Han Kang - Vegetaristi

Ihastusta, inhoa, hämmennystä... Vegetaristista on moneksi. Mitäänsanomattomaksi en voi uskoa kenenkään lukukokemuksen jäävän, vaan Vegetaristi kyllä kaivaa tunteet lukijalta esiin. Aivan varma en ole siitä mitä juuri tuli luettua, mutta jotain kaunista ja kauhistuttavaa ainakin. Eikö kirjallisuuden hienoimmillaan tulisikin herättää ajatuksia?

Takakannesta: Yeong-hye on vaatimaton ja vaitonainen nainen, joka elää perinteisessä avioliitossa Etelä-Koreassa. Hän on aina taipunut muiden tahtoon, kunnes hän alkaa nähdä brutaaleja painajaisia ja päättää lopettaa lihansyönnin. Näennäisen pieni päätös vaikuttaa maanjäristyksen tavoin ennen niin seesteiseen elämään. Yeong-hyen aviomies, hänen lankonsa ja sisarensa eivät ratkaisua hyväksy, ja heistä jokainen yrittää pakolla saattaa asiat takaisin raiteilleen, entisenlaisiksi. Yeong-hyen ruumis ja mieli ovat kuitenkin saavuttamattomissa.

Yeong-hyenin aviomies on tyytyväinen tavalliseen vaimoonsa (lue rivien välistä: mitättömään), jonka passiivisuus miellyttää. Vaimolle ei tarvitse esittää parempaa ihmistä kuin onkaan. Yeong-hyen ei ole puoleensavetävä, muttei hänessä ole huonojakaan puolia, joten naimisiin vaan. Kunnes eräänä aamuyönä mies löytää hänet jääkaapin edestä ja asiat muuttuvat. Mies saa hävetä vaimoaan sosiaalisissa tilanteissa, sillä tämä ei suostu käyttämään rintaliivejä. Myöhemmässä vaiheessa vaatteetkin tuntuvat turhilta.

Langolle Yeong-hyen edustaa uutta inspiraation lähdettä, sillä taiteilijalla on ollut hiljaisempi kausi. Hän saa kuulla Yeong-hyenin mongoliläiskästä ja saa siihen pakkomielteen. Tämä kirjan toinen osa hyvin eroottissävytteinen kukkine ja vartalomaalauksineen. Yeong-hyenin sisar on henkilöistä samaistuttavin, eikä yhtä vastenmielinen kuin edelliset. Lapsena hän on huolehtinut kotitöistä ja laittanut ruokaa, ja näin ollen säästynyt isänsä lyönneiltä toisin kuin Yeong-hyen. Sisko ei ole ollut onnellinen miehensä kanssa ja tässä kolmannessa osassa kirjaa, mies onkin häipynyt kuvioista. Sisko pohtii olisiko voinut tehdä jotain toisin, jotta asiat eivät olisi tulleet siihen pisteeseen, että Yeong-hyen näännyttää kroppansa ja kuihtuu.

"Valo, joka siilautui sisään isosta ikkunasta ja hajosi pienen
pieniksi säteiksi, ja kaunis vartalo, jossa niin ikään oli käynnissä
jatkuva hajoamisprosessi, vaikka sitä ei voinut silmin havaita..."

Oli todella inhottavaa lukea kuinka muut yrittävät pakottamallakin vaikuttaa Yeong-hyeniin, eivätkä edes yrittäneet ymmärtää tämän näkökantaa. He luulevat, että heillä on määräämisvalta toiseen ihmiseen, vaikka naisellakin on oikeus omaan kehoonsa. Vegetaristi on kirja erilaisuudesta, muista poikkeavuudesta, mutta jättää myös pohtimaan missä menee raja normaalin ja mielisairaan välillä.

Lukija muodostaa kuvan Yeong-hyenista vain muiden henkilöiden silmien kautta, päähenkilön päänsisälle emme pääse pujahtamaan - ehkä ahdistavuus olisi iskenyt siinä vaihessa kuvaan, vaikka Yeong-hyenin brutaaleista unista saadaankin esimakua. Teksti on vastapainoksi tyyntä ja vähäeleistä, tarina väkevä ja raaka. Moniulotteisena se tarjoaa työkalut laajoihinkin tulkintoihin, varsinkin jos eteläkorealainen kulttuuri olisi tutumpi. Ei ole ihme, että Vegetaristi sai Booker-palkinnon vuonna 2016.

