Liv Strömquistin teoksia

Liv Strömquistin teokset ovat aiheensa puolesta varmasti kuuminta hottia tänä aikana kun pinnalla ovat esimerkiksi feminismi, politiikka, luokkayhteiskunta, tasa-arvo ja ilmastonmuutos. Blogeissa olen törmännyt näihin sarjakuva-albumeihin vähän väliä, mikä on huippua ihan senkin kannalta, että todella harvoin mikään  s a r j a k u v a  on niin monella luvussa ja sen jälkeen vielä esiteltynä blogin puolella! Pidän tästä suuntauksesta ja toivon jatkossakin törmääväni vastaavaan ilmiöön.😄


PRINSSI CHARLESIN TUNNE
Kymmeneen lyhyempään sarjakuvaan jaettu albumi pohtii mitä on rakkaus, parisuhde ja avioliitto. Se kyseenalaistaa suhteen valta-asetelmat ja normit, joita emme välttämättä ole edes tulleet ajatelleeksi, sillä ne ovat niin iskostettuja päähämme. Strömquist ehtii samalla tarttua moniin muihinkin kysymyksiin, jotka tarjoavat hauskoja ja huolestuttaviakin oivalluksia: Miksi miesten on mahdoton puhua tunteista? Oliko Ronald Reaganin vaimo kommunisti? Mitä mustasukkaisuus on? Miksi kaikki rakastavat Raymondia, vaikka Raymond vihaa kaikkia naisia?

Albumista poimittua:

• Lause "miehet saavat avioliitossa pallon jalkaansa" on huuhaata; eron jälkeen miesten fyysinen terveys, psyykkinen hyvinvointi ja itsetunto huonontuvat. Toisinkin kuin naisilla, joihin ero vaikuttaa aivan päinvastoin. 
• Patriarkaatti loi tilanteen, jossa naiset olivat pakotettuja ajamaan sivellisyyden kulttuuria: nujertamalla oman seksuaalisuutensa he saivat pääsyn yhteiskunnan tauloudellisiin mahdollisuuksiin.
• "Rakkaudesta" on perinteet hylänneessä, uskonnottomassa ja individualistisessa yhteiskunnassa yksinkertaisesti tullut se asia, joka luo elämään merkitystä.

Strömquist on käyttänyt hyödyksi tutkimustietoa ja haastatteluja, joiden lähteet on merkattu albumiin ylös, jos kiinnostaa tutkia jostain asiaa lisää. Prinssi Charlesin tunne herätti paljon ajatuksia ja tuntemuksia kuten alun neljän todella hyvin tienaavan mieskoomikon vitsien peruselementtien esittely. Ehkä olisi aika päivittää kliseitä? Kaikesta en ollut samaa mieltä ja välillä albumi näyttäytyi hyvinkin kyynisenä, mutta kaiken kaikkiaan vahva suositus.

Prinssi Charlesin tunne

✚   ✚   ✚

 
NOUSU JA TUHO
Nousu ja tuho käsittelee puolestaan kapitalismia, yhteiskuntaluokkia ja varallisuuden jakamista. Se ei ole yhtä napakka paketti kuin Prinssi Charlesin tunne, vaan mielenkiintoni hiipui puolessa välissä. Voi toki johtua siitä, että politiikka - varsinkaan Ruotsin - ei ole erikoisalaani tai varsinkaan suuria intohimon kohteitani. Alun mielenkiintoisen ilmastonmuutos-osion jälkeen siirryttiin ihan liian nopeasti politiikkaan.

Takakannesta: Miksei kukaan puutu maailmanlaajuiseen äärimmäisen rikkauden ongelmaan? Miksi etsimme mindfulnessia itämaisista opeista, vaikka oma länsimainen, kapitalistinen järjestelmämme on historiallisesti täysin ylivoimainen mitä tulee hetkessä elämiseen?

Albumista poimittua:

• Tosi-TV:ssä työväenluokka esitetään ja dramatisoidaan vajavaisina ja viallisina ihmisinä ja heistä voi tulla "kokonaisia ihmisiä" vain seuraamalla asiantuntijoiden neuvoja, joita leimaavat keskiluokan sosiaaliset arvot. 
• "Luulen, että menestykseni mediassa perustuu siihen, että... olen aina uskaltanut panostaa johonkin epävarmaan, koska minulla on erittäin hyvin pärjäävien, valkoisten vanhempieni tarjoama taloudellinen perusturva."
• Globaalin kapitalismin taloudelliset epäoikeudenmukaisuudet ja ahneuden voi nähdä tiettyjen liian rikkaiden sukujen perinnöllisenä psyykkisenä häiriönä.

Sarjakuva onneksi loppuu varsinaiseen herkkupalaan eli asiantuntijoiden ehdotuksiin siitä, kuinka poistaa äärimmäinen vauraus, sillä sehän on valtava maailmanjaaluinen ongelma. Näyttää äkkiä luettuna hassun hauskalta ajatukselta, mutta on siinä ideaa. Strömquistin mukaan 1% maailman väestöstä omistaa enemmän kuin jäljelle jäävät 99%. Se pistää miettimään.

