28.7.2017

Mintie Das - Storm Sisters: Kuohuva maailma (#1)


He soutivat ääneti. Kasvava kuu ei juuri valaissut,
mutta vesillä heidän oli aina helpompi olla.

Huomaan kantaneeni kirjastosta kotiin kasan nuorten- ja YA-fantasiaa, joten luvassa taitaa olla tuhti sukellus noihin maailmoihin. Laajennan tässä samalla pikku hiljaa omaa lukumukavuusaluettani. Nykyisin Suomessa asuvan Mintie Dasin Storm Sisters -sarjan aloittaa tyttöpiraateista kertova Kuohuva maailma.

Takakannesta: Viisi nuorta tyttöä matkaa yksin maailman merillä. He ovat naamioituneet merirosvoiksi suojellakseen itseään vaaroilta ja vihollisilta, mutta se ei riitä. Vauhdikas pakomatka alkaa 1780-luvun Shanghain hämyisiltä kujilta ja oopiumiluolista, vie heidät halki Intian valtameren aina Malediiveille ja Arabian niemimaalle asti, eivätkä edes myrskyt ja huimat meritaistelut pysty katkaisemaan matkantekoa.

Pystyvätkö tyttöpiraatit pelastamaan kuninkaallisen merialuksen, saati itsensä? Onko sittenkään hyvä idea liittoutua kapinallisten poikien kanssa, jotka jakavat tyttöjen menneisyyden salaisuudet? Ja tärkein kysymys kaikista: mitä heidän vanhemmilleen ja muille stormilaisille tapahtui?


Stormit ovat suuri joukko merten suojelijoita, joiden tehtävänä on suojella hädässä olevia ja tuhota viholliset. He tulevat eri puolilta maailmaa ja heillä on laivoja kaikilla merillä, joista osa on kuin kaupunkeja tyrmine, kirjastoineen ja sekatavarakauppoineen. Stormit myös puhdistavat käyttövesiä lirium-nimisellä kasvilla, jota löytyy hankalasti veden alta. Ruumiillisen harjoittelun lisäksi tärkeää ovat ankarat moraalisäännöt ja henkiset voimavarat. Stormilaisuus ei ollut suorittamista, ihminen itse oli Storm.



Tuhon päivänä kaikkiin Stormien laivoihin hyökättiin ja stormit lakkasivat olemasta. Kasvottomat sotilaat tappoivat tyttöjen vanhemmat ja nyt Charlie, Sadie, Liu, Raquel ja Ingela ovat yrittäneet selvittää kuka iskun takana oli. 17-vuotias poikamainen Charlie on laivan vanhimpana kapteeni. Keskimmäisiä ovat kirjaviisas ja huolehtivainen Sadie, järkevä Liu ja eläväinen Raquel sekä joukon nuorimpana 11-vuotias Ingela, arvaamaton kauhukakara.

Kuohuva maailma on vauhdikas meriseikkailu, jonka paras puoli on jämäkät tytöt ns. miesten maailmassa. "Kun hänen vuoronsa koittaisi, hän ei olisi läheskään yhtä kiltti. Senpä tähden tytöt kaikkine tunteiluineen ja moralisointeineen eivät kuuluneetkaan merelle." Kirja tarjoaa raikkaan oloisen näkökulman. He eivät haikaile prinsessalaivojen perään tai pelkää toimintaa. Yhdessä he selviävät kaikista vastoinkäymisistä ja voivat luottaa täysin toisiinsa.

Romaania rytmittää tyttöjen lyhyet lokimerkinnät lukujen alussa. Periaatteessa tämä kai on young adult-kirja, mutta omaan makuuni tuntui enemmän nuortenkirjalta. Voisinpa nuorentaa itseäni kymmenen vuotta, sillä nyt en voinut olla huomaamatta kirjan lapsellisuuksia ja turhan selittelevää kieltä.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Mintie Das - Storm Sisters: Kuohuva maailma
(The Sinking World, 2014)
Tammi, 2016
Kirjastosta

26.7.2017

John Green - Tähtiin kirjoitettu virhe


Talvi lähestyi loppuaan, olin kuudentoista, ja äiti
tuli siihen tulokseen, että olin varmasti masentunut.

Omassa hyllyssäni on majaillut jo pitkään John Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe, mutta jostain on päähäni pinttynyt ajatus, etten välttämättä pitäisi siitä. Ajattelin sen varmaan olevan niitä tavanomaisia teininyyhkytarinoita, jotka kaikessa melankolisuudessaan saavat vain pyörittelemään silmiä. Tähtiin kirjoitettu virhe ei ole mitään sellaista. Se on itseironinen, hauskakin ja koska puhutaan syövästä, niin tietysti surullinen. Toisille itkettävä. Romaani on kuitenkin enemmän voimauttava kuin masentava kuvaus sairaasta nuoresta.

Hazelin äiti haluaisi kovasti tyttärensä saavan elää normaalia teinin elämää, johon kuuluu kaverit ja ulkona käyminen. Ylipäänsä elää elämää. Ei täysin mutkaton juttu, sillä Hazelilla on ollut kilpirauhassyöpä, mutta nyt hänellä on kehkoissa etäpesäkkeitä, joiden takia hän vetää perässään pientä happisäiliötä. Hän pysyy enimmäkseen neljän seinän sisällä lukien ja miettien kuolemaa.


Äidin aikaansaannoksena Hazel käy vertaistukiryhmässä kerran viikossa muiden nuorten syöpäkuntoutujien kanssa, jotka tosin vaihtuvat koko ajan - kuoleman sivuvaikutusta. Siellä hän tutustuu Augustukseen, jolla on ollut luusyöpä, mutta joka on tullut ryhmätapaamiseen kaverinsa pyynnöstä. Augustuksesta tulee paras asia Hazelin elämässä ja päinvastoin.

"Minua olisi voinut hermostuttaa - istuin sentään tuntemattoman pojan autossa matkalla hänen kotiinsa tuskallisen tietoisena siitä, että romukeuhkoni haittaisivat sopimattomien lähentelyjen torjumista, mutta hän ajoi niin ällistyttävän huonosti, etten voinut ajatella mitään muuta."

Tärkeässä asemassa on myös Hazelin pakonomainen tarve saada tietää mitä hänen lempikirjansa, Peter Van Houtenin Viistoa valoa, lopussa oikeasti käy. Onko Hollantilainen tulppaanimies ketku ja mitä tapahtuu Annan hamsterille? Greenin kirja tuntuu aidolta, se ei yritä liikaa tai tunnu pelkältä itsesäälivyöryltä. Hazel tietää mitä tuleman pitää ja kenties suojakeinona suhtautuu asiaan pessimistisellä huumorilla. Augustuksen kanssa hän saa kokea tavallisempaa teinielämää.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

John Green - Tähtiin kirjoitettu virhe
(The Fault in Our Stars, 2012)
Wsoy, 2013
Omasta hyllystä

21.7.2017

Paula Silvonen - Nukkemestari


"Perron katoamisesta oli kulunut viikko, kun yöpakkaset tulivat.
Aloin ymmärtää, että päiväni olivat luetut. Talvi tulisi aikaisin."

