Bill Willingham - Fables #1 ja #2

Blogeissa on aina välillä vilahtanut juttua Bill Willinghamin Fables-albumeista, jotka saivat minutkin heti kiinnostumaan, sillä kyse on siitä mitä tapahtui satujen loputtua. "Ja he elivät elämänsä onnellisesti loppuun asti" -fraasi taisi olla liian hätäisesti sanottu, sillä nyt tarina vasta kunnolla alkaa!

Legends in Exile
New Yorkissa, tavallisten ihmisten rinnalla, asuvat melkein kaikki satujen hahmot, sillä heidät on sinne pakotettu asumaan omasta maasta häätämisen jälkeen. Satuhahmojen perustamaa Fabletownia horjuttaa Rose Redin murha ja tutkimuksia johtaa Big Bad Wolf yhdessä murhatun siskon Lumikin kanssa, joka sattuu myös olemaan yksi Fabletownin vaikutusvaltaisimmista hahmoista.

Kaunotar ja Hirviö Lumikin juttusilla

Animal Farm
Loput satuhahmoista asuvat eristyksissä Animal Farmissa, sillä he eivät ole ihmisiä ja näin ollen erottuisivat tavallisista kaduntallaajista. Satojen vuosien eristyksen jälkeen kapinahenkisyys pyrkii pinnalle ja joukkoa johtaa Kultakutri ja kolme pientä possua. Lumikki haluaa korjata välinsä Roseen ja vie tämän Animal Farmille, tietämättään keskelle suurta kuohuntaa.

Nyt saa heittää romukoppaan käsitykset kliseisistä kilteistä prinsseistä ja prinsessoista, sillä hahmot eivät ole aivan sellaisia kuin luulisi; kaikkien tuntemat satuhahmot painiskelevat arkipäiväisten ongelmien parissa. Kaikki parit ei ole pysyneet yhdessä, pahikset eivät olekaan kovin pahoja, unelmien prinssit osoittautuvat ei-niin-ihaniksi.

Badass Kultakutri

Juoni kuljee paljolti puhekuplien kannattelemana ja lukemista onkin suhteellisen paljon, joten nopeasti en saanut näitä albumeja selätettyä. Piirrostyyli ei valitettavasti kuulu lemppareihini. Samankaltaista jälkeä näkee niin usein: tasapaksua ja runsasta, noh mutta makukysymyshän tämä on. Edellä mainittu seikka ei kuitenkaan estänyt nauttimasta Fablesista ja suunnitelmissa on palata sarjan pariin, kunhan seuraavat osat jostain metsästän käsiini. Pakko nähdä mitä topakoille satuhahmoille kuuluu jatkossa ja keihin uusiin hahmoihin saa mahdollisesti vielä tutustua.

_______

Bill Willingham - Fables: Legends in Exile (#1)
Muut tekijät: Lan Medina, Steve Leialoha, Craig Hamilton

Vertigo, 2002

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★

Bill Willingham - Fables: Animal Farm (#2)
Muut tekijät: Mark Buckingham, Steve Leialoha

Vertigo, 2003

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★

Serena Valentino - Noidan peili

"Omenapuut kukkivat linnan pihalla hennon vaaleanpunaisina, 
ja hopeiset koristepallot välkähtelivät auringossa."

kirjan alku

Noidan peili - Pahan kuningattaren tarina perustuu osittain Walt Disneyn Lumikki ja seitsemän kääpiötä -teokseen ja se kertookin tutun Lumikki-sadun ilkeän äitipuolen näkökulmasta. Tarinassa selviää miksi kuningattaresta tuli paha ja miksi hän vihasi Lumikkia niin paljon, että halusi tämän sydämen revittävän irti. Kukaanhan ei syntyessään ole paha, vaan siihen kasvetaan syystä tai toisesta.

Oli jotenkin todella vaikeaa käsittää kuningatar hyvänä ja rakastavana hahmona, joka haluaa olla hyvä äitipuoli Lumikille, kun piirretyn kuningitar on aivan toistaluokkaa! Tarvittaisiin jotain todella radikaalia, että tästä lähtökohdasta päästäisin lopulliseen tulokseen. Mikä voi niin traagista olla? Suhtauduin siis varauksella tarinaan, mutta jouduin toteamaan tuon syyn olevan itseasiassa aika hyvä ja ymmärrettävä.

