Sarah J. Maas - Throne of Glass: Lasipalatsi (#1)

Celaena Sardothien oli viettänyt jo vuoden
orjana Endovierin suolakaivoksella.

Viimeaikoina olen innostunut fantasiasta ihan eri tavalla kuin ennen ja kun Sarah J. Maasin tunnetun Throne of Glass -sarjan ensimmäinen osa suomennettiin, pääsi se heti lukulistalleni. Lasipalatsia suositellaan Game of Thronesin ja Nälkäpelin ystäville - samankaltainen nimikin sillä on ensin mainitun kanssa. Tuskin sattumaa. 

Takakannesta: Adarlanin hovin valtaistuinsaliin astelee pahamaineinen salamurhaaja. Hän ei ole tullut tappamaan julmaa kuningasta, vaan lunastaakseen vapautensa. Jos hän päihittää taistelutaidoillaan 23 varasta, salamurhaajaa ja soturia, hänet vapautetaan orjatyöstä suolakaivoksilta ja hänestä tehdään Kuninkaan Miekka. Hänen nimensä on Celaena Sardothien, ja hän on 18-vuotias nuori nainen. 

Kruununprinssi saa Celaenan raivoihinsa. Kuninkaallisen vartioston kapteeni ottaa hänet suojatikseen. Kaukaisen maan prinsessasta tulee hänen ystävänsä. Mutta linnassa lymyää jotain hyvin uhkaavaa, ja Celaenan kilvoittelu vapaudesta muuttuu selviytymiskamppailuksi. Hänen on käytävä taisteluun pahan kitkemiseksi ennen kuin se tuhoaa hänen maailmansa. 

Keskiössä on kilpailu Kuninkaan Miekaksi pääsemisestä ja treenituokiot seuraavaa koitosta varten, jolloin on hyvä tilaisuus tarkkailla vastustajia. Pitkin matkaa huonoiten suoriutuneita kilpailijoita tippuu kisasta ja väki vähenee. Myös jokin paha väijyy linnassa, sillä pimeän turvin se ottaa väkivaltaisesti uhreja kilpailijoiden joukosta. Ulkomuodon perusteella Celaena saattaa olla altavastaaja, mutta hänen nimensä on laajalti tunnettu ja pelätty. Alussa pidin omillaan toimeentulevan Celaenan uhoavasta ja yli-itsevarmasta asenteesta, jonka takia hämmästyinkin sitä miten helposti hän lopulta pudotti suojamuurit, luotti toisiin ihmisiin ja ystävystyi. Hyvä Celaenan kannalta, mutta lukijana odotin sen olevan pidempi ja monimutkaisempi prosessi.

Hän oli jo hypännyt jyrkänteeltä.
Nyt hän ei voinut muuta kuin odottaa verkkoa.

Lasipalatsi koukuttaa - ei niinkään Kuninkaan Miekka -kilpailun vaan kaiken muun osalta. Mikä on pahuus joka linnassa asustaa ja mitä se haluaa? Entä Nehemian rooli sarjan edetessä? Ja tietenkin se kuuma kysymys, että kumman miehen Celaena lopulta valitsee, sillä onhan tähän pitänyt lisätä se pakollinen kolmiodraama, joka tapahtuu kuninkaan vartioston kapteenin Chaolin ja prinssi Dorianin välillä Celaenasta. Nyrkit pystyssä he eivät kuitenkaan keskenään tappele - ovat jopa väleissä - vaan kyse on enemmänkin hiljaisemman sorttisesta unelmoinnista.

Sivujen välissä -blogissa alkaa ensi kuussa YA-lukuhaaste, joten olkoon tämä alkulämmittelyä siihen.

★★★★
Sarah J. Maas - Throne of Glass: Lasipalatsi

(Throne of Glass, 2012)

Gummerus, 2017

Kirjastosta

Frederick Forsyth - Shakaali

Shakaali - Frederick Forsyth

(The Day of the Jackal, 1971)

Seven, 2009
Kannen kuva: Fennopress/Photonica/Rieder

Omasta hyllystä

"Kello kuusi neljäkymmentä maaliskuisena aamuna Pariisissa on kylmää, ja vielä kylmemmältä tuntuu, kun teloituskomennuskunta valmistautuu panemaan toimeen kuolemantuomiota."

kirjan alku

Frederick Forsyth on tunnettu trillereistään, jonka lajin edustaja myös Shakaali on. Shakaali myöskin teki kirjailijan viimein tunnetuksi.

"-- huikea trilleri legendaarisesta ammattimiehestä, maailman pelätyimmästä palkkamurhaajasta." Kun on suunnitteilla Ranskan presidentti Charles de Gaullen murhaaminen, niin vain yksi mies sopii siihen hommaan; Tuntematon mies, joka ilmoittaa nimekseen Shakaali. Kukaan ei tiedä hänestä juuri mitään, eikä hänen teoistakaan, joka tarkoittaa tietenkin sitä, että hän on hoitanut aiemmat hommansa hyvin. Mikään halpa ei Shakaali myöskään ole, mutta hänet palkannut taho ei siitä hätkähdä.

Alku alkoi kankeasti, mutta vähitellen pääsin sisälle juoneen ja kirja olikin nopeasti luettu. Ongelma oli nimittäin asioiden hidas vauhtiinpääsy, sillä kaikkea piti pohjustaa hartaasti ja huolella myöhempää varten, mutta näin kärsimättömälle lukijalle se tuotti hieman harmaita hiuksia. Politiikka ei myöskään ole kauhean lähelläni sydäntäni, mutta sen asian ohi pääsin suhteellisen nopeasti.

"Hän näytti mieheltä, joka pystyisi aina hallitsemaan itsensä, mutta silmät kiusasivat Ridinia. Ne olivat avoimet ja näyttivät katsovan rehellisesti, mutta väriltään ne olivat pilkullisen harmaat, kuin talviaamun pakkassumu. Kesti muutaman sekunnin ennen kuin Rodin tajusi, että niissä ei ollut minkäänlaista ilmettä. Mitään ei näkynyt niistä ajatuksista, joita tuon savuverhon takana saattoi olla, ja Rodin tunsi hiukan levottomuutta. Hän ei pitänyt sellaisesta, mitä ei voinut ennustaa eikä niin ollen hallita."

Yksi romaanin hienoimpia asioita on todella tarkat kuvailut kaikista yksityiskohdista ja vaikka en olekaan kauhean kiinnostunut aseiden rakenteesta tai niiden ominaisuuksista, niin arvostan vaivannäköä mikä romaanin tekemiseen on nähty. Se antaa painoarvoa kirjassa esiintyville asioille ja välillä tunsin lukevani enemmänkin dokumentaarista kertomusta kuuluisasta palkkamurhaajasta kuin puhdasta romaania.

Vaikka Shakaali rakentuukin vain sen seikan ympärille, että presidentin vastainen ryhmä on palkannut  nimettömän salamurhaajan tappamaan presidentin, niin se pitää otteessaan. Salajuonta rakennetaan suurella vaivannäöllä yhtäkään pikku yksityiskohtaa jättämättä huomiotta. Lopulta on huikeaa seurata, kun itse tapahtumaketju lähtee liikkeelle ja kaikkien noiden pienten yksityiskohtien merkitys aukenee ja selviää konkreettisesti kuinka tärkeitä ne olivat suunnitelman onnistumiseksi. Palkitseva lukukokemus.

Shakaalin kannet on hyvin kiinnostavat, sillä monenlaisia versioita siitä olen nähnyt, mutta tämä iskee ehdottomasti parhaiten.

Tähtiä: ★★★