22.2.2017

Mauri Kunnas yön kummallisuuksien äärellä, hui!


Eihän Suomi100 -haaste olisi mitään ilman Mauri Kunnasta! Ennakkoon en valinnut kirjoja minkään yhteisen teeman mukaan, mutta selvä yhtäläisyys näilla valitsemillani kirjoilla on näin jälkeenpäin katsottuna. Kunnaksen seurassa on turvallista käydä tutustumassa elämään yöllä sekä hieman pelottavampiinkin tuttavuuksiin. Vai ovatko ne lopulta edes pelottavia?


Hui kauhistus!
Kirjan pelkkä kansi on jo niin riemastuttavan höpsö ja hupaisa. Kansien välissä on pieniä tarinoita vampyyreistä, kummituksista, noidista, muumioista ja muista kauhistuttavista olennoista. Kertomukset eivät ole ollenkaan pelottavia, vaan Kunnaksen käsissä niistä muotoutuu hauskoja ja sympaatisia sukelluksia kummajaisten elämiin.

Empaattisissa tarinoissa mm. näytetään haamujen arkea öiseen aikaan, kerrotaan noidasta joka ei uskalla lentää luudallaan, mutta löytää sille toisen hyödyllisen käyttötarkoituksen, tutustutaan vampyyriin, joka potee hammassärkyä ja joutuu hammaslääkäriin. Ei kuulosta olleenkaan pelottavalta, eihän? Voin hyvin kuvitella pienet lukijat hihittelemässä näille hahmoille.

△     △     △

Kummallisuuksien käsikirja
Kummallisuuksien käsikirja on nimensä mukaisesti tietokirja kaikista kummallisuuksista ja mystisistä asioista ja olennoista kuten kuuhulluista, dzinneistä, haltijoista, tontuista, peikoista, möröistä, ufoista ja zombeista.

Kirjan ovat konneet Katariina Heilala ja Mirella Mäkilä ja kuvituksena käytetyt kuvat löytyvät Kunnaksen muista kirjoista, joten sen puolesta kauheasti uutta ei ole luvassa. Sen sijaan oli hauskaa miettiä mistä kirjasta mikäkin piirros on, en ole kuitenkaan aivan koko miehen tuotantoa lukenut.

Mielenkiintoisimpana pidin pieniä nippelitietolaatikoita, joissa yhdessäkin nimetään kuuluisat kummitustalot. Ihan täältä Etelä-Suomestakin löytyy monia. Kirjan loppuun voi kirjata ylös omat mörköhavainnot.

△     △     △

Yökirja
Päivä on päättynyt ja on aika käydä nukkumaan koko kaupungin hiljentyessä. Mimmi miettii mahtaako kukaan valvoa yöllä. Yökirja näyttää mitä kaikkea yöllä tapahtuu, kun suurin osa vielä nukkuu: "Yhtä valvottaa vauva, toista hammassärky. Moni lapsi tulee maailmaan juuri öiseen aikaan. Lehdenjakaja saa leipurilta tuoreen pullan. Yö on kiireistä aikaa myös takseille ja lentokentällä tapahtuu aina. Saattaapa tähtitaivaalta lentokoneiden lisäksi laskeutua  oudompaakin väkeä..."

Kunnaksen kuvissa on paljon yksityiskohtia, joita voisi etsiä pidemmänkin aikaa. Tässä kuvakirjassa jokaisella sivulla seikkailee unissakävelevä Herra Hakkarainen kunhan jaksaa tarkkaan etsiä. Seuraavana voisikin minulla olla lukuvuorossa Herra Hakkarainen-kirjat.

Hui kauhistus! ja Yökirja löytyvät myös yhteisniteestä Yötarinoita.
______________________________________________


Mauri Kunnas - Hui kauhistus!
Otava, 2008
Kirjastosta

½
Mauri Kunnas - Kummallisuuksien käsikirja
Otava, 2011
Kirjastosta


Mauri Kunnas - Yökirja
Otava, 2007
Kirjastosta

Muita Kunnas-postauksia
Joulupukki
Apua, merirosvoja!
Viikingit tulevat!
Kuningas Artturin ritarit

20.2.2017

Leena Krohn - Unelmakuolema ja Tainaron


"Lapset pelkäävät pimeää, ja lapset ovat oikeassa. Heille uskotellaan,
että yö merkitsee vain värien ja valon tilapäistä poissaoloa. Mutta asia
on juuri toisin päin: se mikä on hetkellistä on päivä. Auringonpaiste,
värit ja äänet ovat erityistapauksia, ne kuuluvat poikkeustilaan."
Unelmakuoleman alku

