatukselta, mutta on siinä ideaa. Strömquistin mukaan 1% maailman väestöstä omistaa enemmän kuin jäljelle jäävät 99%. Se pistää miettimään.

Nousu ja tuho

✚   ✚   ✚

Kiitos Sammakolle näiden kustantamisesta ja lukulistalle jää vielä Strömquistin Kielletty hedelmä.

Liv Strömquist
Prinssi Charlesin tunne (Prins Charles känsla, 2010)
Nousu ja tuho (Uppgång och Fall, 2016)

Kirjastosta

Siri Hustvedt - Kesä ilman miehiä

"Hiukan sen jälkeen, kun Boris oli lausunut 
sanan paussi, minä sekosin ja päädyin sairaalaan."

kirjan alku

Siri Hustvedtin Kesä ilman miehiä oli tämän vuoden kesäkirjalistalla ja sainpahan jotain siltäkin listalta luettua. Hustvedt on tuttu entuudestaan Lumouksen kautta, josta jossain määrin tykkäsin. Kesästä ilman miehiä ei muodostunut yhtä hyvää lukukokemusta. Jatkossa saa sitten nähdä onko kirjailijan tuotanto tosiaan näin epätasaista vai oliko tämä yksittäinen huti.

Kun aviomies kolmenkymmenen yhteisen vuoden jälkeen ilmoittaa haluavansa pitää taukoa avioliitosta, Mia Fredricksen saa hermo romahduksen. Toivuttuaan ensi sokista hän vetäytyy lapsuutensa kotikaupunkiin äitinsä helmoihin. Yksin vuokraamassaan talossa hän raivoaa, puhisee ja valittaa surullista kohtaloaan.

Hitaasti Mia tulee vedetyksi ympärillään olevien ihmisten elämään. Hän vaikuttuu siitä palavasta elämänhalusta ja toisinaan leikkisästä kapinasta, jolla hänen äitinsä ja tämän läheiset ystävät suhtautuvat hiipumisen vuosiinsa. Hän tutustuu naapurin nuoreen naiseen, jolla on kaksi pientä lasta ja vihainen aviomies, ja seuraa vetämänsä runopajan teinityttöjen juonia ja pikkumaisia julmuuksia. Takakansi

Mia pohtii rakkautta ja avioliittoa, käy läpi muistoja ja miettii onko paussi sittenkään kaiken loppu. Kirja ei onnistu saamaan kokonaan hyppysiinsä, sillä kadotin punaisen langan jatkuvasti. Useassa kohtaa puhutaan tutkijoista ja teorioista, kun minä olisin vain halunnut tietää miten tarina jatkuu! Pohtimiset sikseen! Kiinnostavimmat kohdat olivat Mian ystävyys naapurin naiseen sekä hänen pitämä runopaja. Näiden kautta myös tarinan aiheet laajenevat avioliittokriisistä mm. koulukiusaamiseen ja kätkettyihin unelmiin.

Vielä ajattelin kokeilla jonkin Hustvedtin romaanin lukemista, vaikka tämä sai minut empimään. Amerikkalainen nainen ja Kaikki mitä rakastin löytyvät hyllystä, kunhan sopiva hetki saapuu.

_______

Siri Hustvedt - Kesä ilman miehiä

(The Summer without Men, 2011)

Otava, 2011
Kannen suunnittelu: Katja Kaskeala

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★½

Muita postauksiani
Siri Hustvedt: Lumous

Daniel Defoe - Moll Flanders (Klassikkohaaste III)

"Oikea nimeni on niin tunnettu Newgaten pöytäkirjoissa eli rekistereissä ja Old Baileyssa ja siellä on yhä ratkaisematta niin tärkeitä, eritoten minun menettelyihini liittyviä asioita, ettei sovi odottaa minun panevan julki nimeäni tai sukupuutani tähän teokseen--."

kirjan alku

Kirjabloggaajien klassikkohaasteesta on tullut jo perinne, johon minä lähdin mukaan toisen osana aikana Cranfordin naisten merkeissä. Moll Flanders on klassikko neljänsadanvuoden takaa ja kuten kävi edellisen kirjan kanssa, ei tämäkään mikään nappivalinta ollut. Juonitiivistelmän saa tietoonsa vain jo lukemalla kirjan englanninkielisen nimen, joka kiteyttää todella hyvin romaanin sisällön: The Fortunes and Misfortunes of the Famous Moll Flanders, Etc. Who Was Born In Newgate, and During a Life of Continu'd Variety For Threescore Years, Besides Her Childhood, Was Twelve Year a Whore, Five Times a Wife [Whereof Once To Her Own Brother], Twelve Year a Thief, Eight Year a Transported Felon In Virginia, At Last Grew Rich, Liv'd Honest, and Died a Penitent. Written from her own Memorandums.

