Chris Riddell - Ottilia menee kouluun

Ottilia asui asunnossa 243 P. V. Puuskulaisen tornissa, jota
sanottiin Pippurimyllytaloksi, koska se näytti sellaiselta.

Ihastuin Ottiliaan jo ensimmäisen kerran tavatessamme, joten olen innoissani, että sarjaa on päätetty suomentaa lisää. Englanniksi osia on ilmestynyt jo neljä. Chris Riddell on kirjoittanut ja kuvittanut myös Ada Gootti -sarjaa.

Ottilia ja Mauri-herra ovat jälleen mysteerien äärellä. He tapaavat puistossa Seela Forström-Lauristo III:n ja tämän patagonianponin Möpön. Ottilia viettää siitä lähtien paljon aikaa Seelan kanssa, kunnes uuden ystävän on mentävä kouluun. Kekseliäs Ottilia kirjoittaa vanhemmilleen ja pyytää päästä myös kouluun. Pian hän on jo koulubussilla matkalla kohti Alli B. Salon koulua.

Sisäoppilaitos on tarkoitettu erilaisesti lahjakkaille oppilaille ja Ottilia pelkää, ettei hänellä ole lahjoja. Muita oppilaita taas pelottaa Seelan kertomat kummitusjutut koulussa vaeltavasta kummituksesta, varsinkin kun kaikenlaista kummaa alkaa tapahtua. Ottilia ja Mauri-herra päättävät napata kummituksen.

 

Mauri-herra on surullinen Ottilian uudesta ystävästä, sillä hän ei haluaisi jakaa Ottiliaa kenenkään kanssa. Ottilian nukkuessa Seelan kanssa samassa ylellisessä makuuhuoneessa joutuu Mauri-herra muiden lemmikkien joukkoon Itäsiiven pilttuisiin. Ei ole ihme, että Mauri-herra kaipaa ystäväänsä, sillä Ottilialla ei näytä olevan kauheasti aikaa hänelle koulun pitäessä tytön kiireisenä. Mauri-herra on tehnyt itsekseen salapoliisitöitä etsiessään Ottilian erilaista lahjaa ja törmännyt mielenkiintoisiin asioihin, mutta Ottilia ei ehdi kuunnella.

Ottilia menee kouluun on suloinen kirja koti-ikävästä, omista vahvuuksista ja ystävyydestä. Yhtä tärkeitä tekstin rinnalla ovat Riddell taidokkaat kuvat, jotka herättävät hauskan tarinan eloon.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

★★★★★
Chris Riddell - Ottilia menee kouluun

(Ottoline Goes to School, 2008)

Gummerus, 2017

Arvostelukappale

Muita postauksia
Chris Riddell: Ottilia ja keltainen kissa
Russell Brand & Chris Riddell: Hamelnin pillipiipari
Ada Gootti ja Humisevan karju (#3)
Ada Gootti ja kuoloa kamalammat kestit (#2)
Ada Gootti ja hiiren haamu (#1)

Charles Dickensin kummitusnovelleja

"Uskotko sinä kummituksiin? Kokositko karvaan pettymyksen, jos
kaikki puheet niiden olemassaolosta olisivat silkkaa huijausta?
Älä suotta säikähdä. Tottakai kummituksia on olemassa! Mutta
ne piileskelevät ihmisen mielikuvitusmaailmassa."

alkusanat

Vielä loppurutistus novellihaasteeseen ja se tapahtui Charles Dickensin novelleilla, jotka löytyvät lyhyestä Böö! Maailman parhaita kummitustarinoita -novellikokoelmasta. Mukana olisi ollut myös Edith Nesbit ja Oscar Wilde, mutta jälkimmäisen olen jo aikaisemmin lukenut, niinpä keskityin nyt vain Dickensiin.