Kirja kertoo koko kuningattaren tarinan, joten siinä on mukana kaikki tapahtumat aina hamaan loppuun saakka. Tarinan tunteville loppu on siis vain kertausta. Siinä missä tämä tarina olisi uponnut minuun nuorena, ei se nyt osannut olla tarpeeksi napakka. Välillä mentiin jonkinlaisella tyhjäkäynnillä, joka ei jaksanut innostaa, eikä se sinänsä edistänyt tarinaa ihmeellisemmin. Ehkä odotin vähän nopeatempoisempaa ja tapahtumarikkaampaa, sillä suuresta sivumäärästä kirjaa ei ainakaan voi syyttää. Noidan peili sopii varmasti paremmin nuoremmille lukijoille.

Näyttäväkantisessa Prinsessa ja Pahikset -sarjassa seuraavana on käsittelyvuorossa Kaunottaren ja hirviön Hirviö sekä Pienen merenneidon Ursula. Nähtäväksi jää luenko. Vähän kyllä jo houkuttelee.

_______

Serena Valentino - Noidan peili

(Fairest of All, Tale of the Wicked Queen, 2009)

Sanoma Media Finland Oy, 2016

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★

Muita postauksiani:
Lumikki (satu+elokuvia)

Salla Simukka: Lumikki Andersson -trilogia

"Hanki hohti valkeana."

kirjan alku 

Tutustuin Salla Simukkaan viime kesänä Jäljellä ja Toisaalla -romaanien muodossa, jotka koin raikkaina nuortenkirjoina ja samaa ajattelen myös Simukan uusimmasta trilogiasta, jossa seikkailee epätavallisen nimen omaava Lumikki Andersson.

Punainen kuin veri
Pimiöön on ripustettu kuivumaan pestyjä viidensadan euron seteleitä. Ilmassa leijuu vanhan veren haku. Lumikki Anderssonin periaatteena on olla sotkeutumatta asioihin, jotka eivät hänelle kuulu, mutta seteleiden löytäminen kiskaisee hänet keskelle kansainvälistä huumebisnesvyyhtiä. Alati kiihtyvä tapahtumien pyörre heittää Lumikin hengenvaarallisiin tilanteisiin, pakenemaan kylmäverisiä rikollisia ja lopulta salaisiin Jääkarhun juhliin. Tapahtumien taustalla talvi on kylmempi kuin vuosiin, ja pakkanen kurittaa Tampereen katuja. Takakansi

Punainen kuin veri asetti riman korkealle, mutta jäi valitettavasti trilogian parhaaksi kirjaksi. Se on omaperäinen ja mukaansatempaava. Ehkä vähän naiivi ja paikoin epäuskottavakin, mutta nuortenkirjoille se on mielestäni täysin sallittua, minun lukukokemustani nuo seikat eivät nimittäin yhtään haitanneet. Jännitystä oli sopivasti ja Lumikki päähenkilönä osuva, vaikkakin aluksi vaikeasti lähestyttävä.


Valkea kuin lumi
Trilogian toisessa osassa Lumikki Andersson matkustaa kesällä paahtavan helteiseen Prahaan. Kauan kaivattu yksinolo katkeaa alkuunsa, kun Lumikkia lähestyy nuori nainen, joka väittää olevansa hänen sisarensa. Nainen, Zelenka, vaikuttaa yhtä aikaa vilpittömältä ja salailevalta. Perheensä salaisuutta selvittäessään Lumikki joutuu tekemisiin kummallisen uskonlahkon kanssa, joka paljastuu vähin erin vaarallisemmaksi kuin hän olisi voinut koskaan kuvitella. Kohta lahkoa uhkaa suuri tragedia - ja joku aikoo vieläpä kääriä siitä suuret rahat. Zelenka on hengenvaarassa, mutta niin on Lumikkikin. Takakansi

Tämä toinen osa onkin jo paljon enemmän toimintapainotteisempi, mutta tosiaan ykkösosan tasolle se ei yllä millään. Jos vähän julmasti sanoo niin Valkea kuin lumi muistuttaa keskinkertaista dekkaria, joka ei sisänsä huono asia ole, mutta jos jotain yhtä raikasta tavoiteltiin kuin Punainen kuin veri, niin metsään meni.

