Teoksia kuolemasta: sarjisvinkkejä vol.1

Romaanien lukeminen on jäänyt viime aikoina vähemmälle ja olenkin yhä useammin ottanut luettavaksi jonkin sarjakuvan, sillä niihin tarttuminen on ollut matalamman kynnyksen takana ja jos aikaa on vähän ei välttämättä halua lukea vain yhtä sivua romaanista, mutta sarjakuvassa samassa ajassa pääsee jo pitkälle. Tällä kertaa niputan samaan postaukseen kolme albumia, joita kaikkia yhdistää sopivasta synkkyys ja ennen kaikkea kuolema. Jos etsit iloista lukemista käänny äkkiä kannoillasi!

✚   ✚   ✚

Dying
Aloittakaamme sarjakuvasta, jossa ei ole ollenkaan tekstejä. Kyseessä on Sami Ahon, ilmeisestikin omakustanne, Dying, joka ymmärrettävästi alkaa talosta ja siirtyy siitä metsään ja loppu onkin silkkaa mielikuvituksen lentoa, muotoja, valoa ja pimeyttä. Mielenkiintoinen on teoksen nimi Dying, sillä näin kuvien kuvaavan jopa maapallon syntyä - jos siis tarinan ihan alun unohtaa. Sarjakuvasta saa varmasti keksittyä vaikka minkälaisia tulkintoja, joten jos arvoituksellisuus ja tulkinnallisuus kiinnostaa, niin suosittelen.

✚   ✚   ✚

Kullervo
Takakannesta: Kalevalaista kyberpunkkia surrealistisessa suurkaupungissa. Tarina kovaonnisesta Kullervosta kuulostaa tutulta mutta näyttää joltain ihan muulta. Genen futuristisissa visioissa Karjalan kunnaat ovat muisto vain ja Kullervo irokeesipäinen androidi, joka onnistuu sekoilemaan pilalle oman elämänsä - ja siinä sivussa muutaman muunkin elämän.

Gene on onnistunut lähestymään jo niin tuttua aihetta hyvin erilaisesta näkökulmasta. Roisi tulkinta sekoittaa sarjakuvaa ja Kalevalaa, sillä tarina on luettavissa myös runomuodossa. Minullehan tämä sopii mainiosti, sillä se tarjoaa samalla kuvallisen tulkinnan välillä muuten niin hankalasti ymmärrettävästä tekstistä. "Juohtui mielehen minulle, puuttui aivohon ajatus mennä tuonne toisialle, käyä Untamon kylähän, kostoa sukuni surma, ison kohlut, maammon mahlat, polttoa tuvat tuhaksi, kypeniksi kyyetellä."

Kaikesta karmeudesta ja rumuudesta huolimatta pidin kovasti ja Kullervo tosiaan tarjoaa uuden lähetymistavan Kalevalaan. Lukisin kyllä lisää, jos Gene olisi tarttunut muihin Kalevalan tarinoihin. Tämän rinnalle suosittelen myös Eino Leinon Helkavirsiä -sarjakuva-albumia, jossa suomalaiset tekijät ovat tehneet omannäköisen versionsa Leinon runoista. Niissä on samaa rujoutta ja taiteellisuutta kuin Kullervossa.

✚   ✚   ✚

The Crow
Raskaamman sarjan ystäville löytyy John Shirleyn ja Kevin Coldenin uudelleen tulkinta aluperin James O´Barrin luomasta The Crow -sarjakuvasta. Jos nimi ei ole tuttu sarjakuvan muodossa, niin ehkäpä paremmin Brandon Leen tähdittämänä elokuvana, joka surullisesti jäi miehen viimeiseksi roolisuoritukseksi.

