Näytetään tekstit, joissa on tunniste pridelukuviikko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pridelukuviikko. Näytä kaikki tekstit

27.6.2018

Becky Albertalli - Minä, Simon, Homo Sapiens


Keskustelu oli niin hienovarainen, etten
ensin edes tajua, että minua kiristetään.

Simon on ihastunut - mutta hän ei tiedä tarkalleen kehen. Simon tietää ainoastaan pojan nimimerkin Blue ja että he käyvät samaa koulua, sillä se ovat viestitelleen toisilleen sähköpostilla jo jonkin aikaa. Bluelle Simon on uskaltanut paljastaa olevansa homo, mutta parhaat kaverit - vanhemmista puhumattakaan - eivät sitä tiedä. Kaikki uhkaa kuitenkin paljastua, kun luokkakaveri Martin ryhtyy kiristämään Simonia. Vaitiolonsa hintana hän haluaa tutustua paremmin Simon ystävään Abbyyn, mutta vaikka Simon yrittäisi parhaansa ei ole takeita, että Abby haluaa tutustua Martiniin.

Osa kirjasta on hellyyttävää Simonin ja Bluen välistä sähköpostien lähettelyä ja heidän tutustumista toisiinsa. Lukija tietysti odottaa jännittyneenä milloin kaikki paljastuu ja mitä siitä seuraa. Ja kuka on Blue? Luulin erittäin fiksuna arvanneeni kuka Bluen takana on, mutta väärin meni, vaikka tarkemmin ajateltuna tietenkin se oli hän. Onhan tämä happily-ever-after -nuortenkirja, joka loppuu parhainpäin.

"Sivumennen sanoen, eikö olisi reilumpaa, jos kaikkien pitäisi tulla ulos kaapista? Miksi heteroseksuaalisuus on joku oletusarvo? Mitä jos jokaisen pitäisi erikseen tehdä samanlainen kiusallinen ilmoitus omasta seksuaalisuudestaan, oli se sitten minkälainen hyvänsä? Tuli vaan mieleen."

Synkkyyttä ei muutenkaan Minä, Simon, Homo Sapiens -kirjasta ei löydy. Simonilla on muutamia todella hyviä kavereita, hän käy innoissaan koulun näytelmäharjoituksissa ja välit perheeseen on hyvät. Lisäksi orastava ihastus saa mielialan kattoon. Uskottava ja hyväntuulinen nuortenkirja tarjoaa söpöyttä ja syvyyttä. Varoitus: Aiheuttaa akuutin Oreo-keksi nälän.

Kirjan pohjalta tehty elokuva Minä, Simon pyörii vielä parhaillaan elokuvateattereissa.

★★★½
Becky Albertalli - Minä, Simon, Homo Sapiens
(Simon vs. the Homo Sapiens Agenda, 2015)
Otava, 2018
Arvostelukappale

Pridelukuviikko

1.7.2017

Kissani Jugoslavia & Valoa valoa valoa (+prideviikon saldo)

Kuin kaksi marjaa

Pajtim Statovci - Kissani Jugoslavia

Maahanmuutto, rakkaus, kuolema ja kissa. Siihen Kissani Jugoslavia tiivistyy. Kirja kertoo Eminestä ja Bekimistä. Emine on Jugoslavian maaseudulla varttunut albaanityttö, jossa naisen tehtävä on miellyttää miestään. Valtion hajotessa perhe matkaa Suomeen ja alkaa sopeutuminen uuteen maahan, joka aiheuttaa lähinnä suuren ulkopuolisuuden tunteen ja häpeän. Minusta tuntui että suomalaiset katselivat meitä kuin häkkiin teljettyjä eläimiä. Turhautuminen kuuluu osana tunteiden kirjoa. He eivät tunne kuuluvansa kotimaahan eikä uusi maa ota hyvin vastaan. Me jäimme eristyksiin - kahteen erilaiseen maailmaan, jotka jollakin tavalla kuitenkin alkoivat muistuttaa toisiaan, emmekä me enää kuuluneet kumpaankaan. Olimme irtolaisia, marginaaliin työnnettyjä kiertolaisia, ihmisiä vailla kotimaata, identiteettiä ja kansallisuutta.