Unelmakuolema on ensimmäinen lukemani kirja Leena Krohnilta, vaikka hän on roikkunut aikojen alusta saakka lukulistallani. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Lucialla, unettomuudesta kärsivällä nukutuslääkärillä, on virka sekä Unelmakuolema-kodissa että Pakastamossa. Unelmakuoleman bisnesidea on tarjota hyvinvoiville kansalaisille, myös terveille ja nuorille, mahdollisimman laadukas kuolema. Pakastamon asiakkaat puolestaan tavoittelevat kuolemattomuutta. He uskovat tieteen vielä kerran löytävän ratkaisun parantumattomiin sairauksiin.

Unelmakuoleman moninainen ihmisverkko kietoutuu Lucian ympärille, jolta kaikkein vaikeimmat tapaukset tulevat hakemaan ratkaisua ongelmiinsa. Äänitarkkailijana toimivaa Tottia piinaavat äänet, joita kukaan muu ei kuule. Kassu on häirikkönuori, joka liittyy työpaikkoja sabotoivaan salaiseen iskuryhmään. Syvämietteinen Nara on pettynyt ihmiskuntaan ja haaveilee kuoleman kautta siirtyvänsä osaksi kasvikuntaa. Takakannesta

"Nyt elettiin toista aikakautta, jolloin moisen pyrkimys oli säälittävä ja
pateettinen. Kukapa olisi halajoinut kehittyä paremmaksi ihmiseksi? Itsensä
unohtaminen, kieltämys, nöyryys, kiitollisuus, myötätunto ja muut samankaltaiset
entisajan hyveet todistivat nyt vain heikkotahtoisuudesta, vitaliteetin, uskalluksen,
kyvyn ja seksikkyyden puutteesta. Sisältöteollisuus, johon kuuluivat sellaiset
inhimillisen toiminnan ja kaupankäynnin alat kuin viihde ja taide, opastivat
kansalaisia kehittämään katu-uskottavampaa persoonallisuutta."

Unelmakuolemassa eletään hyvin erilaista aikaa kuin tämä meidän nykypäivä. Mieleeni tulee tulevaisuuden dystopia. Vedestä käydään maailmalla sotaa ja ihmiset juodaan kofeiinitonta kahvia. Taide on ottanut harppauksia eteenpäin ja radikalisoitunut. Taitelijat tavoittelevat ihmisten shokeeraamista ja tekevät mitä hurjimpia teoksia, jossa prostituoidun tappaminenkin viihteen hyväksi on hyväksyttävää. Taiteen inhimillisemmäksi tekemisen puolestapuhujia ihmetellään: "Elämme nyt keskellä konservatismin aaltoa, joka todella kauhistuttaa minua." Maailma näyttää siis täysin heittäneen häränpyllyä.

Kirjassa on väläyksiä ja häivähdyksiä sieltä täältä, muutamien ihmisten elämästä, mutta eniten keskitytään Luciaan, jolla on mielenkiintoinen tilanne ammattinsa puolesta. Unelmakuolemassa tarjotaan yleellinen kuolema ja Pakastamossa ihmiset syväjäädytetään, jotta heidät voidaan tulevaisuudessa herättää takaisin eloon. Lisäksi Lucia tekee kerran viikossa vuoron kaupunginsairaalassa. "Oikeus kuolla on paljon tärkeämpi ja luovuttamattomampi ihmisoikeus kuin se että saa työntää lapun vaaliuurnaan."

Unelmakuolema on älykäs romaani, joka sai itseni tuntumaan tyhmältä, sillä siinä on jonkin verran lääketieteen ja fysiikan sanastoa ja muuta hienoa termistöä sekä ihan sisällöllisesti kirjassa on monia teemoja. Paljon pyöritään kuoleman ja kuolemattomuuden ympärillä ja erityisesti pelätään lentävä vanhuus -virusta, joka saa ihmiset vanhenemaan nopeammin ja mikä olisi sen kauheampaa.