Nautin monestakin kirjasta, jota luen, mutta harvoin hurmioidun täysin. Nukkemestari vei mennessään ja tykkäsin kun kirja möllötti lukupinossa keskeneräisenä, sillä tiesin että meillä oli vielä yhteistä aikaa jäljellä. Hyvien tarinoiden ei soisi koskaan päättyvän.

Kahdeksan vuotta sitten Tuhka karkasi orpokodista ja kaiveli tunkioita selviytyäkseen. Hän löytää pelättyjen nekromantikkojen killan luota paholaista esittävä marionetin ja nukke lumoaa hänet. Sinä iltana Tuhka päättää tulla nukkemestariksi ja aloittaa esiintymiset kauppatorilla. Hän tuo sadun ihmisten kovan elämän keskelle, mutta rahaa sillä on vaikea ansaita, kunnes hän tapaa Perron.

"Olin aina ollut häilyväinen tunteissani - vuoroin syvällä murheen
alhossa, vuoroin ylitsevuotavan riemukas - mutta tiesin, että
halusin takertua ajatukseen Perron rakkaudesta."

Kauppiaskaravaanin mukana kaupunkiin tulleelle Perrolle kuuluvat sanat. Hänen kasvatusäitinsä on nekromantikko, joten Perro tietää, että Tuhkan marionetti tarvitsee verta. He viihtyvät hyvin toistensa seurassa, kunnes Perro katoaa ja Tuhka jää yöpakkasten armoille. Hän kuitenkin pelastuu ja päätyy Marionettimiehen oppiin Outonäköisyyden laakson marionetti- ja varjoteatteriin tekemään kuvaelmia.

Marionettimies on tarinan mysteerihahmo. Hän on pitkä ja laiha mies, joka pitää kasvojensa suojana luusta tehtyä naamiota. Tuhka tutustuu Marionettimiehen muihin, nuoriin oppilaisiin ja
kiintyy oppi-isäänsä. "Haavani paranivat ja löysin rauhan - tunsin jopa onnea aina silloin tällöin, kun istuin kahden Marionettimiehen kanssa tulen äärellä kirjaa lueskellen ja marionettien kanssa harjoitellen." Taustalla häilyy edelleen ajatus Perrosta ja Kuoleman vieraillessa ensimmäistä kertaa teatterissa rauha rikkoutuu.

Toinen puoli tarinaa on pappi Loew, joka pelätty inkvisitio ja jättiläismäiset, kömpelöt golemit takavasemmallaan hallitsee kaupunkia. Inkvisiotio tuomitsee armottomasti ja syyttömiä ei ole olemassakaan. "Pappi Loew katseli kiinnostuneena, kun elämä katosi yövartijan silmistä. Äsken täällä, nyt jo poissa." Mies janoaa yhä enemmän valtaa ja hänellä on suunnitelmansa. Hän ei kaihda väkivaltaa tai ihmisuhreja. Pappi Loew pelkää ainoastaan menneisyyden aaveita ja haikailee entistä rakastettuaan. Lopulta nämä Tuhkan ja pappi Loew'n tarinat kohtaavat.

"Ajattelin rakkauttakin. Ajattelin toiveitani ja tulevaisuutta. Aamun
sarastaessa minusta tuntui, että olin tyhjä ajatuksista mutta täynnä valoa."

Paula Silvonen maalaa kirjan sivuille keskiajankaltaisen, synkän ja irvokkaankin maailman, mutta toisaalta niin kiehtovan ja erikoisen. Kaduilla vallitsee ulkonaliikkumiskielto ja ties mitä on meneillään jykevien rakennusten seinien sisällä ja luolissa. Kauhuromantiikkaan kuuluu kuitenkin myös se valon pilkahdus eli rakkaus, joka on taidokkaasti kuvattu. Toista samanlaista romaania en tiedä, vaikka alle yritin etsiä toisia samantyylisiä kirjoja tunnelmaltaan tai aiheiltaan. Nukkemestari on niin omalaatuinen, että nautin lukemisesta paljon. Ja se on vasta kirjailijan esikoisromaani, joten jään innolla seuraamaan mitä Silvonen mahdollisesti seuraavaksi kirjoittaa.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Muita samankaltaisia...


...aiheeltaan
Jessie Burton: Nukkekaappi

...tunnelmaltaan
Marissa Mehr: Veristen varjojen ooppera
Tiina Raevaara: Yö ei saa tulla
Matthew G. Lewis: Munkki 


_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
★½
Paula Silvonen - Nukkemestari
Myllylahti, 2016
Arvostelukappale

19.7.2017

Kuvakirjoja 2017






Huomaan, että tänä vuonna kuvakirjat ovat jääneet pahasti taka-alalle, mutta näin kesällä on aikaa korjata asia. Olen törmännyt kuitenkin hyviin vinkkeihin tänä vuonna ilmestyneistä lastenkirjoista ja haluankin tuoda ne blogiini asti. Kotimaiset kirjat oli tarkoitus näkyä paremmin ja huomaan, että näistä vain yksi on suomalaisen tekijän. Pitää siis käydä vielä etsimässä kotimaisia vinkkejä.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Milla & Mari

Milla ja Mari ovat sisatuksia ja kuvakirja näyttää miten tytöt kuluttavat aikaansa juna-asemalla ja matkalla. Monenlaista hauskaa he keksivät, mutta välillä tulee riitojankin. Sitten sovitaan.


"Milla mietti sanojaan joita ei pitänyt sanoa ja painoi ne piiloon. Hän keksi paljon kivempia sanoja joista syntyi taas silta heidän välilleen."

Konkreettinen junamatka toimii myös symbolisessa merkityksessä: riidan ollessa pahimmillaan sataa ja junassa on yhteys poikki. Ystävyyden taas rakentuessa ennalleen mennään sillan yli.
Tekstiä on vähän, joten paljon kuvien varassa. Kuvitus on herkkää ja taidokasta. Nostalginen kuvitustyyli hämäsi kirjastossa hetken, kun ajattelin tämän olevan joku vanha kirja, vaikka nimenomaan etsin uutuuksia. Mutta todella mukavaa siis, että tyyli ei ole totaalisesti kadonnut nykymaailmasta.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Kyllä, sanoi Koala

Kalle-koalan spesiaalialaa on päiväunet eukalyptuspuussa. Se ei pidä maan tasalla olevasta melskeestä, joka vaikuttaa kiireiseltä ja levottomalta. Kallen päivät kuluvat aina samalla tavalla, eikä koskaan tee mitään uutta. Se ei tahtoisi lähteä edes muiden eläinten leikkeihin mukaan, kun puussakin riittää hommaan. Myöhemmin koala katuu hiukan valintaansa, kun alhaalta kuuluu nuotiolauluja. Oikeasti koala pelottaa kaikki mahdolliset vaarat alhaalla maassa. Sitten olosuhteiden pakosta se joutuu jalkautumaan maankamaralle, eikä siellä olekaan niin kamalaa.