Hämärätarinoissa Sveitsissä olevan luostarin ulkopuolella istuskelee viisi miestä. He ovat oppaita, jotka näyttävät tietä ja auttavat vierailijoita. Kertoja kuuntelee miesten juttelua näiden kertoessa toisilleen hämmästyttäviä ja karmiviakin tarinoita. Pelottavin juttu kerrotaan viimeisenä ja siinä on englantilainen morsian, joka pelkää kummituksia. Nainen on nähnyt toistuvasti unta salaperäisistä kasvoista, ja nuo kasvot vainoavat häntä päiväsaikaankin.

Toisessa novellissa, Ratavartija, kertoja pysähtyy juttelemaan radanvartijan kanssa, jolla on lasittunut katse. "Edessäni seisova mies muistutti pikemminkin kummitusta kuin ihmistä!" He juttelevat pitkän tovin ja kertoja pistäytyy useammin tervehtimässä radanvartijaa, kunnes tämä kertoo kertojalle mieltään painavan, hämmästyttävän tarinan. Huomasin juuri, että Rajavartija-novellin voi bongata myös Cantervillen kummitus -novellikokoelmasta.

Mitään kovin laajoja selostuksia en kirjoittanut, sillä en halua spoilata novellin koko sisältöä. Dickensin tarinoissa on kunnon vanhan ajan jännitystä, ei mitään veristä vaan enemmän psykologista kauhua. Minun osaltani haaste on näillä näkymin pulkassa ellei mitään yhtäkkistä novellihimoa tule. Koontipostaus on luvassa edellä mainitusta syystä sitten lähempänä haasteen loppumisaikaa eli toukokuun alussa. Tsemppiä muille!

________________________________________________________________

★★★
Böö! Maailman parhaita kummitustarinoita
Charles Dickens: Hämärätarinoita (To Be Read at Dusk, 1852)
Ratavartija (The Signal Man, 1866)

Sanoma Magazines, 2002
Novellihaaste

Kirjastosta

Sarah Waters - Vieras kartanossa

"Näin Hundreds Hallin ensimmäisen kerran kymmenenvuotiaana."

kirjan alku

Eletään kesää 1940-luvun lopulla sotavuosien köyhdyttämällä Englannin maaseudulla. Tohtori Faraday kutsutaan potilaskäynnille Hundreds Hallin kartanoon. Ayresin perheen komea kartano on surullisesti rapistumassa, ja kartanon omistajat - äiti, poika ja tytär - yrittävät sinnitellä muuttuvan maailman tahdissa. Kiusaako Ayresin perhettä vain heidän elämäntapansa katoavaisuus vai jylläävätkö kartanossa  pahemmat voimat? Tohtori Faraday ei osaa aavistaa, kuinka kammottavasti perheen kohtalo tulee kietoutumaan hänen omaansa. Takakansi

Ennen niin loistelias kartano on parhaat päivänsä nähnyt, eikä Ayresin perheellä ole rahaa sen kunnostukseen. Kartanossa tuntuu olevan jotain muutakin vialla kuin jatkuva rapistuminen. Koira käyttäytyy oudosti, jälkiä ilmestyy seiniin ja tavarat liikkuvat. Kartano on kuin kirottu. Kaikesta tästä ja enemmästäkin huolimatta he eivät silti halua luopua kodistaan. Velvollisuus esi-isiä kohtaan ja ylpeys estävät sen, vaikka lopussa yksi heistä haluaisikin kääntää kelkkansa ja lähteä.

"Minusta tuntuu, että tämä talo on ruvennut leikkimään meidän kanssamme."

Tohtori Faraday tapaa perhettä tiiviisti ja lääkärinä hän hakee järjellisen selityksen kaikkeen. "Tämä talo on romahtamispisteessä", minä sanoin tiukasti. "Se on valitettava totuus, eikä asiassa ole mitään sen kummempaa."  Kertoja toimiva Faraday ei itse todista tapahtumia, eikä näin ollen niihin uskonut, joten mitään jännitysmomenttia ei muodostunut. Vaikka Vieras kartanossa on psykologinen jännityskertomus ja kummitustarina, en kokenut kirjaa aikaisemmin mainittujen seikkojen takia mitenkään kauhistuttavana, joten ainakin yöunet oli turvattu. 

