11.12.2018

Mitfordin murhat (Jessica Fellowes)


Florence Shorev saapui Victoria-asemalle taksilla kello 14.45.

Tätä ennen en ole juurikaan perehtynyt Mitfordin aatelisperheen elämään 1900-luvun alkupuolella, tiedän lähinnä perheen kuuden sisaren elämän olleen skandaalinkäryinen ja poliittisia ristiriitoja täynnä. Mitfordin murhat aloittaa sarjan, joka perustuu tosielämän murhiin ja historiallisiin henkilöihin. Kirjailija Jessica Fellowes on Downton Abbey sarjan luojan, Julian Fellowesin, veljentytär. Laitoin odotukset vähän korkeammalle tämän kirjan kohdalla kuin Julian Fellowesin Belgravian.

Takakannesta: Lontoolainen työläistyttö Louisa Cannon pakenee julmaa setäänsä ja päätyy sattuman kautta Mitfordin perheen lastenhoitajaksi upeaan maalaiskartanoon. Hänestä tulee 16-vuotiaan Nancy Mitfordin uskottu ja ystävä, ja yhdessä tytöt myös joutuvat keskelle salaperäisen junamurhan tutkintaa. Mitä tapahtui Florence Nightingalen kummityttärelle, joka nousi junaan Victorian asemalta, mutta ei koskaan saapunut määränpäähänsä? 

Mitfordin murhat on rauhallisempien mysteerien ystäville, jotka eivät pidä väkivallasta tai nopeatempoisesta juonesta. Kirja keskittyy enemmän tarinaan ja ihmisten välisiin suhteisiin ja niiden kehittymiseen. Luinkin kirjaa enemmän luokkayhteiskunta kuvauksena kuin dekkarina. Tyystin ei tietenkään rikostutkinnat puutu, vaan lukijaa hämätään matkan varrella, mikä on kirjalle pelastus. Tällä kertaa linkitys Downton Abbey tv-sarjaan ei tunnu niin tuulesta temmatulta, mutta Agatha Christieen on matkaa, vaikka Louisa poliisiystävänsä kanssa kovasti yrittävätkin.

Louisa ei sanonut mitään vaan käveli edellä lastenkamariin tavoittaakseen Dianan ja Deccan. Hän oli toivonut että hän ja Nancy olisivat enemmän samanlaisia kuin erilaisia, mutta ehkä hän oli sittenkin ypöyksin.



Jessica Fellowes - Mitfordin murhat
(The Mitford Murders, 2017)
Otava, 2018
Arvostelukappale

9.12.2018

RAPORTTI Helsingin Kirjamessut 2018



Missä vaiheessa joulukuu oikein ehti alkaa?! Messuista on jo reipas kuukausi aikaa (heh), mutta messuraportti tulee vasta nyt! Vuosi vuodelta pidän messuista enemmän, vaikka en voi sanoa kokevani oloani kotoisaksi suuren ihmismassan keskellä. Suuri tykästymiseni messuihin johtuu varmasti siitä, että vuosien aikana bloggarina on ehtinyt tutustua moniin ihaniin tyyppeihin, joita on aina yhtä kiva nähdä - vaikka sitten edes vilaukselta! Tänä vuonna messuilla oli käynyt ennätysmäärä kävijöitä, hurraa! Ohjelmajohtajana oli kirjailija ja yrittäjä Ronja Salmi. Suurin uudistus taisi olla ohjelmalavojen nimeäminen Helsingin kaunpunginosien mukaan, mikä oli paljon hauskempi kuin entiset nimet. Lastenalueella oli myös puhaltanut suuret tuulet ja se näyttikin hyvin yhteinäiseltä ja superkivalta alueelta!



Messuilin tänäkin vuonna perjantaina ja lauantaina. Tarkoitus oli käväistä myös sunnuntaina, mutta väsymys voitti, sillä kahteen päivään oli mahtunut jo paljon. Perjantaina ehdin olla töiden jälkeen muutamia tunteja ja silloin kiertelin 2e kirjat, jotka on tuskallisia kierreltäviä lauantaina, kun siellä on miljoona muuta ihmistä. Tämän opin kantapään kautta pari vuotta sitten ja nyt olen taktiikkaa muuttanut. Muuten kierreltiin ympäriinsä ja käytiin lopuksi levähtämässä Storytelin kahvilassa, jossa ehdin kuunnella hetken aikaa Antti Tuiskun elämäkertaa.

Lauantaina olikin kunnon hulinapäivä. Vietin messuilla melkein koko päivän eli suunnilleen 9 tuntia. Aamulla kello 9 oli bloggariaamiainen, jossa tällä kertaa vierailijoina oli Veera Nieminen, Liina Putkonen, Satu Vasantola, Antti Heikkinen ja Anja Snellman. Tähtihetkenä oli varmasti Heikkisen lukema pätkä omasta, uudesta kirjastaan Kehvelistä, joka kirvoitti yleisössä naurahduksia moneen kertaan. Muutenkin oli mielenkiintoisia keskusteluja. Sieltä saatiin mukaan Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina ja Minna Canthin Työmiehen vaimo


Sieltä jatkoin osastoilla kiertelyä ja katsoin muutaman haastattelun. Kävin tietysti myös ottamassa glitteriä naamaan Ooppera-Baletti -pisteellä. Päivällä oli myös ensimmäinen Kirjakultin, kirjabloggareiden oman booktube-kanava, tapaaminen. Sitten syömistä ja vähän lisää kiertelyä. Katsoin Saara Turunen haastattelee Antti Majanderia keskustelun, joka etukäteen ajateltuna vaikutti todella kiinnostavalta tapaukselta, että kirjailija saa vuorostaan haastatella kriitikkoa, jolta on saanut aika tylyt arvostelut, mutta latteaksi ja vältteleväksi itse keskustelu jäi. Kävin - tietenkin - myös silittelemässä lukukoira Börjeä, joka otti tilaisuuden ja lasten lukemiset hyvin rennosti pöydällä makoillen.




