14.1.2017

Vuosi 2016 lukuina


Sinne meni vuosi 2016, mutta vielä hetkeksi palaamme sen ääreen. Kirjallisuuden osalta vuosi oli antoisa ja tuttuun tapaan on aika laittaa vuosi pakettiin näin värikkäiden infograafien muodossa. Antaa siis tilastojen puhua puolestaan. Vuoden huiput -postauksen löydät täältä.



Luettujen kirjojen määrä on aika samaa luokkaa kuin edellisinäkin vuosina ja sivuja tuli luettua yhteensä 44 822. Kirjastolainat pitävät pintansa, mutta ihan mukavasti noita omiakin kirjoja olen saanut luetuksi. Arvostelukappaleita pyysin ensimmäistä kertaa, joten laitoin ne myös mukaan vertailuun.

 

Kotimaisten osuus on pysynyt itsepintaisesti samana jo ikuisuuden, mutta tänä vuonnahan luetaan paljon kotimaisia satavuotiaan Suomen kunniaksi. Jännittää saanko kotimaisten piirakkaosuutta suurennettua, mutta ainakin vuosi on alkanut sen osalta lupaavasti. Kuvakirjat jäi vähän vähemmälle ja sen sijaan luin ihmeen paljon novelleja (yleensä en ole lukenut juuri yhtään).


Yllättävää ei ole, että luettujen maiden kohdalla kolmen kärki on pysynyt samana: Yhdysvallat, Suomi, Iso-Britannia. Loppupäätelmä: tavallisin lukemani kirja on amerikkalaisen miehen 2010-luvulta kirjoittama. Voi kuinka tylsää.

Maailmanvalloitus eteni juuri ja juuri yhden maan verran: Norsunluurannikko: Aya - Elämää Yop Cityssä . Nobel-haaste jäi sen sijaan ensimmäistä kertaa pyöreään nollaan.

Lisäksi osallistuin lukumaratoneihin ja -haasteisiin sekä kävin Helsingin kirjamessuilla. Loppuun Goodreads-tilastoja:


Miten kävi viime vuoden lupauksille?

Uuden vuoden lupaukset vuodelle 2016
  • luen enemmän oman hyllyn kirjoja: hmm, miten sen nyt ottaa...
  • luen mitä milloinkin huvittaa / jätän tylsät kesken: jätin kesken, jos ei huvittanut ja haasteetkin tuli otettua rennolla otteella. Toimii! Samalla tavalla jatketaan tänäkin vuonna.
  • innostun lisää sarjakuvista: innostuttu on ja iso kasa vinkkejä haalittu kasaan 😄

Nyt en mitään muuta lupaile kuin että vietän mukavia hetkiä kirjojen kanssa!
Ihanaa lukuvuotta 2017!



Tilastot
Kirjatilasto 2015
Kirjatilasto 2014  
Kirjatilasto 2013

28 kommenttia:

  1. Ihania nämä sinun vuosikatsauksesi, visuaalisesti niin kivoja! Olet lukenut hurjasti, täytyy nostaa hattua.

    Hyviä lukuhetkiä vuoteen 2017!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Bussissa sitä ehtii paljon lukea:D
      Samoin sulle!

      Poista
  2. Vau, oot toteuttanu tän tosi siististi :D Paljon mielenkiintoista faktaa, tällainen olisi hauska itsekin toteuttaa, vaikkapa tämän vuoden jälkeen sitten. Olet ennättänyt lukemaan todella paljon!
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jälkeenpäin näitä on tosi kiva kattella ja huomata miten oma lukeminen on pikku hiljaa muuttunut ja monipuolistunut:)

      Poista
  3. No onpa hienosti esitetty! Ja vaikuttavan määrän olet lukenut, tasan 50 kirjaa enemmän kuin minä viime vuonna. Toivotan hyviä lukuhetkiä myös tänä vuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoisen määrän olet sinäkin sitten saanut kasaan. Luen myös jonkin verran kuvakirjoja ja sarjakuvia, joten ne nostattavat jonkin verran lukua ylöspäin.
      Hyviä lukuhetkiä Tiina!