Bekim asuu nyky-Suomessa, jonne hän on tullut pienenä poikana Jugoslaviasta. Hänellä ei ole ystäviä ja suomalaisten pinnalliset puheet olivat sietämättömiä. -- kaikkien näiden vuosien yksinäisyys on ollut niin julmaa, että joskus minusta tuntuu siltä kuin kukaan ei tietäisi olemassaolostani. Asenteet maahanmuuttujia kohtaan ovat kamalaa luettavaa. Hävettää. En voi millään tietää miltä tuntuu olla maahanmuuttuja Suomessa, mutta Kissani Jugoslavia avaa sitä puolta hyvin. Kirja ei ole pelkästään maahanmuuttokirja, se kertoo yleensäkin ihmisistä, heidän tunteistaan, identiteetin etsimisestä, yksinäisyydestä ja johonkin kuulumisen halusta.

"Voiko todella olla niin, mietin silittäessäni sen karheaa päälakea,
että siltä odotetaan pahinta siksi, että se sattuu olemaan käärme?"

Statovci jättää paljon lukijan varaan ja vastuulle, ja osa symboliikasta jääkin arvoitukseksi. Nuoren Eminen tarina oli kirjan mielenkiintoisimpia osuuksia ja Bekimin luona asunut puhuva kissa taas hirvittävä ja epämieluisa.

⧫         ⧫         ⧫



Vilja-Tuulia Huotarinen - Valoa valoa valoa

Tsernobylin räjähtäessä keväällä 1986 Mimi saapuu samaan kouluun kuin Mariia. Mariia lupautuu näyttelemään Mimin ystävää ja 14-vuotiaat tytöt ystävystyvät ja rakastuvat. Kun rakastuu ei enää leijaile ilmassa vaan löytää jotakin mistä pitää kiinni. Mariian perheeseen kuuluu sairas äiti, isä ja veli, jotka kaikki tuntuvat etäisiltä, eivät vanhemmat ymmärrä tytärtään. Mariia ei viihdy hiljaisessa kodissaan, vaan haluaa elämää ja ääntä. Mimi puolestaan asuu Seka-Sorto nimisessä talossa yhdessä isoäidin, Kylli-tädin, 59:n ja 62:en kanssa. Isä on muualla ja äiti on tehnyt itsemurhan.

Kirjan kertojana on Mariia, joka puhuttulee vähän väliä lukijaa, neuvoo, kritisoi itseään ja kokeilee kuuluisien kirjailijoiden neuvoja kirjoittamisesta (tai on kokeilematta). Tekstikappaleet ovat hyvin lyhyitä, välillä runomaisia. Jatkuvasti toistuva HYVÄT LUKIJAT! -fraasi tempaisi pois tarinasta ja aiheutti pientä ärtymystä, kun mielummin olisi halunnut upota paremmin tarinaan.

"He aikoivat jatkaa elämistä. He hengittävät Jumalan ilmaa ja säteilvät

valoa valoa valoa

jonka nimi on
elämänhalu"

Kirjassa kauniita ajatuksia ja erikoisempaan kerrontatapaan tottui. Älkää luulko että pelastatte ihmisiä ottamalla heitä kädestä kiinni. Mutta ottakaa heitä kädestä kiinni. Välillä oli raskastakin lukea kipuilevien nuorten elämästä. Mimin kanssa Mariia kuitenkin pystyy olemaan Takki auki. Sydän auki. Mimi loi hänen elämäänsä valon valon valon.

