31.1.2015

Netta Walldén - Ruben ja kadonneet karaatit

Ruben ja kadonneet karaatit - Netta Walldén
WSOY, 2015
Kuvittanut: Laura Valojärvi
Kirjastosta lainattu

"Kun yötaivaalle ilmestyy venähtänyttä kurpitsaa muistuttava 
vieras esine, mikä tahansa pikkukaupunki hämmentyy."
kirjan alku 

Säännöllisesti on tullut luettua Walldenin kirjat aika pian niiden ilmestymisen jälkeen ja jatkoa jälleen seuraa Saarnilaakson asukkaiden parissa.

Keskellä yötä Saarnilaakson yllä leijailee kuumailmapallo, jonka mukana saapuu timanttivaras Vili Pii, joka on saanut vihiä pikkukaupungin tehottomista poliiseista ja päättää käyttää tilaisuuden hyväkseen. Ryöstöretki ei kuitenkaan ole niin helppo ja nopea kuin Vili Pii oli suunnitellut. Hän ei ollut ottanut huomioon uteliasta (ja herkkäunista) Rubenia, joka ainoana Saarnilaakson asukkaana herää kuumailmapallon puuskutukseen. Syntyy sekamelska, jossa timantit vaihtavat omistajaa salamaa nopeammin, mutta niin kuin ennenkin ollaan huomattu: ei poliiseiden tehokkuuteen ole luottamista vaan Ruben hoitaa asian itse - apurinaan tietysti siskonsa Lisa.

Timanttivarkaus saa Saarnilaakson asukkaat sekaisin ja myöskin eräs juorulehti ehtii nimeämään yhden asukkaan syylliseksi. Rubenin juoni timanttien pelastamiksi saa myös monet asukkaat luulemaan timantteja omakseen, jolloin soppaan tulee aika monta lusikkaa, eikä sotkuisen vyyhdin selvittäminen ole ihan helppoa.

Ajattelisin näiden kirjojen sopivan hyvin vasta-alkajille, sillä tarinat ovat vauhdikkaita eivätkä turhan pitkiä. Ainakin olen varma, että itse olisin hetkessä nämä lapsena hotkaissut - niin kuin nytkin ;)! Kirjat näyttävät lisäksi aina visuaalisesti erittäin houkuttelevilta. Runsaat ja pehmeät kuvat ovat pieni piristysruiske kirjassa, ei sillä että se sitä tarvitsisi. Mutta teksti ja kuvat toimivat toistensa kanssa saumattomasti.

Tähtiä: 

Muita postauksiani
Ruben ja ratikkaralli

28.1.2015

Frederick Forsyth - Shakaali

Shakaali - Frederick Forsyth
(The Day of the Jackal, 1971)
Seven, 2009
Kannen kuva: Fennopress/Photonica/Rieder
Omasta hyllystä

"Kello kuusi neljäkymmentä maaliskuisena aamuna Pariisissa on kylmää, ja vielä kylmemmältä tuntuu, kun teloituskomennuskunta valmistautuu panemaan toimeen kuolemantuomiota."
kirjan alku

Frederick Forsyth on tunnettu trillereistään, jonka lajin edustaja myös Shakaali on. Shakaali myöskin teki kirjailijan viimein tunnetuksi.

"-- huikea trilleri legendaarisesta ammattimiehestä, maailman pelätyimmästä palkkamurhaajasta." Kun on suunnitteilla Ranskan presidentti Charles de Gaullen murhaaminen, niin vain yksi mies sopii siihen hommaan; Tuntematon mies, joka ilmoittaa nimekseen Shakaali. Kukaan ei tiedä hänestä juuri mitään, eikä hänen teoistakaan, joka tarkoittaa tietenkin sitä, että hän on hoitanut aiemmat hommansa hyvin. Mikään halpa ei Shakaali myöskään ole, mutta hänet palkannut taho ei siitä hätkähdä.

Alku alkoi kankeasti, mutta vähitellen pääsin sisälle juoneen ja kirja olikin nopeasti luettu. Ongelma oli nimittäin asioiden hidas vauhtiinpääsy, sillä kaikkea piti pohjustaa hartaasti ja huolella myöhempää varten, mutta näin kärsimättömälle lukijalle se tuotti hieman harmaita hiuksia. Politiikka ei myöskään ole kauhean lähelläni sydäntäni, mutta sen asian ohi pääsin suhteellisen nopeasti.

"Hän näytti mieheltä, joka pystyisi aina hallitsemaan itsensä, mutta silmät kiusasivat Ridinia. Ne olivat avoimet ja näyttivät katsovan rehellisesti, mutta väriltään ne olivat pilkullisen harmaat, kuin talviaamun pakkassumu. Kesti muutaman sekunnin ennen kuin Rodin tajusi, että niissä ei ollut minkäänlaista ilmettä. Mitään ei näkynyt niistä ajatuksista, joita tuon savuverhon takana saattoi olla, ja Rodin tunsi hiukan levottomuutta. Hän ei pitänyt sellaisesta, mitä ei voinut ennustaa eikä niin ollen hallita."

Yksi romaanin hienoimpia asioita on todella tarkat kuvailut kaikista yksityiskohdista ja vaikka en olekaan kauhean kiinnostunut aseiden rakenteesta tai niiden ominaisuuksista, niin arvostan vaivannäköä mikä romaanin tekemiseen on nähty. Se antaa painoarvoa kirjassa esiintyville asioille ja välillä tunsin lukevani enemmänkin dokumentaarista kertomusta kuuluisasta palkkamurhaajasta kuin puhdasta romaania.

