16.2.2019

Tilaa unelmoida (David Lynch, Kristine McKenna)



David Lynchin äiti oli kaunpunki-ihminen ja hänen isänsä oli maaseudulta. Tämä on hyvä aloituskohta tarinallemme, sillä tämä oli kaksijakoisuuksien tarina. "Kaikki on niin herkässä tilassa, kaikki tämä liha, ja maailma on epätäydellinen" Lynch on huomioinut--.

David Lynchin elämäkerta/muistelmateos on varmasti yksi tämän vuoden mieleenpainuvimpia teoksia, vaikka ollaan vasta helmikuussa. Kirjassa on  Kristine McKennan informatiivinen ja suoraviivainen kuvaus kyseessäolevasta aikavälistä ja sitä seuraa Lynchin osuus, joissa on mielenkiintoisia tarinan pätkiä, unohtumattomia kohtaamisia ja pomppimista tilanteesta toiseen; Hypätään ranskanperunoista Oscar-gaalaan ja sitten bungalowiin. Mahtavaa.

Takakannesta: Ainutlaatuinen muistelmateos on eloisa ja moniääninen muotokuva yhdestä aikamme merkittävimmistä elokuvantekijöistä. Eraserheadin, Blue Velvetin ja Twin Peaksin vaiheista aukeaa uusia ja ihmeellisiä polkuja niin Amerikan idyllisille sydänmaille kuin ihmismielen synkimpiin syövereihin. Ääneen pääsevät perheenjäsenet, ex-vaimot, lapset, työtoverit ja ystävät. Läheisten ja taiteilijan omien muisteloiden vuoropuhelusta muodostuu valloittava kertomus tinkimättömästä oman tiensä kulkijasta, joka toi oudoilla ja vinksahtaneilla visioillaan avantgarden valtavirtaan.

Aikamoinen miekkonen tuo David Lynch. Hänellä on ollut jatkuvasti monta rautaa tulessa ja ideoita sateli. Kuvataideopiskelujen jälkeen tulivat elokuvat ja sitten musiikki ja siinä sivussa oli jos sun mitä muita projekteja ja harrastuksia. Lynch on kiinnostunut monenlaisesta tekemisestä. Vei kuitenkin aikansa ennen kuin Lynch nousi suuren yleisön tietoisuuteen ja sai arvostusta elokuva-alalta. Hänen elokuvansa haastoivat katsojat, sillä ne eivät edustaneet valtavirtaa. "Lynch operoi mieluummin mysteerisessä särössä, joka erottaa arkitodellisuuden mielikuvituksen ja kaipuun kuvitteellisesta maailmasta, ja jahtaa selityksiä ja ymmärtämistä uhmaavia asioita. Hän haluaa, että hänen elokuviaan tunnetaan ja koetaan ennemmin kuin ymmärretään."





Lynch haali ympärilleen hyviä tyyppejä ja nämä tekivätkin pitkää uraa Lynchin vierellä. On ollut varmasti hauskaa olla osallisena miehen projekteissa. Hänellä on aivan omanlainen ote ja näkemys asioihin ja ohjausmetodit kuulostivat mielenkiintoisilta. Lynchille on tarjottu hyvinkin rahakkaita elokuvia, mutta hän on pitäytynyt niissä mitkä ovat tuntuneet hyvältä ja joiden tekemistä muut eivät millään tavalla voi määrät,ä vaan hänellä itsellään on täysi vapaus toteuttaa visioitaan.


"--tavallaan epäonnistuminen on kaunis asia, sillä tomun 
laskeuduttua ei voi edetä kuin ylöspäin, ja se on vapautta."


Tilaa unelmoida antaa Lynchistä 'jalat maassa' -kuvan. Hän on helposti ihastuvaa tyyppiä, mutta lopulta omissa oloissaan viihtyvä. "Hän mieluummin maalaa ja polttaa, juo kahvia ja unelmoi." Lapsuudesta lähtien luonto on ollut tärkeä ja se näytteleekin esim. Twin Peaksissa suurta roolia. Niin ja Twin Peaks -osiot olivat niitä mitä eniten odotin! Täysin ei tietenkään selviä mistä kaikki ne surrealistiset ja hämmentävät ideat ovat Lynchin päähän tulleet ja mikä niiden funktio on, mutta taiteen tehtävä ei olekaan selittää itseään.

"Ne kohdat, joita katsoja ei ymmärrä,
opastavat niihin paikkoihin hänessä itsessään,
joita hänen täytyisi tutkia."
Miyakawa

Tämä täytyy saada omaan hyllyyn!