The Crow sijoittuu Tokioon, jossa amerikkalaisen vaihto-oppilaan Jamie Osterbergin kihlattu Haruko Tatsumi viedään häneltä. Mies lähtee perään kostoretkelle, joka päättyy hänen kuolemaan, lasinsirpaleiden keskelle hautausmaalle. Haudasta kaivautuu ylös uudelleen syntynyt Jamie, valkonaamainen ja mustahuulinen, joka variksensa kanssa lähtee suorittamaan kostoretkeä loppuun mihin hänen edellinen minänsä ei pystynyt.

"But crows are clever - and in shinto they're good spirits..."

Voin varoittaa, että tässä albumissa veri lentää ja päät sinkoilevat ympäriinsä. Armoa ei tunneta ja jokainen saa vastata omista pahoista teostaan miehelle, jota omatunto ei kolkuta. Kuolleiden toverien henget auttavat miestä etsinnöissä. Viimeiset parisenkymmentä sivua loikkasivat ulottuvuuteen, joka meni yli ymmärrykseni ja tuntui kovin irralliselta. Vaikka tämä kyseinen versiointi ei aivan makuuni ollutkaan, kiinnostuin väistämättä O´Barrin alkuperäisestä versiosta.

★★★
Sami Aho - Dying

2014

Kirjastosta

★★★★
Gene Kurkijärvi - Kullervo

Like, 20

Kirjastosta

★★
John Shirley & Kevin Colden - The Crow

IDW, 2013

Kirjastosta

Lewis Carroll - Kraukijahti

Jos - eikä mahdollisuutta ehkä täysin voida poiskaan sulkea - tämän
lyhyen mutta rakentavan runon tekijää joskus syytettäisiin siitä että
hän on kirjoittanut hölynpölyä, perusteena ei varmastikaan voisi
olla mikään muu kuin tämä säe: 

Keulapuomi peräsimeen joskus sotkeutui.

Lewis Carroll ei toivottavasti esittelyjä kaipaa. Hullunkuristen Liisa Ihmemaassa -tarinoiden lisäksi häneltä on ilmestynyt runoelma nimeltä Kraukijahti, josta on sittemmin tullut nonsenserunouden klassikko. Kraukijahti on varsin matalankynnyksen teos tarttua runouteen varsinkin kun kuvituksen pienoiseen kirjaan on tehnyt Tove Jansson. Hienosta suomennoksesta vastaa Alice Martin.

Päällikön johtama retkikunta muodostuu kaikenlaisista seikkailijoista, jotka purjehtivat etsimään outoa ja mystistä olentoa nimeltä Krauke. Ryhmässä matkaa Päälikön lisäksi Plankki, Pankki, Pipontekijä, Peluri, Prokuraattori, Pörssimeklari, Pitsinnyplääjämajava, Paakari ja Pyöveli, eivätkä he ole kaikkein valmistautuneimpia matkaan. Hahmot ovat hauskoja, mutta ottavat itsensä tietysti tosissaan.

"Käy sen kimppuun sormustimin ynnä sisulla,

huolella ja pöytähaarukalla,

säikytä se rautateiden osakekirjalla

ja hurmaa hymyllä ja saippualla." 

Erikoinen ja abrurdi matka on saanut alaotsikokseen "Kuolinkamppailu kahdeksassa kohtauksessa". Synkät sävyt tarina saa matkailijoiden tietäessä, että Krauki voikin olla Puijumi, jolloin sen löytäjä haihtuu ilmaan ja katoaa. Carrollin kielellä leikittely on nokkelaa ja huvittavaa ja Janssonin kuvitus sopii erikummalliseen tarinaan mitä loistavimmin. Se ei näytä kaikkea, vaan tarjoaa leikkikentän mielikuvitukselle.

 Majavalta tieto vei maun kraukijahdista.

Se ehdotti että Pyövelille

hankittaisiin matkaa varten oma laivansa.

Päällikkö vain puisti päätään sille.

Navigointi vaatii aina paljon taitoja,

vaikka yksi kello on ja laiva,

kahden ohjaaminen hipoo taidon laitoja;

yli voimien käy silloin vaiva.

