27.2.2018

Hanya Yanagihara - Pieni elämä


Yhdennessätoista asunnossa oli vain yksi vaatekomero, mutta toisaalta siellä oli lasiset liukuovet pienelle parvekkeelle, jolle astuttuaan hän huomasi, että vastapäisessä talossa istui mies ulkona tupakalla pelkässä T-paidassa ja sortseissa, vaikka oli lokakuu.

Pieni elämä on - hieman ironista kyllä - tuhatsivuinen tiiliskivi elämän raadollisuudesta, mutta myös sen kauniista puolista. Listasin Hanya Yanagiharan romaanin uudelle #hyllynlämmittäjä-listalle, joka tänä vuonna muodostuu ainostaan mammuttimaisisti opuksista, joihin on pelottanut tarttua niiden ulkomuodon vuoksi. Pientä elämää en pelännyt, pelkästään innolla odotin, sillä se vaikutti omaan makuun juuri sopivalta. Jälkeenpäin ajateltuna olisin voinut ehkä hiukan pelätäkin etukäteen.

Takakannesta: Neljä pennitöntä opiskelutoveria muuttaa New Yorkiin. Komea Willem haluaa näyttelijäksi, sukkela JB taidemaalariksi ja turhautunut Malcolm arkkitehdiksi. Nelikon keskiössä on säkenöivä, salaperäinen Jude, jonka traumaattinen menneisyys ei jätä ystävyksiä rauhaan. Siinä missä rakkaus, menestys ja addiktiot osoittautuvat vuosien mittaan ohimeneviksi ilmiöiksi, pysyttelee Jude sitkeästi kaiken avun ulottumattomissa. Rikkinäisen Juden kujanjuoksua kuvatessaan Yanagiharan kohuttu romaani sukeltaa tummista tummimpiin vesiin, mutta ystävyyden, sen kauneuden ja murheiden, tulkkina se kulkee vakaasti kohti valoa.

Juden koko elämää varjostaa hänen traumaattinen menneisyytensä, jota hän ei missään vaiheessa ole käsitellyt läpi ja näin ollen se ei jätä rauhaa. Hän ei ole pystynyt kertomaan siitä kenellekään ja lapsuudesta saakka kuulluista fraaseista ja syytöksistä on tullut todellisuus. Tapahtunut ei meinaa millään pysyä pinnan alla, vaan kurkottaa jatkuvasti rumaa päätään mielen herpaantuessa. Mutta yöaikaan hän on niin kauhuissaan, niin kadoksissa, ettei ymmärrä sitä. Hänen paniikkinsa on liian totta, liian kaikennielevää. Jude on keksinyt, että fyysinen kipu sumentaa henkisen. Se tekee olon puhtaammaksi ja tuo helpotusta.



Laskeuduin Pienen elämän kanssa pimeää kaivoon ja jossain vaiheessa kansikin läimäistiin kiinni! Joku taisi istuakin sen päälle. Pelotti. Kauhistutti. Suretti. Suurimman osan aikaa yksinkertaisesti raivostutti. Miksei kukaan tee mitään! Ystävät, perhe ja lääkärin (!!) katsovat Juden touhuja läpi sormien, vaikka sokeakin näkee, että nyt on hypätty rajan toiselle puolelle. Ihmiset sietää liikaa epärealistisen, paremman huomisen toivossa. Pelätään toimia toisen reaktion tähden tai siitä seuraavan mahdollisen välirikon takia.

Toki kirjasta löytyy kauniita ja ihaniakin hetkiä, jotka näyttävät ihmiset parhaimmillaan ja elämän kauneuden ja niihin sitä tarttuu kuin hukkuva köyteen. Ehkä Judekin tarttui. Epäilevästi ja itseään lytäten, mutta tarttuipa haparoiden kuitenkin. Pienen elämän voisi sanoa olevan kärsimysnäytelmän ja rakkaustarinan kombo. Se myös vetää täysin pohjan sanonnalta "Mikä ei tapa, vahvistaa."

Mutta samalla hän tajusi, että lääkkeet olivat suojanneet häntä, ja ilman niitä hyeenat palasivat, ja vaikka niitä ei ollut enää yhtä paljon ja ne olivat vekkaisempia, ne kuitenkin kiersivät ja seurasivat häntä yhä edelleen , ja vaikka ne eivät olleet yhtä innostuneita ajamaan häntä takaa, ne kuitenkin olivat yhä edelleen paikalla, nämä hänen ei-toivotut mutta sitkeät seuralaisensa.

Lukeminen otti henkisesti todella koville. Se repii vereslihalle. Ei ole toista tällaista. Siinä kulkee ikään kuin toisen ihmisen kanssa läpi hänen elämänsä kurjuudet, mutta myös ilot; pelot ja toiveet. Lopussa en pystynyt enää lukemaan, sillä kyyneleet sumensivat silmäni. Tahtomattaankin kiinnostuin kirjailijasta kirjan takana ja siitä mistä näin järkyttävä tarina oikein kumpuaa. Tässä kuussa olen lukenut todella vähän kirjoja normaaliin tahtiin verrattuna ja se johtuu siitä, että Pieni elämä vei täysin mukanaan, enkä malttanut lukea muita. Nyt kun kirja sitten on loppu, eivät muut kirjat ole tuntuneet tarpeeksi vetäviltä tämän jälkeen.

Mikäli vielä tämänkin jälkeen kaipaa jonnekin pimeään ja toivottomaan kolkkaan suosittelen lukemaan Hubert Selby Jr.:n Unelmien sielunmessun.


Hanya Yanagihara - Pieni elämä
(A Little Life, 2015)
Tammi, 2017
Omasta hyllystä

22.2.2018

Chris Riddellin kuvittamia lastenkirjoja


Ottilia merillä (Chris Riddell)
Olen lukenut kaksi edellistä Ottilia-sarjan osaa tytöstä ja hänen parhaasta ystävästään Mauri-herrasta, joka on pieni ja karvainen olento norjalaiselta suolta, mutta nyt Mauri-herra on lähtenyt salaiselle matkalle Norjaan etsimään Isojalkaa, Trondheimin trullia. Huomattuaan ystävänsä kadonneen, Ottilia ei voi ymmärtää miksi Mauri-herra ei edes vihjaissut aikeistaan hänelle, mutta kuten lopulta todetaan, ei Ottilia yksikertaisesti huomioinut toisen kertomisaikeita. Hän oli liian kiireinen tai keskittymiskyvytön kuuntelemaan. Ottilia keksii keinot lähteä ystävänsä perään ja hän matkaa avustajansa kanssa meren halki osaksi sukellusveneellä osaksi kävellen syvänmerensukelluspuvussa.

Näyttävän kirjan kuvat ovat muuten mustavalkoisia, mutta korostusväriksi on otettu vihreä väri, joka kulkee matkassa mukana. Riddellin kuvat ovat tunnetusti ihastuttavia ja hauskoja, täynnä yksityiskohtia. Lapset varmasti nauttivat tästä mielikuvitusmatkasta.


Onneksi oli maitoa (Neil Gaiman)
Takakannesta: Kun äiti lähtee työmatkalle, isälle jää loputtoman pitkä lista muistettavia asioita. Ja kaikkein tärkein asia on: MUISTA OSTAA MAITOA. Valitettavasti isä ei muista. Niinpä seuraavana aamuna ennen aamupalaa hänen täytyy kipaista lähikauppaan. Tämä on tarina siitä, miksi kestää ikuisuuden ennen kuin isä palaa.

Isän kertomuksessa seikkailee jos jonkinlaista otusta kuten aikamatkustava stegosaurustiedemies, merirosvoja, vampuureja ja avaruusölleröitä. Meno on villiä ja nopeakäänteistä - onhan kuitenkin kyse aikamatkoista. Isä pölmähtää seikkailusta toiseen ja joutuu välistä pinteeseen. Riddellin kuvitukset ovat kirjan pelastus, taattua laatua, jotka pitävät mielenkiinnon yllä sekamelskan keskellä.


Chris Riddell - Ottilia merillä
(Ottoline at Sea, 2010)
Gummerus, 2017
Arvostelukappale

18.2.2018

Vuoden 2017 mieleenpainuvimmat

Kylläpä se aika rientää ja minulta melkein pääsi unohtumaan listata viime vuoden sykähdyttävimmät kirjakohtaamiset ja nuo maagiset maailmat, jotka raottivat minulle uusia asioita elämästä. Sain rajattua kirjat neljääntoista tarinaan, jotka suosittelen lämpimästi lukemaan, jos et ole jo ehtinyt tutustua.

Pidemmittä puheitta tässä tulevat kirjat:



Nukkemestari (Paula Silvonen)
Kahdeksan vuotta sitten Tuhka karkasi orpokodista ja kaiveli tunkioita selviytyäkseen. Hän löytää pelättyjen nekromantikkojen killan luota paholaista esittävä marionetin ja nukke lumoaa hänet. Sinä iltana Tuhka päättää tulla nukkemestariksi ja aloittaa esiintymiset kauppatorilla. Hän tuo sadun ihmisten kovan elämän keskelle, mutta rahaa sillä on vaikea ansaita, kunnes hän tapaa Perron.

Pimeää ainetta (Blake Crouch)
Kvanttifyysikko Jason Dessen elää tavallista elämää. Hänellä on vaimo, poika ja työpaikka yliopistossa. Ehkä joskus hän miettii minkälaista elämä olisi ollut, jos hän olisi saanut kollegansa Ryanin sijaan arvostetun Pavia-palkinnon onnistuneesta työstään. Kuinka paljon pidemmälle hän elämässään ja urallaan olisi päässyt. Jossittelu muuttuu todeksi, kun Jason siepataan illanvieton jälkeen ja hänen herättyään maailma ei ole enää entisensä. Hän onkin ansioitunut nero, joka on urallaan saavuttanut sen mihin tavis-Jason ei pystynyt. Mutta niin kuin kliseisesti sanotaan: kaikella on hintansa, eikä onni ole niin yksioikoista.

Veristen varjojen ooppera (Marissa Mehr)
On kuitenkin Dimitri. Mies, johon Juliette rakastuu. Mieheen joka ei vastaa kysyttäessä ja joka puristaa hänen reittään huomauttaakseen ylimääräisistä kiloista. Dimitrin katse painaa hänen omansa alas ja Julietten kasvoille nousee puna häpeästä omaa säälittävyyttään kohtaan. Miehellä on valta ja hän vetää Julietten syvyyksiin. Marionettinuken lailla Juliette roikkuu Dimitrin köysissä niin kuin hän oli lapsuudessaan ollut äidin tiukan kurin alla, eivätkä narut ole katkenneet kaikki vieläkään. Kuitenkin miehen hymy korvaa kaiken. "Se oli hänen kiitoksensa. Vain hymy, mutta kuinka kaunis hymy." 

Lautturi (Jenna Kostet)
Kai ei ole kotoisin maailmasta, jonka me tiedämme. Hänen kotinsa on perheen luona Tuonelan virralla, mutta siellä hänellä on vain haaveita, jotka eivät voi toteutua. Ylhäältä, meidän maailmasta, hän etsii totuutta ja eläviä sieluja.

Veri joka suonissasi virtaa (Tiina Raevaara)
On syksyinen aamu Helsingissä, kun Johannes Heinosen kelloliikkeen lattialle tuupertuu luonnottoman kalvakka nuorukainen. Käy ilmi, että mies on lähtenyt Romaniasta, paennut salaperäisestä laitoksesta, jonka toiminnasta kukaan ei tunnu tietävän mitään. Johannes saa kuulla kauan sitten kadonneen rakastettunsa olevan samassa laitoksessa, ja hän päättää matkustaa Romaniaan etsiäkseen naisen käsiinsä.
 
The Marvels (Brian Selznick)
Tarina alkaa vuonna 1766, kun poika nimeltä Billy Marvel selviää ainoana haaksirikosta ja päätyy lontoolaiseen teatteriin töihin. Siitä alkaa hänen sukunsa tarina, joka on täynnä loistavia ja tunnettuja näyttelijöitä, kunnes 1900-luvulla Leontes Marvel katoaa näyttämöltä ja tarina jää kesken. Alun lukeminen oli kuin elokuvan katselemista. Sivuja ahmi hypnoottisesti ja tarina vei mennessään. 

Uuden nimen tarina (Elena Ferrante)
Uuden nimen tarina jatkaa suoraan siitä, mihin viimeksi päästiin. Elenalla ja Lilalla on edelleen mutkikkaat välit heidän astellessa kohti aikuisuutta. Lila on mennyt nuorena naimisiin ja Elena jatkaa sinnikkäästi opiskeluja. Lilalla on yhä läpitunkeva vaikutus Elenaan vaikka heidän tiensä eroaa pidemmäksikin aikaa Elenan ottaessa Napoliin ja kaikkeen siihen liittyvään etäisyyttä opiskelemalla muualla. Lilan tiukka ote pitää. 


Kani nimeltä jumala (Sarah Winman)
Kirja Ellystä ja hänen perheestään. Alkupuolisko kertoo Ellyn lapsuudesta 70-luvun Englannissa. Sieltä voi nostaa esiin kolme asiaa, jotka eniten vaikuttivat hänen myöhempään elämään: samalla kadulla asuva Jenny Penny, jonka äidillä on paljon poikaystäviä, naapurin Golan, joka on kova kertomaan juttuja sekä tärkeimpänä kaikista veli. Ellyn veli on viisi vuotta vanhempi ja erilainen kuin muut ikäisensä, eksoottinen olento, joka pani yöllä salaa äidin huulipunaa ja suukotteli kasvoni täyteen märkäruven näköisiä laikkuja. Hän vastusti sillä tavalla konservatiivista maailmaa. Isoveli on kenties tärkein osa Ellyn elämää, yhdessä he ovat kokonaisia. Veli on kuin tukeva graniitti, johon nojautua. Toisilleen he kertovat melkein kaiken.

Viima (Seita Vuorela)
Karkailusta syytetty kaksitoistavuotias Viima saa viimeisen tilaisuuden selvitä koulusta Mahdollisuuksien talossa, joka antaa vuosittain muutamalle toivottomalle lapselle mahdollisuuden. Vankilaa muistuttava koulu vaatii Viimaa jättämään vanhan taakseen eli katkaisemaan välit vanhoihin kavereihinsa ja luopumaan rakkaasta skeittilaudastaan, voidakseen päästä parhaisiin mahdollisiin tuloksiin. "Vankeuteni oli alkanut." Viiman on yritettävä tosissaan pärjätä sillä ulos potkiminen tarkoittaa joutumista menetettyjen lasten kouluun, josta puhutaan vain kuiskaten.

Karikko (Seita Vuorela)
Karikko on tarina perheestä, joka ajaa leirintäalueelle ja juuttuu sinne kuin karille. Se on kertomus nuoruudesta, elämän rajallisuudesta ja kaiken tukahduttavasta surusta. Tragedian keskelle joutunut nuori Mitja etsii äitinsä ja veljensä kanssa uusia maamerkkejä kaukaa kotoa. Päämäärättömästi vaeltava kolmikko luulee päätyneensä Lands End -leirintäalueelle sattumalta. Mutta kun Mitja törmää rannalla villien rantapoikien yhteisöön ja kiehtovimpaan tapaamaansa tyttöön, hänen roolinsa seikkailussa tuntuu valmiiksi käsikirjoitetulta. 

Harry Potter ja viisasten kivi (J. K. Rowling, Jim Kay)
Orpopoika Harry asuu Likusteritiellä äitinsä siskon perheen luona, mutta siinä missä perheen suurikokoista Dudley-poikaa lellitään ja hellitään, joutuu pieni ja hintelä Harry asumaan ahtaassa komerossa portaiden alla. 11-vuotispäivänään Harry saa kirjeen, joka muuttaa hänen elämänsä. Hän pääsee Tylypahkan noitien ja velhojen kouluun.

Kesytön (Elina Rouhiainen)
Kaikki alkaa kotona, Helsingin Kalliossa, maalaavasta Raisa Ojasta, joka 17-vuotiaana saa kuulla poliiseilta boheemi äitinsä kuolleen yllättäen. Raisa muuttaa asumaan Hukkavaaraan, keskelle Kainuun korpea ja ainut syy miksi hän järjestelyyn suostuu on halu saada selville äitinsä salattu menneisyys, josta ei kotona ikinä puhuttu. Raisan uusi huoltaja on hänen Jaska-enonsa, josta tyttö ei ole ennen kuullutkaan mainittavan. Kylässä ei tunnu olevan kaikki ihan kohdillaan: luokka on täynnä hyvännäköisiä, treenattuja oppilaita, jotka käyttävät merkkivaatteita ja tietenkin he ottavat Raisan silmätikukseen. Joukon johtajana on komea Mikael, josta Raisa ei meinaa saada silmiään irti. Haaveilua ei estä sekään, että Mikael seurustelee koulun kauneimman tytön kanssa. 

Kepler62: Kutsu (Timo Parvela, Bjorn Sortland, Pasi Pitkänen)
13-vuotias Ari pitää huolta sairaasta veljestään Jonista. He elävät maailmassa, jossa luonnonvarat ovat huvenneet dramaattisesti. Vapaa-aikansa veljekset viettävät uuden Kepler-pelin parissa, joka on kaikkien huulilla, ja pääsevät niiden harvojen joukkoon, jotka ovat pelanneet sen läpi. Kukaan ei tiedä mitä pelin viimeisen tason loppuun suorittaneille tapahtuu, mutta siitä kulkee villejä huhuja. Kyseessä ei ehkä olekaan pelkkä peli, vaan kutsu. Mutta kuka on kutsuja ja minne se heidät vie?

