15.8.2019

Kesän kirjat





Koko alkuvuoden kestänyt lukujumi alkaa viimein helpottaa ja kirjoja on tullut luettua, jos nyt ei ihan normaaliin tahtiin niin ainakin huomattavasti viime aikoja enemmän! Jee. Alkuvuosi meni aika uutuuspainoitteisesti, mutta nyt on tullut luettua vanhempaakin kirjallisuutta ja oman hyllyn kirjoja ja toivon jatkavani sillä linjalla loppuvuoden, vaikka tietysti en syksyn uutuuksiakaan halua täysin ohittaa. Onhan siellä tulossa uutta kuvitettu Potteria, Orjattaresi tarina jatkuu, Anne Frankin päiväkirjat sarjakuvamuodossa... kaikkea kivaa siis! Alla pienimuotoista höpinää kesällä lukemistani kirjoista.



✚     ✚     ✚


Keskusteluja ystävien kesken
Sally Rooney

Takakannesta: Yliopistossa opiskelevat Frances ja Bobbi liikkuvat erottamattomana kaksikkona Dublinin kirjallisten piirien laitamilla. Bobbi hurmaa ihmiset, Frances tekee heistä viiltäviä huomioita. Juhlissa he tutustuvat kuuluisaan valokuvaajaan Melissaan ja tämän puolisoon. Tuttavuus syvenee neliödraamaksi, jonka seuraukset uhkaavat Francesin koko elämän perustaa.

Parikymppiset Frances ja Bobbi luovivat elämänpyörteissä etsien indentiteettiään ja paikkaansa ja vaikka tästä ei syntynytkään maailman unohtumattominta lukuelämystä, niin jokin tuossa sekavassa ihmissuhdesopassa ja Francesin ja Bobbin suhteessa vetosi. Eikä tietenkään haitannut, että nuoret naiset pyörivät paljon kulttuuririennoissa, joka on jo itsessään kiehtova miljöö.

Rooneylla on napakka kirjoitustyylistä ja mienkiintoisia pohdintoja. Olin erityisen iloisesti yllättynyt kirjan endimetrioosi-kuvauksista, joihin en ole tietääkseni ennen kaunokirjallisuudessa törmännyt. Lisäksi siitä ei tehty mitään sairaskertomusta niin kuin hyvin monesti näkee, vaan päähenkilö oli paljon kaikkea muutakin. Keskusteluja ystävien kesken on ehdottomasti tutustumisen arvoinen!



✚     ✚     ✚


Sydänsurujen kääntöpuoli
Becky Albertalli

Takakannesta: 17-vuotiaalla Mollylla on ollut kymmeniä ihastuksia, mutta yhdellekään pojalle hän ei ole rohjennut ilmaista kiinnostustaan. Mollyn mielestä hänen kaltaisensa pulskan tytön on syytä varoa joutumasta naurunalaiseksi. Kaveripiiriin ilmaantuu komea ja sulavakäytöksinen Will – täydellinen poikaystäväehdokas. Mutta miksi Mollyn ajatukset harhautuvat tämän tästä Reidiin, joka on Williin verrattuna tosi laimea tapaus?

Sydänsurujen kääntöpuoli on söpö nuortenkirja ihastumisista ja sisaruudesta. Uskon sen olevan nuorille hyvin samaistuttavasti kirjoitettu ja päähenkilö Molly on todella sympaattinen hahmo. En kylläkään odottanut yhtään vähempää Albertallin edellisen, Minä, Simon, Homo Sapiens, kirjan jälkeen.



✚     ✚     ✚


Ökyrikkaat aasialaiset 
Kevin Kwan

Takakannesta: Kun amerikankiinalainen Rachel saa poikaystävältään Nicholasilta kutsun sukuhäihin Singaporeen, häntä odottaa elämänsä yllätys. Nicholas ei nimittäin ole sattunut mainitsemaan, että tulee upporikkaasta suvusta. -- Rachel löytää itsensä ökyelämän, juorujen ja juonittelujen hornankattilasta, jossa suhde Nicholasiin joutuu pahemman kerran koetukselle.

Kesän kevyemmästä viihteestä vastasi Ökyrikkaat aasialaiset, joka päätyi lukulistalle elokuvan trailerin ilmestymisen jälkeen. Aavistuksen turhan paksuksi päässyt tarina oli mukavaa löhöilylukemista. Juonittelua, juoruja, kalliita pukuja, massiivisia kartanoita, pettämistä, valtapeliä ja tietenkin rakkautta. Hyvin överi meininki siis. Vähän suuremmasta muotitietoisuudesta ei olisi ollut haittaa, sillä nyt osa asioista meni ohi ihan sen vuoksi. Myönnän myös, että kirjan alkua lukuunottamatta kaikki muut sivujen alaviitteet jäi lukematta, koska ei vaan jaksanut - niitä oli niin paljon.



✚     ✚     ✚


Kadonneen lapsen tarina
Elena Ferrante
Takakannesta: Elena Greco muuttaa tyttärineen takaisin lapsuutensa maisemiin Napoliin ollakseen lähellä rakkaimpiaan. Jännite Lilan ja Elenan välillä lientyy perhe-elämän realiteeteissa ja taistellessa naapurustoa kuristusotteessa pitävää rikollisuutta vastaan. Uusi aika tulee myös vanhaan Napoliin ja kaupungin asukkaiden elämässä alati läsnä oleva järjestäytynyt rikollisuuskin siirtyy entistä kovemmille aloille, huumekauppaan. Elena ja Lila kuuluvat niihin harvoihin jotka eivät ole riippuvaisia Solaran perheen liiketoimista, seikka joka johtaa vaaralliseen konfliktiin.

Kadonneen lapsen tarina on Napoli-sarjan neljäs ja viimeinen osa. Huomasin jo edellisen osan kohdalla pientä innostuksen hiipumista (vai oliko se taisteluväsymystä?) ja tämän neljännen osan lukeminen oli - kamalaa sanoa alkuosien suurena fanina mutta ollaan nyt rehellisiä - työlästä. Olisin varmaan kaivannut jotain toimintaa ja suurempia tapahtumia sen sijaan, että nyt liikuttiin niin vahvasti ihmissuhdepohdinnoissa ja -analyyseissä. Ensimmäisissä osissa oli erilaista menoa ja jännitettä. Tuon tarkemmin en ole onnistunut jäsentämään sekavia ajatuksiani siitä mikä Kadonneen lapsen tarinassa tökki. Taitava ihmiskuvaaja Ferrante silti on.


29.7.2019

Geishan muistelmat (Arthur Golden)

 
Kuvitellaanpa, että istumme kahden hiljaisessa, puutarhaan antavassa huoneessa, juttelemme, siemailemme vihreää teetä ja puhumme jostain kauan sitten tapahtuneesta asiasta, ja minä sanon: "Se iltapäivä, jona tapasin sen ja sen ihmisen... se oli elämäni paras ja samalla pahin iltapäivä."

Luin jo nuorena Geishan muistelmat ja nyt päätin ottaa sen uusintalukuun mikä onkin tavallaan ollut tämän vuoden teema. Tykkäsin kirjasta aikanaan tosi paljon, joten aina yhtä jännittävää tarttua sellaiseen teokseen. Olin tosin jo etukäteen tietoinen siitä, että todennäköisesti vanhemmalle minälleni kokemus ei olisi aivan yhtä miellyttävä. Epäkohtia löytyi lukiessa, mutta tarinana Geishan muistelmat on kuitenkin mielenkiintoinen.

Takakannesta: Tarina alkaa Japaninmeren rannan pienestä kalastajakylästä missä rikas kauppias herra Tanaka kiinnittää huomionsa tyttöön, jolla on harvinaisen kauniit, harmaat silmät. Yhdeksänvuotias Chiyo luulee pääsevänsä miehen kasvatiksi, mutta hänet lähetetäänkin kiotolaiseen geishakouluun – sen jälkeen kun rouva Hypistelijä on varmistanut hänen neitsyytensä. 

Tie silkkisten kimonoiden maailmaan on pitkä ja raskas. Chiyo joutuu raatamaan vuosikausia orjatyössä kustantaakseen elämänsä ja opiskelunsa. Lopulta tulee kuitenkin se päivä, jolloin 14-vuotias tyttö puetaan seremonialliseen asuun ja hänen hiuksistaan muotoillaan perinteinen kampaus, eroottisesti symbolinen ”halkaistu kurpitsa”. Chiyosta on tullut geisha Sayuri, teehuoneiden kaunistus ja varakkaiden herrojen tavoiteltu statussymboli.

Sayurin kertomus on tyyppiä ryysyistä-rikkauksiin-vastoinkäymisten-kautta, mutta suurin päämäärä hänellä on puheenjohtajan palvonta, johon hänellä on ollut pakkomielle pienestä tytöstä lähtien. Let's talk about healthy relationships. Suurimman ongelman koin kirjoitustyylin kanssa, enkä voinut olla ajattelematta, mitä jos joku muu olisi tämän kirjoittanut. Eikä kyse ole vain siitä, että Arthur Golden on mies, vaan ennemmin siitä, että Geishan muistelmat oli välillä liian oppikirjamainen ja selittävä, kun itse kaipaan tietoa tarinaan kätkettynä, en niin että kulttuurin ja tapojen selittäminen erottuu noin näkyvästi.

Rakkaustarina tämä ei siis varsinaisesti ole, vaan kuvaa enemmänkin geishojen elämää ennen ja jälkeen sodan. Geishojen erotiikka on hienovaraista ranteiden paljastelua mm., joten luokittelu eroottiseen kirjallisuuteen on mielenkiintoinen. Kiinnostaisi lukea muitakin fiktiivisiä kirjoja geishoista, mutta eipä tule yhtään mieleen.


Arthur Golden: Geishan muistelmat
(Memoirs of a Geisha, 1997)
SSKK, 1998
Omasta hyllystä

25.7.2019

Kirjauutuudet syksy 2019

Tajusin juuri, etten ole ollenkaan silmäillyt vielä syksyllä ilmestyviä kirjoja, joten paikataan se aukko ja alla listattuna kiinnostavimmat poiminnat loppuvuoden suomennoksista! Eniten odotan varmasti uutta kuvitettua versiota nelos Potterista!😍






ELO
Leila Slimani: Adele (8/2019, Wsoy)
”naisen pakkomielteinen halu”

Joel Dicker: Stephanie Mailerin katoaminen (8/2019, Tammi)
”kaksi poliisia joutuu tunnustamaan menneisyyden virheet”

Margaret Atwood: Noidan sikiö (08/2019, Johnny Kniga)
”uudelleentulkinta shakespearen myrskystä”



SYYS
James Hogg: Viattoman syntisen tunnustukset (9/2019, Basam Books)
”syrjäytynyt nuorukainen, joka uskoo kuuluvansa valittujen joukkoon”

Viv Gropkop: Älä heittäydy junan alle (9/2019, Basam Books)
”mitä kaikkea voimme oppia venäläisistä klassikoista”

Milja Kaunisto: Tulenpunainen kabaree (9/2019, Gummerus)
”menneen ajan pariisin rakastajille”

Katie Lowe: Jumalten verta suonissamme (9/2019, Gummerus)
”sisäoppilaitos uinuvassa rannikkokaupungissa”

Margaret Atwood: Testamentit (05/2019, Otava)
”on kulunut 15 vuotta Orjattaresi-romaanin lopusta”

P. D. James: Kuolema joulupäivänä (09/2019, Otava)
”rikostarinoita, joita yhdistää koston motiivi”

Tomi Adeyemi: Veren ja luun lapset (09/2019, Otava)
”he riistivät magiamme. he yrittävät haudata meidät. nyt me nousemme”


LOKA
Bjorn Sortland: Kepler62 Uusi maailma - Kuiskaajien kaupunki (10/2019, Wsoy)
”uudisraivaajalapset kuiskaajien mailla”

J. K. Rowling: Liekehtivä pikari (10/2019, Tammi)
”kuvitettu painos”

Ari Folman: Anne Frankin päiväkirja (10/2019, Tammi)
”klassikkoteos sarjakuvamuodossa”


22.7.2019

Kutsu minua nimelläsi (André Aciman)




Yritän kiriä lukupinoa kiinni, ja vaikka se on pieni, on projekti edennyt hitaasti. Toukokuun ainoaksi kirjaksi jäi André Acimanin Kutsu minua nimelläsi, jonka olin lukemista ennen nähnyt elokuvana ja tykkäsin siitä tosi paljon. Mietin ainoastaan, että miten viipyilevä tarina toimii luetussa muodossa. Tylsistyisinkö. No en tylsistynyt! Kaukana siitä. Kävinpä myös kuuntelemassa sympaattisen oloisen kirjailijan haastattelun ennen elokuvan katsomista jo toista kertaa, mutta nyt kirjan lukeneena.

Takakannesta: 17-vuotias Elio on tottunut siihen, että hänen perheensä tarjoaa joka kesä vuokrahuoneen jatko-opiskelijalle. Kesällä 1987 italialaiseen huvilaan saapuu amerikkalainen Oliver, ja Elion maailma järkkyy. Filosofianopiskelija Oliver on älykäs, rento ja hurmaava siinä missä vielä teini-ikäinen Elio on ujo ja sisäänpäin kääntynyt. André Aciman kuvaa mestarillisesti ensirakkauden syntyä, sitä miten Oliver alkaa hallita Elion jokaista liikettä ja ajatusta, miten Elio tekee kaikkensa uskaltaakseen lähestyä rakkautensa kohdetta - ja miten vaikeasti tulkittava jo aikuinen Oliver on. Elion ja Oliverin intohimo palaa hetken kirkkaana ja Italian aurinko on ikuinen, mutta täydellinen kesä on lyhyt.