Vaikka Shakaali rakentuukin vain sen seikan ympärille, että presidentin vastainen ryhmä on palkannut  nimettömän salamurhaajan tappamaan presidentin, niin se pitää otteessaan. Salajuonta rakennetaan suurella vaivannäöllä yhtäkään pikku yksityiskohtaa jättämättä huomiotta. Lopulta on huikeaa seurata, kun itse tapahtumaketju lähtee liikkeelle ja kaikkien noiden pienten yksityiskohtien merkitys aukenee ja selviää konkreettisesti kuinka tärkeitä ne olivat suunnitelman onnistumiseksi. Palkitseva lukukokemus.

Shakaalin kannet on hyvin kiinnostavat, sillä monenlaisia versioita siitä olen nähnyt, mutta tämä iskee ehdottomasti parhaiten.

Tähtiä:


24.1.2015

Carol Shields - Ruohonvihreää

Ruohonvihreää - Carol Shields
(The Box Garden, 1977)
Otava, 2012
Kannen kuva: SKOY
Omasta hyllystä

"Mitä Veli Adam minulle viime viikolla kirjoittikaan?"
kirjan ensimmäinen lause

Ruohonvihreää oli ensikosketukseni Carol Shieldsiin ja hänen tuotantonsa lukemista olen odottanutkin. Tässä menikin odotettua kauemmin ennen kuin hänen kirjaansa tartuin, mutta (ainakin tässä tapauksessa) parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Muistot heräävät henkiin Charleenin matkustaessa lapsuudenkotiinsa juhlimaan leskiäitinsä häitä. Samalla hän pohtii suhteitaan ympärillään oleviin ihmisiin: ex-mieheen, äitiinsä, säeseppoihin, rakastettuunsa Eugeneen, 15-vuotiaasen poikaansa ja kirjeystäväänsä Veli Adamiin, jota Charleen ei ole koskaan tavannut. Äitiin Charleenilla on vaikea suhde. Hän ei ole tuntenut olevansa samalla aaltopituudella tai aina ymmärtänyt häntä, kun taas siskon suhde äitiin tuntuu olevan erilainen, helpompi. Teini-ikäinen Seth on taas äitinsä vastakohta: tasapainoinen ja sopeutuva, mitä seikkaa Charleen joutuu aina yhä uudestaan hämmästelemään.

"McNinn: ensimmäinen tavu on lyhyt, tavallinen, toinen kuulumattomiin vaimeneva kumautus, kielteisten kaikujen kimppu - minimi, minimaalinen, nössö, nynny, niuho, nolla. Charleen McNinn. Ei, ei, menköön hautaan."

Ruohonvihreää kertoo tavallisesta arjesta, mutta itse tarina ei tunnu tavalliselta sen kerrontatavan johdosta. Tylsäksikään kirjaa ei voi sanoa, vaikka mitään suurta ja jännittävää ei tapahdukaan, kirjan parhaus piilee jossain aivan muualla, arkisissa asioissa ja ihmissuhteissa. Aivan, juuri nämä ihmisten välit ja käyttäytymiset keskenään saavat minut lumoihinsa, minut jota psykologia kiehtoo valtavasti. Tarkkanäköinen ihmiskuvaus mahdollistaa henkilöiden ymmärtämisen ja heidän huonojenkin puolien ruotinen tapahtuu lämpimässä hengessä. Äidin valintaa mennä vielä niin korkealla iällä naimisiin hämmästellään ja hänen tuleva aviomiehensä yllättää kun hänet viimein siskoille esitellään. Juuri siskonsa kanssa Charleen pääsee ruotimaan lapsuuttaan ja nauramaan yhdessä hassuille asioille.

Selvästi heikoin kohta oli romaanin lopun tapahtuma, joka tuntui aika ylidramaattiselta muuhun kirjan sisältöön ja tunnelmaan verrattuna. Muuten huomaan tykästyneeni kovasti kirjaan ja vielä tätäkin kirjoittaessa Ruohonvihreää tuntuu jopa tuuman verran merkityksellisemmältä, kun pääsee ruotimaan sitä vähän lisää auki ja huomaa joitain hienoja asioita lisää siitä.

"Ei silti, että ymmärtäisin mitään siitä monimutkaisesta yhtälöstä, jossa he yhdessä horjuvat, tai voimaa, joka heidät alun pitäen saattoi yhteen. Mieleen juolahtaa sekin, että on tiettyjä tapahtumia, joihin ei pidäkään suhtautua ymmärtävästi vaan ainoastaan ihmetellen ja hyväksyen."

En tiedä häiritseekö ketään muuta - muuten hienossa (joskin mitäänsanomattomassa) - kannessa aivan keskellä oleva vesipisara. Se on tylsästi vähän liiankin keskellä. Minua se vaivaa ja ärsyttää vieläkin. Innolla odotan pääseväni tutustumaan muuhunkin Shieldsin tuotantoon, sillä olen kuullut ettei Ruohonvihreää ole hänen parhaita kirjojaan. Ihanaa ajatella, että hyllystä löytyykin onneksi vielä Ellei ja Kivipäiväkirjat, joten no panic!

Tähtiä:


20.1.2015

Alennusmyyntiin sortuminen + uusi hylly


Eksyin kirjakauppojen alennusmyynteihin, jota en yleensä tee, mutta hyvänä selityksenä minulla on lahjakortti. Pitihän se nyt käyttää, ettei hukkaan mene ;) (Eikä mainita kenellekään, että menihän siinä tietty sitten omia rahojakin...) Pystyin rajoittamaan kirjoja vain kolmeen (!!!) sekä mukana on myös pari kirjaostosta kirpparilta.




Milja Kaunisto: Synnintekijä
Jacqueline Wilson: Secrets
Carlos Ruiz Zafon: Marina
Marisha Pessl: Yönäytös
Thomas Malory: Pyöreän pöydän ritarit






Löysin vielä myös todellisen kirja-aarteen kirppikseltä eli vanhan Aapisen, jota itse käytin koulussa, kun opeteltiin lukemaan! Jukka Lemmetyn Onni ja Enni ovat vaan niin suloisia. Nostalgian huumaa!

