31.10.2014

Terhi Ekebom - Kummituslapsi


Kummituslapsi - Terhi Ekebom
Asema, 2013
Kirjastosta lainattu

sarjakuvan ensimmäinen ruutu

"Nainen muuttaa syrjäiseen taloon metsän reunalla. 
Mutta metsä on rauhaton, täynnä onnettomia, ulvovia henkiä. Nainen kiinnittää puiden runkoihin nauhoja, jotta henget löytäisivät ulos metsästä, valoon. Mutta pieni kummituslapsi ei halua lähteä. Hän on niin kovasti odottanut, että pääsisi kouluun."

Ihastuttava ja niin sydäntä koskettava tarina, jonka pienetkin tarinalliset vivahteet avautuvat tarkalle lukijalle kuten nainen laittamassa pieniä kenkiä kaappiin sekä albumin aivan viimeinen kuva. Tekstiä ei juuri käytetä - eikä tarvitakaan - sillä kuvat kertoo kaiken oleellisen. Herkkä ja kaunis kynänjälki tukee tarinaa ja kummituslapsi on aivan ihastuttava tuttavuus. Suloinen pieni olento, joka ei valoon kaipaa, vaan hän haluaa oppia kirjoittamaan ja mennä kouluun.


Kaiken vähäeleisyyden ja surumielisyyden takana pilkottaa kuitenkin toivo, vaikka haikea olo itselleni jäi tämän jälkeen. Kaikkea ei myöskään ole pureskeltu lukijalle valmiiksi, joka suuresti ilahdutti, sillä näin albumista löytyi paljon kaikenlaista, jotka tuntuivat suurilta löydöiltä.

Ekebomilta on ilmestynyt myös albumi Uusissa maisemissa, joka ei piirrosjäljeltään yhtä herkullisesta näytä Kummituslapseen verrattuna, mutta itse tarina vaikuttaa kiinnostavalta. 

Tähtiä:

PS. Halloween -lukuhaasteeseen on nyt kaikki kirjat luettu, joskin vielä yhdestä postaus puuttuu. Se on siis vielä luvassa sekä varmaan jo sitä ennen tässä viikonloppuna kirjoittelen pienen (pitkän) halloween-postauksen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...