21.4.2018

Kesä jona opin soittamaan ukulelea / Through the Woods







Kesä jona opin soittamaan ukulelea
Ode on tätinsä kissan vahtina tämän ollessa kesän Kreikassa. Poika yrittää unohtaa Leilan ja siinä hän saa apua kesäjuhlissa tavatulta, kuvia räpsivältä Stellalta, joka jakelee juhlijoille aikahyppymatkojen paluulippuja. Ystävyys Stellan kanssa tuo Oden elämään kaikkea uutta.

Edellisessä Anne Muhoselta lukemassani sarjakuvassa Ystäväni varjo ihastuin pelkistettyyn ja minimalistiseen tyyliin. Kesä jona opin soittamaan ukulelea tarjoilee kuitenkin energisemmän ja nuoruuden intoa puhkuvan tarinan, joten värejä ja liikettä löytyy. Ode pohtii pitkin kesää tilannettaan ja yrittää löytää oman polkunsa. Sen seuraavan askeleen."Kaikki mahdollisuudet ovat koko ajan tarjolla. Yhden vaihtoehdon valitseminen johtaa tuhansiin muihin. Ja kurssia voi kuitenkin myös muuttaa missä vaiheessa tahansa."

Kesä jona opin soittamaan ukulelea on hyväntuulinen ja positiivinen tarina elämän tienristeyksistä, jotka tulisi ottaa mahdollisuuksina ennemmin kuin uhkina. Odella ainakin on lopulta asenne kohdillaan, eikä siitä tietysti ole haittaa, että mukana on joku johon voi välillä nojautua.


✚   ✚   ✚


Through the Woods
Albumi pitää sisällään lyhyen alkuesittelyn lisäksi kuusi karmivaa tarinaa. Come, take a walk in the woods, and see what awaits you there. Hyvin viattoman oloisesti alkaneet tarinat saavat äkkiä puistattavia sävyjä ja osasta niistä muotoutuu varsinaisia groteskeja näytelmiä, jolloin on hyvin iloinen siitä, että itse on turvallisesti kotona. Kaikkia niitä yhdistää kammottava metsä, joka on tietenkin loistava näyttämö mielikuvituksen valloilleen päästämisessä.

It came from the woods.
Most strange things do.

Minulle tässä albumissa se juttu oli kuvitus: todella upeita aukeamia ja kaikissa tarinoissa oli lisäksi aika erilainenkin kuvitus. Löytyy kirkuvan kirkkaita värejä ja toisaalla harmonisempaa ja värittömämpää. Myös ruutujen käyttö vaihtelee: on perinteisempi ja sitten villimpi, joka ei ei noudata mitään ruutuja. Through the Woods on hyvin kokeileva albumi ja tällaista ilottelua toivoisin näkeväni useammin.



Anne Muhonen - Kesä jona opin soittamaan ukulelea
2017
Arvostelukappale

½
Emily Carroll - Through the Woods
Margaret K. McElderry Books, 2014
Kirjastosta

Muita postauksia
Anne Muhonen: Ystäväni varjo

14.4.2018

Cecelia Ahern - Viallinen (#1)


Minä olen tyttö, joka rakastaa määritelmiä, 
logiikkaa ja mustavalkoisuutta. Muistakaa se.

En olisi ihan heti arvannut, että Cecelia Ahernin kirja tulee päätymään blogiini, mutta niin siinä kuulkas vaan kävi! Aiemmin Ahern on kirjoittanut vaaleapunaista romantiikkaa, jonka olen kiertänyt kaukaa, mutta nyt saatiin suomeksi kirjailijan uusi aluevaltaus eli YA-dystopia. Sen tiesin heti kuvauksen luettuani haluavani lukea. Viallinen on kirjasarjan ensimmäinen osa.