Messujen kirjasaalis jäi laihaksi, sillä bloggariaamiaisen kirjojen lisäksi kannoin kotiin vain kaksi antikvariaatista ostamaani Muumi-kirjaa.




Kiitos Messukeskukselle pressipassista!

4.12.2018

Siri ja erämaan kutsu / Isä, minä ja meri





Hetkeen en ole kuvakirjoja lukenut, vaikka jossain vaiheessa niitä luinkin hyvin aktiivisesti. Huomasin kirjastossa Lena Frölander-Ulfin uutuuden, joka tottakai lähti mukaan, sillä edellinen oli huippu! Sattumalta Myllylahti muisti minua samaan aikaan Leea Simolan uusimmalla Siri-kirjalla, jonka edellisestä osasta pidin kovasti, joten uusinkin oli pakko päästä lukemaan. Tiivistetysti voi heti alkuun sanoa, että laadukkaita kirjoja molemmat - jälleen!


Siri ja erämaan kutsu

Takakannesta: Kun Siri ja Siina pystyttävät teltan ja saavat luvan yöretkeillä takapihalla, alkaa kesän jännittävin leikki. Erämaaseikkailu tempaisee mukaansa, ja tutut puut ja pensaat vaihtuvat jylhäksi metsäksi, kahluuallas syvänsiniseksi vuoristojärveksi. Illan hämärtyessä huolella keitetty pedonkarkotusliemi on tarpeen, kun tytöt kohtaavat leikkipossu Rampon villit sukulaiset.

Siri ja erämaan kutsu käsittelee hienosti lasten mielikuvituksen voimaa ja sen todentuntua. Hurjia seikkailuja voi saada aikaan ihan vaan takapihalta käsin, jos on valmis kuvittelemaa. Leikeistä on myös turvallista palata tuttuun ympäristöön.

Simolan kuvitus on kuin raikas tuulahdus. Väreiltään harmonisissa kuvissa on paljon katseltavaa ja varsinkin yökuvat ovat herkullisia lasten mielikuvituksen lähdettyä lentoon vähän liiankin vauhdikkaasti. Oma lämmin ja kutsuva teltta on turvasatama pimeän yön keskellä.

Muita: Leea Simola - Siri ja vedenpaisumus




 
Isä, minä ja meri

Takakannesta: Vaikka oma isä on sosiaalinen ja vilkas voi itse olla ujo. Toisten lasten kanssa leikkimisen sijasta olisikin hauskempi häipyä koiran ja leikkiveneen kanssa omille teilleen. Etsimään kauniita kiviä. Ja tuolla, merenpinnan alla, uiskentelee hauki joka etsii tätiään, ja siellä vietetään juhlia joissa soi vaimea, ihana musiikki. Sellaisiin juhliin tarvitsee mennä vain jos itse haluaa. Ja kenties meren limaisuus ei olekaan niin vaarallista?

Vaikka Isä, minä ja meri on tuttuun tapaan tumma kuvitukseltaan, sen sivujen sisältä aukeaa kutsuvat ja hienot juhlat merenalaisessa salongissa. Simolan tapaan Frölander-Ulf on tarttunut myös lasten mielikuvitus -aiheeseen ja loihtinut varsinaisen taikamaailman, jossa kesää on mukava viettää, kun tarvitsee omaa aikaa.



Leea Simola - Siri ja erämaan kutsu
Myllylahti, 2018
Arvostelukappale

Lena Frölander-Ulf - Isä, minä ja meri
Teos & Förlager, 2018
Kirjastosta

1.12.2018

M. R. Carey - Maailman lahjakkain tyttö


Hänen nimensä on Melanie. Se juontuu "mustaa tyttöä" tarkoittavasta muinaiskreikan sanasta, mutta hänen ihonsa on itse asiassa hyvin vaalea, joten nimi ei oikeastaan sovi hänelle.

Huomaan yllättäen lämmenneeni dystopia kirjoille, sillä lähiaikoina olen lukenut useammankin hyvän kirjan. Päällimmäisenä mielessä on Rick Yanceyn Viides Aalto-trilogia, joka nappasi välittömästi mukaansa huikaisevaan seikkailuun. M. R. Careyn Maailman lahjakkain tyttö on loistavaa jatkumoa tälle genrelle ja saa pohtimaan, että olenko minä muuttunut vai genre.

Takakannesta: Melanie on hyvin erityinen pikkutyttö. Joka aamu Melanie istuu huoneessaan odottamassa. Kun häntä tullaan hakemaan luokkaan, kersantti osoittaa Melanieta aseellaan samalla kun kaksi muuta sotilasta sitoo tytön pyörätuoliin. Melaniesta tuntuu, etteivät he pidä hänestä. Hän vitsailee, ettei pure, mutta he eivät naura.