Seurauksena näistä kirjaostoksista on huoneen lattialle kertynyt pino kirjoja, jotka eivät millään ole mahtuneet vanhoihin hyllyihini (hups, mites tässä näin pääsi käymään), joten uutta hyllyä kehiin! Siihen sain kaikki kodittomat kirjat laitettua ja tilaakin vielä jäi uusia silmällä pitäen (vaikka jossain vaiheessa olisi toki ihan tervettä rajoittaa tätä kirjojen ostoholismia). Nyt tuossa hyllyssä on lähinnä dekkareita ja jännitystä. Olisi varmaan pitänyt laittaa kuva, kun kirjat on valmiiksi aseteltu hyllyyn, mutta tuo saa luvan kelvata :)


16.1.2015

Bret Easton Ellis - Alta nollan

Alta nollan - Bret Easton Ellis
(Less Than Zero, 1985)
Tammi, 2012
Kansi: Markko Taina
Kannen kuva: iStockphoto
Omasta hyllystä

"Los Angelesin moottoriteillä ihmiset pelkää tulla liittymistä."
kirjan alku 

Joululahjaksi saatu kirja päätyi luettavaksi heti itselleni ostaman joululahjan (Manhattanin valot) jälkeen, sillä molempien kirjojen teemat pyörivät aikalailla samojen asioiden ympärillä: tyhjyys, huumeet, yöelämä... Aika roisi viikko siis on ollut takana. Alta nollan on Bret Easton Elliksen esikoisteos ja kirjailija oli tuolloin vain 20-vuotias. Paremmin hänet kuitenkin tunnetaan Amerikan psykosta, joka on hyvin ravisuttava teos ja johon ei tee mieli enää ikinä palata.

Clay on saapunut jouluksi kotiin ja pyöriin vanhan kaveriporukkansa kanssa vetäen viivaa ja mennen bileistä toisiin. Nämä hedonistiset rikkaat kakarat eivät tunnu tekevän elämällään mitään järkevää ja heidän tekemisensä ovat lähinnä ajantappoa. Selvinpäin ei ole suotavaa olla, sillä pitäähän olla jotain tylsyyttä vastaan. Kaverisuhteet ovat pinnallisia ja kanssakäyminen merkityksetöntä. Kertojana ja kirjan äänenä on Clay, mutta aivan kuin joku ulkopuolinen tarkkailisi tapahtumia ilman mitään tunnesidettä asiohin ja ihmisiin. Hän selostaa vain mitä tapahtuu kylmän viileään sävyyn.

Kukaan ei välitä kenestäkään ja vanhemmat ovat välinpitämättömiä lastensa elämän ja tekemisten suhteen. Taitavat olla itsekin aikamoisessa pöllyssä. Clayn sisarukset pystyvät puhumaan rauhassa ja avoimesti omasta huumeiden käytöstä samalla kun äiti ajaa autoa. No problem. Tämä yleinen välinpitämättömyys ja elämän tyhjyys valtaa koko kirjan ja sen täyttää vain huumeet, bileet ja satunnaiset sänkykumppanit. Claykin joutuu jossain vaiheessa miettimään mitkähän hänen sisarustensa nimet olivatkaan.

"Mutta ethän sä tartte mitään. Sulla on jo kaikki", mä sanon sille.
Rip katsoo mua. "Eikä oo."
"Mitä?"
"Ei mulla oo."
Seuraa hetken hiljaisuus ja sitten mä sanon: "Voi vittu Rip, mitä sulla ei muka oo?"
"Mull ei oo mitään menetettävää." Rip kääntyy ja menee takaisin makuuhuoneeseen.

Claylla on myös näennäisesti tyttöystävä Blair, mutta bileissä heillä molemmilla on säpinää muiden kanssa, eikä kumpaakaan oikein kiinnosta toisen tekeminen, varsinkaan Clayta, jonka mielestä he eivät edes enää ole yhdessä. Ja sattumaa tai ei, Clayn diilerin nimi on osuvasti Rip. Clay tapaa lomallaan paljon ihmisiä muttei muista edes missä hän heidät on tavannut ja keitä he ovat. Meno on sen verran villiä. Clayn "pelastus" on sentään opiskelut ja lopussa näyttää olevan myös toivonpilkahdus - tai niin minä haluan ajatella.

Ei ole helppoa lukea nuorista joiden elämä on ihan sekasin ja vailla päämäärään, eikä kukaan puutu asioihin. Niin se elämä kulkee merkitsemättömyydessä päivästä toiseen. Suureksi ihmetyksekseni huomasin Clayn käyvän psykiatrilla juttelemassa omasta elämästään. Tai niin olisi varmasti tarkoitus, mutta psykiatri on se joka omista jutuistaan jauhaa, sillä Clay ei itse kauheasti vaivaudu avautumaan. Ja sitten kun se hetki koittaakin, niin psykiatria ei voisi vähempää kiinnostaa Clayn ongelmat.

"-- js mulle nousee kylmä hiki pintaan ja huoneen toisella puolella istuu yks nuori kundi jonka mä jotem kuten tunnen ja se tuijottaa mua ja mä tuijotan vastaan ja mietin hämillään tunteekohan se mut mutta sitten mä tajuun että se on ihan turhaa. Kundi on niin pilvessä ettei se näe mua, ei näe mitään."

Alta nollan on hämmentävä kirja, mutta onneksi tiesin jo etukäteen Easton Elliksen rajun tyylin, sillä Amerikan psyko on vielä astetta rankempi tähän verrattuna. Tämä tyyli mikä Easton Elliksellä oli jo Amerikan psykon aikaan nostaa rumaa päätään tässä esikoisteoksessa: seksiä, väkivaltaa ja huumeita. Ja mieluitenkin kaikki samaan aikaan. Alta nollan vasta enteilee mihin suuntaan kirjailija on tulevaisuudessa menossa. Aivan mikään höpönpöppö kirja ei ole, sillä kyseessä on kuitenkin jonkin sortin kasvukertomus Clayn osalta. Loppua kohden hänellä tulee raja vastaan, eikä hän hyväksy kaikkia muiden juttuja enää, eikä näin ollen halua olla edes osallisena sellaiseen järjettömyyteen. Hyvä Clay!