David Lynch ja Kristine McKenna: Tilaa unelmoida
(Room to Dream, 2018)
Like, 2018
Kirjastosta

10.2.2019

Taru Sormusten Herrasta (J.R.R. Tolkien)


Kun Repunpään herra Bilbo Reppuli ilmoitti, että hän piakkoin viettäisi yhdettätoistakymmenettäensimmäistä syntymäpäiväänsä suurin ja arvokkain juhlamenoin, alkoi Hobittilassa puhe ja kohu.

Alle vuosi sitten sain tartuttua pitkältä ja rankalta vaikuttavaan projektiin eli Taru Sormusten Herrasta -trilogian läpi kahlaamiseen. Taru Sormusten Herrasta kansien väliin mahtuu kokonainen trilogia eeppistä fantasiaa. Elokuvat on nähty moneen kertaa ja pidennetyt versiot vielä päälle, joten tarina oli ennestään hyvin tuttu. Ehkä juuri siksi jännitti tarttua kirjaan, kun filmit on niin rakkaat, eikä projektin aloittamista helpottanut sekään, että aikoinaan Hobitti ei saanut minua kiljumaan riemusta. Pidin sitä hieman pitkäveteisenä, mutta halusin antaa Taru Sormusten Herrasta -kirjalle mahdollisuuden eikä sen lukeminen ei ollutkaan sellaista tarpomista mihin olin ennalta varautunut vaan jouhevaa kerrontaa!

Takakannesta: Hobitit ovat vähäpätöinen kansa, joka rakastaa elämän yksinkertaisia iloja, maalaisruokaa, olutta ja kessua. He ovat pienikasvuisia ja iloluontoisia, laiskojakin, mutta pohjimmiltaan sisukkaita. Kun tummat pilvet alkavat kerääntyä Keski-Maan taivaalle ja vihollinen uhkaa, pienet ja hiljaisetkin joutuvat tekemään sankaritöitä.

Hobitti Frodo Reppuli saa haltuunsa näkymättömäksi tekevän taikasormuksen, josta riippuu koko Keski-Maan kohtalo. Hänen on lähdettävä pimeyden valtakuntaan Mordoriin tuhoamaan sormus. Pitkälle, vaaralliselle matkalle hän saa seurakseen ystävänsä Samin ja suojakseen saattueen.


Kontu osuudet - eli ihan alku - olivat melkein lemppareitani, joten lukemisen aloittaminen oli kivutonta ja tarina pyörähti heti mukavalla tavalla käyntiin. Tosin olisin ihan hyvin voinut sinne Kontuun loppuajaksikin, varsinkin kun tiesin edessä olevan piiiiitkän ja karun matkan. Ei kun vaikeuksia kohti!




Frodo sai harteilleen raskaimman ja uuvuttavimman työn kantaessaan sormusta, mutta suuren työn tekee myös Sam pitäessän huolta rakkaasta ystävästään ja venyessään huimiin suorituksiin päämäärän saavuttamiseksi. Olin myös iloinen siitä, että Legolaksella oli paljon viisaampia puheenvuoroja kuin leffoissa😂. Hän ja Gimli olivat mainio parivaljakko. Naisten edustus jää minimaalisen pienelle tasolle, vaikka yksi heistä tekeekin erittäin merkittävän uroteon. Ja sitten on Gandalf ja Merri ja Pippin... kaikkia ihania hahmoja!

Kolme sormusta haltiakuninkaille alla auringon,
seitsemän kääpiöruhtinaille kivisaleissaan,
yhdeksän ihmisille jotka vie tuoni armoton,
yksi Mustalle ruhtinaalle valtaistuimellaan
maassa Mordorin joka varjojen saartama on.
Yksi Sormus löytää heidät, se yksi heitä hallitsee,
se yksi heidät yöhön syöksee ja pimeyteen kahlitsee
maassa Mordorin joka varjojen saartama on. 

En osaa tehdä suurta eroa trilogian eri osien välille. Sormuksen ritarit, Kaksi tornia ja Kuninkaan paluu sulautuivat saumattomasti suureksi kokonaisuudeksi - olivathan ne yhtenä niitenä kirjassa. Yllättävää oli kirjan erilainen loppu verrattuna elokuvaan. Positiivista: taistelua paljon vähemmän luin leffoissa. Onneksi! Eihän kukaan jaksa sivu tolkulla lukea päiden katkomisista.


