Skam #1-4

Alkuvuoden lukupelastuksia on ollut Skam-tv-sarjan alkuperäiset käsikirjoitukset, jotka luin kaikki neljä putkeen ihan hullun innostuneena. Skamia katsoneelle ne eivät juonellisesti tuo mitään uutta - lukuunottamatta poistettuja kohtauksia - mutta teksti selittää sarjaa enemmän henkilöiden päänsisäisiä ajatuksia, mitä ei tietenkään tv-sarjassa kuulu, ne pitäisi sieltä itse bongata ja tulkita ymmärtämällään tavalla.

Käsikirjoituksia ja näytelmiä lukeneena tiedän, että niitäkin on hyvin monenlaisia; Jotkut ovat hyvin pelkistettyjä, että niissä on dialogin lisäksi lähinnä kerrottu lavastuksesta eikä mitään muuta ylimääräistä. Toiset selittävät enemmän myös henkilöiden motiiveja. Skam kuuluu siis selvästi jälkimmäiseen ja sen lisäksi siinä on käsikirjoittaja Julie Andemin todella hauskoja kommentteja ja toteamuksia muulle tuotantoryhmälle ja näyttelijöille. Harmi, että kirjat olen palauttanut takaisin kirjastoon jo hyvän aikaa sitten, niin en voi antaa esimerkkejä, mutta ne on hulvattomia!

Skamin käsikirjoitukset pitävät sisällään neljä kautta: Eva, Noora, Isak ja Sana, joissa kussakin keskitytään nimihenkilöön. Pidän kaikista niistä niin paljon, mutta pystyn nimeämään lempparikseni Noora-kauden. Tietenkin toivoin, että sarja olisi jatkunut, mutta ilmeisesti se lopetettiin paineiden takia. Mutta yhden kauden se olisi vielä kaivannut ja päähenkilöksi olisi pitänyt päästä Chris.

✚     ✚     ✚

Kausi 1: Eva – perustuu sarjan ensimmäiseen tuotantokauteen, jossa seurataan päähenkilö Eva Kviig Mohnin myrskyisää vuotta lukion ykkösluokkalaisena. Eva on juuri alkanut seurustella Jonaksen kanssa, mutta uutta suhdetta rasittaa epäluottamus sekä vanhan ystäväpiirin ulkopuolelle putoaminen. Evan vuosi onkin täynnä rakkautta, pettämistä ja särkyneitä ystävyyssuhteita – mutta myös uusia ystäviä Nooran, Crisin, Vilden ja Sanan ansiosta.

Kausi 2: Noora – seurataan päähenkilö Noora Amelie Sætren elämää. Noora on tiedostava, fiksu ja uskollinen ystävä, joka uskaltaa puuttua epäoikeudenmukaisuuteen. Välillä vahvat mielipiteet estävät häntä huomioimasta muiden ihmisten näkökulmat, ja romantikon luonteestaan huolimatta hänen on vaikea luottaa tunteisiinsa.

Kausi 3: Isak – päähenkilönä on aiemmilla kausilla sivustakatsojaksi jäänyt Isak. Hän on aina välittänyt muiden mielipiteistä vähän liikaakin, mutta uusi ystävyys ja rakkaus voi muuttaa senkin.

Kausi 4: Sana – päähenkilönä on aikaisemmista osista tutuksi tullut suorapuheinen ja suojelevainen Sana. Hän on usein ystäväjoukon järjen ääni, halusivatpa toiset kuulla sitä tai eivät.

✚     ✚     ✚

Ja jee, syksyllä teatteriin katsomaan Skamia!