⧫   ⧫   ⧫   ⧫   ⧫


"Kuinka unohtaisin kevään, jolloin teimme kävelyretkiä Yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan, kun täällä Tainaronissakin on sellainen puisto, laaja ja huolella hoidettu."
Tainaronin alku

Tainaron sisältää kaksikymmentä kahdeksan kirjettä, joihin ei tule vastausta. Ne on osoitettu ystävälle, joka hahmottuu näkyviin sen läpi mitä kerrotaan, ja ne kuvaavat merkillistä Tainaronin kaupunkia. Kertoja puhuu tyynesti ja kummastelematta olennoista ja tapahtumista uudessa ympäristössään. Ystävästään Jäärästä, välkkyjistä, neiti Pumilionista, Matkijasta, Liikkuttomasta, Kuningas tarkimalaisesta ja Pölkkyhärästä, uuden maailman tavoista ja lainalaisuuksista. Takakansi

Tainaron kuvaa kummallisen kaupungin elämänmenoa, jossa seurataan siellä asuvien ötököiden ja eliöiden elämää pieninä vilauksina ja lyhyinä tuttavuuksina. Tainaron ei oikein ollut minun kuppi teetä, en kokenut päässeeni sisälle Krohnin erikoiseen maailman läheskään yhtä hyvin kuin Unelmakuolemaan. Enkä kauheasti välitä ötököistä, joten en näköjään tykkää lukeakaan niistä 😅 Toinen syy on varmasti lyhyt kappaleet ja jatkuva tutustuminen aina vain uusiin hahmoihin. Sama ongelma joka minua vaivaa novellien kanssa. Tainaronin kaupunki vilisi ohi silmien, mutta mitään ei erityisemmin jäänyt käteen.

"Täällä voit törmätä tuntemattomaan, ja hän tulee luoksesi kuin
vanha tuttava ja alkaa muistella jotain taannoista hupaista
sattumaa, jonka muka olette yhdessä kokeneet. Kun kysyt:
- Milloin? hän nauraa ja vastaa: - Silloin kuin olin toinen."
________________________________________________


Leena Krohn - Unelmakuolema
Teos, 2004
Graafinen suunnittelu: Ilona Ilottu/dog design
Omasta hyllystä


Leena Krohn - Tainaron
Wsoy, 1985
Kirjastosta

18.2.2017

Jessie Burton - Nukkekaappi


"Hautajaiset oli määrä pitää hiljaisuudessa,
sillä vainajalla ei ollut ystäviä."
kirjan alku

Kuukausi hätäisesti vietettyjen häiden jälkeen 18 ikävuotta saavuttanut maalaisneito Nella matkaa Amsterdamiin tuoreen aviomiehensä kauppias Johannes Brandtin luokse. Mies ei ole kuitenkaan edes häntä vastassa uudessa kodissa, vaan ovenraosta kurkistaa Johanneksen totinen sisko Marian takanaan perheen kaksi palvelijaa. Nella otetaan tylysti vastaan.

Miehen palatessa maisemiin Nella saa häneltä häälahjaksi nukkekaapin, joka on aivan kuin suora kopio heidän talostaan. Johannes antaa myös rahaa pienoistalon sisustukseen ja Nella lähettää viestin miniatyristille, jonka ilmoituksen on löytänyt käsityöläisten ja kauppiaiden luettelosta. Tavaroiden tultua perille Nella huomaa miniatyristin ottaneen erivapauksia tavaroiden suhteen ja paketista löytyy hänen tilaamiensa esineiden lisäksi jotain muitakin hyvin hämmentäviä tavaroita. Tulee tunne kuin niiden tekijä olisi ollut talossa vakoilemassa.

Alkuun Nella tuntee uudessa kodissaan olonsa epämiellyttäväksi ja turhaksi. Johannes on paljon poissa ja kotonakin ollessaan sulkeutuu huoneeseensa. Nella odottaa aviollisia velvollisuuksiaan vaimona, mutta mies pysyy yötkin kaukana hänen huoneestaan. Marinin kanssa on hankala tulla toimeen. Hän on todella tiukka tavoistaan, määräilevä  ja jossain mielessä sulkeutunut. "Marin-rouvassa on jotakin outoa. Hän on solmu, jonka jokainen haluaa avata."


Juuri Marinin hahmo minua kiinnosti kaikkein eniten. Hänessä on salaperäisyyttä ja selittämättömiä asioita joiden suuntaan aluksi vain vihjaillaan ja jotka saivat minut valppaaksi, mutta sitten lässähti. Muutenkin monet henkilöt jäävät yksiulotteiseksi rekvisiitaksi, jotka on tuotu romaaniin vain yhtä, tiettyä tarkoitusta varten.