_______________________

★★★½
Han Kang - Vegetaristi

(채식주의자, 2007)

Gummerus, 2017

Kirjastosta

Kerstin Gier - Lupaus

"Koira nuuski matkalaukkuani."

kirjan alku

Lupaus aloittaa Unien kirjat- trilogian. Kirjailijalta on aiemmin ilmestynyt toinenkin trilogia Rakkaus ei katso aikaa, jota tosin en ole vielä ennättänyt lukea.

Viisitoistavuotias Liv Silber on asunut ympäri maailmaa, joutuen aina muuttamaan sisarensa ja heidän lastenhoitajan kanssa äitinsä työn perässä. Tällä kertaa Lontooseen muuton syy on äidin uusi mies. Jännitystä elämää tarjoaa myös Livin näkemät todentuntuiset unet, joissa hän kulkee salaperäisistä ovista ja joutuu osalliseksi velipuoli Graysonin ja tämän ystävien oudoista puuhista hautausmaalla. Unien tapahtumat eivät jää vain unitasolle, vaan koulussa pojat puhuvat asioita, jotka vain Livin pitäisi - kaiken järjen - mukaan tietää.

Livin uteliaisuus johdattaa hänet alkuunsa harmittomalta vaikuttaneeseen, mutta sittemmin vaarallisia piirteitä saaneeseen leikkiin. Nuori tyttö pääsee myös ihastumisen makuun, eikä täysin helppoa ole mennä uutena oppilaana uuteen kouluun, mutta tietenkin asiaa auttaa suosittu, komea velipuoli.

En ollut Lupauksesta niin innoissani kuin olin olettanut olevani. Liv oli lapsellinen ja lievästi sanottuna ärsyttävä. Monet muutkaan henkilöt eivät oikein inspiroineet, vaan tuntuivat jo miljoonaan kertaan nähdyiltä. Eikä heistä päässyt näkemään pintaan syvemmälle. Kirjan sarkastinen ja näsäviisas huumoria ei jaksanut naurattaa alun hymähdyksiä lukuunottamatta. Kymmenen vuotta sitten olisin tykännyt. Nyt en. Tunsin olevani liian vanha niihin juttuihin. Minä? Minä joka edelleen nautin esim. Jacqueline Wilsonin lapsekkaista kirjoista!

Seikkailu unen ja valveen rajamailla oli sinällään mielenkiintoinen, enkä aikaisemmin ole törmännyt muistaakseni moiseen ideaan. Juorublogi sen sijaan tuntui suoraan Gossip Girlistä repäistyltä, eikä antanut kirjalle mitään lisäarvoa. Turha lisäys.

Lupauksen kannet sen sijaan ovat hienoin asia kirjassa!

_______

Kerstin Gier - Lupaus: Unien ensimmäinen kirja

(Silber - Das erste Buch der Enwald, 2013)

Gummerus, 2015
Kannen kuvitus: Eva Schöffmann-Davidov

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★½

Blake Crouch - Wayward Pines - Ei pakotietä (+tv-sarja)

LUE KIRJA & KATSO TV-SARJA

Wayward Pines - Ei pakotietä - Blake Crouch

(Pines, 2012)

Tammi, 2015

Kirjastosta lainattu

"Mies tokeni maatessaan selällään."

kirjan alku 

Melkeinpä parasta on lukea kirja, josta ei ole mitään ennakkokäsitystä. Wayward Pines arvoita olen muutaman hyvin ylimalkaisesti lukenut lähinnä katsoakseni kiinnostaako minua ja todellakin kiinnostaa! Pikkukaupunki jännäri, jossa tapahtuu jotain hämäräperäistä. Juuri tällä hetkellä Wayward Pines tuntuu olevan aika pinnalla ja yksi syy siihen on juuri alkanut tv-sarja.

"Tervetuloa Wayward Pinesiin, aitoamerikkalaiseen unelmaan! 