★★★★★
S: Skam #1-4

(Skam, 2015-17)

Wsoy, 2018

Kirjastosta

Viimeksi katsotut Netflix-sarjat

Uusi ystävä astui hetkeksi elämääni. Tunnette hänet varmasti nimeltä Netflix. Siitä seurasi tietysti jumiutuminen tv:n ääreen (ehkä on ihan hyvä, etten itse sitä omista). Päätin piristää blogiani hyppäyksessä sarjojen ihmeelliseen maailmaan ja alla on esiteltynä kolme hyvää tv-sarjaa, jotka tutkimusmatkallani löysin. Kaksi niistä tiesin etukäteen katsovani ja kolmas valikoitui ihan fiiliksellä. Ja kas vain, huomaan, että kaikki kolme perustuvat enemmän tai vähemmän johonkin kirjalliseen tuotokseen.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Uusi Sherlock
4. kausi
Trilleri/Rikos
2017

Yhdessä Sherlock-kaudessa on vain kolme jaksoa, mutta ne tuntuvatkin enemmän elokuvilta, sillä kestoa on puolitoista tuntia. Siinä ajassa ehtii jo kehitellä kunnon tarinan ja päästä tunnelman kanssa pidemmälle. Ne jotka eivät kyseistä sarjaa tunne, niin kyse on löyhästä sovituksesta Arthur Conan Doylen Sherlock-tarinoihin, mutta modernissa Lontoossa. Todella hyvä sarja, katsokaa.

Uusi Sherlock on parhaimpia sarjoja ikinä ja pitkän odotuksen jälkeen pääsin viimein katsomaan uusimman kauden. Neljäs kausi olikin jo paljon synkempi, vaikka ainahan nämä ovat olleet jollain tapaa raskaita. Olen enemmän tottunut siihen, että Sherlock (Benedict Cumberbatch) selvittelee sattumanvaraisia rikoksia Watsonin (Martin Freeman) kanssa ja siinä lomassa he naljailevat toisilleen, mutta nyt kaikesta oli tullut paljon henkilökohtaisempaa, kaikki liittyi suoraan Sherlockiin.

En voi sanoa tykänneeni sekoilevasta Sherlockista, hänenhän pitäisi olla fiksu ja kaiken tavanomaisen yläpuolella. Koko tämän kauden suurin juoni oli niin keksitty juttu, taisi käsikirjoittajilta loppua kunnolliset ideat kesken. Toisaalta Sherlockin menneisyys paljastuu ja näin ollen hänen käytöstään voi paremmin yrittää ymmärtää.

Pidän sarjan nopeatempoisesta tavasta edetä, se on toisinaan aikamoista aivojumppaa, jos itse yrittää ratkaisua pohtia tai pysyä perässä Sherlockin huimissa päätelmissä. En pistä pahakseni, jos sarja saa lisää tuotantokausia.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _


A Series of Unfortunate Events
1. kausi
Seikkailu/Draama/Perhe
2017

Boudelairen sisarukset Violet (Malina Weismann), Klaus (Louis Hynes) ja Sunny (Presley Smith) jäävät orvoiksi kodin palatessa poroksi ja ystävällinen, mutta ei kovin teräväpäinen Mr. Poe (K. Todd Freeman) on määrätty etsimään heille uuden kodin. Kuvioihin astelee kreivi Olaf (Neil Patrick Harris), joka kovasti haluaa (latteasti ilmastuna) lasten huoltajaksi heidän rahojen takia. Pelottava ja pakkomielteinen kreivi ei kuitenkaan omatoimisia lapsia huijaa, jotka sinnikkäästi yrittävät pysyä hänen pitkien kynsien ulottumattomissa. Aikuiset eivät kuitenkaan näe kreivi Olafin naamion taakse, vaikka hän hyvin avoimestikin ilmaisee olevansa rahan perässä, lapsien hyvinvointi ei voisi vähempää kiinnostaa.

A Series of Unfortunate Events perustuu Lemony Snicketin kirjoittamaan nuortenkirjasarjaan, Surkeiden sattumusten sarja. Ensimmäisen kauden aikana käsitellään kirjasarjan neljä ensimmäistä osaa. Kertojana on Lemony Snicket, joka omalta osaltaan toi väriä sarjaan välihuomautusten ja varoitusten kera. Tv-sarja on hupaisalla tavalla välillä hyvinkin överi. Ankeudesta huolimatta se on huumoripitoinen ja nokkela - mikäli tietysti natsaa oman huumoritajun kanssa yksiin. Visuaalinen ilme on synkkä väreiltään, hyvin unenomaista ja epätodellinen. Netflix myös ovelasti mainostaa itse itseään sarjassa. Ja sarjalla on hieno tunnusmusiikki.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _


Riverdale
1. kausi
Draama/Rikos/Mysteeri
2017

Tiesin kyllä ennestään Achie-sarjakuvasta, mutten ole lukenut niitä. Juoni ja näkemäni traileri vaikuttivat sopivan mystisiltä, joten otin riskin ja lähdin katsomaan sarjaa. Heti alussa koin vahvoja Twin Peaks fiiliksiä: tavallinen pieni kylä, jossa pinnan alla kytee salaisuuksia ja jotain uhkaavaa.  Kaikki alkaa oikeastaan siitä, kun lukiolainen Jason Blossom katoaa ja löytyy myöhemmin kuolleena.

Sarja seuraa nuorten joukkoa, joka yrittää päästä tragedian yli ja selviytyä samalla koulumaailmasta ja ihmissuhteista. Suloinen naapurintyttö Betty (Lily Reinhart) on ihastunut punapää Archieen (K. J. Apa), mutta äitinsä kanssa Riverdaleen juuri muuttanut Veronica (Camila Mendes) saa Archien huomion osakseen. Mitään tavanomaista koko kauden kestävää kolmiodraamaa tästä ei (onneksi!) kehkeydy, vaan Betty ja Veronica ystävystyvät ja heistä tuleekin varsinainen power duo. Nuorten sarjan hengessä jollekin on tietysti langetettava mean gils -status ja sitä kruunua kantaa kuolleen Jasonin kaksoissisar Chery (Madelaine Petsch), joka tuntuu salailevan asioita Jasonin kuolemaan liittyen. Sitten on vielä sarjan kertojaäänenäkin oleva, Archien entinen paras kaveri, Jughead (Cole Sprouse), joka kirjoittaa ylös kaikki tuona kesänä tapahtuneet asiat.

Nuoret pääsevät selville Riverdalen salaisuuksista ja kaikenlaista outoa tuntuu olevan meneillään siellä sun täällä. Täytyy sanoa, että naiset hallitsevat tätä sarjaa täysin! Parasta oli ehdottomasti Veronican ja Bettyn kosto naisia huonosti kohteleville urheilujätkille. En tiedä johtuiko se naisten vahvoista rooleista vai heikommasta näyttelemisestä, mutta miehet jäivät vähän latteiksi heidän rinnallaan. Go gilrs!

Pitkin ensimmäistä kautta on meneillään kaikkea kiinnostavaa ja sarjassa on hyviä juttuja ystävyydestä, moraalista ja itsekunnioituksesta - ja siitä, että meidän naisten pitää pitää yhtä. Päälleliimatulta tuntui kiintiöhomo, joka oli kaiken lisäksi hyvin stereotyypinen. Hänet olen nähnyt jo miljoona kertaa. Huvittuneisuutta sen sijaan sai aikaan Blossomien perhe, joka varmasti olisi buukattu, jos Twilight aikoinaan olisi etsinyt punapäistä vampyyriperhettä. 😂

Riverdale on sopivan tummansävyinen ja mystinen sarja, johon jäin kieltämättä erittäin koukkuun.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Oletko katsonut kyseisiä sarjoja? Mitä pidit?

Paperilta ruutuun -haastekoonti

Huomenna päättyy Karvakasakirjat-blogin pitämä Paperilta ruutuun -lukuhaaste, johon sain puolessa vuodessa luettua 6 kirjaa. Kirja per kuukausi siis. Haasteen ideana oli lukea kirjoja, joiden pohjalta on tehty tv-sarja tai katsoa kirjaan/kirjasarjaan pohjautuvaa tv-ohjelmaa. Tv-sarjoista en saanut postattua, vaikka niitä olisi kyllä riittänyt. Haaveilen joskus myöhemmin tekeväni jonkinlaisen katsauksen kirjoihin perustuviin sarjoihin, mutta idea odottaa vielä lopullista muotoaan. Lukematta jääneistä jäi eniten kutkuttamaan Michael Dobbsin House of Cards, jonka pariin varmasti palaan sitten muissa merkeissä.