Oletin miniatyyreillä olevan suurempi rooli ja jotenkin kauhuelokuvamaisesti ennustavan tulevaisuutta jo hyvissä ajoin etukäteen, mutta ei se ihan niin mennyt. Itse miniatyrista puhumattakaan. Kaipasin vielä enemmän maagisuutta, vaikka mukavasti yllätyksiä ripotellaan pitkin kirjaa lukijalle, juuri sen verran vähän, että jää haluamaan lisää.

 "Tapaamme vielä jonakin päivänä, te ja minä. Vaadin sitä. Olen varma,
että niin tapahtuu. Minusta tuntuu, että te olette kirkas tähti joka opastaa
minua, mutta toivoani varjostaa pelko, ettei teidän valonne olekaan suopea."

Jessie Burtonin kieli on kuvailevaa ja viihdyin hänen matkassaan vuoden 1686 Amsterdamin kaduilla. Viihdettä ja draamaa kaipaavalle suosittelen näyttäväkantista Nukkekaappia, jossa avaimenreiän kautta tirkistellen pysyy ajantasalla talon tapahtumista ja sen ihmisistä.
_______________________________

½
Jessie Burton - Nukkekaappi
(The Miniaturist, 2014)
Otava, 2017
Kirjastosta

16.2.2017

Kirjojen Suomi: Arto Salminen - Kalavale


Rikotut pullot eivät hajonneista poikenneet. Sirpaleet makasivat
mykkinä bussipysäkin katoksen alla. Kohtalo niillä oli, mutta ei kieltä.
Siksi niiltä jäi mennyt selittämättä, siksi niiltä jäi tuleva tekemättä.
kirjan alku

Satavuotiasta Suomea juhlitaan eri tavoin ja Hurja Hassu Lukija on mukana Ylen Kirjojen Suomi -hankkeessa osuudessa Kirjablogit ja 101 kirjaa. Ylen kirjallisuustoimittajat ovat valinneet Suomen itsenäisyyden ajalta 101 merkittävää kirjaa jokaiselle vuodelle, joista me kirjabloggarit kirjoitamme kukin vuorollamme postauksen. Bloggauksia ilmestyy kaksi kirjaa viikossa tahdilla. Listan kirjat ovat luettavissa täällä ja niitä käsitelllään myös Aamu-tv:ssä. Mahtavaa olla mukana näinkin isossa tapahtumassa! Minulle osui vuosi 2005, johon valikoitui Arto Salmisen Kalavale - Kansalliseepos.


Pitkän linjan viihdeguru Kyösti ”Fisu-Hanski” Hannukkala aikoo tehdä tv-historiaa ennen kuin siirtyy jäykkäsääristen osastoon. Työn alla on Auschwitz, tosi-tv-sarja, jossa lihassa ei säästellä eikä sähkössä tingitä. Lähiö-survivaliin otetaan kaksitoista kaikkeen valmista toisen polven työtöntä. Pudotuspelit ratkaistaan sähkötuolissa, ja koko vanki-vartija-spektaakkelin juontaa Fisu-Hanskin viimeisin hoito, slummeista missiksi noussut Oona. Mittavan omaisuuden koonnut viihdyttäjälegenda tietää, että raha on kova kannustin. Auschwitzin voittajalle on tarjolla 200 000 euroa, kameroiden takana saldot ovat vielä suuremmat. Oona on pääsemässä kiinni isoihin rahoihin, jos hän vain osaa pelata korttinsa oikein. Takakansi

Kalavale on inhottava ja ruma kirja. Rumalla tarkoitan, että se pyytelee yhtä paljon anteeksi kuin romaanin henkilöt, jotka käyttävät viihdettä tekosyynä toisten kärsimyksen tuottamiselle. Jos se kuvataan televiosta varten, monista asiosta tuleekin hyväksyttäviä ja ihmiset liimautuvat ruutujensa ääreen todistamaan naureskellen toisten hätää ja hyväksikäyttöä. Ohjelman tekijöillä on tietenkin papereissa osallistujien allekirjoitukset, jossa he suostuvat tähän kaikkeen.

 "- Tää on kuin taivaasta, Kasperi sanoi. - Mahtavaa matskua.
Tää on psykodraamaa, tää on tragediaa, tää on kaikkea. Eiks niin."

Koin henkilöt vastenmielisinä, joilla rahankiilto kiilui silmissä ja oma ego meni kaiken edelle kirosanojen lennellessä. Kilpailuun osallistujat olivat varsinkin käsittämätöntä sakkia, joita heitäkin ajoi julkisuuden ja rahan halu. Kummasti se moraali katoaa, kun tv-ohjelmaan päästään ja vartija-rooli omaksutaan turhankin hyvin. Kilpailijat eivät tunnu tajuavan, että ihmiset oikeasti katselevat ohjelmaa. Erään pariskunnan nuoret lapsetkin. Tärkeää on ennen kaikkea saada oma hetki julkisuudessa.

