Näytetään tekstit, joissa on tunniste muistelmat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muistelmat. Näytä kaikki tekstit

16.2.2019

Tilaa unelmoida (David Lynch, Kristine McKenna)



David Lynchin äiti oli kaunpunki-ihminen ja hänen isänsä oli maaseudulta. Tämä on hyvä aloituskohta tarinallemme, sillä tämä oli kaksijakoisuuksien tarina. "Kaikki on niin herkässä tilassa, kaikki tämä liha, ja maailma on epätäydellinen" Lynch on huomioinut--.

David Lynchin elämäkerta/muistelmateos on varmasti yksi tämän vuoden mieleenpainuvimpia teoksia, vaikka ollaan vasta helmikuussa. Kirjassa on  Kristine McKennan informatiivinen ja suoraviivainen kuvaus kyseessäolevasta aikavälistä ja sitä seuraa Lynchin osuus, joissa on mielenkiintoisia tarinan pätkiä, unohtumattomia kohtaamisia ja pomppimista tilanteesta toiseen; Hypätään ranskanperunoista Oscar-gaalaan ja sitten bungalowiin. Mahtavaa.

Takakannesta: Ainutlaatuinen muistelmateos on eloisa ja moniääninen muotokuva yhdestä aikamme merkittävimmistä elokuvantekijöistä. Eraserheadin, Blue Velvetin ja Twin Peaksin vaiheista aukeaa uusia ja ihmeellisiä polkuja niin Amerikan idyllisille sydänmaille kuin ihmismielen synkimpiin syövereihin. Ääneen pääsevät perheenjäsenet, ex-vaimot, lapset, työtoverit ja ystävät. Läheisten ja taiteilijan omien muisteloiden vuoropuhelusta muodostuu valloittava kertomus tinkimättömästä oman tiensä kulkijasta, joka toi oudoilla ja vinksahtaneilla visioillaan avantgarden valtavirtaan.

Aikamoinen miekkonen tuo David Lynch. Hänellä on ollut jatkuvasti monta rautaa tulessa ja ideoita sateli. Kuvataideopiskelujen jälkeen tulivat elokuvat ja sitten musiikki ja siinä sivussa oli jos sun mitä muita projekteja ja harrastuksia. Lynch on kiinnostunut monenlaisesta tekemisestä. Vei kuitenkin aikansa ennen kuin Lynch nousi suuren yleisön tietoisuuteen ja sai arvostusta elokuva-alalta. Hänen elokuvansa haastoivat katsojat, sillä ne eivät edustaneet valtavirtaa. "Lynch operoi mieluummin mysteerisessä särössä, joka erottaa arkitodellisuuden mielikuvituksen ja kaipuun kuvitteellisesta maailmasta, ja jahtaa selityksiä ja ymmärtämistä uhmaavia asioita. Hän haluaa, että hänen elokuviaan tunnetaan ja koetaan ennemmin kuin ymmärretään."





Lynch haali ympärilleen hyviä tyyppejä ja nämä tekivätkin pitkää uraa Lynchin vierellä. On ollut varmasti hauskaa olla osallisena miehen projekteissa. Hänellä on aivan omanlainen ote ja näkemys asioihin ja ohjausmetodit kuulostivat mielenkiintoisilta. Lynchille on tarjottu hyvinkin rahakkaita elokuvia, mutta hän on pitäytynyt niissä mitkä ovat tuntuneet hyvältä ja joiden tekemistä muut eivät millään tavalla voi määrät,ä vaan hänellä itsellään on täysi vapaus toteuttaa visioitaan.


"--tavallaan epäonnistuminen on kaunis asia, sillä tomun 
laskeuduttua ei voi edetä kuin ylöspäin, ja se on vapautta."


Tilaa unelmoida antaa Lynchistä 'jalat maassa' -kuvan. Hän on helposti ihastuvaa tyyppiä, mutta lopulta omissa oloissaan viihtyvä. "Hän mieluummin maalaa ja polttaa, juo kahvia ja unelmoi." Lapsuudesta lähtien luonto on ollut tärkeä ja se näytteleekin esim. Twin Peaksissa suurta roolia. Niin ja Twin Peaks -osiot olivat niitä mitä eniten odotin! Täysin ei tietenkään selviä mistä kaikki ne surrealistiset ja hämmentävät ideat ovat Lynchin päähän tulleet ja mikä niiden funktio on, mutta taiteen tehtävä ei olekaan selittää itseään.