Aciman kuvaa ihanasti ja käsinkosketeltavan todentuntuisesti Elion ensirakkautta; Siitä syntyvää hyvänolon tunnetta, mutta myös tuskaa kun ei ole varma toisen tunteista ja haluaa silti olla vain toista lähellä. Ajatukset täyttyvät Oliverista ja Elion hyvinkin tarkkaan pohtivat pään sisäiset keskustelut itsensä kanssa on jotain niin hyvin tuttua! Näin jälkikäteen ajateltuna elokuvassa oli tosi hienosti saatu näytettyä nämä kaikki kirjavat ja monimutkaiset tunteet. Ehkä vähän harmittavasti kirjassa ollutta kiinnostavaa Vimini-lasta ei elokuvasta löytynyt ollenkaan.

Kirjan miljöönä on ihana Italian kuuma kesä, joka on kyllä täydellinen näyttämö kiihkeälle, nuorelle rakkaudelle. Kutsu minua nimelläsi saa jatkoa syksyllä, kun julkaistaan jatko-osa Find me.


André Aciman: Kutsu minua nimelläsi
(Call me by your name, 2007)
Tammi, 2019
Kirjastosta

23.6.2019

Höpinää alkuvuoden uutuuksista (2019)





Suurin osa alkuvuonna lukemistani kirjoista on ollut uutuuksia, muita en olekaan määrällisesti lukenut kovinkaan paljoa. Toukokuun saldoksikin tuli huimat yksi kirjaa. Täytyy varmaan käydä jossain välissä laskemassa Goodreadsin 100 kirjan lukutavoitetta, sillä kohta on mennyt puolivuotta ja luettuja kirjoja on 23. A-pu-va. Mutta sellaista se elämä on. Lukujumia ei enää ole, mutta aikaa sitäkin vähemmän. Siitä syystä en tee yksittäisiä arvioita näille alla oleville kirjoille, ja niiden lukemisesta on jo sen verran aikaa, että ne ovat hämärtyneet muististakin jo vähäsen.



✚     ✚     ✚



John Malermanin Lintuhäkistä (Karisto, 2014) kiinnostuin kannen ja esittelytekstin perusteella luettuani katalogia läpi ja vasta vähän myöhemmin tajusin, että juuri tästä kirjasta on tehty tv-sarja Bird Box. Tv-sarja sinällään ei ole herättänyt mielenkiintoani, joten ehkä oli onni, etten tajunnut niiden yhteyttä toisiinsa kuin vasta jälkikäteen.

Romaanin nykyhetkessä on kulunut viisi vuotta siitä, kun ihmiset alkoivat naulata ikkunoitaan umpeen. Malorie on pitkään valmistautunut tähän päivään ja nyt hän sitoo silmät itseltään ja kahdelta lapseltaan ja lähteen souturetkelle kohti, toivottavasti, turvallisempaa paikkaa. Ulkomaailma on vaarallinen, eikä kukaan tiedä käytännössä mitä heidän pitää varoa, mutta sen kaikki tietävät, että näkeminen on kaikkein tuhoisinta. Siitä ei selviä hengissä.

Lintuhäkki on postapokalyptinen kauhuromaani, jossa suurimman jännityksen luo epätietoisuus. Ihmiset elävät kotiensa ulkopuolella vain kuulo- ja tuntoaistin perusteella. Kukaan ei tiedä mikä heitä vaanii, mitä on varottava.

















Katharine McGeen Tuhat kerrosta-trilogian viimeinen osa Korkeuksiin oli tietysti must-read -listalla. Nuoret luulevat saaneensa elämänsä taas raiteilleen Erisin kuoleman ja rakkaussotkujen jälkeen, mutta elämällä on tarjota heille jotain muuta. Trilogia on ollut hyvin vetävä, sillä nykyään jaksan keskittyä lähinnä ensimmäiseen osaan, mutta tässä tapauksessa piti saada tietää miten kaikki päättyy ja kuka saa kenet.



Kaikki Shaker Heightsin asukkaat puhuivat sinä kesänä siitä, miten Richardsonien kuopus Isabelle oli lopulta seonnut ja polttanut perheen talon.

Celeste Ng'n kirjan Tulenarkoja asioita tiesin haluavani lukea jo silloin kun se ilmestyi englanniksi ja löysi tiensä kirjablogeihin. Shaker Height'sin lähiössä asuu menestyviä ihmisiä, jotka vaalivat täydellistä ulkokuortaan talojen värityksestä alkaen. Lähiöön saapuu yksinhuoltaja taiteilija tyttönsä kanssa, joka herättää huomiota vapaammalla elämäntyylillään ja Richardsonien perheen lapset imevät vaikutteita heistä. Niin kuin kaikki tietääkin, täydellinen ulkokuori kätkee sisälleen sekin ongelmia ja epätäydellisyyttä. Tulenarkoja asioita on nopealukuinen teos, jolla saa helposti aikaa tapetuksi, mutta mikään sen kummenpi kirja se ei minulle ollut.








Loppuun vielä sarjakuvakevennys, sillä alkuvuonna jatkoa sai Janne Kukkosen Voro-albumi, jonka toinen osa kulkee nimellä Tulikiven armeija. Varas Lilja yhdessä vanhan Seamus-opettajansa kanssa päätyvät valtakuntien välisten taistelujen keskelle yrittäessään löytää muinaista Talismaania, jonka voimista heille ei ole täydellistä käsitystä. Jälleen luvassa on hengästyttävää ja uhkarohkeaa menoa, kun suurella itsevarmuudella varustettu Lilja pääsee taas vauhtiin.


Mitä hyviä uutuuksia teillä on mahtunut
ensimmäiseen puoleen vuoteen?

26.5.2019

Skam #1-4


Alkuvuoden lukupelastuksia on ollut Skam-tv-sarjan alkuperäiset käsikirjoitukset, jotka luin kaikki neljä putkeen ihan hullun innostuneena. Skamia katsoneelle ne eivät juonellisesti tuo mitään uutta - lukuunottamatta poistettuja kohtauksia - mutta teksti selittää sarjaa enemmän henkilöiden päänsisäisiä ajatuksia, mitä ei tietenkään tv-sarjassa kuulu, ne pitäisi sieltä itse bongata ja tulkita ymmärtämällään tavalla.