Ja agentti Ethan Burken pahimpaan painajaiseen."

Salaisen palvelun agentti Ethan Burke saapuu Wayward Pinesin pikkukaupunkiin etsimään kadonneita kollegojaan ja joutuu rajuun kolariin. Tultuaan tajuihinsa Ethan huomaa, että kaikki hänen tavaransa ovat kadonneet. Kukaan ei tunnu uskovan, kuka hän on. Tilanne mutkistuu entisestään, kun Ethan huomaa, ettei hän saa yhteyttä kaupungin ulkopuoliseen maailmaan. Outo sattumus seuraa toistaan, kunnes Ethan on varma, että jotakin on pahasti vialla. Mitä lähemmäksi totuutta hän pääsee, sitä selvemmäksi käy, ettei idyllinen pikkukaupunki ole ollenkaan sitä miltä näyttää. Mutta ei ole Ethan Burkekaan. Takakansi

Kirjan on hehkutettu sopivan varsinkin Twin Peaksin, Lostin ja Salaisten kansioiden faneille. Ja se on itsessään jo paljon luvattu. Loppusanoissa Crouch kertoo inspiroituneensa Twin Peaks-sarjasta kaksitoistavuotiaana ja halunneensa luoda jotain samanhenkistä. Wayward Pinesiä ei olisi ilman Twin Peaksiä ja tosiaan kirja on hieno kunnianosoitus David Lynchin maagiselle luomukselle. Ahmimisreaktiosta tietää milloin kirjassa on sitä jotain - ja tämän kirjan hotkaisee aivan hetkessä. Parilla istumalla se on jo luettu ja itse ainakin jäin kaipaamaan heti lisää!

Waywardin pikkukaupungista tuli välittömästi mieleen elokuva Truman Show. Kaikki Wayward Pinesissa tuntui niin epäaidolta ja luonnottomalta. Tosin vain tämän kirjan lukeneet tietävät miten asioiden laita todellisuudessa on. Toisen mielleyhtymän toi huima sairaalakohtaus, joka oli kuin suoraan Stephen Kingin kirjasta. Piinasta itseasiassa; Karmiva sairaanhoitaja Annie is back. Yllätyin kuinka brutaali kirja oli, en osannut kuvitella ihan niin raisua ja väkivaltaista menoa. Ahdistavuus kasaantui aina vain suuremmaksi loppua kohden ja dystopinen maailmankuva ei tuntunut hyvältä. Karviva kirja. And I like it!

Päähenkilö Ethan Burkesta oltiin tehty erittäin hyvä hahmo. Tarpeeksi kovis, muttei mikään Herra Vahingoittumaton. Miehen osaan eläytyy vahvasti ja kokee jopa samoja tunteita.
"Täällä ei ole kaikki kohdallaan", Ethan sanoi.
"Sitä minä olen yrittänyt..."
"Tarkoitan tässä kaupungissa. Asukkaissa. Teissä. Jotain on vinossa, ja jos luulette, että aioin istua täällä kuin tikku paskassa ja annan teidän kusettaa minua..."

Kerrassaan ovelasti rakennettu juoni. Ethanin raivotessa Wayward Pinesissa siirrytään välillä seuraamaan hänen vaimonsa ja poikansa elämää Seattlessa. Nerokasta näin jälkeenpäin ajateltuna, kirjailija saa lukijan ajattelemaan juuri kuin haluaa, koska lopun paljastus tuli itselleni ainakin ihan puun takaa, vaikka jonkinlainen haisu olikin asiasta aika pian.

Pidän ihan älyttömän paljon tuosta kannesta! Kokeilin katsoa kirjaa toisinpäin eli ns. luonnollisesta kulmasta, mutta se näytti aika tylsältä. Loistava idea kääntää kuva päälaelleen, tulee paljon dynaamisempi vaikutelma. Ja jos jossain on tunnelma kohdallaan, niin juuri kansissa!

Elokuuhun asti saadaan odotella trilogian toista osaa, Salaisuutta.