Mörkövahti (Tuutikki Tolonen)
Hillan (11 v), Kaapon (9 v) ja Maikin (6v 4 kk) kesäloma alkaa epävirallisissa merkeissä. Äiti on voittanut kahden viikon rentoutusloman Lapissa ja siksi ajaksi lapsille tulee kodinhoitaja. Mutta kun ovikello soi, paljastuukin jymy-yllätys: oven takana seisoo iso takkuturkkinen otus, joka haisee perunakellarilta ja ojentaa Hillalle paperilapun: Vastaanottajaperhe: Hellemaa. Lähetetty: Koulutettu puoli-ihminen, kansanomaisesti "mörkö", erityisala lasten- ja kodinhoito. Pian selviää, että myös monet lasten kavereista ovat saaneet kotiinsa hoitomörön. Mistä oikein on kysymys? Mistä möröt ovat tulleet ja miksi?



Kunniamaininnat
Kimpassa (Anna Gavalda)
Berliinin ajokoirat (Jyrki Erra)
Hän sanoi nimekseen Aleia (Erika Vik)
Maailman kaunein tyttö (Aino Kivi)
The Leftovers (Tom Perrotta)
Lady Susan (Jane Austen)
Saariston lapset (Astrid Lindgren)
Daytripper (Fabio Moon)
Ystäväni varjo (Anne Muhonen)

15.2.2018

Saalistajien klubi (#1, #2)


Kaksiosainen kauhusarja Saalistajien Klubi houkuttelee vaarallisesti kauniilla kuvituksellaan, eikä yhtään varoittele sisällöstä, johon ei voi etukäteen tarpeeksi varautua. Parasta siis varautua järkytykseen, sillä jos Sin City on väkivaltainen niin Saalistajien klubi vie termin vielä pari harppausta ylemmäs varsinkin henkisellä tasolla.

Takakannesta: Lontoo, 1865. Jack, nuori varas, näkee muiden köyhälistön lasten lailla jatkuvasti nälkää, kun rikkaat mässäilevät. Puuvillatehtaalla raatavat lapset kammoavat tuntematonta murhaajaa Bogeymania, ja toivovat saavansa apua Elizabethilta, rikkaan kodin tyttäreltä. He vaarantavat henkensä kielletyn ystävyyden takia, ja Bogeymanin hirvittävä salaisuus paljastuu... 

Toisinaan toivoin jälkeenpäin etten olisi koskaan saanut tietää Bogeymanin salaisuutta ja olisin voinut jatkaa viatonta, sinisilmäistä elämääni. Jack sai kuitenkin varakkaan perheen tyttären, Elizabethin mukaansa selvittämään Bogeymanin toimia ja minä siinä sivussa pakonomaisesti raahauduin mukana Lontoon hämärillä ja likaisilla kujilla.

Kontrasti nättien kuvien ja varsinaisen sisällön välillä on suuri ja Saalistajien klubi on todella makaaberi sarjakuva. Ei missään nimessä lasten silmille. Tarinan symboliset merkityksetkin meni autuaasti ohi, kun kaikki järkyttävyys iski sen verran kovaa vasten kasvoja. Kerrankin on hyvä, että kirja on lyhyt, sillä en olisi kestänyt enempää. Huomaan, että en meinaa päästä ohi näistä albumeista tai ainakaan saada aikaiseksi mitään monipuolista tekstiä, joten annetaan olla. He lukekoot, joilla uskallus riittää. Minä menen terapiaan.


Mangin & Dupré - Saalistajien klubi
Bogeyman #1 (2016)
Juhla #2 (2017)
Zoom Teufel
Kirjastosta

9.2.2018

Frank Miller - Sin City #5 ja #6


On tiettyjä velkoja, joita ei pysty maksamaan koskaan takaisin.
Ja Gailille minä olen pystyssä sellaisen. Sitä paitsi minulla oli
myös omat syyni ottaa tämä keikka. Helvetti soikoon, minä olisin
lähtenyt vapaaehtoisesti, jos ne eivät olisi ehtineet pyytää ensin.

Sarjakuvahaaste muistutti minua oivallisesti siitä, että Sin City -albumeiden lukeminen on vielä kesken. Se asia on kuitenkin äkkiä korjattu.