Hieno ja sopivan moderni kansi on kirjassa, sillä Alta nollan ei tunnu vanhentuneen päivääkään 80-luvulta, vaan on edelleen valitettavasti hyvinkin ajankohtainen. Kirjasta on tehty myös samanniminen elokuva 1987, näyttelijöinä Andrew McCarthy, Robert Downey Jr. ja Jami Gertz. Se on rankka, mutta hieno elokuva, että jos tämän kirjan lukeminen ei kiinnosta, niin katso ihmeessä edes elokuva! Elokuva ei juurikaan seuraa kirjan juonetonta juonta, vaan siinä on selkeä tarina. Kirjailija itse ei tosin tainnut elokuvasta pitää ollenkaan. No eihän niillä kauheasti yhteistä olekaan.

Kirjalla on myös jatko-osa Kalliit yöt.

Tähtiä:

  

14.1.2015

Jay Mclnerney - Manhattanin valot

Manhattanin valot - Jay Mclnerney
(Bright Lights, Big City, 1984)
WSOY, 1986
Päällyksen kuva: Petri Holm
Omasta hyllystä

"Sinä et ole sellainen kaveri, jonka kuuluu olla 
tällaisessa paikassa tähän aikaan aamusta."
kirjan ensimmäinen lause

Mclnerneyn esikoisromaani Manhattanin valot saavutti laajan suosion ja kirjasta on tehty myös elokuva, jota tähdittää Michael J. Fox ja Kiefer Sutherland. Kirjaan tuskin olisinkaan heti törmännyt ilman tuota leffaa ja huomaan saavani paljon kirjavinkkejä juuri leffoista, mikä on ihan kiva, kun joskus ne on näitä vähän tuntemattomampia teoksia - ainakin itselleni.

Kirjan päähenkilö työskentelee newyorkilaislehdessä faktojen tarkastajana asuen liian kalliissa asunnossa. Vaimona hänellä on suosiota nauttiva malli, joka kuitenkin häipyi kuvioista pian häiden jälkeen, mutta päähenkilö ei osaa päästää hänestä irti. Huumeiden värittämässä yöelämässä päähenkilö pyörii pinnallisen ystävänsä Tadin kanssa, jonka mielestä miehen pitäisi käyttää hyödyksi jättämiseksi tulemista kertomalla yökerhon naisille vaimonsa kuolleen leukemiaan.

Päähenkilöä ei kirjassa mainita nimeltä ja huomattavaa on myös, että kannessakin oletetun päähenkilön silmät on peitetty. Hän on siis suhteellisen nimetön ja kasvoton tyyppi, joka tuntuu olevan hieman kujalla elämästä. Osasyitä on varmasti kuollut äiti ja vaimo, joka otti ja lähti. Huumeet kuuluvat miehen elämään hänen yrittäessä pysyä kaupungin kiihkeässä sykkeessä mukana. Välillä tarinassa palataan päähenkilön mukana hänen äitinsä kuolinvuoteen äärelle ja täytyy kyllä sanoa, että siinä vasta olikin mahtava äiti! Hän halusi viime hetkillä tietää kaiken pojastaan, nekin asiat mistä ei yleensä äiti-poika -keskusteluissa tule vastaan.

Tad kuuluu miehen suppeaan (joskin olemattomaan) ystäväpiiriin, vaikka päähenkilöllä ei tunnu olevan häneenkään mitenkään erityisen läheinen suhde. Tad tykkää liikkua yöelämässä ja vetää päähenkilönkin mukaansa. Hän on aika persoonaton tyyppi, jonka elämään ilmeisesti mahtuu vain naiset ja seuraava viiva. Päähenkilö menee ns. virran mukana ilman sen kummempia päämääriä. Päähenkilön herääminen tapahtuukin vasta loppupuolella, jolloin hän ottaa työstään loparit, jonka tulkitsin niin ettei hän olekaan täysin välinpitämätön elämänsä suhteen, vaan haluaa asioiden muuttuvan. Hän on kuitenkin pitkään haaveillut kirjailijan urasta, mutta päivät vain kuluvat tutkien lehteen tulevien artikkeleiden tietojen paikkaansapitävyyttä.

Yllättävää oli, että lukija asetettiin päähenkilön saappaisiin ja tämän asetelman sisäistäminen vei hetken aikaa, sillä en muista ennen moiseen törmänneeni: "Et ole vuosiin omistanut kelloa. Jos olisit jatkuvasti selvillä kellonajasta, saisit edes hiukan tukevamman jalansijan elämäsi liukkaalla pinnalla." Joku syvällinen merkitys tuntuu olevan myös lehdissä uutisoidussa naisessa, joka on sekä koomassa että raskaana, mutta siitä jokainen saa tehdät omat tulkintansa, sillä en ole vielä saanut sen suhteen ajatuksiani kasaan. En sanoisi kirjaa rankaksi lukukokemukseksi, vaikka sellainen kuva siitä helposti tulee. Varsinkaan kun tämän jälkeen aloitin suoraan Easton Elliksen Alta nollan. Josta siis lisää vasta seuraavassa postauksessa.

