23.6.2019

Höpinää alkuvuoden uutuuksista (2019)





Suurin osa alkuvuonna lukemistani kirjoista on ollut uutuuksia, muita en olekaan määrällisesti lukenut kovinkaan paljoa. Toukokuun saldoksikin tuli huimat yksi kirjaa. Täytyy varmaan käydä jossain välissä laskemassa Goodreadsin 100 kirjan lukutavoitetta, sillä kohta on mennyt puolivuotta ja luettuja kirjoja on 23. A-pu-va. Mutta sellaista se elämä on. Lukujumia ei enää ole, mutta aikaa sitäkin vähemmän. Siitä syystä en tee yksittäisiä arvioita näille alla oleville kirjoille, ja niiden lukemisesta on jo sen verran aikaa, että ne ovat hämärtyneet muististakin jo vähäsen.



✚     ✚     ✚



John Malermanin Lintuhäkistä (Karisto, 2014) kiinnostuin kannen ja esittelytekstin perusteella luettuani katalogia läpi ja vasta vähän myöhemmin tajusin, että juuri tästä kirjasta on tehty tv-sarja Bird Box. Tv-sarja sinällään ei ole herättänyt mielenkiintoani, joten ehkä oli onni, etten tajunnut niiden yhteyttä toisiinsa kuin vasta jälkikäteen.

Romaanin nykyhetkessä on kulunut viisi vuotta siitä, kun ihmiset alkoivat naulata ikkunoitaan umpeen. Malorie on pitkään valmistautunut tähän päivään ja nyt hän sitoo silmät itseltään ja kahdelta lapseltaan ja lähteen souturetkelle kohti, toivottavasti, turvallisempaa paikkaa. Ulkomaailma on vaarallinen, eikä kukaan tiedä käytännössä mitä heidän pitää varoa, mutta sen kaikki tietävät, että näkeminen on kaikkein tuhoisinta. Siitä ei selviä hengissä.

Lintuhäkki on postapokalyptinen kauhuromaani, jossa suurimman jännityksen luo epätietoisuus. Ihmiset elävät kotiensa ulkopuolella vain kuulo- ja tuntoaistin perusteella. Kukaan ei tiedä mikä heitä vaanii, mitä on varottava.

















Katharine McGeen Tuhat kerrosta-trilogian viimeinen osa Korkeuksiin oli tietysti must-read -listalla. Nuoret luulevat saaneensa elämänsä taas raiteilleen Erisin kuoleman ja rakkaussotkujen jälkeen, mutta elämällä on tarjota heille jotain muuta. Trilogia on ollut hyvin vetävä, sillä nykyään jaksan keskittyä lähinnä ensimmäiseen osaan, mutta tässä tapauksessa piti saada tietää miten kaikki päättyy ja kuka saa kenet.



Kaikki Shaker Heightsin asukkaat puhuivat sinä kesänä siitä, miten Richardsonien kuopus Isabelle oli lopulta seonnut ja polttanut perheen talon.

Celeste Ng'n kirjan Tulenarkoja asioita tiesin haluavani lukea jo silloin kun se ilmestyi englanniksi ja löysi tiensä kirjablogeihin. Shaker Height'sin lähiössä asuu menestyviä ihmisiä, jotka vaalivat täydellistä ulkokuortaan talojen värityksestä alkaen. Lähiöön saapuu yksinhuoltaja taiteilija tyttönsä kanssa, joka herättää huomiota vapaammalla elämäntyylillään ja Richardsonien perheen lapset imevät vaikutteita heistä. Niin kuin kaikki tietääkin, täydellinen ulkokuori kätkee sisälleen sekin ongelmia ja epätäydellisyyttä. Tulenarkoja asioita on nopealukuinen teos, jolla saa helposti aikaa tapetuksi, mutta mikään sen kummenpi kirja se ei minulle ollut.








Loppuun vielä sarjakuvakevennys, sillä alkuvuonna jatkoa sai Janne Kukkosen Voro-albumi, jonka toinen osa kulkee nimellä Tulikiven armeija. Varas Lilja yhdessä vanhan Seamus-opettajansa kanssa päätyvät valtakuntien välisten taistelujen keskelle yrittäessään löytää muinaista Talismaania, jonka voimista heille ei ole täydellistä käsitystä. Jälleen luvassa on hengästyttävää ja uhkarohkeaa menoa, kun suurella itsevarmuudella varustettu Lilja pääsee taas vauhtiin.


Mitä hyviä uutuuksia teillä on mahtunut
ensimmäiseen puoleen vuoteen?

26.5.2019

Skam #1-4


Alkuvuoden lukupelastuksia on ollut Skam-tv-sarjan alkuperäiset käsikirjoitukset, jotka luin kaikki neljä putkeen ihan hullun innostuneena. Skamia katsoneelle ne eivät juonellisesti tuo mitään uutta - lukuunottamatta poistettuja kohtauksia - mutta teksti selittää sarjaa enemmän henkilöiden päänsisäisiä ajatuksia, mitä ei tietenkään tv-sarjassa kuulu, ne pitäisi sieltä itse bongata ja tulkita ymmärtämällään tavalla.

Käsikirjoituksia ja näytelmiä lukeneena tiedän, että niitäkin on hyvin monenlaisia; Jotkut ovat hyvin pelkistettyjä, että niissä on dialogin lisäksi lähinnä kerrottu lavastuksesta eikä mitään muuta ylimääräistä. Toiset selittävät enemmän myös henkilöiden motiiveja. Skam kuuluu siis selvästi jälkimmäiseen ja sen lisäksi siinä on käsikirjoittaja Julie Andemin todella hauskoja kommentteja ja toteamuksia muulle tuotantoryhmälle ja näyttelijöille. Harmi, että kirjat olen palauttanut takaisin kirjastoon jo hyvän aikaa sitten, niin en voi antaa esimerkkejä, mutta ne on hulvattomia!

Skamin käsikirjoitukset pitävät sisällään neljä kautta: Eva, Noora, Isak ja Sana, joissa kussakin keskitytään nimihenkilöön. Pidän kaikista niistä niin paljon, mutta pystyn nimeämään lempparikseni Noora-kauden. Tietenkin toivoin, että sarja olisi jatkunut, mutta ilmeisesti se lopetettiin paineiden takia. Mutta yhden kauden se olisi vielä kaivannut ja päähenkilöksi olisi pitänyt päästä Chris.


