22.9.2017

Improa, muumeja ja keskustelua kirjoista




Kolinan improvisoidut klassikot

Kesällä kävin katsomassa jopa kaksi kertaa Musiikkitalolla improryhmä Kolinan esityksiä, joissa kaikkien tuntemat klassikkotarinat laitettiin uuteen uskoon ja tulihan niistä aika hulvattomia tulkintoja. Kävin katsomassa Lumikki ja seitsemän kääpiötä & Pieni merenneito sekä toisena lauantaina oli vuorossa Hamlet & Romea ja Julia, jonne sain teatteriseuraksi mukaani Kirjavarkaan (ihanaa kun kirjaihmisten joukosta löytyy myös teatterista kiinnostuneita).

Alussa satu kerrattiin lyhyesti ja ytimekkäästi. Minulle kaikki tarinat olivat ennestään tuttuja, mutta selvästi huonoiten muistissa oli Hamlet, jossa henkilöitä riitti suorastaan yli tarpeiden. Kertomukset esitettiin kolmen näyttelijän ja taustamuusikon (Suvimarja Halmetoja) voimin. Yleisökin pääsi sekoittamaan ajoittain pakkaa ja kerrassaan hämmästyttävän sujuvasti esimerkiksi yleisön keksimät lauseet solahti osaksi dialogia.

Hauskaa riitti taitavia ja sanavalmiita näyttelijöitä katsellessa (Lumikki: Veera Lehtinen, Aki Haikonen, Meiju Lampinen Hamlet: Jere Kolehmainen, Veera Lehtinen, Tuukka Martiskainen). Tämä oli samalla ensimmäinen kertani improteatterissa ja taisin vähän hurahtaa tuohon lajiin.


⧫              ⧫              ⧫              ⧫              ⧫


Muumimuseo

Kesällä avattu Muumimuseo piti käydä katsomassa, kun Tampereella kerran liikuttiin. Siellä menee Kuinkas sitten kävikään? -näyttely, joka esittelee Tove Janssonit kaikki muumikirjat: "voit tutustua muumien koko tarinaan aina suuren tuhotulvan vedenpaisumuksesta vaarallisen juhannuksen kelluvaan teatteriin ja majakkasaaren arvoituksesta muumiperheen marraskuiseen katoamismysteeriin."

Näyttelyssä on satoja Janssonin alkuperäisiä kuvituksia sekä kuvien rinnalla kulkee Tuulikki Pietilän, Janssonin elämänkumppanin, tekemät muumirakennelmat, joista huimin taidonnäyte oli minuakin korkeampi muumitalo kalusteineen. Noissa riittää ihmeteltävää. Kuvaelmien luona voi myös kuunnella pätkiä muumitarinoista.

Näyttely on todella tosi kivasti rakennettu ja sinne on kerätty monipuolinen kokoelma muumijuttuja. Näyttelyn tunnelmaan ja visuaalisuuteen on selkeästi panostettu, mikä ilahdutti erityisesti. Yhdellä alueella oikein tunsi talven kylmyyden ja hyytävyyden. Tosi hieno kokonaisvaltainen elämys! Tilasta löytyy Kuinkas sitten kävikään? -kirja jättikokoisena ja muista muumikirjoista on nähtävillä isot, ihmisen kokoiset kannet. Toisenkin kerran voisin tuolla käydä, sillä katseltavaa on paljon ja kaikki tietysti halusi ensimmäisellä kerralla käydä läpi, mutta muuten olisi voinut syventyä enemmänkin joidenkin kohdalla.

⧫              ⧫              ⧫              ⧫              ⧫


Kirja vieköön

Pääsin vihdoin ensimmäistä kertaa Baba Lybeckin pitämään Kirja vieköön -iltaan Savoy-teatterissa, kun aikataulu kerrankin siihen sopi ja olen siitä niin iloinen, sillä ilta oli todella antoisa.

Baban haastateltavina oli  
Anni Kytömäki, 
Kati Tervo, 
Selja Ahava, 
Rosa Liksom,
Tuomas Kyrö ja 
Eero Huovinen.

Ennen jokaisen kirjailijan haastattelua vuorossa oli jonkun näyttelijän esittämä monologi kyseisen kirjailijan uutuusteoksesta. En ollut ennestään yhtään noista käsitellyistä kirjoista lukenut, mutta Kyröltä, Liksomilta ja Ahavalta kyllä jonkin toisen teoksen.

Kotoisa tilaisuus tarjosi keskustelua kirjoista, mutta siinä samassa myös lisäksi ajankohtaisista ja mielenkiintoisista aiheista (no mitenkäs muutenkaan). Kirjarakkauteni roihuaa aina vain isommin. Kiitos Gummerukselle vapaalipuista ja Kirjavarkaalle (jälleen) loistavasta seurasta! Elättelen toiveita, että jos toisenkin kerran vielä syksyllä pääsisin näihin iltoihin.

"Lopettakaa eläminen, lukekaa kirjoja!"

19.9.2017

J. K. Rowling & Jim Kay - Harry Potter ja viisasten kivi


Likusteritie nelosen herra ja rouva Dursley sanoivat
oikein ylpeinä, että he olivat aivan tavallisia totta tosiaan.

Kun yhdestä lempikirjoista tehdään uusintapainos ja mukaan toiseksi tekijäksi otetaan yksi tämän planeetan hienoimmista kuvittajista, niin lopputulos on ei sen vähempää kuin mestariteos. Ihailen J. K. Rowlingia ja Jim Kayta niin paljon, joten ihanaa kun saa todeta, että Pottereiden lumo ei ole kadonnut mihinkään ja melkein hotkaisin kirjan yhdeltä istumalta. Tämä on tätä kirjarakkautta ja lukumisen iloa parhaimmillaan!

Harry Potter ja viisasten kiven alkuasetelma on suurimmalle osalle hyvin tuttua, mutta kerrataan: Orpopoika Harry asuu Likusteritiellä äitinsä siskon perheen luona, mutta siinä missä perheen suurikokoista Dudley-poikaa lellitään ja hellitään, joutuu pieni ja hintelä Harry asumaan ahtaassa komerossa portaiden alla. 11-vuotispäivänään Harry saa kirjeen, joka muuttaa hänen elämänsä. Hän pääsee Tylypahkan noitien ja velhojen kouluun.