Perhearvot
Dwight selvittää kuppilassa tapahtunutta murhaa seuranaan varjon lailla liikkuva vajaa puolitoista metriä pitkä mestarisalamurhaaja Miho. Viisaat tietävät edellisistä osista varoa rullien päällä liikkuvaa hentoista naista, mutta kaikille se ei ole selvää - vielä. Tosin silloin on jo liian myöhäistä. Baaritiskillä iskemänsä naisen avustuksella Dwight kuulee väkivaltaisesta välienselvittelystä ja pääsee mafiajärjestön johtajan kannoille. Keltaisen äpärän kaksospojat Benny ja Lenny ovat palanneet mukaan tarinaan hengissä, eivätkä he ole antaneet ampumista anteeksi Dwightille.

Perhearvot ei noussut kärkikastiin, sillä juoni ei tällä kertaa ollut niin intensiivinen kuin olen tottunut Frank Milleriltä näkemään. Juoni oli liian peruskauraa, eikä Dwightyllä samalle tasolle kuin vaikkapa Marv. Sarjakuvalla on kuitenkin hetkensä.




Viskiä, vaaroja ja vamppeja
Albumi pitää sisällään yksitoista Sin City tarinaa, joista kahdessa on mukana ehdoton lempparini Marv, jonka perään haikailinkin edellisen osan kohdalla. Kovanaama, joka pelastaa pikkutytöt ja naiset pulasta. Hän palaa parin tarinan verran haikailemaan Nancyn perään ja laittamaan pahismiesten naamat uuteen uskoon. Dwight, Benny ja Lennykin saavat hekin oman hetkellisen valokeilansa. Kolmen tarinan verran saamme seurata itseään Sinisilmäksi kutsuvan palkkatappajan edesottamuksia, kun hän viettelee miehiä ja sitten tekee näiden elämästä lopun.

Tuntuu hullulta sanoa, että en pidä väkivaltaisista kirjoista, mutta jostain syystä Sin City vetää yhä uudelleen puoleensa. Sankareillekaan ei ole aina luvassa onnellista loppua - tai no eivät he varsinaisesti kai sankareita ole, ehkä hyvällä asialla ja moraali hieman korkeampi kuin muilla, mutta voiko tappaja olla hyvis? Miehet ovat kautta linjan ronskeja ja vahvoja, jotka silmää räpäyttämättä murtaisivat niskasi, mutta naiset ovat heidän heikko kohtansa. Sarjakuvan naisetkin ovat vähintään yhtä katalia, sillä he käyttävät hyväkseen viatonta ulkonäköään pitäen teroitetut kyntensä pois näkyvistä, kunnes on aika iskeä päin hyväuskoisen seuralaisen näköä.



Teemat pyörii paljolti takaisinmaksun, koston ja "paha saa palkkansa" aiheiden ympärillä. Vääryydet on korjattava ja moraalittomia rikollisia on rangaistava. Sin Cityssäkin pätee lait, mutta ne vain sattuvat olemaan hyvin erilaisia kuin muun maailman. Varsinkin Viskiä, vaaroja ja vamppeja (karmea nimi) -albumissa kuvitusjälki on upeaa, joka pelaa tuttuun tapaan vain mustalla ja vähällä määrällä valkoista. Dyynamisia ruutuja. Ainoastaan muutamissa tarinoissa on nähtävissä väriä ja nekin vain naisten päällä. Elämän ainoat väripilkut 😃 Enää on yksi albumi lukematta tätä sarjaa ja sitten pitää etsiä jotain muuta synkisteltävää.


Frank Miller - Sin City:
Perhearvot #5 (Family Values, 1997)
Viskiä, vaaroja ja vamppeja #6 (Booze, Broads & Bullets, 1999)
Like
Kirjastosta

6.2.2018

Shaun Tan - The Arrival


Mikään muu tässä elämässä ei ole niin varmaa kuin se että Shaun Tanin kirjojen kansien välistä löytyy elämää ihmeellisempi tarina ja tapa jolla hän sen lukijalle välittää on upea; syvällinen, oivaltava ja piirrosjäljeltään elävä. Jos saisin päivän ajan lainata jonkun toisen aivoja, haluaisin ehdottomasti tutustua siihen miten Tan tämän maailman näkee, sillä se on niin ainutlaatuinen. Ja ihmeellinen. The Red Tree -kirjalle menetin samantien sydämeni ja se on varmasti omistettu lohduttomille, pimeyden niellaisseilla ihmisille. Tanilta ainut suomennettu kirja Etäisten esikaupunkien asioita näyttää meille juurikin tuon ihmeellisen maailman missä elämme hieman eri perspektiivistä. Maailma näyttäytyy näiden jälkeen yhtenä suurena seikkailuna ja mikä ainutlaatuinen tilaisuus tämä meille suotu elämä onkaan - vaikeuksista ja kipeistä asioista huolimatta.