✚     ✚     ✚


Kausi 1: Eva – perustuu sarjan ensimmäiseen tuotantokauteen, jossa seurataan päähenkilö Eva Kviig Mohnin myrskyisää vuotta lukion ykkösluokkalaisena. Eva on juuri alkanut seurustella Jonaksen kanssa, mutta uutta suhdetta rasittaa epäluottamus sekä vanhan ystäväpiirin ulkopuolelle putoaminen. Evan vuosi onkin täynnä rakkautta, pettämistä ja särkyneitä ystävyyssuhteita – mutta myös uusia ystäviä Nooran, Crisin, Vilden ja Sanan ansiosta.

Kausi 2: Noora seurataan päähenkilö Noora Amelie Sætren elämää. Noora on tiedostava, fiksu ja uskollinen ystävä, joka uskaltaa puuttua epäoikeudenmukaisuuteen. Välillä vahvat mielipiteet estävät häntä huomioimasta muiden ihmisten näkökulmat, ja romantikon luonteestaan huolimatta hänen on vaikea luottaa tunteisiinsa.

Kausi 3: Isak päähenkilönä on aiemmilla kausilla sivustakatsojaksi jäänyt Isak. Hän on aina välittänyt muiden mielipiteistä vähän liikaakin, mutta uusi ystävyys ja rakkaus voi muuttaa senkin.

Kausi 4: Sana päähenkilönä on aikaisemmista osista tutuksi tullut suorapuheinen ja suojelevainen Sana. Hän on usein ystäväjoukon järjen ääni, halusivatpa toiset kuulla sitä tai eivät.


✚     ✚     ✚


Ja jee, syksyllä teatteriin katsomaan Skamia!



S: Skam #1-4
(Skam, 2015-17)
Wsoy, 2018
Kirjastosta

20.4.2019

Kolea talo (Charles Dickens)


Lontoo. Mikkelin lukukausi vasta päättynyt ja lordikansleri istuu nyt
Lincoln's Inn Hallissa. Sää on marraskuisen raaka.


Tähän mennessä olen lukenut Charles Dickensiltä kunnioitettavat viisi kirjaa ja joitain novelleja ja olen pitänyt niistä kaikista todella paljon! Kirjojen hienoutta ei ole himmentänyt edes hidaslukuisuus, joka johtuu yli kahdensadan vuoden kuilusta kirjojen ilmestymisen ja nykypäivän välillä. Mutta. Kolea talo on valitettava poikkeus sääntöön, vaikka siitäkin löytyi tuttu, taidokas juonenkuljetus.

Takakannesta: Koleassa talossa on kaksi erillistä juonta. Toisessa esiintyvät nuoret Richard Carstone ja hänen serkkunsa Ada Clare sekä köyhä orpotyttö Esther Summerson. Viimeksi mainittu kertoo tarinan menetetystä omaisuudesta, salaisesta rakkaudesta ja onnettomasta taistelusta oikeusjärjestelmää vastaan, mikä kaikki tuntuu ajankohtaiselta tänäkin päivänä. Toinen juoni kertoo kylmästä ja kauniista Lady Dedlockista, jonka kopea käytös kätkee kauhistuttavan salaisuuden. Nämä kaksi tarinaa yhtyvät yllättävään loppuhuipentumaan, johon Dickens kuljettaa lukijan läpi kuohuvan viktoriaanisen Englannin. Kolea talo on jännittävä lukuromaani ja dekkarilajityypin ensimmäisiä edustajia.

Tunnustan heti alkuun, että kiinnostavaa oli ainoastaan Estherin, Adan ja Richardin elämä ja suhteet. Kaikki muu politiikka ja sekaisin keskenään menevät henkilöt eivät saaneet innostumaan. Luin Koleaa taloa alkuun suhteellisen usein, joten luulisi olleen helppo muistaa henkilöt, mutta jouduin jatkuvasti vilkuilemaan alkuunpäin, kun en saanut monestikaan kiinni siitä kuka oli kyseessä. Ja lakimiehiä ja muita poliittisia hahmoja riitti! Todella turhauttavaa. Kolean talon ansioita on eri luokkayhteiskuntien kuvaus ja värikkäät - välillä jopa naurettavat - henkilöt. Näiden kuvailujen kohdalla Dickens ei ole koskaan säästellyt, vaan antanut rumuuden ja ahneuden näkyä.

Ensimmäiseksi kosketukseksi Dickensiin tätä en suosittele, mutta ahkera fani ei hätkähdä. Ihanaa kun viimein saa luetuksi taas jokin pitkään listalla olleen, varsinkin jos lukemattomuuden syy on ollut kauhistuttava paksuus. Seuraavaksi olen miettinyt lukevani ehkäpä Nicholas Nicklebyn elämä ja seikkailut.




Charles Dickens: Kolea talo
(Bleak House, 1852-53)
Tammi, 2006
Omasta hyllystä

31.3.2019

Täällä taas!

Kuukauden hiljaiselon jälkeen saan vihdoin kirjoitettua tänne jotain! Halua on ollut kirjoittaa, mutta jaksamista ja aikaa ei yhtään - Instagramin puolella sentään olen enemmän aktiivinen. En kuitenkaan halua, että blogi täysin hiljenee, joten yritän kirjoittaa kuulumisia edes silloin tällöin. Ehkä jopa joku kirja-arviokin tulossa😊

No mitä sitten on tullut kuluneiden kuukausien aikana luettua? Haluaisin tähän sanoa, että paljon ja kaikkea kivaa, mutta esim. tämän kuun saldoksi tulee jäämään vain neljä kirjaa. Tosin sanottakoon, että työnalla on Stephen Kingin tuhatsivuinen Se, jota ei hetkessä lueta. Maltoin viimein lukea pitkäaikaisena haaveena olleen Erin Morgensternin Yösirkuksen, josta en ollut kuullut mitään muuta kuin hehkutuksia ja nuo kannet ovat tosi kivat! Erehdyin lukemaan kirjan takakannen ja odottamaan jotain maagisen kiehtovaa, sillä miljöönä on sirkus, joka toimii kahden nuoren taikurin pelikenttänä, mutta pelin panoksista he eivät itse tiedä. Eikö kuulostakin houkuttelevalta!! Mikä aarreaitta kirjailijalle lähteä kirjoittamaan. Rajattomat mahdollisuudet. Tilanteen kehittely itse pelivaiheeseen kestää kuitenkin reilusti yli puolenvälin eikä taikureiden voimienmittelö ole lainkaan kiinnostavaa, eikä tunnu että sen olisi tarkoituskaan. Yösirkus ei tarjoa mitään uutta vaan toistaa takakannen tekstin, jonka lukija on tietysti etukäteen jo katsonut, joten juoni on tiedossa alusta loppuun. Miten tylsää! Ei ole hetkeen mikään ärsyttänyt näin paljon.