Tähtiä:

 

11.1.2015

Alaa Al-Aswani - Chicagolaisittain

Chicagolaisittain - Alaa Al-Aswani
(شيكاجو‎, 2007)
WSOY, 2011
Päällys: Mika Tuominen
 Omasta hyllystä

"Moni ei ehkä tiedä, että chicago ei ole englannin kielen sana vaan peräisin 
algonkinista, joka oli yksi Pohjois-Amerikan monista intiaanikielistä."
kirjan ensimmäinen lause

Aikoinaan Al-Aswanin Yacoubian-talon tarinat osui rankalla tarinalla suoraan sydämeen, enkä tältä kirjalta odottanut yhtään sen kauniimpaa tarinaa. Kirjailija ei hempeile tai silottele ruusuja henkilöidensä tielle vaan pikemminkin kaivaa kiviselle tielle kuoppia ja laittaa neuloja pystyyn, joihin he väistämättä osuvat. Jokainen saa niistä osansa ja jotkut eivät pääse enää kampeamaan pystyyn.

"Chicagolaisittain-romaanin henkilöt ovat totisesti joutuneet pois oman kultturinsa mukavuusalueelta. Histologian laitoksen jatko-opiskelijoista moni tulee Egyptistä, ja näihin muslimisiirtolaisiin Alaa al-Aswani kirjailijankatseensa kääntää. Tiiviissä yhteisössä keskinäinen vallankäyttö saa jännitteet kiristymään ja nahan herkistymään, eikä kaksoistornien sortumisen jäljiltä vihamielinen maa saa kenenkään parhaita puolia esiin. Egyptiläisten oma yhteisö voisi olla miellyttävä turvapaikka, mutta miksi he tuntevat itsensä hylkiöiksi paitsi amerikkalaisten myös toistensa silmissä? Millä ehdoilla he voisivat saavuttaa oikeutensa viihtyä tässä maassa?"

Romaani on täynnä eri syistä ja taustasta tulevia ihmisiä, joiden taka-alalla kuitenkin häämöttää Egypti leimaten heidän elämäänsä jollain lailla, halusivat he sitä tai eivät. Toisilla on aikomuksena palata vielä kotimaahansa, mutta toiset ovat kääntäneet katkerina selkänsä sille. Koskaan ei kuitenkaan pidä sanoa 'ei koskaan'. Asioita ei kierrellä vaan kirjailija pureutuu suoraan ytimeen mitään kaunistelematta.

Runsas henkilögalleria pitää sisällään muun muassa narsistisen egyptiläisopiskelijoiden liiton puheenjohtajan, huippuoppilaan, joka ajautuu vaarallisen pitkälle perinteiden ja modernin parisuhde-elämän ristipaineeseen ja tohtorin, joka alkaa epäilemään omia kotimaansa jättö motiiveja, kun hänen tyttärensä lähtee kotoa. Kaikki henkilöt eivät tietenkään kovin samaistuttavia ole, mutta jokaiselle on kuitenkin jotain ja tarttumapintaa ainakin heistä löytyy. Kirja herättää varmasti lukijassaan tunteita, josta pitää huolen vähän radikaalimmat ajattelijat: "Naiset ovat vähempiä järjessä ja uskossa, joten kunnon miehen tulee taivuttaa nainen tahtoonsa yhteiselämässä niin kuin vuoteessakin; naista pitää hallita ja ohjata, eikä häneen saa koskaan täysin luottaa. Kelpo esi-isät ovat jättäneet aiheesta jälkeen lukuisia viisauksia: "Kysykää naisilta neuvoa, ja tehkää sitten päinvastoin." -- " Noin eräs kirjan henkilöistä näkee naiset. Suosittelen hotkaisemaan kirjan kerralla, joilloin henkilötkin pysyvät paremmin muistissa.

Armotonta on ihmiskuvaus, sillä henkilöt näkyvät lukijalle kaikessa karuudessaan. Heidän heikkoudet ja halut pyrkivät pintaan asenteiden ja ennakkoluulojen leimutessa ympärillä. He joutuvat tappelemaan myös omia ajatuksia ja syvimpiä tunteitaan vastaan, sillä kaikkia puolia itsessä ei ole helppo hyväksyä. Rankasta kirjasta muodostui ravisuttava lukukokemus enkä odottanut yhtään vähempää. Lopussa kieltämättä tulee jälleen epätoivoinen olo, eikä maailma enää näytäkään kamalan mukavalta paikalta elää, mutta aina on joukossa niitä onnellisiakin loppuja.

Pienen nuuskimisen jälkeen sain selville, että Al-Aswani on kirjoittanut Chicagolaisittain jälkeen vielä yhden kirjan Cars Club (2013) - jota ei tietenkään ole VIELÄ suomennettu. Kustantamot ohoi!

Tähtiä:

 

9.1.2015

Kevään 2015 uutuuksia

On taas aika tehdä jotain uutta ja jännää, joka tässä tapauksessa ei monillekaan muille kirjabloggaajille sitä ole, mutta vuorossa on siis kevään 2015 uutuuskirjojen listaus. Keräsin kaikki mielenkiintoiset kirjat tähän listaksi ilmestymisajan mukaan ja mukava määrä noita kertyi. Kaikkia en missään nimessä lupaa lukea, vaan fiiliksen mukaan mennään edelleenkin, mutta niin monta hyvänkuuloista tuolta löytyy, että pakkohan joitain noista on lukea!


Netta Wallden: Ruben ja kadonneet karaatit (1/2015, WSOY)
"Kolmekymmentä vuotta, nolla ratkaistua tapausta!"
Louise Doughty: Kielletyn hedelmän kuja (1/2015, Minerva)
"Oivaltava psykologinen trilleri valinnoista, joiden eteen joudumme."
Tiina Raevaara: Yö ei saa tulla (1/2015, Paasilinna)
"-- kertoo silmistä, unohduksesta, totuudesta, syyllisyydestä - ja pimeän pelosta."
Katariina Souri: Valkoinen varjo (1/2015, Tammi)
"Mitä jos näkisit ihmisistä asioita, joita he eivät itsekään halua nähdä?"

