"Uta-jimalla - Laulusaarella - on vain noin tuhatneljäsataa asukasta
ja sen rantaviiva on hieman alle kolmen mailin pituinen."
ja sen rantaviiva on hieman alle kolmen mailin pituinen."
Pienessä japanilaisessa kalastajakylässä Shinji on palaamassa kalastusreissulta ja kiinnittää rannalla huomiota tyttöön, jota ei aikaisemmin ole saarella nähnyt. 18-vuotias Shinji on ammatiltaan kalastaja. Hän meinasi epäonnistua loppututkinnossaan, mutta majakanvartija auttoi poikaa suhteillaan. Osan saaliistaan hän vie aina majakanvartijalle kiitollisuudesta.
Rannalla ollut tyttö on Hatsue, jonka isä kuuluu saaren rikkaimpien miehien joukkoon. Hatsuen kolme sisarta isä naitti, pojan piti itsellään ja Hatsuen hän antoi ottolapseksi helmenkalastaja-perheeseen. Perheen ainoan pojan kultua isä tunsi olonsa yksinäiseksi ja kutsui Hatsuen takaisin kotiin. Shinjin ja Hatsuen välille syntyy molemmin puolinen ihastuminen, mutta luokkaero saa heidän orastavan suhteensa näyttämään toivottomalta.
"Hän kuuli aaltojen pauhun niiden iskiessä rantaan, ja oli aivan kuin
hänen oma nuoruuden verensä kuohu olisi aaltoillut samassa tahdissa
meren suurten vuorovesien kanssa."
hänen oma nuoruuden verensä kuohu olisi aaltoillut samassa tahdissa
meren suurten vuorovesien kanssa."
Yukio Mishima kuljettaa tarinaa hienovaraisesti ja maalaa eläväntuntuisen maiseman silmien eteen: kimaltelevan meren, kalastajien laivat, vuoret, majakan, rannan... Meren kohinan ja aaltojen lyönnit kallioihin voi kuulla jos tarkkaan kuuntele. Luonnolla on iso osa kirjassa ja samalla saadaan pieni kurkistus japanilaiseen uskontoon. Romaanin maailmassa ahkeruus, kunniallisuus ja toisten kunnioittaminen palkitaan kuin missäkin perinteisessä lastensadussa.
Aaltojen pauhu on pieni, lumoava tarina, joka etenee tyynen seesteisesti. Latteaksi kirjaa ei saa erehtyä luulemaan, vaan siinä on uskallusta ja rohkeutta.
"Hatsue kosketti kuvaa kevyesti omalla kädellään ja antoi sen
sitten takaisin. Hänen silmänsä olivat tulvillaan ylpeyttä. Hän uskoi
valokuvansa pelastaneen Shinjin. Mutta Shinji kohotti kulmakarvojaan.
Hän tiesi oman voimansa ohjanneen hänet tuon vaarojen yön lävitse."
sitten takaisin. Hänen silmänsä olivat tulvillaan ylpeyttä. Hän uskoi
valokuvansa pelastaneen Shinjin. Mutta Shinji kohotti kulmakarvojaan.
Hän tiesi oman voimansa ohjanneen hänet tuon vaarojen yön lävitse."
_________________________________
★★★★
Yukio Mishima - Aaltojen pauhu
Yukio Mishima - Aaltojen pauhu
(Shiosal, 1956)
Otava, 1960
Kirjastosta
Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta. Täytyypä pistää mieleen tämä kirjan nimi ja katsoa, jos onistuisi saamaan käsiinsä.
VastaaPoistaIhanaa, että kiinnostuit:) Tämä on jotenkin niin suloinen tarina, eikä lukemistooni eksy liikaa japanilaisia kirjoja.
PoistaMinuakin alkoi kiinnostamaan. Yleisesti ottaen olen tykännyt japanilaisesta kirjallisuudesta, pitää laittaa tämäkin muistiin!
VastaaPoistaMahtavaa, jos joku päätyy tämän lukemaan:) Välillä on mukava tuoda esille tuntemattomampia teoksia.
PoistaTämä oli kiva kun aikoinaan luin, alkupuolella ajattelin vielä että "ihan kiva" mutta kyllä siihen tuli sitten enemmänkin sävyjä kuten tuossa viimeisessä siteeraamassasi kappaleessa, sillai hienovaraisesti kuitenkin.
VastaaPoistaAivan, ei tämä ole niin yksinkertainen kirja, kun alku voi antaa luulla. Pieni kirja, mutta hieno sisältö.
PoistaNuo lainauskortit. Tuo muistoja. <3
VastaaPoistaOli pakko ottaa niistä kuvat, kun harvemmin enää törmää noihin :D
PoistaJatkona siihen, mitä blogissani oli puhetta toisesta Mishiman teoksesta, niin ainakin tuo kunniallisuuden käsite vaikuttaisi olevan yhteistä. Mitä se kunniallisuus sitten on ja miten sen hahmottaa onkin jo kimurantimpi juttu.
VastaaPoistaJapanissa se onkin niin vahvassa roolissa, tuo kunniallisuuden käsite. Ei myöskään voinut olla ajattelematta kirjailijan omaa elämää ja sen päättymistä, kun tätä luki.
Poista