What drives so many to leave everything behind and journey alone to a mysterious country, a place without family or friends, where everything is nameless and the future is unknown. This silent graphic novel is the story of every migrant, every refugee, every displaced person, and a tribute to all those who have made the journey.












 
Perheen isä joutuu muuttamaan toiseen maahan tehdäkseen kodin heille turvallisempaan paikkaan. Meren takaa avautuva maailma on ihmeellinen ja hämmästyttävä. Hän ei ymmärrä maan tapoja tai kieltä, mutta auttavaisten ihmisten avulla hän saa pienen kodin ja työpaikan, joilla pääsee alkuun. Yksinäisyyttä lievittää hassunnäköinen lemmikki.

The Arrival näyttää hienosti ja oivaltavasti millaiselta vieras maa näyttää maahanmuuttajan silmin. Kirjaimet näyttävät kummalliselta siansaksalta ja outouksia putkahtelee eteen joka kadunkulmassa. Vaikka päällepäin näyttää siltä, että mies on tullut aivan vieraalle planeetalle, niin loppujen lopuksi kaikki on oikeastaan aika tuttua. Kirja on kaikille omaa paikkaansa etsiville, sillä ei vain maahanmuuttajat pohdi kuulumisen tunnetta, vaan se on hyvin universaali aihe riippumatta sukupuolesta, iästä tai kansalaisuudesta.

Tarinassa ei sanoja tarvita (katselija siis todellakin asettuu päähenkilön asemaan, joka ei voi kommunikoida toisten kanssa sanoin) ja se on jälleen Tanin tapaan huikean voimakas ja koskettava. Joillain ihmisillä vain on lahja sanoa paljon sanomatta mitään. Hänen kirjansa avautuu omalla tavallaan lukijasta riippuen. Koko tarina kulkee pelkkien kuvien varassa ja ne ovat todella upeita, jokainen merkityksellinen. Tyyli on yksityiskohtaista ja tarkkaa. Melkein kuin elokuvakäsikirjoitus.

Kaikkien pitää ehdottomasti lukea katsella The Arrival ja kasvattaa samalla empatiakykyään.


Shaun Tan - The Arrival
Hodder, 2006
Omasta hyllystä
#sarjakuvahaaste

5.2.2018

Blogistanian Finlandia 2017 tulokset



Eilen äänestettiin Blogistanian kirjapalkinnoista neljässä eri kategoriassa ja tänä vuonna minä sain ilon emännöidä Finlandiaa. Jo seitsemättä kertaa jaettavaan Finlandiaan äänensä antoi 35 bloggaria ja yhteensä 49 vuonna 2017 ilmestynyttä kotimaista kirjaa sai ääniä. Äänissä oli todella paljon hajontaa, mutta eniten ääniä keräsi


Rosa Liksomin Everstinna!



Kirja liittyy nyt kunniagalleriaan aiempien vuosien voittajien kanssa ja aika hieno rivi meillä on jo.


"Erään ajan anatomia
Rosa Liksom kaivaa esiin luurankoja kansakunnan kaapin sisältä, sen alta, päältä ja kaapin takaa

Everstinna on yhden yön romaani, sisäinen monologi, joka kasvaa erään ajan anatomiaksi. Kysymys on Suomesta, jossa valmistaudutaan sotaan, eletään Neuvostoliiton ja natsi-Saksan välissä ja ollaan lujasti kallellaan jälkimmäiseen, kunnes tuo liitto kaatuu. Kysymys on myös toisesta liitosta: perhehelvetistä. Kun miehellä on jääkärikoulutus, sadistinen luonne ja huono itsetunto, luonnollisen kuoleman kokeva nainen, jonka luontoa on koeteltu, on suuri selviytyjä. Kysymys on vallasta, sen ottamisesta ja siihen alistumisesta – perheessä, juuri itsenäistyneessä valtiossa ja Euroopassa."
Kustantajan sivuilta


Top 11
Rosa Liksom: Everstinna (26)
Katja Kallio: Yön kantaja (14p)
Anneli Kanto: Lahtarit (13p)
Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa (10p)
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä (9p)
Anni Kytömäki: Kivitasku (9p)
Marianna Kurtto: Tristania (9p)
Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia (9p)
Ben Kalland: Vien sinut kotiin (7p)
Juha Hurme: Niemi (7p)
Annastiina Storm: Me täytytään valosta (7p)


Tällä samalla hetkellä julkaistiin myös muiden kategorioiden voittajat, jotka voit käydä katsomassa täältä:




Onnittelut voittajalle ja kaikille ääniä saaneille
sekä suuri kiitos äänestäneille! 