Luetut
Demelzan laulu - Winston Graham
Tales from the Crypt
The Leftovers - Tom Perrotta 
Muumipeikko ja pyrstötähti - Tove Jansson
Tähdeksi syntynyt  - Jacqueline Wilson 
Muumipapan urotyöt - Tove Jansson

Kiitos haasteesta!

David Suchet - Hercule Poirot ja minä

"Marraskuinen perjantaiaamu on utuinen ja kolea, ja tunnen 
oloni vanhaksi, hyvin vanhaksi - itse asiassa tunnen lähes jo 
seisovani kuoleman kynnyksellä."

kirjan alku

Hercule Poirot ja minä on jokaisen Poirot-fanin must-lukemistoon kuuluva kirja ja vaikkapa oiva joululahja! David Suchet kertoo muistelmateoksessaan kuinka pääsi esittämään 24 vuoden ajan maailman yhtä kuuluisimmista etsivistä ja valottaa lukijaansa noista antoisista, mutta rankoistakin vuosista.

Poirot elokuvien sarja alkoi televisiossa 1989 ja viimeiset osat kuvattiin 2013. Siihen mennessä Suchet on näytellyt Poirot'n roolin jokaisessa tarinassa, jonka Agatha Christie on hahmosta kirjoittanut. Suchet joutui tehdä kovasti roolinsa eteen, sillä hän halusi antaa maailmalle autenttisimman Poirot'n, mikä ikinä oli filmattu. Hän ei aluksi juurikaan Christien kirjoja tuntenut, mutta luki kaikki murhamamman Poirot-dekkarit ja kirjoitti hyvin pitkän listan Poirot'n luonteenpiirteistä mihin kirjoissa törmäsi. Seuraavaksi oli opeteltava Poirot'n olemus. Aikamoista nippelitietoa oli se, että Suchet opetteli Poirot-kävelynsä pitämällä aluksi kolikkoa pakaroidensa välissä, jolloin hän sai aikaan sipsuttelevan tyylin.

Suchet piti hyvin tiukasti kiinni vahvasta käsityksestään millainen Poirot'n tulisi olla, ja hän joutuikin välillä hankaliin tilanteisiin, kun esim. hänelle annettiin puku, jollaiseen Poirot ei ikimaailmassa olisi pukeutunut tai hänen käskettiin kuvauksessa huudella Hastingsille, ei yhtään poirotmaista. Suchet ei suostunut kompromisseihin, vaan halusi tehdä hahmosta sellaisen kuten Agatha Christie hänet kirjoissa kuvaa. Eräässä kohtauksessa Hastings ja Poirot pysähtyvät puistonpenkille istumaan ja Poirotin siisteysintoilijatapaan Suchet asettaa nenäliinan penkille ennen siihen istumista, mutta tästä tavasta ei pidetä. Pienen selvittelyn jälkeen he antavat Suchetille periksi, mutta surkuhupaisinta on, että istumiskohtaus oltiin kuitenkin leikattu lopullisesta versiosta. Paljon myöhemmin tämänkaltaisia kohtauksia kuitenkin nähdään.

Kun sarjaa alettiin näyttämään televisiosta vuonna 1989, se sai räjähdyksenomaisen suosion. Tästä kertoo myös se seikka, että Mykkä todistaja -jakson - jossa esiintyy Bob-koira - tv-esityksen jälkeen karkeakarvaisten kettuterriereiden myyntiluvat nousivat huomattavasti. Tekstistä huokuu Suchetin innostus ja jopa voisi sanoa suuri kiintymys näyttelemäänsä hahmoaan kohtaan. Hänen intohimonsa välittyy jopa tekstin läpi. Hän ei muutenkaan teoksessaan turhia valittele tai napise, vaikka mainitseekin olleensa monessa kohtaa hyvin kiireinen. Päivät venyivät pitkiksi ja iltasin ja aikaisin aamulla hän opetteli vuorosanoja seuraavan päivän kuvauksiin vaimonsa avustuksella. Todella hektistä elämää ja hänellä saattoi olla meneillään jopa parikin produktiota melko päällekäin.

