Yhdennessätoista asunnossa oli vain yksi vaatekomero, mutta toisaalta siellä oli lasiset liukuovet pienelle parvekkeelle, jolle astuttuaan hän huomasi, että vastapäisessä talossa istui mies ulkona tupakalla pelkässä T-paidassa ja sortseissa, vaikka oli lokakuu.
Pieni elämä on - hieman ironista kyllä - tuhatsivuinen tiiliskivi elämän raadollisuudesta, mutta myös sen kauniista puolista. Listasin Hanya Yanagiharan romaanin uudelle #hyllynlämmittäjä-listalle, joka tänä vuonna muodostuu ainostaan mammuttimaisisti opuksista, joihin on pelottanut tarttua niiden ulkomuodon vuoksi. Pientä elämää en pelännyt, pelkästään innolla odotin, sillä se vaikutti omaan makuun juuri sopivalta. Jälkeenpäin ajateltuna olisin voinut ehkä hiukan pelätäkin etukäteen.
Takakannesta: Neljä pennitöntä opiskelutoveria muuttaa New Yorkiin. Komea Willem
haluaa näyttelijäksi, sukkela JB taidemaalariksi ja turhautunut Malcolm
arkkitehdiksi. Nelikon keskiössä on säkenöivä, salaperäinen Jude, jonka
traumaattinen menneisyys ei jätä ystävyksiä rauhaan. Siinä missä
rakkaus, menestys ja addiktiot osoittautuvat vuosien mittaan
ohimeneviksi ilmiöiksi, pysyttelee Jude sitkeästi kaiken avun
ulottumattomissa. Rikkinäisen Juden kujanjuoksua kuvatessaan Yanagiharan
kohuttu romaani sukeltaa tummista tummimpiin vesiin, mutta ystävyyden,
sen kauneuden ja murheiden, tulkkina se kulkee vakaasti kohti valoa.
Juden koko elämää varjostaa hänen traumaattinen menneisyytensä, jota hän ei missään vaiheessa ole käsitellyt läpi ja näin ollen se ei jätä rauhaa. Hän ei ole pystynyt kertomaan siitä kenellekään ja lapsuudesta saakka kuulluista fraaseista ja syytöksistä on tullut todellisuus. Tapahtunut ei meinaa millään pysyä pinnan alla, vaan kurkottaa jatkuvasti rumaa päätään mielen herpaantuessa. Mutta yöaikaan hän on niin kauhuissaan, niin kadoksissa, ettei ymmärrä sitä. Hänen paniikkinsa on liian totta, liian kaikennielevää. Jude on keksinyt, että fyysinen kipu sumentaa henkisen. Se tekee olon puhtaammaksi ja tuo helpotusta.
Laskeuduin Pienen elämän kanssa pimeää kaivoon ja jossain vaiheessa kansikin läimäistiin kiinni! Joku taisi istuakin sen päälle. Pelotti. Kauhistutti. Suretti. Suurimman osan aikaa yksinkertaisesti raivostutti. Miksei kukaan tee mitään! Ystävät, perhe ja lääkärin (!!) katsovat Juden touhuja läpi sormien, vaikka sokeakin näkee, että nyt on hypätty rajan toiselle puolelle. Ihmiset sietää liikaa epärealistisen, paremman huomisen toivossa. Pelätään toimia toisen reaktion tähden tai siitä seuraavan mahdollisen välirikon takia.
Toki kirjasta löytyy kauniita ja ihaniakin hetkiä, jotka näyttävät ihmiset parhaimmillaan ja elämän kauneuden ja niihin sitä tarttuu kuin hukkuva köyteen. Ehkä Judekin tarttui. Epäilevästi ja itseään lytäten, mutta tarttuipa haparoiden kuitenkin. Pienen elämän voisi sanoa olevan kärsimysnäytelmän ja rakkaustarinan kombo. Se myös vetää täysin pohjan sanonnalta "Mikä ei tapa, vahvistaa."
Lukeminen otti henkisesti todella koville. Se repii vereslihalle. Ei ole toista tällaista. Siinä kulkee ikään kuin toisen ihmisen kanssa läpi hänen elämänsä kurjuudet, mutta myös ilot; pelot ja toiveet. Lopussa en pystynyt enää lukemaan, sillä kyyneleet sumensivat silmäni. Tahtomattaankin kiinnostuin kirjailijasta kirjan takana ja siitä mistä näin järkyttävä tarina oikein kumpuaa. Tässä kuussa olen lukenut todella vähän kirjoja normaaliin tahtiin verrattuna ja se johtuu siitä, että Pieni elämä vei täysin mukanaan, enkä malttanut lukea muita. Nyt kun kirja sitten on loppu, eivät muut kirjat ole tuntuneet tarpeeksi vetäviltä tämän jälkeen.