Paluu Rivertonin tapaan Vieras kartanossa kertoo luokkayhteiskunnan murtumisesta ja loppu jätti pohdittavaa. Lukijan päätettäväksi jää tapahtumien tulkinta. Ei tämä Sarah Watersin Silmänkääntäjän tasolle yltänyt hidastempoisuuden ja asioiden hidaan kehittymisen takia, mutta ihan luettava.

_______

Sarah Waters - Vieras kartanossa

(The Little Stranger, 2009)

Tammi, 2012

Omasta hyllystä
Hämärän jälkeen-haaste
Halloween-haaste
Tähtiä: ★★★

Muita postauksiani
Sarah Waters: Silmänkääntäjä

Terhi Ekebom - Kummituslapsi

Kummituslapsi - Terhi Ekebom

Asema, 2013

Kirjastosta lainattu

sarjakuvan ensimmäinen ruutu

"Nainen muuttaa syrjäiseen taloon metsän reunalla. 
Mutta metsä on rauhaton, täynnä onnettomia, ulvovia henkiä. Nainen kiinnittää puiden runkoihin nauhoja, jotta henget löytäisivät ulos metsästä, valoon. Mutta pieni kummituslapsi ei halua lähteä. Hän on niin kovasti odottanut, että pääsisi kouluun."

Ihastuttava ja niin sydäntä koskettava tarina, jonka pienetkin tarinalliset vivahteet avautuvat tarkalle lukijalle kuten nainen laittamassa pieniä kenkiä kaappiin sekä albumin aivan viimeinen kuva. Tekstiä ei juuri käytetä - eikä tarvitakaan - sillä kuvat kertoo kaiken oleellisen. Herkkä ja kaunis kynänjälki tukee tarinaa ja kummituslapsi on aivan ihastuttava tuttavuus. Suloinen pieni olento, joka ei valoon kaipaa, vaan hän haluaa oppia kirjoittamaan ja mennä kouluun.

Kaiken vähäeleisyyden ja surumielisyyden takana pilkottaa kuitenkin toivo, vaikka haikea olo itselleni jäi tämän jälkeen. Kaikkea ei myöskään ole pureskeltu lukijalle valmiiksi, joka suuresti ilahdutti, sillä näin albumista löytyi paljon kaikenlaista, jotka tuntuivat suurilta löydöiltä.

Ekebomilta on ilmestynyt myös albumi Uusissa maisemissa, joka ei piirrosjäljeltään yhtä herkullisesta näytä Kummituslapseen verrattuna, mutta itse tarina vaikuttaa kiinnostavalta. 

Tähtiä: ★★★★★

PS. Halloween -lukuhaasteeseen on nyt kaikki kirjat luettu, joskin vielä yhdestä postaus puuttuu. Se on siis vielä luvassa sekä varmaan jo sitä ennen tässä viikonloppuna kirjoittelen pienen (pitkän) halloween-postauksen.

Audrey Niffenegger - Hänen varjonsa tarina

Hänen varjonsa tarina - Audrey Niffenegger

(Her Fearful Symmetry, 2009)

Gummerus, 2011
Kannen kuva: Chris Frazer Smith

Omasta hyllystä

"Elspeth kuoli sillä välin kun Robert seisoi juoma-automaatin 
edessä ja odotti, että tee lorisi pieneen paperimukiin."

kirjan ensimmäinen lause

Aikamatkustajan vaimo teki vaikutuksen ja Halloween -lukuhaasteen aikaan tuli sopiva hetki jatkaa kirjailijan teosten parissa ja lukea kummituksista.