Nousu ja tuho

✚   ✚   ✚

Kiitos Sammakolle näiden kustantamisesta ja lukulistalle jää vielä Strömquistin Kielletty hedelmä.

Liv Strömquist
Prinssi Charlesin tunne (Prins Charles känsla, 2010)
Nousu ja tuho (Uppgång och Fall, 2016)

Kirjastosta

Edward St Aubyn - Loistava menneisyys

Kello oli puoli seitsemän aamulla, kun Yvette 
laskeutui pihatietä pitkin kohti taloa sylissään 
korillinen edellisiltana silitettyä pyykkiä.

Edward St Aubynin kirja kutsui lukemaan itsensä, sillä en voinut olla huomaamatta siitä tekeillä olevaa tv-sarjaa, Patrick Melrose, jossa pääosaa näyttelee Benedict Cumberbatch. Sarja on pakko nähdä ja Loistavan menneisyyden kuvaus vaikutti sekin houkuttelevalta, joten halusin lukea kirjan ensin. Niin kuin todellinen kirjanörtti tietysti tekee. Johon en ehkä voi itseäni sittenkään lukea, sillä kävin juuri katsomassa Kirjallisen piirin perunankuoripaistoksen ystäville ja kirja on lukematta. Hupsis.

Palatakseni aiheeseen: Patrick Melrosen tarina on viisiosainen romaanisarja ja Loistava menneisyys pitää sisällään osat 1-3. Äskettäin lukemani Juoksee saksien kanssa -kirjan tapaan Loistava menneisyys on myös omaelämäkerrallinen. Se kertoo brittiyhteiskunnan yläluokkaisesta perheestä, joka ei voi niin hyvin kuin ulkokuori antaa ulkopuolisille ymmärtää. Ensimmäinen osa Mitäs pienistä kertoo Patrick Melrosen lapsuudesta, jota hallitsee mielivaltainen, tunteeton ja julma isä, joka on myös onnistunut pyrkimyksessään luoda äidin ja rakkautta janoavan ja tarvitsevan pojan välille etäisyyden. Perhe viettää kesää Ranskan maaseudulla vieraiden ympäröimänä ja eräänä päivänä Patrick kokee järkyttävän hetken, joka saa aikaan särön hänen sisällään.

Toinen osa kulkee nimellä Ikävä juttu ja siinä Patrick onkin jo huumeongelmainen aikuinen ja koko kirja on tiivistettynä yhä piikitystä ja pilvessä oloa. "Tuhoa ja kuolema", hän jupisi. Voi luoja, hän oli pahasti raiteiltaan, aivan helvetin pahasti raiteiltaan. Hyvin hupaisa kohta oli absurdi lewiscarrollmainen huumehouru, jossa Patrick oli.

Hoitaja: "Nyt minä kyllä sanon, että jos sinä et lakkaa pitämästä noita hulluja ääniä, miten sitten suu pannaan, kun sinä et pysty lopettamaan tuota."

Poika (epätoivoisena): "Mutta minä haluan lopettaa"

Hoitaja: "Pelkkä halu ei riitä."

Kersantti: "Ryhdistäydy, poika." (Alkaa huutaa):
"Pikamarssia! Vasen, oikea, vasen, oikea."

Matolla makaava Patrick heilutti jalkojaan kuin kaatunut vieterinukke.

Kirjan viimeisessä osassa, Toivon mukaan, Patrick on päässyt irti huumeista. Jo edellisen osan kohdalla kiinnostus pääsi aika paljon hiipumaan itseään toistavien kohtausten takia, mutta kolmannessakaan osassa en nähnyt punaista lankaa. Tutustuttiin pikaisesti moniin eri henkilöihin, jotka lopulta juhlivat keskenään, mutta en kokenut että minulle olisi jäänyt siitä mitään käteen. Toivottavasti viimeiset kaksi osaa tarjoavat kiintoisampaa sisältöä, sillä pidin kuitenkin paljon ensimmäisen osan tyylistä ja tarkan viiltävästä otteesta, vaikka itse tarina on joissain kohti iljettävä.

Tv-sarja on jo julkaistu ja Patrick Melrosen tarinan viimeisetkin osat ilmestynee jossain vaiheessa suomeksi.

★★★
Edward St Aubyn - Loistava menneisyys. Patrick Melrosen tarina

(Never Mind, 1992
Bad News, 1992
Some Hope, 1994)

Otava, 2018

Kirjastosta

Julian Fellowes - Belgravia

"Usein kuulee väitettävän, että menneisyys 
on vieras maa, jossa asiat tehdään toisin."

kirjan alku

Sitä on tuotu paljon esiin, että Belgravian kirjoittaja Julian Fellowes on tv-sarja Downton Abbeyn tekijä, mutta sen voi suosiolla heittää mielestä pois heti alkuunsa. Olen Downton Abbeyn kaudet nähnyt ja pitänyt niistä enemmän kuin kovasti, mutta suhtaudun pessimistisesti jonkun muun (oli se sitten tv-sarja tai elokuva) ansioilla ratsastamiseen. Belgravian upeita kansia en voinut vastustaa sekä 1840-luvun Lontoon seurapiirejä.