Harlan Coben: Saalistaja (2/2015, Minerva)
"-- paljastuu sanomattoman epäinhimillinen salajuoni, jonka uhreiksi päätyvät toiveikkuudessaan haavoittuvat treffisivuston onnen etsijät."
Antoine Laurain: Punaisen muistikirjan nainen (2/2015, WSOY)
"Salapoliisileikki muuttuu vähitellen romanttiseksi aarrejahdiksi, joka mullistaa niin etsijän kuin etsityn elämän."
Anneli Kanto: Pyöveli (2/2015, Gummerus)
"-- rehevä ja groteski romaani kolmesta miehestä, jotka päättävät pohjalaisten elämästä ja kuolemasta."

Gillian Anderson & Jeff Rovin: Liekkien näkijät (3/2015, Like)
"Vähä vähältä selviää, ettei kyseessä ole tauti, vaan ylimaallinen yhteys ihmiskuntaa edeltäneeseen Galderkhaanin sivilisaatioon."
Sadie Jones: Ehkä rakkaus on totta (3/2015, Otava)
"Neljä nuorta etsii paikkaansa 1970-luvun Lontoon teatterimaailmassa."

Minna Lindgren: Ehtoolehdon tuho (4/2015, Teos)
"Ovatko Ehtoolehdon päivät luetut?"
David Suchet: Hercule Poirot ja minä (4/2015, Minerva)
"Teos vie mielenkiintoiselle matkalle maailman pisimpään jatkuneen televisioelokuvien sarjan kulissien taakse."

Johanna Holmströn: Sulje silmäs pienokainen (5/2015, Otava)
"Vauraan omakotiyhteisön suuret maisemaikkunat katkevät taakseen painajaismaisia salaisuuksia."
John Green: Arvoitus nimeltä Margo (5/2015, WSOY)
"Mestarillisen tarkka kuvaus siitä, miltä elämä näyttää, maistuu ja tuntuu itsenäistyvästä nuoresta."
Lars Jansson: Muumit Sarjakuvaklassikot VIII (5/2015, WSOY)
"Tervetuloa Muumilaaksoon!"
Sarah Waters: Parempaa väkeä (5/2015, Tammi)
"Kahden erilaisen naisen välille syntyy suhde, joka saa tavallisen elämän roihahtamaan täyteen intohimoa ja draamaa."

Kati Närhi: Seitsemäs vieras (6/2015, WSOY)
"Orpotyttö Agnesista kertovan sarjakuvatrilogian huima päätösosa."


Oukei, en siis todellakaan ota tehtäväksi näitä kaikkia paniikissa lukea. Aluksi lista oli vielä aika pieni, mutta nyt se lähti sitten lopullisesti rönsyilemään. Tähän hommaanhan jää koukkuun, kun koko ajan vastaan tulee kirjoja, jotka vaikuttavat lukemisen arvoisilta. Mutta ihan hyvä, että tämmöinen lista on olemassa sitä varten, jos jossain vaiheessa haluaakin etsiä uutta lukemista, niin tänne voi aina palata.

Löytyykö yhtäläisyyksiä oman listasi kanssa?



PS. Ja Hurja Hassu Lukija -blogin löytää nykyään myös näistä: Blogilista ja Bloglovin




8.1.2015

Peter Hoeg - Rajatapaukset

Rajatapaukset - Peter Hoeg
(De måske egnede, 1993)
Tammi, 1994
Päällys: Ulla Vuorinen
Omasta hyllystä

"Mitä on aika?"
kirjan ensimmäinen lause

Ajattelin nyt sitten kuitenkin aloittaa Peter Hoegiin tutustumisen omaelämäkerrallisesta Rajatauksista, enkä Lumen tajusta, joka hyllystä on ollut pitkään. Jälleen virhe. Rajatapausten jälkeen nimittäin Lumen taju saa jäädä hyllyyn lukemattomana vielä seuraavatkin kaksi vuotta.

Biehlin koulu on tasostaan kuuluisa yksityiskoulu, mutta se ottaa sisään myös ongelmanuoria, joita ovat myös Peter, lastenkotilapsi, August, jota on vartioitava yötä päivää, ja Katarina, joka on orpo. Nämä kolme ystävystyvät ja ryhtyvät pohtimaan ja tutkimaan koulun todellisia tarkoitusperiä.

Yksityiskoulun tarkoitus on auttaa lapsia ja yhteiskuntaa eheyttämällä nuoria, tehdä kasvatuslaitoksen ja nuorisovankiloiden lapsista taas yhteiskuntakelpoisia ottamalla heidät kouluun normaalien lasten sekaan. "Tunnistamalla heikkolahjaiset ja suoranaisesti vajaaälyiset, jotta nämä pääsisivät koulukoteihin ja laitoksiin saamaan tarvitsemaansa hoivaa." Ajatushan on hyvä ja kaunis, mutta totuus on jotain muuta. Säännöt ja kiellot ovat erityislapsille todella tiukat ja pelon avulla heidät pidetään kurissa. He eivät saa jutella toisten lasten kanssa, vaan heidät pidetään eristyksissä.

Ei kirja oikeasti ole noin kiinnostava kuin miltä kuulostaa. Enää en tajua miksi, mutta mielikuvani ennen lukemista oli, että kirja olisi jotenkin maaginen ja koulussa tapahtuisi salaperäisiä asioita. Totuus oli kuitenkin tarua tylsempää ja ihan realistisessa, joskin julmassa, maailmassa pysyttiin.

 "Jos kaksi sellaista jotka eivät kuuluneet minnekään erotettiin toisistaan, tuntui kuin lakkaisi kokonaan olemasta, jopa Tanskan kaltaisessa pienessä maassa; silloin ei enää koskaan löytänyt toinen toistaan, sen olin nähnyt monta kertaa ja hänkin tiesi sen."