Parikymppiset kaksoset Julia ja Valentina ovat perineet äitinsä kaksoissisaren Elspethin asunnon Lontoon Highgaten hautausmaan läheltä. Tädistä he eivät ole kuulleet koskaan aikaisemmin, sillä siltä osin heidän äitinsä on tiukasti vaiennut asiasta. Amerikassa asuvat tytöt jättävät vanhempansa ja suuntaavat kohti Englantia. Vapauden huumassa he valtaavat tädin asunnon, vaikka kalustettu ja tavaraa täynnä oleva uusi koti kertoo sen olleen jonkun muu asunto.

Tytöt ovat tehneet aina kaiken yhdessä, mutta "hiirulainen" Valentina pyrkii irti konrtolloivasta siskostaan, jonka tahdon mukaan asiat on aikaisemmin aina tehty Valentinan pistämättä sen kummemmin kampoihin. Uusi paikanmuutos valaa pikku hiljaa häneen itseluottamusta ja ihastuminen alakerrassa asuvaan tätivainajan miesystävään, Robertiin, saa Julian mustasukkaiseksi. Hän ei kuitenkaan jää murjottamaan, vaan tutustuu yläkerrassa asuvaan pakko-oireista kärsivään Martiniin, jota hän ryhtyy auttamaan. Kaksoset huomaavat aikanaan, etteivät asukaan aivan keskenään talossa, vaan taloon vangiksi jäänyt Elspethin haamu seuraa tiiviisti heidän tekemisiään ja yrittää epätoivoisesti saada kontaktin heihin.

Hänen varjonsa tarina alkoi erittäin lupaavasti, mutta jossain vaiheessa vauhti hiipui ja lukutahti hidastui. Loppu kuitenkin onnistui jättämään hyvän kuvan kirjasta ja melkeinpä unohdin aikaisemman turhautumiseni. Tarkkaan vaietut salaisuudet paljastuvat ja ne ovatkin yllättäviä. Kaiken kaikkiaan kirja onnistui yllättämään ja olemaan erilainen kuin muut ennen lukemani kirjat - tai sitten en kummituksiin ole näköjään tarpeeksi tutustunut kirjoissa. Erilaisen kirjasta teki mielenkiintoinen perehdytys kummituksiin: kuinka ne eivät alussa osaa kaikkea: tavaroiden pienikin liikuttaminen on vaikeaa ja kovan harjoittelemisen takana; vain joidenkin ihmisten on mahdollista nähdä ylipäätään kummitukset, mutta heidän kylmän kosketuksen kaikki tuntee.

Kaksoset, Robert ja Elspeth muodostivat kiinnostavimmat hahmot, mutta yläkerran Martin ei niinkään. Häntä yksinään onneksi oli hieman vähemmän kuin muita. Aavistuksen verran tarina seisoi paikallaan, joten tiivistäminen olisi ollut erittäin tarpeellinen. Tunnelmankuvaamisen Niffenegger hallitsee, mutta ei Hänen varjonsa tarinasta muodostunutkaan Aikamatkustajan vaimoa parempaa lukukokemusta, vaikka alussa siitä olinkin vakuuttunut.

Hautausmaa on Hänen varjonsa tarinassa isossa osassa, sillä mikä olisi sen sopivampi ympäristö kummitustarinalle. Kaksoset siis asuvat portin avauksen päässä hautausmaasta ja Robert tekee siitä väitöskirjaa ja järjestää samalla opastettuja kierroksia. Netistä kuvia katselemalla paikka näyttää erittäin kiehtovalta ja mystiseltä (todella hienoja kuvia löydät täältä). Luonto on ottanut vallan paikasta ja juuret ovat kietoutuneet hautakivien ympärille. Vierailtavien paikkojen listalle menee!

En voi sanoa, että pelkkien kansien perusteella kirjaan olisin tarttunut, sillä se ei kovin laadukkaalta näytä. Aika tyhjänpäiväinen ja mitäänsanomaton, vaikka itse tytöt ovatkin onnistuneita kuvassa. Olisin kuitenkin toivonut jotain enemmän, mikä enemmän viittaisi kirjan mystiseen sisältöön.

Tähtiä: ★★★½