Jan Anderssonin ja Katja Ketun sarjakuvaromaani Peräkammarin poika pisti silmään jo kirjakatalogista ja takakannessa kirja kiteytetään hyvin: "Sarjakuvaromaani mielikuvituksen voimasta ja muistojen ankarasta otteesta."
Jalmari on vanhapoika, jonka elämä on päällisin puolin rauhallista ja seesteistä. Natisevassa puutalossa hän hoitaa iäkästä äitiään Kuoleman vaaniessa nurkissa. Unelmissaan Jalmari seikkailee nuorena sankarina ja suorittaa salaisia tehtäviä yksi toisensa jälkeen. Kuoleman läsnäolo kuitenkin muistuttaa ikävistäkin asioista. Jalmarin veli taas on elämässään menestynyt ja hän on kaiken kukkuraksi nainut Jalmarin entisen tyttöystävän. Jalmaria lähteminen pelottaa.
"Hankala sanoa. Milloin on aika.
Milloin pitää lähteä.
Milloin kaikki menneisyyteen viittaava on hylättävä ja astuttava eteenpäin?"
Jalmarin äiti on kuin itse talo; hänen komentava ja määräilevä äänensä kuuluu putkistosta ja jostain kuvan ulkopuolelta minne lukija ei näe. Talo kuvaakin itseasiassa hyvin äitiä, sillä se on yhtä ränsistynyt ja huonokuntoinen. Loppu on molemmilla lähellä.
Kirja on kuvitettu synkästi, mikä tietenkin sopii tarinaan ja tunnelmaan hyvin. Kuvat ovat tunkkaisia ja raskaita ja varmasti on Jalmarin olokin, sillä hän ei oikeastaan ikinä poistu kotoa. Kovin toiveikas sarjakuva ei siis ole ja tummanpuhuvuus ei varmasti kaikkien mieleen ole. Se puhuttaa ja vaikuttaa ja vähän ahdistaakin. Kuoleman lymytessä lähistöllä ja ahdistelemassa Jalmaria. Jokainen ruutu on huikea. Elävyys, kuvakulma, liike... Taidetta.
"Hankala sanoa. Milloin on aika.
Milloin pitää lähteä.
Milloin kaikki menneisyyteen viittaava on hylättävä ja astuttava eteenpäin?"
Jalmarin äiti on kuin itse talo; hänen komentava ja määräilevä äänensä kuuluu putkistosta ja jostain kuvan ulkopuolelta minne lukija ei näe. Talo kuvaakin itseasiassa hyvin äitiä, sillä se on yhtä ränsistynyt ja huonokuntoinen. Loppu on molemmilla lähellä.
Kirja on kuvitettu synkästi, mikä tietenkin sopii tarinaan ja tunnelmaan hyvin. Kuvat ovat tunkkaisia ja raskaita ja varmasti on Jalmarin olokin, sillä hän ei oikeastaan ikinä poistu kotoa. Kovin toiveikas sarjakuva ei siis ole ja tummanpuhuvuus ei varmasti kaikkien mieleen ole. Se puhuttaa ja vaikuttaa ja vähän ahdistaakin. Kuoleman lymytessä lähistöllä ja ahdistelemassa Jalmaria. Jokainen ruutu on huikea. Elävyys, kuvakulma, liike... Taidetta.
Minä tajusin jutun jujun vasta toisella lukukerralla. En aivan aluksi päässyt kirjan sisältöön kunnolla käsiksi, mutta nyt sen suljettuani tajuan sen olleen hieno. Ja saman tien vilkaisin sarjakuvan läpi vielä uudelleen - uusin silmin. Tässä on sanomaa.
_______
Jan Andersson & Katja Kettu - Peräkammarin poika
Otava, 2015
Kuvat: Jan Andersson
Sanat: Katja Kettu
Kuvat: Jan Andersson
Sanat: Katja Kettu
Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★
Tähtiä: ★★★★
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti