Rästipostaus (Clare, Hautala, Queen)

Pöydälle on kertynyt niin paljon kirjoja postausta odottamaan, että niputan niistä nyt kolme samaan, jotta saan edes vähän tilaa seuraavia varten :D Mikään näistä kolmesta ei maailmaa mullistavia ollut, eivätkä odotukset ihan kohdanneet todellisuuden kanssa.

"Älä viitsi naurattaa", ovimies sanoi ja 
risti käsivarret jyhkeälle rintakehälleen.

kirjan alku

Luukaupunki aloittaa Varjojen kaupungit -sarjan, josta on hiljattain tv-sarjakin tehty. Muistan joskus hyvin kauan sitten lainanneeni kyseisen kirjan kirjastosta, mutta ikinä en kuitenkaan lukenut, ei silloin vaikuttanut tarpeeksi kiinnostavalta.

15-vuotias Clary Fray joutuu outojen tapahtumien todistajaksi, kun nuori poika surmataan newyorkilaisella klubilla. Clary huomaa näkevänsä asioita, joita muut eivät näe - ei edes hänen paras ystävänsä Simon. Kun Claryn äiti katoaa mystisesti, alkaa tapahtua. Clary tutustuu varjometsästäjiin, jotka hallitsevat yliluonnollisten olentojen maailmaa New Yorkin arkitodellisuuden laitamilla: maallikoille näkymättömissä elävät, juhlivat ja taistelevat haltijat, vampyyrit ja ihmissudet.

Häikäisevän komea ja ylimielinen nuori varjometsästäjä Jace Wayland oppaanaan Clary sukeltaa alamaailmaan etsimään äitiään ja Muutoksen maljaa, yhtä kolmesta voimaesineestä, jonka joutuminen vääriin käsiin olisi kohtalokasta. Samalla hän saa tietää itsestään ja äidistään asioita, jotka muuttavat hänen elämänsä lopullisesti... Takakansi

Nuoruuteni intuitio piti siis täysin paikkansa ja Luukaupunki olisi saanut kirjaston hyllyyn tälläkin kertaa jäädä. Kliseitä viljellään tappavalla tahdilla, eikä kirja tarjonnut mitään uutta tai ihmeellistä.  Hahmot olivat ohkaisia ja ennenkaikkea hyvin ennalta-arvattavia. On sitä paljon parempaakin nuorten fantasiaa luettu.

"Päivä, jona Iiris katosi, Elias Rosvik
jätti viidennen rakastajattarensa."

kirjan alku

Tämän postauksen kirjailijoista vain Marko Hautala on ennestään tuttu. Luin häneltä muutama vuosi sitten Kuokkamummon, joka oli todella hyvä ja vaikuttava kauhukirja, joten sen lukukokemus taisi vähän liikaakin nostaa rimaa ylös, sillä Itsensävalaisevat eivät pystyneet vastaamaan odotuksiin.

Samana iltana kun Elias Rosvik jättää viidennen rakastajattarensa, hänen teini-ikäinen tyttärensä katoaa. Hän näkee tyttärensä viimeisen kerran vilaukselta vettyneen tuulilasin läpi ajaessaan tuona syksyisenä iltana kotiin. Erätarkka kuva tytöstä keltaisessa sadetakissa ojentautumassa kohti vanhempaa miestä ajaa Eliaksen etsimään tyttöä kuin riivattu, vielä sittenkin kun muut jo ovat luovuttaneet.

Samana syksynä Eliaksen entinen rakastajatar Maaria saa terapiavastaanotolleen uuden asiakkaan, hiljaisen pojan, joka on kesän aikana muuttunut väkivaltaiseksi. Maaria ei saa pojasta otetta - eikä oikein omasta elämästäkään. Lumettomassa syksyssä hohtavat vain katuvalot, tv-ruudut ja puhelimen näytöt. Niiden saavuttamattomissa tapahtuu asioita, joita aikuiset eivät halua nähdä. On vain hämärää hapuilua hylätyssä teurastamorakennuksessa, jossa nuoret ottavat vallan omiin käsiinsä; he päättävät valaista itsensä. Takakansi

Kirja koetteli sietokykyäni, sillä tämä meni makuuni liikaa kuvottavuuden puolelle. Tunnelma oli taaskin hyvä ja selvää on, että Hautala osaa asiansa, mutta tarinasta en pitänyt, enkä sen groteskisuudesta. En tiedä olisiko Kuokkamummokin jäänyt lukematta, jos Itsensävalaisevat olisin sitä ennen erehtynyt lukemaan, mutta luultavasti tulen vielä palaamaan Hautalan pariin ja toivon, että silloin kohtaamme paremmissa merkeissä.

Muita postauksiani:
Marko Hautala - Kuokkamummo

"Heti alun alkaen Khalkiksen jutussa oli synkkä sointi."

kirjan alku

Viimeisin dekkarituttavuuteni tapahtui Ellery Queenin kanssa, jonka nimen taakse kätkeytyy kaksi kirjoittajaa. Luettavaksi valikoitui yksi heidän merkittävimmistä kirjoistaan, Ruumiskirstun arvoitus.

Tunnelma Georg Khalkisin hautajaisissa oli pingottunut. Jokainen helpottui kun ruumiskirstu oli vihdoin tiiviisti hautakammiossaan. Tässä vaiheessa kukaan ei aavistanut, että Khalkisin kuolema oli mahtavan murhasinfonian alkuteema. Vipinää syntyi vasta kun todettiin taidekauppiaan jännityksellä odotetun testamentin häipyneen tipotiehensä.