Aatelissukuun kuuluva nuori Edmund on rakastunut nousukasperheen kauniiseen tyttäreen Sophiaan. Edmund järjestää Sophialle kutsun tanssiaisiin, mutta juhlat keskeytyvät, kun nuoret miehet joutuvat lähtemään taisteluun Waterloon kentille. Sophian ja Edmundin traagisesti päättynyt rakkaus ravistelee vielä vuosikymmeniä myöhemmin Lontoon uutta, yläluokkaista korttelia Belgraviaa, ja kahden perheenkohtalot kietoutuvat yllättävällä tavalla toisiinsa. Takakansi

Belgravia on kevyt ja harmiton lukuromaani, joka onnistuu viihdyttämään, mutta mitään sen syvällisempää ei kannata odottaa. Romantiikan odottaminen on sallittu. Hahmoista en saanut otetta. He jäivät etäisiksi kuin kangastukset autiomaassa sekä aika yksiulotteisiksi. Odotin saavani kuvauksia sekä yläkerran että alakerran väestä, mutta palvelusväen osuudet olivat pelkkää pintaraapaisua, tuntuu että heidät oli keksitty vain täyttämään jokin tietty tehtävä kirjan juonen kannalta.

Onnellisten loppujen ystävä saa tästä hyvän lukuelämyksen, sillä kirjassa on sadunkaltainen onnellinen loppu, jossa huonot ihmiset saavat ansionsa mukaan ja hyviksiä odottaa ruusuinen hattaraloppu. Sitä osasin heti alkuunsa odottaa. Ja anteeksi jos spoilaan, mutta "suuri salaisuus" ei mikään niin maailmaa mullistava ollut ja lukija sai tietää siitä aika alussa tarinaa. Silti tämän kaiken negatiivisuudenkin jälkeen voin sanoa, että viihdyin jokseenkin hyvin luokkayhteiskuntien kuvausten parissa ja voisin kuvitella lukevani Fellowesilta lisää.

_______

★★★
Julian Fellowes - Belgravia

(Belgravia, 2016)

Otava, 2016

Arvostelukappale

Sarah Waters - Vieras kartanossa

"Näin Hundreds Hallin ensimmäisen kerran kymmenenvuotiaana."

kirjan alku

Eletään kesää 1940-luvun lopulla sotavuosien köyhdyttämällä Englannin maaseudulla. Tohtori Faraday kutsutaan potilaskäynnille Hundreds Hallin kartanoon. Ayresin perheen komea kartano on surullisesti rapistumassa, ja kartanon omistajat - äiti, poika ja tytär - yrittävät sinnitellä muuttuvan maailman tahdissa. Kiusaako Ayresin perhettä vain heidän elämäntapansa katoavaisuus vai jylläävätkö kartanossa  pahemmat voimat? Tohtori Faraday ei osaa aavistaa, kuinka kammottavasti perheen kohtalo tulee kietoutumaan hänen omaansa. Takakansi

Ennen niin loistelias kartano on parhaat päivänsä nähnyt, eikä Ayresin perheellä ole rahaa sen kunnostukseen. Kartanossa tuntuu olevan jotain muutakin vialla kuin jatkuva rapistuminen. Koira käyttäytyy oudosti, jälkiä ilmestyy seiniin ja tavarat liikkuvat. Kartano on kuin kirottu. Kaikesta tästä ja enemmästäkin huolimatta he eivät silti halua luopua kodistaan. Velvollisuus esi-isiä kohtaan ja ylpeys estävät sen, vaikka lopussa yksi heistä haluaisikin kääntää kelkkansa ja lähteä.

"Minusta tuntuu, että tämä talo on ruvennut leikkimään meidän kanssamme."

Tohtori Faraday tapaa perhettä tiiviisti ja lääkärinä hän hakee järjellisen selityksen kaikkeen. "Tämä talo on romahtamispisteessä", minä sanoin tiukasti. "Se on valitettava totuus, eikä asiassa ole mitään sen kummempaa."  Kertoja toimiva Faraday ei itse todista tapahtumia, eikä näin ollen niihin uskonut, joten mitään jännitysmomenttia ei muodostunut. Vaikka Vieras kartanossa on psykologinen jännityskertomus ja kummitustarina, en kokenut kirjaa aikaisemmin mainittujen seikkojen takia mitenkään kauhistuttavana, joten ainakin yöunet oli turvattu. 

Paluu Rivertonin tapaan Vieras kartanossa kertoo luokkayhteiskunnan murtumisesta ja loppu jätti pohdittavaa. Lukijan päätettäväksi jää tapahtumien tulkinta. Ei tämä Sarah Watersin Silmänkääntäjän tasolle yltänyt hidastempoisuuden ja asioiden hidaan kehittymisen takia, mutta ihan luettava.

_______

Sarah Waters - Vieras kartanossa

(The Little Stranger, 2009)

Tammi, 2012

Omasta hyllystä
Hämärän jälkeen-haaste
Halloween-haaste
Tähtiä: ★★★

Muita postauksiani
Sarah Waters: Silmänkääntäjä