"Näin Hundreds Hallin ensimmäisen kerran kymmenenvuotiaana."
kirjan alku
Eletään kesää 1940-luvun lopulla sotavuosien köyhdyttämällä Englannin
maaseudulla. Tohtori Faraday kutsutaan potilaskäynnille Hundreds Hallin
kartanoon. Ayresin perheen komea kartano on surullisesti
rapistumassa, ja kartanon
omistajat - äiti, poika ja tytär - yrittävät sinnitellä muuttuvan maailman
tahdissa. Kiusaako Ayresin perhettä vain heidän elämäntapansa katoavaisuus vai
jylläävätkö kartanossa pahemmat voimat? Tohtori Faraday ei
osaa aavistaa, kuinka kammottavasti perheen kohtalo tulee
kietoutumaan hänen omaansa. Takakansi
Ennen niin loistelias kartano on parhaat päivänsä nähnyt, eikä Ayresin perheellä ole rahaa sen kunnostukseen. Kartanossa tuntuu olevan jotain muutakin vialla kuin jatkuva rapistuminen. Koira käyttäytyy oudosti, jälkiä ilmestyy seiniin ja tavarat liikkuvat. Kartano on kuin kirottu. Kaikesta tästä ja enemmästäkin huolimatta he eivät silti halua luopua kodistaan. Velvollisuus esi-isiä kohtaan ja ylpeys estävät sen, vaikka lopussa yksi heistä haluaisikin kääntää kelkkansa ja lähteä.
Tohtori Faraday tapaa perhettä tiiviisti ja lääkärinä hän hakee järjellisen selityksen kaikkeen. "Tämä talo on romahtamispisteessä", minä sanoin tiukasti. "Se on valitettava totuus, eikä asiassa ole mitään sen kummempaa." Kertoja toimiva Faraday ei itse todista tapahtumia, eikä näin ollen niihin uskonut, joten mitään jännitysmomenttia ei muodostunut. Vaikka Vieras kartanossa on psykologinen jännityskertomus ja kummitustarina, en kokenut kirjaa aikaisemmin mainittujen seikkojen takia mitenkään kauhistuttavana, joten ainakin yöunet oli turvattu.
Paluu Rivertonin tapaan Vieras kartanossa kertoo luokkayhteiskunnan murtumisesta ja loppu jätti pohdittavaa. Lukijan päätettäväksi jää tapahtumien tulkinta. Ei tämä Sarah Watersin Silmänkääntäjän tasolle yltänyt hidastempoisuuden ja asioiden hidaan kehittymisen takia, mutta ihan luettava.
Ennen niin loistelias kartano on parhaat päivänsä nähnyt, eikä Ayresin perheellä ole rahaa sen kunnostukseen. Kartanossa tuntuu olevan jotain muutakin vialla kuin jatkuva rapistuminen. Koira käyttäytyy oudosti, jälkiä ilmestyy seiniin ja tavarat liikkuvat. Kartano on kuin kirottu. Kaikesta tästä ja enemmästäkin huolimatta he eivät silti halua luopua kodistaan. Velvollisuus esi-isiä kohtaan ja ylpeys estävät sen, vaikka lopussa yksi heistä haluaisikin kääntää kelkkansa ja lähteä.
"Minusta tuntuu, että tämä talo on ruvennut leikkimään meidän kanssamme."
Tohtori Faraday tapaa perhettä tiiviisti ja lääkärinä hän hakee järjellisen selityksen kaikkeen. "Tämä talo on romahtamispisteessä", minä sanoin tiukasti. "Se on valitettava totuus, eikä asiassa ole mitään sen kummempaa." Kertoja toimiva Faraday ei itse todista tapahtumia, eikä näin ollen niihin uskonut, joten mitään jännitysmomenttia ei muodostunut. Vaikka Vieras kartanossa on psykologinen jännityskertomus ja kummitustarina, en kokenut kirjaa aikaisemmin mainittujen seikkojen takia mitenkään kauhistuttavana, joten ainakin yöunet oli turvattu.
Paluu Rivertonin tapaan Vieras kartanossa kertoo luokkayhteiskunnan murtumisesta ja loppu jätti pohdittavaa. Lukijan päätettäväksi jää tapahtumien tulkinta. Ei tämä Sarah Watersin Silmänkääntäjän tasolle yltänyt hidastempoisuuden ja asioiden hidaan kehittymisen takia, mutta ihan luettava.
_______
Sarah Waters - Vieras kartanossa
(The Little Stranger, 2009)
Tammi, 2012
Omasta hyllystä
Hämärän jälkeen-haaste
Halloween-haaste
Tähtiä: ★★★
Hämärän jälkeen-haaste
Halloween-haaste
Tähtiä: ★★★
Mutta onko parempaa miljöötä kauhuromaanille kuin vanha kartano? (: Ihan vain sen takia taidan ottaa lukuun jossain vaiheessa.
VastaaPoistaMiljöö on kyllä toimiva, ei siinä mitään. Hidastempoisuus vain jumitti lukemista.
PoistaMinulle tämä oli ensimmäinen Waters ja pidin kovasti. Yövartiokin oli hyvä, mutta ei onnistunut voittamaan minun mielessäni tätä. Silmänkääntäjä pitäisi kyllä lukea.
VastaaPoistaSilmänkääntäjää suosittelen:)
PoistaSilmänkääntäjää lukematta taas epäilen ettei sekään omassa laskennassani tule voittamaan Yövartiota :D Tästäkin kyllä pidin paljon. Kauhuelementti oli niin hienoinen, ettei se häirinnyt kauhukammoista. Jännite hiipuvan kartanon ja ympäröivän maailman välillä taas oli tarpeeksi kiinnostava, jotta hitaan kirjan sai luettua loppuun.
VastaaPoistaYövartio on minulla lukematta, mutta löytyy jo hyllystä:) Jos ei tosiaan mistään hurjasta kauhusta pidä, niin tämä on sitten varmasti sopiva. Tapahtumat eivät ainakaan tule liian lähelle.
PoistaVieras kartanossa on hieno, samoin Yövartio ja Silmänkääntäjä. Viimeisin eli Parempaa väkeä oli minusta tylsin.
VastaaPoistaHaluaisin lukea Parempaa väkeäkin, joten saa nähdä mitä tykkään.
Poista