Celestine North on kansalaisia vahtivan Killan määritelmien mukaan täydellinen mallikansalainen:
hän on omistautunut koululle ja tähtää hyvin korkealle matematiikassa, hänen poikaystävänsä Artin isä on Killan ylin tuomari ja heidän yhteinen tulevaisuutensakin Artin kanssa on valmiiksi suunniteltu. Täydellistä. Kunnes Celestine tietoisesti rikkoo sääntöjä ja häntä uhkaa tutkintavankeus ja viallisen leima.

Ahernin kirjoittama maailma on toimiva ja hyvin selitetty. Talouskriisin jälkeen perustettu Kilta tuomitsee viallisia kansalaisia, jotka ovat tehneet moraalisia tai eettisiä virheitä, jotta maan johtoon ei enää pääse ihmisiä, jotka tekisivät huonoja päätöksiä. Viallisten kroppaan poltetaan V-kirjain johonkin kohtaan riippuen virheen laadusta. Mielleyhtymä juutalaisvainoihin tulee välittömästi viallisten käyttämistä käsivarsinauhoista, joita heidän on pakko pitää erottautuakseen muista ihmisistä. He saavat elää täydellisten ihmisten joukossa, mutta hyvin erilaisilla, tiukilla säännöillä ja heitä vahditaan jatkuvasti. Hyvin samanhenkinen Isoveli valvoo -meininki kuin George Orwellin Vuonna 1984 -kirjassa (kannattaa muuten sekin lukea).

Kilta pitää meitä silmällä, ja mikä vielä
tärkeämpää, se haluaa tehdä meille sen selväksi.

Olisin halunnut tutustua Celestineen paremmin ennen tuota radikaalia heräämistä, sillä 60 sivun jälkeen hänen toimintansa ei tuntunut mitenkään yllättävältä, sillä en ollut ehtinyt tutustua tuohon besserwissermäiseen neiti Täydellisyyteen. Hänessä on myöhemmin paljon yhtymäkohtia Nälkäpelin Katnikseen, sillä molemmat antavat kapinalle kasvot. Kirja etenee nopealla sykkeellä ja jatkuvasti on jotain tapahtumassa. Jotta Celestinen ja Artin happily ever after -loppu ei olisi niin selvä, tuodaan kuvioihin Carrick, joka tulee Celestinelle hyvin tärkeäksi heidän yhteisten kokemusten vuoksi, joita muut kuin saman kokeneet eivät voi täysin ymmärtää.

Loppupeleissä Viallisen kaltaisen yhteiskunnan olomassaolo olisi hyvin hataralla pohjalla, sillä virheistä oppii ja niiden kautta tulee paremmaksi. On suorastaan mahdotonta olla ikinä tekemättä virheitä. Nyt kenellekään ei suoda toista tilaisuutta tai oppimismahdollisuutta. Celestine saa huomata, että moniakaan asioita ei tule ajatelleeksi ennen kuin ne sattuvat omalle kohdalle ja silloin ne saavat ajattelemaan.

PS. Olisi ollut kauhean kiva, jos kannen elottomalle ihmiselle olisi saanut myös silmät. Kiitos.

½
Cecelia Ahern - Viallinen
(Flawed, 2016)
Gummerus, 2018
Kirjastosta

6.4.2018

Pierre Lemaitre - Näkemiin taivaassa


Ne, jotka kuvittelivat sodan loppuvan pian, olivat
kaikki kuolleet jo aikoja sitten. Kuolleet sodassa
.

Kiinnostuin alunperin ranskalaisen Pierre Lemaitren Näkemiin taivaassa -kirjasta nähtyäni siitä tekeillä olevan elokuvan silmiinpistävän hienon julisteen. Katsoin tietenkin trailerin ja vaikutuin sen mielikuvituksellisuudesta ja tunnelmasta. Äkkiä tietenkin selvisi, että elokuva perustuu kirjaan ja kävinkin sen heti lainaamassa. Näin alkuun on myös mainittava etten pidä yhtään sotakirjoista, mutta onneksi tajusin tämän kyseisen kipaleen olevan oikeastaan kaikkea muuta kuin taistelutannerkuvaus.

