Kissani Jugoslavia & Valoa valoa valoa (+prideviikon saldo)

Kuin kaksi marjaa

Pajtim Statovci - Kissani Jugoslavia

Maahanmuutto, rakkaus, kuolema ja kissa. Siihen Kissani Jugoslavia tiivistyy. Kirja kertoo Eminestä ja Bekimistä. Emine on Jugoslavian maaseudulla varttunut albaanityttö, jossa naisen tehtävä on miellyttää miestään. Valtion hajotessa perhe matkaa Suomeen ja alkaa sopeutuminen uuteen maahan, joka aiheuttaa lähinnä suuren ulkopuolisuuden tunteen ja häpeän. Minusta tuntui että suomalaiset katselivat meitä kuin häkkiin teljettyjä eläimiä. Turhautuminen kuuluu osana tunteiden kirjoa. He eivät tunne kuuluvansa kotimaahan eikä uusi maa ota hyvin vastaan. Me jäimme eristyksiin - kahteen erilaiseen maailmaan, jotka jollakin tavalla kuitenkin alkoivat muistuttaa toisiaan, emmekä me enää kuuluneet kumpaankaan. Olimme irtolaisia, marginaaliin työnnettyjä kiertolaisia, ihmisiä vailla kotimaata, identiteettiä ja kansallisuutta.

Bekim asuu nyky-Suomessa, jonne hän on tullut pienenä poikana Jugoslaviasta. Hänellä ei ole ystäviä ja suomalaisten pinnalliset puheet olivat sietämättömiä. -- kaikkien näiden vuosien yksinäisyys on ollut niin julmaa, että joskus minusta tuntuu siltä kuin kukaan ei tietäisi olemassaolostani. Asenteet maahanmuuttujia kohtaan ovat kamalaa luettavaa. Hävettää. En voi millään tietää miltä tuntuu olla maahanmuuttuja Suomessa, mutta Kissani Jugoslavia avaa sitä puolta hyvin. Kirja ei ole pelkästään maahanmuuttokirja, se kertoo yleensäkin ihmisistä, heidän tunteistaan, identiteetin etsimisestä, yksinäisyydestä ja johonkin kuulumisen halusta.

"Voiko todella olla niin, mietin silittäessäni sen karheaa päälakea,
että siltä odotetaan pahinta siksi, että se sattuu olemaan käärme?"

Statovci jättää paljon lukijan varaan ja vastuulle, ja osa symboliikasta jääkin arvoitukseksi. Nuoren Eminen tarina oli kirjan mielenkiintoisimpia osuuksia ja Bekimin luona asunut puhuva kissa taas hirvittävä ja epämieluisa.

⧫         ⧫         ⧫

Vilja-Tuulia Huotarinen - Valoa valoa valoa

Tsernobylin räjähtäessä keväällä 1986 Mimi saapuu samaan kouluun kuin Mariia. Mariia lupautuu näyttelemään Mimin ystävää ja 14-vuotiaat tytöt ystävystyvät ja rakastuvat. Kun rakastuu ei enää leijaile ilmassa vaan löytää jotakin mistä pitää kiinni. Mariian perheeseen kuuluu sairas äiti, isä ja veli, jotka kaikki tuntuvat etäisiltä, eivät vanhemmat ymmärrä tytärtään. Mariia ei viihdy hiljaisessa kodissaan, vaan haluaa elämää ja ääntä. Mimi puolestaan asuu Seka-Sorto nimisessä talossa yhdessä isoäidin, Kylli-tädin, 59:n ja 62:en kanssa. Isä on muualla ja äiti on tehnyt itsemurhan.

Kirjan kertojana on Mariia, joka puhuttulee vähän väliä lukijaa, neuvoo, kritisoi itseään ja kokeilee kuuluisien kirjailijoiden neuvoja kirjoittamisesta (tai on kokeilematta). Tekstikappaleet ovat hyvin lyhyitä, välillä runomaisia. Jatkuvasti toistuva HYVÄT LUKIJAT! -fraasi tempaisi pois tarinasta ja aiheutti pientä ärtymystä, kun mielummin olisi halunnut upota paremmin tarinaan.

"He aikoivat jatkaa elämistä. He hengittävät Jumalan ilmaa ja säteilvät

valoa valoa valoa

jonka nimi on

elämänhalu"

Kirjassa kauniita ajatuksia ja erikoisempaan kerrontatapaan tottui. Älkää luulko että pelastatte ihmisiä ottamalla heitä kädestä kiinni. Mutta ottakaa heitä kädestä kiinni. Välillä oli raskastakin lukea kipuilevien nuorten elämästä. Mimin kanssa Mariia kuitenkin pystyy olemaan Takki auki. Sydän auki. Mimi loi hänen elämäänsä valon valon valon.

Valoa valoa valoa on vuoden 2011 Finlandia Junior -palkittu.