Kirjassa on hauskaa riimittelyä. Se kertoo uskaltamisen ilosta ja uuden löytämisestä - ei mikään itsestäänselvyys vanhemmallekaan lukijakunnalle. Kuvituksessa on draamantajua ja kuvat taitavatkin olla koko kirjan suola. Itse ihastelin voimakkaita värejä ja jännittäviä kuvakulmia.


_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Kadonneiden eläinten saari

Pasi Pitkänen on tuttu Mörkövahdin ja Kepler62 kautta ja nyt häneltä ilmestyi oma, hyvin tunnistettava kuvakirja, joka huokuu seikkailuhenkeä ja viidakon huminaa.

Matias vie pikkusiskonsa Jennin syntymäpäivälahjaksi sirkukseen ja kesken esityksen sirkuksen katon läpi rysähtää valtava musta olento, joka vie Jennin ja lavalla kyyhöttäneen leijonanpennulla mukanaan. Matias lähtee perään lavan takaa löytynyt leijona mukanaan ja alkaa huima viidakkoseikkailu. He päätyvät saarelle, jossa oleskelee omituisia eläimiä. Enää pitää vain etsiä Jenni ja leijonanpentu.

Kadonneiden eläinten saari on hienosti mietitty kokonaisuus kannesta kanteen. Nyt jo alkaa tuntua siltä, että Pitkäsen kirjojen kohdalla voi luottaa hyvään, laadukkaaseen tarinaan ja tietysti huiman hienoihin, värikylläisiin kuviin. En saa niistä koskaan tarpeekseni. Sanomaltaan kirja tarttuu tärkeään aiheeseen, joten toivottavasti tämä vauhdikas tarina päätyy monien lasten ja aikuisten luettavaksi.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Danny Parker - Milla & Mari
Kuvitus: Freya Blackwood
(Molly & Mae, 2016)
Karisto, 2017
Kirjastosta


Rachel Bright - Kyllä, sanoi Koala
Kuvitus: Jim Field
(The Koala Who Could, 2016) 
Mäkelä, 2017
Kirjastosta


Pasi Pitkänen - Kadonneiden eläinten saari
Wsoy, 2017
Kirjastosta

16.7.2017

4v synttärit ja kirjaostoksia


Meinasi blogisynttärit mennä ihan ohi. Hurja Hassu Lukija täytti eilen jo neljä vuotta(!). Huh, mihin se aika oikein menee. Bloggaamisesta on muodostunut jo niin luonnollinen osa elämää, etten muista enää millaista oli kirjoittaa vihkoihin lukupäiväkirjaa. Tätä kautta on päässyt jakamaan kirjarakkautta muiden kanssa, enää lukeminen ei ole yksinäinen harrastus. Ahkerasti käyn muiden blogeja tutkailemassa ja kirjavinkkejä etsimässä sekä yritän kommentoida usein, mutta kun seurattavia on melkein parisataa, niin aina ei ihan kaikkialle pysty kirjoittelemaan. Olen saanut bloggareiden joukosta ystäviä, joiden kanssa yhteys toivottavasti pitää jatkossakin 😊

Tällä hetkellä odotan Hel-YA! (Helsinki Young Adult Literary Convention) -tapahtumaa ja syksyn kirjamessuja - sekä kaikkia ihania uutuuksia mitä on tulossa. Ja niitä yli sataa lukematonta omasta hyllystä. Ja kirjastolainoja. Ja ja ja... Mikä ihana vuosi onkaan tulossa.

Synttärihengessä esittelen samalla uusimmat kirjahyllyasukkaani, jotka olen ostanut tämän vuoden aikana, sillä arkistoja tutkaillessani huomasin, että ole pitkään aikaan esitellyt kirjahankintoja täällä blogin puolella. Instatilini on enemmän ajantasalla näistä jutuista.


Tuula Karjalainen: Tove Jansson - Tee työtä ja rakasta
Ennustan, että tästä vuodesta tulee kunnon Tove Jansson -vuosi, sillä hänen kirjojaan olen ehtinyt lukea monta ja postissa sain juuri uusimman kirjan, Bulevardi ja muita kirjoituksia, josta on luettuna ensimmäinen novelli. Varmasti todella hyviä loputkin. Muumimaailma ja todellisuus -teoksen kautta olen jo Janssoniin tutustunut, mutta lisätieto ei ole pahitteeksi.

Erin Morgenstern: Yösirkus 
Tätä näkee vähän väliä siellä sun täällä ja kirja vaikuttaa juuri sellaiselta, josta voisin tykätä paljon. Outo, rönsyilevä sirkusmaailma vetää puoleensa.

David Mitchell: Pilvikartasto
Sen verran tiedän, että tästä on elokuva tehty, jonka olen tallentanutkin, mutten katsonut, koska kirja pitää lukea ensin. Monikerroksinen seikkailu kuulostaa haastavalta, toisaalta ei kai tätä ole turhaan niin monesti palkittu.


Hugh Howey: Siilo 
Scifi trilogian ensimmäinen osa, jossa maailma on saastunut elinkelvottomaksi. Selvästi tarina vähän synkempiin hetkiin.

Philip Teir: Talvisota
Luin ensimmäisen Teirini vasta keväällä ja pidin kovasti. Talvisotaa on kenties kehuttu vielä enemmän, joten ei tarvinnut kauaa miettiä ostanko. Alaotsikolla avioliittoromaani kulkuva kirja herättää kiinnostuksen.

Mark Helprin: Talvinen tarina
Ei nimen perusteella ehkä mikään kauhean hyvä kesäkirja, mutta säästetään kylmään talveen 😄 Tässä kirjassa riittääkin lukemista, joten rakkaustarina murtovarkaan ja kuolemansairaan Beverlyn välillä New Yorkissa vieköön mukanaan.



Kate Morton: Kaukaiset hetket
Luulin lukeneeni Mortonilta enemmänkin, mutta näköjään vasta yksi kirja korkattu. Paluu Rivertoniin oli hieno romaani, joskin odotan löytäväni kirjailijalta vielä täydellisemmän tarinan - ja uskon myös vahvasti sen löytäväni. Hyllystä löytyy myös ennestään Hylätty puutarha, jonka pariin haluaisin kesällä ehtiä.