Nyt aikuisena tarinasta on auennut uusia ulottuvuuksia. Ennen päällimmäisenä jäi mieleen hyvän ja pahan välinen taistelu ja ystävyys, mutta niiden rinnalle teemoiksi nousi erilaisuus, oman itsensä löytäminen ja rohkeus. Pääasiassa muistin hyvin paljon tapahtumia, mutta en aivan kaikkea. Yllätyin eniten siitä miten hauska kirja Harry Potter ja viisasten kivi on! On ollut mahtavaa aikalailla kasvaa Harryn mukana, joten sarjan nostalgia-arvo on huima.

Jim Kayn kuvat ovat todella upeita; täynnä yksityiskohtia, elävyyttä ja värejä. Ne henkivät kirjan tunnelmaa ja ovat onneksi täysin riippumattomia esimerkiksi elokuvien henkilöiden ulkonäöstä. Hirviön kutsun kautta tutustuin viime vuonna ensimmäisen kerran Kayhin ja haluaisin kovasti tutustua hänen töihinsä lisää.



Lempihahmojani ovat Hermione ja Hagrid sekä Dumbledore ja Kalkaros, joissa molemmissa on vielä paljon salaperäisyyttä, eikä aivan voi tietää mitä pinnan alla kytee. Loppuvuosi on turvattu, sillä hyllyssä odottaa Salaisuuksien kammio ja kohtahan ilmestyy lisäksi kolmas kuvitettu osa, joka on se aivan lemppareista lempparein!

J. K. Rowling - Harry Potter ja viisasten kivi
Kuvitus: Jim Kay
(Harry Potter and the Philosopher's Stone, 1997)
Tammi, 2015
Omasta hyllystä

14.9.2017

P. I. Jääskeläinen - Harjukaupungin salakäytävät


Syyssateiden aikaan kustantaja Olli Suominen osti
sateenvarjoja ja unohti niitä ympäri Jyväskylää.

Harjukaupungin salakäytävät on jo kolmas lukemani P. I. Jääskeläinen ja edelliset ainakin ovat maittaneet hyvin. Yöunetkin sain niiden (ehkä ennen kaikkea Sielut kulkevat sateessa) jälkeen nukuttua. Jääskeläisen kirjoja värittää omaleimainen maaginen realismi, joka välillä kosiskelee kauhun rajoja, mutta Harjukaupungin salakäytävissä pysytellään vielä jokseenkin turvallisessa sfääreissä.

Takakannesta: Kustantaja Olli Suomisen elämän kulissit ovat kohdallaan: on perhe, omakotitalo harjun kupeessa, luottamustoimia ja kustantamo, joka menestyy vähintäänkin kohtuullisesti. Sitten kuvaan ilmestyy lapsuudenihastus Kerttu Kara, joka on kirjoittanut maailmanmenestyskirjan, Elokuvallisen elämänoppaan. Kaikkien yllätykseksi Kara haluaa kirjoittaa seuraavaksi oppaan Jyväskylästä - ja erityisesti kaupungin salakäytävistä. 

Lapsuusmuistot, unet ja elokuvat vieraannuttavat Olli Suomisen keski-ikäisen miehen arjesta, kunnes tapahtuu jotain, mikä muuttaa elämän pelottavan kiinnostavaksi. Pakon edessä kustantaja Suominen joutuu heittäytymään elokuvallisen elämäntavan pyörteisiin. Mutta kuka kirjoittaa käsikirjoitusta ja mikä on elokuvan lajityyppi?

Kirja lähtee verkkaisesti liikkeelle ikään kuin rytmin heijastaessa Ollin kiihkotonta elämää, joka muodostuu kustantamon pyörittämisestä, kirkon luottamustehtävistä ja perhe-elämästä. Vaihtelut ja uudet asiat hermostuttavat Ollia, mutta hänen elämäänsä hiipii maaginen realismi menneisyyden muodossa, kun hän tapaa vuosien jälkeen Kertun.

Kirja nappaa lukijan kyytiinsä hämmästyttävälle matkalle, jossa vastaan tulee päärynämekkoinen tyttö, M-hiukkaset ja tietenkin ne Jyväskylän salakäytävät, tulee tarve kiskoa keuhkoihin raitista ilmaa ja nauttia joka henkäyksestä. Ollin sateenvarjot unohtuvat kaikkialle ja muistoissa seikkailee Viisikon kaltaiset Blomroosin sisarukset. Toisen puoliskon aikana vasta alkaakin tapahtua ja repaleinen kuvio tihenee ja punoutuu ehjemmäksi kokonaisuudeksi, josta asioiden todellinen laita vähitellen valkenee.

Jännittävintä on se, että romaanista on painettu kaksi versiota, joissa on erilaiset loput. Halutessaan toisen lopun voi lukea verkosta ja minua ainakin kiinnostaa tietää miten kaikki vaihtoehtoisesti loppuu, vaikka pidinkin oman kirjani lopetuksesta.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
½
P. I. Jääskeläinen - Harjukaupungin salakäytävät
Atena, 2010
Omasta hyllystä

10.9.2017

Stephen King - Carrie


Nobody was really surprides when it happened, not really,
not at the subconscious level where savage things grow.

Blogiin asti on tätä ennen ehtinyt ilmestyä vain Doloreksen tunnustus, joka minulle edustaa Stephen Kingin tuotannon heikompaa päätä. Vaikka olen lukenut hyvin pienen osan hänen kirjoistaan, en ole voinut olla huomaamatta teosten epätasaisuutta. Nähtävästi aina joutuu jännittämään, että tarttuiko tällä kertaa nappivalintaan vai floppiin. Carrien kohdalla onnetar oli puolellani ja luin tähän mennessä lempparikirjani Kingiltä(!). Carrie on Kingin esikoisteos ja todella vahva aloitus kirjailijauraa ajatellen.

Kirja pureutuu niinkin universaaliin ja ikuiseen aiheeseen kuin hyväksytyksi tulemisen tarpeeseen. Ainut asia mitä Carrie haluaa on tulla koulussa hyväksytyksi joukkoon. Ikävä vaan, että hänet on valittu silmätikuksi, sillä ujoa, kömpelöä ja tanakkaa tyttöä on helppo kiusata. Carrie tuntee olevansa kuin sammakko joutsenten keskellä. - "Hey, ol' fart-face!"

Kotonakaan ei ole yhtään sen mukavampaa, sillä Carrien äiti on suoraan sanottuna pahemman luokan kahjo. Hän vie tiukan uskonnollisuuden uusiin ulottuvuuksiin ja melkein kaikki on hänen silmissään syntiä. "Let's get in and pray. Let's pray to Jesus for our woman-weak, wicked, sinning souls!" Jumalanpalvelukset suoritetaan kotona kolme kertaa viikossa ja välillä Carrie paiskataan komeroon rukoilemaan ja katumaan. She was alone with Momma's angry God.