Valoa valoa valoa on vuoden 2011 Finlandia Junior -palkittu.
___________________________________________
★★★½
Pajtim Statovci - Kissani Jugoslavia
Seven, 2014
Omasta hyllystä

★★★
Vilja-Tuulia Huotarinen - Valoa valoa valoa
Karisto, 2011
Kannen suunnittelu: Tuija Kuusela/Stiili
Kirjastosta


⧫         ⧫         ⧫

Prideviikko on kohta päätöksessään enkä huomenna ole postausta ole julkaisemassa, joten tämä olin minun osaltani tässä. HLBTQ kirjallisuutta jäi tosin julkaistavaksi ensikin viikolle, kun eilisen myräkkä ja huonosti toimiva netti pisti julkaisutahtini uusiksi. Kiitos Niinalle teemaviikosta!

Postaukset
Violette Leduc: Thérése ja Isabelle
Jean Cocteau: Valkoinen kirja
Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia
Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa

26.6.2017

HLBTQ pienoisromaaneja (#pridelukuviikko)

Tänään lähti käyntiin kirjablogeissa Prideviikkon lukutempaus ja osallistun teemaviikkoon varmaan neljän kirjan voimin, mikäli sen neljännen ennätän lukea tässä arkena loppuun. Näin alkuun niputan tähän samaan postaukseen kaksi pienoisromaania homoseksuaaleista.


Violette Leducin kahden koulutytön rakkaussuhdetta ranskalaisessa sisäoppilaitoksessa kuvaava Thérése ja Isabelle päätyi luettavakseni puhtaan sattuman vuoksi. Matkalukeminen sattui loppumaan yllättäen ja hain kierrätyshyllystä luettavaa. Vaihtoehtoja ei ollut monia, mutta Leducin nimen tunnistin lukulistaltani. Hauska välillä lukea kirjaa näinkin, kun ei tiedä yhtään mitään etukäteen. Pitää joskus kokeilla toistekin.

Tykkään jossain mielessä yleensä kirjoista niiden juonen takia (yhdistettynä kauniiseen kieleen), mutta Thérésessä ja Isabellessä pidin puhtaasti kirjan runollisesta kielestä. Tapahtumathan olivat pelkkää rakkaus- ja rakastelukohtausten toistoa. Kaikki keskittyy vain siihen miten paljon he rakastavat toisiaan, mutta eivät voi olla julkisesti yhdessä.

"-- Minä olen vain minä. Se ei riitä. Minä en ole metsä. Ruohonkorsi hiuksissani, suklaamakeinen koulupukuni poimuissa, leppäkerttu sormieni lomassa, pehmä untuvanukka kaulallani, arpi poskessani tekisivät minusta monin verroin rikkaamman. Miksi minun hiukseni eivät ole raidan lehvistö hänen kätensä hyväilyn alla?"

⧫         ⧫         ⧫

Jean Cocteaun pieni, alle satasivuinen romaani Valkoinen kirja on homoeroottinen tarina, jota näin jälkeenpäin on vaikea palauttaa mieleen. Hän kirjoitti sen rakkaussurujen ja oopiumin avulla ja takakannessa kirjaa kuvaillaan näin: "eroottinen elämäntarina, yhtä tyhjänpäiväinen kuin elämä muutenkin, ja kenties juuri siitä johtuen Cocteau antoikin sen tapahtumien viilettää lukijan silmien editse kuin kuvallisella pikakelauksella pyörivän videon."

Kirjan miespäähenkilö kertoo nuoruuden seksuaalisesta heräämisestään ja kokemuksistaan miesten kanssa. Jotain kiinnostavuutta Valkoisessa kirjassa on, mutta välillä uppouduin enemmän kirjaan tehtyihin piirroksiin, jotka nekin ovat Cocteaun käsialaa. Cocteaulta voin enemmän suositella Kauhukakaroita, josta kirjoitin jotenkin näin: "Kauhukakaroissa on unenomainen maailma, sillä siinä on jotain yliluonnollista, vilpitöntä ja kiehtovaa."
___________________________________
★★½
Violette Leduc - Therese ja Isabelle
(Thérése et Isabelle, 1966)
Weilin+Göös, 1968
Omasta hyllystä

★★★
Jean Cocteau - Valkoinen kirja
(Le Livre Blanc, 1928)
Odessa, 1986
Kirjastosta
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...