"Ne kohdat, joita katsoja ei ymmärrä,
opastavat niihin paikkoihin hänessä itsessään,
joita hänen täytyisi tutkia."
Miyakawa

Tämä täytyy saada omaan hyllyyn!



David Lynch ja Kristine McKenna: Tilaa unelmoida
(Room to Dream, 2018)
Like, 2018
Kirjastosta

27.5.2018

Augusten Burroughs - Juoksee saksien kanssa



En halua hänen lähtevän.
Napanuorani on yhä kiinni ja hän vetää siitä.
Olen paniikissa.

Huomio ei voi olla kiinnittymättä kirjan kanteen, jossa on lapsi pahvilaatikko päässä ja kirjan nimi on erikoisia mielikuvia herättävä Juoksee saksien kanssa. Tämä Augusten Burroughsin teos on hänen omaan nuoruutensa perustuva, jonka totuuspohjasta kaikki eivät ole samaa mieltä - varsinkaan kasvattiperhe joka on vedetty kirjaan mukaan ei kovin mairittelevassa valossa.

Takakannesta: Tositarina pojasta, jonka runoilija-äiti antaa hammästyttävästi joulupukkia muistuttavan psykiatrin kasvatettavaksi. Augusten Burroughs huomasin 12-vuotiaana asuvansa keskellä viktoriaanista kurjuutta tohtorin eriskummallisen perheen parissa ja ystävystyi takapihalla asuvan pedofiilin kanssa. Tämä on tarina lainsuojattomasti lapsuudesta, jossa säännöistä ei ole kuultukaan ja missä joulukuusi pysyy pystyssä vuodet ympäriinsä, missä Valiumia napsitaan kuin karkkia ja ikävystymisen yllättäessä sähköshokkitearapiakoneesta on apua. Hauska ja kauhistuttava tarina tavallisen pojan selviytymisestä mitä epätavallisimmissa olosuhteissa.

Kirja kauhistuttaa ja järkyttää. Augusten uudeen perheen psykiatri-isä ei aseta rajoja, eikä ketään kiinnosta ottaako lävistyksen, maalaako huoneen vai tekeekö rei'iän keittiön kattoon keskellä yötä. Psykiatrilla on hyvin vapaa kasvatusfilosofia, joka perustuu siihen, että ihminen tekee mitä itse haluaa iästä riippumatta. "Finchit opettivat minulle, että ihminen voi tehdä omat sääntönsä. Että sinun elämäsi oli sinun omasi, eikä kenenkään aikuisen saisi antaa muokata sitä sinun puolestasi." Kaikki ovat varmasti lapsena tai nuorena haaveilleet elämästä ilman rajoja ja rajoittavia aikuisia, mutta totuus sen kaltaisesta elämästä on raju. Rajattomuus luo epävarmuutta ja turvattomuutta.

"Minulla ei ollut mitään yhteistä näiden lasten kanssa. Heillä oli äidit, jotka jyrsivät tulitikunohuita porkkanapaloja. Minulla oli äiti, joka söi tulitikkuja. He menivät sänkyyn kymmeneltä. Minulle alkoi selvitä, että elämä voi jatkua hyvinkin vielä kolmen jälkeen aamulla."

Juoksee saksien kanssa onnistuu myös samaan aikaan naurattamaan kirjailijan kirjoittaessa mustaa huumoria ja hervottomia sattumuksia. Kirjassa ei ole yhtään "normaalia" ihmistä, vaan kaikki on enemmän tai vielä enemmän mieleltään ongelmallisia. Luin kirjan fiktiivisenä teoksena, sillä sellaisia ylilyöntejä on vaikea pitää oikeina, eikä edes halua, sillä olihan se Finchin perheen touhu todella häiriintynyttä. Kaunokirjallisena teoksena sillä voi naureskella, mutta todellisina tapahtumina tuo olisi hyvin surullinen ja rankka teos.

½
Augusten Burroughs - Juoksee saksien kanssa
(Running with Scissors, 2002)
Sammakko, 2009
Omasta hyllystä

11.8.2016

Tove Jansson & Tuulikki Pietilä - Haru, eräs saari


"Minä rakastan kiveä; jyrkännettä joka putoaa pystysuorana 
mereen ja kalliota jolle ei voi kiivetä ja piikiveä taskussani --."
kirjan alku

Muistelmateos avaa Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän elämää askeettisella saarella. Se sisältää Janssonin ja Brunströmin muistiinpanoja. Brunströmiin he tutustuivat kun mies oli kalastamassa lohta ja tuli esittelemään itsensä ja sanomaan mielipiteensä naisten rakennushankkeesta. Aika ajoin sivuilta löytyy Pietilän akvarellitöitä.