Tarinaa seurataan Carrien näkökulman lisäksi lehtileikkeiden, verilöylystä selvinneiden lausuntojen ja heidän kirjoittamieen kirjojen kautta. Kaikki tuo johdattelee vääjämättä kohti tanssiaisyötä, josta piti tulla Carrien elämän onnellisin päivä, mutta joka päättyy makaaberiin loppunäytökseen, kun Carrie päästää orastavat telekineettiset kykynsä irti saatuaan tarpeeksi kaupungista, joka pilkkaa ja inhoaa häntä (pulpettiin on kirjoitettu Carrie White eats shit).

Carrie on nopealukuinen ja aiheeltaan tärkeä kirja. Vaikka se on täyttä fiktiota, on meillä myös valitettavasti todellisuuden kammottavia ja verisiä esimerkkejä siitä mihin tekoihin koulukiusaaminen ja syrjäytyminen ovat johtaneet.

Huh, yksi välietappi saavutettu ja nyt minun ja Se-kirjan välissä ei enää ole yhtään Kingin muuta kirjaa. Apuva. Apuvaapuvaapuva.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 
½
Stephen King - Carrie
Hodder, 1974
Omasta hyllystä

7.9.2017

Anna Gavalda - Kimpassa


Ei Paulette Lestafier niin hullu ollut kuin väitettiin.

Olen elokuvan joskus muinoin nähnyt, mutta jos näin ei olisi ollut, olisin voinut etukäteen kuvitella kirjan olevan hömppäromantiikkaa. En nytkään täysin tietysti tiennyt miten kirja on kirjoitettu, mutta sisällöstä oli aika kattava kuva. Odotuksen ylittyivät ja vaikka Anna Gavaldan Kimpassa menee kevyen kirjallisuuden puolelle, on siinä syvyyttä, nokkelasanaista dialogia ja hellyyttäviä hahmoja. En usko, että juonikaan on ihan ennalta-arvattavimmasta päästä, vaikka suurimmat juonikuviot on helppo arvata takakannen lukemisen jälkeen, mutta tosiaan paha mennä sanomaan.

Takakannesta: Camille Fauque on 26-vuotias langanlaiha nuori nainen, jonka lapsuus oli ankara ja nuoruus kaoottinen. Yksinäinen Camille on lahjakas piirtäjä, muttei uskalla enää tarttua kynään vaan siivoaa henkensä pitimiksi. Philibert Marquet de la Durbillière puolestaan on vanhan aristokraattisuvun vesa, joka tietää kaiken Ranskan historiasta ja käyttäytyy huomaamattaan kuin muinaisjäänne. Franck harrastaa yhden yön juttuja, rassaa moottoripyöräänsä ja käy tervehtimässä isoäitiään Paulettea.

Philibert pelastaa riutuneen ja flunssaisen Camillen omaan suuren perintöasuntoonsa, jossa asuu myös ärtyisä, kokkina vähäisen elantonsa hankkiva Franck. Philibert ja Camille tulevat loistavasti juttuun, mutta yhteiselo Camillen ja Franckin välillä ei ala kovin sujuvasti. Seuraavaksi seurataankin heidän mielenkiintoista yhteisasumista. Ihmettelen miten noin surkeista ihmisistä voi kirjoittaa niin hyväntuulista tekstiä. Camille, Philibert ja Franck ovat rikkinäisiä kaikki tavallaan, mutta heitä yhdistää lapsuudesta asti koettu hankala suhde vanhempiin. Neljäntenä joukkoon liittyy myöhemmin Franckin iäkäs isoäiti Pauline, joka on pantu kunnalliseen vanhainkotiin.

"Mitenpä aseista riisuttu rojalisti, hauras haltiatar, rikki revitty nuorukainen ja yltä päältä mustelmainen vanha rouva olisivatkaan osanneet bluffata?
Mahdotonta.
Pah... samapa se... Parempi pienikin panos ja naurettavat voitot kuin luovuttaminen."

Kimpassa kertoo tavallisista, elämän heittelemistä ihmisiä ja tarina kulkee eteenpäin leppoisaan tahtiin. Kirjasta on tehty samanniminen elokuva, joka sekin on söpö ja herttainen ja siinä Camillena nähdään ihastuttava Audrey Tautou.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Anna Gavalda - Kimpassa
(Ensemble c'est tout, 2004)
Loisto, 2008
Omasta hyllystä

4.9.2017

Elokuun lukumaratonilla luettua


Elokuun lukumaratonilla onnistuin lukemaan loppuun asti mukavan kasan kirjoja ja kun pöydällä on jo odottamassa toinen samanmoinen, päätin tehdä taas miniarvioita ruuhkan purkamiseksi.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Agatha Christie: Sininen juna

Takakannesta: Rikas, kaunis ja avioliitossaan epäonnistunut Ruth Kettering lähti Sinisellä junalla Ranskan Rivieralle tapaamaan rakastettuaan. Hänellä oli mukanaan mittaamattoman arvokas ja haviteltu Tulensydänrubiini. Yöjunan käytävillä liikkui monia ihmisiä, mutta vain yksi otti hengen Ruthilta ja vei jalokiven mennessään. Jalokivi oli motiivi, mutta kenellä oli tilaisuus tihutyöhön ja syy murskata kaunottaren kasvot? "Mutta on kaksi sellaista jotka tietävät. Toinen on hyvä Jumala, toinen on Hercule Poirot." Näin mahdottomia lausuessaan tuo itserakas nero on kuitenkin oikeassa. Sinisen junan tapausta pidetään jo ratkaistuna, kun Hercule vielä kertaa tapahtumat ja oivaltaa, kuka lopulta murhasi Ruth Ketteringin.