Joyce Carol Oates: Putous
Kirjoitustyyli uppoaa minuun täysin. Vaikken aina ole täysin itse tarinasta nauttinutkaan, niin kieli on saanut hurmokseen. Blondi oli jotain niin suurenmoisen hienoa, että tunnen jopa pienoista pelkoa aloittaa uutta kirjaa Oatesilta. Voiko mikään enää nousta samalla tasolle?

Isabel Allende: Ääretön suunnitelma ja Sydämeni Inés
Allende-kokoelmani alkaa olla täysi ja olen iloinen, että törmäsin vihdoin näihin puuttuvaan kahteen. Henkien talo on ollut yksi parhaita kirjoja ikinä eikä yhtään huonommaksi jäänyt Rouva Fortunan tytär tai
Auroran muotokuvakaan. Ehkä luen jo kesällä Sydämeni Inéksen, joka on tositapahtumiin perustuva romaani köyhän ompelijattaren tiestä sankarittareksi.


Looking good. Reilu puolivuotta on mennyt ja ostelu on pysynyt hyvin maltillisena. Katson nykyään paljon tarkemmin mitä ostan ja olen pienentänyt hankintalistaa. Näistä olen kuitenkin innoissani! Minulla alkoi juuri sopivasti kesäloma, joten toivottavasti ehdin lukea paljon ja pidän kenties jossain välissä oman lukumaratonini, kun en harmikseni ole ehtinyt mukaan kahteen edelliseen.

Aurinkoista kesää teille ihanat lukijat!
 

13.7.2017

Viimeksi katsotut Netflix-sarjat


Uusi ystävä astui hetkeksi elämääni. Tunnette hänet varmasti nimeltä Netflix. Siitä seurasi tietysti jumiutuminen tv:n ääreen (ehkä on ihan hyvä, etten itse sitä omista). Päätin piristää blogiani hyppäyksessä sarjojen ihmeelliseen maailmaan ja alla on esiteltynä kolme hyvää tv-sarjaa, jotka tutkimusmatkallani löysin. Kaksi niistä tiesin etukäteen katsovani ja kolmas valikoitui ihan fiiliksellä. Ja kas vain, huomaan, että kaikki kolme perustuvat enemmän tai vähemmän johonkin kirjalliseen tuotokseen.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Uusi Sherlock
4. kausi
Trilleri/Rikos
2017

Yhdessä Sherlock-kaudessa on vain kolme jaksoa, mutta ne tuntuvatkin enemmän elokuvilta, sillä kestoa on puolitoista tuntia. Siinä ajassa ehtii jo kehitellä kunnon tarinan ja päästä tunnelman kanssa pidemmälle. Ne jotka eivät kyseistä sarjaa tunne, niin kyse on löyhästä sovituksesta Arthur Conan Doylen Sherlock-tarinoihin, mutta modernissa Lontoossa. Todella hyvä sarja, katsokaa.

Uusi Sherlock on parhaimpia sarjoja ikinä ja pitkän odotuksen jälkeen pääsin viimein katsomaan uusimman kauden. Neljäs kausi olikin jo paljon synkempi, vaikka ainahan nämä ovat olleet jollain tapaa raskaita. Olen enemmän tottunut siihen, että Sherlock (Benedict Cumberbatch) selvittelee sattumanvaraisia rikoksia Watsonin (Martin Freeman) kanssa ja siinä lomassa he naljailevat toisilleen, mutta nyt kaikesta oli tullut paljon henkilökohtaisempaa, kaikki liittyi suoraan Sherlockiin.

En voi sanoa tykänneeni sekoilevasta Sherlockista, hänenhän pitäisi olla fiksu ja kaiken tavanomaisen yläpuolella. Koko tämän kauden suurin juoni oli niin keksitty juttu, taisi käsikirjoittajilta loppua kunnolliset ideat kesken. Toisaalta Sherlockin menneisyys paljastuu ja näin ollen hänen käytöstään voi paremmin yrittää ymmärtää.

Pidän sarjan nopeatempoisesta tavasta edetä, se on toisinaan aikamoista aivojumppaa, jos itse yrittää ratkaisua pohtia tai pysyä perässä Sherlockin huimissa päätelmissä. En pistä pahakseni, jos sarja saa lisää tuotantokausia.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _


A Series of Unfortunate Events
1. kausi
Seikkailu/Draama/Perhe
2017

Boudelairen sisarukset Violet (Malina Weismann), Klaus (Louis Hynes) ja Sunny (Presley Smith) jäävät orvoiksi kodin palatessa poroksi ja ystävällinen, mutta ei kovin teräväpäinen Mr. Poe (K. Todd Freeman) on määrätty etsimään heille uuden kodin. Kuvioihin astelee kreivi Olaf (Neil Patrick Harris), joka kovasti haluaa (latteasti ilmastuna) lasten huoltajaksi heidän rahojen takia. Pelottava ja pakkomielteinen kreivi ei kuitenkaan omatoimisia lapsia huijaa, jotka sinnikkäästi yrittävät pysyä hänen pitkien kynsien ulottumattomissa. Aikuiset eivät kuitenkaan näe kreivi Olafin naamion taakse, vaikka hän hyvin avoimestikin ilmaisee olevansa rahan perässä, lapsien hyvinvointi ei voisi vähempää kiinnostaa.

A Series of Unfortunate Events perustuu Lemony Snicketin kirjoittamaan nuortenkirjasarjaan, Surkeiden sattumusten sarja. Ensimmäisen kauden aikana käsitellään kirjasarjan neljä ensimmäistä osaa. Kertojana on Lemony Snicket, joka omalta osaltaan toi väriä sarjaan välihuomautusten ja varoitusten kera. Tv-sarja on hupaisalla tavalla välillä hyvinkin överi. Ankeudesta huolimatta se on huumoripitoinen ja nokkela - mikäli tietysti natsaa oman huumoritajun kanssa yksiin. Visuaalinen ilme on synkkä väreiltään, hyvin unenomaista ja epätodellinen. Netflix myös ovelasti mainostaa itse itseään sarjassa. Ja sarjalla on hieno tunnusmusiikki.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _


Riverdale
1. kausi
Draama/Rikos/Mysteeri
2017

Tiesin kyllä ennestään Achie-sarjakuvasta, mutten ole lukenut niitä. Juoni ja näkemäni traileri vaikuttivat sopivan mystisiltä, joten otin riskin ja lähdin katsomaan sarjaa. Heti alussa koin vahvoja Twin Peaks fiiliksiä: tavallinen pieni kylä, jossa pinnan alla kytee salaisuuksia ja jotain uhkaavaa.  Kaikki alkaa oikeastaan siitä, kun lukiolainen Jason Blossom katoaa ja löytyy myöhemmin kuolleena.