Kirjassa kerrotaan ensimmäisen kerran Lumikin vanhasta rakkaudesta, joka on pientä pohjustusta seuraavaa osaa ajatellen.

Musta kuin eebenpuu
Ilmaisutaidon lukiossa oleva Lumikki on saanut pääosaroolin jouluksi valmistuvassa näytelmässä, joka on uusi tulkinta Lumikki-sadusta. Tytön elämä näyttää sujuvan ihmeen hyvin; hän seurustelee mukavan ja ennen kaikkea tavallisen pojan kanssa. Ensi-illan lähestyessä Lumikki alkaa kuitenkin saada huolestuttavia viestejä salaiselta ihailijaltaan, jonka rakkaus Lumikkia kohtaan alkaa saada pakkomielteisiä piirteitä. Ensi-ilta uhkaa muuttua verilöylyksi, ellei Lumikki tee kuten salainen ihailija toivoo. 

Kolmannessa osassa päästään jo kakkosta lähemmäs tunnelmaa, jota olin ykkösosan jälkeen jäänyt kaipailemaan ja jotain sitä magiaa oltiin saatu takaisin. Erittäin onnistunut jännityksen pitkittäminen saatiin lopussa, vaikka olinkin toivonut erilaisempaa lopetusta. Vähän vielä jotain yllättävämpää ja omaperäisempää.


Pidin kovasti Lumikista ja hänen ihanasta nimestään. Hänestä tuli mieleeni välittömästi Millenium-sarjan Lisbeth Salanderia, johon Lumikkia itseasiassa myöhemmin kirjassa verrataankin. "Mä olen Hercule Poirotin ja Lisbeth Salanderin salattu lapsi, Lumikki vastasi ilmeenkään värähtämättä ja istahti koneen eteen --" Lumikki on Salanderin tapaan itsenäinen, vahva ja epäsosiaalinen, joka tekee kuten tahtoo. Hänellä on erikoisia kykyjä, jotka selittyvät hänen rankkaan menneisyyteen tutustumalla.

Simukan kirjoitustyyli ja hänen otteensa kirjoihin on ihailtavaa. Minua trilogia viehätti, vaikka uskonkin, että siitä olisi voinut saada vielä paljon enemmän irti. Mutta sehän on hyvä, naisella potentiaalia siis riittää. Rakastuin varsinkin kansiin, yhdessä ja erikseen, ne ovat hyvin näyttäviä ja nimet todella kivasti keksitty Lumikki-sadun pohjalta. Lisäksi sivujen reunat on värjätty kirjan nimessä olevan värin mukaan, kaikki näyttää olevan visuaalisesti viimeisen päälle ajateltu.

Silkasta mielenkiinnosta käväisin Grimmin sadut hyllystäni hakemassa palatakseni alkuperäisen Lumikin ääreen. "Pian sen jälkeen hän sai tyttären, joka oli valkoinen kuin lumi, punainen kuin veri ja mustatukkainen kuin eebenpuu, ja siksi häntä nimitettiin Lumikiksi." Satujen inspiroimissa romaaneissa on sitä jotain. Kuten vuosi sitten lukemassani Cunninghamin Lumikuningattaressa. Tai tämän vuoden ehdottomassa tähdessä, Raevaaran Yö ei saa tulla -romaanissa. Mielenkiinnolla odotan, mikä satu seuraavana kävelee vastaan.

_______

Salla Simukka - Punainen kuin veri

Tammi, 2013
Kannen suunnittelu: Laura Lyytinen

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★

Salla Simukka - Valkea kuin lumi

Tammi, 2013
Kannen suunnittelu: Laura Lyytinen

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★★

Salla Simukka - Musta kuin eebenpuu

Tammi, 2014
Kannen suunnittelu: Laura Lyytinen

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★½
Kirjankansibingo: Mustavalkoinen (TOINEN BINGO!)

Muita postauksiani
Salla Simukka: Jäljellä & Toisaalla