Aamuisin Melanie sidotaan kiinni pyörätuoliin ja viedään luokkahuoneeseen muiden lasten kanssa, jossa heille pidetään oppitunteja. Parhaita ovat päivät, jolloin Justineau on opettajana. "-- ja hän näkee Justineaun, pyörryttävä onnentunne valtaa mielen ja hänestä tuntuu kuin hänen sydämensä liihottaisi taivaalla." Muista raakamaisista aikuisista Melanie ei pidä. Melanie ja muut lapset ovat tutkimuskohteita, sillä he kantavat maailmalla raivoavaa virusta, josta todella vähän ihmisiä on selvinnyt tarttumattomina. Melanie on erilainen kuin muut zombit. Hän kykenee ajattelemaan ja hallitsemaan itseään paremmin kuin muut.

"Viattomat arkiset esineet hämmentävät häntä hieman ja palauttavat mieleen kaukaisen ajan, jolloin riitti kun huolehti turvaseksistä ja siitä, mihin oli pysäköinyt autonsa."

Maailman lahjakkain tyttö ei ole mitään Walking Dead toisintoa (vaikka kyseisestä sarjasta tykkäsinkin), vaan siinä on ajatusta ja todella syvällisiäkin tasoja. Toki löytyy myös raakuuksia ja verta, mutta ne ovat enemmänkin sivuseikka. Henkilöt ovat hienosti rakennettuja ja zombi Melanien voisin sanoa jopa olevan inhimillinen. Jep, outo yhdistelmä. Vaikka en voi väittää tuntevani zombi-kirjoja kauheasti, uskallan todeta, että Maailman lahjakkain tyttö on niiden joukossa aivan omalla tasollaan. Tarina ja henkilöt herättävät tunteita ja kirjaa ei voi päästää hyppysistä.

Maailman lahjakkain tyttö on zombitarina jollaista ei ole ennen kirjoitettu. Se sopii mainiosti genreen sen enempää vihkiytymättömälle - tosin elokuvakannet tekevät hallaa hienolle sisällykselle. Seuraavaan dystopia nälkään taidan lukea Hävityksen tai Siilon.

★½
M. R. Carey - Maailman lahjakkain tyttö
(The Girll with all the Gifts, 20)
Like, 2017
Omasta hyllystä

28.11.2018

Sarjakuvahaasteen koonti



Sarjakuvahaaste loppuu virallisesti ylihuomenna eli perjantaina ja tähän tai aloituspostaukseen voit käydä linkkaamassa oman haastekoontisi tai linkit yksittäisiin postauksiin. Oma osuuteni sujui odotetusti ja sain luettua ison pinon sarjakuvia, yhteensä 61. Pääsin siis ylimmälle Asterix-tasolle.
Joukossa on kuvaromaaneja ja aforismikirjan tapaisia, mutta halusinki pitää haasteen rajat vähän väljempinä kuin mitä ihan perinteisellä sarjakuvalla tarkoitetaan. Odotan myös innolla mitä muut ovat lukeneet!


SUOSIKKEJA

Shaun Tan: The Arrival 
Brian Selznick: Wonderstruck 
Petteri Kantola: Ajan kanssa 
Hannele Mikaela Taivassalo: Scandorama
Will Eisner: Talo Bronxissa
Vivek J. Tiwary: Viides Beatle - Brian Epsteinin tarina
Liv Strömquist: Prinssi Charlesin tunne
Tolle & McDonnell: Olemisen mestarit
Katie Green: Lighter Than My Shadow
Emily Carroll: Through the Woods 

Frank Miller: Viskiä, vaaroja ja vamppeja 
Faith Erin Hicks: Friends with Boys
Gene: Kullervo
Terry Moore: Muukalaisia paratiisissa
Eoin Colfer: Illegal 




Koko lista (61 kpl - tasolla Asterix)
Gossip Girl - For your eyes only -manga
Mikki ja hukkunut meri
Sisaret 1918
Sami Aho: Dying
Arne Bellstorf: Baby's in Black
Charles Burns: Musta aukko 
Emily Carroll: Through the Woods 
Ben Catmull: Ghosts and Ruins
Chapuzet - Corbeyran - Brahy: Cognac: Demonien paluu
Daniel Clowes: Wilson
Chihoi: Juna
Eoin Colfer: Illegal 
Hugleikur Daggson: Kuvitetut klassikot 
Edith: Tom's Midnight Garden
Will Eisner: Talo Bronxissa
Gene: Kullervo
Katie Green: Lighter Than My Shadow
Faith Erin Hicks: Friends with Boys
Sanna Hukkanen: Juuri 
Petteri Kantola: Ajan kanssa
Ranmaru Kotone: Your name (#1-3)
Mauri Kunnas: Piitles
Ina Majaniemi: Huone yhdelle  
Milo Manara: Lumimies
Manu Larcenet: Robin Hood - Metsien ikämies 
Manu Larcenet: Pieniä voittoja
Kivi Larmola: Päällystakki 
Mangin & Dupre: Saalistajien Klubi - Bogeyman
Mangin & Dupre: Saalistajien Klubi - Juhla
Martinelli: Agatha - The Real Life of Agatha Christie 
Eeva Meltio: Saari - Island 
Mezzo - J. M. Dupont: Love in Vain: Robert Johnson ja paholainen tienristeyksessä
Frank Miller: Perhearvot
Frank Miller: Viskiä, vaaroja ja vamppeja 
Terry Moore: Muukalaisia paratiisissa
Anne Muhonen: Kesä jona opin soittamaan ukulelea
Antti Ollikainen: Flu - Jäätävä lentsu
Brian Selznick: Wonderstruck
Shirleyn & Colden: The Crow  
Liv Strömquist: Prinssi Charlesin tunne
Liv Strömquist: Nousu ja tuho
Hannele Mikaela Taivassalo: Scandorama
Shaun Tan: The Arrival 
Vivek J. Tiwary: Viides Beatle - Brian Epsteinin tarina
Tolle & McDonnell: Olemisen mestarit

23.11.2018

Sarjakuvahaasteen synkkä loppukiri





Aikaa Sarjakuvahaasteen loppuun on enää tasan viikko(!) ja minä olen saanut oman urakkani päätökseen. Kokosin lyhyesti alle kaikki viimeisimmät sarjakuvat, jotka olen saanut luettua loppuun.