Khalkisin tapaus on kuuluisan ja vähän turhamaisen dekkarin Ellery Queenin tutkimuksista merkittävimpiä, vaikka se saatettiinkin julkisuuteen vasta muiden suurten menestysten tultua tunnetuiksi. Uraansa aloitteleva Ellery erehtyi jutussa ensin raskaimman jälkeen. Kalkin karvas maku haihtui vasta, kun hän vuosien mittaan tajusi, että juttu oli myös yksi nerokkaimmista. Takakansi

Kirjassa pähkäillään paljon, selvitetään jonkun yksityiskohdan paikkansapitävyyttä ja sitten puidaan taas vähän lisää. Tuli sellainen kuva, että juttuja puidaan läpi paljon enemmän kuin on itse tapahtumia. Eteneminen on siis verkkaista ja aavistuksen verran puuduttavaa. Tapahtumarikkaat dekkarit ovat enemmän makuuni.

Mielenkiintoista oli Ellery Queenin kilpailu jutun ratkaisemisesta oman rikoskomisario isänsä kanssa, eikä, joidenkin muiden dekkarin tapaan, etsivä ollut erehtymätön. Kukaan ei näytä kertovan koko totuutta, mutta salaisuudet paljastetaan yksi kerrallaan - hitaasti mutta varmasti.

_______

Cassandra Clare - Luukaupunki

(City of Bones, 2007)

Otava, 2009

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★½

Marko Hautala - Itsevalaisevat

Tammi, 2008
Päällys: Saku Heinänen

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★

Ellery Queen - Ruumiskirstun arvoitus

(The Greek Coffin Mystery, 1930)

WSOY, 1990
Päällyksen kuva: C-G Hagström
Päällyksen typografia: Liisa Holm 

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★½

Marko Hautala - Kuokkamummo

Kuokkamummo - Marko Hautala

Tammi, 2014
Kansi: Mika Tuominen

Kirjastosta lainattu

"Te mietitte, mitä Kuokkamummo tekee."

kirjan ensimmäinen lause

Koitan aina välillä pysyä ajassa mukana ja valitsinkin äskettäin ilmestyneen Kuokkamummon, joka onkin monessa blogissa jo luettu. Ja kehuttu. Kauhukirjailija Marko Hautala on kirjoittanut jo ennestään neljä romaania.

Jo vuosikymmenien ajan lähiön lapset ovat kerääntyneet pimeään pommisuojaan kuulemaa Sarnaa, pelottavaa urbaanialegendaa Kuokkamummosta, joka tappaa lapsia, jotka eivät käyttäydy hyvin. Samuel ja Maisa ovat lapsina myöskin päässeet osallisiksi Saarnasta ja nyt he joutuvat jälleen Kuokkamummon läheisyyteen. Isänsä kuoleman jälkeen Samuel Autio autio palaa nuoruudenkotiinsa muistelemaan menetettyä teinirakkauttaan. Samuelin ja Julian yhteinen taipale on esitetty takaumina, jotka olivat ehdottomasti kirjan kiinnostavinta antia. Maisa taas tekee väitöskirjaa seudun perinteestä, mutta jotkut tarinat ovat juurtuneet niin syvälle, ettei hän kaikkialle uskalla mennä. Bondorffien aution huvilan hän ainakin kiertää kaukaa.

Kerrassaan ällistyttävä hahmo on Kuokkamummon ja hänen musta kielensä. Hyytävä hiippari, josta ei voi tietää missä hän liikkuu ja milloin se kuokka iskeytyy lapaluiden väliin. Oman elementtinsä Kuokkamummoon toi kerrostalomiljöö, joka on minulle ihan liian tuttu asumismuoto.

"Maisa etsi portaat ja käveli alas varovaisesti. Hätääntynyt ihminen kompuroi helposti. Kaikessa rauhassa, askel kerrallaan. Ulkona Maisa keskitti kaikki ajatuksensa siihen, miten rauhallisesti ilma liikkui keuhkoissa. Oli asioita, jotka olivat liian suuria, että ne olisi voinut muistaa. Tai unohtaa."

Kuokkamummo toimii myös erittäin hyvin tämmöselle kauhua välttelevälle, herkkähipiäiselle lukijalle. Veri ei (onneksi) lennä, mutta tunnelma sen sijaan on erittäin kohdillaan. Enpäs aina uskaltanut ihan myöhäisillan lukemiseksi tätä valita, kun sen verran selkäpiirtä karmi. Vanha kunnon perinteinen kauhutarina säväyttää paljon enemmän kuin epärealistiset kirveellä silppomiset yms. Kauhu hiipi vähitellen sivuilta ja urbaanilegenda alkoi elää omaa elämäänsä ihmisten kadotessa jäljettömiin.

Jossain välissä sitä tajuaa mihin ollaan menossa, mutta itsekin toivoo, että on väärässä. Todella koukuttava kirja! Rytmi oli kuitenkin jokseenkin hidasta ja tunnustelevaa, jonka vuoksi ihan tuskaisena odotti seuraavia tapahtumia ja odotuksia. Piinaavaa odotusta on ehkä paras ilmaisu.

Mahtavaa kansitaidetta! Ei voi kun ihailla (vaikka aika kauhea itse kuva on).
Halloweeniä odotellessa lukuhaasteen parissa.

Tähtiä: ★★★★