Liv Strömqvistin Kielletty hedelmä sen sijaan oli kaikkea muuta kuin tylsä. Tuossa albumissa tiukkaan syyniin pääsee tällä kertaa naisen sukuelin, jonka merkitys ja siihen suhtautuminen on ihmiskunnan historian aikana ollut hyvinkin erilainen. Jälleen osuvaa pohdintaa ja viiltävää analyysiä ja faktaa Strömqvistiltä. Huutia saavat tabut ja uskomukset. Kielletty hedelmä on teos, joka kaikkien tulisi lukea!


Palasin L. M. Montgomeryn Anna-sarjan pariin ja hyppäsin heti toiseen kirjaan luottaen siihen, että ensimmäisen osan tapahtumat palautuisivat mieleen vähitellen. Sarjan jatkaminen on ollut jonkin aikaa mielessä varsinkin kun sain Runotytöt kokonaan luettua ja viimeisen sysäyksen aikeelle sain Matkalla Mikä-Mikä-Maahan -blogissa pyörivästä Montgomery-lukuhaasteesta. Pääsin oikeastaan heti kärryille tapahtumista, mutta en tuntenut samaa lukuintoa mitä minulla on Runotyttöjä lukiessa ollut. Ne ovat aivan ihania kirjoja, mutta Anna-sarjaa en näillä näkymin ole jatkamassa, sillä oli työn takana saada luettua Anna ystävämme loppuun.

Ennätin jo lukemaan pari tämän vuoden uutuutta; Naomi Aldermanin feministinen dystopia Voima oli pitkään odotettu suomennos, joka pisti miettimään monia asioita yhteiskunnassamme, sillä kirjassa nais-mies asetelma on pistetty päälaelleen naisten saadessa itselleen odottamattoman voiman. Ja sitten heistä kaikista tulikin todella koston- ja vallanhaluisia. Kirja on todella kärjistävä, mutta ehkä sen tarkoitus onkin ravistella kunnolla ajattelemaan, koska tasa-arvokysymykset ovat vielä huonossa jamassa maailmalla. Seuraavaksi voitaisiin kuitenkin siirtyä vähän hienovaraisempaan esittämistapaan. Olen enemmän pienten yhteisöjen tarkkailusta kiinnostunut, joten Voiman koko maailman kattava näkökanta tuntui välillä runsaudessaan uuvuttavalta.

Toinen uutuus oli Pierre Lemaitren Tulen varjot, joka on itsenäinen jatko-osa Näkemiin taivaassa kirjalle ja sitähän minä rakastin suuresti! Vielä en ole ehtinyt Lemaitren dekkareihin asti, joten tähän väliin sopi loistavasti lukea Tulen varjot. Mutta mikä pettymys kirja olikaan! Siinä ei ollut ensimmäisen kirjan maagisen mielikuvituksen tuntua ja valloittavaa, jännittävää juonta. Tulen varjot oli täynnä poliittisia kiemuroita ja tylsiä vaikuttajamiehiä. Näiden ja talouskriisin keskellä olivat edellisestä kirjasta tuttu Madeleine ja hänen poikansa Paul. Edes Madeleinen kostoretki ei pitänyt mielenkiintoani yllä vaan luin kirjan pikavauhtia loppuun.






Sarjakuvat eivät ole jääneet vain Strömqvistin albumiin, vaan luin Tylypahkan kirjasto -blogista nappaamani vinkin eli Kanata Konamin Chi's Sweet Home -manga-albumit 1 ja 2. Ne ovat kissaihmisten must-read kamaa ja vaikka itse olenkin etupäässä koiraihminen, pidin albumeista superpaljon. Hellyyttävä Chi-pentu joutuu emosta eroon ja eksyy. Pieni poika löytää kissapennun nuutuneena maasta makaamasta ja pojan perhe ottaa sen hoiviinsa, vaikka eläimet ovat talossa kiellettyjä. Sitten päästääkin seuraamaan kaikkia hauskoja kommelluksia mitä pieni pentu talouteen tuo. Tosi hauska sarja ja täytyy ehdottomasti etsiä käsiin loputkin osat! En yhtään tiedä paljon niitä on, mutta Chi'n ei voi kyllästyä.








Toivottavasti teillä on ollut parempi alkuvuosi!

27.2.2019

Oksi (Mari Ahokoivu)







Tätä sarjakuvaa ei voinut ohittaa! Kesti hetken ennen kuin sain lainattua Mari Ahokoivun Oksin kirjastosta, mutta jo ilmestymisensä aikoihin pistin sarjakuvaromaanin heti muistiin. Oksi ammentaa suomalaisesta mytologiasta ja karhuista: Kertomus äideistä ja tyttäristä, tähdistä ja myyteistä. Karhuemon pennuista yksi ei ole kuin muut. Mikä se on? Kuka sen on lähettänyt?
Yksi karhuemon pennuista, Parka, on erilainen ulkonäöltään ja toiset kiusaavat sitä, haukkuvat oudoksi. Tämä pieni olento haluaa olla kuten muut: iso ja vahva karhu ja Parka saa pyrkimyksiinsä apua Sotka-linnulta.




Oksi on näyttävä albumi. Pääasiassa sarjakuvaromaanin kuvitus on hyvin tummaa, mutta aina välillä sivuilta löytyy värikkyyttää revontulien ja laulujen muodossa. Teksti on sivuosassa, joten loistamaan pääsee upea, tunnelmallinen kuvitus, jossa metsän voi kuulla havisevan hiljaa ja karhun tassujen rapisevan puun kantoa vasten.



Mari Ahokoivu: Oksi
Asema Kustannus, 2018
Kirjastosta

24.2.2019

Blogistania-ehdokkaani vuodelle 2018








Blogistanian Finlandia

Taivassalo & Grunewald: Scandorama (3p)  


 






Blogistanian Globalia

Jennifer Clement: Rakkaudesta aseisiin (3p) 
Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään (1p)








Blogistanian Kuopus

Lena Frölander-Ulf: Isä, minä ja meri (3p)
Timo Parvela & Pasi Pitkänen: Uusi maailma - Kaksi heimoa (2p)
Karen M.McManus: Yksi meistä valehtelee (1p)







Blogistanian Tieto

David Lynch & Kristine McKenna: Tilaa unelmoida (3p)

 







19.2.2019

Rakkaudesta aseisiin (Jennifer Clement)


Äiti oli kuppi sokeria. Hän sai lainata koska tahansa.