Wilson
Daniel Clowes
(Like, 2010)

Daniel Clowesin ensimmäinen sarjakuvaromaani Ghost World tarttui elämäänsä etsivien teinityttöjen maailmaan, kun taas Wilson kertoo yksinäisyyden runtelemasta keski-ikäisestä miehestä, mutta aiheet eivät loppujen lopuksi taida ollakaan niin kaukana toisistaan. Etsitään ja pohditaan maailmaa.

"Wilson on suurisydäminen nahjus, yksinäinen poikamies, rakastava isä ja aviomies, idiootti, sosiopaatti, harhainen mahtailija, hauras kukkanen, sataprosenttisesti wilsonmainen." Näin monisanaisesti takakansi kuvailee Wilsonia, joka albumissa näyttäytyy lähinnä inhottavana ja negatiivisena ihmisenä. Miehen silmälasien läpi katsottuna maailmakaan ei näytä kummoiselta paikalta. Onneksi emme tunne toisiamme.

Jos marraskuu ei tarpeeksi masenna, niin lue Wilson.



Cognac: Demonien paluu (#1)
Chapuzet - Corbeyran - Brahy
(Zoom Teufel, 2016)

Albumi aloittaa Cognac-sarjan, joka kertoo Anna-Fanely Simonista, kokeneesta sotareportterista ja valokuvaajasta, joka pääsee palaamaan töiden takia lapsuudenmaisemiinsa. Hänen päästyä perille Ranskassa Charenteen selviää, että hänen lapsuudenystävänsä on kuollut ja Annan reportterin nenä haistaa välittömästi, että kaikki ei ole mennyt aivan niin kuin virallinen versio kertoo.

Hieman fokusta vei itse tarinasta ja jännityksestä pois loputtomilta tuntuvat jaarittelut ja yksityiskohtaiset selostukset konjakista ja sen valmistuksesta yms. Muuten albumi oli ihan mielenkiintoinen ja tyylikkäät kuvat miellyttivät silmää. Tämä ensimmäinen osahan on vasta pintaraapaisu hahmoihin ja tarinaan, sillä sivujakin on juuri alle viisikymmentä.


Pieniä voittoja
Manu Larcenet
(Wsoy, 2003)

Takakannesta: Marco on kyllästynyt työhönsä valokuvaajana ja miettii, mikä elämässä olisi tekemisen arvoista. Hän lopettaa terapian ja muuttaa maalle pahansisuisen kissansa kanssa. Siellä hän tapaa kärsivällisen tytön, löytää ystävän ja yrittää voittaa taistelut, joihin paniikkihäiriö hänet haastaa. 

Vielä nykyäänkin tuntuu yllättävältä törmätä kaunokirjallisiin teoksiin tai sarjakuviin, jotka käsittelevät mielenterveyttä. Päähenkilöllä on jonkin verran yhteistä ensimmäisenä esitellyn Wilson-sarjakuvan nimihenkilön kanssa. Tässäkin pohditaan syvästi elämää ja olemista. Suurena erona on tosin onneksi Pieniä voittoja-albumin toiveikkuus ja välillä surkuhupaisaksikin yltyvä meno.




Love in Vain: Robert Johnson ja paholainen tienristeyksessä 

Kuvitus: Mezzo
Teksti: J. M. Dupont
(Like, 2014)

Love in Vain kuvaa tunnetun bluesmuusikon, Robert Johnsonin elämänkaaren. Legendan mukaan Johnson teki tienristeyksessä sopimuksen paholaisen kanssa ja sai sen seurauksena ilmiömäisen kyvyn soittaa kitaraa. Hänen elämään kuului vahvasti musiikin lisäksi naiset ja viina, jonka seurauksena mies menehtyi (1938) vain 27-vuotiaana.

Albumin kuvitusjälki on tyylikästä ja vahvaa. Kuvat ovat mustavalkoisia ja hallitsevana värinä on musta. Tekijöillä on ollut vahva draamantaju, sillä sydän syrjällään joutuu seuraamaan Johnsonin elämän luhistumista, vaikka puolessa välissä albumia näyttää toiveikkaalta. Mutta sydän on jäänyt Mississippiin, jossa rautatie erottaa mustat ja valkoiset, ja sinne on palattava.




Musta aukko
Charles Burns
(Like, 2005)

Kulttisarjakuvan mainetta kantavan Mustan aukon luin alunperin Halloween viikkoa varten, mutten sitten ehtinyt lopulta postata siitä. 400 sivuinen tiiliskivi esittelee painajaismaisia kuvia nuoruudesta hurjan taudin siivittämänä, joka ei sitten lopulta ehkä olekaan niin kaukaa haettu rinnastus nuoruuteen.

Takakannesta: Seattle 70-luvulla. nuorten keskuudessa alkaa levitä tauti... teinirutto. Joillekin ilmestyy muutama paise tai ihottumaa, toiset muuttuvat tunnistamattomiksi hirviöiksi ja kasvattavat uusia ruuminosia... kaikki leimautuvat loppuiäkseen. Metsään kerääntyy erakoitunut yhteisö. Ja sitten alkavat murhat...