Agatha Christiet on takuuvarmaa maraton luettavaa, sillä ne aina imaisevat mukaansa ja pituuskin on juuri sopiva. Sinisellä junalla on ihanat kannet, mutta itse tarina ei ollut Christien parhaimpia. Ihan kiva, muttei mikään masterpiece. Syyllistä en välttämättä olisi tajunnut arvata oikein, ellen jo ennen lukemista olisi nähnyt joku aika sitten tv-version. Lukija johdetaan taas harhaan ja katseet suunnataan aivan muualle, kunnes Poirot paljastaa asioiden todellisen laidan.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Juan Carlos Onetti: Sitten kun

Takakannesta: Magda, tanssiravintola Eldoradon kaunein tyttö, on saanut lankaansa sotilasattashean, jonka profiili on kuin pronssimitalista ja taskut täynnä dollareita. Ilta illan jälkeen rakastunut upseeri piirittää Maria Magdalaistaan. Lehtimies Lamas saa osakseen vain silmänvilkutuksen. Vielä tiukemmin Magda torjuu tanssiravintolan isännän. Niin ei kohdella don Luisia, jota myös Sernan rutoksi kutsutaan. Hän suunnittelee koston, josta tulee hidas mutta sitäkin tehokkaampi. Ja mustasukkainen Lamas joutuu tietämättään sen välineeksi.

Olen onnistunut nykyään välttämään hyvin puuduttavia kirjoja, mutta nyt sellaiseen törmäsin. Kyse oli kuitenkin juuri alle sadan sivun pienoisromaanista, joten en sentään kesken jättänyt. Välillä kun pitää kuitenkin tätä maailmanvalloitusta jatkaa. Kirjan traaginen ja intohimoinen tarina mahdottomasta rakkaudesta lässähti kuin pannukakku, eikä tarjonnut minulle mitään tunteenpaloa. Tai sitten en vain osannut lukea kirjaa oikein. Alkupuolisko oli todella kuivaa luettavaa, mutta loppuosa oli jo kiinnostavampi. 
 
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Uruguay

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Elina Karjalainen: Uppo-Nalle ja setä Tonton

Takakannesta: Setä Tonton istuu Välimeren rannalla vastassa, kun Usko, toivo ja rakkaus -laiva saapuu mukanaan koko Uppo-Nallen perhekunta. Isoisä ja isoäiti jatkavat matkaa Alpeille, isä ja äiti Afrikkaan, mutta Uppo-Nalle, Reeta ja Laulava Lintukoira saavat koko joukon uusia ystäviä. Aasi Annette vie heidät seikkailusta toiseen, sika Napoleon sienimetsään ja pikajuna Pariisiin. Ja Uppo-Nallen runosuoni pulppuaa entiseen tapaan.

Hellyyttävän Uppo-Nallen seuraan aina mukava palata ja setä Tontonin mukana nalle ystävineen joutuu kaikenlaisiin seikkailuihin. He käyvät Etelä-Ranskassa härkätaistelussa, Laulava Lintukoira joutuu leikkimään kokkia, koska heillä ei ole rahaa maksaa yösijaa, he etsivät tryffeleitä, matkustavat Pariisiin ja tapaavat oopperan kummituksen.

Tuttuun tapaan tarinaa siivittää Hannu Tainan kuvat.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Hanna Hauru: Jääkansi

Takakannesta: Unenomainen tarina tytöstä, uudesta isästä ja sotienjälkeisestä elämästä pohjoisen pienessä pitäjässä.

Eletään sodan jälkeistä aikaa ja isän sijaan juna-asemalla äitiä ja tytärtä vastaan tulee iso, mustatukkainen mies sotapuvussa. Hän on tytön uusi isä, sillä vanha isä tulee lautalaatikossa perässä. Mies on tytön mielessä Paha. Enää ei tanssita kotimatkaa. Jääkansi on kertomus sodan jättämistä jäljistä ihmismieleen ja taakasta, jonka jokainen saa väistämättä osakseen.

Kirja kuuluu sarjaan "masentavan ahdistavat suomitarinat" ja samaan lokeroon olen sijoittanut esimerkiksi Timo K. Mukan Maa on syntinen laulu. Pidän mieluusti tuon lokeron tiukasti kiinni, mutta nyt minut yllätettiin enkä kunnolla tajunnut minkälaista tarinaa olin alkamassa lukea. Pelastuksena oli Hanna Haurun intensiivinen, minimalistinen kirjoitustyyli, jonka vuoksi melkein pidin tarinasta. Tai en tiedä voiko tuollaisesta tarinasta varsinaisesti "pitää", mutta luin sen kannesta kanteen yhdeltä istumalta. Vaikuttavan pienoisromaanin Hauru kirjoittanut ja luulen lukevani häneltä jonkun toisenkin kirjan. Toivottavasti vain miljöö ja aihe olisivat erilaisia.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Agatha Christie - Sininen juna
(The Mystery of the Blue Train, 1928)
Wsoy, 2012
Omasta hyllystä

½
Juan Carlos Onetti - Sitten kun
(Cuando entonces, 1987)
Otava, 1991
Kirjastosta


Elina Karjalainen - Uppo-Nalle ja setä Tonton
Wsoy, 1981
Omasta hyllystä

½
Hanna Hauru - Jääkansi
Like, 2017
Kirjastosta

1.9.2017

Brian Selznick - The Marvels


You either see it or you don't.

Siitä asti kun luin Hugo Cabretin, olen ollut rakastunut Brian Selznickin tyyliin. Hänen lumovoimansa piilee kuvien ja tektin yhdistelmässä, jollaiseen ei usein törmää - oikeastaan ei juuri koskaan. Sokeasti luotin Selznick taitoihin ja tilasin netistä hänen kaksi muutakin kirjaa. Jo pelkästään ulkonäöllisesti The Marvels on todella upean näköinen kiiltävine kansineen ja sivujen reunoineen. Fyysisesti se on järkyttävän painava, joten pelkkien käsien varassa tätä teosta ei lueta (voitte vain kuvitella miten tuskallista tuon kuvan ottaminen oli). Mutta siihen loppuikin valittamisen aiheet. Sisältö: pelkkää kultaa.

Tarina alkaa vuonna 1766, kun poika nimeltä Billy Marvel selviää ainoana haaksirikosta ja päätyy lontoolaiseen teatteriin töihin. Siitä alkaa hänen sukunsa tarina, joka on täynnä loistavia ja tunnettuja näyttelijöitä, kunnes 1900-luvulla Leontes Marvel katoaa näyttämöltä ja tarina jää kesken. Alun lukeminen oli kuin elokuvan katselemista. Sivuja ahmi hypnoottisesti ja tarina vei mennessään. Hämmästelin joka sivulla eteeni aukeavia kuvia, jotka oli tehty todella taidokkaasti lyijykynällä.