Paitsi että se tosin alkaa raa'alla rintamakuvauksella, jossa lähestyvä aselepo on jo käsillä, mutta luutnantti Henri d'Aulnay-Pradellelle se on masentava huomio. Epäonnistuneiden liiketoimiensa takia köyhtynyt Pradelle haluaa pakkomielteisesti asemansa ja rahansa takaisin ja jonkinlaisen urotyön kautta hän saisi sodan loputtua kapteenin arvon. Aika on vain käymässä vähiin moiselle ponnistukselle. Verenhimoisena miehenä hän ampuu pari omaa miestään uskotellen sotajoukolleen, että saksalaiset tappoivat heidät, jolloin joukko rynnistää tantereelle kostonhaluisena.

Epäonnekseen sotilas Albert Maillard tietää Pradellen teot ja joutuu elävältä haudatuksi yhdessä hevosen pään kanssa. Korkealla kuopan reunalla erottuu taivasta vasten luutnantti Pradellen kookas siluetti kuin kuoleman enkelin. Onnekkaiden tähtien alla syntyneen sotilas Edouard Péricoultin haavoittumisen ansiosta Albert pelastuu Miten sopimatonta tässä tilanteessa: hän tahtoo pelastaa toverinsa ja toivoo samalla, että se olisi joku, jonka kanssa hän on jutellut, josta hän pitää, mutta onni on kääntynyt ja Edouard menettää puolet kasvoistaan. Näiden kolmen miehen tulevaisuus on kietoutunut toisiinsa.

Epätoivoinen Edouard halua kadota maailmalta ja Albert tarjoutuu auttamaan, sillä hän on henkensä velkaa sotilastoverilleen. Samaan aikaan kun he elävät kurjissa oloissa, Pradelle nai Edouardin rikkaan sisaren ja kipuaa sosiaalisia tikkaita ylöspäin kasvoillaan kirkas, veitsenterävä katse. Albert vertaakin Pradellea osuvasti Kurjien poliisitarkastaja Javertiin, joka yhtälailla huokuu hyytävää synkkyyttä. Pradellen mielessä on vain voittojen kääriminen ja hänen saituruudessa vainajatkaan eivät ole pyhiä.

Goncourt-palkinnon voittanut romaani ei esitä sodan jälkeistä yhteiskuntaa kovin mairittelevassa valossa. Menestyjät palkitaan, mutta tavalliset rintamalaiset jätetään oman onnen nojaan. Keinottelijoilla on loistava tilaisuus lyödä rahoiksi. Vaikka Edouardista ja Albertista ei ajan saatossakaan tule parhaita kavereita niin silti toisen puolia pidetään. Eduard jää henkilöistä kaukaisimmaksi. Hän on 23-vuotias ja nyt jo depressiivisyyteen vajonnut ilmeisistä syistä. Lahjakas piirtäjä ei enää halua tartua kynään, kunnes miesten vuokraemännän 11-vuotias tytär Louise onnistuu ystävystymään Eduardin kanssa. Louise on ihanan valloittava voima kurjuuden keskellä. Riipaisevinta on isä, joka oppii arvostamaan ja rakastamaan poikaansa vasta menetyksen jälkeen.

Takakannessa kirjaa on kuvattu  "dekkarimaisen jännittäväksi historialliseksi romaaniksi" ja kaikki tuo on totta. Näkemiin taivaassa -kirjasta on moneksi, eikä se sovi vain yhteen kategoriaan. Näitä erilaisia sotakirjoja minä voin hyvin lukea. Jos muut tämänkaltaiset suositukset kiinnostaa, niin mieleen tulee myös Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe. Seuraavana voisinkin sitten lukea Lemaitrelta suomennetut dekkarit alkaen Alexista.