Näinpä juuri. Moll Flanders -niminen nainen (paitsi että hän vaihtaa nimeään pitkin kirjaa) kertoo onnetonta elämäntarinaansa, jossa hän joutuu koittelemusten eteen ja yrittää selvitä niistä parhaansa mukaan. Juuri kun kaikki voisi päättyä onnellisesti, jotain kamalaa tapahtuu. Tuohon aikaan naisten tavoitteena on päästä hyvin naimisiin, mielellään rikkaan miehen kanssa, ja synnyttää lapsia. Köyhtynyt Moll Flanders joutuu keksimään omat keinonsa päästääkseen jälleen hyviin naimisiin kunniallisen miehen kanssa.

"Olkoon tämän yhden, läpikotaisin syntisen ja läpikotaisin kurjan ihmisolennon 

kokemus hyödyllisten varoitusten aarreaittana niille, jotka tämän lukevat."

Hahmona Moll Flanders on mielenkiintoinen. Vielä viisikymppisenäkin nainen on täyttä rautaa, hän ei alistu olemaan uhri vaan selviää elämän koittelemuksista. Moll Flanders on räväkkä ja arkailematon, jopa röykeä, ja hänen rinnallaan monien muiden klassikoiden hentoiset naiset jäisivät seinäruusuiksi. Kaiken tämänkin jälkeen joudun myöntämään, etten pitänyt hänestä pätkän vertaa. Moll Flanders synnytti esimerkiksi paljon lapsia, mutta jätti ne aina jonkun muun huostaan unohtaen heidät samantien. Kylmä ja itsekeskeinen nainen.

"Mutta kuinka helvetti voi vähitellen tulla niin luonnolliseksi, eikä 
vain siedettäväksi, vaan jopa miellyttäväksi, se on käsittämätöntä 
kaikille paitsi niille, jotka ovat sen kokeneet niin kuin minä."

Daniel Defoen Robinson Crusoe ei ole koskaan kiinnostunut ja tämä kokemus vain vahvisti tuota kantaa. Moll Flandersin saarnaava sävy ei oikein iskenyt. Nyt on ollut huonoa tuuria kirjojen valinnassa, mutta ehkä kolmas kerta toden sanoo! Vielä en ainakaan ole luovuttamassa Klassikkohaasteen suhteen :D

_______

Daniel Defoe - Moll Flanders

(The Fortunes and Misfortunes of the famous Moll Flanders, 1722)

Tammi, 1957

Kirjastosta
Tähtiä: ★★

Muita postauksiani:
Klassikkohaaste II

TEATTERI: Tavallisuuden aave – kuvia kotimaasta

"Tavallisuuden aave on absurdi, melankolinen ja
hauska matka kotimaamme mykkiin syövereihin."

Tavallisuuden aave pureutuu tavallisuuden tavoitteluun. Näytelmän perheenäiti haluaisi olla tavallinen ja haluaisi tavallisen perheen, mutta sen sijaan hän joutuu auttamaan poikansa ylle mekon. Poika on erilainen ja saa osakseen paheksuvia katseita ja välttelyä. Hän on huomiotaherätävä. Samoin pihan penkillä istuva lintupäinen äiti lastenrattaiden kanssa on erilainen, hän saa kestää uhkaavaa käytöstä. Muut pihalla seisoskelevat vain konkreettisesti kääntävät selkänsä tapahtuneelle.

Q-teatteri / Kuva: Pate Pesonius

Lintunaamari kuvaa erilaisuutta ja joukosta erottautuminen ei lupaa hyvää. Koulussa yksi lapsista jää ilman muiden kanssa samalaista naamaria ja joutuu laittamaan päähänsä erilaisen, ja näin ollen häntä kiusataan oikein joukolla. Riipaisevia hetkiä. Erilaisuuden pelossa asiat tehdään muiden kanssa samallalailla: häissä ryystetään kahvikupista yhtaikaa ja nuorisobileissä kaljaa kitataan kurkusta alas samaan rytmiin ja paikkaa vaihdetaan huoneen laidalta toiselle joukkona. Sitten vain pönötetään. Mahtavan meininginkin huutaja palaa nopeasti naama peruslukemille. Vasta sitten kun kaikki ovat lähteneet ja on jääty yksin, voi oikeasti pistää tanssiksi! Tämä kohtaus oli yksi näytelmän herkullisimmista ja Laura Birnin tanssiliikkeet: wou!