"Brunström, 14. lokakuuta
Ylös klo 5 ampumaan, aamusumu, klo 7 saatiin kuusi lintua, duunattiin koko päivä ja klo 17 oli taas täysi myrsky, idästä. Jansson ampui vahingossa haahkan eilen ja daamit keittivät sitä kolme tuntia mutta ei tullut hyvää ateriaa."

"Tove, 11. toukokuuta
Pipsu tuli takasin, takkuisena ja vihaisena eikä osaa päättää ketä vihata ja keneltä anoa lohtua. Brunström on loukkaantunut, rakentaminen ei oikein suju ja minä olen muuten sitä mieltä että Tooti hemmottelee tätä kissaa in absurdum! Nyt se on asettunut telttaan Hamin kanssa ja pikeää lakanoita minkä kerkiää eikä tällä saarella mene mikään hyvin juuri nyt!"


Myyttisen saaren lumotut kesät

Klovharu, pieni ulkoluoto Pellingissä Suomenlahdella, on osa maailmankirjallisuutta. Sen neljään tuulen suuntaan katsova on tullut laajalti tunnetuksi Tove Janssonista ja muumeista kertovien lehtijuttujen välityksellä. Taiteilijakumppaninsa Tuulikki Pietilän kanssa Tove Jansson vietti saarella liki 30 kesää. Ne olivat unohtumattomia kuukausia täynnä työtä, askarta ja leikkiä herkän luonnon ja arvaamattoman meren kainalossa. -- Teos antaa lukijalle moniaita elämyksiä ja oivalluksia. Näiden Robinson Crusoeiden merkinnöistä huomaa selvästi, miten paljon saarella elämisen filosofia muistuttaa koko elämisen filosofiaa, aina loppua ja luopumista myöten. Takakansi

Nuo 30 vuotta on mahdutettu tähän pieneen kirjaan, kokonainen pieni elämä. Erityisesti Haru, eräs saari on merten, saaristojen ja Tove Janssonin ystäville. Se on voimakasta rakkautta luontoa ja rauhaa kohtaan. Pieni talo rakentuu kalliolle hitaasti mutta varmasti, luovuuden tyyssija on valmis.

Coming up: Lähipäivinä julkaisen postauksen käynnistäni paikan päällä Klovharussa. Pysykää siis kuulolla! Postauksen lopetan näihin kauniisiin kirjan sanoihin:

"Tulin miettineeksi että joku ohiajaja näkee meidän valaistun ikkunamme, nousee maihin ja kiipeää kalliota ylös, ja vaikka hän tietää ettei kuulu hyviin tapoihin kurkistaa ikkunasta ennen kuin on koputtanut, hän ei voi vastustaa kiusausta, ja hän näkee rauhallisen kuvan kahdesta ihmisestä jotka istuvat pöytälampun kajossa toisiaan vastapäätä, kumpikin puuhaten omiansa ja vailla tarvetta sanoa sanaakaan."

_______

Tove Jansson & Tuulikki Pietilä - Haru, eräs saari
WSOY, 1996
Kirjastosta lainattu
Tähtiä:

8.12.2015

David Suchet - Hercule Poirot ja minä


"Marraskuinen perjantaiaamu on utuinen ja kolea, ja tunnen 
oloni vanhaksi, hyvin vanhaksi - itse asiassa tunnen lähes jo 
seisovani kuoleman kynnyksellä."
kirjan alku

Hercule Poirot ja minä on jokaisen Poirot-fanin must-lukemistoon kuuluva kirja ja vaikkapa oiva joululahja! David Suchet kertoo muistelmateoksessaan kuinka pääsi esittämään 24 vuoden ajan maailman yhtä kuuluisimmista etsivistä ja valottaa lukijaansa noista antoisista, mutta rankoistakin vuosista.

Poirot elokuvien sarja alkoi televisiossa 1989 ja viimeiset osat kuvattiin 2013. Siihen mennessä Suchet on näytellyt Poirot'n roolin jokaisessa tarinassa, jonka Agatha Christie on hahmosta kirjoittanut. Suchet joutui tehdä kovasti roolinsa eteen, sillä hän halusi antaa maailmalle autenttisimman Poirot'n, mikä ikinä oli filmattu. Hän ei aluksi juurikaan Christien kirjoja tuntenut, mutta luki kaikki murhamamman Poirot-dekkarit ja kirjoitti hyvin pitkän listan Poirot'n luonteenpiirteistä mihin kirjoissa törmäsi. Seuraavaksi oli opeteltava Poirot'n olemus. Aikamoista nippelitietoa oli se, että Suchet opetteli Poirot-kävelynsä pitämällä aluksi kolikkoa pakaroidensa välissä, jolloin hän sai aikaan sipsuttelevan tyylin.