Hyppäys vuoteen 1990. Joseph Jervis karkaa koulusta etsiäkseen setänsä Lontoosta. Hänen vanhempansa matkustelevat paljon ja poika toivoo löytävänsä itselleen paremman paikan. Joseph löytää kauniin, vanhanaikaisen talon, jossa hänen setänsä Albert Nightingale asuu, mutta tapaaminen ei suju aivan odotetulla tavalla, sillä Albert ei halua poikaa luokseen asumaan. Josephia ei kuitenkaan voi lähettää takaisin yötä vasten ja niinpä hän saa yöpyä tuossa kummallisessa talossa. Josephia kiehtoo seinien taulut ja huoneestaan löytämät kuvat, joista hän haluaa ottavaa selvää.

Lopulta kaksi niin kaukana toisistaan olevaa tarinaa kietoutuu yllättävällä tavalla yhteen. The Marvelsin sanoma pyörii vahvasti perheen ympärillä, mutta ei välttämättä sen perinteisimmän mallin mukaan. Kirja on myös ylistys tarinan voimalle ja tuohon sanomaan kuka tahansa lukutoukka voi samaistua. Tarina perustuu kahteen oikeasti olemassa olleeseen ihmiseen.



"Walking along the shore here is walking on history", he said. "It's like walking on an endless catalogue of lost stories. But there are other stories waiting to be told, and they will be lost one day, too. Whatever the case, it's all beneath your feet, right now."

Yhdessä kuvat ja teksti muodostavat eheän tarinan ja lukisin mielelläni enemmänkin vähän kokeilevampia teoksia, jotka rikkovat rohkeasti perinteisen kirjan kaavaa.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 

Brian Selznick - The Marvels
Scholastic Press, 2015
Omasta hyllystä

Muita postauksia
Brian Selznick: Hugo Cabret

30.8.2017

Cecily von Ziegesar - Gossip Girl-sarja


Oletteko koskaan pohtineet, millaista etuoikeutettujen elämä oikeasti on?
Okei, minäpä kerron, satun nimittäin olemaan yksi harvoista ja valituista.

On se hyvä, että välillä tulee tutkailtua oman hyllyn kirjoja vähän kriittisemmällä silmällä, sillä joku aika sitten mietin, että mitä ihmettä Cecily von Ziegesarin Gossip Girl-sarja oikein tekee vielä hyllyssäni? Omistan siis koko sarjan, sillä nuorena tykkäsin niistä niin paljon, että luin suomentamattomat osat englanniksi (se kertoo jo paljon!). En kuitenkaan viitsinyt heittää niitä noin vain pois, vaan päätin sitten lukaista sarjan ensimmäiset kuusi osaa läpi 😂 Ja voi hyvänen aika sentään...

Takakannesta: Tervetuloa New Yorkin nuorten, kauniiden ja rikkaiden maailmaan. Heillä on kaikkea yllin kyllin. Valtavat asunnot, rahaa ja vapautta tehdä mitä huvittaa, sillä isä ja äiti eivät ole koskaan kotona. Vanhemmat eivät siis tiedä heidän elämästään mitään, mutta salaperäinen Gossip girl tietää: kenellä on syömishäiriö, kuka on juonut liikaa juhlissa ja kuka seurustelee kenenkin kanssa... 

Gossip girl pitää netissä juorupalstaa, jossa seurataan yksityisen tyttökoulun kiihkeitä tapahtumia. Sisäoppilaitoksesta potkut saanut Serena van der Woodsen on palannut entiseen opinahjoonsa, mutta vanhat ystävät ovat kaikkea muuta kuin innoissaan. Häikäisevä ja haluttu Serena varastaa taas heidän poikaystävänsä, juonittelee itsensä opettajien suosioon ja yksinkertaisesti pilaa ylivoimaisuudellaan heidän elämänsä. Tai niinhän tytöt luulevat, mutta Gossip girl tietää paremmin. Serenasta liikkuu kuumia juoruja... Tulossa on yllätysten syksy.

Eiköhän tuo takakansi kertonut kaiken oleellisen. Gossip girl raportoi nettisivuillaan päähenkilöiden tekemisistä ja pitkin sarjaa tulee huomattua, että ihmiset juoruavat mitä ihmeellisimpiä juttuja. Nämä päähenkilöt ovat tietysti Uper East Siden eliittiä, mutta mukaan on päässyt myös muutama tavis Brooklynistä. Vanhempia ei kauheasti näy. "Blairin elinympäristössä kaikkien vanhemmat olivat samanlaisia - niin kauan kuin jälkikasvu ei töpännyt eikä nolannut heitä, se sai periaatteessa tehdä mitä halusi." Nuorten elämä muodostuu koulun lisäksi lähinnä brunsseista, juhlista, hyväntekeväisyystapahtumista, shoppailusta ja tanssiaisista.

Päähenkilöt:

Supermallin kropalla varustettu Serena näyttää hyvältä vaikka kauhtuneessa ja tupakan polttamassa kouluhameessa. Hän vetää magneetin lailla miehiä puoleensa ja rakastuu joka sekunti uuteen kundiin (vaikka aika nopeasti muidenkin kumppanit vaihtuvat). "Serena oli tyttö, jonka jokainen muisti. Tyttö, jota jokainen hartaasti vihasi. Hänen ei tarvinnut yrittää loistaa. Hän loisti jo muutenkin kirkaammin kuin kaikki muut." Naispuolinen Hannu Hanhi.

Kultapoju ja tyttöjen päiväunien kohteen Naten tärkein tehtävä kirjassa on pilven polttaminen ja juopottelu ilman taukoja. Ajattelunmerkkejä hän osoittaa ensimmäisen kerran nelososassa. Naten tyttöystävä Blair on oman elämänsä Audrey Hepburn: aina tyylikäs ja moitteeton, jonka kalenteri on täynnä menoja: komiteoita, tennistä ja kursseja. Syömishäiriöstä kärsivällä Blairilla on kaksi haavetta: Yale ja neitsyyden menettäminen Natelle. Mainittakoon myös Chuck (tv-sarjassa lempihahmoni, mutta kirjassa inhokki), seksihullu limanuljaska, jota siedetään vain perhesuhteiden takia.

Brooklynin vahvistuksista ensimmäisenä ketjupolttaja ja piinattu sielu Dan, joka elää kiinalaisella noutoruualla ja rustaa synkkiä runoja. Tämä kalpea laiheliini on rakastunut Serenaan (tietysti) ensisilmäyksellä. Danilla on 14-vuotias pikkusisko Jenny, joka on isorintainen, lyhyt blondi. Hän on Serenan vankkumaton ihailija ja maalaa mieluusti erikoisia muotokuvia. Sitten on vielä kalju Vanessa. Koulun kummajainen ja taiteellisia dokumentteja intohimoisesti harrastava taiteellisten vanhempien tytär, joka on ihastunut Daniin.