"Hanki käytettynä takki puukonpitävä",

Paakari soi neuvon majavalle.

Henkivakuutus taas oli Pankin mielestä

hyvä turva - ei kun nimi alle.

__________________________________

★★★★
Lewis Carroll - Kraukijahti
Kuvitus: Tove Jansson

(The Hunting of the Snark, 1876)

Wsoy, 2013
Ajattomia satuja ja tarinoita

Kirjastosta

Muita postauksia
Lewis Carroll: Liisan seikkailut peilimaailmassa

Jim Morrison - Jumalat & Uudet olennot

"Katsojat ovat hiljaisia vampyyrejä."

Jim Morrison sieppaa aikansa hengen kiihkeiksi kuviksi, jotka huokuvat ekstaasia ja tuskaa. Shamanistinen runoilija ottaa lukijansa tutkimusmatkalle moderniin mytologiaan, jossa elokuva on uskontoa ja median hallitsijat jumalia. Loisteliaat runot ovat estoton visio maineen, vapaan rakkauden ja rajoittamattomien huumeiden maailmasta. Morrisonin kiihkeä, eroottinen ja arvoituksellinen lyriikka puree yhä samalla voimalla kuin The Doorsin perustamisen aikaan, jolloin vielä tuntematon bändin keulahahmo kirjoitti runoja muistivihkoonsa. Suomennos sisältää James Douglas Morrisonin itse kokoamat ja vuonna 1969 julkaisemat omakustannekokoelmat. Takakansi

"Laiskat leijonat usvaisella rannalla.

Maailmankaikkeus polvistuu suolle

tutkimaan oman rappionsa

raakoja asentoja

ihmistietoisuuden peilistä.

Autio ja asutettu peili, imukykyinen,

passiivinen kaikille vieraille,

vaatii uteliaisuuttamme.

Ovi tarjoaa käytävän toiselle puolelle,

sielu astuu ulos ruumiista.

Käännä peilit seinää vasten

uusien kuolleiden talossa."

Legendaarinen Jim Morrison tunnetaan varmasti parhaiten The Doorsin laulajana ja suomentajan (Jantso Jokelin) esipuheessa on mainittu, että Morrison toivoi, että hänet muistettaisiin runoilijana. Kirjoittaminen merkitsi vapautta. "Päästäkseen kiinni Morrisonin todelliseen persoonaan on luettava hänen runouttaan. Niissä näyttäytyy vaivihkainen Morrison, ominta itseään toteuttava kirjoittaja, profeetallinen loitsija, beat-vaikutteinen suurkaupunkeihin kietoutunut lyyrikko, esoteerinen teoreetikko." Joidenkin runojen miettimiseen piti käyttää enemmän aikaa, jotkut eivät siltikään auenneet. Jumalat & Uudet olennot on synkkä tutkielma taiteesta ja sen runot ovat voimakkaita ja pohdiskelevia.

"-- Jumalat rauhoittavat meidät kuvilla. He antavat meille kirjoja, konsertteja, gallerioita, esityksiä, elokuvia. Etenkin elokuvia. Taiteen avulla he hämäävät meitä ja sokaisevat meidät orjuuteen. Taide koristaa vankilamme seinät, pitää meidät hiljaa, huvitettuina ja välinpitämättöminä."

_______

Jim Morrison - Jumalat & Uudet olennot

(The Lords and The New Creatures, 1969)

Sammakko, 2006

Kirjastosta
Tähtiä: ★★★½

Aino Suhola - Rakasta minut vahvaksi

"Rikkaus on

sitä, mitä minä olen.

Ei sitä, mitä minulla on."

Ei ole vaikea ymmärtää Aino Suholan päätymistä Keskisuomalaisen sadan kirjan listalle, sillä Rakasta minut vahvaksi on runokirja jollaiseen en ole vielä tähän mennessä törmännyt. Kirjan lukemisen jälkeen mietin epäuskoisena, että ovatko nämä edes runoja. Nämä olivat niin selkokielisiä! Ymmärrettäviä ajatuksenpätkiä. Takakannen mukaan teoksen viesti on yksinkertainen, mutta niin vaikea toteuttaa: tulee myöntää vajavaisuutensa, armahtaa ja tulla armahdetuksi.

