Sanoin häntä aina maisteriksi.
Pääasiassa yritän lukea vain hyviä ja kiinnostavia kirjoja ja nykyään jätänkin helposti kesken jos ei nappaa. Ei ole nimittäin montaa vuotta aikaa siitä, kun tein lukulistani kaikenmaailman lukusuositusten mukaan ja sitten oli pakko kahlata ne läpi, vaikka kuinka tuskastutti, koska yleissivistys. Nuo ajat ovat kuitenkin takanapäin, vaikka toisinaan tulee luettua niitä hutilyöntejäkin. Siitä päästäänkin päivän kirjaan eli japanilaisen Soseki Natsumen Kokoroon. Kokoro tarkoittaa sydäntä ja se on jälleen yksi näitä sivistyslistalla olevia, sillä kirja on klassikko. Kokoro on lisäksi henkilökohtaisesta perspektiivistäni katsottuna unettava ja unohdettava.
Takakannesta: Kokoro kuvaa ystävyyden kasvamista kahden miehen, nuoren ja kokemattoman opiskelijan ja synkän, ihmisiä kaihtavan maisterin välillä sekä viimeksi mainitun karvaita kokemuksia ja syyllisyydentuntoa, jotka ovat katkeroittaneet hänen elämänsä.
Takakantta paremmin en voisi tiivistää, enkä kertoa mitään lisää juonesta. Kokoro rakentuu salaisuuden selvittämisen varaan, joka ei ole yhtä jännittävää kuin miltä kuulostaa. Kirjan draamankaarta voisi kuvailla tikkusuoralla viivalla, sillä ulkoisesti ei juuri mitään tapahdu. Siitä puuttuu näin dekkareiden täyteisestä pohjoismaisesta näkökulmasta katsottuna täysin kliimaksi ja tiedostan ohittaneeni tekstin japanilaiset hienovaraiset vivahteet, joiden löytämisessä en koskaan ole ollut hyvä. Ymmärsin maisterin taakan ja sen kuinka hän pisti itsensä kärsimään meinneisyyden takia, mutta sekin kerrottiin lopussa kirjeen muodossa koukeroisin sanakääntein, enkä lopulta onnistunut kuitenkaan saamaan siihen mitään kosketuspintaa.
Jos olet pitänyt Junichiro Tanizakin Avaimesta, niin suosittelen myös Kokoroa. Näiden kirjojen perusteella teen niinkin hurjan yleistyksen, että vanhat japanilaiset klassikot varsinkin ovat puuduttavia kaltaiselleni levottomalle sielulle, joka janoaa räjähtävää draamaa. Poikkeuksena sääntöön Yukio Mishiman Aaltojen pauhu, mutta en tiedä lasketaanko se klassikoksi. Vanhempaa kirjallisuutta se kyllä on.
Japanilainen kulttuuri kiinnostaa edelleen, mutta löytyykö mitään Vegetaristin kaltaista?
Takakantta paremmin en voisi tiivistää, enkä kertoa mitään lisää juonesta. Kokoro rakentuu salaisuuden selvittämisen varaan, joka ei ole yhtä jännittävää kuin miltä kuulostaa. Kirjan draamankaarta voisi kuvailla tikkusuoralla viivalla, sillä ulkoisesti ei juuri mitään tapahdu. Siitä puuttuu näin dekkareiden täyteisestä pohjoismaisesta näkökulmasta katsottuna täysin kliimaksi ja tiedostan ohittaneeni tekstin japanilaiset hienovaraiset vivahteet, joiden löytämisessä en koskaan ole ollut hyvä. Ymmärsin maisterin taakan ja sen kuinka hän pisti itsensä kärsimään meinneisyyden takia, mutta sekin kerrottiin lopussa kirjeen muodossa koukeroisin sanakääntein, enkä lopulta onnistunut kuitenkaan saamaan siihen mitään kosketuspintaa.
Jos olet pitänyt Junichiro Tanizakin Avaimesta, niin suosittelen myös Kokoroa. Näiden kirjojen perusteella teen niinkin hurjan yleistyksen, että vanhat japanilaiset klassikot varsinkin ovat puuduttavia kaltaiselleni levottomalle sielulle, joka janoaa räjähtävää draamaa. Poikkeuksena sääntöön Yukio Mishiman Aaltojen pauhu, mutta en tiedä lasketaanko se klassikoksi. Vanhempaa kirjallisuutta se kyllä on.
Japanilainen kulttuuri kiinnostaa edelleen, mutta löytyykö mitään Vegetaristin kaltaista?
Kiitos ja anteeksi tämä avautuminen.
★★
Soseki Natsume - Kokoro
Soseki Natsume - Kokoro
(こゝろ, 1914)
Tammi, 1985
Kirjastosta