½
Pierre Lemaitre - Näkemiin taivaassa
(Au revoir lá-haut, 2013)
Minerva, 2014
Kirjastosta

2.4.2018

Muukalaisia paratiisissa / Gossip Girl-manga



Muukalaisia paratiisissa
Takakannesta: Mitä teet kun menneisyys tulee perimään saataviaan?
Katchoo on nuori kaunis nainen, joka elää rauhallista elämää. Hänen asiansa ovat kohdallaan; hän on itsenäinen, fiksu ja erittäin rakastunut parhaaseen ystäväänsä Francineen, rakastettavaan neurootikkoon, jonka sydän on kultaa. Kaikki on täydellistä, kunnes Katchoon entinen työnantaja, vaarallinen Rouva Parker saapuu etsimään häntä --. Idyllisen elämän alkaessa sortua ympäriltään Katchoo ymmärtää, ettei hän ole koskaan jättänyt menneisyyttä taakseen. Nyt se uhkaa tuhota hänet ja naisen jota hän rakastaa. 

Terry Mooren kertoma ja kuvittama albumi kertoo kauniisti rakkaudesta ja ystävyydestä ja se vie totaalisesti mukanaan ensimmäisistä sivuista lähtien. Pidin sen henkilöistä ja varsinkin naishahmoista, jotka eivät heränneet joka aamu meikatunnäköisinä tai olleet mallivartaloisia. Katchoo ja Francine yrittävät selvitä elämän pyörteistä ja loppua kohti jännitysnäytelmä kasvaa, kun Katchoon menneisyys palaa vainoamaan ja vaatimaan osansa.

"Ja ehkä kuitenkin myrsky lähestyy, enkä voi tehdä mitään. Joten odotan ja katselen ja tunnen hänen henkäyksensä kasvoillani, viileän ja urhean. Hänen suolansa nuolee ihoani, hänen lupauksensa harjaa hiuksiani. Hänen raivonsa ajaa tuulen koskettamaan poskeani ja kuiskaamaan jotakin, mitä en kuule."

Vahva suositus tälle sarjalle!




✚   ✚   ✚


Gossip Girl-manga 
Takakannesta: Welcome to New York's Upper East Side, where the claws are about to come out! S is back in town after an encounter with B´s boyfriend, N. Now B's looking for payback with S's new love interest, D. Looks like B's prepared to pull it all on the line this time to take down S once and for all. Duck and cover - this might get ugly!

For your eyes only pelaa Cecilyn von Ziegesarin luomilla hahmoilla ja vähän juonellakin, mutta tekijät ovat lähteneet viemää niitä omaan suuntaansa, joten tämä ei ole pelkkä suoraviivainen mangaversion Gossip Girlistä. Keskiössä on Blairin kostosuunnitelmat Serenaa vastaan ja mikä olisikaan sopivampi tapa näpäyttää kuin viedä Serenan nukkavierun poikaystävä.

"Ever wondered what the lives
of the chosen ones are really like?

Niin kuin aikoinani petyin tv-sarjan Vanessaan tapahtui sama tässäkin. Kirjassa kaljuksi punk-henkiseksi kuvattu Vanessa on jälleen yhtä täydellisen näköinen nukke kuin kaikki muutkin. Luulisi että edes mangaversioon oltaisiin voitu keksiä edes vähän räväkämpi lähestymistapa. Jos etuoikeutettujen valkoisten nuorten juonittelu kiinnostaa, niin tässä siihen tarpeeseen sarjakuva.


Terry Moore - Muukalaisia paratiisissa vol 1: Susta uneksin
(Strangers in Paradise, 1996)
Like, 1997
Kirjastosta

½
HyeKyung Baek - Gossip Girl: For your eyes only
The Yen Press, 2010
Kirjastosta

30.3.2018

Ensimmäinen sukellus äänikirjojen maailmaan!