      Poista
  4. Hienot kuvat! Mukavia lukuhetkiä!

    VastaaPoista
  5. Ihanat tilastokuvat. Todella hyvin toteutettu ja paljon olet kirjoja lukenut vuoden aikana.

    VastaaPoista
  6. Ihana kooste, visuaalisuus iskee ja kovaa:) Enpä ole ennen miettinyt naiskirjailija/mieskirjailija -valintaa pidemmälle, mutta totta tosiaan kotimainen mies/nainen ja ulkomainen mies/nainen olisi mielenkiintoista tsekata ensi vuonna omista kirjoista. Veikkaan, että mulla olisi eniten 2010-luvun ulkomaisia naiskirjailijoita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aikalailla tykästynyt näihin tilastoihin, hauska tehdä jotain vähän erilaista:) Ennen vertasin vain nais- ja mieskirjailijoita, mutta nyt otin mukaan vähän tarkemman jaottelun, enkä ole yllättynyt lopputuloksesta.

      Poista
  7. Vau miten upea kooste! Todella kaunis visuaalinen ilme ja kuitenkin selkeä. Ja kääk miten paljon olet ehtinyt lukea!!! Uskomaton määrä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh kiitos:D En jaksaisi enää myöhemmin lukea omia pitkiä tekstisepostuksia siitä mitä on tullut luettua, joten näin visuaalisessa muodossa ne on tosi nopea hahmottaa.

      Poista
  8. Vau mikä kooste! Ja siis vau mikä määrä kirjoja! Tuohon määrään jos joskus itsekin pääsisin, niin saisin olla ylpeä. Minulla muuten taitaa olla aikalailla juuri sama päätelmä omista lukemisistani, yleensä juurikin amerikkalaisen miehen kirjoittama ja 2010-luvulla. Ihanaa uutta vuotta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen lukekoon omaa tahtia, vaikka tuntuu että ihan sama paljon lukee, niin silti olisi vielä kivempi lukea vielä enemmän:D Että saisi ainakin nuo loputtomat lukulistat lyhenemään...
      Samoin Kirsi!

      Poista
  9. Sinulla on aina yhtä upeita koosteita. <3 Minunkin ikuisuuslupaukseni on lukea enemmän omia kirjoja ja erityisesti TBR-listaa (vuoden eka tbr-kirja jo menossa, joten vauhdissa ollaan...). :D Genrepiirakkasi näyttää ihanan monipuoliselta. Runot ja näytelmät ovat jääneet minulla täysin väliin, molemmat ovat aivan liina "vaikeita" minulle. Lukuintoa myös alkaneelle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos<3
      Oijoi, minä en ole vielä yhtään tbr-kirjaa lukenut, mutta kotimaisten lukeminen on lähtenyt käyntiin erittäinkin loistavasti:) Runoihin tarttuminen on vaikeaa, mutta näytelmistä ihan tykkään. Ehkä jos saisi jostain suosituksia, että mitä kannattaa lukea, niin voisi niitäkin enemmän tulla luettua.
      Samoin!:)

      Poista
  10. Oletpa lukenut paljon & hieno kooste!

    VastaaPoista
  11. Onpa upeasti toteutettu kooste! ♥

    VastaaPoista
  12. Ihanat graafit ja wau miten paljon olet lukenut! Mukavia kirjahetkiä tällekin vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan noita tullut muutama luettua :D
      Mukavia kirjahetkiä sinullekin!

      Poista
  13. Onpa hieno postaus ja mahtis määrä kirjoja! Tavoittenani itsellä saada oman kirjahyllyn kirjojen osuus luetuista nousemaan - vaikka kirjastoissa onkin niin ihana vanua ja valita, täytyy saada omat kirjapinot pienemmiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, samoilla ajatuksilla ollaan liikkeellä. Sorrun yleensä ajattelemaan, että kyllä ne oman hyllyn kirjat siellä odottaa ja sitten kirjastolainat kiilaakin edelle.

      Poista
  14. Mahtava tilastokatsaus. Sinne meni viime vuosi ja kohti uusia lukukokemuksia <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...