Kalavale on edelleen ajankohtainen: sen ilmestymisestä on reilut kymmenen vuotta, eikä maailma ole siitä mihinkään muuttunut. Eivätkä ihmiset. Päinvastoin, tosi-tv-ohjelmien tarjonta tuntuu lisääntyneen ja tirkistelykultturi voi hyvin, kiitos myös sosiaalisen median.

"- Hanski hei, tää on kokeilua, tää on yhteiskunnallinen koeputki.
Tää on yhteiskuntakritiikin uusi aalto. Toi sun edustama
moraalinen nirppanokkaisuus on pelkkää peiteltyä itsekkyyttä. --
Sun olisi parasta tajuta, että enää ei ole tärkeää mikä on oikein
ja mikä väärin, vaan mitkä on niiden suhteet. Tärkeää ei ole mikä
on totta ja mikä valhetta. Tärkeää on se mitä ihmiset haluaa."

Voin pitää itseäni suhteellisen onnekkaana, kun sinällään näinkin vetävä romaani osui kohdalle, sillä tuolta 101 kirjan listalta löytyy jos jonkinlaista teosta. En varsinaisesti tiedä oliko tämä nautinnollinen lukuhetki, mutta sivut ainakin kääntyivät nopeaan tahtiin. Jos Kalavaleen tarkoitus on herätellä lukija ajattelemaan, niin siinä se onnistui. Olen tämän jälkeen erittäin hereillä. Silmät apposen auki.


Ylen perustelu:
Arto Salminen kirjoitti terävän aikalaiskritiikin siitä, kuinka helposti ihmiset myyvät itsensä julkisuudelle.

Kalavale-romaanissa Itä-Helsingin työttömiä värvätään tosi-tv-ohjelmaan nimeltä Auschwitz. Heidät jaetaan vartijoihin ja vankeihin. Fiktio muuttui todeksi, kun samanlainen tositelevisio-ohjelma toteutettiin tšekkiläisellä tv-kanavalla vuonna 2015.

Vuonna 2005 kirjallisuudessa nousi esiin suomalaisen yhteiskunnan muutos talouden pakkopaidan puristuksessa. Salminen näytti, kuinka teollisten tavaroiden tuottamisesta on siirrytty kohti mielikuvateollisuutta.
___________________________


Arto Salminen - Kalavale
Wsoy, 2005
Kirjastosta

14.2.2017

Kotimaisia lastenkirjoja x3


Postattavien pinon kasvaessa turhan suureksi (kiitos maratonin) otan valtuuden niputtaa kolme kotimaista lastenkirjaa yhteen postaukseen. Tämä helpottaa myös siitä syystä, että ehkäpä en keksisi näistä mitään syväluotaavaa sanottavaa, vaikka hyviä olivatkin. Päästän siis tällä kertaa itseni helpommalla. Lisäksi Suomi 100 -projektin eteneminen vauhdittuu näiden nopealukuisten lastenkirjojen avulla.


Kissa nimeltä Kent
Tyttö, salapoliisi ja kadonnut kissa. Tästä asetelmasta käynnistyy kiehtova matka halki kahden eriskummallisen kaupungin. Sirppihäntäinen Kent kulkee askeleen edellä ja jättää jälkeensä johtolankoja: kissankarva, kermakuppi, hännänjälki pölyssä. Voisi miltei kuvitella, että kissa haluaakin tulla seuratuksi...
 
Johtolangat kuljettavat tytön ja salapoliisin Rottakaupungin hylätyksi luullun kirkontornin kautta taiteilijakukkulalle ja lopulta Korkeakaupungin sanomalehtitoimitukseen. Siellä painokoneet takovat täyttä höyryä kaikkien aikojen uutisotsikkoa. Mutta missä on Kent, vai löytyykö kaupungin kasvojen takaa lopulta jotain aivan muuta? Takakansi

Netta Walldén on Ruben-kirjoista tuttu tekijä, mutta nyt päähenkilöinä on nimettöminä pysyviä hahmoja. Salapoliisi haluaa pysyä ammattinsa vuoksi tuntemattomana, joten tyttökään ei tasapuolisuuden nimissä kerro nimeään. Yhdessä he matkaavat kaupunkien halki ja hiljalleen tarinan edetessä lisää asioita paljastuu. Kirjassa on utuinen tunnelma ja aavistus jännitystä. Kansi palauttaa minut jonnekin menneeseen aikaan ja itseasiassa jotenkin hassusti luulin, että Kissa nimeltä Kent on ilmestynyt ennen Ruben-sarjaa.