Aino Suhola on viisas nainen. Ymmärtäväinen ja viisas. Kirja tarttuu moniin elämäntilanteisiin; se käy läpi kaikenlaista työttömän arvottomuuden tunteesta ja elämän suorittamisesta aina kuolemaan asti. Rakasta minut vahvaksi on lohduttava, on oltava armollinen itseä ja muita kohtaan ja saa epäonnistua. Voimauttava kirja puhuttelee.

"Puhumme yksilöllisyydestä, mutta elämme surkean laumasieluista aikaa.

Meistä on tullut turkistarhaeläimiä, joille on tärkeää, että karva kiiltää.

Me bodaamme ja syömme ituja ja uskomme, että kun ruumis toimii ja vatsa, 
sielu tulee mopolla perässä"

_______

Aino Suhola - Rakasta minut vahvaksi

Atena, 2001

Kirjastosta
Tähtiä: ★★★★★

Paz - Aurinkokivi & Quasimodo - Ja äkkiä on ilta

Eino Leinon Helkavirsiä -sarjakuvan voimalla uskaltauduin tarttumaan muutamaan runokirjaan ennen kuin vuosi ehtii vaihtua ja runosaldo jäädä pyöreään nollaan. Ja kuinkas näiden kahden runoteoksen kanssa lopulta kävi. Osaksi hyvin! Olin yllättänyt. Olen nimittäin pitänyt runoja hankalana lajina. Niihin kiinni pääseminen on hankalaa, joka osaksi johtuu siitä, etten ole tottunut niitä lukemaan. Joskus vastaan tulee yksittäisiä sykähdyttäviä lauseita mutta kokonaisuus jää ymmärtämättä. Nyt kävi tosin.

Aurinkokiven kirjoittaja Octavio Paz sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1990. Kirja koostuu pelkästä yhdestä runosta. Aurinkokivi on surrealistinen teos, siinä ilmenee elämän monimuotoinen kirjo ja runo on hyvin ymmärrettävä, vaikka ei olisi tottunut niitä sen kummemmin tulkitsemaan. Sitä ei voinut jättää kesken, vaan se oli luettava yhdeltä istumalta.

"-- minä en ole mitään, vain pitkä haava,
tyhjyys jonka läpi ei enää kukaan kulje,
läsnäoleva vailla ikkunoita, ajatus
joka palaa, toistaa ja heijastaa itseään
ja häviää omaan läpinäkyvyyteensä,
katseen halkoma tietoisuus
joka näkee katselevansa itseään kunnes hukkuu
kirkkauteen--"


Salvatore Quasimodo sai puolestaan Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1959. Ja äkkiä on ilta on niitä runoteoksia, joista ei kaikkea ymmärrä, jotain hienosti kirjoitettuja pätkiä sieltä pomppaa silmään, mutta kaikkea ei voi ymmärtää. En kylläkään tuskastunut lukiessa, vaan annoin mennä. En enää jaksa stressata sitä avautuuko jonkun tietyn runon merkitys minulle. Se avautuu jos on avautuakseen.

"Ja kuinka olisimme laulaneet
kun vieras jalka painoi sydäntämme;
toreille hylättyjen vainajien luona
kovaksi jäätyneellä nurmella; kun lapset
valittivat kuin karitsat; kun musta huuto pääsi
äidiltä joka löysi poikansa
lennätintolppaan ristiinnaulittuna?
Pajujen oksiin valan mukaisesti
myös meidän kanteleemme ripustettiin,
sureva tuuli niitä vapisutti."
Pajujen oksiin

Yhdestä hyvin positiivisesta kokemuksesta huolimatta jatkan jatkossa edelleen skeptisesti runomatkaani.