J.R.R. Tolkien - Taru sormusten herrasta
(The Lord of the Rings, 1954-55)
Wsoy, 2001
Omasta hyllystä

3.2.2019

Hyllynlämmittäjä (2019)

Tammikuu ehti hurahtaa ohi, mutta vasta nyt sain aikaiseksi valita uudet hyllynlämmittäjät tälle vuodelle. Viime vuosi oli varsinainen tiiliskivien juhlavuosi, mutta tällä kertaa valitsin hyllyn mielenkiintoisimmat enkä välttämättä juuri niitä pisimmän aikaa hyllyssä seisoneita kirjoja.


12 kuukautta 12 kirjaa




  • Vieraan lapsi (Alan Hollinghurst)
  • Ranskalainen sarja (Irene Nemirovsky)
  • Kasvattitytön tarina (Jane Austen)
  • Surun hauras, lasin terävä (Siiri Enoranta)
  • Eva Luna (Isabel Allende)
  • Olimme ihan suunniltamme (Karen Joy Fowler)
  • Bad Girls (Jacqueline Wilson)
  • Viesti (Tove Jansson)
  • Sinun jälkeesi, Max (Leena Parkkinen)
  • Siilo (Hugh Howey)
  • Naisten paratiisi (Emile Zola) 
  • Viisikko aarresaarella (Enid Blyton)


Vuoden päästä taas nähdään miten on minun käynyt! 😊

28.1.2019

Vuoden 2018 parhaat





Pieni elämä (Hanya Yanagihara)
Kirjoja ei ole esitelty mitenkään paremmuusjärjestyksessä, mutta kyllä Pieni elämä oli ehdottomasti vuoden 2018 The Kirja. Sen lukeminen otti henkisesti koville ja repi vereslihalle, mutta siinä oli myös kauneutta ja herkkyyttä.

Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät (Elena Ferrante)
Ferranten Napoli-sarjan kolmas osa on yhtä taattua laatua ja viihtymistä kuin edellisetkin osat! Elena ja Lila ovat fyysisesti kaukana toisistaan, mutta yhä tiukasti sidoksissa muuten.

Hänet täytyy tappaa (Agatha Christie)
Tarina amerikkaisen leskirouvan perheestä, jota hän hallitsee pelolla ja julmuudella. Onneksi Poirot on kuulolla.

Macbeth (Jo Nesbo)
Nesbo tarttuu häikäilemättä Shakespeare klassikkoon ja tuo sen raadolliseen ja petolliseen nykypäivään.





Henkien labyrintti (Carlos Ruiz Zafon)
Unohdettujen kirjojen haustausmaa -sarjan viimeinen paksu osa nivoo yhteen sarjan edelliset osat ja Zafonin maagisessa Espanjassa saa kokea ihmeellisiä tarinoita ja tunnelmia. Tunnen pelkkää suurta ja palavaa rakkautta tätä sarjaa kohtaan.

Näkemiin taivaassa (Pierre Lemaitre)
Upea, kaunis kirja sodan jälkeisestä yhteiskunnasta ja ihmisistä jotka koittavat kaikki selvitä omalla tavallaan. Lemaitren kirjassa on myös maagisuutta ja hienoja henkilöitä. Koskettava kipale.

Maailman lahjakkain tyttö (M. R. Carey)
Dystopia pääsi totaalisesti yllättämään ja nautin Careyn ajatuksia herättävästä tarinasta ihmiskunnasta muutosten edessä ja vaikeiden valintojen äärellä.

We were liars (E. Lockhart)
Saarta asuttava Sinclairin rikas ja etuoikeutettu suku pitää sisällään omat ongelmansa. Kirja kertoo suvun nuorista ja erityisen ihastunut olin yllättävän tarinan lisäksi Lockhartin soljuvaan kirjoitustyyliin ja mielikuviin.





The Arrival (Shaun Tan)
En voi kuvitella miten joillain on Shaun Tanin kokoinen aukko elämässä! The Arrival pohtii sanattomasti kuulumisen tunnetta, mutta välittää niin paljon enemmän kuvilla kuin sanoilla ikinä voisi. Parempaa tapaa toteuttaa kirja vieraaseen kulttuuriin tupsahtamisesta en voisi kuvitella. Siinä ihan pakosti joutui astumaan toisen saappaisiin, hankasi vastaan tai ei.

Cicada (Shaun Tan)
Tanin toisesta lukemasti kirjasta en ole vielä ehtinyt blogata, mutta Cicada on sekin taattua vähäeleistä laatua! Siinä on sanomaa työstä ja elämästä.