Sattuipa niin että löysin BBC radiosta ilmaisen Neil Gaimanin äänikirjan ja ajattelin että miksipä ei. Kuljen paljon bussilla ja kävelen ja aina lukeminen ei noissa tilanteissa onnistu (no kävellessä ei käytännössä koskaan). Äänikirjojen kuunteleminen sen sijaan olisi kätevää. Olen kerran aikaisemmin koittanut jotain Kaari Utrion kirjaa kuunnella, mutta silloin siitä ei tullut mitään, kun en jaksanut keskittyä. Se on nimittäin paha jos keskittyminen herpaantuu, sillä silloin putoaa totaalisesti kärryiltä, eikä enää tiedä mihin jäi. Mutta nyt annoin uuden tilaisuuden äänikirjoille. Hyvä niin.


✚   ✚   ✚



Anansi Boys (Neil Gaiman)

God is dead. Meet the kids.
Fat Charlie Nancy's normal life ended the moment his father dropped dead on a Florida karaoke stage. Charlie didn't know his dad was a god. And he never knew he had a brother. Now brother Spider's on his doorstep -- about to make Fat Charlie's life more interesting... and a lot more dangerous.


Näin tästä jotkut tosi hienot kannet ja kiinnostuin kirjasta, mutta sisältö olikin sitten jotain aivan muuta. Kirjaa en ainakaan olisi jaksanut lukea, sillä tarina tökki, eikä lopulta ollut kovin kiinnostava. Charlien veli vähän sekoittaa velipoikansa seurustelusuhdetta ja töitä, eikä Charlie tietenkään ota tätä kaikkea kovin hyvin ja tekee jotain harkitsematonta mikä saattaa heidät molemmat pulaan.

Kuuntelin kirjan loppuun pelkästään sen ääninäyttelijöiden takia kuten Nathan Stewart-Jarrettin, joka on näytellyt ainakin Misfits-sarjassa. Suomeksi tämä Neil Gaimanin kirja löytyy nimellä Hämähäkkijumala.


✚   ✚   ✚



To the Lighthouse (Virginia Woolf)
The serene and maternal Mrs. Ramsay, the tragic yet absurd Mr. Ramsay, and their children and assorted guests are on holiday on the Isle of Skye. From the seemingly trivial postponement of a visit to a nearby lighthouse, Woolf constructs a remarkable, moving examination of the complex tensions and allegiances of family life and the conflict between men and women.

As time winds its way through their lives, the Ramsays face, alone and simultaneously, the greatest of human challenges and its greatest triumph--the human capacity for change.

 
Päivän yllättäjä oli ehdottomasti Virginia Woolfin To the Lighthouse (Majakka). Olen aikaisemmin lukenut Woolfilta Orlandon ja Mrs. Dallowayn ja väitän, että näin äänikirjan muodossa pääsee paremmin rytmiin sisään ja minä ainakin hahmotin tarinan paljon selkeämmin. Etinkin tämän kirjan monissa tasoissa ja ei-lineaarisesti liikkuvaa kerrontaa kuultu muoto helpotti. Jännästi rakennettuja olivat esimerkiksi keskustelut, joissa samaan aikaan toinen henkilöistä ajatteli jotain itsekseen. Pitää joskus vilkaista kirjaa, sillä kiinnostaa miltä teksti näyttää. Hyvin kiehtova elämys ja miellyttävin Woolf tähän mennessä.


✚   ✚   ✚



Kadonnutta aikaa etsimässä: Combray (Marcel Proust)
Sarjan ensimmäinen osa, Combray, on alkusoitto, teemojen esittely. Sen ytimenä on muistin toiminta ja uuden aikakäsitteen luominen: muistojen ja todellisuuden erottamattomuus, menneisyyden sulautuminen nykyisyyteen. Sattuma, madeleine-leivoksen maku, herättää eloon lapsuuden maailman, Combrayn, tuoreena ja voimakkaasti aistittavana.

Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä kuuluu klassikkoteoksiin, joka olisi mukava olla luettuna, mutta tämä ei ole klassikoista kaikista helpoimmin lähestyttävä ja osia riittää vaikka loppuelämäksi. Äänikirja ratkaisee tämänkin ongelman ja sainkin kuunneltua ensimmäisen osan, joka kulkee nimellä Combray. Se keskittyy päähenkilön lapsuuteen ja hyvin kuvailevasti kertoo erinäisiä tapahtumia. Lavein pensselin vedoin Proust maalaa yksityiskohtiin takertuvan kirjan, joten ei ole ihme että kirjalla on pituutta. Siinä ei myöskään ole juonta ja kieli on hyvin runollista.

Gaimanin kirjan tavoin en tätäkään olisi koskaan saanut luettua, mutta äänikirjana sen sijaan meni.


Neil Gaiman - Anansi Boys (2005)
BBC Radio

½
Virginia Woolf - To the Lighthouse (1927) 
BBC Radio


Marcel Proust - Kadonnutta aikaa etsimässä: Combray (1913) 
Yle Areena

25.3.2018

Brooklyn & Serkkuni Raakel



Brooklyn
Takakannesta: Eilis Lacey joutuu monien irlantilaistyttöjen tavoin muuttamaan paremman elämän toivossa Amerikkaan. Uudessa maassa Eilis potee aluksi koti-ikävää ja vierauden tunnetta, vaikka hänellä on töitä tavaratalon myyjättärenä, ja vuokrahuone irlantilaisen rouva Kehoen luona. Tansseissa hän tapaa italialaistaustaisen Tonyn, ja tunteet heidän välillään syvenevät. Juuri kun elämä Brooklynissa alkaa asettua uomiinsa, kotoa Irlannista tulee pysäyttävä viesti. Eilis joutuu palaamaan Irlantiin ja tekemään elämänsä tärkeimmän ratkaisun.

Oikeastaan takakansi kertookin kaiken oleellisen kirjasta ja sen tapahtumat hyvin suoraviivaisesti. Verkkaisesti ja hiljaisesti etenevä Brooklyn oli paikoitellen yhtä aneeminen ja hengetön kuin päähenkilönsä Eilis. En kokenut minkäänlaista samaistuspintaa henkilöön, joka tulee, menee ja tekee kaiken niin robottimaisesti - kuin automaatiolla. Läheisen kuolemakaan ei onnistunut pusertamaan irti tunteita ja sain hänestä hyvin totisen ja hymyttömän kuvan. Eilis oli jonkin verran itsenäinen nainen, mutta oliko lopulta monikaan idea hänestä itsestään lähtöisin vai tekikö hän kaikki miten muut sanoivat.

Maahanmuuttoa Brooklyn onnistuu kuvaamaan muuten hyvin: sopeutumista uuteen maahan, koti-ikävää, ennakkoluuloja ja oman paikkansa löytämistä. Kunpa päähenkilö ei vain olisi jäänyt niin vaisuksi.


✚   ✚   ✚


Serkkuni Raakel
Daphne du Maurier on ennestään tuttu Rebekka-romaanistaan, joka sekin edustaa psykologista jännitystä Serkkuni Raakelin tapaan. Jännitys on kietoutunut kaiken taustalle eikä se missään vaiheessa kasva kovin suureksi. Kyse on ennemminkin pahoista aavistuksista ja pienistä vihjeistä, jotka kylvävät epäluuloa.

Philip on kasvanut serkkunsa Ambrosen kasvattamana englantilaisessa aatelislinnassa. Terveydentilansa vuoksi Ambrose matkustaa Italiaan, jossa hän kohtaa Raakelin, leskeksi jääneen serkkunsa ja rakastuu naiseen. He menevät naimisiin, mutta Ambrosen tila huononee. Pahojen aavistusten valtaamana Philip matkustaa hänen luokseen, mutta liian myöhään. Mies on jo kuollut. Tultuaan takaisin Englantiin hän saa Raakelin vieraakseen, joka on tullut tutustumaan edesmenneeen aviomiehensä kotiin. Philip ottaa vastenmielisesti hänet vastaan, mutta vierailun edetessä vihamieliset tunteet muuttuvat aivan päinvastaisiksi varoituksista ja omista alkuperäisistä epäilyistä huolimatta.