_______

Octavio Paz - Aurinkokivi

(Piedra de sol, 1957)

WSOY, 1990
Graafinen suunnittelu: M-L Mukka

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★

Salvatore Quasimodo - Ja äkkiä on ilta

Kirjayhtymä, 1962

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★½

Muita runopostauksiani:
Wislawa Szymborska - Ihmisiä sillalla
Pablo Neruda - Andien mainingit

Eino Leinon Helkavirsiä -sarjakuva

"Tuo oli tumma
maammon marja
syntymässä säikähtänyt."

kirjan alku

Mahtipontisten kansien välistä löytyy monien taitelijoiden erilaisia tulkintoja Einon Leinon runoista. Jokaisen makuun varmasti jotain. Tekijöiden lähestymistavat eroavat paljonkin toisistaan; jollain on runokieli pääosassa tekijän lähinnä kuvittaessa tekstiä, toisella tarina on sijoitettu uuteen, erilaiseen ympäristöön kuten nykypäivään (moottoripyöräjengi Ukrissa) ja kolmas on kirjoittanut oman tekstinsä Leinon runon rinnalle. Vahvoja ja persoonallisia tulkintoja siis luvassa.

Tumma - Petri Hiltunen

Oma suhtautumiseni runoihin on hieman miinuksen puolella. En ehkä ole vain oppinut lukemaan runoja ja tajuamaan niiden sanojen ja lauseiden merkityksiä. Runoja joutuu enemmän tulkitsemaan kuin vaikka romaaneja. Näin ollen en ole myöskään lukenut Eino Leinon Helkavirsiä. Niihin tutustunut osaisi varmasti analysoida vielä syvemmin sarjakuvien sisältöä ja tehdä vertailua. Tässä muodossa runojen lukeminen on mitä suurin nautinto, sillä kuka olisi uskonut, että pitäisin koskaan runoista - vähiten minä itse. Mitä nyt muutaman kohdalla oli ongelmia saada tekstistä selvää, kun se sen verran pientä ja koukuroista oli.

Kokoelma sisältää runot: Tumma, Ukri, Pimeän peikko, Pyhä Yrjänä, Äijön virsi, Kevät, Merenkylpijäneidot, Kimmon kosto, Räikkö Räähkä, Ukon lintu ja virvaliekki, Ylermi ylpeä isäntä ja Tuuri. Suosikeikseni nousi Ukri, Pimeän peikko, Kimmon kosto ja Kevät, mutta yhteenkään huonoon en törmännyt. Kovatasoisia tekijöitä.

Pimeän peikko - Lauri Pitkänen

Albumissa on järisyttäviä, synkkiä tarinoita kostosta, kuolemasta, traumasta, murhasta... Sarjakuvat ovat mystisiä, 'tummaa fantasiaa' niin kuin albumin toimittanut Petri Hiltunen lopussa mainitsee. Takaa löytyy myös kätevästi tietoa kunkin sarjakuvan kuvittajasta ja sarjakuvan tekoprosessista, mitkä olivat mielenkiintoisia tietoja.

Mikä tulkintojen rikkaus onkaan tämä monipuolisten sarjakuvien kirjo. Ehkä tämän albumin myötä vähän nuorempikin lukijakunta löytyy Eino Leinon. Ja kaltaiseni runojen vierastajat löytävät runojen hienouden. Tämänkaltaisia lisää!

Kevät - Katariina Katla

_______

Eino Leinon Helkavirsiä
Tekijät: Petri Hiltunen, Kristian Huitula, Katariina Katla, Katja Louhio, Tuomas Myllylä, Eetu Pellonpää, Lauri Pitkänen, Sari Sariola, Antti Tiainen, Vesa Vitikainen
Kansi: Sari Sariola 

Arktinen Banaani, 2015

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★½

Pablo Neruda - Andien mainingit

Andien mainingit - Pablo Neruda

(1921-1969)

Tammi, 1975

Omasta hyllystä

Pablo Neruda sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1971. Neruda on nimenä hyvinkin tuttu, mutta hänen teksteihinsä en ole tätä ennen tullut tutustuneeksi. Kannatti kuitenkin viimein tarttua hänen runoihinsa. Andien mainingit on kattava kokoelma runoja pitkältäkin aikaväliltä, jonka on sanottu sisältävän hänen parasta tuotantoaan.