Pientä toistoa on tekstissä havaittavissa, mutta jos sen yli pääsee, niin lukeminen sujuu oikein mukavasti ja minun kohdallani tämän kirjan lukemiseen ei tarvittu kuin muutama istuntatuokio. Oli nimittäin hyvin mielenkiintoinen. Kirja selostaa hyvinkin seikkaperäisesti jokaisesta jaksosta mm. näyttelijävalinnat ja on saatettu mainita heidän aikaisempi urasa. Ja tietenkin Suchet kertoo omasta urastaan teatterissa ja elokuvarooleistaan Poirot-kuvausten välissä. Ei ihan kaikista kiinnostavimpia tietoja nuo ihmisten nimien luettelemiset ja heidän ansiot ties missä esiintymisissä. Ennemmin kiinnostivat sellaiset seikat, kun esim. joku nunna oli Suchetille paljastanut, että he luostarissa katsoivat salaa aina Poirot-jaksot, vaikka piti olla jo hiljaisuus. Aivan mahtavaa!

Loppuun sanon sen verran, että David Suchetin Poirot-hahmo on aivan täydellinen. En vaihtaisi mitään piirrettä Poirotissa, vaan kaikki sopii häneen kuin nakutettu. Hauska pieni mies, mutta katsoja ei kuitenkaan naura Poirotille, vaan hänen kanssaan, niin kuin kirja jaksaa muistuttaa. Kaikki jaksotkin ovat tulleet hyvin moneen kertaan katsottua, mutta silti seuraan niitä vieläkin! En kyllästy niihin ikinä.

"Au revoir ja merci beaucoup!"

Koko vanha jengi koossa

 _______

David Suchet - Hercule Poirot ja minä

(Poirot and Me, 2013)

Minerva, 2015

Kirjastosta lainattu
Agatha Christie 125-vuotta
Seitsemänen taiteen tarinoita -lukuhaaste 
Tähtiä: ★★★★

Blake Crouch - Wayward Pines - Ei pakotietä (+tv-sarja)

LUE KIRJA & KATSO TV-SARJA

Wayward Pines - Ei pakotietä - Blake Crouch

(Pines, 2012)

Tammi, 2015

Kirjastosta lainattu

"Mies tokeni maatessaan selällään."

kirjan alku 

Melkeinpä parasta on lukea kirja, josta ei ole mitään ennakkokäsitystä. Wayward Pines arvoita olen muutaman hyvin ylimalkaisesti lukenut lähinnä katsoakseni kiinnostaako minua ja todellakin kiinnostaa! Pikkukaupunki jännäri, jossa tapahtuu jotain hämäräperäistä. Juuri tällä hetkellä Wayward Pines tuntuu olevan aika pinnalla ja yksi syy siihen on juuri alkanut tv-sarja.

"Tervetuloa Wayward Pinesiin, aitoamerikkalaiseen unelmaan! 

Ja agentti Ethan Burken pahimpaan painajaiseen."

Salaisen palvelun agentti Ethan Burke saapuu Wayward Pinesin pikkukaupunkiin etsimään kadonneita kollegojaan ja joutuu rajuun kolariin. Tultuaan tajuihinsa Ethan huomaa, että kaikki hänen tavaransa ovat kadonneet. Kukaan ei tunnu uskovan, kuka hän on. Tilanne mutkistuu entisestään, kun Ethan huomaa, ettei hän saa yhteyttä kaupungin ulkopuoliseen maailmaan. Outo sattumus seuraa toistaan, kunnes Ethan on varma, että jotakin on pahasti vialla. Mitä lähemmäksi totuutta hän pääsee, sitä selvemmäksi käy, ettei idyllinen pikkukaupunki ole ollenkaan sitä miltä näyttää. Mutta ei ole Ethan Burkekaan. Takakansi

Kirjan on hehkutettu sopivan varsinkin Twin Peaksin, Lostin ja Salaisten kansioiden faneille. Ja se on itsessään jo paljon luvattu. Loppusanoissa Crouch kertoo inspiroituneensa Twin Peaks-sarjasta kaksitoistavuotiaana ja halunneensa luoda jotain samanhenkistä. Wayward Pinesiä ei olisi ilman Twin Peaksiä ja tosiaan kirja on hieno kunnianosoitus David Lynchin maagiselle luomukselle. Ahmimisreaktiosta tietää milloin kirjassa on sitä jotain - ja tämän kirjan hotkaisee aivan hetkessä. Parilla istumalla se on jo luettu ja itse ainakin jäin kaipaamaan heti lisää!