4.2.2018

Blogistanian 2017 ehdokkaani





Blogistanian Finlandia 

Veri joka suonissasi virtaa - Tiina Raevaara (3)
Tällä tavalla maailma loppuu - Philip Teir (1)





Blogistanian Globalia
http://oksanhyllylta.blogspot.fi/

Henkien labyrintti - Carlos Ruiz Zafon (3) 
Uuden nimen tarina - Elena Ferrante (2)
Pimeää ainetta - Blake Crouch (1)




Blogistanian Kuopus
https://kirjakissa.blogspot.fi/

Nokisen tomumajan arvoitus - Alan Bradley (3)
Lasipalatsi - Sarah J. Maas (2)
 Muistojenlukija - Elina Rouhiainen (1)








2.2.2018

Olemattoman ohuita sarjakuvia



Saari - Island 
Pääkallopäisen naisen kohdussa on lapsi, joka ei halua tulla ulos. Ei siellä ole mitään näkemisen arvoista. Pettyisin kuitenkin. Varis ja lammas painostavat lasta, jotta tämä uhkailujen seurauksena viimein tulisi ulos. Eeva Meltion alle parinkymmenen sivuisen lyhyen ja ytimekkään tarinan selittämiseen olisin kaivannut tulkkia, sillä oma ajattelukyky ei tunnu riittävän. Jos Saari - Island on kuvaus ihmiselämästä, niin ei se sen valossa kovin mukavalta tai ihanalta vaikuta. Sarjakuva jää kyllä kaihertamaan mieltä vielä pitkäksi aikaa lukemisen jälkeen.

✚   ✚   ✚

Kuvitetut klassikot
Takakannesta: Myönnä pois, ettet ole mikään lukutoukka. Istut mykkänä nurkassa, kun ystäväsi keskustelevat lennokkaasti maailmankirjallisuudesta. Dostojevski, Dante, Danielle Steel ja keitä näitä nyt on. Kirjoittiko Dorian Gray Fifty Shades of Grayn vai toisinpäin? No, valitettavasti tämä kirja ei tee sinusta yhtään sen viisaampaa.

Odotin oivaltavia ja hauskoja kiteytyksiä klassikkokirjoista, mutta Kuvitetut klassikot tarttuikin pelkästään kirjan nimeen ja tulkitsi vääntämällä siitä jonkin "hauskan" jutun. Kyseinen huumori ei minuun uponnut vaan tuntui välistä jopa mauttomalta.

✚   ✚   ✚

Robin Hood: Metsien ikämies
Robin Hood, kaikkien aikojen suurin ryöväri, elelee edelleen Sherwoodin metsässä Pikku Johnin kanssa, mutta hän on jo vanhentunut huomattavasti. Robinia vaivaa Alzheimerin tauti eikä hän ole entisen veroisensa, vaikka puhtia vielä riittää.

"No niin, kelpo veikko... Millainen on ohjelma tänä upeana päivänä?"
"Sama kuin viimeiset 75 vuotta, herra... Ryöväämme rikkailta, jaamme köyhille."
"Onpa erikoinen aate! Eikä pidetä mitään itsellämme?!"

Erään ryöväyskeikan yhteydessä sattuneen ikävän tapaturman myötä Robin saa peräänsä Nottinghamin seriffin. Sanon sinulle tämän, keltamaksa, ken lienetkin: en lepää ennen kuin olen saanut sinut... silmukka odottaa sinua!! Robin Hood: Metsien ikämies on hauska satiiri tuosta tunnetusta hahmosta, joka metsässä väijyy pahaa aavistamattomia ihmisiä. Marian ja munkki Tuck on otettu myös mukaan. Ihan onnistunut sarjakuva, mutta ei sitä voi olla vertaamatta Manu Larcenetin Blast-sarjaan, joka sykähdytti todella.

½
Eeva Meltio - Saari - Island
Dead Genesis, 2015
Kirjastosta


Hugleikur Dagsson - Kuvitetut klassikot
Atena, 2014
Kirjastosta


Manu Larcenet - Robin Hood: Metsien ikämies
(La legende de Robin des bois, 2003)
Wsoy, 2005
Kirjastosta

Muita postauksia
Manu Larcenet: Blast - Röykkiö ihraa (#1)
Manu Larcenet: Blast - Pyhän diilerin ilmestys (#2)
Manu Larcenet: Blast - Päätä pahkaa (#3)
Manu Larcenet: Blast - Toivottavasti buddhalaiset ovat väärässä (#4)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...