Käsikirjoituksia ja näytelmiä lukeneena tiedän, että niitäkin on hyvin monenlaisia; Jotkut ovat hyvin pelkistettyjä, että niissä on dialogin lisäksi lähinnä kerrottu lavastuksesta eikä mitään muuta ylimääräistä. Toiset selittävät enemmän myös henkilöiden motiiveja. Skam kuuluu siis selvästi jälkimmäiseen ja sen lisäksi siinä on käsikirjoittaja Julie Andemin todella hauskoja kommentteja ja toteamuksia muulle tuotantoryhmälle ja näyttelijöille. Harmi, että kirjat olen palauttanut takaisin kirjastoon jo hyvän aikaa sitten, niin en voi antaa esimerkkejä, mutta ne on hulvattomia!

Skamin käsikirjoitukset pitävät sisällään neljä kautta: Eva, Noora, Isak ja Sana, joissa kussakin keskitytään nimihenkilöön. Pidän kaikista niistä niin paljon, mutta pystyn nimeämään lempparikseni Noora-kauden. Tietenkin toivoin, että sarja olisi jatkunut, mutta ilmeisesti se lopetettiin paineiden takia. Mutta yhden kauden se olisi vielä kaivannut ja päähenkilöksi olisi pitänyt päästä Chris.


✚     ✚     ✚


Kausi 1: Eva – perustuu sarjan ensimmäiseen tuotantokauteen, jossa seurataan päähenkilö Eva Kviig Mohnin myrskyisää vuotta lukion ykkösluokkalaisena. Eva on juuri alkanut seurustella Jonaksen kanssa, mutta uutta suhdetta rasittaa epäluottamus sekä vanhan ystäväpiirin ulkopuolelle putoaminen. Evan vuosi onkin täynnä rakkautta, pettämistä ja särkyneitä ystävyyssuhteita – mutta myös uusia ystäviä Nooran, Crisin, Vilden ja Sanan ansiosta.

Kausi 2: Noora seurataan päähenkilö Noora Amelie Sætren elämää. Noora on tiedostava, fiksu ja uskollinen ystävä, joka uskaltaa puuttua epäoikeudenmukaisuuteen. Välillä vahvat mielipiteet estävät häntä huomioimasta muiden ihmisten näkökulmat, ja romantikon luonteestaan huolimatta hänen on vaikea luottaa tunteisiinsa.

Kausi 3: Isak päähenkilönä on aiemmilla kausilla sivustakatsojaksi jäänyt Isak. Hän on aina välittänyt muiden mielipiteistä vähän liikaakin, mutta uusi ystävyys ja rakkaus voi muuttaa senkin.

Kausi 4: Sana päähenkilönä on aikaisemmista osista tutuksi tullut suorapuheinen ja suojelevainen Sana. Hän on usein ystäväjoukon järjen ääni, halusivatpa toiset kuulla sitä tai eivät.


✚     ✚     ✚


Ja jee, syksyllä teatteriin katsomaan Skamia!



S: Skam #1-4
(Skam, 2015-17)
Wsoy, 2018
Kirjastosta

20.4.2019

Kolea talo (Charles Dickens)


Lontoo. Mikkelin lukukausi vasta päättynyt ja lordikansleri istuu nyt
Lincoln's Inn Hallissa. Sää on marraskuisen raaka.


Tähän mennessä olen lukenut Charles Dickensiltä kunnioitettavat viisi kirjaa ja joitain novelleja ja olen pitänyt niistä kaikista todella paljon! Kirjojen hienoutta ei ole himmentänyt edes hidaslukuisuus, joka johtuu yli kahdensadan vuoden kuilusta kirjojen ilmestymisen ja nykypäivän välillä. Mutta. Kolea talo on valitettava poikkeus sääntöön, vaikka siitäkin löytyi tuttu, taidokas juonenkuljetus.

Takakannesta: Koleassa talossa on kaksi erillistä juonta. Toisessa esiintyvät nuoret Richard Carstone ja hänen serkkunsa Ada Clare sekä köyhä orpotyttö Esther Summerson. Viimeksi mainittu kertoo tarinan menetetystä omaisuudesta, salaisesta rakkaudesta ja onnettomasta taistelusta oikeusjärjestelmää vastaan, mikä kaikki tuntuu ajankohtaiselta tänäkin päivänä. Toinen juoni kertoo kylmästä ja kauniista Lady Dedlockista, jonka kopea käytös kätkee kauhistuttavan salaisuuden. Nämä kaksi tarinaa yhtyvät yllättävään loppuhuipentumaan, johon Dickens kuljettaa lukijan läpi kuohuvan viktoriaanisen Englannin. Kolea talo on jännittävä lukuromaani ja dekkarilajityypin ensimmäisiä edustajia.

Tunnustan heti alkuun, että kiinnostavaa oli ainoastaan Estherin, Adan ja Richardin elämä ja suhteet. Kaikki muu politiikka ja sekaisin keskenään menevät henkilöt eivät saaneet innostumaan. Luin Koleaa taloa alkuun suhteellisen usein, joten luulisi olleen helppo muistaa henkilöt, mutta jouduin jatkuvasti vilkuilemaan alkuunpäin, kun en saanut monestikaan kiinni siitä kuka oli kyseessä. Ja lakimiehiä ja muita poliittisia hahmoja riitti! Todella turhauttavaa. Kolean talon ansioita on eri luokkayhteiskuntien kuvaus ja värikkäät - välillä jopa naurettavat - henkilöt. Näiden kuvailujen kohdalla Dickens ei ole koskaan säästellyt, vaan antanut rumuuden ja ahneuden näkyä.

Ensimmäiseksi kosketukseksi Dickensiin tätä en suosittele, mutta ahkera fani ei hätkähdä. Ihanaa kun viimein saa luetuksi taas jokin pitkään listalla olleen, varsinkin jos lukemattomuuden syy on ollut kauhistuttava paksuus. Seuraavaksi olen miettinyt lukevani ehkäpä Nicholas Nicklebyn elämä ja seikkailut.




Charles Dickens: Kolea talo
(Bleak House, 1852-53)
Tammi, 2006
Omasta hyllystä

31.3.2019

Täällä taas!

Kuukauden hiljaiselon jälkeen saan vihdoin kirjoitettua tänne jotain! Halua on ollut kirjoittaa, mutta jaksamista ja aikaa ei yhtään - Instagramin puolella sentään olen enemmän aktiivinen. En kuitenkaan halua, että blogi täysin hiljenee, joten yritän kirjoittaa kuulumisia edes silloin tällöin. Ehkä jopa joku kirja-arviokin tulossa😊

No mitä sitten on tullut kuluneiden kuukausien aikana luettua? Haluaisin tähän sanoa, että paljon ja kaikkea kivaa, mutta esim. tämän kuun saldoksi tulee jäämään vain neljä kirjaa. Tosin sanottakoon, että työnalla on Stephen Kingin tuhatsivuinen Se, jota ei hetkessä lueta. Maltoin viimein lukea pitkäaikaisena haaveena olleen Erin Morgensternin Yösirkuksen, josta en ollut kuullut mitään muuta kuin hehkutuksia ja nuo kannet ovat tosi kivat! Erehdyin lukemaan kirjan takakannen ja odottamaan jotain maagisen kiehtovaa, sillä miljöönä on sirkus, joka toimii kahden nuoren taikurin pelikenttänä, mutta pelin panoksista he eivät itse tiedä. Eikö kuulostakin houkuttelevalta!! Mikä aarreaitta kirjailijalle lähteä kirjoittamaan. Rajattomat mahdollisuudet. Tilanteen kehittely itse pelivaiheeseen kestää kuitenkin reilusti yli puolenvälin eikä taikureiden voimienmittelö ole lainkaan kiinnostavaa, eikä tunnu että sen olisi tarkoituskaan. Yösirkus ei tarjoa mitään uutta vaan toistaa takakannen tekstin, jonka lukija on tietysti etukäteen jo katsonut, joten juoni on tiedossa alusta loppuun. Miten tylsää! Ei ole hetkeen mikään ärsyttänyt näin paljon.