Musta aukko on epämiellyttävä ja paikoin hyvin häiritsevä albumi, jota ei tehnyt mieli lukea iltamyöhään. Kuvat ovat Love in Vainin tapaan mustavoittoisia ja voimakkaasti tehtyjä. Sairauden kuvaukset olivat karseita ja muutenkin kuvasto oli vaikeasti lähestyttävää. Jos albumista poistaa teiniruton, niin jäljelle jää hyvinkin perinteinen kuvaus amerikkalaisten nuorten sekoiluista: alkoholista, suhdesotkuista ja seksistä.

Huh, olipas aikamoinen kattaus synkkiä sarjakuvia, joiden joukosta nostaisin Love in Vain -albumin, joka sykähdytti eniten tarinallaan ja myös kuvilla. Voisin myös hyvin kuvitella palaavani Cognac ja Pieniä voittoja jatko-osien pariin joskus myöhemmin.


18.11.2018

Kepler62 - Uusi maailma: Kaksi heimoa (Timo Parvela ja Pasi Pitkänen)


Kani kallisti veikeästä päätään ja suki korviaan,
jos ne nyt edes olivat korvat, ja jos se nyt edes oli kani.

Oli hyvin iloinen yllätys kuulla, että Kepler62-sarja saisi toisen "tuotankokauden", sillä ykkönen oli jo huippuhyvä ja rakastuin päätä pahkaa Pasi Pitkäsen kuvituksiin. En epäile hetkeäkään ettenkö olisi nuorempanakin ihastunut sarjaan. Kepler62 - Uusi maailma jatkaa tarinaa parin vuoden aikaraon jälkeen siitä mihin ykköskauden viimeisessä kirjassa jäätiin. Veljekset Joni ja Ari ovat muiden nuorten kanssa päätyneet Kepler62-planeetalle, jonne he ovat luoneet kylän suojaisaan notkelmaan planeetan arvaamattomia myrskyjä piiloon. Mukaan on päätynyt myös häijy asetehtailija Vallvik, joka haluaa tehdä planeetasta eliitin asuinsijan sitten kun Maa on asumiskelvottomassa kunnossa.

Joitain suuria muutoksia on ehtinyt tapahtua tämän ja viime kirjan välillä, sillä Ari ja Joni eivät ole enää yhdessä. Kaksi heimoa seuraa Jonin kamppailua planeetalla, jossa ruoka uhkaa loppua gangsterikanien pilatessa viljelmät ja nälkä aiheuttaa eripuraa leirissä ja uhkaa yltyä kapinaksi asti. Kirjassa näyttäytyy ensimmäistä kertaa myös salaperäinen X.



Mikään ei ollut yksinkertaista elämässä. Oli toivoa ja oli toivottomuutta. Kaikki saattoi muuttua yhdessä silmänräpäyksessä. Siksi mikään ei saanut olla peruuttamatonta. Oli olemassa loppuja ja uusia alkuja. Oli olemassa vihaa, mutta myös rakkautta.

Kepler62: Uusi maailma on sävyiltään ja tarinaltaan synkempää materiaalia, vaikka se suunta olikin odotettavissa ykköskauden viimeisten kirjojen jälkeen. Kylä kokee hurjia vastoinkäymisiä, eikä Jonillakaan ole vastausta kaikkeen, vaikka hänestä päällikkö tehtiinkin. Pidin kovasti X:stä, jolle jäi varmasti vielä pari ässää hihaa seuraavia osia varten. Niitä odotellessa!


Kepler62: Uusi maailma - Kaksi heimoa
Timo Parvela ja Pasi Pitkänen
Wsoy, 2018
Kirjastosta

3.11.2018

Loppuvuoden Kolme Kovaa


Sen sijaan, että listaisin isommin loppuvuoden lukusuunnitelmia, ajattelin esitellä vain kolme kirjaa, jotka toivon saavani - jos en luettua loppuun, kuvasta löydätte syyn, niin - ainakin aloitettua. Löytyisihän niitä kirjoja kilometripostauksen verran, mutta kokeillaan nyt vähän maltillisempaa lähestymistapaa tällä kertaa. Kaksi kuukautta jäljellä enää tätä vuotta, enkä halua sen kummemmin stressata, että mitä kaikkea pitäisi ehtiä lukea. Lukusaldo tulee jäämään alhaisemmaksi kuin vuosiin, jouduin käydä Goodreadsissakin alentamassa 150 kirjan tavoitetta, sillä vuosi on ollut aika erilainen. Mutta ei tästä mitään nyyhkytarinaa tule, sillä kirjoja on silti kasassa mahtava määrä jo nyt!




Sitten ne Loppuvuoden Kolme Kovaa:





Yösirkus (Erin Morgenstern)

Bones of the Moon (Jonathan Carroll)

Se (Stephen King)


Tarvitseeko noita edes sen kummemmin perustella kuin että haluan viimein lukea ne!

25.10.2018

Matt Haig - Kuinka aika pysäytetään


Olen vanha.
Se on tärkein asia, jonka kerron. Asia, jota todennäköisesti et usko. Jos näkisit minut, luulisit minua varmaankin noin nelikymppiseksi, mutta se olisi täysin väärä luulo.

Olen onnistunut ohittamaan täysin Matt Haigin kirjat, vaikka Radleyn perheen olen joskus omistanutkin ja se on edelleen kilometrin mittaisella lukulistallani. Tänä vuonna suomeksi ilmestyneen Kuinka aika pysäytetään -kirjan aikamatkustusteema kiehtoi sen verran, että kirja pääsi heti tuoreeltaan lukuun ja hieno se olikin!