Aivottomampaa kirjallisuutta ei tule heti mieleen. Yhteistä samannimisen tv-sarjan kanssa ei ole muuta kuin samannimiset hahmot ja se syvällisyys mitä tv-sarjaan on edes yritetty saada, niin siitä ei ole kirjoissa tietoakaan. Pelkkää pintaliitoa.

XOXO Gossip girl
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
½
Cecily von Ziegesar - Gossip Girl
Eliittinuoret (Wsoy, 2002) 
Tiedät että rakastat minua (Wsoy, 2002)
Kaikki kuuluu minulle (Wsoy, 2003)
Koska olen sen arvoinen (Wsoy, 2003)
Pidän siitä juuri noin (Wsoy, 2004)
Olet se jonka haluan (Wsoy, 2004)
Omasta hyllystä

28.8.2017

KIRJAN MONET KASVOT Tähtiin kirjoitettu virhe / Orjattaresi


On ollut erittäin kiinnostavaa vertailla eri maiden kansivalintoja, sillä erilaiset kulttuuriset näkemykset vaikuttavat siihen miten kirjoja markkinoidaan ja kannethan ovat tässä suuressa roolissa. Se mikä toimii täällä Suomessa, ei todennäköisesti menisi läpi vaikka Intiassa. Kaksi edellistä postausta keskittyivät nimenomaan noihin eroihin, mutta tällä kertaa laitan näytille kahden romaanin kannet, joiden ulkoasusta maat ovat päätyneet yllättävän yksimieliseen tulkintaan. Aloitetaan Tähtiin kirjoitetulla virheellä.


Yleiskuvaa hallitsee sininen väri ja esitettyä kuvastoa pilvet ja tähdet eli kirjan nimi on otettu kirjaimellisesti mukaan kansiin. Muutama maa on valinnut radikaalimmin mustemman lähestymistavan, mutta niissäkin on pilkahdus sinistä. Vain kolmesta kannesta löytyy ihmisiä (ja yhdestä silhuetti). Ehkä johtuen kirjojen samankaltaisuudesta, erottuu varsinkin Korea joukosta, mutta kaunis on Ranskankin kansi.


Toinen kirja on Orjattaresi, jonka tunnusmerkki on selvästi punainen ja keskiössä vaatetus: valkoinen päähine ja jonkinlainen kaapu. Suurimmassa osassa nainen näiden vaatteiden alla onkin kokonaan häivytetty kuvasta, mikä tietysti kuvaa kansien välistä tarinaa. Selkeimmin tarinan ydintä visualisoi Georgia, josta pystyy juonen tiivistetysti ymmärtämään. Persiasta sen sijaan tulee enemmin mieleen joku Shakespearen näytelmä. Joukosta ponnistaa Ranska, jossa nainen katsoo hätkähdyttävän intensiivisesti suoraan kirjan katselijaa.


Huomaattehan, että vielä on hetki aikaa osallistua Sirrin Kansikuva-haasteeseen, joka päättyy 31.8, joten kipinkapin postausta kehiin! Minä olen ajatellut jatkaa Kirjan monet kasvot -postaussarjaa haasteen päättymisenkin jälkeen, sillä mieli on täynnä ideoita erilaisista postauksista ja lähestymistavoista.

Suurkiitos Sirrille haasteesta!

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
Kirjan monet kasvot -postauksia
Harry Potter
Garpin maailma / Twilight

26.8.2017

Elina Rouhiainen - Kesytön (#1) ja Uhanalainen (#2)


Se päivä oli kaunis.

Susiraja-sarja on kyllä roikkunut lukulistallani, mutta viimeisen sysäyksen sarjan aloittamiselle antoi horisontissa häämöttävä Hel-YA -kirjallisuustapahtuma, jonka yksi panelisteista oli Elina Rouhiainen. Luin sarjan kaksi ensimmäistä osaa ja täytyy ehdottomasti lukea loputkin! Jos johonkin haluaa verrata, niin Susiraja on kuin pohjoismainen vastine Twilightille (kaikella rakkaudella) ja pohjoismaisella tarkoitan sitä, että Washington on vaihtunut Kainuuseen ja vampyyrit ihmissusiin. Päähenkilö sen sijaan on edelleen itseään etsivä nuori ja juoni koukuttava.

Kesyttömässä kaikki alkaa kotona, Helsingin Kalliossa, maalaavasta Raisa Ojasta, joka 17-vuotiaana saa kuulla poliiseilta boheemi äitinsä kuolleen yllättäen. Raisa muuttaa asumaan Hukkavaaraan, keskelle Kainuun korpea ja ainut syy miksi hän järjestelyyn suostuu on halu saada selville äitinsä salattu menneisyys, josta ei kotona ikinä puhuttu. Raisan uusi huoltaja on hänen Jaska-enonsa, josta tyttö ei ole ennen kuullutkaan mainittavan.

Kylässä ei tunnu olevan kaikki ihan kohdillaan: luokka on täynnä hyvännäköisiä, treenattuja oppilaita, jotka käyttävät merkkivaatteita ja tietenkin he ottavat Raisan silmätikukseen. Joukon johtajana on komea Mikael, josta Raisa ei meinaa saada silmiään irti. Haaveilua ei estä sekään, että Mikael seurustelee koulun kauneimman tytön kanssa. Raisa saa Nikosta, toisesta outolinnusta itsensä lisäkseen, ystävän, joita yhdistää samat kiinnostuksen kohteet.

Suurimmaksi osaksi kirjan keskiössä ovat Raisa ja Mikael sekä ihmissusi-kuvion selviäminen. Rouhiainen kirjoittaa ahmittavaa tekstiä ja Kesytön päätyi silloisesta keskeneräisten pinosta luettavaksi selvästi muita useammin (luinkohan edes ollenkaan muita...). 400 sivua luki läpi hetkessä. Vaikka ihastuin hahmoihin on pakko mainita, että Jaska jätti minut hyvin kylmäksi, sillä hänestä ei kerrottu yhtään mitään. Todellinen seinäruusu. Muut koin persoonallisiksi ja toiveisiini syventää joitain hahmoja vastattiin seuraavassa osassa.