Liv Strömqvistin Kielletty hedelmä sen sijaan oli kaikkea muuta kuin tylsä. Tuossa albumissa tiukkaan syyniin pääsee tällä kertaa naisen sukuelin, jonka merkitys ja siihen suhtautuminen on ihmiskunnan historian aikana ollut hyvinkin erilainen. Jälleen osuvaa pohdintaa ja viiltävää analyysiä ja faktaa Strömqvistiltä. Huutia saavat tabut ja uskomukset. Kielletty hedelmä on teos, joka kaikkien tulisi lukea!


Palasin L. M. Montgomeryn Anna-sarjan pariin ja hyppäsin heti toiseen kirjaan luottaen siihen, että ensimmäisen osan tapahtumat palautuisivat mieleen vähitellen. Sarjan jatkaminen on ollut jonkin aikaa mielessä varsinkin kun sain Runotytöt kokonaan luettua ja viimeisen sysäyksen aikeelle sain Matkalla Mikä-Mikä-Maahan -blogissa pyörivästä Montgomery-lukuhaasteesta. Pääsin oikeastaan heti kärryille tapahtumista, mutta en tuntenut samaa lukuintoa mitä minulla on Runotyttöjä lukiessa ollut. Ne ovat aivan ihania kirjoja, mutta Anna-sarjaa en näillä näkymin ole jatkamassa, sillä oli työn takana saada luettua Anna ystävämme loppuun.

Ennätin jo lukemaan pari tämän vuoden uutuutta; Naomi Aldermanin feministinen dystopia Voima oli pitkään odotettu suomennos, joka pisti miettimään monia asioita yhteiskunnassamme, sillä kirjassa nais-mies asetelma on pistetty päälaelleen naisten saadessa itselleen odottamattoman voiman. Ja sitten heistä kaikista tulikin todella koston- ja vallanhaluisia. Kirja on todella kärjistävä, mutta ehkä sen tarkoitus onkin ravistella kunnolla ajattelemaan, koska tasa-arvokysymykset ovat vielä huonossa jamassa maailmalla. Seuraavaksi voitaisiin kuitenkin siirtyä vähän hienovaraisempaan esittämistapaan. Olen enemmän pienten yhteisöjen tarkkailusta kiinnostunut, joten Voiman koko maailman kattava näkökanta tuntui välillä runsaudessaan uuvuttavalta.

Toinen uutuus oli Pierre Lemaitren Tulen varjot, joka on itsenäinen jatko-osa Näkemiin taivaassa kirjalle ja sitähän minä rakastin suuresti! Vielä en ole ehtinyt Lemaitren dekkareihin asti, joten tähän väliin sopi loistavasti lukea Tulen varjot. Mutta mikä pettymys kirja olikaan! Siinä ei ollut ensimmäisen kirjan maagisen mielikuvituksen tuntua ja valloittavaa, jännittävää juonta. Tulen varjot oli täynnä poliittisia kiemuroita ja tylsiä vaikuttajamiehiä. Näiden ja talouskriisin keskellä olivat edellisestä kirjasta tuttu Madeleine ja hänen poikansa Paul. Edes Madeleinen kostoretki ei pitänyt mielenkiintoani yllä vaan luin kirjan pikavauhtia loppuun.






Sarjakuvat eivät ole jääneet vain Strömqvistin albumiin, vaan luin Tylypahkan kirjasto -blogista nappaamani vinkin eli Kanata Konamin Chi's Sweet Home -manga-albumit 1 ja 2. Ne ovat kissaihmisten must-read kamaa ja vaikka itse olenkin etupäässä koiraihminen, pidin albumeista superpaljon. Hellyyttävä Chi-pentu joutuu emosta eroon ja eksyy. Pieni poika löytää kissapennun nuutuneena maasta makaamasta ja pojan perhe ottaa sen hoiviinsa, vaikka eläimet ovat talossa kiellettyjä. Sitten päästääkin seuraamaan kaikkia hauskoja kommelluksia mitä pieni pentu talouteen tuo. Tosi hauska sarja ja täytyy ehdottomasti etsiä käsiin loputkin osat! En yhtään tiedä paljon niitä on, mutta Chi'n ei voi kyllästyä.








Toivottavasti teillä on ollut parempi alkuvuosi!

27.2.2019

Oksi (Mari Ahokoivu)







Tätä sarjakuvaa ei voinut ohittaa! Kesti hetken ennen kuin sain lainattua Mari Ahokoivun Oksin kirjastosta, mutta jo ilmestymisensä aikoihin pistin sarjakuvaromaanin heti muistiin. Oksi ammentaa suomalaisesta mytologiasta ja karhuista: Kertomus äideistä ja tyttäristä, tähdistä ja myyteistä. Karhuemon pennuista yksi ei ole kuin muut. Mikä se on? Kuka sen on lähettänyt?
Yksi karhuemon pennuista, Parka, on erilainen ulkonäöltään ja toiset kiusaavat sitä, haukkuvat oudoksi. Tämä pieni olento haluaa olla kuten muut: iso ja vahva karhu ja Parka saa pyrkimyksiinsä apua Sotka-linnulta.




Oksi on näyttävä albumi. Pääasiassa sarjakuvaromaanin kuvitus on hyvin tummaa, mutta aina välillä sivuilta löytyy värikkyyttää revontulien ja laulujen muodossa. Teksti on sivuosassa, joten loistamaan pääsee upea, tunnelmallinen kuvitus, jossa metsän voi kuulla havisevan hiljaa ja karhun tassujen rapisevan puun kantoa vasten.