En ollut noteeraanut Jennifer Clementin kirjaa Rakkaudesta aseisiin sen suomennoksen ilmestymisen aikoihin, sillä nimi ja kansikuva kehottivat olemaan tarttumatta. Kirjamessujen jälkeen (jossa Clementkin oli yksi vieraista) minulta kysyttiin olenko jo kyseisen teoksen lukenut ja päätin sitten siitä intoutuneena vilkaista kirjaa uusin silmin. Onneksi päätin! Kauheaa ajatella, että tämä pieni helmi olisi jäänyt tyystin lukematta ulkoisten seikkojen vuoksi.

Takakannesta: 14-vuotias Pearl elää äitinsä kanssa autonrämässä Floridan syrjäkylillä, kaatopaikan katveessa. Pikku perhe on pahnanpohjimmainen asefanaatikkojen, epäilyttävien lahkolaisten ja alligaattoreita lahtaavien punaniskojen yhteisössä. Elämä mullistuu, kun vaarallinen hurmuri Eli tunkeutuu äidin ja tyttären väliin. Aseet puhuvat, ja tragedia on väistämätön.


Kuule, äiti sanoi muutaman minuutin päästä.
Joskus iskee hirveä himo aloittaa alusta.
Haluan taas rakastua tulevaisuuteeni.
 Äiti oli aina täpötäynnä kakkukynttilätoiveita.


Rakkaudesta aseisiin on kauniisti ja hyvin runollisesti kirjoitettu kirja, joka luo jonkinlaisen kontrastin sisällölle, jossa kirjan nimenkin mukaisesti aseet on yksi kantava teema. Aseita on kaikkialla: kirkko kerää niitä ihmisiltä, syntymäpäivälahjaksi saattaa saada aseen, alligaattoreita ammutaan aseilla. Ampumisesta tullut tavanomainen asia, eikä sen ääni hetkauta syrjäkyläläisiä. Kamalaa.





Kirjassa on muutenkin paljon yhteiskunnallista asiaa. Se tuudittaa suloisilla sanoilla ja lempeillä lauseilla. Pieneen kirjaa mahtuu hurja ja voimakas tarina. Samaan aikaa karu ja kaunis, epämiellyttävä ja ihana. Pearlin puolesta pelkää, sillä ympäristö ei ole ihanteellinen nuorelle ihmisenalulle. Äiti on tytön elämän kiintopiste, mutta elämä ei ole hellä. Silti aina on toivoa.


En pystynyt lopettamaan, vaikka tiesin, että olisi pitänyt.
Sanat virtasivat suustani hengityksen mukana ja
karkasivat joen ja palmujen yli, pilviin ja valtamerelle.
En saanut niitä takaisin.


½
Jennifer Clement: Rakkaudesta aseisiin
(Gun Love, 2018)
Like, 2018
Kirjastosta

16.2.2019

Tilaa unelmoida (David Lynch, Kristine McKenna)



David Lynchin äiti oli kaunpunki-ihminen ja hänen isänsä oli maaseudulta. Tämä on hyvä aloituskohta tarinallemme, sillä tämä oli kaksijakoisuuksien tarina. "Kaikki on niin herkässä tilassa, kaikki tämä liha, ja maailma on epätäydellinen" Lynch on huomioinut--.

David Lynchin elämäkerta/muistelmateos on varmasti yksi tämän vuoden mieleenpainuvimpia teoksia, vaikka ollaan vasta helmikuussa. Kirjassa on  Kristine McKennan informatiivinen ja suoraviivainen kuvaus kyseessäolevasta aikavälistä ja sitä seuraa Lynchin osuus, joissa on mielenkiintoisia tarinan pätkiä, unohtumattomia kohtaamisia ja pomppimista tilanteesta toiseen; Hypätään ranskanperunoista Oscar-gaalaan ja sitten bungalowiin. Mahtavaa.

Takakannesta: Ainutlaatuinen muistelmateos on eloisa ja moniääninen muotokuva yhdestä aikamme merkittävimmistä elokuvantekijöistä. Eraserheadin, Blue Velvetin ja Twin Peaksin vaiheista aukeaa uusia ja ihmeellisiä polkuja niin Amerikan idyllisille sydänmaille kuin ihmismielen synkimpiin syövereihin. Ääneen pääsevät perheenjäsenet, ex-vaimot, lapset, työtoverit ja ystävät. Läheisten ja taiteilijan omien muisteloiden vuoropuhelusta muodostuu valloittava kertomus tinkimättömästä oman tiensä kulkijasta, joka toi oudoilla ja vinksahtaneilla visioillaan avantgarden valtavirtaan.

Aikamoinen miekkonen tuo David Lynch. Hänellä on ollut jatkuvasti monta rautaa tulessa ja ideoita sateli. Kuvataideopiskelujen jälkeen tulivat elokuvat ja sitten musiikki ja siinä sivussa oli jos sun mitä muita projekteja ja harrastuksia. Lynch on kiinnostunut monenlaisesta tekemisestä. Vei kuitenkin aikansa ennen kuin Lynch nousi suuren yleisön tietoisuuteen ja sai arvostusta elokuva-alalta. Hänen elokuvansa haastoivat katsojat, sillä ne eivät edustaneet valtavirtaa. "Lynch operoi mieluummin mysteerisessä särössä, joka erottaa arkitodellisuuden mielikuvituksen ja kaipuun kuvitteellisesta maailmasta, ja jahtaa selityksiä ja ymmärtämistä uhmaavia asioita. Hän haluaa, että hänen elokuviaan tunnetaan ja koetaan ennemmin kuin ymmärretään."





Lynch haali ympärilleen hyviä tyyppejä ja nämä tekivätkin pitkää uraa Lynchin vierellä. On ollut varmasti hauskaa olla osallisena miehen projekteissa. Hänellä on aivan omanlainen ote ja näkemys asioihin ja ohjausmetodit kuulostivat mielenkiintoisilta. Lynchille on tarjottu hyvinkin rahakkaita elokuvia, mutta hän on pitäytynyt niissä mitkä ovat tuntuneet hyvältä ja joiden tekemistä muut eivät millään tavalla voi määrät,ä vaan hänellä itsellään on täysi vapaus toteuttaa visioitaan.


"--tavallaan epäonnistuminen on kaunis asia, sillä tomun 
laskeuduttua ei voi edetä kuin ylöspäin, ja se on vapautta."