Tarinan rinnalla kulkee Hoegin filosofiset pohdinnat ajasta. Kovan kurin yksityiskoulussa on lukujärjestyskin tehty valmiiksi kattamaan koko kouluaika. Se on ehdoton ja aika kulkee suoraviivaisesti ja epäröimättä eteenpäin. Kaikki tehtävät, heräämiset ja muut on suoritettava hyvin täsmällisesti. Nämä runsaat pohdinnat olivat liian korkealentoista ja syväluotaavaa, että pitäisi ajatella oikein kunnolla ja ajan kanssa ymmärtääkseen, eikä minulle ole suoraan sanottuna kiinnostusta sellaiseen. Joko kirja aukeaa tai sitten ei. Yksinkertaista.

Kirjan rakenne oli myöskin huono: kappaleet olivat todella lyhyitä, ei aina edes yhden sivun mittaisia. Normaalisti lyhyet kappaleet saattavat nopeuttaa lukemista, mutta Rajatapauksissa ne olivat jo niin lyhyitä, että lukeminen häiriintyi jatkuvasti, varsinkin kun tapahtumat eivät edenneet kronogolisessa järjestyksessä. Minun oli ainakin hankala keskittyä ja siksi lukeminen vei pitkän aikaa. Loppukin oli sellaista rämpimistä: filosofiaa, nimiä vuosia, teorioita.. Rajatapaukset, tuo outo ja karu kirja, ei ollut kyllä yhtään minua varten. Enemminkin oppikirja niille, jotka ovat kiinnostuneita koululaitoksista ja niiden historiasta.

Tähtiä:

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/10588839/?claim=6v7w8xra2wy">Follow my blog with Bloglovin</a>

5.1.2015

John Buchan - 39 askelta (+näytelmä)

39 askelta - John Buchan
(The Thirty-nine Steps, 1915)
Faros, 2011
Kirjastosta lainattu

"Tuona toukokuisena iltapäivänä palasin Citystä jokseenkin kyllästyneenä elämään."
kirjan ensimmäinen lause

39 askelta lienee tutuin monille (ei tietenkään todellisille kirjojen ystäville;) ) Alfred Hitchcockin ohjaamana elokuvana. Vakoilutarinana Buchanin 39 askelta se on näyttänyt tienviittaa tuleville seuraajilleen.

Richard Hannay pitää Lontoota ikävystyttävänä kaupunkina, kunnes alkaa tapahtua kaikenlaista: hermostunut mies pyytää päästä hänen asuntoonsa uskoutuen Hannaylle ja sekoittaen tämän samalla mukaan monimutkaisiin ja vaarallisiin poliittisiin kuvioihin. Tilanteen vakavuuden Hannay tajuaa viimeistään, kun tämä salaperäinen vieras löytyy seuraavana aamuna kuolleena. Alkaa kissa-hiiri -leikki, jossa kylmäpäinen Hannay sinkoilee sinne tänne yrittäen karistaa takaa-ajajat kannoiltaan ja törmää samalla monenlaisiin ihmisiin.

Kirja ei mitään hengästyttävä ole, eikä siinä ole todellista takaa-ajon tunnetta, vaikka siltä voikin kuulostaa. Hannay ehtii aina rauhassa miettiä seuraavaa askeltaan, milloinkaan ei ole liian kiire pitää pientä paussia ja hengähtää. Väkivaltaakaan ei kirjassa juuri ole, vaan olematon jännitys syntyy takaa-ajosta. Tosiaan tämä vakoilutarina on innoittanut monia muita jännäreitä ja inspiraation lähteeksi on otettu tavallinen pulliainen, joka luovii tiensä gangterit kannoillaan.

Kirja on pelkkää puhdasta takaa-ajoa, lukijan ei tarvitse ratkoa mitään tai edes yrittää pysyä mukana, sillä kärryiltä on mahdoton pudota. En kokenut kirjaa mitenkään sykähdyttäväksi tai edes viihdyttäväksi ajankuluksi. Eikä siitä jäänyt kauheasti mitään sanottavaa.

Tähtiä:



Odottavin ja suhteellisen positiivisin mielin matkasin siis joulukuun viimeisinä päivinä viimeistä 39 askeleen teatteriesitystä katsomaan Helsingin kaupunginteatteriin, sillä kun kirja ei herätä kummempia tunteita, niin näytelmällä / elokuvalla on suuret mahdollisuudet onnistua.




39 askelta
Helsingin Kaupunginteatteri, Studio Pasila, 2014
Ohjaaja: Mikko Kivinen
Näyttelijät: Ilkka Forss, Risto Kaskilahti, Pertti Koivula, Jane Kääriäinen
TRAILER

"4 näyttelijää, 139 roolia"

39 askelta -näytelmä on todellinen aivot narikkaan näytelmä, josta on turha etsiä mitään syvällistä kansakuntia liikuttavaa sanomaa eli ei siis sovi tosikoille tai jöröjukille. Nauraa nimittäin joutuu. Näyttelijät naljailivat toisilleen, heittivät nokkelasti huulta ja näpäyttivät aika ajoin toisiaan. Heillä näytti olevan hyvin hauskaa ja minulla oli hauskaa katsella heidän hauskanpitoaan. Sain myöskin käsityksen, että näyttelijät improvisoivat välillä näytelmän aikana. Tiedä sitä mikä oli oikeasti sovittua ja mikä tahallista toisten jujuttamista, mutta ihan sama, tämä tyttö tykkäsi! Ja paljon!

Näytelmässä oli paljon nopeita roolivaihtoja, kekseliäitä juttuja kuten junan katolla hyppely, joka vaikutti ihan aidolta pelkän sumun ja takkia heiluttamisen ansiosta. Hulvatonta menoa kerrassaan, vaikka tunnustan, että kaikki vitsit eivät osuneet minun huumorini kenttään.

Entä kuinka uskollisesti oltiin kirjaa seurattu: sanoisin 90 prosenttisesti - oltiin siis lisäilty omia. Tämän kohdalla tuo on vain ja ainoastaan hyvä juttu, sillä näytelmähän olisi muuten ollut kuolettavan tylsä! Kuvitelkaa nyt: mies juoksemassa kaksi tuntia sinne tänne gangsterit ja poliisi kannoillaan. Voisiko joku pöyhiä tyynyni kiitos. Näytelmä seurasi enemmänkin sitä Alfred Hitchcockin samannimistä elokuvaa, jota minä en ole tietenkään nähnyt.