Mikäli vielä tämänkin jälkeen kaipaa jonnekin pimeään ja toivottomaan kolkkaan suosittelen lukemaan Hubert Selby Jr.:n Unelmien sielunmessun.
Juden koko elämää varjostaa hänen traumaattinen menneisyytensä, jota hän ei missään vaiheessa ole käsitellyt läpi ja näin ollen se ei jätä rauhaa. Hän ei ole pystynyt kertomaan siitä kenellekään ja lapsuudesta saakka kuulluista fraaseista ja syytöksistä on tullut todellisuus. Tapahtunut ei meinaa millään pysyä pinnan alla, vaan kurkottaa jatkuvasti rumaa päätään mielen herpaantuessa. Mutta yöaikaan hän on niin kauhuissaan, niin kadoksissa, ettei ymmärrä sitä. Hänen paniikkinsa on liian totta, liian kaikennielevää. Jude on keksinyt, että fyysinen kipu sumentaa henkisen. Se tekee olon puhtaammaksi ja tuo helpotusta.
Laskeuduin Pienen elämän kanssa pimeää kaivoon ja jossain vaiheessa kansikin läimäistiin kiinni! Joku taisi istuakin sen päälle. Pelotti. Kauhistutti. Suretti. Suurimman osan aikaa yksinkertaisesti raivostutti. Miksei kukaan tee mitään! Ystävät, perhe ja lääkärin (!!) katsovat Juden touhuja läpi sormien, vaikka sokeakin näkee, että nyt on hypätty rajan toiselle puolelle. Ihmiset sietää liikaa epärealistisen, paremman huomisen toivossa. Pelätään toimia toisen reaktion tähden tai siitä seuraavan mahdollisen välirikon takia.
Toki kirjasta löytyy kauniita ja ihaniakin hetkiä, jotka näyttävät ihmiset parhaimmillaan ja elämän kauneuden ja niihin sitä tarttuu kuin hukkuva köyteen. Ehkä Judekin tarttui. Epäilevästi ja itseään lytäten, mutta tarttuipa haparoiden kuitenkin. Pienen elämän voisi sanoa olevan kärsimysnäytelmän ja rakkaustarinan kombo. Se myös vetää täysin pohjan sanonnalta "Mikä ei tapa, vahvistaa."
Mutta samalla hän tajusi, että lääkkeet olivat suojanneet häntä, ja
ilman niitä hyeenat palasivat, ja vaikka niitä ei ollut enää yhtä paljon
ja ne olivat vekkaisempia, ne kuitenkin kiersivät ja seurasivat häntä
yhä edelleen , ja vaikka ne eivät olleet yhtä innostuneita ajamaan häntä
takaa, ne kuitenkin olivat yhä edelleen paikalla, nämä hänen
ei-toivotut mutta sitkeät seuralaisensa.
Lukeminen otti henkisesti todella koville. Se repii vereslihalle. Ei ole toista tällaista. Siinä kulkee ikään kuin toisen ihmisen kanssa läpi hänen elämänsä kurjuudet, mutta myös ilot; pelot ja toiveet. Lopussa en pystynyt enää lukemaan, sillä kyyneleet sumensivat silmäni. Tahtomattaankin kiinnostuin kirjailijasta kirjan takana ja siitä mistä näin järkyttävä tarina oikein kumpuaa. Tässä kuussa olen lukenut todella vähän kirjoja normaaliin tahtiin verrattuna ja se johtuu siitä, että Pieni elämä vei täysin mukanaan, enkä malttanut lukea muita. Nyt kun kirja sitten on loppu, eivät muut kirjat ole tuntuneet tarpeeksi vetäviltä tämän jälkeen.
Mikäli vielä tämänkin jälkeen kaipaa jonnekin pimeään ja toivottomaan kolkkaan suosittelen lukemaan Hubert Selby Jr.:n Unelmien sielunmessun.
★★★★★
Hanya Yanagihara - Pieni elämä
Hanya Yanagihara - Pieni elämä
(A Little Life, 2015)
Tammi, 2017
Omasta hyllystä