Tilaa unelmoida antaa Lynchistä 'jalat maassa' -kuvan. Hän on helposti ihastuvaa tyyppiä, mutta lopulta omissa oloissaan viihtyvä. "Hän mieluummin maalaa ja polttaa, juo kahvia ja unelmoi." Lapsuudesta lähtien luonto on ollut tärkeä ja se näytteleekin esim. Twin Peaksissa suurta roolia. Niin ja Twin Peaks -osiot olivat niitä mitä eniten odotin! Täysin ei tietenkään selviä mistä kaikki ne surrealistiset ja hämmentävät ideat ovat Lynchin päähän tulleet ja mikä niiden funktio on, mutta taiteen tehtävä ei olekaan selittää itseään.

"Ne kohdat, joita katsoja ei ymmärrä,
opastavat niihin paikkoihin hänessä itsessään,
joita hänen täytyisi tutkia."
Miyakawa

Tämä täytyy saada omaan hyllyyn!



David Lynch ja Kristine McKenna: Tilaa unelmoida
(Room to Dream, 2018)
Like, 2018
Kirjastosta

10.2.2019

Taru Sormusten Herrasta (J.R.R. Tolkien)


Kun Repunpään herra Bilbo Reppuli ilmoitti, että hän piakkoin viettäisi yhdettätoistakymmenettäensimmäistä syntymäpäiväänsä suurin ja arvokkain juhlamenoin, alkoi Hobittilassa puhe ja kohu.

Alle vuosi sitten sain tartuttua pitkältä ja rankalta vaikuttavaan projektiin eli Taru Sormusten Herrasta -trilogian läpi kahlaamiseen. Taru Sormusten Herrasta kansien väliin mahtuu kokonainen trilogia eeppistä fantasiaa. Elokuvat on nähty moneen kertaa ja pidennetyt versiot vielä päälle, joten tarina oli ennestään hyvin tuttu. Ehkä juuri siksi jännitti tarttua kirjaan, kun filmit on niin rakkaat, eikä projektin aloittamista helpottanut sekään, että aikoinaan Hobitti ei saanut minua kiljumaan riemusta. Pidin sitä hieman pitkäveteisenä, mutta halusin antaa Taru Sormusten Herrasta -kirjalle mahdollisuuden eikä sen lukeminen ei ollutkaan sellaista tarpomista mihin olin ennalta varautunut vaan jouhevaa kerrontaa!

Takakannesta: Hobitit ovat vähäpätöinen kansa, joka rakastaa elämän yksinkertaisia iloja, maalaisruokaa, olutta ja kessua. He ovat pienikasvuisia ja iloluontoisia, laiskojakin, mutta pohjimmiltaan sisukkaita. Kun tummat pilvet alkavat kerääntyä Keski-Maan taivaalle ja vihollinen uhkaa, pienet ja hiljaisetkin joutuvat tekemään sankaritöitä.

Hobitti Frodo Reppuli saa haltuunsa näkymättömäksi tekevän taikasormuksen, josta riippuu koko Keski-Maan kohtalo. Hänen on lähdettävä pimeyden valtakuntaan Mordoriin tuhoamaan sormus. Pitkälle, vaaralliselle matkalle hän saa seurakseen ystävänsä Samin ja suojakseen saattueen.


Kontu osuudet - eli ihan alku - olivat melkein lemppareitani, joten lukemisen aloittaminen oli kivutonta ja tarina pyörähti heti mukavalla tavalla käyntiin. Tosin olisin ihan hyvin voinut sinne Kontuun loppuajaksikin, varsinkin kun tiesin edessä olevan piiiiitkän ja karun matkan. Ei kun vaikeuksia kohti!




Frodo sai harteilleen raskaimman ja uuvuttavimman työn kantaessaan sormusta, mutta suuren työn tekee myös Sam pitäessän huolta rakkaasta ystävästään ja venyessään huimiin suorituksiin päämäärän saavuttamiseksi. Olin myös iloinen siitä, että Legolaksella oli paljon viisaampia puheenvuoroja kuin leffoissa😂. Hän ja Gimli olivat mainio parivaljakko. Naisten edustus jää minimaalisen pienelle tasolle, vaikka yksi heistä tekeekin erittäin merkittävän uroteon. Ja sitten on Gandalf ja Merri ja Pippin... kaikkia ihania hahmoja!

Kolme sormusta haltiakuninkaille alla auringon,
seitsemän kääpiöruhtinaille kivisaleissaan,
yhdeksän ihmisille jotka vie tuoni armoton,
yksi Mustalle ruhtinaalle valtaistuimellaan
maassa Mordorin joka varjojen saartama on.
Yksi Sormus löytää heidät, se yksi heitä hallitsee,
se yksi heidät yöhön syöksee ja pimeyteen kahlitsee
maassa Mordorin joka varjojen saartama on. 

En osaa tehdä suurta eroa trilogian eri osien välille. Sormuksen ritarit, Kaksi tornia ja Kuninkaan paluu sulautuivat saumattomasti suureksi kokonaisuudeksi - olivathan ne yhtenä niitenä kirjassa. Yllättävää oli kirjan erilainen loppu verrattuna elokuvaan. Positiivista: taistelua paljon vähemmän luin leffoissa. Onneksi! Eihän kukaan jaksa sivu tolkulla lukea päiden katkomisista.


J.R.R. Tolkien - Taru sormusten herrasta
(The Lord of the Rings, 1954-55)
Wsoy, 2001
Omasta hyllystä

3.2.2019

Hyllynlämmittäjä (2019)

Tammikuu ehti hurahtaa ohi, mutta vasta nyt sain aikaiseksi valita uudet hyllynlämmittäjät tälle vuodelle. Viime vuosi oli varsinainen tiiliskivien juhlavuosi, mutta tällä kertaa valitsin hyllyn mielenkiintoisimmat enkä välttämättä juuri niitä pisimmän aikaa hyllyssä seisoneita kirjoja.


12 kuukautta 12 kirjaa




  • Vieraan lapsi (Alan Hollinghurst)
  • Ranskalainen sarja (Irene Nemirovsky)
  • Kasvattitytön tarina (Jane Austen)
  • Surun hauras, lasin terävä (Siiri Enoranta)
  • Eva Luna (Isabel Allende)
  • Olimme ihan suunniltamme (Karen Joy Fowler)
  • Bad Girls (Jacqueline Wilson)
  • Viesti (Tove Jansson)
  • Sinun jälkeesi, Max (Leena Parkkinen)
  • Siilo (Hugh Howey)
  • Naisten paratiisi (Emile Zola) 
  • Viisikko aarresaarella (Enid Blyton)


Vuoden päästä taas nähdään miten on minun käynyt! 😊

28.1.2019

Vuoden 2018 parhaat





Pieni elämä (Hanya Yanagihara)
Kirjoja ei ole esitelty mitenkään paremmuusjärjestyksessä, mutta kyllä Pieni elämä oli ehdottomasti vuoden 2018 The Kirja. Sen lukeminen otti henkisesti koville ja repi vereslihalle, mutta siinä oli myös kauneutta ja herkkyyttä.

Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät (Elena Ferrante)
Ferranten Napoli-sarjan kolmas osa on yhtä taattua laatua ja viihtymistä kuin edellisetkin osat! Elena ja Lila ovat fyysisesti kaukana toisistaan, mutta yhä tiukasti sidoksissa muuten.

Hänet täytyy tappaa (Agatha Christie)
Tarina amerikkaisen leskirouvan perheestä, jota hän hallitsee pelolla ja julmuudella. Onneksi Poirot on kuulolla.

Macbeth (Jo Nesbo)
Nesbo tarttuu häikäilemättä Shakespeare klassikkoon ja tuo sen raadolliseen ja petolliseen nykypäivään.





Henkien labyrintti (Carlos Ruiz Zafon)
Unohdettujen kirjojen haustausmaa -sarjan viimeinen paksu osa nivoo yhteen sarjan edelliset osat ja Zafonin maagisessa Espanjassa saa kokea ihmeellisiä tarinoita ja tunnelmia. Tunnen pelkkää suurta ja palavaa rakkautta tätä sarjaa kohtaan.

Näkemiin taivaassa (Pierre Lemaitre)
Upea, kaunis kirja sodan jälkeisestä yhteiskunnasta ja ihmisistä jotka koittavat kaikki selvitä omalla tavallaan. Lemaitren kirjassa on myös maagisuutta ja hienoja henkilöitä. Koskettava kipale.

Maailman lahjakkain tyttö (M. R. Carey)
Dystopia pääsi totaalisesti yllättämään ja nautin Careyn ajatuksia herättävästä tarinasta ihmiskunnasta muutosten edessä ja vaikeiden valintojen äärellä.

We were liars (E. Lockhart)
Saarta asuttava Sinclairin rikas ja etuoikeutettu suku pitää sisällään omat ongelmansa. Kirja kertoo suvun nuorista ja erityisen ihastunut olin yllättävän tarinan lisäksi Lockhartin soljuvaan kirjoitustyyliin ja mielikuviin.





The Arrival (Shaun Tan)
En voi kuvitella miten joillain on Shaun Tanin kokoinen aukko elämässä! The Arrival pohtii sanattomasti kuulumisen tunnetta, mutta välittää niin paljon enemmän kuvilla kuin sanoilla ikinä voisi. Parempaa tapaa toteuttaa kirja vieraaseen kulttuuriin tupsahtamisesta en voisi kuvitella. Siinä ihan pakosti joutui astumaan toisen saappaisiin, hankasi vastaan tai ei.

Cicada (Shaun Tan)
Tanin toisesta lukemasti kirjasta en ole vielä ehtinyt blogata, mutta Cicada on sekin taattua vähäeleistä laatua! Siinä on sanomaa työstä ja elämästä.

Prinssi Charlesin tunne (Liv Strömqvist)
Näppärää sarjakuvamuotoista argumentointia nykypäivän normeja kyseenalaistaen. Kohteeksi joutuvat albumissa rakkaus, parisuhde ja avioliitto. Herättelevä teos, joka sai katsomaan yhteiskuntaamme uusin, yhä feministisimmin silmin.

Kepler62: Kaksi heimoa (Pasi Pitkänen)
Nuortenkirja rintamalle kuului myös hyvää. Kepler62 sai jatkoa uuden tuotantokauden turvin ja nuorten tarina uudella planeetalla jatkuu seikkailuiden merkeissä.


Parhaat sarjakuvat löytyy täältä.



Kertokaa oma vuoden 2018 lemppari!

26.1.2019

Yksi meistä valehtelee (Karen M. McManus)


Seksivideo. Pelko yllätysraskaudesta. Kaksi pettämisskandaalia.
Ja siinä oli vasta tämän viikon päivitys.

Laitoin Karen M. McManusin kirjan muistiin jo silloin kun se englanninkielisenä ilmestyi mehevän kuuloisen juonen vuoksi ja toivoin, että se joku kaunis päivä suomennettaisiin. Tällä kertaa toiveisiini vastattiin! Yksi meistä valehtelee kirjalla on melkeinpä The Breakfast Club -elokuvalta kuulostava juoni - ilman kuolemaa tosin.

Takakannesta: Viisi oppilasta jää jälki-istuntoon, vain neljä selviää siitä hengissä. Jokainen on epäilty ja kaikilla on jotain salattavaa.

Bronwyn tähtää Yalen yliopistoon eikä ole koskaan rikkonut yhtäkään sääntöä. Koko koulun lemmikki Cooper on tähti baseballkentällä. Nate on paha poika ja ottaa jo ensiaskelia rikollisuralla. Tanssiaisten kuningatar Addy yrittää pitää kasassa täydellistä elämäänsä. Simon on luonut koulun pahamaineisen juoru-appin: hän tuntuu tietävän kaikkien pimeimmätkin salaisuudet.
Simon kuolee vuorokausi ennen kuin aikoi paljastaa jotain synkkää Bronwynin, Cooperin, Naten ja Addyn elämästä. Kuolinsyy ei ole onnettomuus, ja he kaikki ovat epäiltyjä. 

Kaikilla on salaisuuksia. Vain sillä on merkitystä, kuinka pitkälle on valmis menemään niitä suojellakseen.

Niin kuin takakannen tekstistä voi päätellä, Yksi meistä valehtelee vaikuttaa alkuun stereotyyppejä viljelevältä perinteiseltä high school romaanilta, jossa jälki-istunnossa toisiinsa törmäävät pahis, urheilija, hikari ja prom queen. Todella nähty kuvasto niin kirjojen kuin television saralla. Kirja kuitenkin onnistuu tarinan edetessä syventämään hahmoja ja saamaan näihin mukaan muitakin sävyjä kuin ne ennalta-arvattavat. Salaisuuksia alkaa tietenkin vähitellen paljastua Simonin juorupalstan kautta ja yksi jos toinenkin joutuvat selittelemään tekosiaan ja murhaajan titteliä pyöritellään kiivaasti nuorten päiden yläpuolella.

