Charles Dickens - Kaksi kaupunkia

Kaksi kaupunkia - Charles Dickens

(A Tale of Two Cities, 1859)

WSOY, 2002

Omasta hyllystä

"Tämä oli aikakausista paras, se oli viisauden aikaa, se oli hulluuden aikaa, se oli uskon mutta samalla epäilyn aikakautta, valon ja pimeyden aikaa, se oli toivon kevättä ja epätoivon talvea, ihmisillä oli edessään kaikki eikä mitään, oltiin menossa suoraa päätä taivaaseen ja toisaalta aivan päinvastaiseen suuntaan - lyhyesti sanottuna, aikakausi muistutti siinä määrin nykyistä aikaa, että muutamat sen huomattavimmista auktoriteeteista väittivät, että siitä niin hyvän kuin pahan suhteen saattoi käyttää vain yhtä vertailuastetta."

kirjan alku 

Blogiaikani ensimmäinen Dickens vaikka elämääni on jo rikastuttanut Oliver Twist, Loistava tulevaisuus, Joululaulu ja David Copperfield.

Eletään Ranskan vallakumouksen aikoja ja väkijoukot käyvät kuumina. Nuori Lucie on saanut isänsä, tohtori Manette'n, takaisin elämäänsä. Tohtoria on pidetty vuosia vankeudessa ja miehen mieli on tästä pahasti kärsinyt, niin ettei hän meinaa edes tytärtään tuntea. Lucie ottaa kuitenkin isänsä huolehdittavakseen ja tohtori alkaa vähitellen palautumaan ennalleen, ihan hyvään aikaan, sillä hän saa vävykseen markiisi Charles Darnayn. Onnea ei kuitenkaan liian kauan kestä, sillä verinen vallankumous koputtaa jo ovelle.

"Jokainen sydän ja valtimo Saint Antoine'issa hehkui kuumeisena. Kukaan elävä olento ei pitänyt siellä elämäänsä minkään arvoisena, vaan paloi kiihkeästä halusta uhrata sen."

Lisäksi kirjassa on myös liuta kiinnostavia sivuhenkilöitä - kaikki Dickensin hahmot tuntuvat olevan mielenkiintoisia. Karkeasti Dickensin ihmiset voidaan jakaa kahteen kategoriaan: hyviin ja pahoihin, jotka yrittävät tehdä hyvien ihmisten elämästä vaikeampaa. Täytyy myöntää, että ajattelin Sydney Cartonin kuuluvan näihin jälkimmäisiin, sillä hänestä tuli niin mieleen David Copperfieldin Uriah Heep, joka on todella katala henkilö. Väärin siis meni analyysini, mutta en voi mitään sille, että Carton vaikutti lipevältä ja haikaili vieläpä Lucien perään.

Tarinana Kaksi kaupunkia on julma ja synkkä. Ihmisten pahuus tuntuu kauhealta ja vastenmieliseltä ja ainoan valonpilkahduksen tähän kaikkeen väkivaltaan ja pimeyteen tuo Lucien rakkaus isäänsä kohtaan sekä myöskin aviomies. Sekä heidän taustallaan suojelusenkelin tavoin häärivä pankin virkamies herra Lorry. Lohduton ei kirja siis täysin ole, yhteiskuntakritiikki on vain kovaa, mutta siitähän Dickens on tunnettu.

Olen varmaan jo tottunut Dickensin tyyliin, sillä lukeminen oli kivutonta ja meni jouhevasti eteenpäin, mitä en muista kaikkien edellisten kirjojen kanssa tapahtuneen. Itse juonet ovat olleet todella hyviä, mutta ennen lukutahti on ollut älyttömän hidas haastavan - ja välillä pitkäveteisen - kirjoitustyylin vuoksi. Siksi olen yllättynyt, että niin ei nyt käynyt. Näin ollen voisin sanoa, että Dickensin lukeminen kannattaisi aloittaa Kahdesta kaupungista tai Oliver Twististä. Jälkimmäinen on kaiken lisäksi ihmeellisen lyhyt.

"Naisten joukossa istui myös nainen, joka oli seisonut neuloen toisten edessä, hän neuloi edelleenkin järkkymättömänä, kuin kohtalo. Suihkulähteen vesi virtasi, vuolas joki virtasi, päivä kiiruhti kohti iltaa, moni elämä kaupungissa kiiruhti kohti kuolemaa, aika ei odottanut ketään."

Kirjalla on outo kansi, joka ei tunnu sisältöä kovin osuvasti kuvaavan, mutta tulipahan bingoon yksi rasti lisää.

Tähtiä: ★★★★