Tähtiä: ★★★★½

Wayward Pines
TV-sarja
Creator: Chad Hodge
Näyttelijät: Matt Dillon, Toby Jones, Shannyn Sossamon, 
Terrence Howard, Melissa Leo
Draama / Mysteeri / Trilleri

2015 ->
TRAILER

Joku aika sitten alkanutta sarjaakin olen ehtinyt vilkaista muutaman jakson (en halua katsoa pidemmälle kuin kirjan ensimmäisessä osassa mennään, ettei tule turhia spoilereita). Mitä nyt oli mutkat vedetty suoriksi aika rajulla kädellä ja kirjan tunnelmasta ei ollut kauheasti mitään jäljellä. Fiilistä ei luoda rauhassa, vaan asiat juostaan hirveällä kiireellä läpi, jolloin tunnelmakin jää vaisuksi. Sama asia mihin luvattoman monet nykyajan sarjat syyllistyvät. Vähän liian tekemällä tehty.

Heti ensimmäisessä jaksossa tuli melkein kaikki oleellinen selville ja jos nyt Twin Peaksiin halutaan taas lähteä vertaamaan, niin se on sama asia kuin olisi paljastanut Laura Palmerin murhaajan heti pilotissa. Mikä järki? Hyvää materiaalia olisi saanut tehtyä tuosta ajasta, joilloin Ethan (ja katsoja) on vielä pihalla tapahtumista. Jännittävä sarja ainakin on, mutta jännityksen tasoa olisi edelleen voinut kohottaa melkeinpä painajaismaiseksi pienillä viivytyksillä ja epätietoisuudessa pitämisellä.

Kolmas ärsyttävä seikka oli, että kirjassa Ethan vaelteli puolikuolleena pikkukaupungissa, mutta sarjassa parhaassa sielun ja ruumiin voimissa, mitä nyt oli pari naarmua poskella vähän tunnelmaa luomassa. Ei kovin vakuuttavaa. Hyvin oltiin sen sijaan tehty Ethanin vaipuminen epätoivoon, kun kukaan ei tuntunut uskovan häntä ja hänen tarinaansa. Ulkomaailmaan mies ei tunnu saavan millään yhteyttä ja asukkaat vaikuttavat oudoilta. Jopa Ethanin mielenterveyttä epäillään.

Eipä ollut siis kauan loistoidea katsoa sarjaa heti kirjan lukemisen jälkeen, koska pakosti sitä kirjaan vertaa ja harvoin televisiotuotannot onnistuu kipuamaan samalle tasolle. Enemmän olisin sarjasta siis pitänyt pienen välitauon jälkeen. Ei hullumpi, mutta liian monet seikat ärsytti - jos joku ei ylläolevasta tekstistä sitä tajunnut ;)

Tähtiä: ★★½

Tiina Raevaara - Yö ei saa tulla (+Nukkumatti)

Yö ei saa tulla - Tiina Raevaara

Paasilinna, 2015
Kannen suunnittelu: Anders Carpelan

Kirjastosta lainattu

"Eräänä alkukeväisenä iltana Antti kertoi, että hän aikoi tappaa Sandvallin."

kirjan alku 

Kirjaston kautta sain käsiini Tiina Raevaaran uusimman romaanin ja häpeäkseni myönnän, etten kirjailijasta ole kuullutkaan koskaan aikaisemmin. Häpeäkseni varsinkin siksi, että kirja oli todella mainio!

Painajainen hiipii hiljaa Johanneksen elämään ja kaikki alkaa siitä kun hän tapaa vuosien tauon jälkeen ystävänsä Antin, joka on vakaasti päättänyt kostaa sisarensa Aalon kohtalon. Aalo oli aikoinaan Johanneksen nuoruudenrakastettu, kunnes teki itsemurhan hyppäämällä kalliolta alas.

"Pitikö Sandvallin kuolla? Minäkin vihasin häntä, edelleen, mutten olisi jaksanut ryhtyä hänen murhaamiseensa. En kaikkien kuluneiden vuosien jälkeen. Aika oli tylsyttänyt terät ja solminut vihan tiukasti paikalleen sydämen taakse. En halunnut kiskoa sitä esiin. Sydän olisi saattanut hajota."