Sarja seuraa nuorten joukkoa, joka yrittää päästä tragedian yli ja selviytyä samalla koulumaailmasta ja ihmissuhteista. Suloinen naapurintyttö Betty (Lily Reinhart) on ihastunut punapää Archieen (K. J. Apa), mutta äitinsä kanssa Riverdaleen juuri muuttanut Veronica (Camila Mendes) saa Archien huomion osakseen. Mitään tavanomaista koko kauden kestävää kolmiodraamaa tästä ei (onneksi!) kehkeydy, vaan Betty ja Veronica ystävystyvät ja heistä tuleekin varsinainen power duo. Nuorten sarjan hengessä jollekin on tietysti langetettava mean gils -status ja sitä kruunua kantaa kuolleen Jasonin kaksoissisar Chery (Madelaine Petsch), joka tuntuu salailevan asioita Jasonin kuolemaan liittyen. Sitten on vielä sarjan kertojaäänenäkin oleva, Archien entinen paras kaveri, Jughead (Cole Sprouse), joka kirjoittaa ylös kaikki tuona kesänä tapahtuneet asiat.

Nuoret pääsevät selville Riverdalen salaisuuksista ja kaikenlaista outoa tuntuu olevan meneillään siellä sun täällä. Täytyy sanoa, että naiset hallitsevat tätä sarjaa täysin! Parasta oli ehdottomasti Veronican ja Bettyn kosto naisia huonosti kohteleville urheilujätkille. En tiedä johtuiko se naisten vahvoista rooleista vai heikommasta näyttelemisestä, mutta miehet jäivät vähän latteiksi heidän rinnallaan. Go gilrs!

Pitkin ensimmäistä kautta on meneillään kaikkea kiinnostavaa ja sarjassa on hyviä juttuja ystävyydestä, moraalista ja itsekunnioituksesta - ja siitä, että meidän naisten pitää pitää yhtä. Päälleliimatulta tuntui kiintiöhomo, joka oli kaiken lisäksi hyvin stereotyypinen. Hänet olen nähnyt jo miljoona kertaa. Huvittuneisuutta sen sijaan sai aikaan Blossomien perhe, joka varmasti olisi buukattu, jos Twilight aikoinaan olisi etsinyt punapäistä vampyyriperhettä. 😂

Riverdale on sopivan tummansävyinen ja mystinen sarja, johon jäin kieltämättä erittäin koukkuun.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Oletko katsonut kyseisiä sarjoja? Mitä pidit?


11.7.2017

Vesi: Kirja maailman tärkeimmästä aineesta


Maapalloa pitäisi kutsua vesipalloksi.

En tiennyt, että tietokirjoistakin voi tykätä, mutta tässä asiassa onneksi auttoi viime vuonna ilmestynyt Yö: kirja unesta ja pimeän salaisuuksista, joten lukulistalle meni automaattisesti myös tekijöiden uusin kirja Vesi: Kirja maailman tärkeimmästä aineesta. Visuaalisuuden perään olin tälläkin kertaa, mutta eihän se haittaa jos siinä sivussa tulee sivistyttyä vähän lisää.

Lähde mukaan matkalle
taivaalla laahaavista pilvistä
merten syvyyksiin,
Pariisin viemäreistä muinaisten
tähtien räjähdyksiin.



Kirja on siis hyvin laaja kokonaisuus, mutta toisaalta vesi on niin monessa mukana, ettei sitä kaikkea tule ajatelleeksikaan. Kirjassa on neljä isompaa kokonaisuutta, jotka ovat planeetta, luonto, ihminen ja sukellus. Planeetassa tutustutaan veteen ja sen olomuotoihin. Tässä kohtaa kirjaa esitellään myös kirjan sankarittaret, Aallotar ja Olomuotoprinsessa, jotka seikkailevat kanssamme pitkin matkaa. Sivuilta löytyy Olomuotopeli, grafiikkaa sekä muutaman sivun mittaisia sarjakuvia. Asioita on kerrottu tekstin lisäksi kuvan keinoin, joka tietysti keventää lukemista, mutta auttaa ennen kaikkea tajuamaan vaikeaselkoisilta vaikuttavat asiat nopeammin.



Luonto-osuudessa keskitytään valtameriin, niiden kummallisiinkin asukkaisiin, suovesiin, sademetsiin sekä kuivien alueiden eliöiden selviytymiseen. Tämä on oma lempiosuuteni, jossa pääsee sivukaupalla ihastelemaan Satu Kontisen kuvia. Kirja on tietysti visuaalisesti jälleen todella upea ja minuun vetoaa etenkin tummalle pohjalle tehdyt eläväiset valkoiset piirrokset.

Ihmisosuudessa pohditaan meidän suhdetta veteen ja  sitä, miten se saataisiin riittämään kaikille. Yhdellä sivulla on esitetty erilaisten tuotteiden ja ruokien vesijalanjälki, ja ajattele: 200 gramman suklaalevy vaatii 3400 maitopurkillista vettä! Huhhuh. Viimeisessä osuudessa sukelletaan menneisyyteen, aikojen alkuun asti.

Vesi on hyvin tuhti pakkaus, eikä sitä ei hetkessä lueta, mutta siinä on hyvin tärkeää asiaa, jota olisi hyvä pysähtyä aina välillä miettimään. Mikään ei kestä ikuisesti, mutta omalla toiminnalla voimme pidentää käyttöikää.

_____________________________________________

Vesi: Kirja maailman tärkeimmästä aineesta
Teksti: Laura Ertimo
Kuvat: Satu Kontinen
Myllylahti, 2017
Arvostelukappale

8.7.2017

KIRJAN MONET KASVOT: Harry Potter


No niin, nyt kun sain kunnialla suoritettua dekkari- ja prideviikon on aika palata uuden postaussarjani pariin. Viimeksi tutkailtiin Garpin maailmaa ja Twilightia, joista löytyi hyvin erilaisia versioita, mutta niin löytyy tämänkin kerran uhrista. Itseasiassa niin paljon, että pyhitin sille kokonaan oman postauksen. Kyse on tietenkin Harry Potterista. Otin mukaan vain ensimmäisen osan, Harry Potter ja viisasten kivi, ettei postaus paisuisi liikaa.



Ylläolevat kirjat ovat ilmestyneet Englannissa tai Yhdysvalloissa. Harry Pottereiden suosiosta ja niihin käytetystä panostuksesta kertoo jotain sekin, että niistä on otettu painoksia yhdessä maassa mitä erilaisimmilla kansilla. Viimeisimpänä olen nähnyt neljän kirjan kansisarjan, joista voi valita minkä tuvan tunnuksen ja värimaailman niihin haluaa. Luksusta.

