27.2.2018

Hanya Yanagihara - Pieni elämä


Yhdennessätoista asunnossa oli vain yksi vaatekomero, mutta toisaalta siellä oli lasiset liukuovet pienelle parvekkeelle, jolle astuttuaan hän huomasi, että vastapäisessä talossa istui mies ulkona tupakalla pelkässä T-paidassa ja sortseissa, vaikka oli lokakuu.

Pieni elämä on - hieman ironista kyllä - tuhatsivuinen tiiliskivi elämän raadollisuudesta, mutta myös sen kauniista puolista. Listasin Hanya Yanagiharan romaanin uudelle #hyllynlämmittäjä-listalle, joka tänä vuonna muodostuu ainostaan mammuttimaisisti opuksista, joihin on pelottanut tarttua niiden ulkomuodon vuoksi. Pientä elämää en pelännyt, pelkästään innolla odotin, sillä se vaikutti omaan makuun juuri sopivalta. Jälkeenpäin ajateltuna olisin voinut ehkä hiukan pelätäkin etukäteen.

Takakannesta: Neljä pennitöntä opiskelutoveria muuttaa New Yorkiin. Komea Willem haluaa näyttelijäksi, sukkela JB taidemaalariksi ja turhautunut Malcolm arkkitehdiksi. Nelikon keskiössä on säkenöivä, salaperäinen Jude, jonka traumaattinen menneisyys ei jätä ystävyksiä rauhaan. Siinä missä rakkaus, menestys ja addiktiot osoittautuvat vuosien mittaan ohimeneviksi ilmiöiksi, pysyttelee Jude sitkeästi kaiken avun ulottumattomissa. Rikkinäisen Juden kujanjuoksua kuvatessaan Yanagiharan kohuttu romaani sukeltaa tummista tummimpiin vesiin, mutta ystävyyden, sen kauneuden ja murheiden, tulkkina se kulkee vakaasti kohti valoa.

Juden koko elämää varjostaa hänen traumaattinen menneisyytensä, jota hän ei missään vaiheessa ole käsitellyt läpi ja näin ollen se ei jätä rauhaa. Hän ei ole pystynyt kertomaan siitä kenellekään ja lapsuudesta saakka kuulluista fraaseista ja syytöksistä on tullut todellisuus. Tapahtunut ei meinaa millään pysyä pinnan alla, vaan kurkottaa jatkuvasti rumaa päätään mielen herpaantuessa. Mutta yöaikaan hän on niin kauhuissaan, niin kadoksissa, ettei ymmärrä sitä. Hänen paniikkinsa on liian totta, liian kaikennielevää. Jude on keksinyt, että fyysinen kipu sumentaa henkisen. Se tekee olon puhtaammaksi ja tuo helpotusta.



Laskeuduin Pienen elämän kanssa pimeää kaivoon ja jossain vaiheessa kansikin läimäistiin kiinni! Joku taisi istuakin sen päälle. Pelotti. Kauhistutti. Suretti. Suurimman osan aikaa yksinkertaisesti raivostutti. Miksei kukaan tee mitään! Ystävät, perhe ja lääkärin (!!) katsovat Juden touhuja läpi sormien, vaikka sokeakin näkee, että nyt on hypätty rajan toiselle puolelle. Ihmiset sietää liikaa epärealistisen, paremman huomisen toivossa. Pelätään toimia toisen reaktion tähden tai siitä seuraavan mahdollisen välirikon takia.

Toki kirjasta löytyy kauniita ja ihaniakin hetkiä, jotka näyttävät ihmiset parhaimmillaan ja elämän kauneuden ja niihin sitä tarttuu kuin hukkuva köyteen. Ehkä Judekin tarttui. Epäilevästi ja itseään lytäten, mutta tarttuipa haparoiden kuitenkin. Pienen elämän voisi sanoa olevan kärsimysnäytelmän ja rakkaustarinan kombo. Se myös vetää täysin pohjan sanonnalta "Mikä ei tapa, vahvistaa."

Mutta samalla hän tajusi, että lääkkeet olivat suojanneet häntä, ja ilman niitä hyeenat palasivat, ja vaikka niitä ei ollut enää yhtä paljon ja ne olivat vekkaisempia, ne kuitenkin kiersivät ja seurasivat häntä yhä edelleen , ja vaikka ne eivät olleet yhtä innostuneita ajamaan häntä takaa, ne kuitenkin olivat yhä edelleen paikalla, nämä hänen ei-toivotut mutta sitkeät seuralaisensa.

Lukeminen otti henkisesti todella koville. Se repii vereslihalle. Ei ole toista tällaista. Siinä kulkee ikään kuin toisen ihmisen kanssa läpi hänen elämänsä kurjuudet, mutta myös ilot; pelot ja toiveet. Lopussa en pystynyt enää lukemaan, sillä kyyneleet sumensivat silmäni. Tahtomattaankin kiinnostuin kirjailijasta kirjan takana ja siitä mistä näin järkyttävä tarina oikein kumpuaa. Tässä kuussa olen lukenut todella vähän kirjoja normaaliin tahtiin verrattuna ja se johtuu siitä, että Pieni elämä vei täysin mukanaan, enkä malttanut lukea muita. Nyt kun kirja sitten on loppu, eivät muut kirjat ole tuntuneet tarpeeksi vetäviltä tämän jälkeen.

Mikäli vielä tämänkin jälkeen kaipaa jonnekin pimeään ja toivottomaan kolkkaan suosittelen lukemaan Hubert Selby Jr.:n Unelmien sielunmessun.


Hanya Yanagihara - Pieni elämä
(A Little Life, 2015)
Tammi, 2017
Omasta hyllystä

4 kommenttia:

  1. Tämä oli kyllä mieletön, yksi viime vuoden vahvimpia lukukokemuksia itsellenikin! Onni on, että sen omistaa, todennäköisesti tahdon palata sen pariin vielä joskus uudelleenkin. Karu, raju, mutta silti jollain maagisella tavalla haikean kaunis tarina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjaa ja hienoa kirjaa odotin ja molemmat sain. Minäkään en viimein voinut vastustaa kiusausta vaan ostin itselleni omaksi messuilta. Eipä tarvinnut uusia jatkuvasti kirjastosta:)

      Poista
  2. Mahtavaa kun silloin tällöin saa luettavakseen täyden viiden tähden kirjan. Onnittelut siitä!

    Olen onnistunut ohittamaan Pienen elämän, mutta ehkä tarraan tähän sopivassa välissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parhautta<3 Ja parasta sekin että koskaan ei tiedä milloin se täydellinen kirja tulee vastaan. Kannattaa tarttua, jos tilaisuus iskee!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...