Lokki Joonatan - Richard Bach
(Jonathan Livingston Seagull, 1970)
Gummerus, 2006
Valokuvat: Russell Munson
Kansi: Joan Stoliar
Omasta hyllystä
"Oli aamu ja vastasyntynyt aurinko kipunoi kultana hiljaa kareilevan meren pinnalla."
kirjan ensimmäinen lause
Kirja lokista ja sen rakkaudesta lentämiseen.
Kirjalle ei ihan heti löytynyt kustantajaa, ja kun näin viimein kävi, se julkaistiin vähin äänin, mutta sittemmin lukijat ovat kirjaan ihastuneet ja siitä tuli bestseller. Se yllätti, ai että ihan bestseller? Odotin suoraan sanottuna kirjan olevan erittäin tylsistyttävä. Olihan aiheena lokit ja lentäminen. Miten omaperäistä. Kirja on myös kuvitettu mustavalkoisilla valokuvilla ja siinä vaiheessa rinnastin tämän teoksen Alexis Kouroksen Gondwanan lapsiin, josta en pitänyt sitten yhtään.
Filosofinenhan tämäkin on, mutta monet jutut ymmärsin ja jotkut taas menivät odotetusti yli ymmärryksen kuten
rajattoman vapauden idea ja että
ruumiinne ei ole mitään muuta kuin ajatuksenne - hölinät. Huomatkaa, filosofia ei ikinä ollut lempiaineeni koulussa :) Kirjassa oli - jos ei nyt runollista kieltä - niin
kaunista ainakin. Olihan siinä myös monia kauniita ajatuksia. Joonatan
on erilainen lokki. Se pitää lentämisestä lentämisen itsensä takia, kun muut lokit taas lentävät vain
saadakseen ruokaa. Ne pitävät Joonatania kummallisena, erilaisena.
Joonatan yritti muuttaa itseään muiden kaltaiseksi, mutta ei ollut
onnellinen, joten hän valitsi sen mitä rakasti laumansa sijasta.
"Sinulla on vapaus olla oma itsesi, oma todellinen itsesi, täällä ja nyt, eikä mikään voi sinua estää." Pitää tehdä, se mistä tulee onnelliseks, eikä välittää muiden mielipiteistä. Kauniita, ajattelemisen arvoisia sanoja tosiaan, mutta arvostaisin hieman hienovaraisempaa lähestymistapaa. Tapaa, jossa saa lukea ajatukset ikään kuin rivien välistä, eikä noin suoraan.
Ensin ärsyynnyin kirjassa, siitä että Joonatan teki jotain matemaattisia laskelmia lentäessään
"Joonatan ei esimerkiksi tiennyt, mistä johtui, että se jaksoi pysytellä ilmassa kauemmin ja vaivattomammin, jos se lensi niin matalalla, että sen etäisyys vedenpinnasta oli vähemmän kuin puolet sen siipien kärkivälistä." s14. Tottakai kirjassa voi tapahtua mitä vain, mutta rajansa kaikella. Minä ainakin vain pyörittelin silmiäni mokomalle. Huomaamatta voi saada myös samalla lentämisen alkeiskurssin. Jos siis jaksoi hitaasti ja keskittyneesti lukea - not me.
Kuvat oli parasta antia ja ne liittyivät tekstiin aina niin saumattomasti. Harvoin muutenkaan pääsee kuvista nauttimaan kesken romaanin lukemisen.
Tähtiä: ★★