Prinssi Charlesin tunne (Liv Strömqvist)
Näppärää sarjakuvamuotoista argumentointia nykypäivän normeja kyseenalaistaen. Kohteeksi joutuvat albumissa rakkaus, parisuhde ja avioliitto. Herättelevä teos, joka sai katsomaan yhteiskuntaamme uusin, yhä feministisimmin silmin.

Kepler62: Kaksi heimoa (Pasi Pitkänen)
Nuortenkirja rintamalle kuului myös hyvää. Kepler62 sai jatkoa uuden tuotantokauden turvin ja nuorten tarina uudella planeetalla jatkuu seikkailuiden merkeissä.


Parhaat sarjakuvat löytyy täältä.



Kertokaa oma vuoden 2018 lemppari!

26.1.2019

Yksi meistä valehtelee (Karen M. McManus)


Seksivideo. Pelko yllätysraskaudesta. Kaksi pettämisskandaalia.
Ja siinä oli vasta tämän viikon päivitys.

Laitoin Karen M. McManusin kirjan muistiin jo silloin kun se englanninkielisenä ilmestyi mehevän kuuloisen juonen vuoksi ja toivoin, että se joku kaunis päivä suomennettaisiin. Tällä kertaa toiveisiini vastattiin! Yksi meistä valehtelee kirjalla on melkeinpä The Breakfast Club -elokuvalta kuulostava juoni - ilman kuolemaa tosin.

Takakannesta: Viisi oppilasta jää jälki-istuntoon, vain neljä selviää siitä hengissä. Jokainen on epäilty ja kaikilla on jotain salattavaa.

Bronwyn tähtää Yalen yliopistoon eikä ole koskaan rikkonut yhtäkään sääntöä. Koko koulun lemmikki Cooper on tähti baseballkentällä. Nate on paha poika ja ottaa jo ensiaskelia rikollisuralla. Tanssiaisten kuningatar Addy yrittää pitää kasassa täydellistä elämäänsä. Simon on luonut koulun pahamaineisen juoru-appin: hän tuntuu tietävän kaikkien pimeimmätkin salaisuudet.
Simon kuolee vuorokausi ennen kuin aikoi paljastaa jotain synkkää Bronwynin, Cooperin, Naten ja Addyn elämästä. Kuolinsyy ei ole onnettomuus, ja he kaikki ovat epäiltyjä. 

Kaikilla on salaisuuksia. Vain sillä on merkitystä, kuinka pitkälle on valmis menemään niitä suojellakseen.

Niin kuin takakannen tekstistä voi päätellä, Yksi meistä valehtelee vaikuttaa alkuun stereotyyppejä viljelevältä perinteiseltä high school romaanilta, jossa jälki-istunnossa toisiinsa törmäävät pahis, urheilija, hikari ja prom queen. Todella nähty kuvasto niin kirjojen kuin television saralla. Kirja kuitenkin onnistuu tarinan edetessä syventämään hahmoja ja saamaan näihin mukaan muitakin sävyjä kuin ne ennalta-arvattavat. Salaisuuksia alkaa tietenkin vähitellen paljastua Simonin juorupalstan kautta ja yksi jos toinenkin joutuvat selittelemään tekosiaan ja murhaajan titteliä pyöritellään kiivaasti nuorten päiden yläpuolella.

Kertojanääni vaihtelee lyhyissä luvuissa nuorten kesken eli kaikki pääsevät ääneen. Kiinnostavimmaksi koin Bronwyn ja Naten uudelleen lämmenneen suhteen, sillä ulkoisesti he ovat ei kaikkein todennäköisin parivaljakko.




Karen M. McManus - Yksi meistä valehtelee
(One of Us is Lying, 2017)
Wsoy, 2018
Omasta hyllystä

17.1.2019

Miten kävi Hyllynlämmittäjä 2018 -listalle?

On taas tullut aika katsoa miten oman hyllyn kirjojen lukeminen on kuluneen vuoden aikana sujunut. 2008 vuoden listalle valitsin pelkkiä pelottavia tiiliskiviä, sillä ne jos mitkä ovat lämmittäneet todenteolla hyllyjä jo jonkin aikaa - ainakin suurin osa. En nimittäin luen kuin yhtä paksua kirjaa kerrallaan, joten siitä voi aavistaa, että lukutahti näiden kohdalla on hidas. Sitten on aina kesken ne neljä muuta kirjaa, joita myös pitää edistää ja siitä rytäkässä jää paksukainen usein jalkoihin.





