Salla Simukka: Lumikki Andersson -trilogia

"Hanki hohti valkeana."

kirjan alku 

Tutustuin Salla Simukkaan viime kesänä Jäljellä ja Toisaalla -romaanien muodossa, jotka koin raikkaina nuortenkirjoina ja samaa ajattelen myös Simukan uusimmasta trilogiasta, jossa seikkailee epätavallisen nimen omaava Lumikki Andersson.

Punainen kuin veri
Pimiöön on ripustettu kuivumaan pestyjä viidensadan euron seteleitä. Ilmassa leijuu vanhan veren haku. Lumikki Anderssonin periaatteena on olla sotkeutumatta asioihin, jotka eivät hänelle kuulu, mutta seteleiden löytäminen kiskaisee hänet keskelle kansainvälistä huumebisnesvyyhtiä. Alati kiihtyvä tapahtumien pyörre heittää Lumikin hengenvaarallisiin tilanteisiin, pakenemaan kylmäverisiä rikollisia ja lopulta salaisiin Jääkarhun juhliin. Tapahtumien taustalla talvi on kylmempi kuin vuosiin, ja pakkanen kurittaa Tampereen katuja. Takakansi

Punainen kuin veri asetti riman korkealle, mutta jäi valitettavasti trilogian parhaaksi kirjaksi. Se on omaperäinen ja mukaansatempaava. Ehkä vähän naiivi ja paikoin epäuskottavakin, mutta nuortenkirjoille se on mielestäni täysin sallittua, minun lukukokemustani nuo seikat eivät nimittäin yhtään haitanneet. Jännitystä oli sopivasti ja Lumikki päähenkilönä osuva, vaikkakin aluksi vaikeasti lähestyttävä.


Valkea kuin lumi
Trilogian toisessa osassa Lumikki Andersson matkustaa kesällä paahtavan helteiseen Prahaan. Kauan kaivattu yksinolo katkeaa alkuunsa, kun Lumikkia lähestyy nuori nainen, joka väittää olevansa hänen sisarensa. Nainen, Zelenka, vaikuttaa yhtä aikaa vilpittömältä ja salailevalta. Perheensä salaisuutta selvittäessään Lumikki joutuu tekemisiin kummallisen uskonlahkon kanssa, joka paljastuu vähin erin vaarallisemmaksi kuin hän olisi voinut koskaan kuvitella. Kohta lahkoa uhkaa suuri tragedia - ja joku aikoo vieläpä kääriä siitä suuret rahat. Zelenka on hengenvaarassa, mutta niin on Lumikkikin. Takakansi

Tämä toinen osa onkin jo paljon enemmän toimintapainotteisempi, mutta tosiaan ykkösosan tasolle se ei yllä millään. Jos vähän julmasti sanoo niin Valkea kuin lumi muistuttaa keskinkertaista dekkaria, joka ei sisänsä huono asia ole, mutta jos jotain yhtä raikasta tavoiteltiin kuin Punainen kuin veri, niin metsään meni.

Kirjassa kerrotaan ensimmäisen kerran Lumikin vanhasta rakkaudesta, joka on pientä pohjustusta seuraavaa osaa ajatellen.

Musta kuin eebenpuu
Ilmaisutaidon lukiossa oleva Lumikki on saanut pääosaroolin jouluksi valmistuvassa näytelmässä, joka on uusi tulkinta Lumikki-sadusta. Tytön elämä näyttää sujuvan ihmeen hyvin; hän seurustelee mukavan ja ennen kaikkea tavallisen pojan kanssa. Ensi-illan lähestyessä Lumikki alkaa kuitenkin saada huolestuttavia viestejä salaiselta ihailijaltaan, jonka rakkaus Lumikkia kohtaan alkaa saada pakkomielteisiä piirteitä. Ensi-ilta uhkaa muuttua verilöylyksi, ellei Lumikki tee kuten salainen ihailija toivoo. 

Kolmannessa osassa päästään jo kakkosta lähemmäs tunnelmaa, jota olin ykkösosan jälkeen jäänyt kaipailemaan ja jotain sitä magiaa oltiin saatu takaisin. Erittäin onnistunut jännityksen pitkittäminen saatiin lopussa, vaikka olinkin toivonut erilaisempaa lopetusta. Vähän vielä jotain yllättävämpää ja omaperäisempää.


Pidin kovasti Lumikista ja hänen ihanasta nimestään. Hänestä tuli mieleeni välittömästi Millenium-sarjan Lisbeth Salanderia, johon Lumikkia itseasiassa myöhemmin kirjassa verrataankin. "Mä olen Hercule Poirotin ja Lisbeth Salanderin salattu lapsi, Lumikki vastasi ilmeenkään värähtämättä ja istahti koneen eteen --" Lumikki on Salanderin tapaan itsenäinen, vahva ja epäsosiaalinen, joka tekee kuten tahtoo. Hänellä on erikoisia kykyjä, jotka selittyvät hänen rankkaan menneisyyteen tutustumalla.