___________________________________________

★★★½
Pajtim Statovci - Kissani Jugoslavia

Seven, 2014

Omasta hyllystä

★★★
Vilja-Tuulia Huotarinen - Valoa valoa valoa

Karisto, 2011
Kannen suunnittelu: Tuija Kuusela/Stiili

Kirjastosta

⧫         ⧫         ⧫

Prideviikko on kohta päätöksessään enkä huomenna ole postausta ole julkaisemassa, joten tämä olin minun osaltani tässä. HLBTQ kirjallisuutta jäi tosin julkaistavaksi ensikin viikolle, kun eilisen myräkkä ja huonosti toimiva netti pisti julkaisutahtini uusiksi. Kiitos Niinalle teemaviikosta!

Postaukset
Violette Leduc: Thérése ja Isabelle
Jean Cocteau: Valkoinen kirja
Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia
Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa

HLBTQ pienoisromaaneja (#pridelukuviikko)

Tänään lähti käyntiin kirjablogeissa Prideviikkon lukutempaus ja osallistun teemaviikkoon varmaan neljän kirjan voimin, mikäli sen neljännen ennätän lukea tässä arkena loppuun. Näin alkuun niputan tähän samaan postaukseen kaksi pienoisromaania homoseksuaaleista.

Violette Leducin kahden koulutytön rakkaussuhdetta ranskalaisessa sisäoppilaitoksessa kuvaava Thérése ja Isabelle päätyi luettavakseni puhtaan sattuman vuoksi. Matkalukeminen sattui loppumaan yllättäen ja hain kierrätyshyllystä luettavaa. Vaihtoehtoja ei ollut monia, mutta Leducin nimen tunnistin lukulistaltani. Hauska välillä lukea kirjaa näinkin, kun ei tiedä yhtään mitään etukäteen. Pitää joskus kokeilla toistekin.

Tykkään jossain mielessä yleensä kirjoista niiden juonen takia (yhdistettynä kauniiseen kieleen), mutta Thérésessä ja Isabellessä pidin puhtaasti kirjan runollisesta kielestä. Tapahtumathan olivat pelkkää rakkaus- ja rakastelukohtausten toistoa. Kaikki keskittyy vain siihen miten paljon he rakastavat toisiaan, mutta eivät voi olla julkisesti yhdessä.

"-- Minä olen vain minä. Se ei riitä. Minä en ole metsä. Ruohonkorsi hiuksissani, suklaamakeinen koulupukuni poimuissa, leppäkerttu sormieni lomassa, pehmä untuvanukka kaulallani, arpi poskessani tekisivät minusta monin verroin rikkaamman. Miksi minun hiukseni eivät ole raidan lehvistö hänen kätensä hyväilyn alla?"

⧫         ⧫         ⧫

Jean Cocteaun pieni, alle satasivuinen romaani Valkoinen kirja on homoeroottinen tarina, jota näin jälkeenpäin on vaikea palauttaa mieleen. Hän kirjoitti sen rakkaussurujen ja oopiumin avulla ja takakannessa kirjaa kuvaillaan näin: "eroottinen elämäntarina, yhtä tyhjänpäiväinen kuin elämä muutenkin, ja kenties juuri siitä johtuen Cocteau antoikin sen tapahtumien viilettää lukijan silmien editse kuin kuvallisella pikakelauksella pyörivän videon."

Kirjan miespäähenkilö kertoo nuoruuden seksuaalisesta heräämisestään ja kokemuksistaan miesten kanssa. Jotain kiinnostavuutta Valkoisessa kirjassa on, mutta välillä uppouduin enemmän kirjaan tehtyihin piirroksiin, jotka nekin ovat Cocteaun käsialaa. Cocteaulta voin enemmän suositella Kauhukakaroita, josta kirjoitin jotenkin näin: "Kauhukakaroissa on unenomainen maailma, sillä siinä on jotain yliluonnollista, vilpitöntä ja kiehtovaa."

___________________________________

★★½
Violette Leduc - Therese ja Isabelle

(Thérése et Isabelle, 1966)

Weilin+Göös, 1968

Omasta hyllystä

★★★
Jean Cocteau - Valkoinen kirja

(Le Livre Blanc, 1928)

Odessa, 1986

Kirjastosta

Michael Cunningham - Koti maailman laidalla

"Isä osti avoauton. Älkää kysykö minulta miksi."

kirjan alku

Tuntien ja Lumikuningattaren kautta olen Michael Cunninghamiin tutustunut ja tykästynyt. Olen haalinut häneltä kirjoja omaan hyllyyn ja tällä kertaa nappasin Koti maailman laidalla -kirjan, josta en oikein tiennyt mitään ennen lukemista. Jälkeenpäin ajateltuna takakannen lukemisen olisi voinut jättää kokonaan väliin, sillä siinä kerrotaan käytännössä koko juoni! Järjetöntä. Siksi laitoin allekin vain osan takakansitekstistä, lopusta voi ottaa selvää lukemalla kirjan:)

Koti maailman laidalla kertoo 70-lukulaisista, jotka olivat liian nuoria joutuakseen Vietnamin sotaan, mutta tarpeeksi vanhoja ihastuakseen hippiaatteeseen ja -musiikkiin. Heidän mekkansa on Woodstock. Heidän nuoruutensa meni pilvessä. Heidän unelmansa oli olla erilainen. Jonathan on hyvän perheen poika, pohdiskeleva ja epävarma; äitinsä menettänyt Bobby on vähäpuheinen mykkyyteen asti. He kasvavat yhdessä, kuuntelevat samoja levyjä, rakastavat toisiaan. --" 

"Bobby ja minä seisoimme Claren edessä, hämmentyneinä ja kodittomina ja vailla suunnitelmaa, jomottavan mutta kaoottisen rakkauden piinaamina, rakkauden joka ei suostunut piirtymään sovinnaiseksi kuvioksi."