Waywardin pikkukaupungista tuli välittömästi mieleen elokuva Truman Show. Kaikki Wayward Pinesissa tuntui niin epäaidolta ja luonnottomalta. Tosin vain tämän kirjan lukeneet tietävät miten asioiden laita todellisuudessa on. Toisen mielleyhtymän toi huima sairaalakohtaus, joka oli kuin suoraan Stephen Kingin kirjasta. Piinasta itseasiassa; Karmiva sairaanhoitaja Annie is back. Yllätyin kuinka brutaali kirja oli, en osannut kuvitella ihan niin raisua ja väkivaltaista menoa. Ahdistavuus kasaantui aina vain suuremmaksi loppua kohden ja dystopinen maailmankuva ei tuntunut hyvältä. Karviva kirja. And I like it!

Päähenkilö Ethan Burkesta oltiin tehty erittäin hyvä hahmo. Tarpeeksi kovis, muttei mikään Herra Vahingoittumaton. Miehen osaan eläytyy vahvasti ja kokee jopa samoja tunteita.
"Täällä ei ole kaikki kohdallaan", Ethan sanoi.
"Sitä minä olen yrittänyt..."
"Tarkoitan tässä kaupungissa. Asukkaissa. Teissä. Jotain on vinossa, ja jos luulette, että aioin istua täällä kuin tikku paskassa ja annan teidän kusettaa minua..."

Kerrassaan ovelasti rakennettu juoni. Ethanin raivotessa Wayward Pinesissa siirrytään välillä seuraamaan hänen vaimonsa ja poikansa elämää Seattlessa. Nerokasta näin jälkeenpäin ajateltuna, kirjailija saa lukijan ajattelemaan juuri kuin haluaa, koska lopun paljastus tuli itselleni ainakin ihan puun takaa, vaikka jonkinlainen haisu olikin asiasta aika pian.

Pidän ihan älyttömän paljon tuosta kannesta! Kokeilin katsoa kirjaa toisinpäin eli ns. luonnollisesta kulmasta, mutta se näytti aika tylsältä. Loistava idea kääntää kuva päälaelleen, tulee paljon dynaamisempi vaikutelma. Ja jos jossain on tunnelma kohdallaan, niin juuri kansissa!

Elokuuhun asti saadaan odotella trilogian toista osaa, Salaisuutta.

Tähtiä: ★★★★½

Wayward Pines
TV-sarja
Creator: Chad Hodge
Näyttelijät: Matt Dillon, Toby Jones, Shannyn Sossamon, 
Terrence Howard, Melissa Leo
Draama / Mysteeri / Trilleri

2015 ->
TRAILER

Joku aika sitten alkanutta sarjaakin olen ehtinyt vilkaista muutaman jakson (en halua katsoa pidemmälle kuin kirjan ensimmäisessä osassa mennään, ettei tule turhia spoilereita). Mitä nyt oli mutkat vedetty suoriksi aika rajulla kädellä ja kirjan tunnelmasta ei ollut kauheasti mitään jäljellä. Fiilistä ei luoda rauhassa, vaan asiat juostaan hirveällä kiireellä läpi, jolloin tunnelmakin jää vaisuksi. Sama asia mihin luvattoman monet nykyajan sarjat syyllistyvät. Vähän liian tekemällä tehty.

Heti ensimmäisessä jaksossa tuli melkein kaikki oleellinen selville ja jos nyt Twin Peaksiin halutaan taas lähteä vertaamaan, niin se on sama asia kuin olisi paljastanut Laura Palmerin murhaajan heti pilotissa. Mikä järki? Hyvää materiaalia olisi saanut tehtyä tuosta ajasta, joilloin Ethan (ja katsoja) on vielä pihalla tapahtumista. Jännittävä sarja ainakin on, mutta jännityksen tasoa olisi edelleen voinut kohottaa melkeinpä painajaismaiseksi pienillä viivytyksillä ja epätietoisuudessa pitämisellä.