Mari Ahokoivu: Oksi
Asema Kustannus, 2018
Kirjastosta

24.2.2019

Blogistania-ehdokkaani vuodelle 2018








Blogistanian Finlandia

Taivassalo & Grunewald: Scandorama (3p)  


 






Blogistanian Globalia

Jennifer Clement: Rakkaudesta aseisiin (3p) 
Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään (1p)








Blogistanian Kuopus

Lena Frölander-Ulf: Isä, minä ja meri (3p)
Timo Parvela & Pasi Pitkänen: Uusi maailma - Kaksi heimoa (2p)
Karen M.McManus: Yksi meistä valehtelee (1p)







Blogistanian Tieto

David Lynch & Kristine McKenna: Tilaa unelmoida (3p)

 







19.2.2019

Rakkaudesta aseisiin (Jennifer Clement)


Äiti oli kuppi sokeria. Hän sai lainata koska tahansa.


En ollut noteeraanut Jennifer Clementin kirjaa Rakkaudesta aseisiin sen suomennoksen ilmestymisen aikoihin, sillä nimi ja kansikuva kehottivat olemaan tarttumatta. Kirjamessujen jälkeen (jossa Clementkin oli yksi vieraista) minulta kysyttiin olenko jo kyseisen teoksen lukenut ja päätin sitten siitä intoutuneena vilkaista kirjaa uusin silmin. Onneksi päätin! Kauheaa ajatella, että tämä pieni helmi olisi jäänyt tyystin lukematta ulkoisten seikkojen vuoksi.

Takakannesta: 14-vuotias Pearl elää äitinsä kanssa autonrämässä Floridan syrjäkylillä, kaatopaikan katveessa. Pikku perhe on pahnanpohjimmainen asefanaatikkojen, epäilyttävien lahkolaisten ja alligaattoreita lahtaavien punaniskojen yhteisössä. Elämä mullistuu, kun vaarallinen hurmuri Eli tunkeutuu äidin ja tyttären väliin. Aseet puhuvat, ja tragedia on väistämätön.


Kuule, äiti sanoi muutaman minuutin päästä.
Joskus iskee hirveä himo aloittaa alusta.
Haluan taas rakastua tulevaisuuteeni.
 Äiti oli aina täpötäynnä kakkukynttilätoiveita.


Rakkaudesta aseisiin on kauniisti ja hyvin runollisesti kirjoitettu kirja, joka luo jonkinlaisen kontrastin sisällölle, jossa kirjan nimenkin mukaisesti aseet on yksi kantava teema. Aseita on kaikkialla: kirkko kerää niitä ihmisiltä, syntymäpäivälahjaksi saattaa saada aseen, alligaattoreita ammutaan aseilla. Ampumisesta tullut tavanomainen asia, eikä sen ääni hetkauta syrjäkyläläisiä. Kamalaa.





Kirjassa on muutenkin paljon yhteiskunnallista asiaa. Se tuudittaa suloisilla sanoilla ja lempeillä lauseilla. Pieneen kirjaa mahtuu hurja ja voimakas tarina. Samaan aikaa karu ja kaunis, epämiellyttävä ja ihana. Pearlin puolesta pelkää, sillä ympäristö ei ole ihanteellinen nuorelle ihmisenalulle. Äiti on tytön elämän kiintopiste, mutta elämä ei ole hellä. Silti aina on toivoa.


En pystynyt lopettamaan, vaikka tiesin, että olisi pitänyt.
Sanat virtasivat suustani hengityksen mukana ja
karkasivat joen ja palmujen yli, pilviin ja valtamerelle.
En saanut niitä takaisin.


½
Jennifer Clement: Rakkaudesta aseisiin
(Gun Love, 2018)
Like, 2018
Kirjastosta

16.2.2019

Tilaa unelmoida (David Lynch, Kristine McKenna)



David Lynchin äiti oli kaunpunki-ihminen ja hänen isänsä oli maaseudulta. Tämä on hyvä aloituskohta tarinallemme, sillä tämä oli kaksijakoisuuksien tarina. "Kaikki on niin herkässä tilassa, kaikki tämä liha, ja maailma on epätäydellinen" Lynch on huomioinut--.

David Lynchin elämäkerta/muistelmateos on varmasti yksi tämän vuoden mieleenpainuvimpia teoksia, vaikka ollaan vasta helmikuussa. Kirjassa on  Kristine McKennan informatiivinen ja suoraviivainen kuvaus kyseessäolevasta aikavälistä ja sitä seuraa Lynchin osuus, joissa on mielenkiintoisia tarinan pätkiä, unohtumattomia kohtaamisia ja pomppimista tilanteesta toiseen; Hypätään ranskanperunoista Oscar-gaalaan ja sitten bungalowiin. Mahtavaa.

Takakannesta: Ainutlaatuinen muistelmateos on eloisa ja moniääninen muotokuva yhdestä aikamme merkittävimmistä elokuvantekijöistä. Eraserheadin, Blue Velvetin ja Twin Peaksin vaiheista aukeaa uusia ja ihmeellisiä polkuja niin Amerikan idyllisille sydänmaille kuin ihmismielen synkimpiin syövereihin. Ääneen pääsevät perheenjäsenet, ex-vaimot, lapset, työtoverit ja ystävät. Läheisten ja taiteilijan omien muisteloiden vuoropuhelusta muodostuu valloittava kertomus tinkimättömästä oman tiensä kulkijasta, joka toi oudoilla ja vinksahtaneilla visioillaan avantgarden valtavirtaan.

Aikamoinen miekkonen tuo David Lynch. Hänellä on ollut jatkuvasti monta rautaa tulessa ja ideoita sateli. Kuvataideopiskelujen jälkeen tulivat elokuvat ja sitten musiikki ja siinä sivussa oli jos sun mitä muita projekteja ja harrastuksia. Lynch on kiinnostunut monenlaisesta tekemisestä. Vei kuitenkin aikansa ennen kuin Lynch nousi suuren yleisön tietoisuuteen ja sai arvostusta elokuva-alalta. Hänen elokuvansa haastoivat katsojat, sillä ne eivät edustaneet valtavirtaa. "Lynch operoi mieluummin mysteerisessä särössä, joka erottaa arkitodellisuuden mielikuvituksen ja kaipuun kuvitteellisesta maailmasta, ja jahtaa selityksiä ja ymmärtämistä uhmaavia asioita. Hän haluaa, että hänen elokuviaan tunnetaan ja koetaan ennemmin kuin ymmärretään."





Lynch haali ympärilleen hyviä tyyppejä ja nämä tekivätkin pitkää uraa Lynchin vierellä. On ollut varmasti hauskaa olla osallisena miehen projekteissa. Hänellä on aivan omanlainen ote ja näkemys asioihin ja ohjausmetodit kuulostivat mielenkiintoisilta. Lynchille on tarjottu hyvinkin rahakkaita elokuvia, mutta hän on pitäytynyt niissä mitkä ovat tuntuneet hyvältä ja joiden tekemistä muut eivät millään tavalla voi määrät,ä vaan hänellä itsellään on täysi vapaus toteuttaa visioitaan.