⬣    ⬣    ⬣

Uppo-Nalle
Kokonaisen vuoden ui Uppo-Nalle maailman meriä. Se toivoo löytävänsä rauhallisen sataman, jossa on valkeaa hiekkaa ja joku ystävällinen mikä tahansa odottamassa. Reeta on pieni tyttö valkealla hiekkarannalla. Hänen kotonaan on Laulava Lintukoira, villi ja menevä otus, mutta Reeta toivoo ikiomaa ystävää, jota voi helliä ja pitää sylissä.

Silloin kelluu rantaa likomärkä Uppo-Nalle. Se pelkää peipposia, mutta kertoo hurjia tarinoita, ajaa veturia, lähtee seikkailemaan katujyrällä ja rakastaa syvämietteisiä keskusteluja. Ja se on nokkela runoniekka. Uppo-Nallen suuri haave on oma runokirja Uponneen kansan lauluja. Takakansi

Uppo-Nalle lienee monelle tuttu, joko kirjojen tai televion kautta. Itse kuulun jälkimmäisiin, mutta nekin muistikuvat ovat hatarat. Uppo-Nalle on luova persoona ja hän koko kirjan aikana hän ehtii lausua monia runoja ja lauluja. Välillä jutut olivat niin hulvattomia, ettei voinut kuin nauraa. Tahatonta komiikkaa Uppo-Nallen puolelta, hyvin vilpitön kun hän on. Muuten kirja etenee rauhalliseen tahtiin. Onhan hän hyvin vastustamatonta pohdiskeleva karvaturri. Kirjasta löytyy Hannu Tainan herkullisia kuvia.

⬣    ⬣    ⬣

Pikku-Kulta ja Tähtikarhu
Nalle Pikku-Kulta ihmettelee talven lumottua kauneutta, Sininen Kissa lennättää rätiseviä salamasilmäyksiä Laventeli-neidille, sammaleiset siivoavat keväisiä linnunpönttöjä, Pilvenpompula putoaa taivaalta pienen pojan leikiystäväksi, kivi puhkeaa puhumaan ja harmaa aidantolppa saa suojellakseen kotelossaan uinuvan perhostoukan. Näiden, ja monien muiden olentojen kautta luonto hengittää ja soi, tuoksuu ja väräilee. Vuodenkierto etenee tunnelmallisesti kuukaudesta toiseen. Takakansi

Kirjassa on yksi eläinteemainen satu jokaiselle kuukaudelle. Ne ovat mutkattomia ja ihania tarinoita, jotka herttaisuudellaan saavat sydämen väpättämään. Rakastuin päätä pahkaa Kati Vuorelan kauniisiin värikuviin sekä vieläkin enemmän hänen lyijykynäpiirroksiinsa, joissa on jotain niin valloittavaa, vapaata ja suurta ilmaisuvoimaa. Välillä jäin oikeastaan vain niitä ihailemaan. Ihastuttava Vedenkeiju, äidillinen Unenkuiskaaja... Tämä kirja kuuluu jokaiseen lapsiperheeseen.
_______________________________________________


Netta Walldén - Kissa nimeltä Kent
Mäkelä, 2016
Kansi: Tanja Mitchell
Kirjastosta


Elina Karjalainen - Uppo-Nalle
Kuvitus: Hannu Taina
Wsoy, 1977
Omasta hyllystä


Inkeri Karvonen - Pikku-Kulta ja Tähtikarhu
Kuvat: Kati Vuorento
Mäntykustannus, 2011
Omasta hyllystä

10.2.2017

Ystävänpäivän lukumaraton: Kooste


Viimeksi en ehtinyt maratoniin mukaan, mutta nyt kyllä. Arkisin en pysty maratonia pitämään, joten aloitan sen näillä näkymin jo lauantaina iltapäivällä. Maratoonata voi joustavasti välillä 11.2.-14.2, koska itse ystävänpäivä ajoittuu hankalasti tiistaille. Ystävänpäivän lukumaratonia emännöi Tuntemattoman lukijan Hande, tarkemmat ohjeet löytyvät linkin takaa.

Väittäisin, että yksi hauskimpia asioita maratonilla on alkuvalmistelut eli kirjojen valitseminen! Suunnitelmissa on saattaa tällä hetkellä kesken olevat loppuun varsinkin kun muutamaa kirjaa odottaa eräpäivä ensi viikon alussa. Alla kuva keskeneräisistä.


Välipalakirjoja on myös aina oltava ja tällä maratonilla ne ovat Mauri Kunnaksen kirjoja sekä Onnelin ja Annelin kootut kertomukset. Otin tuohon pinoon myös joitain lyhyitä, kirjastosta lainassa olevia nuortenkirjoja, joiden avulla lukeminen saadaan rullaamaan vauhdilla, jos jostain syystä haluan taukoa muista kirjoista.

Ja nyt huomaan, että suunnitelmani ovat jälleen kerran aika suureelliset. Hyvä jos murto-osaan ennätän tarttua, mutta valinnanvaraahan täytyy olla. Eikö?


Maraton alkakoon huomenna ja tsemppiä muille osallistujille!


11.2. kello 14.15
Maraton on nyt virallisesti alkanut kohdallani, sillä ulkoiltu ja syöty on. Lähtötilanne siis mitä parhain. Aloittelen Jessie Burtonin Nukkekaapilla. Siinä olen jo menossa yli puolenvälin, joten mahtavaa olisi, jos edes sen saisin luettua loppuun maratonin aikana.


11.2. kello 22.30
Lyhyt päivitys tilanteeseen eli Nukkekaapissa etenin hyvän matkaa, sata sivua enää jäljellä. Luin molemmat Kunnaksen kirjat, Pikku-Kulta ja Tähtikarhu -lastenkirjan sekä Viiman loppuun. He eivät tiedä mitä tekevät edistyy sekin yllättäen huimaa vauhtia. Ei yhtään niin pelottava kirja tarttua kuin mitä ulkonäön perusteella voisi kuvitella :D Yhden novellinkin sain Oatesin kokoelmasta luettua ja viimeisemmäksi olen aloitellut Kepler62:ta, joten vielä hetken jatkan ennen kuin nukahdan tähän väsymykseen. Huomenna ajattelin nukkua pitkään, joten sen mukaan mennään.

Luetut sivut: 361


12.2. kello 14.15
Maraton on osaltani ohi, vaikka pidempääkin olisin kestänyt jatkaa. Ehkä jatkakin lukemista, kunhan koneelta pääsen. Eilen olin niin väsähtänyt, että jäi muissa blogeissa käynnitkin käymättä. Tänään pitää käydä kurkkaamassa :) Eilen tosiaan luin Kepler62 loppuun asti ennen kuin simahdin (huippuhyvä kirja!) ja tänään sain Nukkekaapin päätökseen. Lisäksi luin toisenkin novellin Oatesilta ja edistin Valtosen kirjaa sekä Hypnotisoijaa. Alla kuva loppuun asti luetuista.


Luetut kirjat sivumäärineen:

Mauri Kunnas - Kummallisuuksien käsikirja 80s
Mauri Kunnas - Yökirja 45s
Inkeri Karvonen - Pikku-Kulta ja Tähtikarhu 61s
Seita Parkkola - Viima 80s
Timo Parvela - Kepler62: Kutsu 121s
Jessie Burton - Nukkekaappi 151s

Jussi Valtonen - He eivät tiedä mitä tekevät 112s
Joyce Carol Oates - Tavallinen rakkaus 42
Lars Kepler - Hypnotisoija 44s

Yhteensä 736 sivua.

Vielä kesken
Melkein sama lukema kuin viime vuoden ystävänpäivämaratonilla.

Hyvää lukurauhan päivää!

8.2.2017

Tuutikki Tolonen: Mörkövahti ja Mörköreitti


Kuten monesti käy, kaikki alkoi aamupalalla.
kirjan alku

Miten ihanaa onkaan törmätä lastenkirjoihin, jotka viihdyttävät lasten (en epäile yhtään!) lisäksi myös aikuisempaa väkeä. Pelkästään tuon hurmaavan ja vauhdikkaan kannen perusteella voi päätellä paljon. Minä tein johtopäätöksen, että nyt on luvassa jotain hurjaa, hymyilyttävää ja raikkaan uutta.


Mörkövahti
Hillan (11 v), Kaapon (9 v) ja Maikin (6v 4 kk) kesäloma alkaa epävirallisissa merkeissä. Äiti on voittanut kahden viikon rentoutusloman Lapissa ja siksi ajaksi lapsille tulee kodinhoitaja. Mutta kun ovikello soi, paljastuukin jymy-yllätys: oven takana seisoo iso takkuturkkinen otus, joka haisee perunakellarilta ja ojentaa Hillalle paperilapun:
Vastaanottajaperhe: Hellemaa. Lähetetty: Koulutettu puoli-ihminen,
kansanomaisesti "mörkö", erityisala lasten- ja kodinhoito.
Pian selviää, että myös monet lasten kavereista ovat saaneet kotiinsa hoitomörön. Mistä oikein on kysymys? Mistä möröt ovat tulleet ja miksi? Takakansi

Mörköreitti 
Suuren mörköseikkailun toinen osa vie maan alle, sinne missä möröt asuvat. Maikki on menossa vastavierailulle rakkaan, pölisevän, perunakellarinhajuisen Grah-mörön kotiin. Mutta onko sinne pitkä matka? Siitä Maikilla ei ole aavistustakaan. Maikki vaeltaa maanalaisissa tunneleissa matkaoppaanaan merkillinen Portinvartija. Samaan aikaan maan pinnalla Hilla ja Kaapo tekevät kaikkensa saadakseen yhteyden Maikkiin - ja onnistuvat siinä, lopulta! Takakansi


Molemmat kirjat ovat koukuttavia ja varsinkin Mörkövahti loppui sellaiseen cliffhangeriin, että onneksi oli valmiina kirjastosta lainattu toinenkin osa. Mörköreitti jatkaa suoraan siitä missä edellisosassa jäätiin, joten nämä oli siitäkin syystä kiva lukea aivan peräkkäin.

Hellemaalle lähetetty Grah-mörkö on sympaattinen olento, eikä olleenkaan pelottava suuresta koosta huolimatta. Hänestä tulee itseasiassa herkästi mieleen Naapurini Totoron Totoro. Mörkö ei puhu ja näyttää hyvin halittavalta. Hilla, Kaapo ja Maikki taas ovat toimeliaita ja melko pelottomia lapsia, jotka eivät hätkähdä jäädessään kotiin ilman vanhempia vain likainen mörkö seuranaan. He päinvastoin suorastaan patistavat äitiä lähtemään. Lapset ottavat omatoimisesti asioista selvää yrittäen tutustua uuteen vähäpuheiseen ja ahtaassa komerossa viihtyvään lastenhoitajaansa.

Perheen pienimmällä, tomeralla Maikilla, on selvästi suurin yhteys Grah-mörön kanssa ja hän ymmärtää tätä herkästi. Kirjojen kummalliset hahmot, eivät rajoitu pelkästään mörköihin vaan Maikin kylpytakki on sekin oma lukunsa. Maikki käy kylvyssä ollessaan keskusteluja kylpytakkinsa kanssa, joka antaa hänelle viisaita neuvoja. Maikin kylpytakki on perheen vitsailunaihe, mutta joutuu Kaapokin viimein vastentahtoisesti myöntämään nähneensä kylpytakin liikkuvan.

Tuutikki Tolonen on selvästi oivaltanut, ettei asioita tarvitse selittää puhki. Jo pelkästään se että perheen matkusteleva isä on lapsille pelkkä Näkymätön Ääni, kertoo paljon. Hieno oivallus muutenkin. Möröt lastenvahtina on mahtava ja persoonallinen idea kaikinpuolin. Kokonaisuuden kruunaa Pasi Pitkäsen taidokkaat kuvat, jotka herättävät tarinan eloon. Ilmeikkäät möröt ovat niin harmittomia ja  ihastuttavia, että ne tuskin lukijoita karkoittavat. Koko mörkö-käsite pyöräytetään akselinsa ympäri. Pelottavuus on heistä poissa ja sen sijaan sitä titteliä kantavat noidat.

Ainakin ensimmäisen kirjan käännösoikeudet on myyty (ja jo käännetty) vaikka minne ja elokuvastakin on puhetta. Miten mahtavia uutisia! Nyt muutkit kuin me suomalaiset pääsevät nauttimaan suloisten mörköjen seurasta ja mukavasta seikkailusta.
_________________________________


Tuutikki Tolonen - Mörkövahti
Kuvitus: Pasi Pitkänen
Tammi, 2015
Kirjastosta


Tuutikki Tolonen - Mörköreitti
Kuvitus: Pasi Pitkänen
Tammi, 2016
Kirjastosta
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...