Uhanalaisessa Raisa palaa odotetusti Hukkavaaraan, sillä kaikkia salaisuuksia ei ole vielä paljastettu, eikä hän voi unohtaa Mikaelia, elämänsä suurta rakkautta. Raisa tietää ettei toisesta visiitistä tule yhtään sen helpompi kuin ensimmäisestäkään, sillä asiat ovat muuttuneet laumassa. Muuten Mikael ei olisi tullut hakemaan häntä kotiovelta asti.

Olin helpottunut, että Niko pysyi kuvioissa mukana, sillä tässä osassa hänet oltaisiin voitu hyllyttää helposti. Raisan, Nikon ja Mikaelin yhteiset sanaharkat ja ilveilyt nostattivat hymyn huulille. Rouhiainen taitaa koukuttavan tekstin lisäksi myös herkullisen dialogin. Pidin erityisesti siitä, että Jennin hahmoa syvennettiin ja että hän ja Raisa jopa lähenivät.

Nyt on vielä kaksi jännittävää osaa jäljellä ja Raisan erikoislaatuisuus hieman hämärän peitossa ja monta asiaa edelleen selvittämättä, joten mielenkiintoisia hetkiä luvassa.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Elina Rouhiainen
Kesytön (Tammi, 2012)
Uhanalainen (Tammi, 2013)
Kirjastosta

24.8.2017

Kotimainen spefi x3


Olenkin lähiaikoina kunnostautunut oikein kunnolla spekulatiivisen fiktion kohdalla - tästä ei varmaan ole kaukana hyppäys itselleni vielä vieraammalle maaperällä eli fantasiaan. Niputan tähän samaan kolme spefi-kirjaa lyhyine arvioineen. Ja huomatkaa, kaikki vieläpä kotimaisia. Suomi100-projekti tekee selvästi hyvää kotimaiseen kirjallisuuteen tutustumiselleni.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 

J. S. Meresmaa: Naakkamestari

Takakannesta: Naakkamestari on Tampereelle vuoteen 1900 sijoittuva kertomus, joka yhdistää vaihtoehtohistoriaa ja steampunkia. Valumestari Lundanin verstas on Ennin koti. Hän kaipaa joka päivä vanhempiaan, jotka eivät koskaan tulleet hakemaan häntä. Eräänä aamuna Enni löytää naakan – ja hänen elämänsä muuttuu. Täysin.

J. S. Meresmaa voitti tekstillään Robustoksen pienoisromaanin kirjoituskilpailun 2015 ja siinä on samaa tunnelma kuin kannessa: jotain vanhanaikaista ja ilotonta, mutta pilkahdus toiveikkuutta linnun muodossa. Ennin elämän aamut alkavat kankeasti talossa, jota ei aivan voi kodiksi kutsua. Siellä hänen on tehtävä töitä pitääkseen katon päänsä päällä, mutta oikeasti tytttö kaipaa vain vanhempiensa luokse. Toive, joka ei näytä toteutuvan.

"Se antoi minun, ja avuttoman luontokappaleen luottamus
kuristi kurkkuani. Se uskoi, etten tekisi sille mitään pahaa."

Surumielisyys ja alakuloisuus valtaa mielen Ennin tarinaa seuratessa. Nokisessa maailmassa kirkko esitetään julmana ja virkavalta epäluotettavana. Valtaväestön vieroksumat ursiinit aiheuttavat kahinoita kapinoiden epätasa-arvoisuutta vastaan. Naakkamestari on hyvin napakka kirja vaihtoehtohistoriallisesta maailmasta ja toimii varmasti matalankynnyksen teoksena lukijalle, joka haluaa tutustua kyseiseen genreen.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 


Virve Sammalkorpi: Paflagonian perilliset. Iax Agolaskyn päiväkirjan säästyneet sivut

Takakannesta: Toukokuussa 1819 nuori Iax Agolaskyn lähtee professori Moltiquen apulaisena pitkälle matkalle kohti Luoteis-Venäjää. Tutkimusretken tarkoitus on etsiä alueella huhutusti elävän metsänkansan jäseniä. Heitä löytyykin, mutta heillä on häntiä, koko vartalon peittävää karvoitusta, pimeässä näkeviä silmiä… Missä kulkee raja ihmisen ja eläimen välillä – ja onko sillä merkitystä? Tutkimusretkikuntaa avustavilla työmiehillä on puolestaan metsänkansan varalle omat julmat suunnitelmansa…

Romaani perustuu Pekka Nikruksen valokuvasarjaan Varjojen lapset ja sen synopsikseen. Tarinaa värittää visuaalisesti valokuvasarjan kuvat, jotka ovat kieltämättä häiritsevän kiehtovia. Itse tarina on paikoitellen synkkä, mutta kiinnostava. Iax Agolaskyn seuraa vierestä professorinsa tutkimuksia ja dokumentoi päiväkirjaansa yhteisen matkan vuodesta 1819 vuoteen 1823. Osa muistiinpanoista on kadonnut jättäen aukkoja tarinaan, mutta niistä kuitenkin muodostuu selkeä kuva retkikunnan touhuista.

"Aikuinen mies. Ei ei. Tyhjennän rakkoni, suoleni lakanoille, joita ei ole pesty kuukausiin. Herrani, sinäkö siinä? Tämän takiako lähdimme Ranskasta, löytääksemme apinan itsestämme? Olet suuri ja viisas."

Kirja hämärtää rajan ihmisten ja eläimenpiirteet omaavien lasten väliltä ja loppua kohden mentäessä ihminen näyttäytyy jopa eläimellisempänä ja raaempana. Koin lukemisen välillä vähän epämiellyttäväkin, mutta taidokkaasti kirjoitettu teksti onnistui kuljettamaan minua aina vain eteenpäin. Tiivistunnelmainen Paflagonian perilliset on ajankohtainen kirja tarttuessaan erilaisuuteen ja siihen suhtautumiseen.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 


Maria Turtschaninoff: Maresi. Punaisen luostarin kronikoita

Takakannesta: Kirjan sankaritar Maresi on tarkkasilmäinen ja tiedonhaluinen tyttö. Hän asuu pienellä saarella Punaisessa luostarissa, jonne miehillä ei ole pääsyä. Eräänä kevätaamuna luostariin saapuu säikähtäneen oloinen nuori tyttö, Jai. Vähitellen selviää, että Jai pakenee isänsä raivoa. Hurjaakin hurjempi tapahtumasarja käynnistyy, kun horisonttiin ilmestyy suuri purjelaiva – ei kai Jain isä joukkoineen ole tulossa? Maresin ja yhteisön neuvokkuus ja rohkeus pannaan äärimmäisen kovalle koetukselle.