Aikuisuuteen ehtiessä Jonathanin ja Bobbyn tiet erovat, mutta heidät johdatetaan jälleen yhteen, vaikka kaikki ei mutkattomasti suju. Yhdistävänä tekijänä on vapaamielinen Clare, joka sitoo heidän yhteen ehkä jopa odottamattomalla tavalla. Koti maailman laidalla laajentaa perinteistä käsitystä sanasta perhe, se kertoo homoudesta, mutta ennen kaikkia yksinäisyydestä. Yksinäinen voi olla, vaikka ympärillä on ihmisiä.

Minä-kertojina ovat Jonathanin ja Bobbyn lisäksi Clare ja Jonathanin äiti Alice. Jokaisella on oma menneisyytensä, josta he yrittävät päästä yli. Lukija pääsee seuraamaan heidän kehitystarinaansa. Michael Cunninghamin tekstissä on kaihoa, kauneutta, mutta myös jotain rujoa. Kirjan juoni on vangitseva ja ahmin sen, mikä on harvinaista näin arkena, mutta täysin varauksettomasti en ihastunut. Hieno teos kuitenkin.

PS. 500. postaus!

_______

Michael Cunningham - Koti maailman laidalla

(A Home at the End of the World, 1990)

Gummerus, 2001
Kannen suunnittelu: Pirjo Toroskainen

Omasta hyllystä
Tähtiä: ★★★★

Muita postauksiani
Michael Cunningham: Lumikuningatar

Leena Parkkinen - Säädyllinen ainesosa

"Emäntä, emäntä Murros! Hummerit ova täällä!"

kirjan alku

Nälkä pääsi hieman yllättämään Leena Parkkisen Säädyllistä ainesosaa lukiessa, sillä sen sisältämät ruokakuvaukset saavat veden kielelle. Kirjan otsikotkin on nimetty teemaan sopivasti. Ruualla on siis suuri rooli, mutta kaikkien yllä on rakkaus. Rakkaus joka yllättää ja leiskuu.

Rakkautta, pelkoa – ja kätkettyjä viestejä.

Vuosi 1956. Saara on muuttanut Helsinkiin miehensä työn takia. Opintonsa keskeyttäneellä kotiäidillä on aikaa lapselleen Eliakselle, ja Juhani tuntuu viihtyvän työssään. Kaikki on hyvin. Ainakin paremmin kuin silloin joskus. Saaran yläkerrassa asuva Elisabeth järjestää kulttuurikutsuja, rakastaa ruokaa ja kirjoittelee pitkiä kirjeitä ystävälleen Izzylle. Naisten ystävystyessä Saaralle aukeaa maailma, jollaisesta hän on lukenut vain jännityskirjoista. Elisabeth on kaikkea, mitä Saara ei ole: muodinmukainen, itsenäinen, maailmankansalainen. Ja vakooja. Takakansi

Säädyllisessä ainesosassa on niin monta palaa loksahtanut paikoilleen, että kaikki tuntuu vain soljuvan eteenpäin pakottomasti. Päähenkilöt Saara ja Elisabeth ovat kiehtovia, heissä on särmää, vaikka molemmat ovat hyvin erilaisia. Varsinkin Elisabethiin liittyy paljon avonaisia kysymyksiä ja mystisyyttä. Koko kirjan pohjavireenä on salaperäisyys ja pienoinen jännite, joka kytee, odottaa syttymistä. Tähän seokseen lisätään vielä vakooja ja ripaus vaaran tuntua niin tuloksena saadaan raikas keitos, jota voisi ahmia loputtomiin! 

Kirjan henkilöiden menneisyydessä tuntuu olevan jotain peiteltyä ja hämäräperäisyyden verhoa raotetaan vähitellen. Naisten välinen rakkaus tuo tarinaan oman ulottuvuuden, ehkä myös kirjan nimeen hieman viitaten. Kirjassa seikkaillaan Helsingissä "porvarillisessa Töölössä" ja monitasoinen romaani poikkeaa myös sodanjälkeisessä Suomessa. Leena Parkkinen jättää ihanasti lukijalle mietittävää, eikä tarjoa kaikkea loppuun asti pureskeltuna. Kai sitä jokainen haluaa jauhaa ateriansa ihan itse.

_______

Leena Parkkinen - Säädyllinen ainesosa

Teos, 2016
Ulkoasu: Jussi Karjalainen

Kirjastosta
Tähtiä: ★★★★½