Kertojanääni vaihtelee lyhyissä luvuissa nuorten kesken eli kaikki pääsevät ääneen. Kiinnostavimmaksi koin Bronwyn ja Naten uudelleen lämmenneen suhteen, sillä ulkoisesti he ovat ei kaikkein todennäköisin parivaljakko.




Karen M. McManus - Yksi meistä valehtelee
(One of Us is Lying, 2017)
Wsoy, 2018
Omasta hyllystä

17.1.2019

Miten kävi Hyllynlämmittäjä 2018 -listalle?

On taas tullut aika katsoa miten oman hyllyn kirjojen lukeminen on kuluneen vuoden aikana sujunut. 2008 vuoden listalle valitsin pelkkiä pelottavia tiiliskiviä, sillä ne jos mitkä ovat lämmittäneet todenteolla hyllyjä jo jonkin aikaa - ainakin suurin osa. En nimittäin luen kuin yhtä paksua kirjaa kerrallaan, joten siitä voi aavistaa, että lukutahti näiden kohdalla on hidas. Sitten on aina kesken ne neljä muuta kirjaa, joita myös pitää edistää ja siitä rytäkässä jää paksukainen usein jalkoihin.





Yllättäen Hyllynlämmittäjä-haaste ei sujunut taaskaan kovin menestyksekkäästi😄, mutta ottaen huomioon pinojen suuruuden ei tulos lopulta ehkä ollutkaan hassumpi. Ainakin olen kiitollinen jokaisesta selätetystä tiiliskiviromaanista! Kolean talon ehdin juuri viime viikolla saada luetuksi, eikä olisi tarvittu kuin yksi luettu kirja lisää, niin tilanne olisi ollut 6-6.


LUETUT
Pieni elämä (Hanya Yanagihara)
Henkien labyrintti (Carlos Ruiz Zafon)
Wonder Struck (Brian Selznick)
Taru Sormusten herrasta (J.R.R. Tolkien)
Kolea talo (Charles Dickens)


UUTTA TILAISUUTTA ODOTTAVAT
Kunnes löydän sinut (John Irving)
Turhuuksien turuilla (William Makepeace Thackeray)
Sisareni, rakkaani (Joyce Carol Oates)
Naisten paratiisi (Emile Zola)
Se (Stephen King)
Pilvikartasto (David Mitchell) 
O (Miki Liukkonen) 


Lukemattomista olen ehtinyt aloittaa Kingin Sen ja Zolan Naisten paratiisin, joten projekti jatkuu vielä määräajankin umpeuduttua. Kohta seuraa taas hauskin osuus, kun pääsen tonkimaan omia hyllyjä tämän vuoden hyllynlämmittäjiä silmällä pitäen.

16.1.2019

Macbeth (Jo Nesbø)






Jostain syystä Jo Nesbøn Harry Hole -dekkarisarja ei ole yhtään minua varten (tämän johtopäätöksen vedin täysin ensimmäisen osan perusteella), mutta kaikki muut lukemani Nesbøt olen niellyt kritiikittä eli pitänyt niistä aikalailla varauksetta. Ei liene siis tämän tiedon valossa yllätys, että myös Macbeth osui ja upposi. Macbeth on toinen romaani Shakespeare-tulkintojen sarjassa, joita ilmestyy yhteensä kahdeksan.

Takakannesta: Poliisipäällikkö Macbeth on kova mutta rikkinäinen mies, kaupungin paras poliisi ja korviaan myöten rakastunut häikäilemättömään Ladyyn. Kun huumeratsia muuttuu verilöylyksi, Macbeth tiimeineen saa puhdistaa sotkun. Poliisipäällikkö palkitaan menestyksestään. Valta, raha ja kunnioitus ovat hänen ulottuvillaan, samoin Ladyn jakamaton huomio.

Mutta voiko Macbethin kaltainen mies koskaan päästä huipulle? Ei kestä kauaakaan, kun Lady saa Macbethin vakuuttumaan siitä, ettei tämä saa osuuttaan kaupungista - ellei ole valmis tappamaan osuutensa puolesta.

Nesbøn Macbeth on ennenkaikkea romaani vallanhimosta. Kun valtaanpääsy ei näytäkään kovin mahdottomalta ajatukselta se ottaa haltuun kaikki ajatukset, eikä vain yhden pykälän eteneminen riitä, vaan on päästävä vielä kauemmas, vielä korkeammalle. Macbethin naisystävä liekehtivän punaisissa hiuksissaan kuiskuttelee korvaan kunnianhimoisia visioita ja saa miehen samanlaisiin aatoksiin. Hurjahan tämä kirja on! Siinä on jälleen odotetusti verta, väkivaltaa, petturuutta, korruptiota... Mutta koukussa olin jälleen! Nesbø on mestari kuljettamaan tarinaa, eikä kahtiajako hyviksiin ja pahiksiin ollut aina niin kiveen hakattu.

William Shakespearen Macbethin olen myös lukenut, joten oli mielenkiintoista seurata miten Nesbø on käyttänyt näytelmän elementtejä ja hahmoja hyväkseen. Monia samoja henkilöitä löytyi - liekö hän ottanut romaaniin mukaan suurimman osan alkuperäisen näytelmän henkilöistä. Helmikuussa Shakespeare-sarja saa jatkoa, kun Edward St Aubynin Mediamogulia ilmestyy suomeksi! Jes! Kutkuttavaa saada tietää miten muut ovat Shakespearen tekstejä käsitelleet!

½
Jo Nesbo - Macbeth
(Macbeth, 2018)
Johhny Kniga, 2018
Kirjastosta

6.1.2019

Kirjauutuudet kevät 2019

Mikään ei voita sitä tunnetta kun selaa kustantamoiden uutuuskatalogeja ja sivuilta hyppyy silmille vaikka mitä ihania kirjoja. Parasta on tietenkin löytää omilta suosikkikirjailijoilta uusia suomennettuja teoksia, mutta tietysti yhtä kutkuttavaa on tarttua täysin tuntemattomaan. Yleensä on kivaa olla tietämättä etukäteen juuri mitään juonesta, sillä silloin ei aseta kirjalle jo valmiiksi lähtörimaa.

Yllättävän hyvin sain pidettyä uutuuslistan maltillisena. Helmi- ja maaliskuu näyttävät kiireisimmiltä lukukuukausilta😃. Lista saattaa toki täydentyä, kun jälleen huomaan sivuuttaneeni jonkun kiinnostavan kirjan täysin. Odotetuimpia kirjoja ovat Claudie Gallayn Odottamaton vieras ja Liane Moriartyn Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista. Tuntemattomien kirjailijoiden kohdalla odotukset ovat korkealla V. E. Schwabin, Celeste Ng'n ja Naomi Aldermanin suhteen.