"--tavallaan epäonnistuminen on kaunis asia, sillä tomun 
laskeuduttua ei voi edetä kuin ylöspäin, ja se on vapautta."


Tilaa unelmoida antaa Lynchistä 'jalat maassa' -kuvan. Hän on helposti ihastuvaa tyyppiä, mutta lopulta omissa oloissaan viihtyvä. "Hän mieluummin maalaa ja polttaa, juo kahvia ja unelmoi." Lapsuudesta lähtien luonto on ollut tärkeä ja se näytteleekin esim. Twin Peaksissa suurta roolia. Niin ja Twin Peaks -osiot olivat niitä mitä eniten odotin! Täysin ei tietenkään selviä mistä kaikki ne surrealistiset ja hämmentävät ideat ovat Lynchin päähän tulleet ja mikä niiden funktio on, mutta taiteen tehtävä ei olekaan selittää itseään.

"Ne kohdat, joita katsoja ei ymmärrä,
opastavat niihin paikkoihin hänessä itsessään,
joita hänen täytyisi tutkia."
Miyakawa

Tämä täytyy saada omaan hyllyyn!



David Lynch ja Kristine McKenna: Tilaa unelmoida
(Room to Dream, 2018)
Like, 2018
Kirjastosta

10.2.2019

Taru Sormusten Herrasta (J.R.R. Tolkien)


Kun Repunpään herra Bilbo Reppuli ilmoitti, että hän piakkoin viettäisi yhdettätoistakymmenettäensimmäistä syntymäpäiväänsä suurin ja arvokkain juhlamenoin, alkoi Hobittilassa puhe ja kohu.

Alle vuosi sitten sain tartuttua pitkältä ja rankalta vaikuttavaan projektiin eli Taru Sormusten Herrasta -trilogian läpi kahlaamiseen. Taru Sormusten Herrasta kansien väliin mahtuu kokonainen trilogia eeppistä fantasiaa. Elokuvat on nähty moneen kertaa ja pidennetyt versiot vielä päälle, joten tarina oli ennestään hyvin tuttu. Ehkä juuri siksi jännitti tarttua kirjaan, kun filmit on niin rakkaat, eikä projektin aloittamista helpottanut sekään, että aikoinaan Hobitti ei saanut minua kiljumaan riemusta. Pidin sitä hieman pitkäveteisenä, mutta halusin antaa Taru Sormusten Herrasta -kirjalle mahdollisuuden eikä sen lukeminen ei ollutkaan sellaista tarpomista mihin olin ennalta varautunut vaan jouhevaa kerrontaa!

Takakannesta: Hobitit ovat vähäpätöinen kansa, joka rakastaa elämän yksinkertaisia iloja, maalaisruokaa, olutta ja kessua. He ovat pienikasvuisia ja iloluontoisia, laiskojakin, mutta pohjimmiltaan sisukkaita. Kun tummat pilvet alkavat kerääntyä Keski-Maan taivaalle ja vihollinen uhkaa, pienet ja hiljaisetkin joutuvat tekemään sankaritöitä.

Hobitti Frodo Reppuli saa haltuunsa näkymättömäksi tekevän taikasormuksen, josta riippuu koko Keski-Maan kohtalo. Hänen on lähdettävä pimeyden valtakuntaan Mordoriin tuhoamaan sormus. Pitkälle, vaaralliselle matkalle hän saa seurakseen ystävänsä Samin ja suojakseen saattueen.


Kontu osuudet - eli ihan alku - olivat melkein lemppareitani, joten lukemisen aloittaminen oli kivutonta ja tarina pyörähti heti mukavalla tavalla käyntiin. Tosin olisin ihan hyvin voinut sinne Kontuun loppuajaksikin, varsinkin kun tiesin edessä olevan piiiiitkän ja karun matkan. Ei kun vaikeuksia kohti!




Frodo sai harteilleen raskaimman ja uuvuttavimman työn kantaessaan sormusta, mutta suuren työn tekee myös Sam pitäessän huolta rakkaasta ystävästään ja venyessään huimiin suorituksiin päämäärän saavuttamiseksi. Olin myös iloinen siitä, että Legolaksella oli paljon viisaampia puheenvuoroja kuin leffoissa😂. Hän ja Gimli olivat mainio parivaljakko. Naisten edustus jää minimaalisen pienelle tasolle, vaikka yksi heistä tekeekin erittäin merkittävän uroteon. Ja sitten on Gandalf ja Merri ja Pippin... kaikkia ihania hahmoja!

Kolme sormusta haltiakuninkaille alla auringon,
seitsemän kääpiöruhtinaille kivisaleissaan,
yhdeksän ihmisille jotka vie tuoni armoton,
yksi Mustalle ruhtinaalle valtaistuimellaan
maassa Mordorin joka varjojen saartama on.
Yksi Sormus löytää heidät, se yksi heitä hallitsee,
se yksi heidät yöhön syöksee ja pimeyteen kahlitsee
maassa Mordorin joka varjojen saartama on. 

En osaa tehdä suurta eroa trilogian eri osien välille. Sormuksen ritarit, Kaksi tornia ja Kuninkaan paluu sulautuivat saumattomasti suureksi kokonaisuudeksi - olivathan ne yhtenä niitenä kirjassa. Yllättävää oli kirjan erilainen loppu verrattuna elokuvaan. Positiivista: taistelua paljon vähemmän luin leffoissa. Onneksi! Eihän kukaan jaksa sivu tolkulla lukea päiden katkomisista.


J.R.R. Tolkien - Taru sormusten herrasta
(The Lord of the Rings, 1954-55)
Wsoy, 2001
Omasta hyllystä

3.2.2019

Hyllynlämmittäjä (2019)

Tammikuu ehti hurahtaa ohi, mutta vasta nyt sain aikaiseksi valita uudet hyllynlämmittäjät tälle vuodelle. Viime vuosi oli varsinainen tiiliskivien juhlavuosi, mutta tällä kertaa valitsin hyllyn mielenkiintoisimmat enkä välttämättä juuri niitä pisimmän aikaa hyllyssä seisoneita kirjoja.


12 kuukautta 12 kirjaa




  • Vieraan lapsi (Alan Hollinghurst)
  • Ranskalainen sarja (Irene Nemirovsky)
  • Kasvattitytön tarina (Jane Austen)
  • Surun hauras, lasin terävä (Siiri Enoranta)
  • Eva Luna (Isabel Allende)
  • Olimme ihan suunniltamme (Karen Joy Fowler)
  • Bad Girls (Jacqueline Wilson)
  • Viesti (Tove Jansson)
  • Sinun jälkeesi, Max (Leena Parkkinen)
  • Siilo (Hugh Howey)
  • Naisten paratiisi (Emile Zola) 
  • Viisikko aarresaarella (Enid Blyton)


Vuoden päästä taas nähdään miten on minun käynyt! 😊

28.1.2019

Vuoden 2018 parhaat





Pieni elämä (Hanya Yanagihara)
Kirjoja ei ole esitelty mitenkään paremmuusjärjestyksessä, mutta kyllä Pieni elämä oli ehdottomasti vuoden 2018 The Kirja. Sen lukeminen otti henkisesti koville ja repi vereslihalle, mutta siinä oli myös kauneutta ja herkkyyttä.

Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät (Elena Ferrante)
Ferranten Napoli-sarjan kolmas osa on yhtä taattua laatua ja viihtymistä kuin edellisetkin osat! Elena ja Lila ovat fyysisesti kaukana toisistaan, mutta yhä tiukasti sidoksissa muuten.

Hänet täytyy tappaa (Agatha Christie)
Tarina amerikkaisen leskirouvan perheestä, jota hän hallitsee pelolla ja julmuudella. Onneksi Poirot on kuulolla.

Macbeth (Jo Nesbo)
Nesbo tarttuu häikäilemättä Shakespeare klassikkoon ja tuo sen raadolliseen ja petolliseen nykypäivään.





Henkien labyrintti (Carlos Ruiz Zafon)
Unohdettujen kirjojen haustausmaa -sarjan viimeinen paksu osa nivoo yhteen sarjan edelliset osat ja Zafonin maagisessa Espanjassa saa kokea ihmeellisiä tarinoita ja tunnelmia. Tunnen pelkkää suurta ja palavaa rakkautta tätä sarjaa kohtaan.

Näkemiin taivaassa (Pierre Lemaitre)
Upea, kaunis kirja sodan jälkeisestä yhteiskunnasta ja ihmisistä jotka koittavat kaikki selvitä omalla tavallaan. Lemaitren kirjassa on myös maagisuutta ja hienoja henkilöitä. Koskettava kipale.

Maailman lahjakkain tyttö (M. R. Carey)
Dystopia pääsi totaalisesti yllättämään ja nautin Careyn ajatuksia herättävästä tarinasta ihmiskunnasta muutosten edessä ja vaikeiden valintojen äärellä.

We were liars (E. Lockhart)
Saarta asuttava Sinclairin rikas ja etuoikeutettu suku pitää sisällään omat ongelmansa. Kirja kertoo suvun nuorista ja erityisen ihastunut olin yllättävän tarinan lisäksi Lockhartin soljuvaan kirjoitustyyliin ja mielikuviin.





The Arrival (Shaun Tan)
En voi kuvitella miten joillain on Shaun Tanin kokoinen aukko elämässä! The Arrival pohtii sanattomasti kuulumisen tunnetta, mutta välittää niin paljon enemmän kuvilla kuin sanoilla ikinä voisi. Parempaa tapaa toteuttaa kirja vieraaseen kulttuuriin tupsahtamisesta en voisi kuvitella. Siinä ihan pakosti joutui astumaan toisen saappaisiin, hankasi vastaan tai ei.

Cicada (Shaun Tan)
Tanin toisesta lukemasti kirjasta en ole vielä ehtinyt blogata, mutta Cicada on sekin taattua vähäeleistä laatua! Siinä on sanomaa työstä ja elämästä.

Prinssi Charlesin tunne (Liv Strömqvist)
Näppärää sarjakuvamuotoista argumentointia nykypäivän normeja kyseenalaistaen. Kohteeksi joutuvat albumissa rakkaus, parisuhde ja avioliitto. Herättelevä teos, joka sai katsomaan yhteiskuntaamme uusin, yhä feministisimmin silmin.

Kepler62: Kaksi heimoa (Pasi Pitkänen)
Nuortenkirja rintamalle kuului myös hyvää. Kepler62 sai jatkoa uuden tuotantokauden turvin ja nuorten tarina uudella planeetalla jatkuu seikkailuiden merkeissä.


Parhaat sarjakuvat löytyy täältä.



Kertokaa oma vuoden 2018 lemppari!

26.1.2019

Yksi meistä valehtelee (Karen M. McManus)


Seksivideo. Pelko yllätysraskaudesta. Kaksi pettämisskandaalia.
Ja siinä oli vasta tämän viikon päivitys.

Laitoin Karen M. McManusin kirjan muistiin jo silloin kun se englanninkielisenä ilmestyi mehevän kuuloisen juonen vuoksi ja toivoin, että se joku kaunis päivä suomennettaisiin. Tällä kertaa toiveisiini vastattiin! Yksi meistä valehtelee kirjalla on melkeinpä The Breakfast Club -elokuvalta kuulostava juoni - ilman kuolemaa tosin.

Takakannesta: Viisi oppilasta jää jälki-istuntoon, vain neljä selviää siitä hengissä. Jokainen on epäilty ja kaikilla on jotain salattavaa.

Bronwyn tähtää Yalen yliopistoon eikä ole koskaan rikkonut yhtäkään sääntöä. Koko koulun lemmikki Cooper on tähti baseballkentällä. Nate on paha poika ja ottaa jo ensiaskelia rikollisuralla. Tanssiaisten kuningatar Addy yrittää pitää kasassa täydellistä elämäänsä. Simon on luonut koulun pahamaineisen juoru-appin: hän tuntuu tietävän kaikkien pimeimmätkin salaisuudet.
Simon kuolee vuorokausi ennen kuin aikoi paljastaa jotain synkkää Bronwynin, Cooperin, Naten ja Addyn elämästä. Kuolinsyy ei ole onnettomuus, ja he kaikki ovat epäiltyjä. 

Kaikilla on salaisuuksia. Vain sillä on merkitystä, kuinka pitkälle on valmis menemään niitä suojellakseen.

Niin kuin takakannen tekstistä voi päätellä, Yksi meistä valehtelee vaikuttaa alkuun stereotyyppejä viljelevältä perinteiseltä high school romaanilta, jossa jälki-istunnossa toisiinsa törmäävät pahis, urheilija, hikari ja prom queen. Todella nähty kuvasto niin kirjojen kuin television saralla. Kirja kuitenkin onnistuu tarinan edetessä syventämään hahmoja ja saamaan näihin mukaan muitakin sävyjä kuin ne ennalta-arvattavat. Salaisuuksia alkaa tietenkin vähitellen paljastua Simonin juorupalstan kautta ja yksi jos toinenkin joutuvat selittelemään tekosiaan ja murhaajan titteliä pyöritellään kiivaasti nuorten päiden yläpuolella.

Kertojanääni vaihtelee lyhyissä luvuissa nuorten kesken eli kaikki pääsevät ääneen. Kiinnostavimmaksi koin Bronwyn ja Naten uudelleen lämmenneen suhteen, sillä ulkoisesti he ovat ei kaikkein todennäköisin parivaljakko.




Karen M. McManus - Yksi meistä valehtelee
(One of Us is Lying, 2017)
Wsoy, 2018
Omasta hyllystä
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...