Yllättäen Hyllynlämmittäjä-haaste ei sujunut taaskaan kovin menestyksekkäästi😄, mutta ottaen huomioon pinojen suuruuden ei tulos lopulta ehkä ollutkaan hassumpi. Ainakin olen kiitollinen jokaisesta selätetystä tiiliskiviromaanista! Kolean talon ehdin juuri viime viikolla saada luetuksi, eikä olisi tarvittu kuin yksi luettu kirja lisää, niin tilanne olisi ollut 6-6.


LUETUT
Pieni elämä (Hanya Yanagihara)
Henkien labyrintti (Carlos Ruiz Zafon)
Wonder Struck (Brian Selznick)
Taru Sormusten herrasta (J.R.R. Tolkien)
Kolea talo (Charles Dickens)


UUTTA TILAISUUTTA ODOTTAVAT
Kunnes löydän sinut (John Irving)
Turhuuksien turuilla (William Makepeace Thackeray)
Sisareni, rakkaani (Joyce Carol Oates)
Naisten paratiisi (Emile Zola)
Se (Stephen King)
Pilvikartasto (David Mitchell) 
O (Miki Liukkonen) 


Lukemattomista olen ehtinyt aloittaa Kingin Sen ja Zolan Naisten paratiisin, joten projekti jatkuu vielä määräajankin umpeuduttua. Kohta seuraa taas hauskin osuus, kun pääsen tonkimaan omia hyllyjä tämän vuoden hyllynlämmittäjiä silmällä pitäen.

16.1.2019

Macbeth (Jo Nesbø)






Jostain syystä Jo Nesbøn Harry Hole -dekkarisarja ei ole yhtään minua varten (tämän johtopäätöksen vedin täysin ensimmäisen osan perusteella), mutta kaikki muut lukemani Nesbøt olen niellyt kritiikittä eli pitänyt niistä aikalailla varauksetta. Ei liene siis tämän tiedon valossa yllätys, että myös Macbeth osui ja upposi. Macbeth on toinen romaani Shakespeare-tulkintojen sarjassa, joita ilmestyy yhteensä kahdeksan.

Takakannesta: Poliisipäällikkö Macbeth on kova mutta rikkinäinen mies, kaupungin paras poliisi ja korviaan myöten rakastunut häikäilemättömään Ladyyn. Kun huumeratsia muuttuu verilöylyksi, Macbeth tiimeineen saa puhdistaa sotkun. Poliisipäällikkö palkitaan menestyksestään. Valta, raha ja kunnioitus ovat hänen ulottuvillaan, samoin Ladyn jakamaton huomio.

Mutta voiko Macbethin kaltainen mies koskaan päästä huipulle? Ei kestä kauaakaan, kun Lady saa Macbethin vakuuttumaan siitä, ettei tämä saa osuuttaan kaupungista - ellei ole valmis tappamaan osuutensa puolesta.

Nesbøn Macbeth on ennenkaikkea romaani vallanhimosta. Kun valtaanpääsy ei näytäkään kovin mahdottomalta ajatukselta se ottaa haltuun kaikki ajatukset, eikä vain yhden pykälän eteneminen riitä, vaan on päästävä vielä kauemmas, vielä korkeammalle. Macbethin naisystävä liekehtivän punaisissa hiuksissaan kuiskuttelee korvaan kunnianhimoisia visioita ja saa miehen samanlaisiin aatoksiin. Hurjahan tämä kirja on! Siinä on jälleen odotetusti verta, väkivaltaa, petturuutta, korruptiota... Mutta koukussa olin jälleen! Nesbø on mestari kuljettamaan tarinaa, eikä kahtiajako hyviksiin ja pahiksiin ollut aina niin kiveen hakattu.

William Shakespearen Macbethin olen myös lukenut, joten oli mielenkiintoista seurata miten Nesbø on käyttänyt näytelmän elementtejä ja hahmoja hyväkseen. Monia samoja henkilöitä löytyi - liekö hän ottanut romaaniin mukaan suurimman osan alkuperäisen näytelmän henkilöistä. Helmikuussa Shakespeare-sarja saa jatkoa, kun Edward St Aubynin Mediamogulia ilmestyy suomeksi! Jes! Kutkuttavaa saada tietää miten muut ovat Shakespearen tekstejä käsitelleet!

½
Jo Nesbo - Macbeth
(Macbeth, 2018)
Johhny Kniga, 2018
Kirjastosta
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...