Simukan kirjoitustyyli ja hänen otteensa kirjoihin on ihailtavaa. Minua trilogia viehätti, vaikka uskonkin, että siitä olisi voinut saada vielä paljon enemmän irti. Mutta sehän on hyvä, naisella potentiaalia siis riittää. Rakastuin varsinkin kansiin, yhdessä ja erikseen, ne ovat hyvin näyttäviä ja nimet todella kivasti keksitty Lumikki-sadun pohjalta. Lisäksi sivujen reunat on värjätty kirjan nimessä olevan värin mukaan, kaikki näyttää olevan visuaalisesti viimeisen päälle ajateltu.

Silkasta mielenkiinnosta käväisin Grimmin sadut hyllystäni hakemassa palatakseni alkuperäisen Lumikin ääreen. "Pian sen jälkeen hän sai tyttären, joka oli valkoinen kuin lumi, punainen kuin veri ja mustatukkainen kuin eebenpuu, ja siksi häntä nimitettiin Lumikiksi." Satujen inspiroimissa romaaneissa on sitä jotain. Kuten vuosi sitten lukemassani Cunninghamin Lumikuningattaressa. Tai tämän vuoden ehdottomassa tähdessä, Raevaaran Yö ei saa tulla -romaanissa. Mielenkiinnolla odotan, mikä satu seuraavana kävelee vastaan.

_______

Salla Simukka - Punainen kuin veri

Tammi, 2013
Kannen suunnittelu: Laura Lyytinen

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★

Salla Simukka - Valkea kuin lumi

Tammi, 2013
Kannen suunnittelu: Laura Lyytinen

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★★

Salla Simukka - Musta kuin eebenpuu

Tammi, 2014
Kannen suunnittelu: Laura Lyytinen

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★½
Kirjankansibingo: Mustavalkoinen (TOINEN BINGO!)

Muita postauksiani
Salla Simukka: Jäljellä & Toisaalla

Salla Simukka - Jäljellä ja Toisaalla

Jäljellä - Salla Simukka

Tammi, 2012
Kannen ja ulkoasun suunnittelu: Ea Söderberg

Kirjastosta lainattu

"Emmi sulki silmänsä ja mietti, millaista olisi kuolla."

kirjan ensimmäinen lause

Emmi tuntee olevansa mitätön. Koulussa hän ei ole vielä löytänyt omaa lahjakkuusaluettaan, joten hän on toisten silmissä alempiarvoinen Potentiaali. Emmi ei tunne yhteyttä perheeseensä, eikä hänellä ole kavereita, ei ainakaan sen jälkeen, kun he ovat löytäneet oman lahjakkuusalueensa. Saadakseen edes jonkinlaista huomiota ihmisiltä Emmi päättää karata. Hän yöpyy erään matkoilla olevan perheen leikkimökissä ja karkumatkalta palattuaan Emmi huomaa jonkin asian muuttuneen; Ihmiset ovat kadonneet.

Emmi on nyt todellakin yksin. Kukaan ei oikeasti näe häntä, sillä ketään ei ole mailla halmeilla. Toivuttuaan alun järkytyksestä Emmi päättää ryhdistäytyä ja lähteä Helsinkiin ottamaan selville asioita. Hän ajaa rautatieasemalle ja jo siellä tapaa toisen ihmisen: pörröhiuksisen ja räväkän Onervan.

Onerva on yksi kirjan mienkiintoisimmista henkilöistä, no senkin takia, ettei henkilöitä ylipäätään kirjassa paljoa ole. Onerva ei ole tullut kauhean rakastavasta perheestä ja kokenut myös olonsa yksinäiseksi ja hylätyksi. Onerva on Emmiin verrattuna enemmän tee-ja-ajattele-vasta-sitten -tyyppi ja pärjäisi varmasti hyvin yllytyshullu -leikissä. Atrokin oli onnistunut henkilö (vaikka kovasti pelkäsin hullua kolmiodraamaa näiden kolmen välille), mutta Emmi päähenkilönä on taas niin nähty. Yksinäinen tyttö, jolla ei oikein ystäviä ole. Ehkä hieman ujo. Liian tuttu asetelma. Tuo onkin yksi niistä harvoista asioista, joista edes on valitettavaa.