TAMMIKUU

Elizabeth Acevedo: Runoilija X (1/19, Kartisto)
”harlemin kaduilla kukaan ei kuuntele häntä, mutta kaikki kyllä näkevät hänet”
Naomi Alderman: Voima (1/19, Gummerus)
”miehet ympäri maailmaa huomaavat, että valta on karannut heidän käsistään”


HELMIKUU

Edward St Aubyn: Mediamoguli (2/19, Johnny Kniga)
”moderni tulkinta shakespearen kuningas learista”
Julie Andem: Skam (2/19, Wsoy)
”tv-sarjan käsikirjoitus”
Katharine McGee: Tuhat kerrosta - Korkeuksiin (2/19, Otava)
”trilogian viimeinen osa”
Sami Makkonen: Kalevala (2/19, Otava)
”kauhua ja fantasiaa sekoittava sarjakuvaromaani”
 Katherine Pancol: Aina ei tapahdu surullisia asioita (2/19, Bazar)
”tarinat kietoutuvat toisiinsa runsaudensarvena”
Rafel Nadal Farreras: Palmisanon kirous (2/19, Bazar)
”tarina kahdesta suvusta kahden maailmansodan välillä italiassa”
Niina Mero: Englantilainen romanssi (2/19, Gummerus)
”-- sydän muljahtelee vastusteluista huolimatta englantilaisille herrasmiehille ja verhotuille salaisuuksille”


MAALISKUU

Andre Aciman: Kutsu minua nimelläsi (3/19, Tammi)
”italia, ensirakkauden huuma”
Claudie Gallay: Odottamaton kauneus (3/19, Wsoy)
”tänä kesänä sattuma - Jeannen itsensä kutsumana - löytää tiensä hänen turvalliseen arkeen”
Becky Albertalli: Sydänsurujen kääntöpuoli (3/19, Otava)
”17-vuotiaalla mollylla on ollut kymmeniä ihastuksia, mutta hän ei ole koskaan rohjennut ilmaista kiinnostustaan”
John Malerman: Lintuhäkki (3/19, Kartisto)
”postapokalyptinen kauhuromaani”
V. E. Schwab: Magian syvempi sävy (3/19, Kartisto)
”useimmat tuntevat vain yhden lontoon…”
Celeste Ng: Tulenarkoja asioita (3/19, Gummerus)
”shaker heighs on menestyvien ihmisten lähiö”
Sujata Massey: Murha Bombayssa (3/19, Gummerus)
”rikosromaani 1920-luvun intialaiskaupungista”
Janne Kukkonen: Voro - Tulikiven vartija (3/19, Like)
”valloittava pikku voro on palannut!”


HUHTIKUU

Orhan Pamuk: Punatukkainen nainen (4/19, Tammi)
”isätön nuorukainen tapaa kohtalokkaan punatukkaisen naisen”
Miki Liukkonen: Hiljaisuuden mestari (4/19, Wsoy)
”romaani ihmisistä, kommunikaation vaikeudesta ja asioiden kiinnostavuudesta, joka on aina asioiden vieressä”
Sally Rooney: Keskusteluja ystävien kesken (4/19, Otava)
”tuttavuus syvenee neliödraamaksi”


TOUKOKUU

Katri Lipson: Kaikkein haikein leikki (5/19, Tammi)
”mies, nainen ja tarjoilija. Lumous, joka saa kadonneen ajan palaamaan”


KESÄKUU
Liane Moriarty: Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista (6/19, Wsoy)
”10 päivän loma hyvinvointihotellissa ja neuroottiset kanssavieraat; nautinto vai piina?”



Mitä kirjoja odotat kaikkein eniten?

4.1.2019

Poika nimeltä Joulu (Matt Haig)


Nikolas oli onnellinen poika.
Tai oikeastaan ei ollut.

Joulussa pitää ainakin yksi joulukirja lukea jos ei muuta! Joskus taisin olla sen verran hullu, että luin yhden joulukirjan päivässä aina aattoon saakka. Ja kirjalla meinaan kuvakirjoja, vaikka joukossa muutama romaanikin saattoi olla. Erittäin omistautunutta touhua. Tänä vuonna joulukirjan kunnian sai Matt Haigin Poika nimeltä Joulu. Olen aina tämän sekä muiden hänen joulukirjojensa kohdalla ihaillut niiden hienoja, kimaltelevia kansia.

Takakannesta: Tämä tositarina joulupukista todistaa, että kaikki – aivan kaikki – on mahdollista. Jos olet yksi niistä ihmisistä, jotka uskovat, että jotkin asiat ovat yksinkertaisesti mahdottomia, sinun on parasta laskea tämä kirja käsistäsi – se ei ole sinua varten. Se on nimittäin TÄYNNÄ mahdottomia asioita.

Poika nimeltä Joulu on Joulupukin tarina. Sen alussa Nikolas ja hänen isänsä Joel asuvat koko Suomen toiseksi pienimmässä mökissä, jossa on vain yksi huone. Päivisin Niklas haaveilee taikaolennoista Miika-hiiren kanssa, sillä muuten hänellä on leikkikalunaan vain naurisnukke. Joelille koittaa tilaisuus hankkia rahaa ja hän lähtee joidenkin miehien kanssa tutkimusmatkalle Pohjoiseen tarkoituksena löytää Tonttuvaara. Noiden kuukausien ajaksi Nikolasta tulee hoitamaan Charlotta-täti, joka ei ole kovin mukava ihminen. Oikeastaan ei yhtään. Kuukaudet kuluvat, mutta isää ei kuulu ja olot tädin kanssa käyvät tukaliksi, joten Nikolas lähteen isänsä perään.

Matt Haigilla on mahtava tyyli kirjoittaa. Aina pilke silmäkulmassa ja näihin nuortenkirjoihin se sopii loistavasti, sillä välillä tunnelmat ovat hyvinkin synkät. Charlotta-tädin mukanaolo oli suorastaan ahdistavaa, eikä Tonttuvaara ollut aivan sellainen iloinen vilinäkylä kuin Nikolas oli etukäteen käsittänyt. On mahtavaa että tarina sijoittuu kaiken lisäksi Suomeen! Chris Mouldin kuvitus on veikeää ja hyväntuulista ja sopii kirjaan kuin nenä päähän.

½
Matt Haig - Poika nimeltä Joulu
(A Boy Called Christmas, 2015)
Aula&Co, 2016
Kirjastosta
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...