1.12.2018

M. R. Carey - Maailman lahjakkain tyttö


Hänen nimensä on Melanie. Se juontuu "mustaa tyttöä" tarkoittavasta muinaiskreikan sanasta, mutta hänen ihonsa on itse asiassa hyvin vaalea, joten nimi ei oikeastaan sovi hänelle.

Huomaan yllättäen lämmenneeni dystopia kirjoille, sillä lähiaikoina olen lukenut useammankin hyvän kirjan. Päällimmäisenä mielessä on Rick Yanceyn Viides Aalto-trilogia, joka nappasi välittömästi mukaansa huikaisevaan seikkailuun. M. R. Careyn Maailman lahjakkain tyttö on loistavaa jatkumoa tälle genrelle ja saa pohtimaan, että olenko minä muuttunut vai genre.

Takakannesta: Melanie on hyvin erityinen pikkutyttö. Joka aamu Melanie istuu huoneessaan odottamassa. Kun häntä tullaan hakemaan luokkaan, kersantti osoittaa Melanieta aseellaan samalla kun kaksi muuta sotilasta sitoo tytön pyörätuoliin. Melaniesta tuntuu, etteivät he pidä hänestä. Hän vitsailee, ettei pure, mutta he eivät naura.

Aamuisin Melanie sidotaan kiinni pyörätuoliin ja viedään luokkahuoneeseen muiden lasten kanssa, jossa heille pidetään oppitunteja. Parhaita ovat päivät, jolloin Justineau on opettajana. "-- ja hän näkee Justineaun, pyörryttävä onnentunne valtaa mielen ja hänestä tuntuu kuin hänen sydämensä liihottaisi taivaalla." Muista raakamaisista aikuisista Melanie ei pidä. Melanie ja muut lapset ovat tutkimuskohteita, sillä he kantavat maailmalla raivoavaa virusta, josta todella vähän ihmisiä on selvinnyt tarttumattomina. Melanie on erilainen kuin muut zombit. Hän kykenee ajattelemaan ja hallitsemaan itseään paremmin kuin muut.

"Viattomat arkiset esineet hämmentävät häntä hieman ja palauttavat mieleen kaukaisen ajan, jolloin riitti kun huolehti turvaseksistä ja siitä, mihin oli pysäköinyt autonsa."

Maailman lahjakkain tyttö ei ole mitään Walking Dead toisintoa (vaikka kyseisestä sarjasta tykkäsinkin), vaan siinä on ajatusta ja todella syvällisiäkin tasoja. Toki löytyy myös raakuuksia ja verta, mutta ne ovat enemmänkin sivuseikka. Henkilöt ovat hienosti rakennettuja ja zombi Melanien voisin sanoa jopa olevan inhimillinen. Jep, outo yhdistelmä. Vaikka en voi väittää tuntevani zombi-kirjoja kauheasti, uskallan todeta, että Maailman lahjakkain tyttö on niiden joukossa aivan omalla tasollaan. Tarina ja henkilöt herättävät tunteita ja kirjaa ei voi päästää hyppysistä.

Maailman lahjakkain tyttö on zombitarina jollaista ei ole ennen kirjoitettu. Se sopii mainiosti genreen sen enempää vihkiytymättömälle - tosin elokuvakannet tekevät hallaa hienolle sisällykselle. Seuraavaan dystopia nälkään taidan lukea Hävityksen tai Siilon.

★½
M. R. Carey - Maailman lahjakkain tyttö
(The Girll with all the Gifts, 20)
Like, 2017
Omasta hyllystä

2 kommenttia:

  1. Tykkäsin tosi paljon kirjasta, vaikka en tykkää zombeista yleensä kirjoissa tai elokuvissa.

    VastaaPoista
  2. Kirja on odottanut lukupinossa jo tovin ja varmaan odottaakin vielä. Mutta sattumalta katsoin juuri tänään tästä tehdyn elokuvan (oli tullut netflixiin) ja sekin oli yllättävävn hyvä ja ajatuksia herättävä joten uskon että kirjankin jossain vaiheessa luen. Suosittelen myös kokeilemaan suomalaisia dystopioita mm. K. K. Alongi, Salla Simukka.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...