Takakannesta: Tom Hazardilla on salaisuus. Hän näyttää tavalliselta 41-vuotiaalta mieheltä, mutta on harvinaisen tilansa vuoksi elänyt jo vuosisatoja. Tom on nähnyt Elisabetin aikaisen Englannin ja jazz-ajan Pariisin ja maailmaa Etelämereltä New Yorkiin. Nyt hän janoaa tavallista elämää.Selvitäkseen hengissä Tomin on jatkuvasti vaihdettava identiteettiään. Nyt hänellä on täydellinen ammatti: historianopettaja lontoolaisessa koulussa. Opettajana hän voi kertoa lapsille sodista ja noitavainoista kuin ei olisi ollut itse todistamassa niitä. Tom voi yrittää häivyttää mielestään alati kantapäillä vaanivan menneisyytensä, kunhan hän vain muistaa yhden säännön - rakastua ei saa.

Ensinäkemältä Tomia voisi pitää aivan tavallisena miehenä, mutta vuosien kuluessa voisi huomata, ettei hän näytä vanhenevan ollenkaan. Tom on neljäsataavuotias, mutta nelikymppiseltä näyttävä.  Hän kuuluu muiden itsensä kaltaisten kanssa Albatrossi-järjestöön, joka vastapalveluksen hinnalla pitää heistä huolta siirtämällä heidät kahdeksan vuoden välein uuteen paikkaan, jotta he eivät paljastuisi maailmalle. Tom ei ole - omien sanojensa mukaan - mikään seksikäs vampyyri, vaan hän vanhenee siinä missä muutkin, mutta paljon hitaammin. Tärkeää on olla herättämättä huomiota tai nousta keskipisteeksi. Rakastuminenkaan ei ole toivottua, sillä siitä ei koskaan voisi tulla kestävää. Kahdeksan vuoden määräaika umpeutuu väistämättä.

Haig kuljettaa tarinaa hienosti eri aikakausien välillä Tomin muistojen mukaan. Ripotellen kirjailija valottaa Tomin neljänsadan vuoden pituista elämää aina sieltä 1500-luvulta lähtien ja hänen ensirakkaudestaan, josta toipuminen on vienyt aikaa, mutta äkkiä näyttääkin siltä, että sydän voisi olla avoinna uudelle rakkaalle. Hienoja ajatuksia sisältyy ajan ja ikuisuuden pohtimiseen. "Jos voisin olla pelkäämättä sitä, että aika kuluu -- miten eläisin?" Elämä virtaa vääjäämättömästi eteenpäin kohti väistämätöntä loppua, eikä voimalla vyöryävää virtausta vastaan voi uida, mutta voimme tehdä valintoja. Maailma muuttuu, mutta jotkin asiat pysyvät aina samoina ja merkityksellisinä.

"Jos tässä hetkessä tekee väärän päätöksen, se jää kummittelemaan. -- Yksi käännös väärään suuntaan riittää eksyttämään perin pohjin. Se, mitä teemme nykyhetkessä, pysyy luonamme. Se tulee takaisin. Mistään ei voi selviytyä ilman seuraamuksia."

Merkkaan itselleni muistiin Radleyn perheen lisäksi myös Haigin nuorille suunnatut joulukirjat.


Matt Haig - Kuinka aika pysäytetään
(How to Stop Time, 2017)
Aula & Co, 2018
Kirjastosta

21.10.2018

Miten teillä sujuu Sarjakuvahaaste?

Syksy koitti ja vaikka kelit ovat olleet ihmeen lämpimiä, on se pian ohi ja sen myötä myös järjestyksessään toinen blogiaikanani pitämä lukuhaaste eli Sarjakuvahaaste. Jos saldo on vielä nollassa, ei hätää, reilu kuukausi on aikaa kahlata läpi albumeita, sillä pelkästään yhdelläkin voi osallistua mukaan levittämään blogissa tai somessa sarjakuvien ilosanomaan.

Olen ottanut loppukirin ja käynyt kirjastossa lainaamassa viimeisen kasan sarjiksia, jotka haluaisin ehtiä lukea haasteeseen. Minkäännäköistä paniikkia ei ole vaan olen ehtinyt pitkin vuotta lukea suhteellisen säännöllisesti sarjiksia ja koossa onkin jo yli kolmekymmentä teosta eikä sen enempää tasoja haasteessa olekaan. Mutta vauhtia ei hidasteta!



Miten sujuu sarjakuvien ahmiminen? 

Tuleeko jo korvista ulos vai onko 
koko haaste unohtunut kiireiden keskellä?


PS. Teen vielä lähempänä haasteen loppua postauksen, johon oman koonnin tai linkit postauksiin voi käydä laittamassa, niin saan näppärästi niistä koottua yhteenvedon.

16.10.2018

Hel-YA 2018





Pari viikkoa sitten järjestettiin jo toisen kerran Suomessa nuorille ja nuorille aikuisille suunnattu Hel-YA -kirjallisuustapahtuma Helsingissä, Kulttuuriareena Gloriassa. Sain tapahtumaan kutsuvieraslipun ja ovella sai käteen kirjakassin, jonka sisältä löytyi minun tapauksessa Jennifer Mathieun kirja Näpit irti! ja Nelli Hietalan Kenen joukossa seisot, Miia Martikainen? Lukuihmisen saa aina hyvälle tuulelle antamalla kirjan käteen.😃

Gloriassa oli monenlaista ohjelmaa melkein nonstoppina klo 13-19. Salin puolella käytiin kiinnostavia paneelikeskusteluja ja nähtiin screeniltä kirjailijatervehdyksiä ja aulan puolella oli kaikkea työpajoista virtuaalikirjavinkkaukseen ja pinssien tekoon. Minua kiinnostivat ennen kaikkea paneelit, joten istuin melkein kuusi tuntia tiiviisti penkissä. Pieniä taukoja oli toki paneelien välillä, jolloin ehti vaihtaa kuulumisia tuttujen ja uusien tuttavuuksien kanssa.