Fantasiaa ja magiaa hyödyntävä romaani on herkullista, joskin ahdistavaa luettavaa. Ahdistavaksi sen tekee pitkäkyntinen Nukkumatti, joka on seurausta Johanneksen unettomuudesta. Toisin kuin ikuisiksi ajoiksi silmieni verkkokalvoihin juuttunut kuva Nightmare on Elm Street elokuvan Freddy Kruegerista, kirjan päähenkilö haluaa nimenomaan nukahtaa, sillä se on ainut pakokeino Nukkumattia vastaan. Johannes yrittää päästä uneen lääkkeiden avulla, mutta tumma hahmo on aina hänen kannoillaan, eikä pakoon voi päästä.

"Silmänympärykseni olivat kuin tulessa. Lasten satu - pelkkä lasten satu oli ajamassa minut järjiltäni. Lopulta ravistin Sandvallin vaimon hereille liikkumattomasta unesta, jossa hän jokaisen yönsä vietti, ja anelin häntä antamaan jälleen unilääkkeen. En tiennyt, miksi hän oli unohtanut antaa sen. Minun oli pakko saada nukuttua tänäkin yönä. En saanut jäädä unettomaksi. En voinut jäädä odottamaan Nukkumattia, minun täytyi eksyttää se kintereiltäni. Minun oli pakko nukkua."

On se niin ihanaa, kun kirjailija on käyttänyt inspiraation lähteenä vanhoja satuja, kuten Raevaara tässä romaanissa hyödyntää E. T. A. Hoffmannin Nukkumattia, vaikka täytyy myöntää alkuun hämmästyneeni sitä miten niin hellyyttävästä lastensadusta on tehty niin julma ja raaka tulkinta. Pienen surffailun jälkeen tajusin ällistyneenä Hoffmannin Nukkumatti-alkuperäissadun olevan tosiaan samanlainen kuin Raevaaran kammottava Nukkumatti! Vaikka eihän minun olisi pitänyt yhtään yllättyä, sillä ovathan Grimmienkin kuuluisat sadut oikeasti hyvin julmia ja epämiellyttäviä nekin. Aukko sivistyksessä oli heti korjattava ja lainattava Hoffmannin Yökappaleita, joka sisältää juuri tuon Nukuttaja (Nukkumatti) novellin.

Nukuttaja / Nukkumatti - E. T. A. Hoffmann

(Der Sandmann, 1817) 

Novelli kirjasta Yökappaleita

TEOS, 2011
Ulkoasun suunnittelu: Dog Design

Kirjastosta lainattu

Novellissa lapsia hoputetaan nukkumaan pelottelemalla Nukuttajasta, ilkeästä miehestä joka tulee lasten luo, kun he eivät halua mennä nukkumaan, ja heittää kourakaupalla hiekkaa heidän silmiinsä, niin että ne pullahtavat verisinä kuopistaan. Silmät hän heittää säkkiinsä ja vie kuuhun pienten lasten ruuaksi.

Yksi näistä lapsista on Nathan, joka kohtaa tosielämän Nukkumatin, joka aiheuttaa perheelle suurta murhetta ja nyt isompana Nathan päättää kostaa hänelle. Ei sen enempää juonesta tai tulen paljastaneeksi kaikki loputkin kirjasta, mutta hyvin paljon yhtäläisyyksiä on löydettävissä näiden kahden teoksen väliltä, joten onneksi luin Raevaaran kirjan ensin, vaikka ei se täysin samanlainen olekaan vaan modernimpi ja koukeroisempi tulkinta.

Monet ovat löytäneet Yö ei saa tulla -kirjasta hyvin paljon symboliikka, mutta omalla kohdallani Johanneksen tarina vetäisi mukaansa sen verran vauhdilla, että muu pohdinta jäi aivan unholaan. Erityisesti loppu oli niin älykkään mahtava, että loppupäivän vaan hymyilytti se kuinka nerokkaan kirjan olin juuri päässyt lukemaan. Kyllä ne suomalaisetkin kirjailijat asiansa osaa, täytyy viimeistään nyt myöntää hattua nostaen.

Tähtiä: ★★★★★