Tytöt päätyvät luostariin erinäisistä syistä ja Maresi on tullut sinne köyhästä perheestä neljä vuotta sitten. Hän on yhä noviisina, joka pitää eniten Aarrekammiosta, jossa kirjahyllyt ulottuvat lattiasta kattoon. Maresi etsii vielä omaa tehtäväänsä ja kutsumustaan yhteisössä.

Kiinnostavinta antia olivat uskomukset Alkuäidistä ja rituaalit. Maresi on hyvin naisvoittoinen kirja, sillä luostariin ei ole miehillä pääsyä. Tarinassa esiintyvät miehet ovat hyvin väkivaltaisia ja julmia. Kirja etenee rauhallisesti siihen asti, kunnes näkyy merkkejä laivasta horisontissa, jonka jälkeen tapahtumat juoksevat eteenpäin. Kantavin teema on itsensä löytäminen ja rohkeus yrittää. Maresi aloittaa kolmiosaisen sarjan.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 

J. S. Meresmaa - Naakkamestari
Robustos, 2016
Kansi: Mika Vaaranmaa
Kirjastosta


Virve Sammalkorpi - Paflagonian perilliset
Karisto, 2016
Valokuvat, piirrokset: Pekka Nikrus
Kirjastosta

½
Maria Turtschaninoff - Maresi. Punaisen luostarin kronikoita
(Maresi. Krönikor från Röda klostret, 2014)
Tammi, 2014
Kansi: Laura Lyytinen
Kirjastosta

21.8.2017

Jodi Picoult - Sisareni puolesta


Pienenä en tiennyt, miten lapsia tehdään vaan miksi.

Takakannesta: Kolmetoistavuotias Anna ei ole sairas, vaikka verensiirrot ja leikkaukset ovat hänen arkeaan. Niillä ei kuitenkaan hoideta Annaa vaan isosisko Katea, joka taistelee harvinaista leukemian muotoa vastaan. Anna itse sai alkunsa koeputkessa, kun perheeseen kaivattiin Katen kanssa geneettisesti yhteensopivaa lasta. Anna ei ole koskaan kyseenalaistanut omaa asemaansa isosiskon kudos- ja solupankkina... ei ennen kuin nyt. Anna tekee ratkaisun, jota useimmat pitäisivät ennenkuulumattomana. Hänen pätöksensä uhkaa repiä perheen hajalle ja koitua kohtalokkaaksi rakkaalle sisarelle.

Niskakarvat nousivat pystyyn kirjaa lukiessa. Anna on tehty geneettisesti täysin yhteensopivaksi Katelle. Käytännössä hän on solupankki sisarelleen, mutta herää puolustamaan itseään hämmästyttävän nuorella iällä. Vanhemmat päättävät kaikesta lapsiensa puolesta, mutta ovatko hekään aina täysin oikeutettuja siihen. Puolueettomia eivät tässä kyseisessä tapauksessa ainakaan. Katen tila vaikuttaa auttamatta koko perheeseen, eikä vanhemmilla ole aikaa katsoa Jessen, perheen vanhimman pojan, perään, sillä Katen sairaus vie heidän kaiken huomion ja energian. "Meillä jokaisella on oma rooli. Kate on näytelmän martyyri. Meikäläiselle kuuluu toivottoman tapauksen osa. Ja sinä, sinun pitää esittää rauhanturvaajaa." Muut asiat eivät tunne niin tärkeiltä sen tosiasian rinnalla, että heidän tyttärensä voi kuolla.

Sisareni puolesta saa pohtimaan hankalia moraalisia asioita, joihin ei tunnu olevan yhtä täysin oikeaa vastausta. Monet kertojaäänet saavat lukijan asettumaan milloin kenenkin saappaisiin ja maailma ja ratkaisut näyttäytyvät kaikkea muuta kuin mustavalkoisilta. Jokaisen valintoja ja ajatuksia pystyy halutessaan ymmärtämään, vaikka ei olisikaan samaa mieltä.

"Vaikka olen jo yhdeksännellä kuulla ja minulla on ollut yllin kyllin
aikaa haaveiluun, en ole oikeastaan ajatellut tulevaa vauvaa
lainkaan omana itsenään. Mielessäni on ollut vain se, että tämä
tytär voi pelastaa sen tyttären, joka minulla jo on."

Tuntuu kuitenkin kovin epäeettiseltä, että lapsen hankkimisen lähtökohta on ollut puhtaasti toisen lapsen pelastaminen. Missä ihmisarvo - varsinkin kun kyse ei ole vapaasta tahdosta? Tilanne ei ole kenellekään helppo kun vaakakupin toisella puolella on juuri ja juuri hengissä oleva Kate, jonka elämä riippuu Annasta - tai tarkemmin ottaen siitä, mitä tämä pystyy sisarelleen luovuttamaan omasta kehostaan - oli sitten kyse verestä tai luuytimestä. Lainsäädännön kun pitäisi estää ihmisten käytön laboratoriorottien tapaan. "Kertokaa sitten meille, kuinka helvetissä Anna Fitzgereldista tuli väliinputoaja?"

Sivussa kulkee tarina Campbellista ja Juliasta, joilla on yhteistä historiaa. Nyt kun Anna on palkannut Campbellin asianajajakseen ja Julian valikoituessa Katen edunvalvojaksi, he kohtaavat kymmenien vuosien jälkeen. Pieni jännittävä juonne oli Campbellin palveluskoira, jonka tarpeellisuutta kyseenalaistaville mies antaa aina eri syyn. Mihin Campbell koiraa oikeasti tarvitsee oli päivän polttavin kysymys.

"Meidän perheessä normaalitilanne on kuin liian lyhyt peitto
- joskus sen alla tarkenee ihan hyvin, mutta toisinaan tulee
 
hytisyttävän kylmä. Pahinta on, ettei koskaan tiedä 
kumpivaihtoehto toteutuu."

Kirjan yllättävä loppu ei ollut yhtään sellainen kun ajattelin, vaikka pidinkin sitä turhan sensaationhakuisena. Moniulotteinen kertomus pohtii moraalia ja etiikkaa, eikä sen lukeminen ollut helppoa.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _
★½
Jodi Picoult - Sisareni puolesta
(My Sister's Keeper, 2004)
Karisto, 2006
Omasta hyllystä
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...