KLO 13.00
Nonna Wasiljeff (tänä vuonna ilmestynyt Loukkupoika), K.K. Alongi, (Kevätuhrit-trilogia) ja Helena Waris (Vedenkehrääjä, Linnunsitoja-trilogian toinen osa, ilmestyi syksyllä) aloittavat tapahtuman keskustelemalla dystopiasta ja siitä miten ovat päätyneet kirjoittamaan siitä.

 

KLO 13.45
Laura Lähteenmäki (keväällä ilmestynyt Yksi kevät) ja Anu Holopainen (Sydänhengitystä) pohtivat naisen roolia ja lapsettomuutta satavuotiaan Suomen ajalta. Mukana olisi pitänyt alunperin olla myös Essi Ihonen (Ainoa taivas), mutta hän ei päässyt paikalle.



KLO 14.45
Elina Rouhiainen (Aistienvartija, Väki-trilogian toisen osa, julkaistiin juuri) ja Emmi Itäranta (Kudottujen kujien kaupunki) pääsevät kertomaan viimeisimmät kuulumiset heidän romaaniensa adaptaatioista, sillä Rouhiaisen Väki-sarjasta on suunnitteilla TV-sarja ja Itärannan Teemestarin kirjasta tehdään elokuva, jos kaikki sujuu hyvin. Tästäkin keskustelusta puuttui kolmas kirjailija, sillä Aleksi Delikouras (Nörtti-sarja) ei päässyt paikalle.




KLO 15.30
Tässä välissä jaettiin Demin kirjoituskilpailun palkinnot ja ensimmäistä kertaa jaettiin neljä kotimaisia kirjoja koskevaa YA-.palkintoa, joita oli voinut ennen tapahtumaa käydä äänestämässä.

  • Vuoden YA-hahmo: Corildon
    (Erika Vik: Kaksosauringot-trilogia)
  • Vuoden paras YA-kirjan aloitus: Muistojenlukija (Elina Rouhiainen)
  • Vuoden paras YA-kirjan pari: Mina & Tom
    (Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras)
  • Vuoden paras YA-kirjan kansi: Taikuri ja taskuvaras (Kirjailija: Anniina Mikama, Graafikko: Sami Saramäki) 





KLO 15.30
Päivä vain parani iltaan mennessä, sillä yksi eniten odottamistani keskusteluista oli "Mikä (kaikki) ottaa päähän nuortenkirjakeskutelussa?" Oman näkemyksensä oli jakamassa 15-vuotias Maiju Koivula, tubettaja Mikko Toiviainen (Kalenterikarju), kirjabloggari Katri (Bookishteaparty) ja
kirjailija Sini Helminen (Veden vallassa, Väkiveriset-sarjan kolmas osa, ilmestyi keväällä). He keskustelivat aiheesta itsenäisesti ja käsittelivät YA-kirjallisuutta aika laajastikin ja hauskasti, sillä yleisöltä irtosi naurut monet otteeseen. Oli tosi mukavaa, että YA-kirjallisuuden kuluttajille oli tehty oma paneelin, sillä silloin aiheesta pääsee kuulemaan ihan toisesta, mutta yhtä tärkeästä näkökulmasta. Olisikohan seuravana sitten paneeli, jossa on yhdistetty kirjailijat ja lukijat?

PS. Oot Katri huikee😍



KLO 17.15
Seuraavaksi saatiin lavalle kirjailijat Erika Vik (Nefrin tytär, Kaksosauringot-trilogian päätösosa), Elina Pitkäkangas (RuskaKuura-trilogian päätösosa) ja Magdalena Hai (Kolmas sisar) keskustelemaan fantasian yhteiskunnallisesta tasosta. Tarinan sijoittaminen tuntemattomaan maahan  tuntemattomien olentojen asuttamina mahdollistaa esimerkiksi muukalaisuuden ja erilaisuuden käsittelyn ilman lukijoiden valmiita odotuksia jotain vaikkapa ihmisryhmää kohtaan. Aiheita voidaan käsitellä niin sanotusti puhtaalta pöydältä.

Hai kertoi koonneensa kirjalistaa monimuotoisista henkilöhahmoista ja tuon listan löydät täältä.



KLO 18.00
Lopun huikeasta ohjelmanumerosta vastasivat Salla Simukka (Sytytä valot!/Sammuta valot!) ja Siri Kolu (Kesän jälkeen kaikki on toisin), jotka kysyvät toisiltaan kaiken sen, mitä heiltä ei yleensä kysytä. Simukka ja Kolu ovat niin hyviä ystäviä ja molemmat samalla aaltopituudella, että heidän jutusteluaan oli mahtava kuunnella. Lopussa he paljastivat kirjoittavansa yhdessä trilleritrilogiaa, joka ilmestyy toukokuussa ja jonka ensimmäinen osa kulkee nimellä Kontakti.


Kuusituntinen päivä ei tuntunut olleenkaan niin pitkältä! Hel-YA oli taas kerran lämminhenkinen, täynnä toinen toistaan kiinnostavampia paneeleja. Jos missasit tapahtuman, voit käydä silti tunnelmoimassa sitä Elina Pitkäkankaan ja Sini Helmisen youtube-kanavalla.