Järkyttävä tulevaisuudenkuva ja erittäin ahdistava alku, kun kaikki ihmiset ovat kadonneet (eläimiä sentään on). Jännityskin saatiin pidettyä pitkän aikaa. Ei tullut sitten yhtään missään vaiheessa mieleen, miten tuohon tilanteeseen oli päädytty. Emmi ja Onerva spekuloivat paljon, mitä on voinut tapahtua, joka minua lukijana kiinnosti myös erittäin paljon :D Onerva on varma, että he ovat Helvetissä tai Kiirastulessa. Tai ainakin kuolleita. Jos he ovatkin jonkinlaisessa välitilassa, koska heillä on jäänyt selvittämättömiä tai sovittamattomia asioita. Minä en suoraan sanottuna tiennyt mitä uskoa. Epäilin noita teorioita, koska eläimiä ainakin maailmassa vielä on. Mutta en kyllä ikipäivänä olisi arvannut oikeaa vastausta. Pohdin aivan toisenlaisia teorioita.

Hyvään kohtaan kirja loppui senkin takia, että jäi kaipaamaan vastauksia, mutta myös siksi, että kiinnostukseni Suomenlinnan yhteisöä kohtaa oli lopahtaa pahemman kerran.

Tähtiä: ★★★★

Toisaalla - Salla Simukka

Tammi, 2012
Kannen ja ulkoasun suunnittelu: Ea Söderberg

Kirjastosta lainattu

"Mitä tapahtui, kun se oli ohi?"

kirjan ensimmäinen lause

Samuelin päivät kuluvat niin kuin varsinaisen nörtin ne kuulukin viettää: yöt tietokoneella pelaten ja päivät nukkuen. Koulu on jo ohi pojan osalta ja tulevaisuus avoinna. Yllättäen ja erikoisella tavalla Samuel saa työtarjouksen, josta on hyvin vaikea kieltäytyä, varsinkin kun palkka on jotain järkyttävän suurta. Projekti, johon Samuel palkataan on salainen ja tieteellisesti ja teknisesti erittäin edistynyt. Samuel joutuu kamppailemaan itsetuntonsa kanssa, sillä hän rakastuu ensimmäistä kertaa elämässään. Ja se tyttö on mukana projektissa ja hänet täytyy pelastaa.

Tästä osasta onkin paljon vaikeampi kirjoittaa, sillä en haluaisi paljastaa liikaa ja koko kirjanhan on täynnä vastauksia edellisosan herättämiin kysymyksiin, joten hieman ongelmallista. Erittäin taitavasti rakennettu kaksiosainen sarja. Ei mikään normaali jatkokertomus, vaan näkökulma vaihtuu toisessa osassa Samueliin, joka taas kuuluu "sisäpiiriin". Tykkäsin kovasti tästä ratkaisusta ja yllätyksiä oli tähänkin osaan säästetty, ja varsinkin paljastukset eräästä henkilöstä (en tietenkään voi sanoa kenestä) olivat todella yllätys. Tykkään kun lukijaa vedetään höplästä ja johdatetaan uskomaan jotain, mikä ei olekaan se miltä näyttää.

Ärsyttävästi tarina katkaistiin itselleni mielenkiinnottomiin pölinöihin, joten juoni eteni valitettavan töksähdellen. Kirja kerrottiin takautuvasti Samuelin näkökulmasta ja välillä palattiin nykyhetkeen muutaman sivun ajaksi. Olisin pitänyt paljon enemmän, jos tarina olisi saanut vapaasti kulkea eteenpäin. Samuelilla oli sama ongelma kuin Emmillä, liian tuttu henkilö. Olen tavannut hänet jo tätä kirjaa ennen miljoona kertaa. Päähenkilöt siis molemmissa kirjoissa ontuivat pahasti, mutta sivuhenkilöistä pidin erityisesti. Atrokin oli viimeksi erityisen ihana mystinen henkilö, joka tässä osassa tuli moniulotteisemmaksi. Olin sekä kauhuissani että riemuissani hänestä.

Loppu oli vähän odotettua lepsumpi kaiken sen salaisuuksien paljastusten jälkeen, mutta sen olisikin pitänyt olla jotain hyvin suurta, että olisi yltänyt kirjan käännekohdan tasolle. Mutta ihan ymmärrettävää, eihän tässä mikään kauhukirja ole kyseessä, jossa täytyy olla shokeeraava loppu. Ja kai tuo loppu nuoria lukijoita tyydyttää. Näin yleisesti ottaen tuntuu, että suomalaisten nuortenkirjojen taso on noussut tai ainakin tarinat tuntuvat uusilta ja nykypäivään sopivilta. Tämän sarjan kirjoilla on hienot kannet ja nimetkin ovat kivan napakoita.

Tähtiä: ★★★★