Suchet piti hyvin tiukasti kiinni vahvasta käsityksestään millainen Poirot'n tulisi olla, ja hän joutuikin välillä hankaliin tilanteisiin, kun esim. hänelle annettiin puku, jollaiseen Poirot ei ikimaailmassa olisi pukeutunut tai hänen käskettiin kuvauksessa huudella Hastingsille, ei yhtään poirotmaista. Suchet ei suostunut kompromisseihin, vaan halusi tehdä hahmosta sellaisen kuten Agatha Christie hänet kirjoissa kuvaa. Eräässä kohtauksessa Hastings ja Poirot pysähtyvät puistonpenkille istumaan ja Poirotin siisteysintoilijatapaan Suchet asettaa nenäliinan penkille ennen siihen istumista, mutta tästä tavasta ei pidetä. Pienen selvittelyn jälkeen he antavat Suchetille periksi, mutta surkuhupaisinta on, että istumiskohtaus oltiin kuitenkin leikattu lopullisesta versiosta. Paljon myöhemmin tämänkaltaisia kohtauksia kuitenkin nähdään.

Kun sarjaa alettiin näyttämään televisiosta vuonna 1989, se sai räjähdyksenomaisen suosion. Tästä kertoo myös se seikka, että Mykkä todistaja -jakson - jossa esiintyy Bob-koira - tv-esityksen jälkeen karkeakarvaisten kettuterriereiden myyntiluvat nousivat huomattavasti. Tekstistä huokuu Suchetin innostus ja jopa voisi sanoa suuri kiintymys näyttelemäänsä hahmoaan kohtaan. Hänen intohimonsa välittyy jopa tekstin läpi. Hän ei muutenkaan teoksessaan turhia valittele tai napise, vaikka mainitseekin olleensa monessa kohtaa hyvin kiireinen. Päivät venyivät pitkiksi ja iltasin ja aikaisin aamulla hän opetteli vuorosanoja seuraavan päivän kuvauksiin vaimonsa avustuksella. Todella hektistä elämää ja hänellä saattoi olla meneillään jopa parikin produktiota melko päällekäin.

Pientä toistoa on tekstissä havaittavissa, mutta jos sen yli pääsee, niin lukeminen sujuu oikein mukavasti ja minun kohdallani tämän kirjan lukemiseen ei tarvittu kuin muutama istuntatuokio. Oli nimittäin hyvin mielenkiintoinen. Kirja selostaa hyvinkin seikkaperäisesti jokaisesta jaksosta mm. näyttelijävalinnat ja on saatettu mainita heidän aikaisempi urasa. Ja tietenkin Suchet kertoo omasta urastaan teatterissa ja elokuvarooleistaan Poirot-kuvausten välissä. Ei ihan kaikista kiinnostavimpia tietoja nuo ihmisten nimien luettelemiset ja heidän ansiot ties missä esiintymisissä. Ennemmin kiinnostivat sellaiset seikat, kun esim. joku nunna oli Suchetille paljastanut, että he luostarissa katsoivat salaa aina Poirot-jaksot, vaikka piti olla jo hiljaisuus. Aivan mahtavaa!

Loppuun sanon sen verran, että David Suchetin Poirot-hahmo on aivan täydellinen. En vaihtaisi mitään piirrettä Poirotissa, vaan kaikki sopii häneen kuin nakutettu. Hauska pieni mies, mutta katsoja ei kuitenkaan naura Poirotille, vaan hänen kanssaan, niin kuin kirja jaksaa muistuttaa. Kaikki jaksotkin ovat tulleet hyvin moneen kertaan katsottua, mutta silti seuraan niitä vieläkin! En kyllästy niihin ikinä.

"Au revoir ja merci beaucoup!"

Koko vanha jengi koossa
 _______

David Suchet - Hercule Poirot ja minä
(Poirot and Me, 2013)
Minerva, 2015
Kirjastosta lainattu
Agatha Christie 125-vuotta
Seitsemänen taiteen tarinoita -lukuhaaste 
Tähtiä:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...