Kolmas ärsyttävä seikka oli, että kirjassa Ethan vaelteli puolikuolleena pikkukaupungissa, mutta sarjassa parhaassa sielun ja ruumiin voimissa, mitä nyt oli pari naarmua poskella vähän tunnelmaa luomassa. Ei kovin vakuuttavaa. Hyvin oltiin sen sijaan tehty Ethanin vaipuminen epätoivoon, kun kukaan ei tuntunut uskovan häntä ja hänen tarinaansa. Ulkomaailmaan mies ei tunnu saavan millään yhteyttä ja asukkaat vaikuttavat oudoilta. Jopa Ethanin mielenterveyttä epäillään.

Eipä ollut siis kauan loistoidea katsoa sarjaa heti kirjan lukemisen jälkeen, koska pakosti sitä kirjaan vertaa ja harvoin televisiotuotannot onnistuu kipuamaan samalle tasolle. Enemmän olisin sarjasta siis pitänyt pienen välitauon jälkeen. Ei hullumpi, mutta liian monet seikat ärsytti - jos joku ei ylläolevasta tekstistä sitä tajunnut ;)

Tähtiä: ★★½

Laura Ingalls Wilder - Luumujen poukama

Luumujen poukama - Laura Ingalls Wilder

(On the Banks of Plum Creek, 1937)

Gummerus, 2005
Kuvittanut Garth Williams

Omasta hyllystä

"Vankkurien rattaanjäljet eivät jatkuneet enää kauemmaksi, ja isä pysäytti hevoset."

kirjan ensimmäinen lause

Tällä kertaa Ingallsin uudisraivaaja perhe matkustaa vaunuillaan kohti Minnesotaa. Siellä he jäävät asumaan turvemajaan Luumujen poukaman luona. Kun isä on kylvänyt vehnän, hän rakentaa talon, jossa on oikeat lasiset ikkunaruudut ja saraovet.

Olen tutustunut kunnolla Pieneen taloon vasta lukioikäisenä, joten mitään nostalgiaa eivät nämä kirjat herätä. Harmi, ettei kukaan suositellut minulle pienenä näitä. Suloisia ja yksinkertaisia, arkisia tarinoita. Ingallsin perhe tosiaan muuttaa taas ja tässäkin - niin kuin ensimmäisissä kirjoissa - minua jostain kumman syystä viehättää aina nuo kodinrakennuspuuhat. Ensin ollaan vähän huonommissa oloissa ja sitten uusi talo valmistuu ja ihania tavaroita tulee aina lisää tekemään talon vieläkin kodikkaammaksi... Joku siinä viehättää ;)

Tässä kolmannessa kirjassa alkaa myös tapahtua enemmän. Ensimmäiset kirjat kertoivat lähinnä Lauran perheestä, mutta nyt mukaan tulee paljon muita; Laura ja Marja aloittavat koulun nejän kilometrin päässä (Huhhuh, mikä koulumatka mennä jalkaisin! Minä en tuohon kykenisi) ja heidän kanssaan samalla luokalla on mm. Nelli Olsson. Kaikki vähänkään valveutuneet tietävät rasittavan ja snobin Nellin (TV -sarjassa Nellie), joka naljailee jatkuvasti Lauralle ja hänen maalaisuudelleen. Perheen elintaso alkaa myös nousta vaurastumisen myötä.

Nauran edelleen noille suomennetuille nimille kuten Leena (Carrie), Marja (Mary) ja kaikista paras: Kaarle (Charles). Järkyttävää! Ja erittäin häiritsevää.

Nyt näiden kirjojen lukeminen keskeytyy hetkeksi, sillä hyllystä puuttuu tuo seuraavaksi luettava Hopeajärven rannalla. Kaksi seuraavaa sen sijaan löytyy.

Tähtiä: ★★★½

Pieni talo preerialla -sarja:

• Pieni talo suuressa metsässä
• Pieni talo preerialla
• Luumujen poukama
• Hopeajärven rannalla
• Pitkä talvi preerialla
• Pieni kaupunki preerialla
• Onnen kultaiset vuodet