"Halun ajamana illoin heitän surun verkot
silmiesi valtamereen.

Korkeimmasta roviosta kurkottaa palava yksinäisyyteni
viittoen käsillään kuin haaksirikkoinen.

Lähetän punaisia hätämerkkejä hajamielisille silmillesi
jotka kimaltavat kuin meri majakan ympärillä.

Kätket vain pimeyden, oma kaukainen naiseni,
katseessasi häilähtävät joskus kauhun rannat.

Halun ajamana illoin lasken surun verkot
silmiesi aaltoilevaan valtamereen.

Yölinnut nokkivat ensimmäisiä tähtiä
jotka säkenöivät kuin sieluni kun sinua rakastan.

Yö laukkaa varjotammallaan
ja kylvää sinisiä tähkäpäitä vainioille."
Pablo Neruda - Halun ajamana illoin...

Nippelitietona: Neruda kuoli muutama viikko sen jälkeen, kun hänen ystävänsä ja tukijansa presidentti Salvador Allende oli syösty vallasta. Tämä kiinnitti huomioni ihan senkin takia, että juuri lukemani Henkien talon kirjoittaja Isabel Allende on Salvador Allenden sisaren tytär. On se maailma pieni.

Mutta asiaan. Erittäin positiivisen yllätyksen koin Nerudan runoja lukiessani: ymmärsin niistä hyvin paljon! Runot olivat tosiaan sen verran selkokielisiä, että tämmöinen ummikkokin pääsi niihin mukaan. Antoisammat runot taisivat liittyä rakkauteen kun taas politiikka- ja sota -runous jäivät reilusti niiden loiston jalkoihin.

Karmaisevat kannet muuten kirjalla.

Tähtiä: ★★★½

Muita runopostauksia

Wislawa Szymborska - Ihmisiä sillalla

Wislawa Szymborska - Ihmisiä sillalla

Ihmisiä sillalla - Wislawa Szymborska

(1957-2003)

WSOY,2006
Päällys: Marjaana Virta

Kirjastosta lainattu

"Tällainen on uneni loppukokeista:
ikkunalla istuu kaksi apinaa kahlittuna ketjuihin,
ulkona lentelee taivas
ja meri ui.

Ihmiskunnan historia, surullinen kuulustelu.
Änkytän ja takeltelen.

Toinen apina kuuntelee virnuillen,
toinen muka torkkuu
mutta kun kysymystä seuraa hiljaisuus,
antaa se vinkin
kalistaen hiljaa ketjua." 

ensimmäinen runo

Wislawa Szymborska sai Nobelin palkinnon vuonna 1996. Juuri sen takia tähän runoteokseen tartuin. Ja onneksi näin.

Runot aiheuttavat aivoissani mielikuvan oudoista lauseista ja etäisistä tarinoista, joita ei yleensä ymmärrä. Szymborskan runot olivat kuitenkin hyvin tätä päivää ja selkokielellä kirjoitettuja. Uusimmat runot olivat kaikista helpoiten lähestyttäviä, eikä mitään kauheita päättömiä sanaläjiä. Pidin kovasti runoista Vaatteet, Terroristi, hän katsoo, Kirjoittamisen ilo ja Syyskuun 11. päivän valokuva.

Tämä hieman vähensi runokammoani, mutta katsotaan...

Tähtiä: ★★★

"-- Kirjoittamisen ilo.
Ikuistamisen mahdollisuus.
Kuolevaisen käden kosto."