Suurin inspiraation lähde näkyy olevan Tylypahkan juna, joka on mukana neljässä kannessa. Kahdessa hellyyttävä Hagrid. Värejä hallitsee punainen ja sininen. Kollaasiin keräämäni kannet ovat tyylikkäitä ja omaa silmääni miellyttää erityisesti ylärivin piirretyt kannet, joita katsoessa tahtoisi palata äkkiä Tylypahkaan. Muita hienoja ovat keskimmäisen rivin toinen sekä ihan viimeinen kansi. Kansirakkautta ♡


Ulkomaalaisista löytyy sitten kaikenlaista värikästä ja ... jännittävää. Nopeasti jos vilkaisee molempia kollaaseja on englanninkieliset kannet tyylikkäämpiä ja taitavammin tehtyjä. Ylläolevien kansien kohderyhmä näyttäisi olevan 6-10-vuotiaat. Mitä ihmettä Persia, Ranska, Italia ja Kiina? Suomi erottuu taas edukseen, olen aina tykännyt noista Mika Launiksen karikatyyrimäisistä kuvista (suomikannet ovat tosin päässeet jonkun sivuston mukaan häiritsevimpien kansien joukkoon:D).

Pidän myös Venäjän ja Indonesian kansista, niissä sentään on tyylikkyyttä. Suomen lisäksi pari muutakin maata on tarttunut shakinpelaamiskohtaukseen, mutta muuten luudalla lentäminen ja Hedwig hallitsevat. Huomion arvoista on sekin, että ulkomaalaisissa kansissa esiintyy melkein jokaisessa Harry, mutta suurimmasta osasta englanninkielisistä hän puuttuu kokonaan.


Mikä on oma lempparikantesi? Oletko kerännyt hyllyysi erilaisia Pottereita? 
Ensi kerralla tutkaillaan vähemmän eriäviä tulkintoja herättäneitä kansia.


Kirjan monet kasvot -postauksia
Garpin maailma / Twilight

7.7.2017

Louise Penny - Naivistin kuolema


Jane Neal kohtasi luojansa varhaisaamun
usvassa kiitospäivää edeltävänä sunnuntaina.

Naivistin kuolema on palkitun kirjailijan, Louise Pennyn, esikoisteos, mutta suomennokset ikävä kyllä on nyt luettu. Minulle nämä kaksi lukemaani Pennyn kirjaa ovat olleet todella hyviä ja varsinkin toinen osa Kylmän kosketus on dekkarikastin kärkeä. Aloitin Armand Gamachesta kertovan sarjan vähän hassussa järjestyksessä, mutta ei se mitään. Lopun jännitys oli ehkä vähän laihanlainen, kun muistin sentään ketkä vielä seuraavassa ovat mukana, niin he eivät ainakaan voineet olla syyllisiä.

Takakannesta: Kun kiitospäivän aamu valkenee Three Pinesin maalauksellisessa pikkukylässä, sen rauhalliseen elämään tottuneet asukkaat alkavat valmistautua juhlan viettoon. Yksi heistä ei kuitenkaan enää koskaan avaa silmiään, sillä taidemaalausta harrastanut opettaja Jane Neal löydetään metsästä kuolleena. Paikalliset olettavat hänen joutuneen metsästysonnettomuuden uhriksi, mutta Montréalista saapuva rikoskomisario Armand Gamache on toista mieltä. Paratiisimaiselle paikkakunnalle on luikerrellut pahuuden käärme.  

Three Pines on niin rauhallinen kylä, ettei siellä ollut tarvetta edes poliisille. Siksi tapahtunut kuolema järkyttää kyläläisiä erityisesti. Lisäksi kuollut Jane Neal on hyvin pidetty, herttainen asukas, joten syyllisen motiivia on mahdoton arvata. Ainut kummallisuus Janessa on hänen talonsa olohuone, jossa kukaan ei ole koskaan saanut käydä. Iäkäs Jane on myös maalannut muilta piilossa ja ennen kuolemaansa hän toi kylän näyttelyyn yhden maalauksensa ja toivotti kyläläiset tervetulleiksi olohuoneeseensa seuraavana päivänä. Vaan ei hän tiennyt loppunsa tulevan sitä ennen.



Penny kirjoitti kiitoksissaan hellyyttävästi miehelleen: Hän salli minun luopua työpaikastani ja teeskennellä, että kirjoitan, ja ylisti minua sitten auliisti jopa silloin, kun sain aikaan vain soopaa. Gamache-sarja ei ainakaan mitään soopaa ole ollut. Pennyn kirjat ovat enemmän kuin juonivetoisia ja ratkaisukeskeisiä dekkareita, niissä on paljon viisautta ja lämpöä ja rikoskomisario Gamache nojaa paljon psykologiaan. Juuri tuo myötätuntoinen tunnelma on kirjan vahvuus ja tarjoaa varteenotettavan vaihtoehdon raakojen rikostarinoiden rinnalle.
_________________________________
½
Louise Penny - Naivistin kuolema
(Still Life, 2005)
Wsoy, 2008
Kirjastosta

5.7.2017

Jane Austen - Lady Susan (+elokuva)


Blogihistoriani näyttää, että edellisestä Jane Austenista on reilusti yli kolme vuotta aikaa. En ihmettele, sillä Austenin kirjat ovat olleet lähinnä harmitonta ajanvietettä, mutta sitä suuremmaksi elämykseksi niistä ei ole ollut. Voitte siis arvata miten suurenmoinen yllätys oli alkaa lukea Lady Susania ja huomata nauttivansa siitä suuresti. Lopulta niin paljon, että päädyin antamaan sille Goodreadsissa viisi tähteä. Yeah.

Lady Susan on yksi Uskollinen ystävänne -kokoelman kirjenovelleista. Kyseisen novellin tarkasta julkaisujankohdasta ei ole tietoa, mutta luultavimmin Austen kirjoitti sen ollessaan 19-vuotias. Hänen kirjoittamakseen tarinaksi päähenkilö, lady Susan, on hyvin epätyypillinen. Hän on nuoruusvuodet jo ohittanut, vähävarainen leski, jonka kauneus ei kuitenkaan ole kadonnut. Nyt saa siis heittää mielestään Austenin mukavat ja ihastuttavat nuoret neitoset, sillä lady Susanissa yhdistyy kevytkenkäisyys, röyhkeys ja määrätietoisuus. Turhamaisuudessaan hän ei piittaa yhteiskunnan säännöistä vaan tekee mitä mielii.

Pääasia on saada typerä (lady Susanin sanoin, ei minun) tytär naimisiin - vaikka sitten vastoin tahtoaan - ja turvata näin elämä rahallisesti. Sillä aikaa lady Susan pyörii milloin kenenkin nurkissa hurmaten miehet valloittavalla olemuksellaan. Olen tehnyt miehen tietoiseksi vallastani, joka oli valmistautunut tuntemaan vastenmielisyyttä minua kohtaan, ja joka oli ennakkoluuloinen kaikkien menneiden tekojeni suhteen. Hän juonittelee ja yhdessä ilkikurisen kirjeenvaihtoystävänsä rouva Johanssonin kanssa he naureskelevat miesten typeryydelle. Lady Susanille miehet ovat vain ajanvietettä ja hupia.



Sanomattakin lienee selvää, että hän herättää kateutta naisisssa, jotka yrittävät panetella häntä minkä ehtivät. Edesmenneen miehensä veljen, herra Vernonin, luona vieraillessaan rouva Vernon näkee Lady Susanin teeskentelyn läpi, mutta joutuu seuraamaan sivusta, kun leski kietoo miehet pauloihinsa. Novelli irvailee yhteiskunnalle ja yllätyin miten kujeilevaksi ja kutkuttavaksi se lopulta osoittautui. Sisälläni kupli nauru. Eikä postauksen kirjoittaminen ole koskaan ollut näin helppoa.

Vaikka mm. Viisasteleva sydän ja Järki ja tunteet saivat epäilemään Austenin kirjojen viehätysvoimaa, olen iloinen, että kokeilin vielä onneani Lady Susanin kanssa. Tämän voimin luen vielä varmasti Kasvattitytön tarinankin.

⧫         ⧫         ⧫

Love and Friendship -elokuva

Elokuva on hyvin uskollinen novellille, siinä jopa luetaan ja kirjoitellaan ahkerasti kirjeitä. Lady Susan joutuu lähtemään edellisestä majapaikasta vaimon paheksunnan vuoksi ja majoittaa itsensä edesmenneen miehensä veljen luo. Tyttären hän yrittää pitää pois silmistään valmistellessaan hänelle rikkaita naimakauppoja. Kaikkihan janeausten-maailmassa pyörii hyvien naimakauppojen ympärillä. Valinnan pulaa ei hänellä itselläänkään tunnu olevan.

Novellia lukemattomalle elokuva tarjoaa haasteen. Se tykittää ruudulle lyhyessä ajassa ison kasan hahmoja, joiden sukulais- ja ystävyyssuhteet pitäisi painaa mieleen mikäli haluaa pysyä perässä. Näyttelijät olivat suurimmaksi osaksi minulle tuntemattomia, mutta etenkin Kate Beckinsale on onnistunut roolissaan lady Susanina. Love and Friendship on harmiton elokuva, joka tarjoaa puoleksitoista tunniksi viihdettä.
_________________________________________________________

Jane Austen - Lady Susan
(Lady Susan, 1805)
Tammi, 2007
Kirjastosta


Love and Friendship (2016)
Komedia / Draama / Romanssi
Ohjaaja: Whit Stillman
Näyttelijät: Kate Beckinsale, Chloe Sevigny, Xavier Samuel

Muita postauksia
Jane Austen: Emma

3.7.2017

Sarah Winman - Kani nimeltä jumala


"Jaan elämäni kahteen osaan."

Löysin uuden lempikirjan. Kirjojen lukemisen ihanuutta on se, kun yllättäen törmää johonkin tarinaan ja oli oma arki kuinka stressaavaa ja väsyttävää tahansa, niin se kaikki kaikkoaa. Vaikutuin Sarah Winmanin kerronnasta jo Merenneidon vuotta lukiessa, mutta Kani nimeltä jumala vei koko potin - kansien väliin jäi pala minusta. Harvoin kohtaan kirjailijan, joka vie minut niin erikoiseen ja pyörryttävään maailmaan kuten John Irving. Kirjaa lukiessa tuntuu kuin saisi elää uuden elämän.

Veli ja sisko.
Tarina lapsuudesta ja varttumisesta,
ystävyydestä ja perheistä, rakkaudesta
ja tragediasta ja kaikesta siltä välillä.
Tarina uusista aluista.

Kani nimeltä jumala on kirja Ellystä ja hänen perheestään. Alkupuolisko kertoo Ellyn lapsuudesta 70-luvun Englannissa. Sieltä voi nostaa esiin kolme asiaa, jotka eniten vaikuttivat hänen myöhempään elämään: samalla kadulla asuva Jenny Penny, jonka äidillä on paljon poikaystäviä, naapurin Golan, joka on kova kertomaan juttuja sekä tärkeimpänä kaikista veli. Ellyn veli on viisi vuotta vanhempi ja erilainen kuin muut ikäisensä, eksoottinen olento, joka pani yöllä salaa äidin huulipunaa ja suukotteli kasvoni täyteen märkäruven näköisiä laikkuja. Hän vastusti sillä tavalla konservatiivista maailmaa. Isoveli on kenties tärkein osa Ellyn elämää, yhdessä he ovat kokonaisia. Veli on kuin tukeva graniitti, johon nojautua. Toisilleen he kertovat melkein kaiken.

Elly on aivan ihana päähenkilö eikä hänestä voi olla pitämättä. Hellyyttäviä olivat hänen lapsuudenaikaiset pohdinnat kuten se rakastaako Jumala häntä sekä ymmärtämättömyys siitä mitä rienaamista siinä on, jos kanin nimi onkin jumala. Elly on uskottavimpia lapsikertojia mitä tähän ikään mennessä tiedän. Kirjan alkupuoliskon maaginen realismi vähitellen katoaa ja toisessa puoliskossa Elly on jo aikuinen. Hänen kasvamisensa kirjan edetessä tuntuu todelta. Se on välillä raastavaa, tuntematon edessä pelottaa, mutta aina on myös jotain hyvää ja toisten ihmisten avulla selviämme eteenpäin.



"Mutta sinulla on ollut vaikeaa."
"Minusta tuli ihan kelpo ihminen. Ei nyt palata vanhoihin."
"Minusta meidän on pakko palata", äiti sanoi ja otti minusta
kiinni suojavarastukseni alla ja veti vuodet sivuun. Hän pani
kätensä ympärilleni ja veti minut pois pimeydestä, ja kun olin
sen pienen hetken hänen sylissään ja aika lakkasi olemasta ja
muisto häipyi, annoin periksi ja palasimme entiseen. Ja hyvä niin.

Henkilögalleriasta löytyy monenkirjavaa tallaajaa ja värikkäitä persoonia. Pakko ottaa esiin vielä tuo belgianjänis (jolle veli antoi nimeksi jumala), jolla on hänelläkin oma äänensä - varsin suorapuheinen sellainen. Kirjan loppu herkisti, enkä todellakaan odottanut näin vaikuttavaa lukukokemusta kansien välistä, jotka toivat mieleeni lähinnä Ihmemaa Ozin ja Dorothyn.