Nähdään taas tämän kuun lopussa Helsingin Kirjamessuilla!

11.10.2018

Liv Strömquistin teoksia





Liv Strömquistin teokset ovat aiheensa puolesta varmasti kuuminta hottia tänä aikana kun pinnalla ovat esimerkiksi feminismi, politiikka, luokkayhteiskunta, tasa-arvo ja ilmastonmuutos. Blogeissa olen törmännyt näihin sarjakuva-albumeihin vähän väliä, mikä on huippua ihan senkin kannalta, että todella harvoin mikään  s a r j a k u v a  on niin monella luvussa ja sen jälkeen vielä esiteltynä blogin puolella! Pidän tästä suuntauksesta ja toivon jatkossakin törmääväni vastaavaan ilmiöön.😄


PRINSSI CHARLESIN TUNNE
Kymmeneen lyhyempään sarjakuvaan jaettu albumi pohtii mitä on rakkaus, parisuhde ja avioliitto. Se kyseenalaistaa suhteen valta-asetelmat ja normit, joita emme välttämättä ole edes tulleet ajatelleeksi, sillä ne ovat niin iskostettuja päähämme. Strömquist ehtii samalla tarttua moniin muihinkin kysymyksiin, jotka tarjoavat hauskoja ja huolestuttaviakin oivalluksia: Miksi miesten on mahdoton puhua tunteista? Oliko Ronald Reaganin vaimo kommunisti? Mitä mustasukkaisuus on? Miksi kaikki rakastavat Raymondia, vaikka Raymond vihaa kaikkia naisia?

Albumista poimittua:
  • Lause "miehet saavat avioliitossa pallon jalkaansa" on huuhaata; eron jälkeen miesten fyysinen terveys, psyykkinen hyvinvointi ja itsetunto huonontuvat. Toisinkin kuin naisilla, joihin ero vaikuttaa aivan päinvastoin. 
  • Patriarkaatti loi tilanteen, jossa naiset olivat pakotettuja ajamaan sivellisyyden kulttuuria: nujertamalla oman seksuaalisuutensa he saivat pääsyn yhteiskunnan tauloudellisiin mahdollisuuksiin.
  • "Rakkaudesta" on perinteet hylänneessä, uskonnottomassa ja individualistisessa yhteiskunnassa yksinkertaisesti tullut se asia, joka luo elämään merkitystä.

Strömquist on käyttänyt hyödyksi tutkimustietoa ja haastatteluja, joiden lähteet on merkattu albumiin ylös, jos kiinnostaa tutkia jostain asiaa lisää. Prinssi Charlesin tunne herätti paljon ajatuksia ja tuntemuksia kuten alun neljän todella hyvin tienaavan mieskoomikon vitsien peruselementtien esittely. Ehkä olisi aika päivittää kliseitä? Kaikesta en ollut samaa mieltä ja välillä albumi näyttäytyi hyvinkin kyynisenä, mutta kaiken kaikkiaan vahva suositus.

Prinssi Charlesin tunne







✚   ✚   ✚

 
NOUSU JA TUHO
Nousu ja tuho käsittelee puolestaan kapitalismia, yhteiskuntaluokkia ja varallisuuden jakamista. Se ei ole yhtä napakka paketti kuin Prinssi Charlesin tunne, vaan mielenkiintoni hiipui puolessa välissä. Voi toki johtua siitä, että politiikka - varsinkaan Ruotsin - ei ole erikoisalaani tai varsinkaan suuria intohimon kohteitani. Alun mielenkiintoisen ilmastonmuutos-osion jälkeen siirryttiin ihan liian nopeasti politiikkaan.

Takakannesta: Miksei kukaan puutu maailmanlaajuiseen äärimmäisen rikkauden ongelmaan? Miksi etsimme mindfulnessia itämaisista opeista, vaikka oma länsimainen, kapitalistinen järjestelmämme on historiallisesti täysin ylivoimainen mitä tulee hetkessä elämiseen?

Albumista poimittua:

  • Tosi-TV:ssä työväenluokka esitetään ja dramatisoidaan vajavaisina ja viallisina ihmisinä ja heistä voi tulla "kokonaisia ihmisiä" vain seuraamalla asiantuntijoiden neuvoja, joita leimaavat keskiluokan sosiaaliset arvot. 
  • "Luulen, että menestykseni mediassa perustuu siihen, että... olen aina uskaltanut panostaa johonkin epävarmaan, koska minulla on erittäin hyvin pärjäävien, valkoisten vanhempieni tarjoama taloudellinen perusturva."
  • Globaalin kapitalismin taloudelliset epäoikeudenmukaisuudet ja ahneuden voi nähdä tiettyjen liian rikkaiden sukujen perinnöllisenä psyykkisenä häiriönä.

Sarjakuva onneksi loppuu varsinaiseen herkkupalaan eli asiantuntijoiden ehdotuksiin siitä, kuinka poistaa äärimmäinen vauraus, sillä sehän on valtava maailmanjaaluinen ongelma. Näyttää äkkiä luettuna hassun hauskalta ajatukselta, mutta on siinä ideaa. Strömquistin mukaan 1% maailman väestöstä omistaa enemmän kuin jäljelle jäävät 99%. Se pistää miettimään.

Nousu ja tuho


✚   ✚   ✚


Kiitos Sammakolle näiden kustantamisesta ja lukulistalle jää vielä Strömquistin Kielletty hedelmä.


Liv Strömquist
Prinssi Charlesin tunne (Prins Charles känsla, 2010)
Nousu ja tuho (Uppgång och Fall, 2016)
Kirjastosta
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...