Hitchcockin elokuvan tapaan näytelmään on myös lisätty nainen, sillä kirjassa ei sanota halaistua sanaa yhdestäkään naisesta. Tämä lisäys on ihan hyvä juttu, ettei tullut liian maskuliininen pläjäys. Ilmeisesti Buchan ei ollut aluksi pitänyt Hitchcockin tekemistä perusteellisista muutoksista, mutta lämpeni elokuvan nähtyään ja piti sitä jopa omaa kirjaansa parempana. Olen samaa mieltä!

Tämä oli siis näytelmä minun makuuni, eikä ole edes mitään pahaa sanottavaa kenestäkään näyttelijästä, vaikka olihan varsinkin ne poijjaat aika vekkuleita ;) Kiitos ja kumarrus tekijöille!

Siinä olikin sitten ensimmäinen teatteribloggaukseni! Ja näitä tulkoo vielä paljon lisää!

Tähtiä: ★½


2.1.2015

Katsaus kirjavuoteen 2014



Täällä taas kaikenmaailman tilastojen ja listausten kanssa. Vuosi on jo vaihtunut, joten nyt jo toista kertaa olen tänne blogiin koonnut koosteen kirjavuodesta 2014.



Samoissa lukemissa pyöritään kuin viimekin vuonna, joilloin luin huimat kolme kirjaa enemmän. Ei paha. Romaanien määrä on taas lisääntynyt suhteessa muihin, vaikka aina joka vuosi yritänkin kaikista noista genreistä lukea edes jonkun teoksen. Ja silti joka vuosi tulen siihen tulokseen, että runous, näytelmät ja novellit eivät oikein saa tulta alleen. Minkäs teet...



Kotimainen kirjallisuus on aavistuksen verran parantanut asemiaan ja omasta hyllystä on tullut luettua enemmän kirjoja kuin viime vuonna. Erittäin hyvä ja tämä meno saisi jatkua tulevina vuosina, sillä järkyttävä määrä on hyllyissäni lukemattomia kirjoja, mutta tämä taitaa olla enemmänkin se ikuisuusprojekti, mutta aina voi haaveilla - ja pitää.




Kuukausittaiset lukemiset on ollut hyvin vaihtelevia joka vuosi ja tällä kertaa eniten tuli luettua joulukuussa ja hiljaisinta oli helmikuussa.





Yllättäjämaaksi kohosi Suomi, joka ei kaukana ykkössijalta ole. Yllättävää tosiaan, sillä en koe lukevani kauheasti suomalaista kirjallisuutta - mutta siis hyvä vaan! Belgiakin on listalla korkealla Tintti-sarjakuvien ansioista samalla tapaa kuin Ranska viimeksi Asterixien voimin. 2013 vuoteen verrattuna maailmanvalloitus jäi vähän vähemmälle, mutta tulihan noita eri maita ihan mukava määrä muutenkin. Ainoat uudet valloitetut maat olivat Papua-Uusi-Guinea (Rod Clement - Vaarin hampaat ja Samoa (Robert Louis Stevenson - Tohtori Jekyll ja mr Hyde). Tähän voin myös mainita, että uusia Nobel-kirjailijoita luin 8.






Huikeisiin haasteisiin tuli osallistuttua viime vuonna ja nyt jo odotan innolla mitä tämä vuosi tuo tullessaan! Muita kohokohtia vuoden varrelta olivat mm. ensimmäinen Copycat -kansikilpailuun osallistuminen Wilsonin muunnelluilla kansilla sekä 24 tunnin lukumaraton, joka sujui niin hyvin, että voisi joskus ottaa uusiksi.

Otin mukaan myös uuden osa-alueen 'Uutuudet 2014', sillä yritän enenemissä määrin lukea myös uutuskirjoja, jotta pysyn muiden jutuissa mukana ja paljon näkyy vuosittain ilmestyvän mielenkiintoisia kirjoja. Uutuksien kanssa kun olen yleensä ennen tullut parin vuoden jälkijunassa :) Hienot 6 kirjaa tuli luettua - tosiaan, mikään niistä ei huono ollut! Varsinkin Alan Bradleystä löysin uuden fanitettavan.




Viime vuonna ahdistuin hieman siitä, että Top 10 -kirjojen listaaminen oli hankalaa, ja päätinkin vuonna 2014 lukea vain lähinnä minua oikeasti kiinnostavia kirjoja. Sekin tavoite saavutettiin ja olisin helposti voinut listata vielä kymmenen kirjaa lisää! Lukuinto on myöskin kasvanut ja tänä vuonna aioin myös ehdottomasti lukea lähinnä vain hyvältä vaikuttavia kirjoja - sekä yritän edelleen opetella kesken jättämisen jalon taidon.

Vuoden Yllättäjä: Fahrenheit 451 (Bradbury)
Vuoden Pettymys: Tohtori Jekyll ja mr Hyde (Stevenson)
Vuoden Lastenkirja: Joulupuuro (Nordqvist)
Vuoden Sarjakuva: Kolme varjoa (Pedrosa)
Vuoden Näytelmä: Macbeth (Shakespeare)



Ja hieman tulevasta vuodesta...

Tämän vuoden (2015) suunnitelmiin kuuluu:
  • lukea hienoja kirjoja
  • jatkaa Shakespearen lukemista ja jos onnistuisin myös joitain muita hyviä näytelmiä löytämään
  • lukea enemmän omasta hyllystä
  • haasteisiin osallistuminen
  • valveutuminen Kaunokirjallisen Maailmanvalloituksen kohdalla


Kirjatilasto 2013

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...