Pidän Serkkuni Raakelia kiehtovampana kuin Rebekkaa ja tuo taka-alalla lymyävä jännitys onnistuu olemaan tarpeeksi voimakas luodakseen jännitteitä henkilöiden välille. Kirja tarjoilee myös yllättävän lopun mikä on aina hyvin ilahduttava asia.

½
Colm Tóibín - Brooklyn
(Brooklyn, 2009)
Tammi, 2011
Omasta hyllystä


Daphne du Maurier - Serkkuni Raakel
(My Cousin Rachel, 1951)
Wsoy, 1952
Omasta hyllystä

17.3.2018

E. Lockhart - We Were Liars


Welcome to the beautiful Sinclair family.
No one is a criminal.
No one is an addict.
No one is a failure.

Onneksi sitä saa silloin tällöin luettua jonkun englanninkielisenkin kirjan ja uusin on E. Lockhartin kovasti ylistetty We Were Liar, jonka taisin aikoinaan saada lahjaksi omasta toiveesta. Kirja on kerännyt ylistystä ja kotimaisissakin blegeissa sitä on hehkutettu.

Lukiessa paras tilanne on se, ettei tiedä etukäteen oikeastaan juuri mitään, joten jätän tästäkin postauksesta pois juonen ruotimiset pientä alun introa lukuunottamatta. Beechwoodin saarta asuttaa Sinclairin rikas ja etuoikeutettu suku ja siellä serkukset Cadance, Johnny ja Mirren sekä Johnnyn ystävä Gat viettävät kesänsä. Alusta asti on selvää, että on tapahtunut onnettomuus, mutta kertojan tavoin emme mekään tiedä mitä on tapahtunut.

Kirja ei ole mikään tavanomainen hemmoteltujen ja rikkaiden teinien kesäsekoiluromaani niin kuin voisi luulla, vaan se on paljon enemmän ja paljon parempaa. Tyylikkään ja seesteisten lavasteiden takana rakoilee, eikä etuoikeutettuna eläminen tarkoita helppoa elämää. Siinä voi käydä kaikenlaista surullista ja murheellista niin kuin kaikille muillekin ihmisille. Raha ei ratkaise kaikkea, mutta se saattaa vääristää ihmissuhteita.

He was contemplation and enthusiasm.
Ambition and strong coffee.
I could have looked at him forever.

Hassua miten Lockhart on kirjoittanut samaan aikaan niin etäännyttävät, mutta silti niin läheisiltä tuntuvat henkilöhahmot. Lyhyet kappaleet pakottavat lukemaan aina vaan vielä yhden luvun. Ja vielä. Ja vielä yksi. Ja jos persoonallisesta kirjoitustyylistä puhutaan, niin sellainen Lockhartilla todellakin on! Nautin soljuvista sanoista, niiden soinnuista ja mielikuvista. Hän kuvaa herkillä tuntosarvilla rakkautta ja nuoruutta.

Ainoaksi pettymykseksi jäi loppu, mikä on todella suuri harmi. Kaiken sen hehkutuksen jälkeen mitä We Were Liars on saanut osakseen, latasin loppuun suuria odotuksia, mutta lannistuin. Että aha, tässäkö se Suuri Käänne oli? Olin jo aavistanut jotain sen kaltaista. Kirjan nimikään ei täysin auennut, mutta tykkään kansista. Ei aivan täysosuma, mutta hyvä kylläkin!


E. Lockhart - We Were Liars
Hot key books, 2014
Omasta hyllystä
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...