Kani nimeltä jumala on ihana, sydäntäsärkevä, kupliva, räiskyvä. Se kuvaa niin kauniisti sisaruutta parhaimmillaan sekä ystävyyttä, perhettä ja kasvamista. Mukana on vaikeita aiheita, jotka Winman  käsittelee lempeästi. Koko kirja on todella taitavasti kerrottu ja se jättää mahdollisuuden lukijan omille ajatuksille ja oivalluksille. Kaikkea ei selitetä auki, mutta merkityksiä on helppo löytää. Teksti on kuvailevaa ja raikkaan oloista. Halusin selvittää päätäni, päästä eroon katkerasta roinasta, jota oli kasaantunut sanojeni taakse. Olin jo ensimmäisistä sivuista lähtien tarinan ja sanojen lumoissa.
______________________________________

Sarah Winman - Kani nimeltä jumala
(When God Was a Rabbit, 2011)
Tammi, 2012
Omasta hyllystä

1.7.2017

Kissani Jugoslavia & Valoa valoa valoa (+prideviikon saldo)

Kuin kaksi marjaa

Pajtim Statovci - Kissani Jugoslavia

Maahanmuutto, rakkaus, kuolema ja kissa. Siihen Kissani Jugoslavia tiivistyy. Kirja kertoo Eminestä ja Bekimistä. Emine on Jugoslavian maaseudulla varttunut albaanityttö, jossa naisen tehtävä on miellyttää miestään. Valtion hajotessa perhe matkaa Suomeen ja alkaa sopeutuminen uuteen maahan, joka aiheuttaa lähinnä suuren ulkopuolisuuden tunteen ja häpeän. Minusta tuntui että suomalaiset katselivat meitä kuin häkkiin teljettyjä eläimiä. Turhautuminen kuuluu osana tunteiden kirjoa. He eivät tunne kuuluvansa kotimaahan eikä uusi maa ota hyvin vastaan. Me jäimme eristyksiin - kahteen erilaiseen maailmaan, jotka jollakin tavalla kuitenkin alkoivat muistuttaa toisiaan, emmekä me enää kuuluneet kumpaankaan. Olimme irtolaisia, marginaaliin työnnettyjä kiertolaisia, ihmisiä vailla kotimaata, identiteettiä ja kansallisuutta.

Bekim asuu nyky-Suomessa, jonne hän on tullut pienenä poikana Jugoslaviasta. Hänellä ei ole ystäviä ja suomalaisten pinnalliset puheet olivat sietämättömiä. -- kaikkien näiden vuosien yksinäisyys on ollut niin julmaa, että joskus minusta tuntuu siltä kuin kukaan ei tietäisi olemassaolostani. Asenteet maahanmuuttujia kohtaan ovat kamalaa luettavaa. Hävettää. En voi millään tietää miltä tuntuu olla maahanmuuttuja Suomessa, mutta Kissani Jugoslavia avaa sitä puolta hyvin. Kirja ei ole pelkästään maahanmuuttokirja, se kertoo yleensäkin ihmisistä, heidän tunteistaan, identiteetin etsimisestä, yksinäisyydestä ja johonkin kuulumisen halusta.

"Voiko todella olla niin, mietin silittäessäni sen karheaa päälakea,
että siltä odotetaan pahinta siksi, että se sattuu olemaan käärme?"

Statovci jättää paljon lukijan varaan ja vastuulle, ja osa symboliikasta jääkin arvoitukseksi. Nuoren Eminen tarina oli kirjan mielenkiintoisimpia osuuksia ja Bekimin luona asunut puhuva kissa taas hirvittävä ja epämieluisa.

⧫         ⧫         ⧫



Vilja-Tuulia Huotarinen - Valoa valoa valoa

Tsernobylin räjähtäessä keväällä 1986 Mimi saapuu samaan kouluun kuin Mariia. Mariia lupautuu näyttelemään Mimin ystävää ja 14-vuotiaat tytöt ystävystyvät ja rakastuvat. Kun rakastuu ei enää leijaile ilmassa vaan löytää jotakin mistä pitää kiinni. Mariian perheeseen kuuluu sairas äiti, isä ja veli, jotka kaikki tuntuvat etäisiltä, eivät vanhemmat ymmärrä tytärtään. Mariia ei viihdy hiljaisessa kodissaan, vaan haluaa elämää ja ääntä. Mimi puolestaan asuu Seka-Sorto nimisessä talossa yhdessä isoäidin, Kylli-tädin, 59:n ja 62:en kanssa. Isä on muualla ja äiti on tehnyt itsemurhan.

Kirjan kertojana on Mariia, joka puhuttulee vähän väliä lukijaa, neuvoo, kritisoi itseään ja kokeilee kuuluisien kirjailijoiden neuvoja kirjoittamisesta (tai on kokeilematta). Tekstikappaleet ovat hyvin lyhyitä, välillä runomaisia. Jatkuvasti toistuva HYVÄT LUKIJAT! -fraasi tempaisi pois tarinasta ja aiheutti pientä ärtymystä, kun mielummin olisi halunnut upota paremmin tarinaan.

"He aikoivat jatkaa elämistä. He hengittävät Jumalan ilmaa ja säteilvät

valoa valoa valoa

jonka nimi on
elämänhalu"

Kirjassa kauniita ajatuksia ja erikoisempaan kerrontatapaan tottui. Älkää luulko että pelastatte ihmisiä ottamalla heitä kädestä kiinni. Mutta ottakaa heitä kädestä kiinni. Välillä oli raskastakin lukea kipuilevien nuorten elämästä. Mimin kanssa Mariia kuitenkin pystyy olemaan Takki auki. Sydän auki. Mimi loi hänen elämäänsä valon valon valon.

Valoa valoa valoa on vuoden 2011 Finlandia Junior -palkittu.
___________________________________________
★½
Pajtim Statovci - Kissani Jugoslavia
Seven, 2014
Omasta hyllystä


Vilja-Tuulia Huotarinen - Valoa valoa valoa
Karisto, 2011
Kannen suunnittelu: Tuija Kuusela/Stiili
Kirjastosta


⧫         ⧫         ⧫

Prideviikko on kohta päätöksessään enkä huomenna ole postausta ole julkaisemassa, joten tämä olin minun osaltani tässä. HLBTQ kirjallisuutta jäi tosin julkaistavaksi ensikin viikolle, kun eilisen myräkkä ja huonosti toimiva netti pisti julkaisutahtini uusiksi. Kiitos Niinalle teemaviikosta!

Postaukset
Violette Leduc: Thérése ja Isabelle
Jean Cocteau: Valkoinen kirja
Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia
Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...