Q-teatteri / Kuva: Pate Pesonius

Suomalaiseen tapaan ei näytelmässäkään turhia jorista. Näyttelijöillä on hyvin tyyni, jopa ilmeetön olemus (miten voi pokka pitää niin hyvin!), liikkuminenkin on jäykkää. Monet löytävät varmasti vanhan ajan meiningistä yhtymäkohtia omaan perheeseen tai sukuun, juhliin ja juhlapyhien viettoon. Halutaan näyttää tavallisesta perheeltä, mutta pinnan alla kuohuu. Ja mikä oikeastaan on edes tavallisuutta? 

Näytelmän aikana mennään tunnetiloissa laidasta laitaan: naurusta itkuun saman kohtauksen aikana. Väliaikaa ei ollenkaan ole, mutta ei sitä osannutkaan kaivata. Mieletöntä suomalaista teatteria ja mielettömiä näyttelijöitä! Ennestään tuttuja nimiä olivat vain Laura Birn ja Elina Knihtilä - molemmat television kautta, mutta eiköhän Ylermi Rajamaasta, Pyry Nikkilästä ja Antti Heikkisestä kuulla vielä lisää. En pistäisi pahakseni.

Todella vaikuttavaa.

Tavallisuuden aaveen ohjaajan toimineen Saara Turusen esikoisromaani Rakkaudenhirviö menee suoraan lukulistalle.

Q-teatteri / Kuva: Pate Pesonius

Kantaesitys 19.2.2016
Teksti ja ohjaus: Saara Turunen
Rooleissa: Elina Knihtilä, Laura Birn, Ylermi Rajamaa, Pyry Nikkilä ja Antti Heikkinen (Teak)
Äänisuunnittelu: Tuuli Kyttälä | Lavastus: Milja Aho
Valosuunnittelu: Erno Aaltonen | Pukusuunnittelu: Laura Haapakangas Maskeeraussuunnittelu: Riikka Virtanen | Koreografia: Janina Rajakangas

Francois Mauriac - Pyhä suudelma

Pyhä suudelma - Francois Mauriac

(Le baiser au lépreux, 1922)

WSOY, 1967
Päällys: Alfons Eder

Kirjastosta lainattu

"Jean Péloueyre oli heittäytynyt vuoteelleen; hän avasi silmänsä."

kirjan ensimmäinen lause

Kirjailija sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1952 ja kuuluisuutensa hän sai tällä kirjalla.

Kylän kirkkoherran avulla Jean Péloueyren vaimoksi valitaan erään köyhän, mutta hyvin vanhaa sukua olevan perheen tytär Noémi ja kylällä alkaa välittömästi liikkua juoruja. Kyläläiset pitävät avioliittoa murhenäytelmänä, eivätkä kateudeltaan tiedä miten oikeassa ovatkaan. He sanovat, että Noémi on onnensa ansainnut, sillä hänen isänsä herra d'Artiailh oli menettänyt paljon rahaa eräissä epäonnistuneissa yrityksissä.

Jean on yrittänyt koko elämänsä pysyä näkymättömissä maailmalta ja nyt hän onkin juorujen ja huomion keskipisteenä. Rujonnäköinen mies ei naisten silmää miellytä, eikä kirkkoherran yritykset puhua Jeanin erinomaisista hengenlahjoista saa ihmisten ajatuksia pois hänen vajavaisesta ulkomuodostaan. Noémi on alusta alkaen kauhuissaan aviliitosta, mutta lohdutuksen sanoja ei edes äidiltä tule: Péloueyren pojalle ei anneta rukkasia!

Noémi ei pysty salamaan inhoaan ja jo avioliiton alkumetreiltä pari välttelee toisiaan ja kavahtaa kosketusta, sillä Jean aistii vaimonsa tunteet. Pitkin päivää he pysyvät erossa toisistaan, eivätkä mieluusti edes vietä aikaa saman katon alla. Vain ollessaan erossa toisistaan Jean pitkän matkan takia, Noémi alkaa kaipaamaan häntä tosissaan, mutta hän ei kaipaa itse Jeania vaan ajatusta hänestä, sillä illuusio musertuu Noémin nähdessä Jeanin taas.

Jean on itsesäälissä rypevä miehen varjokuva. Hän nimittää itseään kehnoksi ja mitättömäksi, eikä ajatus lapsesta houkuttele, koska siitäkin tulisi varmaan samanlainen surkimus kuin hän itse. En pitänyt Jeanista, eikä itseään häpeävä mies mikään unelmien kumppani tosiaan ole.

Aika on jonkin verran kirjaa kuluttanut, mutta en tylsistynyt ollenkaan tämän pienoisromaanin äärellä. Tarina ainakin piti otteessaan ja ehkä olen tässä vuosien varrella oppinut lukemaan näitä vähän vanhempiakin teoksia.

Tähtiä: ★★★½